Lapsuutesi kamalin/surullisin kokemus?

Aika mössöä koko lapsuus. Ei voi kertoa pahinta kokemusta. Köyhyyttä, kurjuutta, juoppoutta. Kotona tappeluita ja juoppoporukoita, siskoni hakkaamista. Piti pysytellä poissa kotoa, miettiä milloun voi paöata, maata rappukäytävässä ja odottaa.

Seitsemänvuotiaana saatu selkäsauna, joka oli täysin ylimitoitettu ja sadistinen, sisältäen mm. Jaloista roikottamista rappusiin kaiteen yli. Housut kintuissa, tottakai.

Itse syy oli jokin aivan mitätön pikkujuttu, mutta karmeinta oli, että syypää en ollut minä vaan sisareni.

Kokemus on mielessä lähes päivittäin, olen viisikymppinen.

Olimme kesämökillä, naisten saunavuoro. Siellä oli mukana äitiä, tätiä, mummoa, serkkua, ties mitä tuttuja, kaikki tukevassa humalassa. Menimme rantaan uimaan.

Miehet olivat päättäneet tulla tirkistelemään naisten saunavuoroa. Kaikilla muilla naisilla oli uikkarit ja pyyhkeet ympärillä, minulla ei, sillä olin vain innoissani menossa uimaan. Olin 8 vuotias.

Se lääppiminen ja seksivihjeiden määrä...vieläkin alkaa itkettää. Muistan äitini vain naureskelleen miesten jutuille. Miten minut tyrkättiin siihen alastomaksi uhriksi aikuisten miesten silmien eteen ja miksei kukaan tehnyt mitään?

Mökillä oli muutenkin aina kamalaa, kun kaikki olivat hirvittävässä humalassa, aina tapeltiin, ihmiset oksentelivat ja sammuivat milloin minnekin ja ruokaa ei juuri koskaan saanut. Mutta tuo kokemus on jäänyt pahiten mieleen "ylitse" muiden.

Vierailija kirjoitti:

Pieni veljeni hukkui talomme takana olevaan lampeen ja tästä syytettiin minua ja syytetään yhä tänäkin päivänä. Perinnönjaosta jäin suosiolla ulkopuolelle, olinhan "lapsentap paja" Veli oli 3-vuotias, minä 6v.

Olimme nuijapäitä katsomassa ja veli halusi sellaisen käteensä. Kielsin häntä menemästä syvemmälle, mutta hän ei huomannut että liejupohja alkoi upottaa ja veti veljen mennessään. Yritin kaikin voimin kepin ja takkini avulla kiskoa häntä ylös, mutten onnistunut. Kaikki neljä sisarustani ja äitini vihaavat minua tästä syystä. Tuosta päivästä lähtien en saanut syntymäpäivä- enkä joululahjoja. Minut potkittiin kotoa pois 13-vuotiaana erääseen toiseen maalaistaloon piiaksi.

Olen kohta kuusikymppinen ja ollut koko ikäni masentunut, ja veljen kuolema kummittelee mielessä lähes joka yö, edelleen.

Järkyttävä tarina, eikö kukaan aikuinen puolustanut pientä lasta.

Vanhemman itsemurha. Normaalisti teini-ikäisen pitäisi kai miettiä minkävärisen takin laittaa päälle kouluun ja lähteekö Sami mukaan viikonlopun bileisiin, minun piti miettiä löytääkö poliisin ruumiskoirat oman isän ruumiin, jääkö se ikuisesti kadoksiin, tai alkaako se kellua jossain välissä kun on hajonnut tarpeeksi pitkälle. Ja lopulta millaiseen arkkuun se laitetaan, näyttääkö se enää isältä ja haiseeko se arkun läpi hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Pieni veljeni hukkui talomme takana olevaan lampeen ja tästä syytettiin minua ja syytetään yhä tänäkin päivänä. Perinnönjaosta jäin suosiolla ulkopuolelle, olinhan "lapsentap paja" Veli oli 3-vuotias, minä 6v.

Olimme nuijapäitä katsomassa ja veli halusi sellaisen käteensä. Kielsin häntä menemästä syvemmälle, mutta hän ei huomannut että liejupohja alkoi upottaa ja veti veljen mennessään. Yritin kaikin voimin kepin ja takkini avulla kiskoa häntä ylös, mutten onnistunut. Kaikki neljä sisarustani ja äitini vihaavat minua tästä syystä. Tuosta päivästä lähtien en saanut syntymäpäivä- enkä joululahjoja. Minut potkittiin kotoa pois 13-vuotiaana erääseen toiseen maalaistaloon piiaksi.

