Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Vierailija kirjoitti:

En saanut mennä kaverilleni usein kylään ettei vaan minun ruokkimiseeni menisi heidän rahojaan, mutta heidän perheensä kaksi lasta viettivät todella paljon aikaa meillä (ja saivat kyllä myös ruokaa). Ymmärtäisin jos kyseessä olisi jokin köyhä perhe, mutta kyseessä oli melko varakas perhe ja minä itse olin nimenomaan köyhästä perheestä. 

Ettei ihmiset sano, että köyhät laittavat lapsensa muiden/parempien ruokittaviksi. Nih.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteikäisenä menin talvella kaverini kotiin kylään. Pienen keittiöpöydän ääressä äiti tarjosi kaakaota. Sokeritonta kiehuvaan veteen tehtyä Van Houtenia. Ei mitään muuta.

Kotona maitokaakaoon ja voileipiin tottuneena oli pitkä aika jäähdytellä ja saada sitä alas. Samalla äiti kyseli meiltä koko ajan koulukuulumisia..pojista! Tuntui tietävän jo kaikki meidän luokaan pojat, ja kyselyn pääsisältö oli, oliko joku kiusoitellut tai sanonut jotain tai ottanut kiinni - eli kuinka suosittu tyttärensä oli poikien keskuudessa.

Muistatteko sitä Van Hiutenin kaakaopurkkia ? Siinä oli punaisella pohjalla nunnan kuva, jolla oli sellainen iso, valkoinen hollantilaishilkka. Oli aika pahaa kaakaota. Liian tummaa ja vahvaa.[/quote

Nunnan huntu ei ole hollantilainen, vaan sairaanhoitajan puvun päähine.

Merkki on Droste, koska a) tämä Hollannin Fazer on sen niminen perustajansa mukaan b) sikäläinen, roomalaiskatolinen nunnien sairaanhoitojärjestö tunnettiin Droste-sisarina myös perustajansa mukaan.

Omistan itse ison, kilon vetoisen purkin. Säilytän siinä valmista jauhetta. Sitä en tiedä, miltä alkuperäinen tuote maistui. Olen nähnyt myös pienempiä, joissa on varmasti myyty väkevää perus/leivontakaakaota.

Purkin designin johdosta puhutaan droste-efektistä, jossa sama kuva jatkuu kuvan sisälöä6.

Asuin lapsena useamman vuoden Lontoossa äidin työkomennuksen vuoksi. Meillä oli au pair koska koulu alkoi myöhemmin ja loppui aiemmin kuin vanhempien työpäivät, mutta vanhemmat viettivät iltaisin ja viikonloppuisin paljon aikaa meidän lasten kanssa. Paras paikallinen ystäväni näki vanhempiaan oikeastaan vain sunnuntaisin lounaalla, nanny huolehti muuten kaikesta ja oli lomillakin heidän mukana. Kaverin äiti ei käynyt edes töissä.

Tämä oli mielestäni tosi outoa silloin ja nyt aikuisena suorastaan traagista.

Kaverillani oli ala-asteella aina kotiintuloaika klo 17, koska heillä oli silloin ruoka-aika. Ei tässä mitään ihmeellistä, mutta siitä ei saanut koskaan myöhästyä, eikä poikkeuksia suvaittu. En muista pääsikö hän koskaan sen jälkeen ulos muualle kuin kotipihalleen.

Kaverini taas ihmetteli vielä aikuisenakin, miten meillä oli ruoka-aika jo klo 14-15. Meillä oli lehmiä ja navettatyöt alkoi klo 17. Ruoka oli sopivasti, kun me lapset tultiin koulusta ja vanhemmat ehtivät levätä ruuan jälkeen ennen navettatöitä.

