Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmisen saa pakkohoitoon, kun tämä on itse täysin sairaudentunnoton?
21.05.2020 |
Siskollani on mielenterveysongelmia ja hänellä on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö muutama vuosi sitten. Hän on joutunut psykoosissa suljetulle osastolle kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän yritti kävellä autojen alle ja toisella kerralla puhui sekavia ja riehui kaupassa. Kummallakin kerralla paikalle on soitettu poliisit ja hän on päätynyt tahdonvastaiseen hoitoon. Nyt sisko on ollut hyvin sekavassa tilassa jo pari kuukautta, mikä tapahtuu aina kun hän ei syö lääkkeitään. Hän asuu yksin, eikä kukaan voi olla vahtimassa, että hän ottaa ne säännöllisesti. Hän ei myöskään päästä edes sukulaisia kotiinsa. Puhelimessa hän on kertonut häntä tarkkailtavan tv:n välityksellä ja talossa välitetään kuulemma vesiputkien kautta salaisia viestejä. Hän luulee, että ulkona näkyneet rakennusmiehet ovat siellä vakoilemassa häntä.
Kun olen soittanut psykiatriseen päivystykseen, minulle on vastattu, että siskolleni voidaan toki varata aika. Mutta mitä hyötyä siitä on, kun hän ei halua itse mennä vastaanotolle? En saa häntä pakotettua sinne mitenkään. Tuntuu todella pahalta katsoa vierestä, kun läheinen on täydellisen ulkona tästä elämästä. Työssäkään hän ei voi enää käydä ja elämä valuu täysin hukkaan vainoharhaisia ajatuksia pyöritellessä. Onko kenelläkään mitään neuvoa, miten tällainen ihminen saataisiin hoidon pariin eli tässä tapauksessa pakkohoitoon? Kuinka pahasti hänen pitää taas yrittää vahingoittaa itseään tai muita, ennen kuin hoitopaikan ovi aukeaa?
Kommentit (55)
Veikkaan, että siskollasi on skitsoaffektiivinen häiriö, ei kaksisuuntainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työskentelen itse psyk. Päivystyksessä sairaanhoitajana. Minun neuvoni on se, että yrität houkutella siskosi mukaan terveyskeskukseen, päivystykseen tms. Jos ei onnistu niin soita ambulanssi. Kerro että olet huolissasi siskosta. Lanssi sitten toivon mukaan käy tarkastamassa siskon voinnin. Jos hän juttelee ihan höpöjä eikä ensihoito saa häntä mukaansa saattavat konsultoida vastuulääkäriä. Tämä tekee virka-apupyynnön siskon toimittamiseksi mt-arvioon. Jos hätäkeskus ei tee kertomasi perusteella tehtävä siskostasi, tee huoli-ilmoitus. Nää on vähän kinkkisiä juttuja. Jos saat siskosi jollain keinolla lääkärin juttusille, uskon että tekevät M1 ja sen jälkeen sitten psykiatri ottaa tarkkailuun. Tämä siksi, että siskosi realiteettitaju on selkeästi pettänyt ja on hoitokielteinen. Hoitojakso toki todennäköisesti tullee olemaan lyhyt, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Toki on se mahdollisuus että siskosi pystyy tsemppaamaan lääkärin haastattelun ajan ja kieltää kaikki psykoottiset puheet. Jaksamista sulle! Omaisen osa ei ole helppo.
Vierailija kirjoitti:
Et saa häntä pakkohoitoon, jos ei ole vaaraksi muille.
Ja mitä sitten, kun joutuu pakkohoitoon?
Parin viikon päästä taas avohoidossa ja vähän myöhemmin jälleen huonossa hapessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut joskus pakkohoidossa. En ole skitsofreenikko, kaksisuuntainen tms. Kyse oli psykoottisesta masennuksesta mikä oli ja meni.
