Lue keskustelun säännöt.
Tosi raskasta kannatella täysikäistä mielenterveysongelmaista tytärtä
30.05.2020 |
Nytkin katselen miten ikäkaverit ovat töissä paikkakunnan kaupoissa, toreilla, kojuilla ja miten valmistuvat ja muuttavat omilleen.
On kiusallista vastata kysymyksiin siitä miten tytöllä menee, kirjoittiko yo:ksi, onko kesätöissä, vieläkö asuu kotona.
Joo, asuu kotona, töitä ei pysty tekemään, opinnot venyy.
Terapiat ja lääkkeet maksan minä, samoin koko muun elämisen.
Tytär 19 v.
Ja kun ei voi vaatia edes auttamaan kotitöissä, koska kaikki ahdistaa ja satuttaa ja aiheuttaa pakko-oireita. Työpäivän ja muiden valvollisuuksien päälle pitää tukea ja kannatella aikuista lastaan. Hänestä huolehtiminen vastaa peruskoulun alaluokilla olevasta huolehtimista, paitsi että on kalliimpaa.
Kommentit (277)
Vanhempana kannattaa miettiä mitä itse tekee tai on tehnyt mahdollisesti väärin. Ongelmat juontaa juurensa lapsuuteen, jos ei taustalla ole selkeää kiusaamista tai muuta ulkopuolista traumaa. Ota selvää nuoren sairaudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Kannattaa myös luottaa siihen, että nuori kyllä pärjää. Oma äitini oli psykoosissa (isää ei ole koskaan ollutkaan ) kun yritin itsenäistyä ja muutin pois kotoa. Siitäkin on selvitty, ei ilman omia ongelmia mutta kuitenkin. Kovasti voimia teille. Silloin kun on vaikeaa niin mieti lastasi vaikka pienenä taaperona ja anna hoivaa sen mukaan, sitä hän nyt tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelisitko noin, jos lapsellasi olisi syöpä? Kuulostat siltä, ettet ymmärrä masennuksen olevan sairaus, ei valinta. Tyttäresi ei HALUA olla masentunut. Kuulostat epäempaattselta. Ala ajatella tyttäresi sairautta sairautena, niin ehkä osaat korjata asenteesi ja alkaa oikeasti auttaa ja tukea häntä. Sinun tehtäväsi on nyt tukea ja kannustaa, pysyä positiivisena ja uskoa että pääsette kyllä yhdessä eroon sairaudesta.
Jos lapsellasi olisi syöpä, miettisitkö noita samoja asioita?
Kun näitä kommentteja lukee, tulee mieleen miksi ihmisillä riittää empatiaa nuorelle masentuneelle mutta ei ilmeisen raskaassa tilanteessa olevalle äidille? Kyllä äidillä on oikeus purkaa tilanteen raskautta anonyymisti netissä. Kuten hän kommentoi jossain kohdassa täällä, nämä tuntemukset kumpusivat lakkiaispäivänä, hetkellisesti pintaan, kun tytön luokkatoverit valmistuvat ja juhlivat. Voin kuvitella tunnelman. Valtava etähalausrutistus sinulle ap ja tyttärellesi. Teillä ei ole helppoa. Mutta te selviätte. Tällaiset päivät on vain tosi vaikeita, mutta tulee uusia ja parempia.
Sinä olet valinnut tehdä lapsen. Hän ei ole valinnut syntyä riesaksesi eikä sairastua.
Varmaan moni muukin hoitaa kotona omaa perheenjäsentä. Siinä varmaan välillä väsyy, kun nyt ei ole mihinkään taukoihin olemassa paikkaa. Jos tyttärellä olisi oma talous hän saisi toimeentulotulotukea. Nyt voisit hakea edes tilapäistä omaishoidon tukea. Moni hoidettava on kaksi kertaa hoitajaansa isomp ija syö kuin hevonen. Pitää vaippoja ja sotkee sänkynsä. Pysykää kotona , olkaa eiristyksissä, toiset juhlii ja toiset hoitaa ypöyksin ilman lohtua sairasta lastaan. Hallitus julistaa nyt ette mene edes mökille. Maa menee ihan sekaisin. Kunta ei järjestä mitään henkistä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on yksi niistä riskeistä, jos päättää tehdä lapsia. Ei tyttäresi pyytänyt syntyä tänne kärsimään ja sairastumaan. Se on sinun ja lapsen isän vika. Muistahan se, jos tuntuu välillä että tytär ei ole niin hieno kuin pitäisi olla.
