Tosi raskasta kannatella täysikäistä mielenterveysongelmaista tytärtä

Hei ap, olen tuo kommentoija joka tänään aamulla kirjoitti siitä miten anoreksiasta vuodet 15-25 kärsinyt sisareni lopulta toipui ja parani. Unohdin kirjoittaa siihen, että äidilleni nuo 10 vuotta olivat tosi raskaita. Hän oli se, joka kannatteli siskoani, oli omaishoitaja, tukihenkilö, terapeutti, terapiaan kuskaaja/houkuttelija/suostuttelija, lääkkeiden annostelija jne. Nyt äitini on eläkkeellä, eikä hän ole vieläkään toipunut psyykkisesti noista rankoista vuosista, vaikka sisareni on. Äiti ei osaa edes nauttia siitä, että sisareni on nyt terve ja hänellä menee hyvin oma perheensä kanssa.  Äitini teki sen virheen, ettei hän hakenut itselleen apua. Ole itsellesi kiltti äläkä tee samaa virhettä. Esimerkiksi kelan kustantamaa perheterapiaa saa alle 24-vuotiaalle lapselle ja sinulle. 

"   vieraampien elämästä näkee vain pienen osan.

Joku niistäkin, joka käy reippaan näköisenä töissä, voi olla oikeasti henkisesti heikoilla.

Ainakin omassa nuoruudessa oli niin suuri tarve esittää kunnollista, että valmistuin ajallaan ja kävin töissä ja opiskelin, vaikka sitten kaiken vapaan ajan opiskelijasolussa jaksoin vain itkeä pahaa oloa ja väsymystä. Nykynuoret ovat onneksi hieman parempia suhtautumisessa mt-vaikeuksiin ja toivottavasti osaavat hakea apua aiemmin.

                     Joillekin vieraille aikuisille todellakin näytettiin vain iloista ja reipasta naamaa, vaikka mikä olisi ollut. Kotonakaan ei saanut näyttää pahaa oloa niin pysyin sitten opiskelupaikkakunnalla kaikki lomat.

Kun jäin yliopistosta valmistumisen jälkeen sairauslomalle ja sitten kuntoutustuelle, kun en enää jaksanut edes käydä kaupassa, vanhemmille tuli täytenä yllätyksenä, että mulla muka olisi mitään ongelmaa -

eivätkä he sitä taida hyväksyä tänäkään päivänä, vaikka tapahtuneesta on vuosia ja kuntoutuminen jo hyvässä vauhdissa, töissäkin voin jo käydä."

Näinhän se on , ettei ikinä tiedä mitä toisella on sydämellään tai mitä toinen kokee/on kokenut. Jokaisella kai on ikiomat taakkansa ja oppirahansa elämässä maksettavana, ei ole kenenkään elämä niin kuin elokuvissa.

Siksi kai tärkeää muistaa että välillä taputetaan sitä kanssakulkiaa henkisesti olalle, sen ittensä ajattelemisen, oman edun hakemisen ja iänikuisen kampittamisen sijaan.

Tyypillistä palstaa.

Kyllä mt-lapsen äitikin voi tänne purkautua, ei se ole merkki kylmyydestä. Eikä se purkautuminen tee siitä lapsesta enemmän taakkaa ap:lle ja yhteiskunnalle. Täällä pitäisi voida puhua kaikenlaisista tunteista.

Kyllä se tuntuu pahalta kun näkee muiden lasten pärjäävän ja oma ei pärjää - vaikka kuinka yrittäisi tukea sitä omaa ja tsempata.

Hei,

Voisiko tyttö saada perustoimeentulotukea? Jos on täysi-ikäinen niin vanhempien tulot ei vaikuta yleensä tähän tukeen kokemukseni mukaan. Hakee omalla hakemuksella. Jos saisi tukea ja se myönnetään, saisi myös maksarin lääkkeisiin Kelasta. Suosittelen tyttöä hakemaan tätä tukea Kelasta.

Minäkin oman kokemukseni perusteella sanoisin että nyt se oma asunto ja kohtuullisesti tukea ja apua sen kanssa. Liiallinen apu lamaannuttaa ja ei edes yritä itse. Joskus myös tulee niitä epäonnistumisia vaikka rahallisesti mutta niistä voi sitten ottaa opiksi.

Se lisää myös sitä onnistumisen tunnetta kun pääsee vähän omilleen.