Kaverin isosisko ärähti tälle kaverilleni - kaveri meni hämilleen ja kyseli tältä siskoltaan ja myöhemmin äidiltään että miksi sisko teki näin, oli siis oikeasti järkyttynyt. Omat siskoni olivat jo silloin etäisiä ja väkivaltaisia, jos yritti jutella jotain niin käskivät pitää pään kiinni jne, eli itse en voinut ymmärtää että miksi joku voi pahoittaa mielensä koska ei saanut selkään tms. Myöhemmin olen ymmärtänyt että jotkut sisarukset ihan aidosti pitävät toisistaan ja kohtelevat toisiaan hyvin, omieni kanssa en ole enää väleissä ollut vuosikausiin ja ei ole valitettavasti tullut edes ikävä.

Kaverilla oli normi arkirutiineja: tiettyyn aikaan syötiin, tiettyyn aikaan mentiin nukkumaan, tietyt asiat piti laittaa valmiiksi aamulla, mm. koulureppu ja vaatteet. Meillä ei ollut mitään, vaan ihan ala-asteikäisestä piti itse tajuta mennä nukkumaan itsekseen, saatiin valvoa tyyliin vaikka koko yö, äiti ja isä meni nukkumaan kyllä ajoissa, mutta vähän niinkuin kuittailivat että kyllähän lapset oppivat menemään ajoissa maata kun on sit seuraavana päivänä kova väsy. Meillä ei ollut mitään ruoka-aikoja, äiti ei todellakaan huolehtinut että meillä oli vaatteet aamuksi, talvella oli aina kylmä kun ei ollut pitkiäkalsareita, pipoa, kunnon hanskoja, kaulahuivia jne. Äiti ja isä oli sitä mieltä että hoksaavat itse kun joutuu kärsimään kylmästä/nälästä/väsystä.

En voinut tajuta että jonkun vanhemmat huolehtii näistä jutuista ja vanhemmiten olen ymmärtänyt että se tavallaan on ihan normijuttu myös.

Vanhemmiten olen sit kärsinyt masennuksesta joka johtuu turvattomuudesta joka johtuu siitä että olen joutunut elämään ihan pienestä pitäen sen kanssa kun olen esim. ’moannut’ 8-vuotiaana kun en tajunnut itse mennä nukkumaan ajoissa ja olin väsynyt koulussa ja opettaja joutui soittamaan äidille ja kysymään että nukunko tarpeeksi ja siitä sit syytettiin äitiä vaikka se vika oli ihan puhtaasti vain minun. Ja näistä sai sitten aina rangaistuksen koska olin tehnyt väärin. Sellainen jatkuva ahdistus kun ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin ja miten tiettyihin asioihin pitää vaurautua.

Oli erikoista miessekoilua. Eksyi treffeille murhasta istuneen miehen kanssa, exä hakkasi ja uhkasi hypätä parvekkeelta. Sai exänsä kanssa valvottujen öiden takia porttikiellon asuinkaupunkinsa kaikkiin työtehtäviin hetkeksi aikaa ja myös potkut. Sitten oli jokin muslimi- isä kierrossa ja lopulta avioitui muutaman kuukauden suhteesta ja siihen sitten yksi keskenmeno ja vauva noin 8kk tuntemisen jälkeen. Kaiken huipuksi pyysi mua lapsensa kummiksi, vaikka nähtiin tosi harvoin. En pidä yhteyttä enää..

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen ala-aste kaverini, sillä heillä äiti laittoi välipalan aina ihan valmiiksi ku tultii niille koulun jälkeen (teki siis ihan kaiken, voiteli leivät ja hedelmiäki viipaloi kylkeen ja asetteli jokasen lautaselle oman annoksen). Ja tä oli siis ihan kiva juttu joskus nuorempana mutta kun oltiin jo jotain 12v nii tuntu ehkä vähän hassulta :D Kerran olin yötä siellä toisen kaverin kanssa ja sama juttu kaikilla aterioilla jos oikein muistan. Meillä ei ikinä kotona tehty noin, mutta isä saatto kyllä joskus aamiaisella kattaa pöydän ja viipaloida hedelmiä valmiiks kun oltiin aika pieniä.

