Mies väitti olevansa urheilullinen ja käytiin sitten lenkillä ja totuus paljastui
Olen ollut jutuissa erään mukavan miehen kanssa ja ollaan juteltu paljon urheiluasioista koska harrastan itse paljon liikuntaa ja mies on antanut ymmärtää itsekin olevansa urheilullinen. Noh, sovittiin sitten lenkkitreffit ja eihän tämä mies meinannut jaksaa edes juosta lyhyitäkään pätkiä ja hikoili hulluna, lisäksi juoksutyyli oli aivan kaamea! Sellainen etukeno harppailu ja kädet heiluivat sivussa kuin gorillalla. Tuli väkisin mieleen että jos kehonhallinta on noin surkeaa jo juostessa niin miten muuten. Harmittaa että tuli sellainen olo että mainosti urheilullisuuttaan vaan tehdäkseen vaikutuksen, mutta eikö tajunnut että kiinnihän tuosta jää. Ei tehnyt kyllä vaikutusta hyvässä mielessä. Ei tarvi olla mikään maratoonari mutta kyllä jutuissa on ollut hiukan liioittelua.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea ymmärtää, miksi deittisivuston profiilissa tai tapailun alkuvaiheessa jotkut päätyvät valehtelemaan mielenkiinnonkohteistaan tehdäkseen vaikutuksen. Eihän suhteella, joka perustuu valheeseen, ole mahdollisuutta muodostua onnelliseksi.
Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin ap:llä, mutta ei juoksusta vaan tanssista. Tanssi on minulle tärkeä harrastus, jopa elämäntapa, ja tuon selvästi esille deittaillessa, että toivon löytäväni miehen, joka jakaisi tämän harrastuksen kanssani. Poikkeuksetta miehet sanovat olevansa todella innokkaita lähtemään kanssani tanssikursseille ja -tapahtumiin, ja alussa näin tapahtuukin. Heti, kun suhde on vakiintunut, käy ilmi, että ei sitä mielenkiintoa oikeasti ollutkaan. Keksitään tekosyitä, miksi kursseilla ei enää voikaan käydä eikä lähteä mukaan tapahtumiin. Tämä on toistunut kolmessa peräkkäisessä suhteessa ja on aina yhtä turhauttavaa.
Jos joku mies kertoo olevansa kiinnostunut vaikka erämaavaelluksista ja etsivänsä retkikumppania, en minä lähde sellaista esittämään. Totuus paljastuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ja mitä kauemmin siihen menee, sitä isompi pettymys se on.
Piparin vuoksi? Kyseessä sentään eläin jota mieheksikin kutsutaan. Vai onko tässä jotain uutta jollekin?
Eli tämä taas todistaa miten tyhmiä ja yksinkertaisia miehet ovat. Valehtelet ilmoituksessa olevasi vaikkapa sporttinen, niin luuletteko te tosissanne että sillä lohkeaa? Jep. Edelleenkin saatte olla ilman piparia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Eihän se, mutta menee siinä aikaa ja kaloreita palaa kun käy vaikka 10km kävelylenkin poluttomassa metsässä huitaisemassa koiran kanssa, kyllä on hiukan kevyempi käydä puolen tunnin hölkällä 5km.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Mutta kai minä itse tiedän kuinka ulkoilutan koiraani? Minulle koiran ulkoiluttaminen = lenkkeilyä. Jos joku haluaa tarkempia tietoja lenkkeilytavastani, se olkoon hänen ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse treenaan kaksi kertaa päivässä eli aamulla kuntopiiri tai lenkki ja illalla lajitreenit ja yks lepopäivä viikkoon.
Moni nainen on olevinaan ollut urheilullinen jne, mutta parin kuukauden yhdessäolon jälkeen onkin alkanut kamala nalkutus treeniin käytetystä ajasta.
Itseään ei heitä tietysti yleensä ole kiinnostanut pitää huolta kunnostaan 3 kertaa viikossa enempää ja eivät usko että kehitystä eu voi saada ilman riittävää treenimäärää. No parin vuoden päästä kun noita on nähnyt sattumalta, niin yleensä onkin tullut se +10 kiloa.
Luonnevikaisia ämmiä. Nalkuttavat liiasta työnteosta, tai kaljan juonnista, tai ihan mistä vaan. Tai liian vähästä työnteosta, mikään ei kelpaa.
Tai ehkäpä vain sille parisuhteelle ei sitten jäänyt aikaa ja tämä tuli molemmille yllätyksenä? Aikataulut voi mennä täysin ristiin töiden ja harrastusten takia ja silloin saattaa alkaa se nalkutus.
