Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?
Yhden ystävän luona ei saanut kiittää ruuasta, sillä ruuan valmistanut mummu olisi nolostunut. Tämä oli mielestäni melko erikoista.
Kommentit (730)
Vierailija kirjoitti:
Yhden luokkatoverini kotona illallinen syötiin kolmelta.
Siis iltapalako (esim. voileipiä ja teetä)? Vai lämmin ruoka eli päivällinen? Kello kolmelta päivällä, oletan?
Alakouluikäisenä kävin usein leikkimässä naapurilla. Aina kun niistin nenäni ja laitoin käytetyn nenäliinan roskikseen niin sain torut ja kiellon laittaa nenäliinaa roskikseen. Ja sama kun koitin heittää sen paperikoriin tai vessanpönttöön. Sain aina vihaisia kieltoja. Ikinä ei selvinnyt että kuinka se nenäliina olisi pitänyt hävittää. En tiedä mitä he tekivät omille nenäliinoilleen.
Heillä ei ollut mitään sitä vastaan että kävin heillä leikkimässä nuhaisena. Eli siitä ei ollut kyse. Eivät tuntuneet haluavan lähettää minua kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveria kuritettiin ruumiillisesti, vaikka ne oli ihan sellainen normaalin oloinen kiva perhe ja ystävä oli ihan tavallinen kiva ja kiltti tyttö (kuten minäkin, heh-heh). Tuntui epäreilulta, kun oltiin yhdessä tehty jotain esim. oltiin lähdetty luvatta johonkin pidemmällä ja unohdettiin kotiintuloaika. Minua ehkä vähän toruttiin, mutta kaveri sai rangaistukseksi remmistä. :(
Minun ystävällä sama. Outoa oli se, että vaikka oli jo 90-lukua, niin omat vanhempani eivät mitenkään erityisemmin paheksuneet, asia ohitettiin vaan, että eri perheissä on eri käytännöt.
Kynnys lasuiluun taisi olla aika iso 90-luvulla. Ja toisaalta remmin käyttö ei välttämättä tarkoittanut mitään verille ruoskintaa. Omalla kohdalla se oli käytännössä sitä, että ensin tuli saarna tai siis keskustelu, ehkä sanoittaminen nykyisillä termeillä, ja sen jälkeen housut alas ja ehkä 5 kertaa vyöllä. Sattui joo, mutta ei mikään maailmanloppu.
Lsten genitaalialueita ei saisi vanhemmat pahoinpidellä koskaan. Kummallista myös miksi lapsen pitää riisua alapää paljaaksi hakkaamsita varten jos hän on varastanut omenan naapurista. Miten seksi ja privat parts liittyy omenavarkauteen?
Nöyryytys.
Olennainen osa rangaistustaTämä. Meilläkin käytettiin kasarilla "koivuniemen herraa" rangaistuksena. Ei kylläkään kovin usein, pääasiassa sillä uhkailtiin. Vain jos me lapset tehtiin jotain tosi tosi väärin, saattoi tulla risusta. Sillä selkäsaunalla ei ollut varsinaisesti tarkoitus satuttaa, ei meitä sillä risulla lyöty niin että olisi edes iho punoittanut, mutta pääasiassa kyse oli nöyryytyksestä. Lapsen kuului olla nöyrä ja totella vanhempiaan kyselemättä. Ja joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Silloin oli ihan eri asenteet, ei lapsella nähty samanlaista ihmisarvoa ja koskemattomuutta kuin täysivaltaisella aikuisella.
Tämä. Minullakin oli kavereita, joista yhden kotona oli vitsa näkyvillä jossain seinän raossa ja toinen kaveri, jonka tiesin hakevan itse itkien pusikosta vitsan piiskaamista varten. Meillä oli myös joku kaukainen sukulaisperhe, jonka äiti puhui jossain perhejuhlissa avoimesti naureskellen siitä, kuinka oli taas piiskannut tyttärensä ennen juhliin lähtöä jostakin kiukuttelusta tms ja muistutteli pientä vieressä seisovaa tytärtään käyttäytymään, ettei taas tarvitse piiskata. Kysyin tytöltä jälkikäteen, onko hän saanut piiskaa ja tyttö vastasi vaivautuneena, että vaikka kuinka monta kertaa. Olimme ehkä 5-7-vuotiaita.
