Jos olisit tullut raskaaksi 20v niin pitäisitkö lapsen?

Olisin pitänyt ja pidin 😊 tulin raskaaksi, kun olin 19, suunniteltu raskaus ja toivottu esikoinen 😊.

Elämäntilanne oli erinomainen, vakaa parisuhde ja taloudellinen tilanne. Ostimme oman talon samana vuonna, kun esikoinen syntyi.

Nyt esikoinen lukiolainen ja vuosi vuodelta päätös tuntuu paremmalta. Isänkin kanssa edelleen yhdessä.

Olen omille lapsillekin sanonut, että lapset kannattaa hankkia mahdollisimman nuorena 😊

Olisin pitänyt. Parisuhteelle se olisi varmasti ollut kova paikka, eikä se muutenkaan olisi helppoa ollut. Juuri saatu puolison kanssa tuolloin opiskelupaikka, elämä edessä, ei yhtään säästöjä, eikä tuttuja uudella opiskelupaikkakunnalla. Moni tärkeä ystävyyssuhde olisi jäänyt syntymättä.

Puolison toiveesta yritetään esikoista vasta nyt. Taloudellisesti elämäntilanne on nyt paljon parempi, tukiverkot käytettävissä lähempänä mutta vähän kadun kyllä, ettei aloitettu jo aiemmin. Jatko-opiskelu ja uran luominen olisivat itselle nyt ajankohtaisia ja ristiriidassa sen kanssa, että haluaisi viettää mahdollisen lapsen kanssa aikaa myös kotona.

Naisena ajatellen paras aika hankkia lapset olisi opiskelujen aikana. Opintojen pitkittyminen muutamalla vuodella on joka tapauksessa normaalia, opiskelijoille on edullisia perheasuntoja ja opinnot monesti mahdollistavat sen, että voi olla paljon kotona pikkulapsiaikaan. Yliopistot jopa tarjoavat hoitopalvelua luentojen ajaksi. Opintojen valmistuttua pääsisi suoraan kiinni työelämään.

Silloin 48v sitten olin 16v ja seuraava lapsi, kun olin 19v.

Olimme nuoria ja lapsemme kasvatettiin ja koulutettiin.

Se asia, että työpaikat olivat pitkäaikaisia se helpotti sitä elämän suunnittelua.

Ei ole helppoa teillä nuorilla enää siltä osin. Kovasti voimia kaikille.

Pikkuhiljaa eteenpäin. Nyt jo isovanhempia ollaan. Ei kai sitä lapsesta voi ajatella,mettä "pitäisitkö sen", hän on oikea ihminen ja lähin sukulaisesi ja itseäsi tärkeämpi aina.

Olisin pitänyt

Varmaan tyhmyyttäni olisin pitänyt ja katunut sitä. Nyt 38 v. ja niin onnellinen ettei ole lapsia eikä niitä tule. 

Sain esikon juuri kun täytin 20 ja lapsi on nyt itse jo 20❤️Ei oo kaduttanut vaikka isän kanssa suhde ei toiminut, ollaan hyvissä väleissä ja vietetään aikaa paljon yhdessä. Oisin jo valmis mummoksikkin nyt 40-vuotiaana, mutta lapsella ei kuulema ole kiire😆

No elämä vain parani kun sain lapsen 21 vuotiaana. Sama mies edelleen ja pikkusisarkin löytyy. Olen nyt 28.

En missään tapauksessa olisi pitänyt. Nyt 35v ja onnellinen lapseton.

Vaikea sanoa. Minulla oli kyllä hyvä, vakaa parisuhde, mutta opiskelut pahasti kesken ja menojalka vipatti kovasti, olisin kyllä kokenut, että nuoruus jää kesken. Mutta ei minusta ehkä olisi ollut aborttiakaan tekemään, joten kai se olisi tullut pidettyä. Vauvakuume alkoi tulla siinä 23-vuotiaana ja olin 25 kun esikoinen syntyikin, mutta siinä vaiheessa oli jo ehtinyt viettää sitä villiä ja vapaata opiskelijaelämää ihan riittävästi. Onneksi en joutunut tuommoisen päätöksen äärelle.