Elämähän on todella vapaata ja mielekästä kellokortilla. :D
Jos pariskunnalla ei ole toisilleen aikaa ollenkaan, niin miksi sitten edes kannattaa olla parisuhteessa? Silloin kannattaa pysyä sinkkuna, jos kaikki muu on tärkeämpää kuin seurustelukumppani.
Me tehdään vuorotyötä eri vuoroissa. Arkena ei siis nähdä hereillä toisiamme. Viikonloppuisin nähdään omia ystäviä, käydään saunailloissa, pikkujouluissa, shoppailemassa ilman puolisoa jne eli eipä silloinkaan niin paljoa nähdä. En tiedä mitä tässä pitäisi karsia elämästä, että sille parisuhteelle löytäisi enemmän aikaa. Varmaan ottaa lopputili.
Eli käytännössä te ette näe toisianne kuin vähän. Miksi sinä olet ottamassa lopputiliä etkä järjestä muita menojasi niin, että voit viettää aikaa puolisosi kanssa? Eikö sinua pelota, että etäännytte toisistanne? En ymmärrä, mitä järkeä tuollaisessa parisuhteessa on muuta kuin taloudelliset asiat.

Mistä tiedät ettei lenkkeile koiransa kanssa? Ei reipas kävely automaattisesti laihduta ja saa urheilullista vartaloa. Useimmiten ei yksistään edes riitä muuttamaan kehonkoostumusta mitenkään.
Yleensä urheillaan tappelun vuoksi kirjoitti:
Minulle liikunta on lähinnä sitä että pysyn kovassa tappelukunnossa.
Yksinkertaisuudessaan näin.
En urheile terveellisyyden vuoksi tai että näyttäisin hyvältä.
Käyn lenkillä hampaat irvessä että myllytysteho olisi optimaalisin, kun tulee hässäkkää.
Kyllä jokaisen pitäisi tunnin verran jaksaa juosta täysiä itsensä hapoille.
Muuten häviää tappelut.
Siinä meillä on Mies eikä mikään hiiri!
Tätä ketjua lukiessa ymmärrän, miksi Suomessa on niin paljon sinkkuja. Todella monelle on ilmeisesti vastimus, että kumppanilla on samat harrastukset ja samat kiinnostuksenkohteet. Olen aika yllättynyt tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa deittisivustotreffailu ahdistavalta. Valehtelu ei ole ok, mutta aika paljon asetetaan vaatimuksia kumppanille. Onneksi löysin oman miehen muuta kautta. Kelpasin ihan vain itsenäni enkä joillain profiilin meriiteillä. Tuohan kuulostaa enemmän työnhaulta kuin deittailulta.
Tuo urheilullisuus ei ollut minulla vaatimus. Mutta profiilissani kerroin harrastavani paljon liikuntaa ja kirjoittelun muutaman miehen kanssa, jotka myös kertoivat liikuntaharrastuksistaan. Todellisuudessa olivat ehkä joskus 20 vuotta sitten harrastaneet. Olen myös huomannut, että kroppani kelpaa kyllä, mutta moni mies ei siedä sitä, että käytän liikuntaan paljon aikaa.
Tämä on vähän sama juttu kuin se, että pidetään näyttävän näköisistä, huolitelluista naisista, mutta laittautumiseen ei saisi mennä aikaa eikä rahaa.
Tämä! Halutaan luonnollisen näköinen nainen, joka ei meikkaa, mutta kun pitää näyttää kuvista, niin on 100 kg meikkiä, silarit, irtoripset ja irtohiukset. Miehet on kyllä tyhmiä näissä asioissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Mutta kai minä itse tiedän kuinka ulkoilutan koiraani? Minulle koiran ulkoiluttaminen = lenkkeilyä. Jos joku haluaa tarkempia tietoja lenkkeilytavastani, se olkoon hänen ongelmansa.
Niin? Sitähän mä juuri ekassa viestissäni sanoin, että reippaat lenkit koiran kanssa on lenkkeilyä, mutta ei kaikenlainen koiran pissatus. Sitten sä vedit överiksi, että pitää muka kirjoittaa lenkkivauhti ja yksityiskohdat deitti-ilmoitukseen.
Täällä on kritisoitu sitä, että koiran perässä löntystelijätkin muka lenkkeilee. Sinunlaisia EI OLE kritisoitu.
Tulee mieleen sairaalloisen ylipainoinen ystäväni, joka vuodesta toiseen ilmoittaa treffipalstoilla harrastuksekseen kuntosalilla käynnin. Kai se hänen mielestä lasketaan harrastukseksi, jos on kerran käynyt kymmenen vuotta sitten avoimissa ovissa ja haluaisi käydä aktiivisesti, muttei saa aikaiseksi edes aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Meillä aktiivisen paljon liikuntaa tarvitsevan koiran pissatus kestää yli tunnin päivässä, 5-7km vähintään joka päivä. Hulluksi tuo koira tulisi jos pääsisi vain 5minuutin kuselle pari kertaa päivässä, haukkuu ja puree paikkoja, hyppii lasten päälle heti jos ei saa kunnolla lenkkeilyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse treenaan kaksi kertaa päivässä eli aamulla kuntopiiri tai lenkki ja illalla lajitreenit ja yks lepopäivä viikkoon.