Vanhempani kyllä paheksuivat näitä, enkä minä ikinä saanut piiskaa. Mistään lasuista ei kyllä 80-luvun lopulla puhuttu, vaan asiaa pidettiin perheen sisäisenä asiana.
Minä lapsena luulin, että ilman muuta niissä perheissä, joissa puhuttiin Koivuniemen herrasta tai uhkailtiin risujen noutamisella, myös annettiin piiskaa lapsille, koska itse sain kuritusta kotona. Meillä ei uhkailtu risuilla eikä käytetty niitä, mutta nyrkistä sain päähän niin että luulin että pää lähtee irti. Päälläni myös istuttiin ja minua kuristettiin, olin kyllä jo yli kymmenen silloin. Sain kerran remmistä, en risusta, niin että reidet ja takamus olivat täynnä kuin keskeltä haljenneita makkaroita, joista tihkui verta. En kehdannut liikuntatunnin jälkeen mennä muiden nähden suihkuun vaikka suihkussakäynti oli periaatteessa pakollista. En jotenkin pitänyt väkivaltaa asiana, jolle voisi tehdä mitään tai jolle pitäisi tehdä mitään. Minä vain sain "selkääni" ja that's it. Oltiin muka silti parempi perhe kuin kukaan muu.
Vierailija kirjoitti:
Toisella kaverilla oli todellinen natsimummo. Tämä mummeli hoiti lapsenlapsiaan usein koulun jälkeen, mutta tällöin ei kaverin luo saanut mennä, kun mummo tiukasti kielsi. Ihmettelin. Mielenterveyden asiantuntijana en ihmettele enää.
Mä en ihmettele lainkaan. Tosi usein käy niin, että jos jossain on joku lastenhoitaja, esim. isovanhempi lapsenlapsiaan hoitamassa, naapurit yrittävät työntää omia lapsiaan sinne myös koska ”siinähän ne hoituu samalla”.
No ei hoidu.
Itse hoidin aikanaan melko usein sisareni lapsia, ja huomasin tämän ilmiön nopeasti. Eli kummasti yritetään saada ilmainen hoitaja ja tupata ne omat lapset mukaan, jos minä olen esim. lähdössä puistoon tai ulos ”omien” lasten kanssa.
En ikinä suostuisi ottamaan vieraita lapsia mukaan esim. uimahalliin. Mitä jos tapahtuu jotain? Kuka on vastuussa?
En edes tunne lasten vanhempia, ja silti he luulevat, että minä otan heidän lapset mukaan ”koska siinähän ne menee samalla”.
Sori, mutta ei tule kuuloonkaan!
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Ehkä liittyy edelliseen. Itselläni oli ala-asteikäisenä samassa kaveriporukassa lapsi, joka lähti aina yllättäen, sanaakaan sanomatta, kesken leikkien juoksemaan kotiin. Hieman porukassa ihmettelimme tätä. Myöhemmin sattumalta kuulin, kun äitinsä ohjeisti tyttöä, että tulet kotiin sitten kuudelta ja tulet YKSIN!
Sinänsä outoa, kun emme olleet missään aikeissakaan koskaan liittyä hänen seuraansa heille kotiin. Olimme n. 10-vuotiaita, ei tarvittu hoitajia tai muutakaan huoltoa, jokaisella oma koti siinä vieressä. Meitä oli sen kokoinen porukka, että leikittiin lähes aina ulkona, todella harvoin kenenkään kotona.