Tuntuu, että kaikkien ulkopuolisten mielipide on, että pakkohoito on hyödyksi aina ja se on hyvää hoitoa. Minun mielipiteeni on eri. Pakkohoito oli traumatisoivaa ja sain lääkkeistä harmia mikä pahensi myös oloani.
Kukaan ei aidosti kohdannut minua hoidossa, ja hoito oli pelkkää lääkkeitä. Sain hoidossa ollessani yhä pahempia itsetuhoisia ajatuksia, mitä pahensi sopimattomat lääkkeet eikä ns sopivia lääkkeitä edes löytynyt ja toivuin lopulta lääkkeettä. Osa lääkehaitoista oli niin suuria että suututti että niitä pakotettiin syömään. Jos kieltäytyi niitä pakkoinjektoitiin väkisin. Kokemus oli hirveä, pakkosyödä lääkkeitä mistä tuli hirveä olo. En olisi ikinä voinut kuntoutua niitä lääkkeitä syömällä.Ymmärrän kyllä läheisten näkökulman kun haluavat ihmisen ns suojaan hoitoon itseltään. Mutta ymmärrän myös niitä potilaita jotka lopettavat lääkkeensä hoidon jälkeen. On tabu sanoa näin.
Ei ole ihme, että joku lopettaa neuroleptit.
Yleinen kliseinen tarina on aina että voi voi kun potilas ei tajua parastaan, kun lopettaa pakotetut lääkkeensä osaston jälkeen, mutta minä haluan sanoa myös toisen puolen tarinasta. Pakkohoito voi myös tehdä traumakokemuksia ihmisille ja monella mielenterveysdg saaneella on taustalla traumatausta. Kyllä lähtökohta on se,että parhainta hoitoa on se mihin ihmistä ei pakoteta,mihin hän luottaa ja on motivoitunut. Pakolla ei usein saa hyvää. Pakkokeinoissa saatetaan ummistaa korvat potilaan tahdolta ja kokemuksilta. Pitäisi ennaltaehkäistä ettei se mene tuolle tasolle.
Ja vielä..
Kokemukseni jälkeen en vierasta ihmisiä, joilla on vainoharhoja, oudon tuntuisia ajatuksia tms.. monen oudoltakin tuntuvassa käytöksessä voi olla havaittavissa syitä ja syynä voi olla esim. traumat, pelot, kauheat tunnemuistot, raskaat kokemukset jne jne jotka saavat ihmisen käytöksessä suuria mittasuhteita ja vääristyvät vainoharhoiksi. Toki joskus tuohon tilaan on päädytty päihteidenkäytön takia eikä aina psyykenlääkekokeilutkaan paranna oloa . Olen keskustellut joidenkin psykoosissa olevien ihmisten kanssa itsekin ja onhan sitä toki joskus välillä hankala ja ahdistavakin seurata.
Hoito pyrkii lamaamaan nämä vainoharhat niiden ymmärtämisen sijaan . On toki myös erilaisia tapoja lähestyä asioita esim.avoimen dialogin hoitomalli, mihin uskon psykoosien hoidossa enemmän kuin lääkkeisiin painottavaan malliin.
Sitä ei aina auta jos homma menee niin että läheiset pitää ihmistä outona, ihmisellä on tunne että häntä ei ymmärretä, näkevät hänet vain diagnoosin läpi, vierastavat häntä ja haluavat jatkuvasti passittaa osastolle jossa hänen toivotaan muuttuvan, syövän lääkkeitä ja parantuvan. Ihminen voi pelätä jatkuvasti osastolle joutumista jos siellä on ollut huono olla ja virkavallan soittaminen apuun voi olla todella ahdistava kokemus kun poliisit tulee paikalle. Epäluottamus läheisiä kohtaan voi kasvaa.
Ei ole helppoja juttuja ollenkaan..
Mun ystävälläni on hyvin samankuuloinen tilanne. Tosin erona on se, että ystävälläni on lapsia (kolme lasta ikähaarukalla 10-17v). Hän on ollut suljetulla osastolla viimeisen 7 vuoden aikana noin kerran vuodessa. Kun ystäväni on ollut huonoimmillaan, niin olen tehnyt lasuja, joiden seurauksena on tullut hoitojakso.