Olen kohta kuusikymppinen ja ollut koko ikäni masentunut, ja veljen kuolema kummittelee mielessä lähes joka yö, edelleen.

Aivan pimeetä sakkia. Villi veikkaus, mutta taisit olla jo ennen tuota tapahtumaa perheen ns. musta lammas. Tee itsellesi palvelus, ja päästä irti menneisyydestä. Älä anna hullujen enää määritellä sinua.

Lemmikkikoiramme sai pentuja, mutta kaikkia ei saatu annetuksi uusille omistajille, niinpä isä vei viimeiseksi jääneen pennun naapurin miehen ammuttavaksi. Olin ehkä 7-8 vuotias, muistan kun tulin koulusta kotiin, etsin pentukoiraa ja sain sitten tietää jotenkin tuon kauhean asian. Muistan myös tukahdetun itkun, epäuskoisuuden siitä miten muuten kiltti isä päätyi noin tekemään, lohduttomuuden, kun kukaan ei ottanut syliin "isoa tyttöä". Tästä olisi ollut hyvä jutella jonkun kanssa, mutta ei siitä koskaan keskusteltu. Mummo kertoi joskus myöhemmin hukuttaneen ei-toivottuja kissanpentuja vesisaaviin, olisiko isä itse saanut tästä trauman. Julmaa silti lopettaa lemmikkejä noin, varsinkin jos lapset saaneet ensin leikkiä niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kamalin kokemukseni oli kun äitini iski vierusluokkalaisen pojan joka oli minua vuoden nuorempi. Sain tästä henkiset traumat ja riparilta tultuani olin menettänyt huoneeni. Jouduin asumaan olohuoneessa ahtaalla kaikkien tavaroideni keskellä. Kukaan koulussa ei uskonut minua kun pyysin apua asiaan ties keneltä. Minua nimitettiin valehtelijaksi. Äitini vehtaili tämän pojan kanssa monet vuodet ja tuli myös raskaaksi tälle. Menetin luottohenkilöni tässä. Menetin oman suojani ja turvani. Minun äitini.

Siis minkä ikäinen äitisi ja se poika olivat tuolloin? Kuulostaa siltä, että äitisi oli/on jonkinasteinen pedari. 

Luokkakaverimme äiti tappoi hänet ja itsensä. se oli todella pelottavaa ja surullista. Tuohon aikaan ei vielä mitään kriisiapua järjestetty.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä viitsinkö kamalimpia tänne kirjoittaa... eivät kestä päivänvaloa yhtään.

Voi voi, en pysty.

Samoja ajatuksia tätä ketjua lukiessa. En pystyisi millään edes kirjoittamaan pahimmista kokemuksista. Pelkäisin liikaa, että joku moderaattori pystyisi tunnistamaan minut jotain kautta ynnä muuta vainoharhaista 🙈

Vierailija kirjoitti:

Lemmikkikoiramme sai pentuja, mutta kaikkia ei saatu annetuksi uusille omistajille, niinpä isä vei viimeiseksi jääneen pennun naapurin miehen ammuttavaksi. Olin ehkä 7-8 vuotias, muistan kun tulin koulusta kotiin, etsin pentukoiraa ja sain sitten tietää jotenkin tuon kauhean asian. Muistan myös tukahdetun itkun, epäuskoisuuden siitä miten muuten kiltti isä päätyi noin tekemään, lohduttomuuden, kun kukaan ei ottanut syliin "isoa tyttöä". Tästä olisi ollut hyvä jutella jonkun kanssa, mutta ei siitä koskaan keskusteltu. Mummo kertoi joskus myöhemmin hukuttaneen ei-toivottuja kissanpentuja vesisaaviin, olisiko isä itse saanut tästä trauman. Julmaa silti lopettaa lemmikkejä noin, varsinkin jos lapset saaneet ensin leikkiä niiden kanssa.

Tästä tuli mieleen mummulan kissanpennut. Niitä käytiin katsomassa ja paijattiin huolella. Aina ne katosi maisemista, sanottiin että putosi rappuset alas tai annettu eteenpäin. Kuulin vasta aikuisena, että mitä ihanin setämme oli paiskonut pennut kallioon, samalle jolla leikimme kesät talvet. Verijäljet tietenkin näimme, mutta aina sanottiin että lehmä oli karannut ja loukannut siihen. Setä kerran tunnusti kännissä, sanoi katuvansa suuresti, mutta ei 15-vuotias sellaista ymmärtänyt olla tekemättä, kun isä käski. Itku siinä tuli kummalekin ja saatiin asia käsiteltyä, sedän helpotus oli suuri kun sai tunnustuksensa tehtyä.

