Mistäs Ulvilan tekijä tiesi varmasti ettei ole a setta vastassa?
Tai talon pohjaratkaisun ja nukkumisjärjestelyt? Niin.
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaisia poliiseja syytetään Olof Palmen tutkimusten sössimisestä. Eipä tunnu olevan suomalainen osaaminen parempaa. 80-luvulla tuon vielä jotenkin ymmärtää mutta 2000-luvulla ei enää voi hyväksyä.
Voi myös ihmetellä että miksi tutkinnan täysin sössinyt paatero päätettiin palkita siitä hyvästä poliisiylijohtajan viralla.
..
Myös Raine Ampuja sai jotain prenikkaa maailmalta. Se puolustusvoimien kasettisopan mies.
Miksi äänitteissä Jukka ei kertaakaan syytä Annelia murhaajaksi?
Vierailija kirjoitti:
Kolme sekuntia Ulvilan hätäkeskustallenteella ratkaisevat jutun Auerin osalta. Tietenkin tuhat muutakin asiaa, mutta erityisesti nämä. Viimeiseksi jääneessä valituksessan syyttäjät myöntävät että noin kahden minuutin kohdalla tilanne on se, että Anneli on puhelimessa keittiössä ja takkahuoneessa on joku Jukan kanssa ja lyö Jukkaa. Syyttäjän selitys on se että takkahuoneessa on nauhoite-Anneli. Tästä ei ole MITÄÄN todisteita. Lisäksi tapahtumien kulusta nauhoitusteoriassa ei pystytä tekemään teonkuvausta. Tässä todellisuudessa elävä ihminen tekee johtopäätökset.
Joskus mietin että halusiko syyttäjä todellisuudessa että ihmiset viimeinkin tajuaisivat mitä soopaa koko juttu on. Että he katsoisivat näitä "uusia todisteita" nauhoituksesta, laskisivat yksi plus yksi vs. takkahuoneessa oleva ylimääräinen henkilö, ja toteaisivat että tämähän on ihan huuhaata alusta loppuun, ja että Auerinhan täytyy olla syytön. Toisaalta syyttäjät olivat salissa niin veemäisiä että mieleen tulee sekin teoria että he jotetenkin vain ajautuivat jonkinlaiseen psykoosiin ja uskoivat itsekin juttunsa. Tai tiesivät että kaikki on soopaa, mutta laskivat sen varaan ettei edelleenkään kukaan ajattele loogisesti, kukaan ei kyseenalaista, ja tärkeintä on vaikutelma mikä annetaan. Että nyt on löytynyt uusi perustelu Auerin syyllisyydelle, ties miten mielikuvituksellinen ja tolkun tuolla puolen, ja lehdistö uskollisesti raportoi ilman vähäisintäkään kritiikkiä. Jos tämä jälkimmäinen suunnitelma oli se millä mentiin, niin se toimi, surullista kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaisia poliiseja syytetään Olof Palmen tutkimusten sössimisestä. Eipä tunnu olevan suomalainen osaaminen parempaa. 80-luvulla tuon vielä jotenkin ymmärtää mutta 2000-luvulla ei enää voi hyväksyä.
Voi myös ihmetellä että miksi tutkinnan täysin sössinyt paatero päätettiin palkita siitä hyvästä poliisiylijohtajan viralla.
..
Myös Raine Ampuja sai jotain prenikkaa maailmalta. Se puolustusvoimien kasettisopan mies.
Vaikka FBI ei nähnyt koko kasettia tehtaillun edes. Prenikka tuli siis jostain muusta leiristä?

Ystävyys, enempää ei voi

Jokin osa poliisia halusi siis varmistua ettei nauhaa ollut.