Terveisin eräs masentunut tytär
Tuoko on äidille kiitos jonka sanot?
Mistä ihmeestä häntä kiittäisin? Siitä, että mun täytyy olla olemassa, koska hän itsekkäästi niin halusi, ja olla siitä vielä kiitollinen? Olen kyllä kertonut hänelle, että olisin mieluummin jäänyt syntymättä. Ei tarvitsisi ensin kärsiä tätä elämää ja sitten vielä joutua kuolemaan.
Minusta tuo on kypsymätön ja lapsellinen ajatusmalli ja lisäksi kantajalleen haitallinen. Lopulta jokainen aikuinen on itse vastuussa omasta elämästään. Jonkun toisen, vaikka sen äidin, syyttäminen omasta kurjuudestaan on tekosyy, jonka varjolla vastuuta itsestään ei tarvitse kantaa. On toki helpompaa jäädä rypemään siihen omaan kurjuuteen, kun mitään ei on tarvitse tehdä, vaatii paljon enemmän tarttua oman elämänsä ohjaksiin, mutta se on ainoa tie onnellisempaa elämään.
Miettikääpä jos kaikki aikuiset, joilla vielä on elossa olevat vanhemmat/toinen heistä, lakkaisivat käymästä töissä ja alkaisivat vaatia vanhempiaan elättämään ja paapomaan sillä perusteella, että "itsepä minut synnytit, en pyytänyt tänne syntyä".
Älkää ymmärtääkö väärin, sairasta lasta kyllä tukisin parhaani mukaan aikuisenakin, mutta mielestäni on suorastaan mielenterveyteen liittyvän sairauden paranemisen esteenä asennoitua niin, että on loputon oikeus imeä vanhempiensa energiat ja rahatkin, koska "en pyytänyt syntyä tänne". Silloin voi olla paikallaan vanhemman hellästi tuupata lastaan itsenäistymisen suuntaan ennenkuin hoitosuhde muuttuu hyväksikäyttösuhteeksi.
En lukenut kuin ensimmäisen sivun mutta tarkistathan ap, että tyttäresi saa kaikki hänelle kuuluvat sosiaalietuudet. Ja toivottavasti terapia on edes KELA:n kustantamaa terapiaa, ettet maksa sitä täysimääräisesti. Entä eikö psykiatrian poliklinikan kautta saanut apua?
AP:lle paljon voimia ja älä missään nimessä ajattele, että kaikkien tulisi kulkea samalaista reittiä aikuisuuteen. Et tiedä mitä ongelmia niillä tänään ylioppilaaksi kirjoittavilla voi olla tai vielä tulee olemaan elämässään. Esimerkiksi entinen mieheni sai burn outin vähän alle kolmekymppisenä vaikka sitä ennen oli kaikki sujunut hyvin. Sitten hänelle kehittyi psykoottistasoinen ahdistuneisuus ja hän on mielenterveysongelmien vuoksi varmaan loppuelämänsä eläkkeellä. Toisaalta sisareni sairasti ikävuodet 15-25 anoreksiaa ja ihme kyllä sai osastojaksoista huolimatta kirjoitettua yo-paperit ajallaan. Jatko-opiskeluun ei kuitenkaan ollut voimia. Asui välillä omillaan ja välillä vanhempien luona. 26-vuotiaana alkoi vointi parantua sen verran, että aloitti yliopisto-opiskelut, valmistui nopeasti ja nyt 40+ vuotiaana on tavallinen perheenäiti. Oma äitini aikanaan kuvitteli, että sisareni joko kuolee anoreksiaan tai on mielenterveyspotilaana lopun ikää.
Eli ap muista, että tyttäresi on kuitenkin vielä todella nuori ja hänellä on elämä edessään. Ota asenne, että päivä kerrallaan mutta pidä samaan aikaan yllä toivoa ja uskoa siihen, että tämä on nyt vaan yksi välivaihe tyttäresi elämässä, josta pääsette kyllä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille harvinaisen tsemppaavista ja ymmärtävistä vastauksista! Johonkin oli nyt pakko avautua. Tänään on huono päivä, koska suurin osa ikäisistään (vm. -01) valmistui tai pääsi ylioppilaaksi ja lisäksi liuta ikäkavereitaan näkyi reippaasti töissä kun kävin kaupungilla. Tuo on kyllä totta, että ei kannattaisi vertailla.
ap
Juu. Ei kannata vertailla.