Samainen perhe muutti myöhemmin ja jostain syystä eivät kertoneet kenellekään mihin muutto suuntautuu (myöhemmin selvisi, että toiselle puolelle. Suomea), en tiedä mikä tämän salaisuudenpidon taustalla oli. Julistivat vain että me ei kerrota kenellekään! Ihan tavallinen perhe muutoin olivat, kai jokaisella sitten on omat omituisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy edelliseen. Itselläni oli ala-asteikäisenä samassa kaveriporukassa lapsi, joka lähti aina yllättäen, sanaakaan sanomatta, kesken leikkien juoksemaan kotiin. Hieman porukassa ihmettelimme tätä. Myöhemmin sattumalta kuulin, kun äitinsä ohjeisti tyttöä, että tulet kotiin sitten kuudelta ja tulet YKSIN!
Sinänsä outoa, kun emme olleet missään aikeissakaan koskaan liittyä hänen seuraansa heille kotiin. Olimme n. 10-vuotiaita, ei tarvittu hoitajia tai muutakaan huoltoa, jokaisella oma koti siinä vieressä. Meitä oli sen kokoinen porukka, että leikittiin lähes aina ulkona, todella harvoin kenenkään kotona.
Samainen perhe muutti myöhemmin ja jostain syystä eivät kertoneet kenellekään mihin muutto suuntautuu (myöhemmin selvisi, että toiselle puolelle. Suomea), en tiedä mikä tämän salaisuudenpidon taustalla oli. Julistivat vain että me ei kerrota kenellekään! Ihan tavallinen perhe muutoin olivat, kai jokaisella sitten on omat omituisuutensa.
Tulee mieleen että olikohan perheellä joku vainoaja minkä takia piti tytärtäkin vannottaa tulemaan yksin kotiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin sitä, että vaikka eräs kaverini sai meillä aina syötävää kunnolla (nyt puhutaan ihan grillauksesta, päivällisistä ja sensellaisista), minä en saanut KERTAAKAAN heillä mitään. Kuulemma äiti kielsi antamasta. No juu, äiti kohtelikin minua aina vittumaisesti, vaikka tuo kaveri vietti luonani tosi paljon aikaa ja sai meillä tosiaan ruokaa ym.
Olen nyt itse äiti, ja kyllä voin vähintään näin kesäisin vettä ja mehujään antaa lapsen kaverille, jossei muuta. Olen tarjonnut välipalaakin, ja kunhan muksu menee kouluun, varmasti joku jää joskus syömäänkin.
Jotkut äidit on vittumaisia. Omani on samanlainen ja kyllä hävettää, tuntuu että äitini käytös pilasi lapsuuteni pienellä paikkakunnalla. Meille ei koskaan saanut tulla kylään mutta itse sain mennä miten halusin, suihku ja sauna vaan 2x viikossa jne. Äiti oli aina pahalla tuulella, kotona oli sotkuista. Olen kipuillut asian kanssa paljon, mutta en voinut asialle itse mitään. Elän ihan normaalia elämää nyt kun saan itse päättää omista asioistani. Tämä ketju on surullista luettavaa kun itse tuli oudosta perheestä, ja silti olin ihan tavallinen lapsi, tai halusin ainakin olla.
Onko selvinnyt miksi äitisi oli pahantuulinen silloin kun olit lapsi?
Oliko taloudellisia vaikeuksia? Parisuhdevaikeuksia? Töissä vaikeuksia? Söikö e-pillereitä? Masennusta? Muuta sairautta, kipuja? Raudanpuutetta?