Näillä lapsilla on "kunnollinen" isä, jonka luona lapset ovat joka toinen viikko (+ hoitojaksojen ajan). Vanhemmat eivät ole missään väleissä keskenään, eivät hoida yhdessä yhtään mitään eivätkä ole tavanneet toisiaan moneen vuoteen.
Itse olen ollut hämmästynyt siitä, ettei lapsia määrätty kokonaan isälle. Mutta äitien oikeudet ovat tässä maassa niin vahvat, ettei edes äidin vakavat mielenterveyshäiriöt ole peruste antaa yksinhuoltajuutta isälle. Isä olisi ollut valmis hoitamaan lapset ja antamaan heille tapaamisoikeuden äitiin. Mutta äiti vaati yksinhuoltajuutta itselleen - ei tosin saanut sitä vaan tapauksessa päädyttiin yhteishuoltajuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi erilainen lähestymistapa? Älä kohtele häntä hulluna tia sairaana vaan ystävänä tai siskona. Ota hänet mukana elämääsi. Kutsu kylään, elokuviin, lenkille jne. Innosta hänet johonkin harrastukseen. Näytä, että ihmiset eivät ole pahoja eikä mitään pahaa tapahdu kodin ulkopuolella. Ala kohdella häntä normaalisti. Älä reagoi mahdollisiin "outoihin" käyttäytymistapoihin negatiivisesti. Muista itse siskosi tilanne, mutta älä muistuta häntä siitä.
Miten voi näyttää etteivät ihmiset ole pahoja? Kun maailmassa nyt vaan on niin paljon kiusaavia ihmisiä.. Itsekkäitä, hyväksikäyttäviä, narsistisia. Olet itse harhainen jos kuvittelet ettei kodin ulkopuolella voi tapahtua mitään pahaa, eivätkä ihmiset ole pahoja. Olet hyväuskoinen ja väärässä. Tuollaista ei voi mitenkään näyttää! Olisihan se hienoa, jos maailmassa ei olisi pahuutta, valitettavasti se vain ei ole tilanne.
Vaikeaahan se on auttaa, jos toinen ei halua apua. Olen itse ollut psykoosissa, joten tiedän miten se ajatuksen kulku menee. Minulle ne harhat oli ihan tosia, en tuntenut itseäni sairaaksi. Psykoosia kesti pari kuukautta, ja sinä aikana ajelin autolla paljon, mikä kyllä hirvittää näin jälkikäteen. En päässyt/ joutunut koskaan osastolle, avohoidossa olin. Lääkkeitä olen syönyt siitä lähtien ja pärjännyt ihan kohtuullisesti. Mutta ymmärrän myös niitä, jotka lopettavat lääkkeet, koska sivuvaikutuksia noilla lääkkeillä on paljon. Minäkin olen yli satakiloinen, tunteeton zombie, mutta näillä mennään. Tuolla tulikin jo aiemmissa viesteissä hyviä ohjeita, miten voisit toimia. Tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti hänen pitää yrittää vahingoittaa itseään tai muita jotta pakkohoitoon voisi määrätä.
Se, että kuulee viestejä tai epäilee vakoilua ei riitä pakkohoitoon.
Näin on. Anoppi oli sekaisin kuin seinäkello, eikä saatu osastolle(aiemmin ollut psykoosin takia hoidossa.)
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveri oli psykoosissa ja ajoi autoaan monta vuotta sekaisin ollessaan. Näki kallioissa tekstejä, jotka olivat tehty häntä varten. Ym.
Oli sairaalajaksoilla moneen kertaan. Silti ajokortti säilyi. Miettikää, miten vaarallinen kuski.
