Millainen nainen jää yksin?

Sellainen, joka tajuaa kuvitelman parisuhteesta paljon ruusuisemmaksi kuin mitä todellisuus on.

Omiin ajatusmalleihin lukkiutuminen. Tämä vastaus ei ole älysensitiivinen. Todella älykkäät naiset voivat tod jäädä yksin, koska he eivät pysty päästämään omista hellästi vaalituista näkemyksistään irti, vaikka se ehkä tekisi heille hyvää.

Hankala nainen... ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

No en minä näe, että yksin jääminen olisi kenellekään mikään saavutus. Joillekin se on olosuhteiden pakko ja toisille oma valinta, mutta ei siinä sinkkuudessa itsessään ole mitään häpeällistä sen paremmin kuin ylevääkään. Eri juttu sitten se mitä sillä sinkkuelämällään tekee. Jos ihminen muuttuu katkeraksi, vihaiseksi ja onnettomaksi niin se on toki surullista sukupuolesta riippumatta. Jos elää täysipainoista ja onnellista elämää, niin se on hieno asia sukupuolesta ja parisuhdestatuksesta riippumatta.

katkeroitunut ja liian negatiivinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

No en minä näe, että yksin jääminen olisi kenellekään mikään saavutus. Joillekin se on olosuhteiden pakko ja toisille oma valinta, mutta ei siinä sinkkuudessa itsessään ole mitään häpeällistä sen paremmin kuin ylevääkään. Eri juttu sitten se mitä sillä sinkkuelämällään tekee. Jos ihminen muuttuu katkeraksi, vihaiseksi ja onnettomaksi niin se on toki surullista sukupuolesta riippumatta. Jos elää täysipainoista ja onnellista elämää, niin se on hieno asia sukupuolesta ja parisuhdestatuksesta riippumatta.

Usein täällä palstalla lukee kommentteja, joista paistaa läpi, että sinkkuuteen ollaan tyytyväisiä, koska ei ole ketään arkea jakamassa ja pärjätään yksin, ei ketään keneltä pitäisi kysyä lupaa mihinkään, ei ketään kenestä pitäisi huolehtia ja että kaikki on yksin saavutettua. Niistä paistaa yksin pärjäämisen arvostaminen hyvin lävitse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

Olisiko joku jäänne. Ennen naisella on pitänyt olla mies tai olit epäonnistunut vanhapiika. Perhe oli ainoa oikea tavoite. Onhan se sen jälkeen eräänlainen "saavutus" ettei tarvi elää tuon perinteisen kaavan mukaan, missä mies on itsenäinen ja huolehtii perheestä, ja nainen on joku perässä vedettävä palvelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

No en minä näe, että yksin jääminen olisi kenellekään mikään saavutus. Joillekin se on olosuhteiden pakko ja toisille oma valinta, mutta ei siinä sinkkuudessa itsessään ole mitään häpeällistä sen paremmin kuin ylevääkään. Eri juttu sitten se mitä sillä sinkkuelämällään tekee. Jos ihminen muuttuu katkeraksi, vihaiseksi ja onnettomaksi niin se on toki surullista sukupuolesta riippumatta. Jos elää täysipainoista ja onnellista elämää, niin se on hieno asia sukupuolesta ja parisuhdestatuksesta riippumatta.

Usein täällä palstalla lukee kommentteja, joista paistaa läpi, että sinkkuuteen ollaan tyytyväisiä, koska ei ole ketään arkea jakamassa ja pärjätään yksin, ei ketään keneltä pitäisi kysyä lupaa mihinkään, ei ketään kenestä pitäisi huolehtia ja että kaikki on yksin saavutettua. Niistä paistaa yksin pärjäämisen arvostaminen hyvin lävitse. 

No tuo kuulostaa ihan vaan sen kertomiselta, miksi on omaan elämänvalintaan päätynyt ja miksi on siihen tyytyväinen. Ihan samalla tavalla joku toinen voisi luetella miksi viihtyy parisuhteessa. Rakkaus, kumppanuus, jaettu vastuu ja vanhemmuus, taloudellinen varmuus, säännöllinen seksi, mitä näitä nyt on. Ja mitä se sinkkuna "pärjääminen" oikein tarkoittaa? Puhuuko kukaan parisuhteessa pärjäämisestä? Tai onko parisuhteen arvostaminen samalla tavalla paheksuttavaa kuin sinkkuuden arvostaminen näyttää sinusta olevan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

No en minä näe, että yksin jääminen olisi kenellekään mikään saavutus. Joillekin se on olosuhteiden pakko ja toisille oma valinta, mutta ei siinä sinkkuudessa itsessään ole mitään häpeällistä sen paremmin kuin ylevääkään. Eri juttu sitten se mitä sillä sinkkuelämällään tekee. Jos ihminen muuttuu katkeraksi, vihaiseksi ja onnettomaksi niin se on toki surullista sukupuolesta riippumatta. Jos elää täysipainoista ja onnellista elämää, niin se on hieno asia sukupuolesta ja parisuhdestatuksesta riippumatta.