Et tiedä noiden ylioppilaiden mielenterveydestä tai kotioloista.Enemmistöllä on ihan hyvin. Osalla ei ole hyvin .
Ja kun lapsesi saa nyt apua ja ottaa sitä vastaan, niin veikkaan, että tuosta tokenee. 19v. on vielä ihan lapsi.
Fakta on, että lähes jokainen kärsii elämänsä alkavana mielenterveyden häiriöistä... (taisi olla 98 prosentin luokkaa). Elämä on pitkä ja tähän mahtuu monenlaisia jaksoja.
Etälukioita on olemassa. Hakeutuu sinne ja tekee netin kautta opinnot.
Ehkä tämä äiti ei todellakaan nyt kohta jaksa. Aika moni lastaan hoitava on ottanut sen sairaan lapsen nyt kotiin vakinaisesta hoitopaikasta. Kukaan perheestä ei saa nukuttua, ja sisaruksetkin ovat olleet kotona kun on ollut etäkoulu ja etäpäikkäri. Tiedän miten raskasta on olla sen neurologisesti sairaan sisarus, joka ei saa normaalia lapsuutta kun se sairas vie kaiken tilan , rahat ,kaiken ilon ja kaverit ei voi käydä siellä, äiti on jo umpipoikki, ja isä häippässyt karkuun useimmiten. On se väärin että äiti yksin on 24 / 7 kaikesta vastuussa. Ruoka, pyykki, hygienia, siivous , virkistys , kodin tekniikka, auton huollot, lääkitys , tereyshuolto, koulu, suunnittelu. Siihen vieraat ja lomat ja muu ympristö ja naapurit. Naiset tekevät tätä vielä ilmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olin 17-vuotiaasta 23-vuotiaaksi täysin hajalla ja elämän päämäärä oli ainoastaan sekoileminen. Hyvä etten saanut itseäni hengiltä tuona aikana. Hävettää ja kaduttaa se kaikki mitä tein tuolloin. Vanhempani tosin eivät tienneet mitään asiasta.
Silloin en uskonut minusta tulevan yhtään mitään. Oli itsetunto niin alhaalla. Nyt vasta tajuan miten alhaalla.
Jos haluat itse olla apuna tyttärellesi, niin selvitä mikä hänen mieltään painaa, kartoita niitä ongelmia ja sen jälkeen otatte selvää minkälaisia harjoituksia voisi tehdä, mitkä helpottaisivat oloa.
Ei siihen muu auta kuin treeni.
Tosin teini voi haluta vain velloa siinä pahassa, niinkuin itsekin halusin.
Vammaistukea?[/quote]
Vammaistuki yli 16-vuotiaalle pitkäaikaisen sairauden ja toimintakyvyn laskun sekä lääke ja hoiitokulujen perusteella on haettavissa Kelasta. Liitteeksi C-lausunto tai B-lausunto sekä oma kuvaus tyttären arjesta huonoimman mahdollisen päivän mukaan. Vammaistuki nimestään huolimatta ei edellytä vammaa vaan toimintakyvyn heikkenemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
19 v, nineteen, -teen - on teini-ikäinen, vaikka täysi-ikäinen. Ja se on hyvä, koska juuri siksi ennuste on todella hyvä. Nuorilla tällainen on tosi yleistä ja valtaosa spontaanisti toipuu. Nyt tarttee rauhaa, tukea ja Luottamusta, että tukea saa ja tästä toipuu.
Toki rankkaa vanhemmille, mutta on vain kestettävä, päivä kerrallaan ja huolehdittava omasta jaksamisesta, mutta nyt en painostaisi tyttöä millään, pikemminkin valaisin uskoa, että vanhemmmat on ja pysyy tukena ja saa olla kotona niin kauan, että voi paremmin ja asiat järjestyvät.
Ja ette ole selitysvelkaa kenellekään tytön asioista. Kannattaa kysymykset vain ohittaa. Moni tämänikäinen tekee neljättä vuotta lukiota tai pitää välivuotta ja lukee pääsykokeisiin.
T Lääkäri
AP sulla olisi hyvä olla joku ammattilainen, jonka kanssa puhua. Perheterapeutti tm. Että olisi ulkopuolisen ammattilaisen näkemys sun jaksamisen tukemiseksi. Tyttö varmaan toipuu, siihen voi mennä aikaa. Varmasti on todella raskasta- sen tietää kaikki erityislasten ja nuorten ja mt-pulmista kärsivien läheiset. Siksi apua ja tukea sulle- siitä hyötyy tyttäresikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne lääkkeet tekee monet "hulluksi" ja paino nousee. Mitä nuorempina annette näitä nuorillenne syöttää, sitä vaikeampion nousta suosta.