Moni nainen on olevinaan ollut urheilullinen jne, mutta parin kuukauden yhdessäolon jälkeen onkin alkanut kamala nalkutus treeniin käytetystä ajasta.
Itseään ei heitä tietysti yleensä ole kiinnostanut pitää huolta kunnostaan 3 kertaa viikossa enempää ja eivät usko että kehitystä eu voi saada ilman riittävää treenimäärää. No parin vuoden päästä kun noita on nähnyt sattumalta, niin yleensä onkin tullut se +10 kiloa.
Luonnevikaisia ämmiä. Nalkuttavat liiasta työnteosta, tai kaljan juonnista, tai ihan mistä vaan. Tai liian vähästä työnteosta, mikään ei kelpaa.
Tai ehkäpä vain sille parisuhteelle ei sitten jäänyt aikaa ja tämä tuli molemmille yllätyksenä? Aikataulut voi mennä täysin ristiin töiden ja harrastusten takia ja silloin saattaa alkaa se nalkutus.
Elämähän on todella vapaata ja mielekästä kellokortilla. :D
Jos pariskunnalla ei ole toisilleen aikaa ollenkaan, niin miksi sitten edes kannattaa olla parisuhteessa? Silloin kannattaa pysyä sinkkuna, jos kaikki muu on tärkeämpää kuin seurustelukumppani.
Me tehdään vuorotyötä eri vuoroissa. Arkena ei siis nähdä hereillä toisiamme. Viikonloppuisin nähdään omia ystäviä, käydään saunailloissa, pikkujouluissa, shoppailemassa ilman puolisoa jne eli eipä silloinkaan niin paljoa nähdä. En tiedä mitä tässä pitäisi karsia elämästä, että sille parisuhteelle löytäisi enemmän aikaa. Varmaan ottaa lopputili.
Eli käytännössä te ette näe toisianne kuin vähän. Miksi sinä olet ottamassa lopputiliä etkä järjestä muita menojasi niin, että voit viettää aikaa puolisosi kanssa? Eikö sinua pelota, että etäännytte toisistanne? En ymmärrä, mitä järkeä tuollaisessa parisuhteessa on muuta kuin taloudelliset asiat.
No mistä pitäisi karsia? Vuorotyön vuoksi ystäviä ja sukulaisia pystyy monesti näkemään vain viikonloppuisin. Firman pikkujouluistakaan ei haluta kieltäytyä tai jos joku kerrankin pyytää saunailtaan. Lähes aina nämä menot osuvat eri viikonlopuille. Eihän minulle jäisi mitään muuta kuin työ ja parisuhde, jos tyhjentäisin kalenterin viikonlopun osalta tai jos minulla on vapaata niin puolisolla saattaa juuri silloin olla ylitöitä tms. Töissä on pakko käydä. Taloudellisesti tästä ei hyödy mitenkään. Se on voi voi jos parisuhde kaatuu siihen, että minulla on työpaikka ja vähän omaakin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Mutta kai minä itse tiedän kuinka ulkoilutan koiraani? Minulle koiran ulkoiluttaminen = lenkkeilyä. Jos joku haluaa tarkempia tietoja lenkkeilytavastani, se olkoon hänen ongelmansa.
Niin? Sitähän mä juuri ekassa viestissäni sanoin, että reippaat lenkit koiran kanssa on lenkkeilyä, mutta ei kaikenlainen koiran pissatus. Sitten sä vedit överiksi, että pitää muka kirjoittaa lenkkivauhti ja yksityiskohdat deitti-ilmoitukseen.
Täällä on kritisoitu sitä, että koiran perässä löntystelijätkin muka lenkkeilee. Sinunlaisia EI OLE kritisoitu.
Mutta juurihan täällä sanottiin, että koiran ulkoilutus EI ole lenkkeilyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HuHu-oRRa!
Jos viesti oli osoitettu minulle eli sille, joka kertoi suhtautuvansa avoimesti seksisuhteisiin, ei voi taas kuin ihmetellä palstan naisvihaa. Se, että mies valehtelee ja huijaa saadakseen seksiä, on ilmeisesti täysin ok, mutta naisesta tekee moraalittoman se, jos hän haluaa seksiä muutenkin kuin vakiintuneessa parisuhteessa.
No onhan se moraalitonta.
