Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä meneekö tämä ollenkaan aiheeseen, mutta yhden lapsuudenkaverin kanssa ärsytti kun hänen pikkkuveljensä tuli aina ja kaikkialle mukaan. Myöhemmin toki ymmärsin, ettei tällä pikkuveljellä ehkä ollut oikein omia kavereita, mutta kun ikäeroa oli muistaakseni 5-7 vuotta ja minä ja kaverini oltiin tyttöjä, niin kyllä se harmitti, joka ikinen kerta kuulla kaverin äidin sanat, että "ottakaa Kalle mukaan". Esim. kun kaverini tuli yläasteikäisenä meille kylään, tuli tämä ala-asteelainen pikkuveli aina mukana. Mielestäni kaverin äidin olisi pitänyt ymmärtää, että halutaan joskus omaakin aikaa, mutta jotenkin siitä ei vaan voinut kieltäytyä.

Minun kohdalla sama, paitsi veljeni oli paljon nuorempi. Minun piti ottaa mukaan koska aitini ei jaksanut hoitaa hänta

Tää on kyllä tosi harmillista. Tuon mun kaverin ja pikkuveljen kohdalla tuntui olevan jotenkin kyse vaan siitä, että eihän tää Kalle nyt vaan jää ulkopuoliseksi ja hänen täytyy saada tehdä kaikki samat asiat ja olla kaikessa mukana.

Mua otti päähän, kun ei sitten koskaan voitu oikeasti jutella mitään ja noin 80 % ajasta meni siihen, että katsoin kun tää kaveri ja pikkuveli tappeli. Jotenkin oisin olettanut ohan hyvän äidin ymmärtävän, että teini-ikäisillä tytöillä ja nuoremmalla pojalla on vähän eri jutut kavereiden kanssa ja ehkä jo pitäis olla jotain omaakin.

Ystäväni perhe oli erikoinen, tai ainakin erilainen kuin oma perheeni. Välillä tykkäsin olla heillä, välillä en. Usein aistin, ettei minua täysin hyväksytty omana itsenäni ja muistan kertoja jolloin perheen äiti on hihitellyt omien teini-ikäisten tytärtensä kanssa jotain minusta. Tiedän sen, kun ystäväni sitten joskus sen kertoi. Ja näkihän sen, ne katseet ja supinat.

Perhe oli tosi lihava, lähes kaikki sen jäsenet. Siinä missä oma perheeni söi lähestulkoon vaan oman maan antimia, tässä perheessä syötiin eineksiä ja herkkuja paljon. Muistan kun ihmettelin miten ne veteli kylmiä nakkeja naamaansa autossa, kun satuin olemaan samassa kyydissä. Nakit oli omassa perheessä sellainen 2x vuodessa juttu (vappu ja uusivuosi). Joskus jollain oli koulussakin mukana grillattu broileri. Siinä foliokääreessä.

Perheessä oli useampi lapsi joista eniten vietin aikaa toki oman ikäiseni tytön kanssa. Varsinkin hänen isosiskonsa katsoivat minua usein kuin halpaa makkaraa. Pikkuveli sen sijaan kosketteli aina sukukalleuksiaan pulleroisilla käsillään. Kerran olin kaverini kanssa autan kuistilla istumassa ja kun käännyin, näin pikkuveljen masturboimassa siinä 1m päässä takanamme. Ystäväni ei ollut moksiskaan, itse olin kauhuissani. Joskus se pikkuveli kusi sisällä lattialle ja nauroi kovaa, ei ne siihenkään oikein reagoineet.

Vähän off topic,ketju vaan herätti vyörymällä ysärimuistot. Meillä oli tosi outo perhe, tajusin sen vasta aika myöhään teini-iässä.

