Oliko 1970/1980-luvuilla yhtä paljon sairaalloisen lihavia teinejä kuin nykyisin?

En muista 70-luvulta yhtään lihavaa lasta. Hieman pyöreitä oli muutamia, mutta ei yhtään oikeasti lihavaa. 80-luvulla alkoi yleistymään roskaruoka, ja samalla myös lihavammat lapset.

Oikea suomalainen urheilu kuoli -95. Kiittäkää nykynuorten lihavuutta käytännössä kaiken median ja rahan siirtämistä yhden urheilulajin tukemiseen. Olin itse urheiluliitossa (aloittelijan)paikalla seuraamassa tilannetta, kun tukirahat ja media siirtyivät jääkiekolle käytännössä parin vuoden aikana. Kouluissa lopetettiin kokonaisvaltaisen liikkumisen opettaminen heti kun se oli mahdollista ja siirryttiin "kiekkokouluun ja salibandyyn".

Nykyään tuntuu järjettömältä, että edestakaisin suhaamista tikku kädessä arvostettiin kymmeniä vuosia niin paljon. Nykyisellään ei voi ymmärtää. Samalla tapettiin nuorten liikkuminen. Jääkiekko kun ei ole kokonaisvaltaista liikuntaa vaan yksipuolista suhaamista. Parhaimmillaan vanhemmat pistivät lapsensa pelaamaan jääkiekkoa JA salibandya. Ei mitään järkeä. Jos kiekko ei kiinnostanut, moni lapsi ei sitten enää harrastanut mitään. Koska kaikkien piti harrastaa kiekkoa.

Jotkut sekopäät vertasivat kiekkoa sotaan. Se kertoi aika paljon siitä, että kumiympyrän arvostus oli mennyt totaalisen yli. Ehkä ilmastonmuutos (ja kiekkopersoonien ego) korjaa asian, koska tällaisia määriä resursseja vaativa -harrastus- ei voi enää pitkään jatkua. 

Kukaan ei tissutellut koulupäivän aikana.

Ruokalautasten koko on myös muuttunut, miettikää vaikka niitä Ikean peruslautasia, hirveän kokoisia vateja. Ei ihme, että ruokaa tulee lapattua yli tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Oikea suomalainen urheilu kuoli -95. Kiittäkää nykynuorten lihavuutta käytännössä kaiken median ja rahan siirtämistä yhden urheilulajin tukemiseen. Olin itse urheiluliitossa (aloittelijan)paikalla seuraamassa tilannetta, kun tukirahat ja media siirtyivät jääkiekolle käytännössä parin vuoden aikana. Kouluissa lopetettiin kokonaisvaltaisen liikkumisen opettaminen heti kun se oli mahdollista ja siirryttiin "kiekkokouluun ja salibandyyn".

Nykyään tuntuu järjettömältä, että edestakaisin suhaamista tikku kädessä arvostettiin kymmeniä vuosia niin paljon. Nykyisellään ei voi ymmärtää. Samalla tapettiin nuorten liikkuminen. Jääkiekko kun ei ole kokonaisvaltaista liikuntaa vaan yksipuolista suhaamista. Parhaimmillaan vanhemmat pistivät lapsensa pelaamaan jääkiekkoa JA salibandya. Ei mitään järkeä. Jos kiekko ei kiinnostanut, moni lapsi ei sitten enää harrastanut mitään. Koska kaikkien piti harrastaa kiekkoa.

Jotkut sekopäät vertasivat kiekkoa sotaan. Se kertoi aika paljon siitä, että kumiympyrän arvostus oli mennyt totaalisen yli. Ehkä ilmastonmuutos (ja kiekkopersoonien ego) korjaa asian, koska tällaisia määriä resursseja vaativa -harrastus- ei voi enää pitkään jatkua. 