Minua äitini häpesi myös, valehteli kaikille kun olin masennuksen takia sairaslomalla. Se tuntui pahalta ja koin olevani epäonnistunut. Siskoni oli samaan aikaan työelämässä ja se korosti sitä meidän eroa kun äiti hänestä kertoi sukulaisille.

Yritin itsemurhaa mutta sivullinen tuli väliin. Oloni helpottui kun ymmärsin vasta n.30 vuotiaana etten voi koskaan olla tarpeeksi hyvä tytär vanhemmilleni. Voin vain yrittää olla tarpeeksi hyvä minulle itselleni.

Äitini tukee ja hoivaa 40-vuotiasta sairasta siskoani. Siskoni sairastui fyysisesti, mikä pahensi hänen kyteviä mielenterveysongelmiaan. Hän ei suostu hakemaan/ottamaan vastaan apua mielenterveysongelmiinsa. Sanoo vain, ettei terapia/keskustelu/lässytys tehoa häneen. Hän makaa sängyssään ja on selaa puhelintaan, painaa kohta yli 150 kiloa ja alkaa menettää loput toimintakykynsä. Itse asun lähellä lapsuudenkotiani, missä äitini ja siskoni asuvat. Myös isäni asuu siellä. Olen tehnyt kaikkeni - pyytänyt, anellut, itkenyt, raivonnut, kantanut kirjastosta siskoni pyynnöstä hänelle kaikki ketodiettikirjat ja ties mitkä voimaantumisoppaat - että hän alkaisi ottaa jotakin vastuuta omasta elämästään ja ottaisi apua vastaan. Hän selailee terveyskirjoja, mutta elää meetvurstileivillä ja kekseillä. Äiti ostaa karkkia, koska siskoni sitä pyytää.

Haluaisin sanoa sinulle ap, että hakekaa apua yhdessä perheenä. Nyt heti. Oikeasti. Äitini pitää siskoani jonkinlaisena omana projektinaan ja on kadottanut itsensä kokonaan. Luulen siskoni kuolevan ennen äitiäni, en tiedä mitä äitini tekee sitten.

Vierailija kirjoitti:

Onpa surullista.  Mitä jos ehdotat tyttärelle omaan kotiin muuttamista? Selvitätte yhdessä, mitä tukea tytär voi saada, haette niitä ja hankitte vuokra-asunnon. 

Mieluummin johonkin tukiasuntoon asumaan, jossa olisi apu ja tuki saatavilla ja lähellä. Mutta oman jaksamisesi kannalta voisi olla parempi ratkaisu se, että tytär muuttaa muualle

Minulla toisinpäin - joudun kannattelemaan omaa vakavasti sairasta äitiä. Äiti sairastui minun ollessa 5-vuotias, päivittäistä hoitoa on tarvinnut minun ollessa 17-vuotias.

Koita siinä sitten rakentaa uraa ja elämää, kun aamulla ensimmäisenä menet auttamaan äidin sängystä pyörätuoliin ja laitat hänelle vaatteet päälle. Hankkia jostain rahaa ja oman elämän, kun on oltava koko ajan valmiina auttamaan.

Hän haaveilee välillä ääneen lapsenlapsista :DD Varmaan ne isäehdokkaat tulee meidän ovikelloa pimpottelemaan ja pamauttamaan minut paksuksi.

t. 27-v

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse verrata muihin ja juuri niihin pärjääviin. On niitä jotka ovat huonommassa kunnossa. Täysi-ikäinen tyttö saa toimeentulotukea, ei sinun tarvitse enää lääkkeitä maksaa. Eikä se tyttö sille mitään voi että sairastui.

Ei välttämättä saa toimeentulotukea.

Mutta kokemuksesta voin sanoa, että tuollainen tilanne on hell. Äidille siis. Siinä on niin monta monessa, että en edes kerro. Mutta pikkuaskelin omaan tuetun asunnon kautta. Uskoa tulevaisuuteen. Kotona äidin kanssa ihminen taantuu, valitettavasti.

Ristiriitaiset tunteet aloitusviestistä. Toisaalta aloittajan tunteet ovat luonnollista surua kun elämä ei menekään kuten on toivonut. Se aiheuttaa surua ja ahdistusta ja läheisen sairastuminen voi olla rankkaa, ihan käytännössä ja toki huolestuttaa.

