Lue keskustelun säännöt.
Millainen nainen jää yksin?
Kommentit (250)
Hyvä, miehiä kumartelematon nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa olla kyllä aika sekopää nainen jos jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta.
Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?
En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa.
Mites sinulla?
Olen akateemisesti koulutettu haastavalla alalla työskentelevä mies joka joutuu elättämään työtä vieroksuvaa ex-vaimoa (ja lapsia siinä sivussa, mutta suurin osa rahastaa menee noita-akkaan).
Kunhan elatusvelvollisuus loppuu niin taloudellinen tilanteeni hyppää katosta läpi.
P.S. Millä alalla muka (nainen) yhden hengen firmalla tienaa tuollaisia rahoja? Taisit laittaa vähän lapinlisää.
Itsellä on monia syitä tähän. Ensinnäkin olen aika ujo ihminen ja intovertti. Ihmisiin tutustuminen on muutenkin vaikeaa ja hidasta. Tämän lisäksi olen vähän "erakoitunut" muutenkin ja en paljon käy missään ja olen liikaakin tottunut olemaan yksin. Minulla ei myöskään ole kavereita juuri ollenkaan ja näin tapaamieni ihmisten määrä on hyvin pieni ja en tapaa uusia tuttavuuksia. Jotenkin olen myös hyvin epävarma ihminen ( juuri se ajatus, että kuka oikeasti pitäisi minusta) ja minusta tavallaan huomaa sen, ettei itsetunto ole mikään paras. Menneisyyden kokemukset vaikuttavat paljon ja en helposti luota ihmisiin ja vaadin aikaa. Olen myös vähän outo ihminen ja siinä mielessä välttämättä kaikki eivät tulisi kanssani juttuun muutenkaan. Minun täytyisi tavata edes vähän samantyylinen ihminen, koska ei siitä tulisi muuten mitään ja uskon toisen tavallaan pettyvän minuun jos tajuaisi tarkemmin millainen olen. En kuitenkaan pysty loputtomiin olemaan sellainen kuin joku tahtoisi vaan minusta kyllä huomaa sen, etten aina ole niin kuin muut. En kuitenkaan todellakaan hae mitään erikoista ja pidä itseäni minään parhaana vaan mieluummin monesti mietin, että olisinpa edes vähän erilainen. Niin kaikki voisi olla helpompaa.
Tämän kaiken lisäksi olen vielä tottunut olemaan yksin ja en tiedä miltä se tuntuisi jos toisen kanssa olisi jatkuvasti yhdessä. Kuitenkin kaipaan paljon ihmisiä ja aina on se ajatus etten merkitse kenellekään mitään. Senkin takia jo ajatus siitä, että joku pitää minusta on tärkeä ja vaalin mielessäni niitä hetkiä kun minulle joskus sanottu niin. En kuitenkaan ole sellainen joka alkaisi "huonoon" suhteeseen kenenkään kanssa ja minusta ei tavallaan saa mitään "uhria" kuitenkaan ja sen verran arvostan itseäni. Ulkonäkö hyvin tavallinen ja ehkä jonkun mielestä elän hyvin tylsää elämää. Sitä aina mietin, kun luen täälläkin viestejä missä moni sanoo sinkulle, että olet tylsä ja mitä voisit tarjota toiselle. Silloin aina mietin sitä itsekin, että mitä minä voisin tarjota ja eihän se mitään ihmeellistä olisi jos niin haluaa ajatella. Kuitenkin olen aika "hyvä" ihminen ja kohtelen muita hyvin sekä minulla on mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia elämästä kuitenkin.