Muistan ihmetelleeni kun kavereilla kävin yökylässä ja siellä vaihdettiin yökkärit päälle nukkumaan mennessä (siis meillä ei koskaan lapsille vaihdettu yöpukuja,itse vasta tajusin jossain vaiheessa alkaa käyttää. Hyi siis likaisissa päivävaatteissa mentiin nukkumaan). Muuten oli kyllä siistiä ja viikottain siivouspäivänä aina koko perheen voimin siivottiin ja lattiat pestiin tarkkaan. Suihkuun ei myöskään patistettu, lapsuuskuvissa tukka likaisena aina. Ja wc-paperia sai käyttää ykköshätään vain yhden arkin ja silloin pönttöä ei myöskään saanut vetää. Kakkoshätään sai käyttää ruhtinaalliset kaksi arkkia ja pöntönkin sai vetää.

Lisäksi oli suuri ihmetys kun kaverin luona leivän päälle sai laittaa juustoa,leikkelettä,kasviksia..tai vaikka kaikkia. Meillä syötiin siis aina ranskanleipää pelkällä margariinilla, jossain vaiheessa elintaso nousi ja saatiin päällisiä, mutta vain juustoa TAI leikkelettä sai laittaa,ei molempia. Myöskään mitään mehuja tai limuja ei juotu, vettä vain.

Ensi kosketus ravintoloihin oli kun pääsin ala-asteikäisenä kaverin kanssa hampurilaisille, ei perheen kanssa käyty koskaan ulkona syömässä. Eikä myöskään matkusteltu, kavereiden kanarianmatkat kuulostivat aivan joltain jet set-elämältä johon ei tavallisella ihmisellä olisi ikinä varaa. Ekat karkit sain aika myöhään myös maistaa, oli kielletty karkinsyönti niin jo päiväkodissa osasin kieltäytyä tarjotuista synttärikarkeista. Meillä syötiin tomaatti- ja kurkkuviipaleita ns herkkuna kotona. Aromisuolaa vähän päällä.

Ja meillä isä teki aina ruuat, siis ihan aina, äiti ei koskaan kokannut, joskus leipoi.

Hämmentävän myöhään tajusin kuinka köyhää meillä oli, mutta vanhemmat yrittivät tiukassa tilanteessa parhaansa. Ainoastaan toi yökkäriasia on täysin selittämätön, en saanut vanhemmiltakaan vastausta vaan kiertelyjä,kun koitin kysyä.

Mutta arvostaapahan nyt ihan tavallisia juttuja elämässä!

Vierailija kirjoitti:

Kaverin isosisko ärähti tälle kaverilleni - kaveri meni hämilleen ja kyseli tältä siskoltaan ja myöhemmin äidiltään että miksi sisko teki näin, oli siis oikeasti järkyttynyt. Omat siskoni olivat jo silloin etäisiä ja väkivaltaisia, jos yritti jutella jotain niin käskivät pitää pään kiinni jne, eli itse en voinut ymmärtää että miksi joku voi pahoittaa mielensä koska ei saanut selkään tms. Myöhemmin olen ymmärtänyt että jotkut sisarukset ihan aidosti pitävät toisistaan ja kohtelevat toisiaan hyvin, omieni kanssa en ole enää väleissä ollut vuosikausiin ja ei ole valitettavasti tullut edes ikävä.

Kaverilla oli normi arkirutiineja: tiettyyn aikaan syötiin, tiettyyn aikaan mentiin nukkumaan, tietyt asiat piti laittaa valmiiksi aamulla, mm. koulureppu ja vaatteet. Meillä ei ollut mitään, vaan ihan ala-asteikäisestä piti itse tajuta mennä nukkumaan itsekseen, saatiin valvoa tyyliin vaikka koko yö, äiti ja isä meni nukkumaan kyllä ajoissa, mutta vähän niinkuin kuittailivat että kyllähän lapset oppivat menemään ajoissa maata kun on sit seuraavana päivänä kova väsy. Meillä ei ollut mitään ruoka-aikoja, äiti ei todellakaan huolehtinut että meillä oli vaatteet aamuksi, talvella oli aina kylmä kun ei ollut pitkiäkalsareita, pipoa, kunnon hanskoja, kaulahuivia jne. Äiti ja isä oli sitä mieltä että hoksaavat itse kun joutuu kärsimään kylmästä/nälästä/väsystä.