Mä teen ihan hygienia ja käytännön syistä näin vieraille. Olen köyhä ja näin pystyn kontrolloimaan tarjottavan ruuan määrää(ei mene mm. roskiin). Teen lisää jos maistuu. Usein lapset eivät pese käsiään ja en halua, että niillä käsillä lähmitään leikkeleitä ja juustoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ysärinä paljon kavereita joiden kotona kaverit eivät saaneet koskaan ruokaa. Eli sitten vaan odotettiin jossain kaverin huoneessa kun muu perhe syö tms. Meillä kyllä tarjottiin aina ruokaa kaikille vieraillekin vaikka oltiin köyhiä kuin kirkon rotat. Eräällä koulukaverilla oli tiukka äitipuoli ja heillä oli kotona keittiön pöydällä lista että mitä saa syödä ja kuinka paljon. Esimerkiksi ota jääkaapista mehukannu, kaada siitä yksi lasillinen mehua. Ota vaaleaa leipää 2 palaa ja pistä margariinia päälle. Minusta se oli jo lapsena erikoista ettei syöty nälän mukaan vaan joku muu päätti määrän, varsinkin kun oli halvoista ruoka-aineista kyse, ei siitä että jokaiselle olisi vaikkapa yksi munkki tai jäätelö varattu. Kaverini ja hänen isosiskonsa sairastuivat molemmat syömishäiriöön, en tiedä oliko tuolla ruokakontrollilla jotain tekemistä asian kanssa. 

Samanlaisia kokemuksia, meillä tarjottiin vähästäkin ruoka kavereille, kun taas toisissa, parempi tuloisissa perheissä ei ruokaa koskaan saanut, vaan piti joko kaverin huoneessa odotella tai juosta välillä kotiin syömään.

Itse olin lapsi 70-luvulla. Vieraiden lasten ruokkiminen oli ainakin meilläpäin täysin tuntematon käsite. Kun kaveri söi, odoteltiin. Poikkeus oli yökyläilyt, silloin tietysti syötiinkin kylässä. Ainoan kerran muistan syöneeni kaverin luona kun äiteellä oli meno joka venyi myöhälle niin oli kysynyt kaverin äidiltä jos voisin olla heillä vähän niinkuin hoidossa.

Onkohan tuo ruuan panttaaminen joku boomereiden juttu, kun oma isoäitini tyrkytti omille ja vieraille lapsille ruokaa ja kenelle tahansa, joka ovesta poikkesi. Pöydät aina notkuivat ja moneen kertaan käskettiin pöytään. Aivan varmasti saivat kylän lapsetkin mahan täyteen.

Itse olen sittemmin isoäidin perintöä pitänyt yllä. Vieraille aina tarjotaan, oli lapsi taikka aikuinen.

Olin kouluikäinen -70 luvulla (Pirkanmaalla). Yleensä kavereiden vanhemmat pyysi syömään, jos olin ruoka-aikaan heillä käymässä. Tämä oli yleinen tapa kaikissa tuntemissani perheissä. Ongelmana oli vain se, että syöminen ei kiinnostanut, kun oli muuta puuhaa. Ruokaa suorastaan tyrkytettiin ja koko ajan kehotettiin ottamaan lisää. Jos kaverin piti mennä sisälle syömään, niin yritin jäädä ulos odottelemaan, että ei tarvitsisi mennä "pakkosyömään". Mutta usein kävi niin, että tultiin ulko-ovelle huutelemaan minuakin syömään ja kohteliaana poikana en sitten kieltäytynyt. (Ja sama myös minun kotona, minun kavereilleni).

Valmiit kattilapopcornit laitettiin muovipussiin, sellaiseen missä ostoksia kannetaan kaupasta kotiin. Tuossa taloudessa oli muutenki outoja juttuja, lapset ihan hunningolla ja minusta erityisen outoa oli se, että alle kouluikäisetkin joivat kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini perheessä oli perheillallinen joka päivä tiettyyn aikaan. Siitä ei saanut ikinä luistaa millään tekosyyllä. Vielä täysi-ikäisyyden jälkeenkin tätä tapaa noudatettiin.

Jos olit jossain, tulit tähän kellon aikaan mennessä kotiin syömään. Jos vietit kaverilla aikaa, tulit käymään kotona syömässä ja lähdit takaisin. Jos koulu loppui myöhään, tulit kiireellä kotiin.