Olin noihin aikoihin kolme vuotta yläasteella opettajana ja näin jääkiekkohysterian alkuvaiheet. Jääkiekkoilijapojat näkyivät, kuuluivat ja saivat huomiota. Heitä kaikkia pidettiin mahdollisesti tulevina huippupelaajina ja heidän hölmöilyjäänkin katseltiin läpi sormien, mikä aiheutti tietenkin lisää hölmöilyä. Englanninopettajana yritin kertoa heille, että NHL:ssä kannattaisi osata englantia, mutta pojilla oli selvästi sellainen käsitys, että kyllä sitä siellä sitten oppii. Edes se valvontaluokkani poika, jota pidettiin huippupelaajan alkuna, ei ymmärtänyt tulevaisuudesta muuta kuin unelmansa. Monet vanhemmat ja jotkut opettajatkin näyttivät ajattelevan, että kaiken energian ja huomion suuntaaminen jääkiekkoon oli ihan okei, ja pojat katsoivat oikeudekseen käyttää myös oppitunteja laumautumiseen. Yhdestäkään ei näy tulleen ammattilaista.

Salibandy ja kaukalopallo olivat nuorehkojen ja varhaiskeski-ikäisten miesten hidas jääkiekon versio, joka levisi myös työpaikkojen riesaksi etenkin yöturnausten aikaan. Varmasti ne ovat kivoja harrastuksia tukevoituville pikkulasten isille, mutta minkä ihmeen vuoksi pallopeleihin hurahtavat nimenomaan ne ihmiset, joille Suomussalmen taistelu ei ollut mitään oman joukkueen ja puulaakin rinnalla?

Hitsit kaipaan noita aikoja. Ruokakin oli silloin vaan ruokaa, polttoainetta. Ei kukaan miettinyt mitään makroja tai muita. Syötiin sitä, mitä minäkin päivänä oli tarjolla. Nykyään ihmiset ahdistuvat, jos joka aterialla ei ole 100g proteiininlähdettä ja optimaalista määrää hiilareita, hyviä rasvoja ja kasviksia. 

Olin itse hoikka ja urheilullinen tuohon aikaan, ja ihan Janssoninkiusauksen, makaronilaatikon, keittojen ja puuron avuin. Voisikin siirtyä takaisin noihin ruokailutottumuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Syötiin kotiruokaa eikä mitään pikamättöjä, pizzoja ja eineksiä. Ei litkitty limsaa tai energiajuomia.. Karkkia vedettiin ehkä kymmenesosa siitä mitä lapset ja teinit nykyään.

Karkkia syötiin karkkipäivinä, ei muuten. Eikä suurimmassa osassa Suomea ollut Mäkkäreitä tai pizzerioita-ekat Rossot taisi tulla joskus 80-luvun alussa. Myös herkkujen annoskoot olivat pienempiä, esim makeispussit, limpparia, jos juotiin, se oli 0.33 pullo. Jäätelö tms syötiin harvoin, juhlapäivinä. Tavallinen Pulla tai mokkapalat oli herkkua, eikä niitäkään syöty kuin juhlapäivinä.

Lisäksi lapset liikkuivat enemmän, leikittiin ulkona ja piha leikkejä ja ei kyyditetty autoilla, vaan itse piti mennä harrastuksiin kävellen tai pyörällä. Ja kotona syötiin kotiruokaa ja säännöllisesti ja kunnon aamiainen myös

Meillä oli kyllä päivittäin kahvin kanssa jotain hyvää, mutta useimmiten se oli ihan peruspullaa. Siis sellaista missä oli vain raesokeria päällä. Mutta pullat olivat aika pieniä tai sitten saatiin yksi viipale pullapitkosta. Välillä oli myös kuivakakkuja. 

Muistan, että keskimäärin oli 1-2 lihavaa lasta per luokka. Heistäkään tuskin moni olisi lihava nykykäsityksen mukaan. Toisaalta muistan myös omissa kavereissa ns.lapsen pyöreitä, joita jo ala-asteella käskettiin laihduttamaan. Varsinkin tytöissä oli näitä, jotka sitten kasvupyrähdyksen ja menkkojen alkamisen myötä laihtuvat ”itsestään”. Muutamat heistä olivat ihan urheilijatyttöjä eli mistään todellisesta ylipainosta ei ollut kyse (1980-luku).