Samalla minua varmasti jotenkin pelottaakin sitoutua toiseen ja päästä toista niin lähelle. Jos kaikki menisi pieleen niin en tiedä kuinka kestäisin. Elämän tilanteeni ei muutenkaan ole mikään paras ja ehkä senkin takia ei ole paljon intoa tutustua keneenkään. Olen työtönkin ja aika köyhä ihminen. Arvostan kyllä kaikkia ihmisiä ja minussa kuitenkin toinenkin puoli ja en ole mikään tylsä kuitenkaan. Jotenkin pitäisi vaan saada se "parempi" puoli itsestään esiin niin kaikki voisi olla helpompaa. Kriteereitä toisia kohtaan minulla ei paljon ole ja jotkut ihmiset todellakin jäävät mieleen ja heistä näkee heti sen, että tulemme hyvin toimeen. Se vaan oikeasti miten sen kaiken saisi syventymään. Olen liian varovainen, ujo sekä hidas näissä asioissa. Kun on muutenkin myös vähän outo sekä sosiaalisissa tilanteissa jännittävä niin helposti tulee mokattua jotakin ja en ilolla muistele kaikkia typeriä hetkiä kun sitä on puhunut vähän mitä sattuu ja hävennyt sitten. Monet kiinnostavat ihmiset ovat myös jo varattuja tässä vaiheessa ja monet eivät tietenkään pidä minusta, vaikka sinkkuja olisivat. Itse myös pidän vähän rauhallisemmista ja ujommista ja kun on itsekin tälläinen niin voi kahden samantyylisin olla hidasta tutustua. Tässä sitä onkin jo syitä riittämiin. Pitäisi aika ihmeellisenä jos tilanne muuttuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta.
Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?
En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa.
Mites sinulla?
Olen akateemisesti koulutettu haastavalla alalla työskentelevä mies joka joutuu elättämään työtä vieroksuvaa ex-vaimoa (ja lapsia siinä sivussa, mutta suurin osa rahastaa menee noita-akkaan).
Kunhan elatusvelvollisuus loppuu niin taloudellinen tilanteeni hyppää katosta läpi.
P.S. Millä alalla muka (nainen) yhden hengen firmalla tienaa tuollaisia rahoja? Taisit laittaa vähän lapinlisää.
Asiantuntijana en tarvitse penistä, kuten et sinäkään työssäsi.
Minä väistin luodin jo siinä vaiheessa, kun haistoin avopuolison pilaavan elämäni, jos jään siihen vanhenemaan ja etenkin lisääntymään. Ehkä siksi saan tienattua hyvin rahaa, koska olen sinua älykkäämpi ja aloitekykyisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen niin, että kaikilla ihmisillä on täällä erilainen tehtävä ja elämänpolku.
En pysty antamaan tuohon minkäänlaista vastausta.
Arka, kokematon, epäileväinen, joka ei ole koskaan oppinut kommunikoimaan ja häpeää kaikkea intiimiä kanssakäymistä. Sellainen, joka rakastaa ajatusta parisuhteesta enemmän, kuin sen elämistä oikeasti. Ei uskalla paljastaa herkkää, tunteellista ja hoivaamishaluista luonnetta, koska maailma on kylmä, paha ja ilkeä. Pelkää tulevansa vain hyväksikäytetyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta.
Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?
En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa.
Mites sinulla?
Olen akateemisesti koulutettu haastavalla alalla työskentelevä mies joka joutuu elättämään työtä vieroksuvaa ex-vaimoa (ja lapsia siinä sivussa, mutta suurin osa rahastaa menee noita-akkaan).
Kunhan elatusvelvollisuus loppuu niin taloudellinen tilanteeni hyppää katosta läpi.
P.S. Millä alalla muka (nainen) yhden hengen firmalla tienaa tuollaisia rahoja? Taisit laittaa vähän lapinlisää.
Asiantuntijana en tarvitse penistä, kuten et sinäkään työssäsi.
Minä väistin luodin jo siinä vaiheessa, kun haistoin avopuolison pilaavan elämäni, jos jään siihen vanhenemaan ja etenkin lisääntymään. Ehkä siksi saan tienattua hyvin rahaa, koska olen sinua älykkäämpi ja aloitekykyisempi.
