Lapsuutesi kamalin/surullisin kokemus?

Vuosia kestänyt kiusaaminen ja isän ryyppääminen.

Se, kun isä ilmoitti lähtevänsä pysyvästi ulkomaille eikä enää ikinä palaisi tai ottaisi yhteyttä meihin. Minä olin isän tyttö henkeen ja vereen, 9 vuotta olin kiinni isässä ja hän minussa. Melkein kaiken teimme yhdessä. Sitten isä ilmoitti paperilapulla, että on löytänyt uuden onnen ja uudet paremmat lapset. (tähän vielä viittaus minun eräästä vammastani)  Sitä lappua ei oltu tarkoitettu minun luettavakseni, mutta sieluun se viesti jäi, koko loppuiäksi.

Kyllä se oli se hidas avioeron tekeminen, mitä vanhemmat harrasti mun ikävuodet 3->8, jolloin äiti sai lopulta oikeasti lähdettyä. Kaikki ne riidat, väkivalta, haukkuminen, lasten mukaan siihen vetäminen.

Vihaan molempia vanhempiani. Surkeita ihmisiä, joiden ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä. En pidä yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Muutto kauas toiseen kaupunkiin. Kaverit jäi, leikkiminen loppui, koulukiusaaminen alkoi, mihinkään kuulumattomuuden tunne... Kyllä, olen katkera. Vanhemmat tahtoivat vaihtaa työpaikkoja. Kaikki jäi taakse, edes sukulaisia ei asunut lähellä.

Samoja kokemuksia itselläkin. Mekin muutimme, kun vielä alakoulussa. Aluksi tosin olin ihan myönteinen muuttoon ja minulla ei hirveästi ollut kavereita muutenkaan joten ehkä ajattelin uudessa paikassa kaiken menevän paremmin. Se ilo ei kauaa kestänyt ja vaikka kuinka meninkin reippaana sinne kouluun ja sain jopa ystäviä niin viimeistään yläkoulussa kaikki muuttui täysin. Minusta tuli kiusattu ja se jota kaikki vihasivat. Tähän en keksi muuta syytä kuin sen, että olin aika kiltti sekä vähän erilainen ja eri harrastukset. Samalla olinkin sitten yksin koko yläkoulun ajan ja lukiossakin. Ne samat ihmiset mukana elämässäni aikuisuuteen asti. Koko nuoruus meni tavallaan ihan ohi ja en käynyt missään tai tehnyt mitään mitä moni muu. Sellainen hauskanpito ja yleensäkin rento elämä oli ihan vierasta minulle. Minulla ei ole oikeastaan mitään muistoja tuosta ajasta mitä moni nyt aikuisena vieläkin muistelee. Olin vaan yksinäinen ja surullinen sekä jännitin joka päivä. Myös juuri se ulkopuolisuuden tunne ja se että olin koulussa kuin näkymätön ja vielä kiusattiin myös on jättänyt suuria jälkiä minuun. Mietin aina, että miten elämä olisi mennyt jos emme olisi muuttaneet. Varmasti olisi ollut vähän helpompaa. Vanhempani  myös riitelivät paljon ja eivät koskaan auttaneet minua näissä asioissa ja piti vaan olla vahva.

Myöhemmin meinasin seota ja ahdisti paljon ja en saanut silloinkaan apua mistään ja sain jotenkin lukion käytyä loppuun. Tietenkin moni on kokenut paljon pahempaakin, mutta itsellä tämä kaikki kesti niin pitkään, että tavallaan nuo vuodet vaan menivät ohi ja ei niissä paljon ole muisteltavaa. Kissani kuolema oli myös ikävä juttu ja jäi auton alle juuri, kun elämässäni oli pahin aika muutenkin. Se jäi vielä henkiin ja eläinlääkärissä vasta lopetettiin, mutta senkin tilanteen muistan tavallaan menneen ihan sumussa ja järkytyin siitä. 

