Lue keskustelun säännöt.
Tosi raskasta kannatella täysikäistä mielenterveysongelmaista tytärtä
30.05.2020 |
Nytkin katselen miten ikäkaverit ovat töissä paikkakunnan kaupoissa, toreilla, kojuilla ja miten valmistuvat ja muuttavat omilleen.
On kiusallista vastata kysymyksiin siitä miten tytöllä menee, kirjoittiko yo:ksi, onko kesätöissä, vieläkö asuu kotona.
Joo, asuu kotona, töitä ei pysty tekemään, opinnot venyy.
Terapiat ja lääkkeet maksan minä, samoin koko muun elämisen.
Tytär 19 v.
Ja kun ei voi vaatia edes auttamaan kotitöissä, koska kaikki ahdistaa ja satuttaa ja aiheuttaa pakko-oireita. Työpäivän ja muiden valvollisuuksien päälle pitää tukea ja kannatella aikuista lastaan. Hänestä huolehtiminen vastaa peruskoulun alaluokilla olevasta huolehtimista, paitsi että on kalliimpaa.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tuo häpeäsi tyttärellesi niin ehkä hän t.a.ppaa itsensä kun ei halua olla sinulle enää taakka ja riesa. Problem solved.
Terveisin eräs itsemurhaa yrittänyt masentunut tytär
Tässä taas klassinen esimerkki itsekkäästä masentuneesta. Näkevät vain oman pahan olonsa ja ongelmat, muiden kokemukset mitätöidään täysin. Eikö pieneen mieleen mitenkään mahdu ajatus siitä, että vaikka masentunutta rakastaisikin, jatkuva tukeminen on läheiselle todella raskasta? Tämän vuoksi masentunut voi vetää lähipiirinsä samaan tilaan.
Ap:lle voimia! Tilanne on todella vaikea, mutta toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa.
No voi voi, mitäs hankki lapsia, ei olisi varmaan kannattanut. Halusiko vain ihanan vauvan mutta ei ajatellut asiaa sitten kovin pitkälle. Newsflash: niistä lapsista kasvaa omia persooniaan yksilöllisine ongelmineen. Jos ei sellaiseen tajua varautua niin ei kannata alapäästään ketään puskea ulos.
Tai no, voihan sen lapsen jo tässä kohtaa lain mukaan hylätä, se on täysi-ikäinen. Voi taas elää iloista omaa elämäänsä niin ettei kukaan läheinen siinä ole vieressä masentamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille harvinaisen tsemppaavista ja ymmärtävistä vastauksista! Johonkin oli nyt pakko avautua. Tänään on huono päivä, koska suurin osa ikäisistään (vm. -01) valmistui tai pääsi ylioppilaaksi ja lisäksi liuta ikäkavereitaan näkyi reippaasti töissä kun kävin kaupungilla. Tuo on kyllä totta, että ei kannattaisi vertailla.
ap
Vertailussa on sekin ongelma, että vieraampien elämästä näkee vain pienen osan. Joku niistäkin, joka käy reippaan näköisenä töissä, voi olla oikeasti henkisesti heikoilla. Ainakin omassa nuoruudessa oli niin suuri tarve esittää kunnollista, että valmistuin ajallaan ja kävin töissä ja opiskelin, vaikka sitten kaiken vapaan ajan opiskelijasolussa jaksoin vain itkeä pahaa oloa ja väsymystä. Nykynuoret ovat onneksi hieman parempia suhtautumisessa mt-vaikeuksiin ja toivottavasti osaavat hakea apua aiemmin.
Joillekin vieraille aikuisille todellakin näytettiin vain iloista ja reipasta naamaa, vaikka mikä olisi ollut. Kotonakaan ei saanut näyttää pahaa oloa niin pysyin sitten opiskelupaikkakunnalla kaikki lomat. Kun jäin yliopistosta valmistumisen jälkeen sairauslomalle ja sitten kuntoutustuelle, kun en enää jaksanut edes käydä kaupassa, vanhemmille tuli täytenä yllätyksenä, että mulla muka olisi mitään ongelmaa - eivätkä he sitä taida hyväksyä tänäkään päivänä, vaikka tapahtuneesta on vuosia ja kuntoutuminen jo hyvässä vauhdissa, töissäkin voin jo käydä.
Vaikka tämä onkin selvä provo, niin sairas pitää olla että keksii moista ilkeää soopaa.
Ap, tyttäresi ongelmat olet todennäköisesti aiheuttanut SINÄ omalla toiminnallasi, se oikein paistaa tekstistäsi tuo sinun kylmyys ja itsekeskeisyys. Ei ole lapsellasi ollut lie lämmintä ja hyvää lapsuutta.