Eri ihmisillä on erilainen arvomaailma ja moraalikäsitys, ja tähän on kaikilla oikeus. Ihmettelen kuitenkin, miksi konservatiivisen arvomaailman kylkiäisenä tulee tarve tuomita muita ja tuputtaa omia moraalikäsityksiä ja miksi muiden ihmisten seksielämä kiinnostaa näitä ihmisiä niin paljon. Jos vapaat seksisuhteet eivät sovi sinulle, älä harrasta niitä.
Voi vi-tun idi-ootti. Moraali ei ole mikää "musta tuntuu" asia.
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko myös haaveilevansa perheestä? 😄😄😄
Siis perseestä suomennettuna
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Mistä tiedät ettei lenkkeile koiransa kanssa? Ei reipas kävely automaattisesti laihduta ja saa urheilullista vartaloa. Useimmiten ei yksistään edes riitä muuttamaan kehonkoostumusta mitenkään.
No, onhan hän ollut myös ammattitanssija.
eiks tää sama trollaus ollut muutama viikko sitten?
Itse pääsisin kuittaamaan samalla tavalla sinulle, kun selittäisit olevasi urheilullinen ja sitten vien sinut altaalle. Katotaan meneekö edes viisi kilsaa hyvällä tekniikalla.
Eikä altaassa ole edes aallokkoa... Vähänx noloo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kiinnostava seuralaiskandidaatti kertoo käyvänsä lenkillä, kannattaa ehdottomasti vaatia tarkennusta. Tosi usein on selvinnyt, onneksi ajoissa, että lenkki tarkoittaa monille 30 minuutin kävelyä tai koiran ulkoilutuslenkkiä.
Minä olen aina luullut koiran ulkoilutuksen ja 30 minuutin kävelyidenkin olevan lenkkejä! 😳 20 vuotta olen kertonut harrastavani lenkkeilyä, vaikka en juokse.
Koiranulkoilutustakin on monenlaista. Jos löntystelee ylipainoisen bulldogin kanssa hieman ulkona päivittäin, en kutsuisi sitä lenkkeilyn harrastamiseksi. Jos taas tekee ripeitä 30 min lenkkejä koiran kanssa, on se jo mielestäni enemmän lenkkeilyä.
Kaikki pitää aina selittää niin yksityiskohtaisesti nykyään jopa deitti-ilmoituksissa.
"Harrastan lenkkeilyä koirani kanssa, lenkkivauhtini on 5,5km/h paitsi silloin kun koirallani on juoksuaika ja se pysähtelee haistelemaan jokaisen puun ja tolpan juuren, mutta pääsääntöisesti kuljen melko reipasta kävelyvauhtia, mutta juoksua en harrasta, koska polveni kipeytyvät siitä ja haluan antaa koirani harjoittaa luontaista haistelemista lenkkien aikana. En silti ole rapakunnossa, vaikka en juoksekaan lenkkejäni."
Tai sitten voi kirjoittaa ihan vain "harrastan lenkkeilyä".
Mistä näitä liioittelijoita tulee? Tuksullakin on koira, joten hän siis harrastaa lenkkeilyä? Vieläpä 2 kertaa päivässä joka päivä. Koiran pakollinen pissatus ei ole lenkkeilyä.
Meillä aktiivisen paljon liikuntaa tarvitsevan koiran pissatus kestää yli tunnin päivässä, 5-7km vähintään joka päivä. Hulluksi tuo koira tulisi jos pääsisi vain 5minuutin kuselle pari kertaa päivässä, haukkuu ja puree paikkoja, hyppii lasten päälle heti jos ei saa kunnolla lenkkeilyä
Niin?
Minäkin olen urheilullinen, mutta juoksu ei ole minunkaan juttuni. Pätkiä voin juosta, mutta 10 km lenkki tekee huonoa lonkalle ja polvelle (polvi kolhittu joskus pahasti, on käyty ortopedillä ja fyssarilla ja ja ja :D). Silti käyn salilla, vedän 10 leukaa vastavedolla, maastopyöräilen, lumilautailen, päivittäin vähintään jumppaan ja venyttelen kotona. Kroppani perusteella voisi luulla että olen joku himourheilija :D En ole.
Miksi aloittajan mielestäainoastaan juoksu kertoo siitä, noko oikeasti urheilullinen vai ei?
Kaverimies treenaa ja urheilee ja on todella kovassa kunnossa, vaikka kroppa näyttääkin ihan "iskäkropalta". Silti tekee tiukkaa pysyä hänen mukanaan esim. pyörälenkillä.
Sinusta näkee ihan tällä palstalla, että ne naiset on jättäneet sinun ja syy ei ole urheiluharrastuksesi vaan kusipäisyytesi