Niin oli meilläkin 70-80 luvulla, kaverilta lähdettiin kotiin syömään ( jos OLI ollut niin hyvä onni, että sisälle oltiin päästy leikkimään ! ) mutta niin tekivät kaikki muutkin. Silloin pidettiin siitä kiinni, että koko perhe söi samaan aikaan päivällistä ja kuulumiset vaihdettiin. Ei silloin juostu lähestulkoonkaan niin paljon harrastuksissa ym. kuin nyt.

Ehkä kummallisin tunnelma oli kaverini perheessä. Perhe oli erittäin hyvin toimeentuleva, mutta ensimmäiset kouluvuodet kaverini kulki ryysyissä. Kun mentiin hänen luokse koulun jälkeen niin ei siellä ollut leluja. Myöhemminkin ihmettelin tuota lelujen puutetta, mutta ihastelin hänen kauniita hajuvesipullojaan. Ilmeisesti lelujen sijaan sai vanhemmiltaan lahjaksi hajuvettä (?). Teininä pukeutui todella provosoivasti, mutta tähänkään eivät vanhemmat puuttuneet mitenkään.

Jälkikäteen olen kyllä miettinyt oliko kaikki ihan ok tuolla noin. Kaikki ihan normaalitkin asiat oli jotenkin päälaellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini perheessä oli perheillallinen joka päivä tiettyyn aikaan. Siitä ei saanut ikinä luistaa millään tekosyyllä. Vielä täysi-ikäisyyden jälkeenkin tätä tapaa noudatettiin.

Jos olit jossain, tulit tähän kellon aikaan mennessä kotiin syömään. Jos vietit kaverilla aikaa, tulit käymään kotona syömässä ja lähdit takaisin. Jos koulu loppui myöhään, tulit kiireellä kotiin.

Niin oli meilläkin 70-80 luvulla, kaverilta lähdettiin kotiin syömään ( jos OLI ollut niin hyvä onni, että sisälle oltiin päästy leikkimään ! ) mutta niin tekivät kaikki muutkin. Silloin pidettiin siitä kiinni, että koko perhe söi samaan aikaan päivällistä ja kuulumiset vaihdettiin. Ei silloin juostu lähestulkoonkaan niin paljon harrastuksissa ym. kuin nyt.

80 -luvulla valitettiin, kun ihmiset alkoivat elää enemmän eri rytmissä. Tosin 70-luvun suuri valituksen aihe oli yksinhuoltajat ja vuorotyöläiset, joiden paha teko oli jättää lapselle voileipiä pöytään odottamaan. En vieläkään käsitä, mikä siinä on vikana.

Aika monta tarinaa, mutta on tässä aikaa nakutella kun pakkoloimaillaan. :D

Ala-asteella monen luokkakaverin kotona asiat oli enemmän tai vähemmän perheasiat hullusti, oma kotini mukaanlukien mutta siitä myöhemmin. Tässä ennemminkin niitä tapojen ihmettelyjä (yhdistettynä eroperheteemaan).

Yhden tytön kotona kasvatettiin pieniä rotukoiria. Siis yksi narttu oli synnyttänyt jo aika monet pentueet, sitten välillä jostain pentueesta pidettiin uusi narttukoira joka alkaisi seuraavaksi synnyttäjäksi. Koirat olivat ihania luonteeltaan ja hellyydenkipeitä. Ainoa vain, että haisivat todella paljon virtsalle ja välillä ulosteellekin. Koko koti haisi tältä, sillä koiria ei juuri viety ulos ja ne tekivät tarpeitaan ympäriinsä. Kaveri oli laittanut sänkynsä päälle muovin sillä nuoremmalla äitikoiralla oli tapana kakata sänkyihin. Lattialla oli aina pissalammikoita, enkä tainnut lähteä kylästä koskaan ilman että olin sellaiseen astunut. Lisäksi perheen äiti oli aina poissa, isä asui jossain muualla. Olin oikeastaan iloinen ettei äiti ollut usein kotona, sillä huutaminen alkoi jo ovella. Jos olimme syventyneet johonkin peliin ja ovi kävi eteisessä, äiti alkoi huutaa kaikille kolmelle lapselleen yhdessä ja erikseen, vaikkei ollut edes pistänyt päätään sisään sen vertaa että olisi löytänyt huutamiseen jonkin syyn. Sitten kun hän oli kokonaan sisällä, alkoi huuto koirien pidosta, siivoamisesta ja sen sellaisesta.

