Kumppanin henkinen romahdus, minun järkytys. Ero vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja. Täällä kutsutaan mua pinnalliseksi. Tiedoksi, en ole eroamassa siksi, että mies on pahoinpidelty. Pohdin eroa siksi, että mies on paljastunut hyvin ongelmalliseksi tapaukseksi ja pitkään olen sitä yrittänyt ymmärtää ja tukea. Ja itse asiassa kysyin jo aloituksessa, voiko erohalu johtua järkytyksestä.

Joku kysyi, mitä olen antanut anteeksi. Se ei kuulu teille, mutta sanotaan nyt esim. muiden naisten vokottelu ja huumenenneisyys josta oli myös valehdellut eli sanonut ettei ole käyttänyt ikinä. Ja koska tosiaan minulla on lapsi, joudun kyllä ihan tosissaan miettimään suhteen jatkoa. On sen verran raskaita asioita paljastunut. Oli kuitenkin ilmeisen väärä ratkaisu tulla täältä kysymään neuvoa. Muutamia asiallisia kommentoijia oli, kiitos teille!

Ap

Ethän kertonut aloituksessa mistään muiden naisten vokottelusta. Siitä sai sellaisen kuvan, että mietit eroa vain siksi, kun miehellä on henkisiä ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Et selvästikään välitä miehestä muuten kuin välineellisesti, etkä pysty antamaan hänelle tarvitsemaansa rakkautta ja arvostusta. Ero on molemmille parempi.

Sinulle lienee parasta olla joko kokonaan ilman parisuhdetta, tai etsiytyä molemminpuoliseen hyväksikäyttösuhteeseen, jossa kumpikin tietää, että ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa toinen lähtee kuin hauki rannasta.

Mene muualle syyllistämään, ihmisillä saa olla kumppanille toiveita.

Kerroin aloituksessa valehtelusta ja luurangoista kaapissa. En yksilöinyt siinä mistä asioista kyse. Olisi pitänyt riittää tieto, että oli valehdellut. Mua järkyttää, miten ihmisistä osa on valmiina syyllistämään mua, että en vain ymmärrä miestä enkä ole tarpeeksi hyvä hänelle. Ikään kuin en olisi tehnyt hänen eteensä jo paljon ja jaksanut paljon, venynyt aina lisää, antanut anteeksi vielä yhden valheen, uskonut että ongelmat saadaan ratkaistua. Nyt kun hän sai tuon disso-duagnoosin olen tienhaarassa: jatkaako ymmärtämistä vieläkin lisää, vai luovutanko.

Todella ilkeää dissata tällaisen asian kanssa painivaa ja apua pyytävää ihmistä. Veikkaan, että suuri osa tejstä, jotka julistatte miten ette kyllä hylkäusi toista mt-ongelmien takia, ette ole joutuneet kohtaamaan mt-ongelmia.

Ap

Sori typot. Haluan kiittää niitä kirjoittajia jotka kommentoivat asiallisesti ja kokemuksen pohjalta. On todella salakavalaa miten noihin ongelmiin luisuu. Vasta taakse katsoessa näkee, miten vaikeaa on ollut jo pitkään. Sillä hetkellä haluaa uskoa hyvään ja tulevaan eikä usko pieniä signaaleja siitä, että joku on pielessä. No ei tietenkään, miksi olisin jättänyt miehen haluttomuuden takia? Halusinhan tukea ja ymmärtää. Ekat raivokohtaukset: no eihän tään takia voi toista jättää. Se ei kumminkaan edes lyönyt, heitti vaan tavaroita. Valehtelu paljastuu: no virheitä sattuu. Pitää antaa anteeksi. Jne. Jos nyt on tullut seinä vastaan, niin en kyllä näe että olisin vaatinut mieheltä täydellisyyttä, en hyväksyisi heikkoutta jne mitä p.askaa jotkut kommentoijat nyt sanoivatkaan. Tyhmäksi minua voi kyllä sanoa siksi, kun en nähnyt heti kättelyssä millainen mies on, ja uskoin esim. kun hän kertoi että rehellisyys on tärkeä arvo hänelle eikä käytä päihteitä. Niin, hullu ämmä kun uskoin tämmöiset puheet tavallisen ja mukavan oloiselta mieheltä :)

Vierailija kirjoitti:

Mietin että miten saatoin erehtyä niin pahasti että pidin miestä tasapainoisena. Onko dissosiaatio niin hämäävä että näin voi luulla? Olen ajatellut olevani ihan hyvä ihmistuntija. Huomasin kyllä miehessä heti alkuun jotain outoa mm. suhtautumisessa läheisyyteen. Mutta eniten mua järkyttää miten pidin häntä henkisesti vakaana ja nyt onkin täydellinen vastakohta.