Tai sitten teet suhteilla saatua alihankintaa jollekin yhteiskunnan rahoilla maksetulle instanssille jossa ei hirveästi mietitä mihin rahat tuhlataan tyyliin HVK...
Niin kauan kun et mainitse alaa niin voit jatkaa satuiluasi.
Sellainen, joka haluaa jäädä. Sukulaiset kyselevät, eikö olisi mukavampi viettää korona-aikaa jonkun miehen kanssa. Ei olisi. Vertailupohjaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta.
Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?
En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa.
Mites sinulla?
Olen akateemisesti koulutettu haastavalla alalla työskentelevä mies joka joutuu elättämään työtä vieroksuvaa ex-vaimoa (ja lapsia siinä sivussa, mutta suurin osa rahastaa menee noita-akkaan).
Kunhan elatusvelvollisuus loppuu niin taloudellinen tilanteeni hyppää katosta läpi.
P.S. Millä alalla muka (nainen) yhden hengen firmalla tienaa tuollaisia rahoja? Taisit laittaa vähän lapinlisää.
Asiantuntijana en tarvitse penistä, kuten et sinäkään työssäsi.
Minä väistin luodin jo siinä vaiheessa, kun haistoin avopuolison pilaavan elämäni, jos jään siihen vanhenemaan ja etenkin lisääntymään. Ehkä siksi saan tienattua hyvin rahaa, koska olen sinua älykkäämpi ja aloitekykyisempi.
Tai sitten teet suhteilla saatua alihankintaa jollekin yhteiskunnan rahoilla maksetulle instanssille jossa ei hirveästi mietitä mihin rahat tuhlataan tyyliin HVK...
Niin kauan kun et mainitse alaa niin voit jatkaa satuiluasi.
Älä nyt jaksa naurattaa. Asiakkaani ovat yksityisiä firmoja. Siellä on naisasiakkaita, jotka tienaavat vielä minuakin paremmin - toki myös heitä, jotka huonommin. Sekä miehiä, joista osa tienaa minua paremmin ja osa minua huonommin.
Missä tynnyrissä olet kasvanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "jäin" yksin sen jälkeen, kun tajusin, että on ihan sallittua haluta elää yksin. Ei enää tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada parisuhdetta toimimaan. Onnellista yksineloa takana jo toistakymmentä vuotta.
Saatko paljonkin yhteiskunnan tukia vai imitkö miehesi kuiviin erossa?
En ole hän, mutta olen elänyt sinkkuna oikeastaan koko ikäni lyhyttä nuoruuden avoliittoa lukuunottamatta. Minulla on nyt velaton ihana omistusasunto pk-seudulla, ajan aina riittävän uudella perheautolla (vaihto, kun mittariin tulee 60-80 000 km), olen tehnyt ahkerasti töitä ja nauttinut siitä enemmän kuin siitä, että tekisin ruokaa naama väärinpäin olevalle kiittämättömälle miehelle, joka tissuttelee sohvalla ja kontrolloi rahankäyttöäni. Viime vuonna palkkatuloista maksoin yhteiskunnalle 22 000 euroa veroja ja yhdenhengen yritykseni maksoi veroja 30 000 euroa.
Mites sinulla?
Olen akateemisesti koulutettu haastavalla alalla työskentelevä mies joka joutuu elättämään työtä vieroksuvaa ex-vaimoa (ja lapsia siinä sivussa, mutta suurin osa rahastaa menee noita-akkaan).
Kunhan elatusvelvollisuus loppuu niin taloudellinen tilanteeni hyppää katosta läpi.
P.S. Millä alalla muka (nainen) yhden hengen firmalla tienaa tuollaisia rahoja? Taisit laittaa vähän lapinlisää.
Asiantuntijana en tarvitse penistä, kuten et sinäkään työssäsi.
Minä väistin luodin jo siinä vaiheessa, kun haistoin avopuolison pilaavan elämäni, jos jään siihen vanhenemaan ja etenkin lisääntymään. Ehkä siksi saan tienattua hyvin rahaa, koska olen sinua älykkäämpi ja aloitekykyisempi.