Hän on sanonut olleensa masentunut, mutta käyttäytyy yhä välillä todella raskaasti ja omituisesti. Itse epäilen narsismia tai epävakaata persoonallisuutta. Avio-ongelmia ainakin oli ja kotona riideltiin paljon. Isäni on kuitenkin ihan leppoisa ja tavallinen ihminen. Äidillä on jotenkin vaikeaa itsensä kanssa varmaan ja purkaa sen muihin. Hän haukkuu kaikkia ihmisiä koko ajan ja on tosi negatiivinen ja katkera. Olen tosi vähän tekemisissä nykyään. Olen suoraan ottanut puheeksi kyllä hänen käytöksensä mutta asiasta tulee aina jonkinlainen riita, hän saattaa pahoitella mutta pian alkaa haukkumaan minua jostain. Minua kiusattiin koulussakin ja en saanut oikein tukea siihen, kotona vaan keskityttiin tämän yhden henkilön riehumisiin ja oikkuihin.
Kummastutti ja hämmästytti suuresti kaverien säännölliset ruoka-ajat. Muistan, että maistoin 6 vuotiaana ensimmäisen kerran kanaa ja riisiä kaverin luona. En tiennyt yhtään miten sitä ruokaa pitää syödä ja yritin katsoa mallia muilta. Oli muutenkin ihana perhe ja ihanat vanhemmat. Olin kateellinen kaverilleni.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisella kaverilla oli todellinen natsimummo. Tämä mummeli hoiti lapsenlapsiaan usein koulun jälkeen, mutta tällöin ei kaverin luo saanut mennä, kun mummo tiukasti kielsi. Ihmettelin. Mielenterveyden asiantuntijana en ihmettele enää.
Mä en ihmettele lainkaan. Tosi usein käy niin, että jos jossain on joku lastenhoitaja, esim. isovanhempi lapsenlapsiaan hoitamassa, naapurit yrittävät työntää omia lapsiaan sinne myös koska ”siinähän ne hoituu samalla”.
No ei hoidu.
Itse hoidin aikanaan melko usein sisareni lapsia, ja huomasin tämän ilmiön nopeasti. Eli kummasti yritetään saada ilmainen hoitaja ja tupata ne omat lapset mukaan, jos minä olen esim. lähdössä puistoon tai ulos ”omien” lasten kanssa.
En ikinä suostuisi ottamaan vieraita lapsia mukaan esim. uimahalliin. Mitä jos tapahtuu jotain? Kuka on vastuussa?
En edes tunne lasten vanhempia, ja silti he luulevat, että minä otan heidän lapset mukaan ”koska siinähän ne menee samalla”.
Sori, mutta ei tule kuuloonkaan!
Ei luoja minä inhoan tätä "siinä sivussahan ne menee" asennetta. Puolisollani on kaksi lasta edellisestä liitosta ja valehtelematta joka armainen kerta, kun lasten kanssa johonkin lähtee, yrittää eräs naapuri työntää omat lapsensa (3) mukaan. Ja tosiaan, minähän voisin olla ihan minkälainen hulttio tahansa, koska tämä naapuri ei tunne minua ollenkaan. Pelottaa miten valmiita jotkut ihmiset ovat työntämään lapsensa käytännössä täysin ventovieraiden matkaan.
Tuli tuosta vessapaperin säännöstelystä mieleen kaveri, jonka kotona pissalle mennessä sai yhden palan paperia ja kakalle kaksi. Vessaan mennessä piti ilmoittaa, kummalle asialle on menossa, niin sai oikean määrän paperia. Lapsilta siis kysyttiin, mutta ei kaverini 10-vuotissynttäreillä sentään, kun oli juhlapäivä. Mutta noin arjessa.
Sama nainen puhui aina "herrojen lapsista" tarkoittaen kouluttautuneempien vanhempien lapsia. Kyllähän herrojen lapset nyt kaiken saavat, kyllähän herrojen lapsilla on helppoa, tuollaisia ne on ne herrojen lapset. Minä olin kai tällainen herrojen lapsi sitten. Ystäväni oli kyllä tosi mukava, mutta hänen äitinsä eli jotain mennyttä aikaa selvästi.