Kun tädin mies uhkasi isää humalapäissään pyssyllä.

Koko lapsuus oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mutta yksi kokemus on poltettu pysyvästi mieleen.

Isällä oli suuri asekaappi, kun harrasti metsästystä. Muistossani oli jostain syystä erittäin vihainen ja riita eteni suullisista uhkailuista siihen että istuttiin äidin kanssa asekaapin edessä ja aneltiin isää lähtemään pois, kun huusi ja uhkaili ottavansa aseen ja tappavansa ensin meidät ja sitten itsensä. Muistan itkeneeni tuossa tilanteessa hysteerisesti ja kokeneeni pakokauhua. Olin luultavasti tämän tapahtuessa 6-vuotias, mutta se pyörii edelleen mielessä lähes päivittäin neljäsosa vuosisataa myöhemmin.

Olin joskus kahdestaan laiturilla kaveripojan kanssa, kun olimme muutaman vuoden ikäisiä, kaverin vanhemmat pilkkomassa puita lähempänä mökkiä. Minä sain idean kiivetä laiturin vieressä olleeseen kumiveneeseen ja kaveripoika näytti siltä, että hyppää perässä. Pudotusta alas veneeseen laiturilta oli yli metri. Sanoin, että ei ei, älä hyppää, haen sinut kyytiin laiturin päästä, missä on tikkaat. Kun olin lähtenyt jo soutamaan, poika hyppäsi laiturilta kohti venettä, osui sen laitaan ja putosi veteen. Muistaakseni pidin poikaa kädestä kiinni ja huusin apua hänen vanhemmiltaan, jotka tulivat vetämään pojan ylös vedestä. Pelästyin tätä tapahtumaa todella kovasti silloin pienenä.

Up

Enopuoleni (tai no hankala selittää muttei oikeasti minulle sukua) tuli mökillämme saunaan kun olin siellä 13-vuotiaan kaverini kanssa. Olin itse 9-vuotias. Hän alkoi kehua kaverini rintoja ja takapuolta ja kosketella kaveria. Me molemmat itkimme siinä tilanteessa mutta olimme tietysti puolustuskyvyttömiä isoa miestä vastaan. Lopulta ukko lähti, mutta käski ettemme saa ikinä kertoa tilanteesta kenellekään. Kaveri oli henkisesti vanhempi kuin minä ja kertoi isälleni. Isä heitti enopuolen ulos eikä hän ollut enää ikinä tervetullut mihinkään suvun tapaamisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä viitsinkö kamalimpia tänne kirjoittaa... eivät kestä päivänvaloa yhtään.

Voi voi, en pysty.

Samoja ajatuksia tätä ketjua lukiessa. En pystyisi millään edes kirjoittamaan pahimmista kokemuksista. Pelkäisin liikaa, että joku moderaattori pystyisi tunnistamaan minut jotain kautta ynnä muuta vainoharhaista 🙈

Joskus kun olen jotain kirjoittanut, ketju on pysähtynyt siihen.

Toiset asiat jatkuivat 20 vuotta, viime vuosina olen alkanut muistamaan pieniä pätkiä ja oon ollut ihmeissäni miten olen voinut olla ja asua kotona silloin, mutta mieli sulki pois kaiken.

Edellinen.

Äiti nöyryytti sukulaisten nähden, olin varhaisteini. Edellisenä vuotena eräs täti oli kysynyt lähtisinkö heidän luonaan käymään seuraavana kesänä, mutta tämän vierailukutsun vanhempani tyrmäsivät täysin , ensin tietysti kiiteltyään kutsusta. Kuinka ollakaan olin siis vanhempieni mukana sukulaisissa taas missä tämä kyseinen tätikin, ja hän tietysti kysyi miksi en ollutkaan tullut heillä käymään. Mietin vastausta sekunnin sadasosan liian kauan kun kuulin äidin sanovan yllättäen - "Eihän tuo halunnut." Muut vieraat kääntyivät katsomaan , olisin halunnut vajota maan alle. Sopersin itse jotain mansikoiden poimimisesta. En voinut sanoa totuutta, häpesin vain. Kotimatkalla vanhemmat hyvittelivät ja selittivät että tädin luona olisin vain joutunut raatamaan vaikka se ei tietenkään pitänyt paikkaansa (serkutkin olivat tädin luona olleet) . Tuohon aikaan vanhemmat vahtivat muutenkin kotiintuloaikoja jne vaikka olinkin niin sanottu kiltti lapsi.

Äiti murskaantui tavarajunan alle. Koirat etsivät äidin osia radan varrella.

Niin paljon ja niin kamalaa, kuten mainitsin, tänne ei voi edes kirjoittaa.