Nosto

En mää mieti tolllasia. Mietin vaan keinot miten voin ratkaista ongelmat.

Äitini köytti minut sänkyyn ja antoi sellaisella laitteella sähköshokkeja ( ECT) traumaattinen kokemus, oli rankkaa.

En tiedä viitsinkö kamalimpia tänne kirjoittaa... eivät kestä päivänvaloa yhtään.

Voi voi, en pysty. Jos nyt jotakin niin vaikka se että mut jätettiin tahallaan yksin metsään kun olin lapsi.

Tuli tässä kerran takauma ja muistin sen kauhuntunteen kun en tiennyt missä olin.

Alakouluikäisenä mökillä, kun "vietimme" iltaa vieraiden kanssa. Isä tapansa mukaan kännissä. Istuivat nuotiopaikalla kännäämässä, kun yks kaks isäni oli kadonnut. Oli tippunut kalliolta reilu  5 metriä alas järveen, mutta alapuolella oli iso kivi, jonka päälle siis putosi selälleen. Pää retkotti vedessä ja olisi hukkunut, jos kylässä oleva mies olisi kiivennyt sinne alas nostamaan päätä vedestä. Hengissä selvisi, mutta ei ollut enää sama isä tuon onnettomuuden jälkeen. Ei menettänyt liikuntakykyä, mutta selkävaivat jäi ja pää sai varmaan liian kovan tällin.

Kun heräsin yöllä vanhempien riitelyyn ja menin alakertaan, siellä humalainen aggressiivinen isäni oli pistänyt äitini jonkinlaiseen lukkoasentoon ja uhkasi tappaa. Menin riitaan väliin itkien vaatimaan että lopettakaa jne.. Isä päästi äidin pois. Olin lapsi tuolloin, ikuiset traumat jäi.

Lapsuudessani olin aina huolissani, pelkäsin, ja opin lukemaan ihmisten tunnetiloja liiankin hyvin. Jouduin "kasvamaan aikuiseksi" aivan liian varhain. Olin huolestunut asioista joita minun, lapsen, ei pitäisi edes tietää olevan olemassa, sen olen tajunnut näin aikuisena. Surettaa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini köytti minut sänkyyn ja antoi sellaisella laitteella sähköshokkeja ( ECT) traumaattinen kokemus, oli rankkaa.

Äitini köytti myös.

29.

Vierailija kirjoitti:

Pieni veljeni hukkui talomme takana olevaan lampeen ja tästä syytettiin minua ja syytetään yhä tänäkin päivänä. Perinnönjaosta jäin suosiolla ulkopuolelle, olinhan "lapsentap paja" Veli oli 3-vuotias, minä 6v.

Olimme nuijapäitä katsomassa ja veli halusi sellaisen käteensä. Kielsin häntä menemästä syvemmälle, mutta hän ei huomannut että liejupohja alkoi upottaa ja veti veljen mennessään. Yritin kaikin voimin kepin ja takkini avulla kiskoa häntä ylös, mutten onnistunut. Kaikki neljä sisarustani ja äitini vihaavat minua tästä syystä. Tuosta päivästä lähtien en saanut syntymäpäivä- enkä joululahjoja. Minut potkittiin kotoa pois 13-vuotiaana erääseen toiseen maalaistaloon piiaksi.

Olen kohta kuusikymppinen ja ollut koko ikäni masentunut, ja veljen kuolema kummittelee mielessä lähes joka yö, edelleen.

Olisinpa ollut sinun elämässäsi silloin ja sen jälkeen. Olisin kertonut, ettei se ole sinun syysi. Olisin pitänyt sylissä ja silittänyt suruasi siedettävämmäksi. Sinä olet syytön ja pieni veljesikin tietää sen. Äitisi ja neljä sisarustasikin tulevat tietämään sen aikanaan. Olen tosi pahoillani puolestasi, olisit tarvinnut lohtua ja rakkautta kauhean kokemuksen ja menetyksen jälkeen.