Usein täällä palstalla lukee kommentteja, joista paistaa läpi, että sinkkuuteen ollaan tyytyväisiä, koska ei ole ketään arkea jakamassa ja pärjätään yksin, ei ketään keneltä pitäisi kysyä lupaa mihinkään, ei ketään kenestä pitäisi huolehtia ja että kaikki on yksin saavutettua. Niistä paistaa yksin pärjäämisen arvostaminen hyvin lävitse. 

Onko yksin pärjäämisen arvostamisessa sitten, jotain pahaa, tai ainakin jotain arveluttavaa?  Olisiko parempi, jos kertoisi kaipaavana sitä jotain, jolta pitäisi kysyä lupaa, tai josta pitäisi jotenkin erityisesti huolehtia? - Tai jonka pitäisi huolehtia kirjoittajasta itsestään. - Tai, haaveksia siitä, että pääsisi hänen rooliin ja asemaan, jolta tulisi kysyä, mitä nyt milloinkin.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

Olisiko joku jäänne. Ennen naisella on pitänyt olla mies tai olit epäonnistunut vanhapiika. Perhe oli ainoa oikea tavoite. Onhan se sen jälkeen eräänlainen "saavutus" ettei tarvi elää tuon perinteisen kaavan mukaan, missä mies on itsenäinen ja huolehtii perheestä, ja nainen on joku perässä vedettävä palvelija.

Toisaalta on surullista, että se menee toiseen päähän, jossa onnellisessa parisuhteessa olevia naisten katsotaan olevan vähemmän riippuvaisia ja itsenäisiä kuin sinkkuna oleminen. Että parisuhde ikään kuin veisi mahdollisuuden olla oman itsensä herra. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

Olisiko joku jäänne. Ennen naisella on pitänyt olla mies tai olit epäonnistunut vanhapiika. Perhe oli ainoa oikea tavoite. Onhan se sen jälkeen eräänlainen "saavutus" ettei tarvi elää tuon perinteisen kaavan mukaan, missä mies on itsenäinen ja huolehtii perheestä, ja nainen on joku perässä vedettävä palvelija.

Ennenvanhaan kylläkin nähtiin kummatkin sukupuolet epäonnistuneina jos jäätiin yksin. Esimerkiksi se vanhapiianvero koski kyllä myös vanhapoikia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

No en minä näe, että yksin jääminen olisi kenellekään mikään saavutus. Joillekin se on olosuhteiden pakko ja toisille oma valinta, mutta ei siinä sinkkuudessa itsessään ole mitään häpeällistä sen paremmin kuin ylevääkään. Eri juttu sitten se mitä sillä sinkkuelämällään tekee. Jos ihminen muuttuu katkeraksi, vihaiseksi ja onnettomaksi niin se on toki surullista sukupuolesta riippumatta. Jos elää täysipainoista ja onnellista elämää, niin se on hieno asia sukupuolesta ja parisuhdestatuksesta riippumatta.

Usein täällä palstalla lukee kommentteja, joista paistaa läpi, että sinkkuuteen ollaan tyytyväisiä, koska ei ole ketään arkea jakamassa ja pärjätään yksin, ei ketään keneltä pitäisi kysyä lupaa mihinkään, ei ketään kenestä pitäisi huolehtia ja että kaikki on yksin saavutettua. Niistä paistaa yksin pärjäämisen arvostaminen hyvin lävitse. 

Onko yksin pärjäämisen arvostamisessa sitten, jotain pahaa, tai ainakin jotain arveluttavaa?  Olisiko parempi, jos kertoisi kaipaavana sitä jotain, jolta pitäisi kysyä lupaa, tai josta pitäisi jotenkin erityisesti huolehtia? - Tai jonka pitäisi huolehtia kirjoittajasta itsestään. - Tai, haaveksia siitä, että pääsisi hänen rooliin ja asemaan, jolta tulisi kysyä, mitä nyt milloinkin.   

Ei tietenkään vaan siinä, että ajatellaan ettei parisuhteessa oleva nainen ole yhtä itsenäinen kuin sinkkuna elävä. Toisaalta kukaan meistä ei pärjää yksin. Oli se sitten ystäviä, perhettä tai puoliso, meistä suurin osa tarvitsee jonkun, jonka kanssa jakaa asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on feministi ja vielä pullukka, niin on erittäin todennäköistä, että feministipullukka jää yksin.

No ei jää. Rosa meriläinen, Saara Särmä yms. kaikki ovat kihloissa. Ja monet muutkin feministit ja pull ukat.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että osa ihan omasta halustaan ja tahdostaan. - Kyllä minäkin elän ja asun yksin mutta en onnekseni ole yksinäinen. Mihin perustuu edes ajatus, että me kaikki haluaisimme ehdottomasti elämään parisuhtteessa? - Tai yhdessä muiden kanssa, jossain yhteisössä tai vaikka polyamorisessa suhteessa?

Toki voin harkita ja muuttaa mieltäni, jos -yksinkertaistaen- sopiva kumppani ehdokas tulee kohdalle ja asettua häen kanssaan parisuhteeseen ja olla siinä (ns) täysillä mukana.