Moni nuori on nykyään vain laiska, vedotaan mielenterveyteen kun ei viititä tehdä mitään.
Taustalla usein äiti joka ei oo käskenyt tai opettanut mitään tekemään, rakkaus on ostettu tavaralla vaikka nuori tarvitsisi aikaa ja haleja.
Parinkympin tienoilla on vaikea ikä, etsitään identiteettiä ja luullaan ettei sovita joukkoon.
Ei kaikkien muidenkaan nuorilla mee niin loistavasti, vanhemmat osaa esittää sinua paremmin. 😊
Asutko ap jollain maaseutupaikkakunnalla tai pikkukaupungissa, jossa kaikki luulevat tietävänsä toistensa asiat ja juorutaan koko ajan. Se on raskasta, mutta koita jättää omaan arvoonsa toisten jutut. Tyttäresi on arvokas omana itsenään.
Äitinuori21v kirjoitti:
Ne lääkkeet tekee monet "hulluksi" ja paino nousee. Mitä nuorempina annette näitä nuorillenne syöttää, sitä vaikeampion nousta suosta.
Moni nuori on nykyään vain laiska, vedotaan mielenterveyteen kun ei viititä tehdä mitään.
Taustalla usein äiti joka ei oo käskenyt tai opettanut mitään tekemään, rakkaus on ostettu tavaralla vaikka nuori tarvitsisi aikaa ja haleja.
Parinkympin tienoilla on vaikea ikä, etsitään identiteettiä ja luullaan ettei sovita joukkoon.
Ei kaikkien muidenkaan nuorilla mee niin loistavasti, vanhemmat osaa esittää sinua paremmin. 😊
Ne lääkkeet on pelastaneet monen hengen. Eivätkä tee hulluksi.
Minulla erityislapsia, aikuisia ovat. Lähemmä kolmekymmentä mutta henkistä tukea, että rahallisesti, autamme vieläkin. Itsellä kun ei ole ollut samoja ongelmia niin onhan se välillä vaikea ymmärtää. Tulen joka tapauksessa tukemaan lapsiani niin kauan kun kykenen. Joo, ja monesti on sydämeen koskenut kun esm työkaverit kehua räpöstelleet normilapsillaan. Tai valittaneet kuinka on raskasta olla mummo ja vahtia pieniä. Minä taas mielelläni mummoutuisin, mutta ymmärrän että sama vastuu minulla jatkuisi myös sitten lapsenlapsen suhteen.
Mä olin tyttäresi tilanteessa saman ikäisenä. Kahden vuoden kuluessa lääkitys ja terapia alkoi auttamaan, kirjoitin ylioppilaaksi, muutin omaan asuntoon ja menin töihin. Ja olen kiitollinen äidilleni, että jaksoi kannatella kunnes pärjäsin itse. Nykyään elän ihan normaalia perheellisen työssäkäyvän aikuisen elämää. Jos käy liian raskaaksi niin hakeudu keskusteluapuun ja vertaistukiryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ahdistu siitä, miten asiat voisivat olla tai muka ”pitäisi” olla. Elämä on hyvää ja ihmeellistä noinkin, luota pelotta siihen. Mitä enemmän vertaat muiden tahtiin ”edetä elämässä”, sitä ahdistuneemmaksi käyt(te). Luota hyvään. Päästä irti turhista pinnallisista(?) tavoitteista ja usko, että jokin elämässänne on ihan hyvin, jopa paremmin kuin jollain muulla. Ajattele päivittäin sitä. Kiitä elämästä ja luota sen hyvyyteen, asiat järjestyvät kyllä, omaa tahtiaan.
Tämä on viisas viesti. Olen katsonut vieressä kun vanhempi rääkyy masentuneelle jälkikasvulleen että etkö vaan voisi olla niinkuin muutkin ovat. Pahentaa vaan tilannetta kun edes oma vanhempi ei rakasta sellaisena kun on.
Toki vanhempi välittää ja rakastaa, mutta hänkin on vain ihminen ja väsyy välillä.
On huonoja päiviä jokaisella ja taas mennään eteenpäin. Yhdessä.
before you diagnose yourself with depression and low self esteem make sure that you´re not in fact surrounded by assholes. Joskus äidit on surkeita. Kuten esim. tässä tapauksessa.