Muistan kun tämän kaverini äiti tuli kerran meitä, minua ja kaveriani, hakemaan eräiltä synttäreiltä. Synttärit loppuivat illalla ja oli syksy ja pimeää. Luulin kaverini äidin tulevan autolla, koska kerran tuli "hakemaan", mutta ei, hän tuli kävellen. Ihan käveltävä matkahan se olikin keskustaajamassa: pari kilometriä synttäripaikasta sinne, missä me molemmat asuimme, ja ihmettelinkin, miksi kaverin äiti tuli hakemaan kun olisimme voineet ilman häntäkin kävellä. (Asuimme pienessä kunnassa ja minä ainakin lapsena sain vapaasti liikkua ulkona iltaisin ennen yhdeksää.) Koko matkan tämä äiti pälyili taakseen ja pusikkoihin pelokkaana ja hoputti meitä, koska "täällä voi kaiken maailman raiskaajat vaania ja hyökätä kimppuun ja ne ei sääli kyllä lapsiakaan". Muistan, että vaikka olin 11-vuotias, minua huvitti. En hyvällä tahdollakaan pystynyt uskomaan puskaraiskaajiin sateisena syysiltana meidän kunnan tylsässä keskustassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä liittyy edelliseen. Itselläni oli ala-asteikäisenä samassa kaveriporukassa lapsi, joka lähti aina yllättäen, sanaakaan sanomatta, kesken leikkien juoksemaan kotiin. Hieman porukassa ihmettelimme tätä. Myöhemmin sattumalta kuulin, kun äitinsä ohjeisti tyttöä, että tulet kotiin sitten kuudelta ja tulet YKSIN!
Sinänsä outoa, kun emme olleet missään aikeissakaan koskaan liittyä hänen seuraansa heille kotiin. Olimme n. 10-vuotiaita, ei tarvittu hoitajia tai muutakaan huoltoa, jokaisella oma koti siinä vieressä. Meitä oli sen kokoinen porukka, että leikittiin lähes aina ulkona, todella harvoin kenenkään kotona.
Samainen perhe muutti myöhemmin ja jostain syystä eivät kertoneet kenellekään mihin muutto suuntautuu (myöhemmin selvisi, että toiselle puolelle. Suomea), en tiedä mikä tämän salaisuudenpidon taustalla oli. Julistivat vain että me ei kerrota kenellekään! Ihan tavallinen perhe muutoin olivat, kai jokaisella sitten on omat omituisuutensa.
Tulee mieleen että olikohan perheellä joku vainoaja minkä takia piti tytärtäkin vannottaa tulemaan yksin kotiin?
Ohis, mut luulisi että vainoamistilanteessa nimenomaan käskettäis aina kulkemaan kaverin kanssa, eikä jätettäisi kymmenvuotiasta yksin... mut muuttojuttuun tuo vainoominen voisi sopiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ysärinä paljon kavereita joiden kotona kaverit eivät saaneet koskaan ruokaa. Eli sitten vaan odotettiin jossain kaverin huoneessa kun muu perhe syö tms. Meillä kyllä tarjottiin aina ruokaa kaikille vieraillekin vaikka oltiin köyhiä kuin kirkon rotat. Eräällä koulukaverilla oli tiukka äitipuoli ja heillä oli kotona keittiön pöydällä lista että mitä saa syödä ja kuinka paljon. Esimerkiksi ota jääkaapista mehukannu, kaada siitä yksi lasillinen mehua. Ota vaaleaa leipää 2 palaa ja pistä margariinia päälle. Minusta se oli jo lapsena erikoista ettei syöty nälän mukaan vaan joku muu päätti määrän, varsinkin kun oli halvoista ruoka-aineista kyse, ei siitä että jokaiselle olisi vaikkapa yksi munkki tai jäätelö varattu. Kaverini ja hänen isosiskonsa sairastuivat molemmat syömishäiriöön, en tiedä oliko tuolla ruokakontrollilla jotain tekemistä asian kanssa.
