Millainen nainen jää yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen, jolla on rima liian korkealla omiin spekseihinsä nähden.

Aloitus koski naisia eikä miehiä.

Harmillista, että aiempi kommenttini oli "erehdyksessä" poistettu. :D

Niille omille ”spekseilleen” voi usein tehdä jotakin. Moni nainen löytää itsetuntoa opiskellessaan, saa puhtia laihduttaa, löytää jotain uutta mielekästä harrastusta, eli menee elämässä eteenpäin, niinkuin sanonta kuuluu. Panostaa itseensä ja hyvinvointiinsa vaikka läpipaskan suhteen jälkeen, jossa hänen itsetuntonsa murjottiin maanrakoon.

Parempi tsäänssi löytää aidosti itsetuntoinen ja itseään arvostava mies, kun nainen oppii itse arvostamaan itseään. Ja suhde, jota voi sanoa rakkaussuhteeksi.

Ja miksei sama pätisi mieheenkin.

Se on toki selvää että niin naisissa kuin miehissäkin on paljon niitä, jotka eivät kykene kehittämään itseään ja jotka syyttelevät loputtomasti muita. Ja jotka tilaavat sitä samaa paskaa aina uudelleen.

Sitten toteavat että miehet/naiset ovat sellaisia/tälläisiä, kun ovat oikeasti juuttuneet sinne pohjakerrokseen. No vaivaton ratkaisu sellainen toki on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen, jolla on niin vakavia ongelmia, ettei kukaan mies halua elää hänen kanssaan.

Ottaako noin hermoon? Olisit iloinen tästä kehityksestä. Miehet saa olla rauhassa elättäjän metsästäjiltä eikä naistenkaan tarvitse stressata turhista.

Täh? Ei tämä ota hermoon millään tavalla. Se on kaikkien etu, että ne pahiten päästään vinksallaan olevat naiset elelevät kissojensa ja mielialalääkepurkkiensa kanssa.

Mahdatkohan olla eksäni :) Hyvin mahdollista, että olen lopun elämääni yksin. Vielä jaksan toivoa, että joku näkisi vaivan nähdä vikojeni läpi, koska olen sisimmältäni aikahyvä tyyppi. Olen vain epävarma ja mun on alussa vaikea luottaa ihmisiin.

T. kissatäti

Narsisti nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihava joka itse kelpuuttaisi mieheksi vaan adoniksen.

Moni nainen on muhkea, mutta kelpuuttaa vaan adoniksen. Noh aika harva adonis kelpuuttaa muhkeeta. Se on kun omakuva vääristyy.

Minä edellä sanoin että usein etsin virheitä ennen kuin seurustelu alkaakaan, varsinkin epäilen miehen aitoa kiinnostusta, ja suhteet ahdistaa, koska luultavasti minulla on huono itsetunto. Niin koin nyt vielä tarvetta tulla selittämään, että ei minulla ole muuten huono itsetunto kuin siinä etten usko, että kukaan rakastaa minua oikeasti. Kelpaan paremman puutteessa koska olen varmaan paperilla hyvä:

- koulutettu

- raha-asiat kunnossa

- liikunnallinen ja keho kunnossa

- perusnätti naamasta

- seurassa keskustelutaitoinen ja puhelias

- pidän seksistä ja teen aloitteita

- kehun ja ihailen miestä

Viimeinen kohta on sitä, että sitten kun minä ajaudun suhteeseen, niin näytän tunteeni, ja miehet pitävät siitä kun ihailen heitä. Jossain vaiheessa huomaan, että olen se joka suhdetta kannattelee. Minä teen kaikki seksialoitteet ja hellyydenosoitukset yms. ja TÄMÄ on se luoti mikä minun piti väistää. Huomaan että joku on minun kanssani vain koska minä pidän hänestä. Usein tuo tunne on ihan perusteltu koska pidän ujoista miehistä, jotka varmaan ovat iloisia että edes joku heidätkin poimii, mutta mahdollisesti alan epäillä jo etukäteen ja sitten ainakin myrkytän mieleni ja suhteen.

Tähän ei mikään laihdutus auta, koska olen hoikka. Vaikka olisin kauniimpi, niin luultavasti uskoisin että minun kanssani halutaan olla koska olen kaunis, eikä rakkauden vuoksi.

Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä edellä sanoin että usein etsin virheitä ennen kuin seurustelu alkaakaan, varsinkin epäilen miehen aitoa kiinnostusta, ja suhteet ahdistaa, koska luultavasti minulla on huono itsetunto. Niin koin nyt vielä tarvetta tulla selittämään, että ei minulla ole muuten huono itsetunto kuin siinä etten usko, että kukaan rakastaa minua oikeasti. Kelpaan paremman puutteessa koska olen varmaan paperilla hyvä:

- koulutettu

- raha-asiat kunnossa

- liikunnallinen ja keho kunnossa

- perusnätti naamasta

- seurassa keskustelutaitoinen ja puhelias

- pidän seksistä ja teen aloitteita

- kehun ja ihailen miestä

Viimeinen kohta on sitä, että sitten kun minä ajaudun suhteeseen, niin näytän tunteeni, ja miehet pitävät siitä kun ihailen heitä. Jossain vaiheessa huomaan, että olen se joka suhdetta kannattelee. Minä teen kaikki seksialoitteet ja hellyydenosoitukset yms. ja TÄMÄ on se luoti mikä minun piti väistää. Huomaan että joku on minun kanssani vain koska minä pidän hänestä. Usein tuo tunne on ihan perusteltu koska pidän ujoista miehistä, jotka varmaan ovat iloisia että edes joku heidätkin poimii, mutta mahdollisesti alan epäillä jo etukäteen ja sitten ainakin myrkytän mieleni ja suhteen.

Tähän ei mikään laihdutus auta, koska olen hoikka. Vaikka olisin kauniimpi, niin luultavasti uskoisin että minun kanssani halutaan olla koska olen kaunis, eikä rakkauden vuoksi.

Hyvä olet. Joku ihana mies etsii sinua tuolla jossain...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihava joka itse kelpuuttaisi mieheksi vaan adoniksen.

Moni nainen on muhkea, mutta kelpuuttaa vaan adoniksen. Noh aika harva adonis kelpuuttaa muhkeeta. Se on kun omakuva vääristyy.

Mun kaveri meni läpällä sellaiselle sivulle missä liikkuu laidasta laitaan eritasoisia miehiä. Voisin kuvailla just tuollaiseksi muhkeaksi ja ryntäväksi.

Inboxi täyttyi heti viesteistä jossa luvattiin kotirouvan paikkaa.

Juttelee vielkin tän ekan viestin laittajan kanssa ja ovat nähneet toisensa jo Skypessä. Poisti ilmoituksen, koska harkitsee rajojen avautuessa siellä käymistä.

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

On ehkä eri ihmiset, jotka jäävät yksi ja jotka jättäytyvät yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Kyllä kannattaa viä yrittää ellet pettänyt. T. Mies

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Mulle kävi samoin tässä kevään aikana. Lähenin tuttavan kanssa ja hän ihan selvästi flirttaili kanssani. Puhuimme tunteja puhelimessa ja ihastuin todella.

Sitten menin paljastamaan totuuden itsestäni, että olen epävarma, aika kokematon, enkä ole osannut deittailla miehiä ja pitää hauskaa. Olen tullut torjutuksi aina ja siksi arkailen. Kuulin kuinka hänen kiinnostuksensa lopahti. Siis ääneensä tuli eri sävy. Flirttailut loppuivat, hiljalleen myös puhelut.

Ei helkkari että harmittaa. Jos olisin itsevarma ja osaisin tuon pelin, kukapa tietää mitä olii voinut tapahtua. Nyt sain vaan taas uuden lommon sydämeen - en kelpaa tällaisena kuin olen, mutta olen tällainen koska en ole kelvannut kenellekään. Miten tällaisen pyörän voi katkaista? :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Kyllä kannattaa viä yrittää ellet pettänyt. T. Mies

Ei mitään sellaista, olin vain hankala ja nyt hän pitää minua liian vaikeana ihmisenä eikä halua olla enää yhteyksissä. En voi oikein pakottaa ketään tykkäämään itsestäni, joten on annettava hänen olla, vaikka itsestä pahalta tuntuukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Kyllä kannattaa viä yrittää ellet pettänyt. T. Mies

Ei mitään sellaista, olin vain hankala ja nyt hän pitää minua liian vaikeana ihmisenä eikä halua olla enää yhteyksissä. En voi oikein pakottaa ketään tykkäämään itsestäni, joten on annettava hänen olla, vaikka itsestä pahalta tuntuukin.

Halaus. Minuakin harmittaa eräs suhde, jonka sotkin, koska olin itse vielä lapsuuden vaurioittama. 