Mutta en minä käytä erityisen paljon energiaa saati muuten jaksa nähdä vaivaa tai tehdä töitä sen eteen, että "löytäisin" sen Oman Rakkaani Sen yhden ja Erityisen. - Ehkä tässä saattaa olla ainakin yksi syy sille, miksi olen sinkku. Mutta miä sitten?

On hämmentävää kun lähipiiriini kuuluu jokunen, joille vaikuttaa olevan sinkkuuteni isompi ongelma kuin minulle itselleni. 

Sinkkumies

 

Oot varmasti homo, jollet tajua, että normaalinmiehen kannattaa ottaa kuka vain nainen mieluummin kuin elää yksin. Miehen arvo nousee aina kun hänellä on kumppari. Tilastoje mukaan yksinäise miehe kuolee nuorempana ku naiset ja elävät huonommin ku ne, joil on nainen.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läski

Katso ympärille seuraavan kerran Prismassa. Ylipainoisia naisia miehiensä kanssa. Nuoria ja hoikkia naisia yksin.

Niillä läskeillä ei vaan ole muuta mahista. He eivät pärjää painonsa takia yksin. Usein se mieskin on syötetty porsaaksi, ettei se vaan lähtis hoikempien perään.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

No kuka sanoo, ettei päde, tai miksi tuntemattomien suhtautumisella ois mitään väliä? Jos joku tuntematon olettaa musta, että varmaan miehettömyys saa mut itkemään itseni uneen, koska olen yksinhuoltaja, niin ei mua kiinnosta. Hänellä on oikeus näkemykseensä ja tulkintaansa. Silloin kun on itse tyytyväinen ja elää oman näköistään elämää, ei muiden mielipiteet jaksa kiinnostaa, ei varsinkaan tuntemattomien.

Minä olen jotenkin niin lapsellinen tai parisuhdeideaalin läpäisemä, että haluaisin parisuhteen, haluaisin asua jonkun kanssa ja jakaa arjen.

Mutta sitten kun istun alas hetkeksi rehellisesti miettimään, tiedän että olisin parisuhteessa onneton, ainakin syvästi tyytymätön. Se ei olisi miehen syy missään määrin, vaan nautin vain lopulta yksinäisyydestäni ja yksin masentelustani. Parisuhteessa multa olisi toivo viety, koska ei ole oikein hyvän kuuloista ja sallittua haaveilla erosta. Sen sijaan näin sinkkuna on täysin hyväksyttävää haaveilla parisuhteesta.

Ehkä kaikkien haaveiden ei pidäkään käydä toteen. Saa sitä silti haaveilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on feministi ja vielä pullukka, niin on erittäin todennäköistä, että feministipullukka jää yksin.

No ei jää. Rosa meriläinen, Saara Särmä yms. kaikki ovat kihloissa. Ja monet muutkin feministit ja pull ukat.

Rosa ja Saara ovatkin alfafeministejä. Voivat valita parhaat päältä niistä miehistä, jotka syttyvät. Kaikille ei kuitenkaan riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on feministi ja vielä pullukka, niin on erittäin todennäköistä, että feministipullukka jää yksin.

No ei jää. Rosa meriläinen, Saara Särmä yms. kaikki ovat kihloissa. Ja monet muutkin feministit ja pull ukat.

Rosa ja Saara ovatkin alfafeministejä. Voivat valita parhaat päältä niistä miehistä, jotka syttyvät. Kaikille ei kuitenkaan riitä.

Alfafeministejä? Oletko katsonut Saara Särmän kuvaa ikinä?

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mammat ovat kehuneet itsensä ja muut yksin jääneet naiset (ja haukkuneet siinä samalla kaikki elämänsä miehet), niin kertokaapa miksi samat adjektiivit eivät päde yksin jääneisiin miehiin? Onko sukupuolella väliä siihen miten suhtaudutte tuntemattomaan? Kuulostaa hyvin feminismin mukaiselta tasa-arvolta.

Tämä on ihan relevantti kysymys. Miksi naiselle yksinjääminen on jopa saavutus? Miksi sitä pitää pitää hyveenä ja kehumisen aiheena? Onko niin, että itsenäisyys ja riippumattomuus luetaan synonyymiksi sinkkuelämän kanssa? 

Olisiko joku jäänne. Ennen naisella on pitänyt olla mies tai olit epäonnistunut vanhapiika. Perhe oli ainoa oikea tavoite. Onhan se sen jälkeen eräänlainen "saavutus" ettei tarvi elää tuon perinteisen kaavan mukaan, missä mies on itsenäinen ja huolehtii perheestä, ja nainen on joku perässä vedettävä palvelija.

Toisaalta on surullista, että se menee toiseen päähän, jossa onnellisessa parisuhteessa olevia naisten katsotaan olevan vähemmän riippuvaisia ja itsenäisiä kuin sinkkuna oleminen. Että parisuhde ikään kuin veisi mahdollisuuden olla oman itsensä herra. 

Kyllähän siinä oman elämän herruus karisee, kun olet se synnyttävä sukupuoli. Varmasti monen lähipiiristä löytyy esimerkkejä, kuinka perinteiset sukupuoliroolit on hiipineet takaisin suhteen edettyä ja lasten synnyttyä.