Samanlaisia kokemuksia, meillä tarjottiin vähästäkin ruoka kavereille, kun taas toisissa, parempi tuloisissa perheissä ei ruokaa koskaan saanut, vaan piti joko kaverin huoneessa odotella tai juosta välillä kotiin syömään.
Itse olin lapsi 70-luvulla. Vieraiden lasten ruokkiminen oli ainakin meilläpäin täysin tuntematon käsite. Kun kaveri söi, odoteltiin. Poikkeus oli yökyläilyt, silloin tietysti syötiinkin kylässä. Ainoan kerran muistan syöneeni kaverin luona kun äiteellä oli meno joka venyi myöhälle niin oli kysynyt kaverin äidiltä jos voisin olla heillä vähän niinkuin hoidossa.
Onkohan tuo ruuan panttaaminen joku boomereiden juttu, kun oma isoäitini tyrkytti omille ja vieraille lapsille ruokaa ja kenelle tahansa, joka ovesta poikkesi. Pöydät aina notkuivat ja moneen kertaan käskettiin pöytään. Aivan varmasti saivat kylän lapsetkin mahan täyteen.
Itse olen sittemmin isoäidin perintöä pitänyt yllä. Vieraille aina tarjotaan, oli lapsi taikka aikuinen.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisella kaverilla oli todellinen natsimummo. Tämä mummeli hoiti lapsenlapsiaan usein koulun jälkeen, mutta tällöin ei kaverin luo saanut mennä, kun mummo tiukasti kielsi. Ihmettelin. Mielenterveyden asiantuntijana en ihmettele enää.
Mä en ihmettele lainkaan. Tosi usein käy niin, että jos jossain on joku lastenhoitaja, esim. isovanhempi lapsenlapsiaan hoitamassa, naapurit yrittävät työntää omia lapsiaan sinne myös koska ”siinähän ne hoituu samalla”.
No ei hoidu.
Itse hoidin aikanaan melko usein sisareni lapsia, ja huomasin tämän ilmiön nopeasti. Eli kummasti yritetään saada ilmainen hoitaja ja tupata ne omat lapset mukaan, jos minä olen esim. lähdössä puistoon tai ulos ”omien” lasten kanssa.
En ikinä suostuisi ottamaan vieraita lapsia mukaan esim. uimahalliin. Mitä jos tapahtuu jotain? Kuka on vastuussa?
En edes tunne lasten vanhempia, ja silti he luulevat, että minä otan heidän lapset mukaan ”koska siinähän ne menee samalla”.
Sori, mutta ei tule kuuloonkaan!
Nuivaa.
Olen vienyt lasten kavereita ulos syömään ja onkiretkille, muun muassa. Minusta se oli kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ysärinä paljon kavereita joiden kotona kaverit eivät saaneet koskaan ruokaa. Eli sitten vaan odotettiin jossain kaverin huoneessa kun muu perhe syö tms. Meillä kyllä tarjottiin aina ruokaa kaikille vieraillekin vaikka oltiin köyhiä kuin kirkon rotat. Eräällä koulukaverilla oli tiukka äitipuoli ja heillä oli kotona keittiön pöydällä lista että mitä saa syödä ja kuinka paljon. Esimerkiksi ota jääkaapista mehukannu, kaada siitä yksi lasillinen mehua. Ota vaaleaa leipää 2 palaa ja pistä margariinia päälle. Minusta se oli jo lapsena erikoista ettei syöty nälän mukaan vaan joku muu päätti määrän, varsinkin kun oli halvoista ruoka-aineista kyse, ei siitä että jokaiselle olisi vaikkapa yksi munkki tai jäätelö varattu. Kaverini ja hänen isosiskonsa sairastuivat molemmat syömishäiriöön, en tiedä oliko tuolla ruokakontrollilla jotain tekemistä asian kanssa.
Samanlaisia kokemuksia, meillä tarjottiin vähästäkin ruoka kavereille, kun taas toisissa, parempi tuloisissa perheissä ei ruokaa koskaan saanut, vaan piti joko kaverin huoneessa odotella tai juosta välillä kotiin syömään.