Tässä on nyt enemmänkin saamattomuutta takana, jos ette ole hakeneet mitään tukia vaan maksat kaiken omasta pussistasi. Täysi-ikäiselle ihmiselle kuuluu tietyt tuet vaikka asuisi kotona. Ottakaa nyt herran tähden edes raha-asioista selvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tuo häpeäsi tyttärellesi niin ehkä hän t.a.ppaa itsensä kun ei halua olla sinulle enää taakka ja riesa. Problem solved.
Terveisin eräs itsemurhaa yrittänyt masentunut tytär
Ei kannata ottaa itseensä. Vanhemmilla on myös oikeus tunteisiinsa. Lapset ovat silti rakkaita vaikka vastuu joskus painaa ja saattaa tilanne ahdistaakin.
Toivottavasti itselläsi menee jo paremmin. Valoa tulevaisuuteesi 💛
Vanhempia on erilaisia. Esim. En ole vakuuttunut, että oma isäni rakastaa minua. Yleensä rakkautta ei osoiteta niin, että uhataan tap paa jo ala-asteella ja huudetaan toistuvasti kyyneliin, ja sitten hämmästellään miten se teini on noin hullu.
Jotkut masentuneet ovat nimenomaan masentuneita vanhemmilta saadun kohtelun takia, ja asenne vanhemmilta on "mikset ymmärrä olla kiitollinen vaikka elätin sinut".
T. Eri, mutta myös masentunut, itsem urhaa yrittänyt tytär
Hakekaa sille lapselle vammaistukea ja kuntoutustukea. Niihin on oikeutettu vaikka kotona asuukin ja tasaa lääkekuluja ja hoitokuluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveyskuntoutuja voi päästä mielenterveyskuntoutujien tukiasuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa sille lapselle vammaistukea ja kuntoutustukea. Niihin on oikeutettu vaikka kotona asuukin ja tasaa lääkekuluja ja hoitokuluja.[/
Vammaistukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Sinulla on tosi rankkaa. Voisiko tyttö saada tukiasunnon, jossa on aina paikalla tukihenkilö tarvittaessa. Et ole kenellekkään tilivelvollinen tyttäresi asioista, ellet itse halua avautua. Rukoilen puolestasi.
Ymmärrän, että tilanne on raskas. Tsemppiä sinulle! Ja sitten on pakko sanoa, että panostakaa terapiaan, lääkkeitä vain minimimäärä. Ne voivat noin nuorelle, jonka aivot vielä kehittyvät, aiheuttaa haittaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan lääkkeitäkin, mutta tiedän, että sivuvaikutukset ovat pahoja. Itse kuulun siihen ryhmään, jolle lääkkeet ei sovi ollenkaan. Olen niistä saanut loppuelämäkseni pysyvän haitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parasta olisi jos hän itsenäistyisi nyt. Traumatisoitunut pysyy sellaisena jos hoivaat liikaa. Pitää saada oma elämä käyntiin ja omat voimavarat esiin. Sieltä ne voivat tulla isona pyrähdyksenäkin jos pitää vain pärjätä ja suku saa kyllä tukea itsenäistyvää.
Älä unohda, että mt-ongelmissa on myös todellisen viisauden siemen. Niiden kokeminen voi kasvattaa vuosia ja mt-ongelmaisella voi olla henkisiä kykyjä ja ymmärrystä pitkälle yli oman ikäluokan.
Hyvä huomio. Kunhan itsenäistyminen ei ole sitä että suoraan syvään päätyyn vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille harvinaisen tsemppaavista ja ymmärtävistä vastauksista! Johonkin oli nyt pakko avautua. Tänään on huono päivä, koska suurin osa ikäisistään (vm. -01) valmistui tai pääsi ylioppilaaksi ja lisäksi liuta ikäkavereitaan näkyi reippaasti töissä kun kävin kaupungilla. Tuo on kyllä totta, että ei kannattaisi vertailla.
ap
Muista ettet nähnyt niitä muita joilla on samoja ongelmia kuin tyttärelläsi. Eikä koskaan voi tietää ulkopuolinen toisten tilannetta. Omat murheensa kaikilla. Onneksi tyttärelläsi on sinut turvanaan. Joillakin ei ole ketään. Tsemppiä ja voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä syystä näitä masentuneita nuoria on näin paljon? Onko tutkittu löytyykö joku yhteinen nimittäjä?
Vierailija kirjoitti:
Mistä syystä näitä masentuneita nuoria on näin paljon? Onko tutkittu löytyykö joku yhteinen nimittäjä?
Koulukiusaaminen aika yleinen tekijä.
Vanhemmat ja lapset ovat niin eri "planeetoilta".