Tunnelma oli aina kireä, ja kaoottisuuteen lisäsi sotku, katku ja ympäriinsä juoksevat pikkuiset koiranpennut. Kaverini sai myös porttikiellon meille, sillä aina kun hän oli vieraillut, jotain oli varastettu. Varasteli muiltakin, mutta minulta katsoi oikeudekseen viedä tuplasti sillä olin antelias ja "olisin varmaan muutenkin antanut" sen minkä milloinkin oli luvatta vienyt.

Toisen luokkakaverin kotiin menoa välttelin aina. Hän itse oli ihan kiva mutta kaksi pikkuveljeä olivat Caligula 2. ja 3.

Taloa siis hallitsi 7-vuotias poika, ja hänen väkivaltainen kätyrinsä vaipoissa. Vanhempi veli nautti aivan sairaalloisesti siitä että sai kiusata isosiskoaan ja kylään tulevia kavereita. Minulta rikottiin aina jotain, ja vaikken olisi sanaa pukahtanut, poika jaksoi yksinpuhelullaan keksiä mitä sairaimpia juttuja minusta. Vaippaikäinen oli silti pelottavampi. Kävi nauraen kimppuun, löi ihan uskomattoman kovaa taaperoksi, ja jos näytit että sattui, nauroi päälle entistä riemukkaammin. Jos taas kätkit kivun tai estelit hakkaamista, alkoi potkiminen. Se vasta sattui ja lähdin aina mustelmilla, retuutettuna ja tavarat rikki kotiin. Äiti ei heillä ollut juuri koskaan kotona, ja ne muutamat kerrat kun häntä näin, jäi sellainen kuva että häntä ei meno haitannut. Jutteli vain perheen hienosta rotukoirasta ja kohteli lapsiaan kuin 2/3 ei olisi ollut tulevia sarjamurhaajia. Kaverini piti kaikkea myös ihan normaalina ja samalla kun minua revittiin hiuksista lattiaan ja potkittiin, hän jutteli ainoasta pakkomielteestään: hevostalleista.

Yhtä kaveria kävi sääliksi. Hän oli ainoa joka asui lähes naapurissa mutta silti nähtiin tosi vähän vapaa-ajalla. Vanhemmat olivat varmistaneet että kaikilla lapsilla piti olla joka viikonpäivä jokin harrastus mihin mennä, siis myös viikonloppuisin. Kaveri valitti usein ettei mikään niistä napannut, eikä olisi halunnut etenkään urheiluharrastuksia jotka hänelle oli valittu, vaikka myönsi että piirustuskoulussa oli kivaa. Hän aina huokaili kun ikinä ei saa olla kavereiden kanssa ja vaikutti aina jotenkin tosi voipuneelta. Koulussa alkoi kerran vain itkeä tunnilla, ja kun opettaja ja me kaverit kyselimme hädän syytä huolissamme, kaveri vain totesi että väsyttää vain. Välitunnilla kertoi minulle että oli joutunut tekemään yötä myöten läksyjä rangaistukseksi siitä että minä olin tullut kylään koulun jälkeen, vaikka se aika oli varattu läksyjen tekoon. Jalkapalloharjoitukset olivat sitten kestäneet myöhään mutta läksyt oli yöllä tehtävä. Siitä jäi tosi kurja ja ihan hirveän syyllinen olo. Tuo kaveri oli kiltti, fiksu ja tunnollinen ja aivan huipputyyppi. Äh, vieläkin menee roska silmään kun tuosta kirjoitan, vaikka hänellä ei sinänsä kurjat kotiolot olleetkaan. Vanhemmat olivat rakastavia ja huolehtivia mutta täysin sokeita sille että nuorimmainen oli menossa burnoutiin jo siinä 10-vuotiaana. Eikä kaverilla ollut sydäntä kertoa heille ettei halunnut harrastaa niin paljon kaikkea, kun hänelle ja hänen sisaruksille oltiin haluttu tarjota kaikki se mitä vanhemmilla ei omassa lapsuudessa ollut. Perheeseen otettiin jopa lemmikkejä joille vanhemmat olivat allergisia, kunhan lapset saivat kokemusrikkaan lapsuuden. Olisi tosiaan kiva tietää mitä tälle ihmiselle nyt kuuluu, ihan vain siksikin että oli niin hyvä tyyppi. Yhteydenpito vain oli hankalaa sen jälkeen kun koulut vaihtuivat.