Itse olin lapsi 70-luvulla. Vieraiden lasten ruokkiminen oli ainakin meilläpäin täysin tuntematon käsite. Kun kaveri söi, odoteltiin. Poikkeus oli yökyläilyt, silloin tietysti syötiinkin kylässä. Ainoan kerran muistan syöneeni kaverin luona kun äiteellä oli meno joka venyi myöhälle niin oli kysynyt kaverin äidiltä jos voisin olla heillä vähän niinkuin hoidossa.
Onkohan tuo ruuan panttaaminen joku boomereiden juttu, kun oma isoäitini tyrkytti omille ja vieraille lapsille ruokaa ja kenelle tahansa, joka ovesta poikkesi. Pöydät aina notkuivat ja moneen kertaan käskettiin pöytään. Aivan varmasti saivat kylän lapsetkin mahan täyteen.
Itse olen sittemmin isoäidin perintöä pitänyt yllä. Vieraille aina tarjotaan, oli lapsi taikka aikuinen.
Varmaan on. Juuriltaan irronnut yksittäinen perhe on eri asia kuin kyläläinen, tuttu tai sukulainen joka ylläpitää verkostoja.
Oli henkisesti varaa olla tarjoamatta, kun ei ollut vastapalvelun tarvetta. Fyysinen varallisuus saattoi olla vähäinen, ja jääkaappiin oli hankittu vain perheelle mitoitettu parin päivän ruokavarasto.
Vierailija kirjoitti:
Tuli tuosta vessapaperin säännöstelystä mieleen kaveri, jonka kotona pissalle mennessä sai yhden palan paperia ja kakalle kaksi. Vessaan mennessä piti ilmoittaa, kummalle asialle on menossa, niin sai oikean määrän paperia. Lapsilta siis kysyttiin, mutta ei kaverini 10-vuotissynttäreillä sentään, kun oli juhlapäivä. Mutta noin arjessa.
Sama nainen puhui aina "herrojen lapsista" tarkoittaen kouluttautuneempien vanhempien lapsia. Kyllähän herrojen lapset nyt kaiken saavat, kyllähän herrojen lapsilla on helppoa, tuollaisia ne on ne herrojen lapset. Minä olin kai tällainen herrojen lapsi sitten. Ystäväni oli kyllä tosi mukava, mutta hänen äitinsä eli jotain mennyttä aikaa selvästi.
Muistan kun tämän kaverini äiti tuli kerran meitä, minua ja kaveriani, hakemaan eräiltä synttäreiltä. Synttärit loppuivat illalla ja oli syksy ja pimeää. Luulin kaverini äidin tulevan autolla, koska kerran tuli "hakemaan", mutta ei, hän tuli kävellen. Ihan käveltävä matkahan se olikin keskustaajamassa: pari kilometriä synttäripaikasta sinne, missä me molemmat asuimme, ja ihmettelinkin, miksi kaverin äiti tuli hakemaan kun olisimme voineet ilman häntäkin kävellä. (Asuimme pienessä kunnassa ja minä ainakin lapsena sain vapaasti liikkua ulkona iltaisin ennen yhdeksää.) Koko matkan tämä äiti pälyili taakseen ja pusikkoihin pelokkaana ja hoputti meitä, koska "täällä voi kaiken maailman raiskaajat vaania ja hyökätä kimppuun ja ne ei sääli kyllä lapsiakaan". Muistan, että vaikka olin 11-vuotias, minua huvitti. En hyvällä tahdollakaan pystynyt uskomaan puskaraiskaajiin sateisena syysiltana meidän kunnan tylsässä keskustassa.
Meilläkin puhuttiin paremmista ja huonommista ihmisistä.