Tai sitten teet suhteilla saatua alihankintaa jollekin yhteiskunnan rahoilla maksetulle instanssille jossa ei hirveästi mietitä mihin rahat tuhlataan tyyliin HVK...
Niin kauan kun et mainitse alaa niin voit jatkaa satuiluasi.
Jotenkin en yhtään ihmettele, että vaimosi on "noita-akka".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama ongelma kuin edellä on mainittu, mulle on kai lapsuudesta jäänyt sisäinen tunne, että en ole rakkauden arvoinen. Siksi päädyn sabotoimaan parisuhteitani ennen kuin ne ovat edes kunnolla päässeet alkuun.
Nytkin olen menettänyt miehen, josta todella pidin ja jonka kanssa oli sellainen tuttuuden tunne, jota harvoin tuntee kenenkään kanssa. Pilasin jutun enkä pysty korjaamaan sitä enää mitenkään. Yhteyden ottaminen häneen vain ajaisi häntä kauemmas. Tuntuu pahalta.
Mulle kävi samoin tässä kevään aikana. Lähenin tuttavan kanssa ja hän ihan selvästi flirttaili kanssani. Puhuimme tunteja puhelimessa ja ihastuin todella.
Sitten menin paljastamaan totuuden itsestäni, että olen epävarma, aika kokematon, enkä ole osannut deittailla miehiä ja pitää hauskaa. Olen tullut torjutuksi aina ja siksi arkailen. Kuulin kuinka hänen kiinnostuksensa lopahti. Siis ääneensä tuli eri sävy. Flirttailut loppuivat, hiljalleen myös puhelut.
Ei helkkari että harmittaa. Jos olisin itsevarma ja osaisin tuon pelin, kukapa tietää mitä olii voinut tapahtua. Nyt sain vaan taas uuden lommon sydämeen - en kelpaa tällaisena kuin olen, mutta olen tällainen koska en ole kelvannut kenellekään. Miten tällaisen pyörän voi katkaista? :(
Jos sattuisit löytämään sen ihmisen, jonka kanssa voit olla oma itsesi ilman mitään paineita olla itsevarmempi tai jopa niin, että vastapuoli saa sinut tuntemaan itsesi itsevarmemmaksi, hyvä suhdehan tuo meistä esiin parhaan.
Sääli vain, että noihin ihmisiin törmääminen on melko harvinaista ja itsekin alan menettää ajoittain toivoni löytää vielä kerran sellainen ihminen.
Jep, ja tietenkään tuo ihminen ei nyt sitten ollut minulle sopiva jos tuon takia kiinnostus loppuu. Mutta ei se auta juuri nyt kun ihastus raastaa edelleen rinnassa ja tiedän että hän jo deittailee uutta. Varmasti kauniimpaa ja itsevarmempaa.
Olen tavannut miehiä jotka ovat olleet mukavia ja hyväksyneet minut, mutta heistä tuli aina vain kavereita. Parisuhdemielessä itsetuntoni on nolla kun ei ole koskaan saanut kokea mitä se on kun joku haluais just mua ja mut.
Tiedätkö mitä. Tapasin joskus miehen, jossa oli jotain, miksi alettiin heti pitää yhteyttä, mutta missään tapauksessa se ei ollut sellaista kiinnostusta. Juteltiin kuitenkin joka päivä ja jotain kuukauden, puolentoista kuluttua tajusin, että rakastan häntä, vaikken ollut edes etsimässä hänestä mitään sellaista.
Noin juuri minulle nyt kävi, mitä enemmän tutustuin, sitä enemmän ihastuin.
Hänelle kävi päinvastoin :/.
Katkeroitunut.
Etsii tulevalle lapselleen isää niin vakavissaan, ettei osaa rentoutua treffeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju todistaa viimeistään että naisen pariutumisessa on pitkälti lapsista, rahasta ja elättäjän etsimisestä.