Positiivisempi ihmettelynaihe oli ulkomaalaisen kaverini kotona. Siellä nimittäin leikattiin Saarioisten roiskeläpät saksilla! Koska olin aina yksin kotona olin roiskeläppien asiantuntija, mutta olin vasta 10 kun tämä nerokas keksintö lisättiin arsenaaliini. Ei enää sivuun hiissattua kastiketta, hukkaan nyhvittyä "juustoa" tai kaljuja taikinalaikkuja!

Kodissa oli myös aina jouluvaloja ympäri vuoden, eikä mitään tylsiä keltaisia vaan niitä kaikkein värikkäimpiä. Minusta se oli lapsena ihan huippua.

On jäänyt lähinnä vaivaamaan se että muita ei vaivannut meillä. Luokallamme isoin osa asui kerrostalossa, ja vain pari meistä ok-talossa tai rivarinpätkässä. Minä olin yksi niistä joiden koti sijaitsi nukkumalähiössä okt-alueella. Koulupiirini koulu taas hieman levottomammalla asuinalueella. Useimpien kavereiden kanssa oli mennyt kivasti siihen asti kunnes he kävivät meillä. Taloa aina äimisteltiin suu auki ja sen sijaan että oltaisi leikitty kuten muidenkin kotona, piti koko ajan siitä talosta öyhöttää. Pari kaveria sanoi kerran koulussa yksissätuumin että heidän vanhempiensa mukaan olin kermaperse. Erikoinen termi ala-asteikäisille minusta, ja tuli aivan järjettömän syyllinen ja huono olo. Sitten alkoi kunnon kiusaaminen. Olin jo valmiiksi hiljaiseksi huudettu ja piesty ujo lapsi joten olin helppo kohde. Olin myös Muumi-tyyliin ällöttävän kiltti. Eristämistä sekä aktiivista rääkkäämistä kesti vuositolkulla ja "kermaperse" sekä "prinsessa" olivat toistuvia teemoja. Näiden kiusaajien kotona oltiin parissa erottu, mutta kaikilla oli aina ruokaa kaapissa, sisaruksilla omat huoneet, ja ollakseen lama-aikaa aika hulppeat tekniset puitteet kun konsoleita ja pelejä ja telkkareita oli jokaisella montaa eri sorttia, lomille omaa ja vuokramökkiä. Ja mistäkö tiedän? Tyttötyyppisen kiusaamisen pikantti lisämauste on se että välillä esitetään kaveria, jotta voidaan sitten taas jekuttaa. Ja minä pöljä uskoin joka kerta.

Sitten kun täytin 12, vanhempani VIHDOIN erosivat. Kukaan näistä kiusaajista ei uskonut sitä, sillä he olivat rakentaneet minusta itselleen tarinan jonain täydellisenä prinsessana. Hyvät arvosanatkin johtuivat siitä että olen takuulla siniverinen kun en asu kerrostalossa.