Ap

Kyllä dissosiaatio voi olla juuri noin hämäävää. Mulla myös kaveri, joka vaikuttaa sellaiselta, ettei pienistä hetkahda. Ympärillä voi vaikka lapset tipahdella syöttötuoleistaan, mutta kaveri jatkaa ilmekään värähtämättä syömistään.

Vasta vuosien tuntemisen jälkeen alkoi näkymään sitä toista persoonaa, joka on pelottava. Ja nykyään varon häntä.

Vierailija kirjoitti:

Sori typot. Haluan kiittää niitä kirjoittajia jotka kommentoivat asiallisesti ja kokemuksen pohjalta. On todella salakavalaa miten noihin ongelmiin luisuu. Vasta taakse katsoessa näkee, miten vaikeaa on ollut jo pitkään. Sillä hetkellä haluaa uskoa hyvään ja tulevaan eikä usko pieniä signaaleja siitä, että joku on pielessä. No ei tietenkään, miksi olisin jättänyt miehen haluttomuuden takia? Halusinhan tukea ja ymmärtää. Ekat raivokohtaukset: no eihän tään takia voi toista jättää. Se ei kumminkaan edes lyönyt, heitti vaan tavaroita. Valehtelu paljastuu: no virheitä sattuu. Pitää antaa anteeksi. Jne. Jos nyt on tullut seinä vastaan, niin en kyllä näe että olisin vaatinut mieheltä täydellisyyttä, en hyväksyisi heikkoutta jne mitä p.askaa jotkut kommentoijat nyt sanoivatkaan. Tyhmäksi minua voi kyllä sanoa siksi, kun en nähnyt heti kättelyssä millainen mies on, ja uskoin esim. kun hän kertoi että rehellisyys on tärkeä arvo hänelle eikä käytä päihteitä. Niin, hullu ämmä kun uskoin tämmöiset puheet tavallisen ja mukavan oloiselta mieheltä :)

Se on juuri näin kuin sanot. Samat kokemukset minullakin. Toinen on sen oloinen ja puheet vahvistavat sitä, että hänen arvoihinsa kuuluvat vahvasti rehellisyys, perhekeskeisyys, kiltteys. Mutta kun dissosiaatio tekee temppujaan, niin eihän rehellisyyteen pysty, kun se toinen persoona elää ihan muiden arvojen mukaisesti.

Ei se ole sen sairaan vika tietenkään. Mutta ei minulla ole silti mitään velvollisuutta luovuttaa omaa elämääni hänen käyttöönsä, hänen mielisairautensa leikkikaluksi.

Etäisyyden otto leikkasi stressitason murto-osaan ja nyt voi vapaammin hengittää. Olemme edelleen satunnaisesti yhteydessä, mutta huomaan sen vaikuttavan minun mielialaani muutamaksi päiväksi.

@67 kuvailit juuri mun kokemukset! Se oli just näin että hän esiintyi alussa tavallisena miehenä jolle on elämässä tärkeitä nuo asiat mitkä mainitsit. Ja voi ollakin päiviä jolloin hän elää sen mukaan. Mutta sitten tulee päiviä jolloin hän on kuin eri ihminen ja kaikki sellainen vaikuttaa vastenmieliseltä hänelle, joltain mitä pitää paeta. Dissosiaatio selittää nyt miksi se on niin ailahtelevaa. Luottamushan tässä on aika olematon kyllä. Tiedostan että tarvitsisin itsekin nyt apua tähän tilanteeseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kerroin aloituksessa valehtelusta ja luurangoista kaapissa. En yksilöinyt siinä mistä asioista kyse. Olisi pitänyt riittää tieto, että oli valehdellut. Mua järkyttää, miten ihmisistä osa on valmiina syyllistämään mua, että en vain ymmärrä miestä enkä ole tarpeeksi hyvä hänelle. Ikään kuin en olisi tehnyt hänen eteensä jo paljon ja jaksanut paljon, venynyt aina lisää, antanut anteeksi vielä yhden valheen, uskonut että ongelmat saadaan ratkaistua. Nyt kun hän sai tuon disso-duagnoosin olen tienhaarassa: jatkaako ymmärtämistä vieläkin lisää, vai luovutanko.