Tuon ikäistä on vaikea ymmärtää, jollette ole muutenkaan samanlaisia.
Luin pari sivua, en tiedä oliko sen jälkeen jotain tästä, mutta onko selvitelty onko jotain neurologista, eikä pelkästään psykologista ongelmaa? Olin pitkälle yli parikymppiseksi masentunut, en saanut elämästä otetta jne. Ei kiinnostanut koulut, työt, vaikka sellaisen olen itselleni toki sinnitellyt ennen kuin tilanne paheni. Ripustauduin kaikkiin ihmisiin jotka vähänkään antoivat, koska halusin turvaa ja jonkun joka ehkä elää puolestani kun en vaan saanut mistään otetta. Viiltelin, join, söin masennuslääkkeitä. Sitten minulla todettiin Asperger, ja vain tuo pelkkä diagnoosi riitti siihen (kun masennus jo oli jo paremmassa tasapainossa), että en enää vaatinut itseltäni sellaista mihin "normaalit" pystyvät. On minulla vieläkin tietyt ongelmat, mutta olen yrittäjä, minulla on lapsi, mies jne. Työni perustuu ihmisten kohtaamiseen ja se pelottaa, mutta luotan siihen että asiakkaat tulevat luokseni uudestaan, koska olen hyvä työssäni.
Joka tapauksessa, osittain olen kiitollinen siitä että äitini asetti selvän aikarajan jolloin pitää muuttaa kotoa pois (20 v), vaikka sen jälkeen ne ongelmat alkoivat. Olen myös kiitollinen siitä että kukaan ei yrityksistäni huolimatta jäänyt hoitamaan ja elättämään minua, vaan laittoivat rajat. Silloin olin vihainen ja uhriuduin, mutta myöhemmin olen kiitollinen. Siinä vain oli ihan pakko itse selvitellä elämääni ja yrittää parhaani mukaan, vaikka välillä päivät kuluivat siinä että suunnittelin, miten tapan itseni. En tarkoita, että tyttärelläsi olisi edes sama diagnoosi kuin minulla, mutta jos jatkuvasti on masentunut ja mikään ei auta, kannattaisi selvitellä niitä neurologisia vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Luin pari sivua, en tiedä oliko sen jälkeen jotain tästä, mutta onko selvitelty onko jotain neurologista, eikä pelkästään psykologista ongelmaa? Olin pitkälle yli parikymppiseksi masentunut, en saanut elämästä otetta jne. Ei kiinnostanut koulut, työt, vaikka sellaisen olen itselleni toki sinnitellyt ennen kuin tilanne paheni. Ripustauduin kaikkiin ihmisiin jotka vähänkään antoivat, koska halusin turvaa ja jonkun joka ehkä elää puolestani kun en vaan saanut mistään otetta. Viiltelin, join, söin masennuslääkkeitä. Sitten minulla todettiin Asperger, ja vain tuo pelkkä diagnoosi riitti siihen (kun masennus jo oli jo paremmassa tasapainossa), että en enää vaatinut itseltäni sellaista mihin "normaalit" pystyvät. On minulla vieläkin tietyt ongelmat, mutta olen yrittäjä, minulla on lapsi, mies jne. Työni perustuu ihmisten kohtaamiseen ja se pelottaa, mutta luotan siihen että asiakkaat tulevat luokseni uudestaan, koska olen hyvä työssäni.
Joka tapauksessa, osittain olen kiitollinen siitä että äitini asetti selvän aikarajan jolloin pitää muuttaa kotoa pois (20 v), vaikka sen jälkeen ne ongelmat alkoivat. Olen myös kiitollinen siitä että kukaan ei yrityksistäni huolimatta jäänyt hoitamaan ja elättämään minua, vaan laittoivat rajat. Silloin olin vihainen ja uhriuduin, mutta myöhemmin olen kiitollinen. Siinä vain oli ihan pakko itse selvitellä elämääni ja yrittää parhaani mukaan, vaikka välillä päivät kuluivat siinä että suunnittelin, miten tapan itseni. En tarkoita, että tyttärelläsi olisi edes sama diagnoosi kuin minulla, mutta jos jatkuvasti on masentunut ja mikään ei auta, kannattaisi selvitellä niitä neurologisia vaihtoehtoja.
Ihanaa, että sinulle on käynyt noin hyvin, mutta neurologisiin tutkimuksiin ei pääse kovin helpolla. Tai minulle asperger-kaverini on suoraan sanonut, että mua kannattaisi testata autismin varalta koska mun ongelmat kuulostaa hyvin samalta kuin hänellä, mutta lääkäri totesi vaan "ei hyppää papereista ensimmäisenä silmille" ja siinä se.
Mitä tytön isä tekee lapsensa hyväksi?