TÄMÄ vieläkin hämää minua. Sillä totuus kotioloistani: Äiti henkisesti täysin epävakaa alkoholisti ja sekakäyttäjä. Isäni narsistinen vallankäyttäjä, jota luojan kiitos näki harvemmin maisemissa "työmatkojen" takia. Ihan pienestä asti minut tutustutettiin yksityiskohtaisesti kaikkeen sairaaseen aikuisten p* shaan, väkivallasta paneskeluun. Aina olivat niin änkyrässä että pelkäsin henkeni puolesta, etenkin jos olin yksin eristyksissä heidän kanssaan mökillä. Minulle ei puhuttu kuin huutamalla, heidän suuri hupinsa oli myös vähätellä ja pilkata lasta ja oikein mielihyvä valaisi koko naaman jos minulla ilmekään värähti niin että näkyi osuneen ja uponneen. Piileskelin aina huoneessani, joskus karkailin ikkunasta tai takaovesta kun meno kävi turhan hurjaksi. Meillä kävi poliisi ja ambulanssi kun äiti vähän väliä "tappoi itsensä". Aina en uskaltanut syödä kotona kun äiti ilmoitti myrkyttäneensä ruoat.

Kun koko päivän kiusataan koulussa, oli ihan taivaallinen helpotus tulla kotiin joka oli tyhjä. Sillä ihme ja kumma molemmat pask... anteeksi kuninkaalliset vanhempani kävivät töissä. Kerran tosin ihmetytti kun tuota yksinäistä auvoa jatkui iltamyöhään asti. Soitin isäni matkapuhelimeen. Äiti vastasi kännissä ja röhönauroi minulle että eihän he enää vanhaan kotiin yöksi tule vaan istuvat iltaa uudessa lukaalissa. Olisinkohan ollut 8-v.

Kukaan näistä meillä käyneistä kavereista ei siis ollut missään kohtaa huomannut että jos porukat oli kotona, äiti huuteli kännissä isälleni että oliko hyvät strippausshowt, tai sitä että jollain oli naama mustana tai että minulla oli aina päällä aivan hirveät pesemättömät rytkyt. Ihan kuin heidän olisi tarvinnut uskoa että minä olen lelliprinsessa, jotta saivat yhden syntipukin jota rääkätä. Hyvät arvosanat oli tietysti piste i:n päälle ja oli varmaa että minulla oli loistava tulevaisuus.

Terveisiä tunnistaneille, että täällä makaan kohtuu hyvin lääkittynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin luona ei saanut pestä paistinpannuja, kun se kuulemma pilaa pannun. Kieltäydyin jostain syystä aina paistamasta hänen luonaan kananmunia, kun pannussa oli sentin haiseva rasva/tahnakerros.

Jos se oli valurautapannu, niin sellaista ei saakaan pestä, ja se menee pilalle, jos ei ole rasvainen. Toki enimmät rasvat voi käytön jäljiltä pyyhkäistä pois, mutta pesusta valurauta ei tykkää.

Kyllä mä pesen hyvin vähällä pesuaineellanja huuhdon hyvin. Ei oo mennyt piloille. Nyt lapsonen poltti siinä pohjaan ruokaa niin pahasti että vein pannun mökille ja poltin takassa, sitten vaan vähän öljyä pintaan ja taas on uusi pannu.

Nämä on tosi surullisia juttuja.

Itse ihmettelin mm. kun lakanoita ei ollut sängyissä, perheen äiti makasi sängyssä kaiket päivät ja oli tosi väsynyt aina, oikeaa ruokaa ei valmistettu ruoka-aikaan, kavereiden perään ei kyselty, vaikka olivat olleet jo pitkään pois kotoa, vanhempien kommentteja kaverin painosta ja siitä, ettei saa syödä siksi liikaa esim. hedelmiä. Kaveri oli ihan normaalipainoinen. Nämä siis eri perheistä.

Sitä, että vanhemmat pussas kaveria SUULLE nukkumaan mentäessä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi kamala juttu mistä nyt jälkeenpäin olen hyvin vihainen.

Parhaalla kaverillani oli koira ja pyysin aina että voisimme kaverin kanssa (olimme silloin 9 ja 10 eli ei todellakaan liian nuoria viedäksemme pientä skotlanninterrieriä ulos joka ei ollut edes yhtään agressiivinen tmv)

Ei oo todellakaan ok että lapset vie koiraa ulos. Osaako pienet lapset toimia jos vaikka suuri irtokoiran olisi hyökännyt kulmantakaa kimppuun?