En voinut tajuta että jonkun vanhemmat huolehtii näistä jutuista ja vanhemmiten olen ymmärtänyt että se tavallaan on ihan normijuttu myös.

Vanhemmiten olen sit kärsinyt masennuksesta joka johtuu turvattomuudesta joka johtuu siitä että olen joutunut elämään ihan pienestä pitäen sen kanssa kun olen esim. ’moannut’ 8-vuotiaana kun en tajunnut itse mennä nukkumaan ajoissa ja olin väsynyt koulussa ja opettaja joutui soittamaan äidille ja kysymään että nukunko tarpeeksi ja siitä sit syytettiin äitiä vaikka se vika oli ihan puhtaasti vain minun. Ja näistä sai sitten aina rangaistuksen koska olin tehnyt väärin. Sellainen jatkuva ahdistus kun ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin ja miten tiettyihin asioihin pitää vaurautua.

❤︎

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi kamala juttu mistä nyt jälkeenpäin olen hyvin vihainen.

Parhaalla kaverillani oli koira ja pyysin aina että voisimme kaverin kanssa (olimme silloin 9 ja 10 eli ei todellakaan liian nuoria viedäksemme pientä skotlanninterrieriä ulos joka ei ollut edes yhtään agressiivinen tmv)

Ei oo todellakaan ok että lapset vie koiraa ulos. Osaako pienet lapset toimia jos vaikka suuri irtokoiran olisi hyökännyt kulmantakaa kimppuun?

Lenkitys kuuluu aikuiselle, joka hallitsee yllättävät ja joskus vaarallisetkin tilanteet.

Vaikka lenkitettävä koira olisi kuinka leppoinen, niin vastaantulijat ei välttämättä oo

Olen eri, mutta ihmettelin peukutuksia. Onko tosiaan täysin ennenkuulumatonta että 10v veisi pienen sylikoiran ulos pissalle? Niissä perheissä missä hoidin lapsia aikoinaan, saivat perheen lapset (yli 10v) kyllä viedä perheen pientä koiraa ulos pissalle, mutta ei koirapuistoon jos siellä oli muita koiria. Olen siis samaa mieltä ettei (liian pienten) lasten vastuulle pidä antaa isoja koiria, tai pieniäkään jatkuvasti, mutta onhan se nyt hyvä että pikkukoirakin pääsee ulos pissimään vaikka vanhemmat olisivatkin myöhään töissä sinä iltana?

Mikäli joku naapurin tyttö haluisi pissattaa pikkukoiraa, voisin siihen suostua sen jälkeen kun olen käynyt tytön kanssa pari kertaa yhdessä koiralenkillä ja katsonut että kaikki sujuu hyvin. Ohjeet muitten koirien kohtaamisesta tai koirapuistoista pitäisi toki antaa! (eli että siirtyy toiselle puolelle tietä tai porttikonkiin jos tulee muita)

Naapurin pojat ostivat joululahjat itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vähän off topic,ketju vaan herätti vyörymällä ysärimuistot. Meillä oli tosi outo perhe, tajusin sen vasta aika myöhään teini-iässä.

Muistan ihmetelleeni kun kavereilla kävin yökylässä ja siellä vaihdettiin yökkärit päälle nukkumaan mennessä (siis meillä ei koskaan lapsille vaihdettu yöpukuja,itse vasta tajusin jossain vaiheessa alkaa käyttää. Hyi siis likaisissa päivävaatteissa mentiin nukkumaan). Muuten oli kyllä siistiä ja viikottain siivouspäivänä aina koko perheen voimin siivottiin ja lattiat pestiin tarkkaan. Suihkuun ei myöskään patistettu, lapsuuskuvissa tukka likaisena aina. Ja wc-paperia sai käyttää ykköshätään vain yhden arkin ja silloin pönttöä ei myöskään saanut vetää. Kakkoshätään sai käyttää ruhtinaalliset kaksi arkkia ja pöntönkin sai vetää.