Toisaalta jos ulkokohtaiset seikat (muiden ajatukset, maine ja vertailu) huolettavat tyttären tunteita tai elämänkulkua enemmän, ei se tunnu kovin empaattiselta. Uskon, että nämä kipeät tunteet ovat myös tyttärellä, oletteko keskustelleet niistä? Vanhemmat eivät ole vastuussa aikuisista lapsistaan, mutta ovat vastuussa eväistä, joita ovat antaneet lapsuudessa ja nuoruudessa. "Pärjäävinä töissä olevat" muut nuoret ovat voineet saada erilaiset eväät pärjätä (esimerkiksi jos ei tarvitse pelätä epäonnistumista, voi rohkeammin yrittää ja voimia jää paljon enemmän). Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja nyt on mahdollisuus vielä auttaa nuorta pärjäämään ja pääsemään siivilleen, ensiksi täytyy päästä ajatuksesta, että on epäonnistuttu kun ei ole voimia tai sairaus on kohdannut. Se on kyllä epäonnea, mutta siitä voidaan selvitä.

Jos ei ole myötätuntoa tai auttamisen halua, tekee yrittäminen hallaa. Lapsesi ei ole velkaa sinulle pärjäämistään, lapsesi ei ole saavutus jolla kilpailla. Hän on yksilö, ja voit joko valita olla tukenaan vaikeuksissa tai sitten et ole.

Joskus tyttäresi voi olla tilanteessa jossa oma suoriutumisesi ja terveytesi voi heiketä. Peilaa kertomaasi ja vaihda teidät päikseen. Toivoisitko että hän olisi tukenasi ja auttaisi vaikka tukeminen tai asioiden hoito olisi raskasta hänelle oman elämänsä lisäksi? Tekonne tänään vaikuttavat huomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vammaistukea?

Vammaistuki yli 16-vuotiaalle pitkäaikaisen sairauden ja toimintakyvyn laskun sekä lääke ja hoiitokulujen perusteella on haettavissa Kelasta. Liitteeksi C-lausunto tai B-lausunto sekä oma kuvaus tyttären arjesta huonoimman mahdollisen päivän mukaan. Vammaistuki nimestään huolimatta ei edellytä vammaa vaan toimintakyvyn heikkenemistä.

Miksi tätä alapeukutetaan? Adhd-lapsetkin ovat oikeutettuja tähän tukeen mutta haetaan alle 16-vuotiaan vammaistuen nimellä. Kelassa on myös nuottivalmennus jossa teini voi olla kykenevä käymään ajoittain koulussa mutta saa kuntoutusrahaa samalla. Ottakaa nyt yhteyttä hoitavan tahon sosiaalityöntekijään ja selvittäkää mitä kaikkea on tarjolla. Ei täysi-ikäisen kulut kuulu vanhemmille pelkästään. Totuuden nimissä kaikilla ei olisi varaa todellakaan maksaa terapioita ja lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse verrata muihin ja juuri niihin pärjääviin. On niitä jotka ovat huonommassa kunnossa. Täysi-ikäinen tyttö saa toimeentulotukea, ei sinun tarvitse enää lääkkeitä maksaa. Eikä se tyttö sille mitään voi että sairastui.

Meillä ei saa nuori toimeentulotukea kun tilillä on saamansa 5000e

Se on helppo korjata. Rahat pous tililtä ja uutta hakemusta parin kuukauden päästä.

olin itse nuorena pahasti masentunut ja makoilin kotona,mulla autto opiskelun aloittaminen opistossa suoritin myöhemmin ammattikorkean. tytär voisi ehkä käydä kansalaisopiston luovilla kursseilla voinnin mukaan, se voisi auttaa hahmottaan tulevaisuutta ja ammattia. masennus ja pakko-oireet on kamalia,lääkitys ja terapia voi auttaa. ei ketään oo tahallisesti sairas. huolehdi myös omasta voinnista eli harrasta myös itse jotain ja ota hermolepoa. onko perheellä ystäviä tai tyttärellä jossa voisi vierailla niin et saat omaa aikaa ja lepoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tämä on yksi niistä riskeistä, jos päättää tehdä lapsia. Ei tyttäresi pyytänyt syntyä tänne kärsimään ja sairastumaan. Se on sinun ja lapsen isän vika. Muistahan se, jos tuntuu välillä että tytär ei ole niin hieno kuin pitäisi olla.

Terveisin eräs masentunut tytär

Tuoko on äidille kiitos jonka sanot?

Mistä ihmeestä häntä kiittäisin? Siitä, että mun täytyy olla olemassa, koska hän itsekkäästi niin halusi, ja olla siitä vielä kiitollinen? Olen kyllä kertonut hänelle, että olisin mieluummin jäänyt syntymättä. Ei tarvitsisi ensin kärsiä tätä elämää ja sitten vielä joutua kuolemaan.