Minä! Olen eronnut vuosia, vuosia sitten lasteni isästä ja en ole sen koommin ollut vakavassa suhteessa. Haluaisin kumppanin. Syitä on varmaan useita ja toki peiliin katsomisen paikka. Olen jättäytynyt parisuhdemaailman ulkopuolelle ja kynnys tehdä asialle jotain vain kasvaa kasvamistaan. Itsetunnossa olisi parantamisen varaa, koen että en ole ulkonäöllisesti sitä ylintä kastia, jota miehet tavottelevat, joten jotenkin helppo tyytyä tähän sinkkuuteen kuin altistaa itsensä siihen, että kelpaako vai ei. Seksiä kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Mulle kävi samoin tässä kevään aikana. Lähenin tuttavan kanssa ja hän ihan selvästi flirttaili kanssani. Puhuimme tunteja puhelimessa ja ihastuin todella.

Sitten menin paljastamaan totuuden itsestäni, että olen epävarma, aika kokematon, enkä ole osannut deittailla miehiä ja pitää hauskaa. Olen tullut torjutuksi aina ja siksi arkailen. Kuulin kuinka hänen kiinnostuksensa lopahti. Siis ääneensä tuli eri sävy. Flirttailut loppuivat, hiljalleen myös puhelut.

Ei helkkari että harmittaa. Jos olisin itsevarma ja osaisin tuon pelin, kukapa tietää mitä olii voinut tapahtua. Nyt sain vaan taas uuden lommon sydämeen - en kelpaa tällaisena kuin olen, mutta olen tällainen koska en ole kelvannut kenellekään. Miten tällaisen pyörän voi katkaista? :(

Jos sattuisit löytämään sen ihmisen, jonka kanssa voit olla oma itsesi ilman mitään paineita olla itsevarmempi tai jopa niin, että vastapuoli saa sinut tuntemaan itsesi itsevarmemmaksi, hyvä suhdehan tuo meistä esiin parhaan. 

Sääli vain, että noihin ihmisiin törmääminen on melko harvinaista ja itsekin alan menettää ajoittain toivoni löytää vielä kerran sellainen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta. 

Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta. 

Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?

En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa. 

Mites sinulla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.

Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.

Mulle kävi samoin tässä kevään aikana. Lähenin tuttavan kanssa ja hän ihan selvästi flirttaili kanssani. Puhuimme tunteja puhelimessa ja ihastuin todella.

Sitten menin paljastamaan totuuden itsestäni, että olen epävarma, aika kokematon, enkä ole osannut deittailla miehiä ja pitää hauskaa. Olen tullut torjutuksi aina ja siksi arkailen. Kuulin kuinka hänen kiinnostuksensa lopahti. Siis ääneensä tuli eri sävy. Flirttailut loppuivat, hiljalleen myös puhelut.

Ei helkkari että harmittaa. Jos olisin itsevarma ja osaisin tuon pelin, kukapa tietää mitä olii voinut tapahtua. Nyt sain vaan taas uuden lommon sydämeen - en kelpaa tällaisena kuin olen, mutta olen tällainen koska en ole kelvannut kenellekään. Miten tällaisen pyörän voi katkaista? :(

Jos sattuisit löytämään sen ihmisen, jonka kanssa voit olla oma itsesi ilman mitään paineita olla itsevarmempi tai jopa niin, että vastapuoli saa sinut tuntemaan itsesi itsevarmemmaksi, hyvä suhdehan tuo meistä esiin parhaan. 

Sääli vain, että noihin ihmisiin törmääminen on melko harvinaista ja itsekin alan menettää ajoittain toivoni löytää vielä kerran sellainen ihminen. 

Jep, ja tietenkään tuo ihminen ei nyt sitten ollut minulle sopiva jos tuon takia kiinnostus loppuu. Mutta ei se auta juuri nyt kun ihastus raastaa edelleen rinnassa ja tiedän että hän jo deittailee uutta. Varmasti kauniimpaa ja itsevarmempaa.

Olen tavannut miehiä jotka ovat olleet mukavia ja hyväksyneet minut, mutta heistä tuli aina vain kavereita. Parisuhdemielessä itsetuntoni on nolla kun ei ole koskaan saanut kokea mitä se on kun joku haluais just mua ja mut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta. 

Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?

Miten naisten tulisi mielestäsi elää? Jotenkin arvaan sun olevan tämä sama tyyppi joka jankuttaa suojatyöpaikoista joissa muuten työskentelee miehiäkin. Käyt miehen lompakolla -> paha, nautit tuista -> paha, taikka käyt töissä -> paha.