1990-luvulla olin yläasteella ja muotiin tuli langanlaihuus. Itse olin jo lähtökohtaisesti hoikka, mutta sain kehitettyä itselleni jonkinlaisen syömishäiriön. Kehonkuvani oli täysin vääristynyt. Luokallani meitä oli enemmistö, jotka jo seiskalla oli koko ajan laihdutuskuurilla vaikka luut paistoi kauas.

Liikalihavuus ei ole hyväksi, mutta onneksi nykyään naisella saa olla muotojakin. Muutakin kuin kumiset tissit. Ysärillä ihanne oli anorektinen pallotissi.

Amerikkalaisen ruokakulttuurin asettuminen Suomeen ja kokonaisvaltaisten urheilulajien suosion lasku. Siinä syyt. Urheilusta tuli "liikuntaa", ruokailusta tuli mässäilyä.

Oikeastaan kun pitsat ja kokikset tuli voimalla 80 luvun lopussa alkoi yleinen lihominen kun aiemmin oli nakkikioskin antimet.

Ja miten kaikilla nykyteineillä näyttää olevan niin isot rinnat? Tämä on selvästi muuttunut tuolta ysäriltä.

Oikeasti kun mietin liikuntamäärääni alakouluikäisenä, niin olihan se ”hirmuinen”. Ja yläasteella myös. Kouluun menin v.80 eli käytännössä koko 80-luvun liikuin ja paljon. Asuttiin maalla, järven rannalla eli kesän vietin käytännössä katsoen vedessä. siis mitään uimista se ei ollut mutta hyppiminen ja juokseminen veteen 6-7 tuntia päivässä kulutti kaloreita, joka paikkaan pyöräiltiin ja iltaisin siskon kanssa lähdettiin huvikseen pyörälenkille macgyverin jälkeen kun telkusta loppui ohjelmat. Talvet hiihdin huvikseni pellolla iltaisin tai tein luistelukentän jäälle ( kolasin ensin tunnin että sain itselleni kentän ) jossa leikin Tintti Wegeliusta 😀

Enkä ollut edes liikunnallinen vaan oikeasti suht hidas ja kömpelö. Hoikka joo, mutta 100 M juoksussa aina vika, samoin kuin hiihdossa. Vaikka koululiikuntaa inhosin, nautin liikkumisesta ja tein sitä vapaa-aikana tuntikausia. Omia lapsiani saan koko ajan patistaa ulos ja liikkumaan kun ilma on vähänkin huonompi. Pelit ja kännykkä viehkoo niin paljon enemmän. 😕 kyllä, kaipaan kasarille!

Kyllähän nykylapset syövät karkkia ihan älyttömästi, ja kun se ei-karkki -syötäväkin on ihan karseeta, mun mielestä karkiks luokiteltavaa, niin ei mikään ihme että on lihavuutta. Naisystävän lapsella on pe karkkipäivä, mutta kyllä se minusta on lauantainakin kun silloinkin saa vielä syödä karkkia jos sitä on jäänyt tai sitten saa vielä ison sipsipussin itselle. Lisäksi muinakin päivinä aamupala saattaa olla sokerimuroja ja iltapala tyyliin joku makea vanukas tai kinder "-välipalapatukka" (eli käytännössä karkkipatukka). Leipää lapsi ei syö juuri ollenkaan ja ruoka on tosi usein mallia kaupan pizza, hampurilainen tms. ja tytölle pitää olla tosi usein eri ruoka kuin meille aikuisille. Eli kunnollista ruokaa on minun näkemykseni mukaan tällä lapsella n. 20% ruokavaliosta. Liikunta on minimaalista ja ainoa mikä on pitänyt normaalipainoisena on käsittämätön nirsoilu ruoan suhteen, eli määrät ovat vähäisiä. Epäilen kyllä että tuo normaalipainoisuus ei silti kestä enää kauaa. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti kun mietin liikuntamäärääni alakouluikäisenä, niin olihan se ”hirmuinen”. Ja yläasteella myös. Kouluun menin v.80 eli käytännössä koko 80-luvun liikuin ja paljon. Asuttiin maalla, järven rannalla eli kesän vietin käytännössä katsoen vedessä. siis mitään uimista se ei ollut mutta hyppiminen ja juokseminen veteen 6-7 tuntia päivässä kulutti kaloreita, joka paikkaan pyöräiltiin ja iltaisin siskon kanssa lähdettiin huvikseen pyörälenkille macgyverin jälkeen kun telkusta loppui ohjelmat. Talvet hiihdin huvikseni pellolla iltaisin tai tein luistelukentän jäälle ( kolasin ensin tunnin että sain itselleni kentän ) jossa leikin Tintti Wegeliusta 😀