Olin 21v kun tulin raskaaksi ja pidin lapsen. Jos olisin tullut raskaaksi muutamaa kuukautta aikaisemmin niin tuskin se olisi tilannetta muuttanut, äitini oli silloin sitä mieltä että hyvä ikä saada lapsia, nuorena jaksaa vielä. Lapsen isän kanssa asiat ei oikeen sujuneet niin kuin olisi voinut toivoa ja meille tuli ero vähän myöhemmin. Luulin silloin olevani valmis lapseen, mutta näin jälkikäteen olen tajunnut että en todellakaan ollut. Olen nyt 29, melkein 30v ja koen vasta nyt olevani tarpeeksi vastuullinen ja kärsivällinen. Silloin taloudellinen tilanne oli tosi heikko, mitään säästöjä ei ollut, työkin oli mitä sattui. Olin todella epävarma, todella heikko itsetunto enkä osannut vaatia apua asioihin kuten esim imettämiseen. Nyt tilanne olisi toinen.

En missään tapauksessa.

Olin myöskin 19 tullessani raskaaksi, lapsen syntyessä 20. Seuraava syntyi kun olin 25 ja kuopus kun olin 29. Mies vaihtui kyllä esikoisen ja kakkosen välissä, jo raskausaikana putosi pois kuvioista. Eipä se elämä leveää ollut, mutta nyt viisikymppisenä on jo lapset maailmalla.

Olin vasta aloittanut ne hommat 20-vuotiaana ja olisin ollut 21 saadessani lapsen, jos näin olisi käynyt. Minulla oli oikein ihana kumppani ja hän olisi tykännyt lapsesta, mutta ikävä kyllä hän oli itse vasta hädin tuskin aikuistunut, 18-vuotias. Joten en uskaltanut päästää asioita siihen pisteeseen. Mutta jos niin olisi käynyt, olisin pitänyt lapsen. Emme ehtineet olla pitkään yhdessä, kun jouduimme vastentahtoisesti eroon (syyt liittyivät opiskeluun, armeijaan, töihin jne, jotka veivät meidät eri puolille maailmaa). Kyllähän tuota on joskus tullut mietittyä, että mahtaisimmeko olla edelleen onnellisesti yhdessä, jos se lapsi olisi tullut. Olen vieläkin aika varma, että olimme toisillemme niin sopivat kuin ikinä voi olla. Mutta, elämä meni toisin ja nykyäänkin pyyhkii ihan hyvin, joten turha näitä on haikailla.

Sain esikoisen ihan toivotusti 20-vuotiaana, joten tietenkin pitäisin. Mulle henkilökohtaisesti abortti ei olisi edes vaihtoehto. Nyt 24-vuotiaana olen kahden lapsen äiti.

Olisin pitänyt. Olin aloittanut seksielämän jo joitain vuosia aiemmin ja aina ilmoittanut poikaystäville (pitkiä seurusteluja), että aborttia en tee. Olin supertarkka ehkäisyn kanssa.

Eiväthän nuo pojat varmaan sitä sen syvällisemmin pohtineet, en tiedä olisiko isäksi ollut. Itse olisin varmaan pärjännyt äitinä ihan hyvin, vaikka muuten olin 20-vuotiaana ihmisenä aika lapsellinen, juuri vasta muuttanut kotoa.

Olisin pitänyt (tai antanut sijoitukseen).

Muuta vaihtoehtoa ei olisi ollut silloin, eikä nyt lähes 20 vuotta myöhemmin.

Tulin raskaaksi 22v iässä, tein abortin.

Tietysti pitäisin. Olisin kuuluisuus ensimmäisenä raskaaksi tulleena neitsytmiehenä.

Tulin ja pidin. Nyt on jo aikuinen ja mahtava tyyppi.

No en helvetissä siihen suhteeseen hankkisi lasta edes nyt. Oikeasti aika järkyttävääkin ajatella näin +40 ikäisenä niitä parisuhteita joissa tuli oltua ikävuodet 15-29 ja kuinka tuolloin kuvitteli, että elämä on onnellista ja parisuhteet vaan on tällaista pskaa eikä se vaihtamallakaan muuksi muutu. Tuli sitten todellakin heitettyä hukkaan kaikki nuo vuodet jolloin olisi pitänyt tehdä elämästään oman näköistä. Oudointa on, etten oikein edes tunnista itseäni tuolta ajalta vaan olen ollut kuin vieras ihminen.

Voi kunpa vaan voisi kääntää aikaa taaksepäin 30 vuotta ja aloittaa ihan alusta tämän elämänsä rakentamisen. 

N44