Lenkitys kuuluu aikuiselle, joka hallitsee yllättävät ja joskus vaarallisetkin tilanteet.

Vaikka lenkitettävä koira olisi kuinka leppoinen, niin vastaantulijat ei välttämättä oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ysärinä paljon kavereita joiden kotona kaverit eivät saaneet koskaan ruokaa. Eli sitten vaan odotettiin jossain kaverin huoneessa kun muu perhe syö tms. Meillä kyllä tarjottiin aina ruokaa kaikille vieraillekin vaikka oltiin köyhiä kuin kirkon rotat. Eräällä koulukaverilla oli tiukka äitipuoli ja heillä oli kotona keittiön pöydällä lista että mitä saa syödä ja kuinka paljon. Esimerkiksi ota jääkaapista mehukannu, kaada siitä yksi lasillinen mehua. Ota vaaleaa leipää 2 palaa ja pistä margariinia päälle. Minusta se oli jo lapsena erikoista ettei syöty nälän mukaan vaan joku muu päätti määrän, varsinkin kun oli halvoista ruoka-aineista kyse, ei siitä että jokaiselle olisi vaikkapa yksi munkki tai jäätelö varattu. Kaverini ja hänen isosiskonsa sairastuivat molemmat syömishäiriöön, en tiedä oliko tuolla ruokakontrollilla jotain tekemistä asian kanssa. 

Samanlaisia kokemuksia, meillä tarjottiin vähästäkin ruoka kavereille, kun taas toisissa, parempi tuloisissa perheissä ei ruokaa koskaan saanut, vaan piti joko kaverin huoneessa odotella tai juosta välillä kotiin syömään.

Itse olin lapsi 70-luvulla. Vieraiden lasten ruokkiminen oli ainakin meilläpäin täysin tuntematon käsite. Kun kaveri söi, odoteltiin. Poikkeus oli yökyläilyt, silloin tietysti syötiinkin kylässä. Ainoan kerran muistan syöneeni kaverin luona kun äiteellä oli meno joka venyi myöhälle niin oli kysynyt kaverin äidiltä jos voisin olla heillä vähän niinkuin hoidossa.

Onkohan tuo ruuan panttaaminen joku boomereiden juttu, kun oma isoäitini tyrkytti omille ja vieraille lapsille ruokaa ja kenelle tahansa, joka ovesta poikkesi. Pöydät aina notkuivat ja moneen kertaan käskettiin pöytään. Aivan varmasti saivat kylän lapsetkin mahan täyteen.

Itse olen sittemmin isoäidin perintöä pitänyt yllä. Vieraille aina tarjotaan, oli lapsi taikka aikuinen.

Olin kouluikäinen -70 luvulla (Pirkanmaalla). Yleensä kavereiden vanhemmat pyysi syömään, jos olin ruoka-aikaan heillä käymässä. Tämä oli yleinen tapa kaikissa tuntemissani perheissä. Ongelmana oli vain se, että syöminen ei kiinnostanut, kun oli muuta puuhaa. Ruokaa suorastaan tyrkytettiin ja koko ajan kehotettiin ottamaan lisää. Jos kaverin piti mennä sisälle syömään, niin yritin jäädä ulos odottelemaan, että ei tarvitsisi mennä "pakkosyömään". Mutta usein kävi niin, että tultiin ulko-ovelle huutelemaan minuakin syömään ja kohteliaana poikana en sitten kieltäytynyt. (Ja sama myös minun kotona, minun kavereilleni).

Minä olen 1990/2000-luvun lapsi, ja minunkin piti aina mennä kotiin syömään tai odottaa kaverin huoneessa. Pidin sitä kyllä lapsena aika inhottavana, kerran jopa kirjoitin päiväkirjaani, että on kiva käydä yökylässä, koska silloin saa syödä kaverin luona. Onko tällainen järjestely oikeasti outo?