Up

Niitä on niin paljon.

Isä käski minut autosta ulos ja hakemaan avioeropaperit hänelle ja äitille virastosta. Olin 8. Kun sanoin, etten osaa, hän ajoi vähäksi aikaa pois renkaat ulvoen ja jätti mut siihen parkkipaikalle yksin itkemään. Äiti sai taivuteltua hakemaan mut takaisin kyytiin, mutta ei se kuulemma helppoa ollut, äiti kertoi. Niin, isä syytti mua siitä, että heillä meni äidin kanssa huonosti. Olen vahinko ja sen sain tuta koko lapsuuteni.

Mummu jonka mielestä kaikki naisellisuuteen liittyvä oli kamalaa. Kuukautisista ei saanut sanoa sanaakaan eikä niistä minulle kerrottukaan joten luulin kuolevani kun ne alkoivat. Hameet ja mekot olivat "kaupunkilaisille kermaperseille" ja minä kuljin veljen vanhoissa housuissa. Nauraa ei saanut, koska se oli tyhjänpäiväistä kikatusta. Mutta siis yleisesti elämä mummun kanssa, kun isä kuoli kun olin pieni ja äiti lähti silloisen ihastuksensa perään ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun isä ilmoitti lähtevänsä pysyvästi ulkomaille eikä enää ikinä palaisi tai ottaisi yhteyttä meihin. Minä olin isän tyttö henkeen ja vereen, 9 vuotta olin kiinni isässä ja hän minussa. Melkein kaiken teimme yhdessä. Sitten isä ilmoitti paperilapulla, että on löytänyt uuden onnen ja uudet paremmat lapset. (tähän vielä viittaus minun eräästä vammastani)  Sitä lappua ei oltu tarkoitettu minun luettavakseni, mutta sieluun se viesti jäi, koko loppuiäksi.

Oletko Satu?

Vierailija kirjoitti:

Pieni veljeni hukkui talomme takana olevaan lampeen ja tästä syytettiin minua ja syytetään yhä tänäkin päivänä. Perinnönjaosta jäin suosiolla ulkopuolelle, olinhan "lapsentap paja" Veli oli 3-vuotias, minä 6v.

Olimme nuijapäitä katsomassa ja veli halusi sellaisen käteensä. Kielsin häntä menemästä syvemmälle, mutta hän ei huomannut että liejupohja alkoi upottaa ja veti veljen mennessään. Yritin kaikin voimin kepin ja takkini avulla kiskoa häntä ylös, mutten onnistunut. Kaikki neljä sisarustani ja äitini vihaavat minua tästä syystä. Tuosta päivästä lähtien en saanut syntymäpäivä- enkä joululahjoja. Minut potkittiin kotoa pois 13-vuotiaana erääseen toiseen maalaistaloon piiaksi.

Olen kohta kuusikymppinen ja ollut koko ikäni masentunut, ja veljen kuolema kummittelee mielessä

---

Järkyttävää! Jättää kolmivuotias kuusivuotiaan vastuulle pihaan jossa on lampi!! Miten raakaa!! Olen niin pahoillani puolestasi. Vanhempiesi olisi pitänyt joutua vastuuseen.

Järkyttävää! Jättää k lähes joka yö, edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Äitini köytti minut sänkyyn ja antoi sellaisella laitteella sähköshokkeja ( ECT) traumaattinen kokemus, oli rankkaa.

Harvemmin ECT-laitteita kenelläkään kotioloissa on.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitään noihin muihin verrattuna mutta se kun sain kaverin isältä vitsaa paljaille pakaroille kun olin ottanut kaakaota (en tiennyt ettei saanut) Ei niinkään se kipu vaan se nöyryytys, olin kuitenkin "jo" 9-vuotias.

Mieti mitä kaverisi sai kokea. Moninverroin, koska vieraille ollaan korrekteja.