Tuttu voi aina ilmoittaa poliisille ja poliisi voi ottaa pois liikenttestä. Lääkäri ei aina voi ilmoittaa, ellei mahdollisesta rikoksesta tulisi yli 6kk vankeutta. Ajokyvyn heikentymisestä voi nykyään ilmoittaa, ennen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap haluaa sisarensa tahdosta riippumattomaan hoitoon? Eikö riitä, että sisar saataisiin johonkin psykiatriseen sairaalaan joiksikin viikoiksi.
Naapurini oli skitsofreenikko. Siis virallisesti, diagnostisoitu. Kerran kun sekoamiskausi oli pahimmillaan, tuli ovelleni puhumaan myrkyttäjistään. Sain hänet rauhoittumaan niin, että meni omaan asuntoonsa.
No huolissani olin ja soitin sairaalaamme psykiatriselle osastolle, ketju puhelinvaihde - osaston sairaanhoitaja - lääkäri. Kun olin selostanut lääkärille tilanteen, lääkäri totesi että laittavat paikalle virka-apua. Alle puolessa tunnissa paikalle tuli ambulanssi, jonka mukaan naapuri lähti.
Oli sitten muutaman viikon jossakin, jossa saatiin sen verran tasapainoon ja huolehtimaan lääkityksestään, että pääsi kotiin.
Miksi ap haluaa siskolleen tätä tahdosta riippumatonta hoitoa, jonka saaminen edellyttää useamman lääkärin M-lausuntoa? Psykoottisen potilaan saa kyllä sairaalahoitoon vähemmälläkin byrokratialla. Yhteys nyt alkuun siskon asuinpaikkakunnan sosiaali- ja terveystoimeen. Siellähän siskon sairaus on jo tiedossa, ja uskon, että sieltä saa neuvoja miten toimia asiassa eteenpäin.
Ap:n kannattaa muistaa asioidessaan viranomaisten kanssa, että mitä asiallisemmin käyttäytyy ja esittää asiansa, sitä asiallisemmin häneen myös suhtaudutaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut joskus pakkohoidossa. En ole skitsofreenikko, kaksisuuntainen tms. Kyse oli psykoottisesta masennuksesta mikä oli ja meni.
Tuntuu, että kaikkien ulkopuolisten mielipide on, että pakkohoito on hyödyksi aina ja se on hyvää hoitoa. Minun mielipiteeni on eri. Pakkohoito oli traumatisoivaa ja sain lääkkeistä harmia mikä pahensi myös oloani.
Kukaan ei aidosti kohdannut minua hoidossa, ja hoito oli pelkkää lääkkeitä. Sain hoidossa ollessani yhä pahempia itsetuhoisia ajatuksia, mitä pahensi sopimattomat lääkkeet eikä ns sopivia lääkkeitä edes löytynyt ja toivuin lopulta lääkkeettä. Osa lääkehaitoista oli niin suuria että suututti että niitä pakotettiin syömään. Jos kieltäytyi niitä pakkoinjektoitiin väkisin. Kokemus oli hirveä, pakkosyödä lääkkeitä mistä tuli hirveä olo. En olisi ikinä voinut kuntoutua niitä lääkkeitä syömällä.Ymmärrän kyllä läheisten näkökulman kun haluavat ihmisen ns suojaan hoitoon itseltään. Mutta ymmärrän myös niitä potilaita jotka lopettavat lääkkeensä hoidon jälkeen. On tabu sanoa näin.
Ei ole ihme, että joku lopettaa neuroleptit.
Yleinen kliseinen tarina on aina että voi voi kun potilas ei tajua parastaan, kun lopettaa pakotetut lääkkeensä osaston jälkeen, mutta minä haluan sanoa myös toisen puolen tarinasta. Pakkohoito voi myös tehdä traumakokemuksia ihmisille ja monella mielenterveysdg saaneella on taustalla traumatausta. Kyllä lähtökohta on se,että parhainta hoitoa on se mihin ihmistä ei pakoteta,mihin hän luottaa ja on motivoitunut. Pakolla ei usein saa hyvää. Pakkokeinoissa saatetaan ummistaa korvat potilaan tahdolta ja kokemuksilta. Pitäisi ennaltaehkäistä ettei se mene tuolle tasolle.