Todella ilkeää dissata tällaisen asian kanssa painivaa ja apua pyytävää ihmistä. Veikkaan, että suuri osa tejstä, jotka julistatte miten ette kyllä hylkäusi toista mt-ongelmien takia, ette ole joutuneet kohtaamaan mt-ongelmia.

Ap

Aloituksesta sai sen käsityksen, että nimenomaan mielenterveysongelma on tässä se luuranko kaapissa, jota et hyväksy. Valehtelusta mainitsit, mutta vain lyhyesti selittämättä asiaa sen tarkemmin.

Kun tekee tänne aloituksen, kannattaa ottaa huomioon että me muut emme tiedä jutusta sen enempää kuin mitä aloituksessa on kerrottu. Jos jotain oleellista on jätetty kertomatta, niin kommentit ovat sen mukaisia.

Jos ette ole naimisissa, olet vapaa tekemään miten haluat. Toisaalta jokaisella nelikymppisenä on elämää takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juokse. Maailma on täynnä täyspäisiä miehiä, älä tuhlaa aikaasi hullujen hoitamiseen.

Niinkö? Kerroppa sitten mistä me 40+ niitä löydetään? Netti on tännä 45 v miehiä jotka ei edes vastaa alle 35 vuotiaille, koska ovat päässeet vapauteen exästä ja nyt ettiivät 50 kiloista 25 vuotiasta. Toki oma kastinsa on sitten ne jotka ei ole saaneet päälleet edes ehjää t-paitaa tai kammattua tukkaansa.

On juoppoja, pelimiehiä, teini-ikäisistä haaveilevia, sarjaeroajia, pettäjiä, sitoutumattomia, jne.

No mikä pakko on ottaa ketään

Minulle kyllä syitä eroamiselle olisivat jo nuo aiemmat: Valehtelu huumehistoriasta (ei siis se historia, jos sen avoimesti pystyy kertomaan ja riippuvuudesta on päässyt jaloilleen), toisten naisten vokottelu ja raivonpuuskat, joissa heitellään tavaroita. Jos jo alkuvaiheessa seurustelua (1-2 vuotta on minun mielestä vielä alkuvaihetta) tavarat lentelee raivostuessa, niin mitä sitten tulevaisuudessa, kun ei eletä enää "kuherrusaikoja". Myös seksittömyys olisi heti alkujaan jo sellaisen syy, että tapailu loppuisi. 

Olen itse eronnut kolme vuotta sitten pitkästä avioliitosta, joten uusien ihmisten tapailusta aikuisiällä on kokemusta. Pitkässä liitossa olin valmis tekemään kompromisseja ja joustamaan paljon, koska silloin pelissä oli koko perheen hyvinvointi. Sen sijaan eron jälkeen, minun ei tarvitse sitoa itseäni ihmiseen, jonka kanssa haasteita on enemmän kuin niitä hyviä asioita. Pinnallista varmasti jonkun mielestä, mutta miksi toimisin toisin? Voin elää ja olla yksin, hyvä aikuisiän parisuhde on bonusta siihen päälle.

No, mitä hyviä puolia suhteessanne on? Olet kertonut vain siitä mikä on pielessä, ja kuitenkin sinun on vaikea päättää eroaisitko vai et.

Hänen on parempi nyt keskittyä omaan parantumiseensa ja se ei ole sinun velvollisuutesi. Lähde ihan rauhassa jos et koe, että haluat pysyä suhteessa. Myös sinulla on oikeus ajatella hyvinvointiasi ja jaksamistasi. Miehen tulee hakea apu ja tuki ammattilaisilta.