Näyttää siltä, että naisten halu saada lapsi yksin on kasvava trendi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

enemmänhän miehet ovat läsnä lapsiensa kanssa, kuin koskaan aikaisemmin.

Suomalaiselle uusfeministille ei mikään riitä.

Täysin molempien aloitteesta jaettu vastuu on ok, se että miehen hyvä puoli on se että ei ole väkivaltainen ja kolme kertaa viikossa katsoo lasta tunnin että pääsee lenkille ja muuten vie huomiota ei ole ok.

Mä en tajua tätä.

Miehet eivät halua lapsia. Heitä ei kiinnosta. Jos joku on isä, hänet on todennäköisesti siihen huijattu tai kiristetty. Ehkä huumattu. Naisten tarkoitus on saada lapsilla miehet ansaan ja lypsää lapsilla miesparat perikatoon ja elää miehen maksamilla elareilla... jne.

Kun nainen haluaa ohittaa tämän vaiheen, niin sekin on perseestä ja millä oikeudella ja yyhyy kun ei ole tasa-arvoista.

Koittakaa nyt päättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Hyvää pohdintaa. Olen myös ajatellut niin, että vaikka se oma lapsi siinä olisikin tehtynä niin se ei sulje myöhemmin parisuhdetta pois. Kiireettä ajan kanssa voisi tutustua rauhassa ja löytää hyvän parisuhteen. Eronkaan sattuessa ei lapsestaan tarvitsi riidellä ja luopua vuoroviikoiksi.

Et saa kunnon miestä elättämään/kasvattamaan toisen miehen siittiöillä hedelmöitettyä lasta. Vain beta vässykkä suostuu tähän.

Kaverini on varmaan beta-maksaja. Eipä koe omien sanojensa mukaan tarvetta päivän jälkeen tulla tänne huutamaan tuleen koska työ ja perhe vie kaiken ajan. Kysyin onko onnellinen, johon vastasi olevansa, eikä vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisvanhaan tällaisille isättömille lapsille oli vähemmän mairitteleva nimikin.

Niinhän se on ollut että patriarkaalisessa yhteiskunnassa yksi tapa alistaa naisia on ollut lapsen halventaminen jos se on saatu miesten vaikutuspiirin ulottumattomissa. On haluttu näyttää ennakoivasti naisille että parempi olla miesten hallittavissa tai muuten lastasi kiusataan.

Huomaatko kuinka patriarkaalisuus näkyy vieläkin? Naisilla ei olisi joidenkin mukaan oikeutta lisääntyä yksinään. Olemme yhä kuin jotain karjaa 🤮

Ei ole kyse naisista tai miehistä vaan lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mies: suomalaiset naiset ovat läskejä rumiluksia, eivät kelpaa parisuhteeseen, perheen perustamisessa ei ole järkeä koska nainen kuitenkin pettää ja jättää

Nainen: ok no hankin lapsen sitten yksin

Mies: MITÄ VI-

Nainen: Maksan hoidoista ja kasvatan lapsen yksin.

Mies: Biologinen epätasa-arvo!! Miksei kukaan ota multa suihin?!

Lapsella on oikeus myös isään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus äitiin ja isään. Ällöttäviä naisia olette.

Kun ei niitä isiä sitten kiinnosta vaikka niitä koittaa roikottaa mukana ja maanitella. Niin mikä oikeus isään ja äitiin kun lopputulos on kuitenkin sama.

Vastasin aloittajalle enkä sinulle, kuka ikinä oletkaan.

Ihan sama, vastaan mihin huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Tuossa vähän aikaisemmin yksi mies ehdotti, että sen kun etsii Tinderistä miehen, valehtelee ehkäisystä ja vaatii mieheltä elarit. Tuo on näköjään sovelias tapa.

Vierailija kirjoitti:

Jos talous ja jaksaminen kestää niin antaa palaa! Edelleenkin maailma on täynnä hyviä ja välittäviä miehiä joiden kanssa se olisi vähintäänkin tuplasti helpompaa. Kysynkin ihan mielenkiinnosta miksi mammat katkeroituu KAIKKIIN miehiin jos on sattunut huono tuuri yhden kanssa?

Nykyään keskustelu ja itsetutkiskelu on tärkeämpiä kuin koskaan, jos olet itse riidan aiheuttaja niin kehitä itseäsi ja sama toisin päin. Jos riidan aiheuttaja on raha tms. niin se on varmaan kaikista helpoimmalla hoidettavissa.

Itsessä ainakin on itsetutkiskelun jälkeenkin edelleen puolia jotka vetää puoleensa huonoa seuraa. On höpöhöpöä väittää että huono seura on tuurista kiinni, kaikilla ei vaan ole rahkeita niihin soveltuviin miehiin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus myös isään. 

Kerro tuo niille miehille jotka hylkäävät lapsensa.