Kuinka yleistä on tuo, että ihminen toipuu lääkkeittä? Sinulla oli masennus, joka todella voi hoitua ajan kanssa ilman lääkitystä, mutta skitsofreenikon kanssa asia on eri. Se tauti ei parane.
Tunnen yhden tapauksen. Oikein teräväpäinen ihminen, musikaalinen, soittaa useita instrumentteja. On normaalitilassa, eli silloin kun syö lääkkeensä asiallisesti, aivan kykenevä huolehtimaan itsestään ja asioistaan, on mukava ja ns. aivan tavallinen ihminen. Siksi ihmetyttää tämä, että miksi ihmeessä hän sitten kuitenkin toisinaan vain jättää ne lääkkeensä ottamatta? Kun hän järkevänä ja sairautensa täysin tietävänä tietää, että silloin alkaa alamäki. Vastaus on aina se, että kun ei ole sairauden tuntoa. Mutta sehän on se tarkoituskin, että lääkitys poistaa sairauden tunnon ja tekee elämästä normaalin. Mutta ei, aina hän aika ajoin jättää lääkkeet pois. Läheisille se on hyvin raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap haluaa sisarensa tahdosta riippumattomaan hoitoon? Eikö riitä, että sisar saataisiin johonkin psykiatriseen sairaalaan joiksikin viikoiksi.
Naapurini oli skitsofreenikko. Siis virallisesti, diagnostisoitu. Kerran kun sekoamiskausi oli pahimmillaan, tuli ovelleni puhumaan myrkyttäjistään. Sain hänet rauhoittumaan niin, että meni omaan asuntoonsa.
No huolissani olin ja soitin sairaalaamme psykiatriselle osastolle, ketju puhelinvaihde - osaston sairaanhoitaja - lääkäri. Kun olin selostanut lääkärille tilanteen, lääkäri totesi että laittavat paikalle virka-apua. Alle puolessa tunnissa paikalle tuli ambulanssi, jonka mukaan naapuri lähti.
Oli sitten muutaman viikon jossakin, jossa saatiin sen verran tasapainoon ja huolehtimaan lääkityksestään, että pääsi kotiin.Miksi ap haluaa siskolleen tätä tahdosta riippumatonta hoitoa, jonka saaminen edellyttää useamman lääkärin M-lausuntoa? Psykoottisen potilaan saa kyllä sairaalahoitoon vähemmälläkin byrokratialla. Yhteys nyt alkuun siskon asuinpaikkakunnan sosiaali- ja terveystoimeen. Siellähän siskon sairaus on jo tiedossa, ja uskon, että sieltä saa neuvoja miten toimia asiassa eteenpäin.
Ap:n kannattaa muistaa asioidessaan viranomaisten kanssa, että mitä asiallisemmin käyttäytyy ja esittää asiansa, sitä asiallisemmin häneen myös suhtaudutaan.
Eiköhän se pakkohoito ole ainoa vaihtoehto silloin, jos potilas on sairaudentunnoton eli ei itse koe tarvitsevansa hoitoa tai apua? Hoidossa oltavaan aikaan aloituksessa ei otettu kantaa.
Jos ette saa vietyä päivystykseen ja on oikeasti pahasti sekaisin eli aiheuttaa vaaraa tai on kovasti häiriöksi niin yhteys terkkariin ja voivat virka-apupyynnön turvin haetuttaa arvioon. Eli poliisi + lanssi menevät paikalle ja vievät väkisin. Tahdosta riippumattomaan hoitoon ei kuitenkaan voida ottaa ellei henkilö ole mielisairas (mielenterveyden häiriö ei riitä) JA vaaraksi itselleen/toisille JA tilanne sellainen että esim. polikliininen tai päiväsairaalatyyppinen hoito ole mahdollista.