Kun elättäjää ei tarvita vaan saadaan korkea elintaso muutenkin, pariutumishalut romahtavat. Jos ei haluta lapsiakaan, sinkkuus on todennäköisin vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa viimeistään että naisen pariutumisessa on pitkälti lapsista, rahasta ja elättäjän etsimisestä.
Kun elättäjää ei tarvita vaan saadaan korkea elintaso muutenkin, pariutumishalut romahtavat. Jos ei haluta lapsiakaan, sinkkuus on todennäköisin vaihtoehto.
Yksinkertaisesti naiset meni menojaan miesten jatkaessa eloaan vuodella 1950.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa viimeistään että naisen pariutumisessa on pitkälti lapsista, rahasta ja elättäjän etsimisestä.
Kun elättäjää ei tarvita vaan saadaan korkea elintaso muutenkin, pariutumishalut romahtavat. Jos ei haluta lapsiakaan, sinkkuus on todennäköisin vaihtoehto.
Yksinkertaisesti naiset meni menojaan miesten jatkaessa eloaan vuodella 1950.
Ei, vaan miehet siirtyivät vuoteen 2020 kun taas naiset elävät työelämässä vuodessa 2020 ja parisuhde-elämässä vuodessa 1950.
Kun ei löydykään riittävästi miehiä jotka ovat sosioekonomisessa mielessä selkeästi naisten yläpuolella, ei synny parejakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa viimeistään että naisen pariutumisessa on pitkälti lapsista, rahasta ja elättäjän etsimisestä.
Kun elättäjää ei tarvita vaan saadaan korkea elintaso muutenkin, pariutumishalut romahtavat. Jos ei haluta lapsiakaan, sinkkuus on todennäköisin vaihtoehto.
Yksinkertaisesti naiset meni menojaan miesten jatkaessa eloaan vuodella 1950.
Ei, vaan miehet siirtyivät vuoteen 2020 kun taas naiset elävät työelämässä vuodessa 2020 ja parisuhde-elämässä vuodessa 1950.
Kun ei löydykään riittävästi miehiä jotka ovat sosioekonomisessa mielessä selkeästi naisten yläpuolella, ei synny parejakaan.
Vaatimukset miehillä ovat edelleen 1950-luvulla. Siitä voimmekin olla samaa mieltä etten saata käsittää perinteisiä naisia mitkä jää tänne. Maailmalla on perinteisiä miehiä ja joukosta löytynee niitäkin joille naisen töihin paluu olisi OK.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa viimeistään että naisen pariutumisessa on pitkälti lapsista, rahasta ja elättäjän etsimisestä.
Kun elättäjää ei tarvita vaan saadaan korkea elintaso muutenkin, pariutumishalut romahtavat. Jos ei haluta lapsiakaan, sinkkuus on todennäköisin vaihtoehto.
Mutta ajattelepa, että kun hyvään elintasoon yksin pääsevä nainen haluaa siitä huolimatta suhteen, niin sitten taatusti on kyseessä rakkaus! Suomessa ei ole pakko tehdä lapsia ja naiset pääsevät kouluun ja töihin. Isompi osa naisista varmaankin on yksin kuin kehitysmaissa, mutta ainakin miehiä rakastetaan aidosti. Eikö se ole isossa mittakaavassa hyväkin asia, vaikka tarkoittaisikin että myös jokunen mies jää yksin? Vaikka luulen kyllä että suunnilleen
vastaava määrä miehiäkin on ihan vapaaehtoisesti yksin, kun suvun jatkamiseen ei ole paineita.
Tiedätkö mitä. Tapasin joskus miehen, jossa oli jotain, miksi alettiin heti pitää yhteyttä, mutta missään tapauksessa se ei ollut sellaista kiinnostusta. Juteltiin kuitenkin joka päivä ja jotain kuukauden, puolentoista kuluttua tajusin, että rakastan häntä, vaikken ollut edes etsimässä hänestä mitään sellaista.