Enkä ollut edes liikunnallinen vaan oikeasti suht hidas ja kömpelö. Hoikka joo, mutta 100 M juoksussa aina vika, samoin kuin hiihdossa. Vaikka koululiikuntaa inhosin, nautin liikkumisesta ja tein sitä vapaa-aikana tuntikausia. Omia lapsiani saan koko ajan patistaa ulos ja liikkumaan kun ilma on vähänkin huonompi. Pelit ja kännykkä viehkoo niin paljon enemmän. 😕 kyllä, kaipaan kasarille!

TÄMÄ! Hyötyliikunnan, mikä lapsilla ennen liittyi koulu-ja harrastusmatkoihin sekä ulkona leikkimiseen ja touhuamiseen, puuttuu todella monelta lapselta. On ihan sama jos harrastaa jotain lajia 3 x viikossa, mutta muun ajan vaan on pasiivinen. 

Varsinkaan kesällä ei paljoa sisällä oltu, ja ihan Helsingissä olen lapsuuteni viettänyt. Riekuttiin ulkona lähimetsissä ja muaalla luonnossa, hieman vanhempana sitten taas uitiin.

Liikuntaa vähemmän. Aikanaan kavereiden kanssa saatoimme fillaroida päivittäin 10-15km kesälomalla tai juoksimme/kävelimme kotinurkilla paljon. 

Ennen limua saattoi saada saunajuomana 0,33L pullon, mikä jaettiin sisaruksen kanssa. Nyt kotiin ostetaan 1.5L pulloja useita kerralla. Karkkia ostettiin kiskasta 2-3 markalla valiten yksittäisiä karkkeja. Tuloksena ehkä 100 gramman pussi. Nyt kaupasta 180-250 gramman pussit normiannos.

Ei ollut, mutta silloin teini-iässäkin olevat liikkuivat enemmän eikä niitä karkkejakaan tainnut joka päivä saada ja ruoka-ajat oli koko perheelle. Ei ollut jatkuvaa napostelua ja löhöilyä.

Kaikki te jotka vielä olette siinä luulossa että sokeri on syypää ihmisten lihavuuteen (ja että riittävä proteiinin saanti olisi joku ongelma) katsokaahan What The Health-dokkari Netflixistä. Saatatte oppia jotain.

Minä olin ala-asteella 80-luvulla luokkani ainoa läski. 90-luvulla kävin yläastetta ja silloin meidän luokalla oli lisäkseni toinen joka oli hieman pyöreä. 

Kaikki muut oli normaalipainoisia tai jopa hoikkia. Jakauma oli muillakin luokilla suunnilleen sama.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te jotka vielä olette siinä luulossa että sokeri on syypää ihmisten lihavuuteen (ja että riittävä proteiinin saanti olisi joku ongelma) katsokaahan What The Health-dokkari Netflixistä. Saatatte oppia jotain.

Se, että lihassa ja maidossa on kasvuhormoneja, vääristynyttä omega-pitoisuutta jne ja se aiheuttaa pöhöttymistä, lihomista ja kasvamista, ei mitenkään poista sokerin haittoja ja lihottavuutta.