Valitettavasti huono hoitoon sitoutuminen ja sairaudentunnottomuus on todella yleistä psykiatrisissa sairauksissa. Esim. kaksisuuntaisesta kärsivät usein ikävöivät sitä hypomaniaa/maniaa. Mieti nyt, sulla on elämän paras fiilis, olet energinen ja aikaansaapa, ehkä biletät ja matkustelet tai vaikka siivoat ja kirjoitat kirjaa tai rakastut palavasti ja kaikki on mahtavaa ja ihanaa eikä tarvi juuri nukkuakaan. Ja sitten nipot sukulaiset valittaa ja painostaa lääkäriin joka antaa nappeja joilla arki muuttuu taas raskaaksi ja harmaaksi. Monille se on ihan sietämätöntä enkä oikeastaan ihmettele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et saa häntä pakkohoitoon, jos ei ole vaaraksi muille.
....ja itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut joskus pakkohoidossa. En ole skitsofreenikko, kaksisuuntainen tms. Kyse oli psykoottisesta masennuksesta mikä oli ja meni.
Tuntuu, että kaikkien ulkopuolisten mielipide on, että pakkohoito on hyödyksi aina ja se on hyvää hoitoa. Minun mielipiteeni on eri. Pakkohoito oli traumatisoivaa ja sain lääkkeistä harmia mikä pahensi myös oloani.
Kukaan ei aidosti kohdannut minua hoidossa, ja hoito oli pelkkää lääkkeitä. Sain hoidossa ollessani yhä pahempia itsetuhoisia ajatuksia, mitä pahensi sopimattomat lääkkeet eikä ns sopivia lääkkeitä edes löytynyt ja toivuin lopulta lääkkeettä. Osa lääkehaitoista oli niin suuria että suututti että niitä pakotettiin syömään. Jos kieltäytyi niitä pakkoinjektoitiin väkisin. Kokemus oli hirveä, pakkosyödä lääkkeitä mistä tuli hirveä olo. En olisi ikinä voinut kuntoutua niitä lääkkeitä syömällä.Ymmärrän kyllä läheisten näkökulman kun haluavat ihmisen ns suojaan hoitoon itseltään. Mutta ymmärrän myös niitä potilaita jotka lopettavat lääkkeensä hoidon jälkeen. On tabu sanoa näin.
Ei ole ihme, että joku lopettaa neuroleptit.
Yleinen kliseinen tarina on aina että voi voi kun potilas ei tajua parastaan, kun lopettaa pakotetut lääkkeensä osaston jälkeen, mutta minä haluan sanoa myös toisen puolen tarinasta. Pakkohoito voi myös tehdä traumakokemuksia ihmisille ja monella mielenterveysdg saaneella on taustalla traumatausta. Kyllä lähtökohta on se,että parhainta hoitoa on se mihin ihmistä ei pakoteta,mihin hän luottaa ja on motivoitunut. Pakolla ei usein saa hyvää. Pakkokeinoissa saatetaan ummistaa korvat potilaan tahdolta ja kokemuksilta. Pitäisi ennaltaehkäistä ettei se mene tuolle tasolle.Kuinka yleistä on tuo, että ihminen toipuu lääkkeittä? Sinulla oli masennus, joka todella voi hoitua ajan kanssa ilman lääkitystä, mutta skitsofreenikon kanssa asia on eri. Se tauti ei parane.
Tunnen yhden tapauksen. Oikein teräväpäinen ihminen, musikaalinen, soittaa useita instrumentteja. On normaalitilassa, eli silloin kun syö lääkkeensä asiallisesti, aivan kykenevä huolehtimaan itsestään ja asioistaan, on mukava ja ns. aivan tavallinen ihminen. Siksi ihmetyttää tämä, että miksi ihmeessä hän sitten kuitenkin toisinaan vain jättää ne lääkkeensä ottamatta? Kun hän järkevänä ja sairautensa täysin tietävänä tietää, että silloin alkaa alamäki. Vastaus on aina se, että kun ei ole sairauden tuntoa. Mutta sehän on se tarkoituskin, että lääkitys poistaa sairauden tunnon ja tekee elämästä normaalin. Mutta ei, aina hän aika ajoin jättää lääkkeet pois. Läheisille se on hyvin raskasta.