Mitä tällä tarkoitetaan?
Näin Auerin pari vuotta sitten Turun kirjamessuilla. Ymmärrän nyt peite-Sepon sanat "ei osaa yksin kävelläkään". Ei osaa.

ei voi
Jopa poliisi tiesi ettei Auer ole murhaaja, muutenhan eivät olisi lähettäneet sitä peitepoliisi Seppoa nukkumaan psykopaattimurhaajan viereen.
Vierailija kirjoitti:
Näin Auerin pari vuotta sitten Turun kirjamessuilla. Ymmärrän nyt peite-Sepon sanat "ei osaa yksin kävelläkään". Ei osaa.
Post traumaattinen jälkitila on juuri sellainen se vie työkyvyn.
Vierailija kirjoitti:
Näin Auerin pari vuotta sitten Turun kirjamessuilla. Ymmärrän nyt peite-Sepon sanat "ei osaa yksin kävelläkään". Ei osaa.
Ja niin kun Annelista leivottiin lehdistössä mestaririkollista amatsoonia... Anneli on itse kertonut ettei kukaan tajua minkälainen nynny hän on oikeasti.
Peite Seppo episodi oli niin loukkaava että siitä en näe mitään hyvää. Se loukkasi lapsia paljon myös. Ihan kuin oltaisiin tunnusteltu maaperää miten Auer oli rakentunut.
Vierailija kirjoitti:
Peite Seppo episodi oli niin loukkaava että siitä en näe mitään hyvää. Se loukkasi lapsia paljon myös. Ihan kuin oltaisiin tunnusteltu maaperää miten Auer oli rakentunut.
Mitäköhän peiteseppo-episodi teki lasten luottamukselle aikuisia kohtaan ja viranomaisia kohtaan. Poliisi antoi mallia petoksesta ja valehtelusta hyväksyttävänä toimintakeinona.

Opiskelevatkohan nuo peite Sepot myös sosiaalipsykaa yliopistoissa kuten Jukka ja Pekka? Luulisi niin.
Jukka sai selville p*d*ricasesta joten tottakai hänet, kaverinsa Puputti ja poliisi jolle Jukka soitti asiasta, m*rhattiin kylmäverisesti. Anneli lavastettiin syylliseksi.
"IL: Jukka S. Lahti soitti poliisille ennen Ulvilan surmaa"
https://yle.fi/uutiset/3-6443124
"Krp: Porvoon poliisikuolema ilmeisesti kaksoisitsemurha"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp-porvoon-poliisikuolema-ilmeises…
"Kadonneen Pekka Puputin isän mukaan poika ei ollut riidoissa kenenkään kanssa."
Vierailija kirjoitti:
Näin Auerin pari vuotta sitten Turun kirjamessuilla. Ymmärrän nyt peite-Sepon sanat "ei osaa yksin kävelläkään". Ei osaa.
Ei liene ongelmaa ajaa yhtä aikaa kahta eri diskurssia Annelista? Toisaalta uskomattoman ovela c-kasetteja äänittävä criminal mastermind ja toisaalta ei osaa yksin kävelläkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peite Seppo episodi oli niin loukkaava että siitä en näe mitään hyvää. Se loukkasi lapsia paljon myös. Ihan kuin oltaisiin tunnusteltu maaperää miten Auer oli rakentunut.
Mitäköhän peiteseppo-episodi teki lasten luottamukselle aikuisia kohtaan ja viranomaisia kohtaan. Poliisi antoi mallia petoksesta ja valehtelusta hyväksyttävänä toimintakeinona.
Ja sitten päälle sanottiin että kaikki lapsiin tulleet "seksuaalivammat" tulivat siltä ajalta kun peitepoliisi oli huushollissa mukana. Niin on tämä erikoinen keissi. Jos vie lapset liukumäkiin tai muuta niin tuleehan sitä naarmua...
Ei ehkä tiennyt pohjaratkaisuja, mutta takaoven ikkuna oli järkevin tapa tulla sisälle. Oletti ettei takkahuoneessa nuku ketään vaan makuuhuoneissa
Tavallaan joo mutta lapsen tehtävä ei ole tuossa iässä tuo, mutta vanhempana kyllä jo.