Lisäksi oli suuri ihmetys kun kaverin luona leivän päälle sai laittaa juustoa,leikkelettä,kasviksia..tai vaikka kaikkia. Meillä syötiin siis aina ranskanleipää pelkällä margariinilla, jossain vaiheessa elintaso nousi ja saatiin päällisiä, mutta vain juustoa TAI leikkelettä sai laittaa,ei molempia. Myöskään mitään mehuja tai limuja ei juotu, vettä vain.

Ensi kosketus ravintoloihin oli kun pääsin ala-asteikäisenä kaverin kanssa hampurilaisille, ei perheen kanssa käyty koskaan ulkona syömässä. Eikä myöskään matkusteltu, kavereiden kanarianmatkat kuulostivat aivan joltain jet set-elämältä johon ei tavallisella ihmisellä olisi ikinä varaa. Ekat karkit sain aika myöhään myös maistaa, oli kielletty karkinsyönti niin jo päiväkodissa osasin kieltäytyä tarjotuista synttärikarkeista. Meillä syötiin tomaatti- ja kurkkuviipaleita ns herkkuna kotona. Aromisuolaa vähän päällä.

Ja meillä isä teki aina ruuat, siis ihan aina, äiti ei koskaan kokannut, joskus leipoi.

Hämmentävän myöhään tajusin kuinka köyhää meillä oli, mutta vanhemmat yrittivät tiukassa tilanteessa parhaansa. Ainoastaan toi yökkäriasia on täysin selittämätön, en saanut vanhemmiltakaan vastausta vaan kiertelyjä,kun koitin kysyä.

Mutta arvostaapahan nyt ihan tavallisia juttuja elämässä!

Jos kertoisin meidän "siistin" -äitini mielestä- perheen hygieniasta pitkälti 80-luvulle, sinulta menisi pitkäksi aikaa ruokahalu.

Yhden kaverin isä makasi aina sohvalla ja pelasi Nintendoa.

Se oli todella kummallista ja siitä puhuttiin selän takana, koska kenenkään muun isä ei makoillut paljoa sohvalla.

Tuolla kyseisellä kaverilla oli muutenkin tosi outo perhe; kaikki olivat hiljaa, äitikään ei puhunut mitään, lapset oli huoneissa, isä makasi sohvalla ja kellon raksutuksen pystyi kuulla vaikka paikalla oli äiti, isä ja useampi lapsi.

Mitään sinänsä outoja tapoja en kenenkään perheestä muista, ainoastaan toi sohvalla makoileva isä ja super hiljainen perhe jäi lapsuudesta mieleen outona perheenä.

Olin siitä silloin lapsena niin ihmeissäni, että muistan puhuneeni siitä vanhemmilleni.

Kaverin kotona oli aina päällä yhtäaikaa radio ja televisio, kumpaakaan ei kukaan huomioinut millään tavalla vaan vanhemmat oli eri huoneessa ja lapset leikki omiaan. Siellä oli aina sellainen kakofonia.

Saman perheen kotona aamupalaksi sai syödä vain kaurapuuroa. En ollut ollenkaan nirso lapsi, mutta kaurapuuro ei ikinä mennyt kovin hyvin alas. En todellakaan kehdannut jättää tarjottua ruokaa, joten nieleskelin sitä maitohörppyjen kanssa. Eivät olleet vähävaraisia, mutta äidin kotona oltiin opetettu että lasten pitää syödä aamulla puuroa että kasvavat isoiksi :D

Minä rakastin kotikaurapuuroamme! Joskus yökylässä oli aamupalaksi ruisvoileipiä ja teetä, jota hädintuskin sain alas.

Kaverin äiti oli iloinen ja jutteli meidän kanssa. Se oli outoa.

ystävän kotona hänelle oli usein varattu lounaaksi tai päivälliseksi joko 2 jacky-makupalaa, tai sitten oli nakkeja ja ranskalaisia. ei mitään muuta.