Viimeinen lause on totta.
Nyt vain pitäisi saada läheinen lääkäriin, sieltä polille arvioitavaksi.
Voi olla, että palveluasuminen on se ratkaisu, sitä ennen pistoshoito, jonka kotisairaanhoito tekee kerran kuussa tms (en ole asiantuntija toki, voi olla että lääkityksen antotapa muuttunut).
Ota yhteys kunnan terveyskeskuksen ylilääkäriin ja kerro että epäilet siskosi olevan psykoosissa ja vaaraksi itselleen/muille (kertomillasi oireilla todennäköisesti on psykoottinen). Hänen on ryhdyttävä virkavastuullaan toimiin asian selvittämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap haluaa sisarensa tahdosta riippumattomaan hoitoon? Eikö riitä, että sisar saataisiin johonkin psykiatriseen sairaalaan joiksikin viikoiksi.
Naapurini oli skitsofreenikko. Siis virallisesti, diagnostisoitu. Kerran kun sekoamiskausi oli pahimmillaan, tuli ovelleni puhumaan myrkyttäjistään. Sain hänet rauhoittumaan niin, että meni omaan asuntoonsa.
No huolissani olin ja soitin sairaalaamme psykiatriselle osastolle, ketju puhelinvaihde - osaston sairaanhoitaja - lääkäri. Kun olin selostanut lääkärille tilanteen, lääkäri totesi että laittavat paikalle virka-apua. Alle puolessa tunnissa paikalle tuli ambulanssi, jonka mukaan naapuri lähti.
Oli sitten muutaman viikon jossakin, jossa saatiin sen verran tasapainoon ja huolehtimaan lääkityksestään, että pääsi kotiin.Miksi ap haluaa siskolleen tätä tahdosta riippumatonta hoitoa, jonka saaminen edellyttää useamman lääkärin M-lausuntoa? Psykoottisen potilaan saa kyllä sairaalahoitoon vähemmälläkin byrokratialla. Yhteys nyt alkuun siskon asuinpaikkakunnan sosiaali- ja terveystoimeen. Siellähän siskon sairaus on jo tiedossa, ja uskon, että sieltä saa neuvoja miten toimia asiassa eteenpäin.
Ap:n kannattaa muistaa asioidessaan viranomaisten kanssa, että mitä asiallisemmin käyttäytyy ja esittää asiansa, sitä asiallisemmin häneen myös suhtaudutaan.
Eiköhän se pakkohoito ole ainoa vaihtoehto silloin, jos potilas on sairaudentunnoton eli ei itse koe tarvitsevansa hoitoa tai apua? Hoidossa oltavaan aikaan aloituksessa ei otettu kantaa.
Skitsofreenisille tai psykoosipotilaille ja mitä näitä nyt on pakkohoiti saattaa olla hyvästä.
Mutta esim. rikoksen uhrina koin ettei minua halunnut kukaan kuunnella ja auttaa. Kävin vain prosessin läpi ja työllistin heitä. En syytä ketään, koska varmasti toimivat virallisten käytäntöjen mukaan. Olen edelleen 4 vuotta tapahtuneen jälkeen samassa pisteessä. Pakkohoitokamaa, jos jollekin asiasta puhuisin. Pystyn edelleen puhumaan hymyssä suin kaikki kamalat asiat mitä tapahtui. Surulliseksi tekee se ettei minua varten ollut tässä elämässä yhtään auttajaa. Oli väärin tarvita apua. Kesällä vuosipäivänä, joka osuu lauantaille, lähden.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän yhden miehen joka ei syö hänelle määrättyjä lääkeitä,
Tämä on sossupummi joka tekee jatkuvasti pimeää verovapaata työtä raksoilla
Miten nuo kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Siis lääkkeiden syömättä jättäminen ja pimeiden töiden tekeminen?