Lapsen voi aivan hyvin tehdä yksin. Sitten ovi olla avoliitossa jos haluaa kumppanin.  Lapset pitää laittaa varmuuden vuoksi äidin nimelle ja yksinhuoltoon.  Lapset eivät ole niin hankalia kuin usein telkussa näytetään.  Lapset  ovat yleensä ihania kumppaneita.  Kehenkään vieraaseen mieheen en alkaisi luottamaan. Tunnen kauheita valehtelijoita.  Minä olen pohdiskeleva onnellinen äiti ja isoäiti. Lapsia suosittelen elämän rikkautena ja vanhana mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

No en tiedä sitten, ei ole peli menetetty vielä 36 vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

No en tiedä sitten, ei ole peli menetetty vielä 36 vuotiaana?

Minulla on kyllä idea.. menee hoitoihin ja hommaa lapsen ihan itsekseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus myös isään. 

Kerro tuo niille miehille jotka hylkäävät lapsensa.

Eiköhän tämän ketjun pointti ollut joku ihan muu kuin lapsen hylkääminen. Tuo ei liity tähän mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

No en tiedä sitten, ei ole peli menetetty vielä 36 vuotiaana?

Minulla on kyllä idea.. menee hoitoihin ja hommaa lapsen ihan itsekseen?

Tai ei hommaa ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Hyvää pohdintaa. Olen myös ajatellut niin, että vaikka se oma lapsi siinä olisikin tehtynä niin se ei sulje myöhemmin parisuhdetta pois. Kiireettä ajan kanssa voisi tutustua rauhassa ja löytää hyvän parisuhteen. Eronkaan sattuessa ei lapsestaan tarvitsi riidellä ja luopua vuoroviikoiksi.

Et saa kunnon miestä elättämään/kasvattamaan toisen miehen siittiöillä hedelmöitettyä lasta. Vain beta vässykkä suostuu tähän.

No en tiedä millainen on mielestäsi ”kunnon mies”, mutta ei varmastikaan sellainen jonka haluaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies: suomalaiset naiset ovat läskejä rumiluksia, eivät kelpaa parisuhteeseen, perheen perustamisessa ei ole järkeä koska nainen kuitenkin pettää ja jättää

Nainen: ok no hankin lapsen sitten yksin

Mies: MITÄ VI-

Nainen: Maksan hoidoista ja kasvatan lapsen yksin.

Mies: Biologinen epätasa-arvo!! Miksei kukaan ota multa suihin?!

:D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

No en tiedä sitten, ei ole peli menetetty vielä 36 vuotiaana?

Minulla on kyllä idea.. menee hoitoihin ja hommaa lapsen ihan itsekseen?

Ole kiltti, ajattele sitä tulevaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut itsekin harkita. Ikää on jo sen verran, tausta rikkinäisessä perheessä ja elämä niin vakiintunut että en tiedä olisiko realistisesti ottaen samaan aikaan resursseja sekä lapsen että miehen tarpeille. Lapsen kriittisin kasvuaika kiintymyssuhteineen yms ajoittuu myös siihen ikään milloin niitä suhteita setvitään, riidellään ja erotaan koska sun tarpeet ja mun tarpeet, se stressi ei voi olla vaikuttamatta lapseen. En haluaisi tätä omalle lapselle. Plus jos ei ole aikaa tutustua mieheen viittä vuotta tai ei ole ennestään tuttu niin ei voi todellisuudessa tietää kehen sitoutuu koko loppu elämäksi lapsen kautta jolloin on riski että on narsisti tms ja käyttää lasta kiusaamisen välineenä tms. Eri asia jos tasapainoisia ja sosiaalisesti taitavia sekä kumppaniksi että isäksi sopivia miehiä jotka minua arvostaisivat olisi vapaana niin että sieltä vaan valitsisi mutta siltä ei nyt näytä.

Sinä ja suurin osa tämän ketjun naisista tuntuu olevan teitä isäongelmaisia ja äitinne hakkaamia lapsia.

Miksi kostatte tämän mahdolllisille lapsillenne, ja synnytätte väenväkisin lisää ongelmalapsia yhteiskunnan hoidettaviksi? 

Minulla on ollut oikein hyvä lapsuus, mutta jos 36 vuotiaana ei ole tavannut miestä jonka kanssa haluaisi perustaa perheen niin mikä on ehdoituksesi, jos kerran yksin ei lasta saa tehdä?

Adoptoi jos on aivan pakko saada?

Tiedätkö miten pitkä ja kallis prosessi se on, saati että jo yksi nuoruuden merkintä vaikka masennuksesta sulkee tämän oven? Jo pelkästään se että aikoo kasvattaa lapsen yksin saattaa olla este. Ja eihän se ole oma lapsi silloin biologisesti.

No en tiedä sitten, ei ole peli menetetty vielä 36 vuotiaana?

Minulla on kyllä idea.. menee hoitoihin ja hommaa lapsen ihan itsekseen?

Tai ei hommaa ollenkaan?

Toisella sukupuolella onkin oikeus vaikka mihin. Sylettää oikein miten nykyäänkin naisia yritetään tampata miesten tossun alle.

Viikosta väsyneen äidin täytyisi polvistua kitsaan kuninkaan eteen, hyi olkoon!

Vaatimuksia jaksetaan esittää ja siihen se jääkin.