Kaverin vanhemmat osti uudet sohvat. Ne pidettiin lakanoilla peitettyinä koko ajan, etteivät likaantuisi. En ikinä nähnyt niitä sohvia ilman lakanoita.

Lapsuudenystävän kotona ei saanut koskaan mennä jääkaapille itse, ruoka-ajat olivat tiukat ja tuli huutia jos huomasivat että jotain oli syöty ilman lupaa. Silloin en ymmärtänyt alkuunkaan koska meillä pikemminkin sai huutia jos ei syönyt ja sai aina ottaa itsekin ja syödä kun oli nälkä.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin äiti oli iloinen ja jutteli meidän kanssa. Se oli outoa.

Mulla ihan samoja ihmettelyjen aiheita 70 luvulla ja 80 luvun alussa maaseudulla. Oma yh äiti oli 80% ajasta kireä ja huolestunut, huusi minulle usein tai oli muuten vihainen, 20% tavallinen, muttei koskaan iloinen, välitön kiltti, hellä, rakastava äiti. 

Parhaan ystäväni äiti oli lämmin, hän halasi minuakin usein tai edes taputti olalle, letitti pitkää tukkaani tms (kosketusta), oma äitini vältti mitään lämmintä kosketusta, tukisti tai retuuttu käsipuolesta kyllä. Ystäväni äiti kutsui minut aina syömään tai iltapalalle jos olin heillä. Ja minähän olin paljon koska en viihtynyt kotona. Muistan sanoneeni joskus että voi kun noi adoptois mut. Tajusin kuinka paljon paremmin ja lämpimämmin siinä perheessä kohdeltiin lapsia, äiti oli lämmin ja kiltti. 

Tapasin varmaan 30 v päästä tuon ystäväni äidin paikallisessa kaupassa ja ryntäsin heti halaamaan häntä ihan spontaanisti ja haladin pitkään, se tuntui hyvälle. lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen autoon päästyäni aloin itkemään. Oma äitiäni en halaa ikinä oma-aloitteisesti, ei hänkään yleensä, joskus 70v päiville kukkapuskaa ojentaessani hän halasi - se tuntui todella teennäiseltä. 

Ihmettelen että serkkuni (n. 30v) aina sukutapaamisissa paasaa omia kuulumisiaan monologina.

Hänellä ei ole tilannetajua tms kysyä esim 80v isovanhemmiltamme miten he ovat voineet, tai mitä minulle kuuluu.. Aina jos näemme porukalla hän täyttää juhlan kuin juhlan puheellaan. 

Hän varmaan luulee että olen hissukka kun en ala huutokilpaan hänen kanssaan, mutta minulle vuorovaikutus perustuu siihen että kysellään toisilta myös ja annetaan välillä hiljaista tilaa jonkun toisen myös aloittaa joku aihe. Tai jos saan sanottua jtn väliin niin hänellä on kyllä heti suoraan siihen taas pitkä kommentti.

Todellinen energia syöppö enkä ymmärrä miten hän ei tajua tuota käytöstään ja miten hänellä on kuitenkin paljon ystäviä.. 

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin luona ei saanut pestä paistinpannuja, kun se kuulemma pilaa pannun. Kieltäydyin jostain syystä aina paistamasta hänen luonaan kananmunia, kun pannussa oli sentin haiseva rasva/tahnakerros.

Jos on valurautainen paistinpannu tai pata, niin sitä ei missään tapauksessa saa tiskata pesuaineilla. Ainoa oikea tapa on laittaa pannuun tai pataan vettä ja kiehuttaa siitä niin kauan että lika lähtee pois.

Näin on tehty vuosikymmeniä, joten valurautaiset astiat ovat aina käyttökunnossa.

Vastauksena kommenttiin 618: valurautapannun voi pestä lämpimällä vedellä ja harjalla, ei mitään kummallista energian tuhlailua kiehuttelulla. Tarvittaessa rasvaaminen tämän jälkeen.

Kauheita perheitä ja niiden tapoja... voiko näiden lukemisesta traumatisoitua?

Kaverin luona ei saanut piereskellä kuin vessassa.