Minusta tuo on kypsymätön ja lapsellinen ajatusmalli ja lisäksi kantajalleen haitallinen. Lopulta jokainen aikuinen on itse vastuussa omasta elämästään. Jonkun toisen, vaikka sen äidin, syyttäminen omasta kurjuudestaan on tekosyy, jonka varjolla vastuuta itsestään ei tarvitse kantaa. On toki helpompaa jäädä rypemään siihen omaan kurjuuteen, kun mitään ei on tarvitse tehdä, vaatii paljon enemmän tarttua oman elämänsä ohjaksiin, mutta se on ainoa tie onnellisempaa elämään.

Miettikääpä jos kaikki aikuiset, joilla vielä on elossa olevat vanhemmat/toinen heistä, lakkaisivat käymästä töissä ja alkaisivat vaatia vanhempiaan elättämään ja paapomaan sillä perusteella, että "itsepä minut synnytit, en pyytänyt tänne syntyä".

Älkää ymmärtääkö väärin, sairasta lasta kyllä tukisin parhaani mukaan aikuisenakin, mutta mielestäni on suorastaan mielenterveyteen liittyvän sairauden paranemisen esteenä asennoitua niin, että on loputon oikeus imeä vanhempiensa energiat ja rahatkin, koska "en pyytänyt syntyä tänne". Silloin voi olla paikallaan vanhemman hellästi tuupata lastaan itsenäistymisen suuntaan ennenkuin hoitosuhde muuttuu hyväksikäyttösuhteeksi.

Hoidan kyllä ihan normaalisti palkkatyöni enkä käytä vanhempieni rahoja, olen ihan itsenäistynyt. Olen (siis tämän alkuperäinen kirjoittaja) jo 30 V. Elämä on kuitenkin ollut jo lähes 15 vuotta pelkkää kipuilua, eikä se varmaan juuri helpota koskaan, kun oman pään kanssa tässä täytyy elää. Kun äiti on vihjaillut jotain lapsenlapsista, olen sitten rehellisesti päättänyt kertoa, että ei ikinä, olen onneton ja elossa olo on mulle kärsimystä, olisittepa jättäneet tekemättä. On fakta, ei varsinaisesti syytös, että joudun kärsimään siksi, että vanhempani itsekkäästi halusivat lapsia.

Toisin kuin vihjaat, otan kyllä vastuuta elämästäni. Se vain ei johda siihen, että olisin elämän mahdollisuudesta kiitollinen tai yrittäisin esittää onnellista ja elää valheessa. Tekisin i-tsemur-han jos olisi uskallusta. Jos elämä tuntuu vielä näin raskaalta kun vanhemmat ovat kuolleet, harkitsen asiaa uudestaan. Heidän elossa ollessaan en viitsi, voisivat pian loukkaantua siitä että heidän epäitsekkäästi antamansa elämän lahja meneekin hukkaan.

Kyllä se tytärkin näkee somesta, miten muut juhlivat valmistujaisiaan. Kohta alkaa hehkutus työpaikoista, yliopistokutsuista jne... Se viiltää tytärtä taatusti syvältä. Se tuntuu vähän samalta, kuin itse haluaisi vauvan, ja näkee muiden raskaus-ja vauvauutisia.

Kun tytär joskus valmistuu, muista juhlia häntä kuten muitakin. Saman työn hänkin joutuu tekemään todistuksen eteen ja ansaitsee aikanaan onnittelut.

Jokin tuettu asuminen voisi tehdä hyvää tässä tilanteessa. Pääsisi nuori hiukan eteen päin. Olisi omia kivoja juttuja, kuten oma rauha ja aikuistuminen ja oman pesän rakentaminen. Nuorisoasunnoilla on monilla paikkakunnilla tuettua asumista, jossa on työntekijä päivisin paikalla. Monesti on myös yhteistä tekemistä, kerhohuone, kuntosali tms. Itsenäisesti hoidoissa käyminen voi tehdä hyvää, kun jokainen psykologilla tai terapeutilla käynti ei olekaan enää äidin huoli.

Masennuskin on siitä katala sairaus, että monesti kotona "sairaslomalla" olo ei juuri pidemmän päälle auta. Sama ahdistuneisuushäiriössä. On pakko yrittää pysyä jonkinlaisessa rytmissä ja arjessa kiinni. Nuorten masennus ei ole samanlaista, kuin aikuisten työuupumus tai born out. Nuori tarvitsee arkiliikuntaa, sosiaalisia kontakteja ja terveelliset elämäntavat. Neljän seinän sisälle majoittautuminen voi viedä nuoren elämästä jopa vuosia hukkaan, mikä taatusti katkeroittaa myöhemmin.