Vierailija kirjoitti:
Jos ette saa vietyä päivystykseen ja on oikeasti pahasti sekaisin eli aiheuttaa vaaraa tai on kovasti häiriöksi niin yhteys terkkariin ja voivat virka-apupyynnön turvin haetuttaa arvioon. Eli poliisi + lanssi menevät paikalle ja vievät väkisin. Tahdosta riippumattomaan hoitoon ei kuitenkaan voida ottaa ellei henkilö ole mielisairas (mielenterveyden häiriö ei riitä) JA vaaraksi itselleen/toisille JA tilanne sellainen että esim. polikliininen tai päiväsairaalatyyppinen hoito ole mahdollista.
Valitettavasti huono hoitoon sitoutuminen ja sairaudentunnottomuus on todella yleistä psykiatrisissa sairauksissa. Esim. kaksisuuntaisesta kärsivät usein ikävöivät sitä hypomaniaa/maniaa. Mieti nyt, sulla on elämän paras fiilis, olet energinen ja aikaansaapa, ehkä biletät ja matkustelet tai vaikka siivoat ja kirjoitat kirjaa tai rakastut palavasti ja kaikki on mahtavaa ja ihanaa eikä tarvi juuri nukkuakaan. Ja sitten nipot sukulaiset valittaa ja painostaa lääkäriin joka antaa nappeja joilla arki muuttuu taas raskaaksi ja harmaaksi. Monille se on ihan sietämätöntä enkä oikeastaan ihmettele.
Vakava masennus ei ole mielisairaus. Kyllä pakkohoitoon laitetaan, jos henkilöllä on im suunnitelma. Voi olla täysin järjissään.
Olen itse ollut joskus pakkohoidossa. En ole skitsofreenikko, kaksisuuntainen tms. Kyse oli psykoottisesta masennuksesta mikä oli ja meni.
Tuntuu, että kaikkien ulkopuolisten mielipide on, että pakkohoito on hyödyksi aina ja se on hyvää hoitoa. Minun mielipiteeni on eri. Pakkohoito oli traumatisoivaa ja sain lääkkeistä harmia mikä pahensi myös oloani.
Kukaan ei aidosti kohdannut minua hoidossa, ja hoito oli pelkkää lääkkeitä. Sain hoidossa ollessani yhä pahempia itsetuhoisia ajatuksia, mitä pahensi sopimattomat lääkkeet eikä ns sopivia lääkkeitä edes löytynyt ja toivuin lopulta lääkkeettä. Osa lääkehaitoista oli niin suuria että suututti että niitä pakotettiin syömään. Jos kieltäytyi niitä pakkoinjektoitiin väkisin. Kokemus oli hirveä, pakkosyödä lääkkeitä mistä tuli hirveä olo. En olisi ikinä voinut kuntoutua niitä lääkkeitä syömällä.
Ymmärrän kyllä läheisten näkökulman kun haluavat ihmisen ns suojaan hoitoon itseltään. Mutta ymmärrän myös niitä potilaita jotka lopettavat lääkkeensä hoidon jälkeen. On tabu sanoa näin.
Ei ole ihme, että joku lopettaa neuroleptit.
Yleinen kliseinen tarina on aina että voi voi kun potilas ei tajua parastaan, kun lopettaa pakotetut lääkkeensä osaston jälkeen, mutta minä haluan sanoa myös toisen puolen tarinasta. Pakkohoito voi myös tehdä traumakokemuksia ihmisille ja monella mielenterveysdg saaneella on taustalla traumatausta. Kyllä lähtökohta on se,että parhainta hoitoa on se mihin ihmistä ei pakoteta,mihin hän luottaa ja on motivoitunut. Pakolla ei usein saa hyvää. Pakkokeinoissa saatetaan ummistaa korvat potilaan tahdolta ja kokemuksilta. Pitäisi ennaltaehkäistä ettei se mene tuolle tasolle.