Siksikin tuo tuettu asuminen on hyvä. Nykyään on esimerkiksi nuorisotakuu laissa, joten nuo tuetun työntekijät eivät lainkaan nimissä saa jättää nuorta vuosikausiksi ajelehtimaan, vaan he ovat auttamassa nuorta hoidon, koulutuksen tai työtoiminnan pariin.

Miksi hänen terapiansa on maksullista? Itse ainakin olen aina käynyt kunnallisella (toki kauhea tappelu että sinne pääsi). Joka tapauksessa, tilanne teillä vaikuttaa siltä että teidän molempien kannalta olisi parempi että tytär asuisi muualla. Nuorisoasuntoja pystyy saamaan, kuten muutakin tukea esim. kotihoitajan käyntejä. Luulisi ettei tytärkään nauti tilanteesta jos sinä olet niitä äitejä että "voi ei tyttärellä on vaikeet kui noloo ettei se oo koulus". Tyttäresi kaipaa nyt (ja on kaivannut varmasti pidempäänkin koska masennus ei synny tyhjästä) tukea, ja et sitä selkeästi jaksa antaa. Masentuneen tukeminen on vaikeaa ja raskasta, eikä yleensä perus ihmisillä olekkaan rahkeita olla siinä että ei siinä itsessään mitään. Mutta viestistä tulee sellainen fiilis että sinua mietityttää ihan muut asiat kuin että "tuntuu pahalta että tyttärelläni on niin paha olla vaikkei hän sitä minulle näytä". Ja no, sanonpahan vaan että noin nuorena on aika selkeää mihin suuntaan katsoa ettei tyttärelle ole keräytynyt valmiuksia diilaamaan sen kanssa kuinka paskaa maailma on.

Tuettu asuminen on hyvä vaihtoehto. Suurin osa ei tiedä, mitä nuorten tuettu asuminen edes on. Se EI ole mikään laitosjuttu, vaan nuoret asuvat samassa pihapiirissä, missä on päivisin työntekijä paikalla esim. jonkinlaisessa toimistossa tai kerhotilalla. Nuoret saavat elää ihan normaalia elämää asunnoissaan. Välillä saattaa olla tapaamisia oman työntekijän kanssa tai yhteisiä vapaaehtoisia ajanviettojuttuja nuorten ja työntekijöiden kanssa (esim. yhteistä ruoanlaittoa, retkiä, pelailua jne).

Vierailija kirjoitti:

Miksi hänen terapiansa on maksullista? Itse ainakin olen aina käynyt kunnallisella (toki kauhea tappelu että sinne pääsi). Joka tapauksessa, tilanne teillä vaikuttaa siltä että teidän molempien kannalta olisi parempi että tytär asuisi muualla. Nuorisoasuntoja pystyy saamaan, kuten muutakin tukea esim. kotihoitajan käyntejä. Luulisi ettei tytärkään nauti tilanteesta jos sinä olet niitä äitejä että "voi ei tyttärellä on vaikeet kui noloo ettei se oo koulus". Tyttäresi kaipaa nyt (ja on kaivannut varmasti pidempäänkin koska masennus ei synny tyhjästä) tukea, ja et sitä selkeästi jaksa antaa. Masentuneen tukeminen on vaikeaa ja raskasta, eikä yleensä perus ihmisillä olekkaan rahkeita olla siinä että ei siinä itsessään mitään. Mutta viestistä tulee sellainen fiilis että sinua mietityttää ihan muut asiat kuin että "tuntuu pahalta että tyttärelläni on niin paha olla vaikkei hän sitä minulle näytä". Ja no, sanonpahan vaan että noin nuorena on aika selkeää mihin suuntaan katsoa ettei tyttärelle ole keräytynyt valmiuksia diilaamaan sen kanssa kuinka paskaa maailma on.

Eikös oikea TERAPIA ole aina maksullista? Nämä juttuhetket terveysaseman tai poliklinikan depressioterveyshoitajalla tai psykologilla eivät vielä ole _terapiaa_, vaikka ihmisten puheissa ne usein siihen sekoitetaan.

Näinköhän munkin äiti joskus ajatteli. Raadollista.

Hei!

Auttaisiko Nuotti-valmennus? Kelan kustantamaa ammatillista kuntoutusta, helppo hakea. Ks. Kelan sivuilta tietoja. Tsemppiä!