Kun muutin vuosituhannen alussa eri maakuntaan, siellä varoiteltiin kyläpedofiilista. En tiedä miltä koko ihminen näytti. Kylän terveydenhoitaja oli hiukan vanhanaikainen ja karski, mutta vannotti kuitenkin hakemaan lapsen autolla liki naapurista ja piti häntä liian itsenäisenä. Toisaalta lapsia kohdeltiin joissakin perheissä jopa kolhosti.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisella kaverilla oli todellinen natsimummo. Tämä mummeli hoiti lapsenlapsiaan usein koulun jälkeen, mutta tällöin ei kaverin luo saanut mennä, kun mummo tiukasti kielsi. Ihmettelin. Mielenterveyden asiantuntijana en ihmettele enää.
Mä en ihmettele lainkaan. Tosi usein käy niin, että jos jossain on joku lastenhoitaja, esim. isovanhempi lapsenlapsiaan hoitamassa, naapurit yrittävät työntää omia lapsiaan sinne myös koska ”siinähän ne hoituu samalla”.
No ei hoidu.
Itse hoidin aikanaan melko usein sisareni lapsia, ja huomasin tämän ilmiön nopeasti. Eli kummasti yritetään saada ilmainen hoitaja ja tupata ne omat lapset mukaan, jos minä olen esim. lähdössä puistoon tai ulos ”omien” lasten kanssa.
En ikinä suostuisi ottamaan vieraita lapsia mukaan esim. uimahalliin. Mitä jos tapahtuu jotain? Kuka on vastuussa?
En edes tunne lasten vanhempia, ja silti he luulevat, että minä otan heidän lapset mukaan ”koska siinähän ne menee samalla”.
Sori, mutta ei tule kuuloonkaan!Ei luoja minä inhoan tätä "siinä sivussahan ne menee" asennetta. Puolisollani on kaksi lasta edellisestä liitosta ja valehtelematta joka armainen kerta, kun lasten kanssa johonkin lähtee, yrittää eräs naapuri työntää omat lapsensa (3) mukaan. Ja tosiaan, minähän voisin olla ihan minkälainen hulttio tahansa, koska tämä naapuri ei tunne minua ollenkaan. Pelottaa miten valmiita jotkut ihmiset ovat työntämään lapsensa käytännössä täysin ventovieraiden matkaan.
Mikä estää tutustumasta sen verran, että luottaa toiseen?
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisella kaverilla oli todellinen natsimummo. Tämä mummeli hoiti lapsenlapsiaan usein koulun jälkeen, mutta tällöin ei kaverin luo saanut mennä, kun mummo tiukasti kielsi. Ihmettelin. Mielenterveyden asiantuntijana en ihmettele enää.
Mä en ihmettele lainkaan. Tosi usein käy niin, että jos jossain on joku lastenhoitaja, esim. isovanhempi lapsenlapsiaan hoitamassa, naapurit yrittävät työntää omia lapsiaan sinne myös koska ”siinähän ne hoituu samalla”.
No ei hoidu.
Itse hoidin aikanaan melko usein sisareni lapsia, ja huomasin tämän ilmiön nopeasti. Eli kummasti yritetään saada ilmainen hoitaja ja tupata ne omat lapset mukaan, jos minä olen esim. lähdössä puistoon tai ulos ”omien” lasten kanssa.
En ikinä suostuisi ottamaan vieraita lapsia mukaan esim. uimahalliin. Mitä jos tapahtuu jotain? Kuka on vastuussa?
En edes tunne lasten vanhempia, ja silti he luulevat, että minä otan heidän lapset mukaan ”koska siinähän ne menee samalla”.
Sori, mutta ei tule kuuloonkaan!
Mato Valtonen muisteli lämmöllä isoisäänsä, joka kulki hoitamassa lapsenlapsiaan ja siinä sivussa katsoi naapurin lasten perään.
Kunnioitan tällaisia ihmisiä, jotka antavat itsestään eivätkä tee siitä numeroa.
Lapsena naapurin emäntä oli luonut kotiin outoja sääntöjä. Esim jos hän oli juuri pessyt pöntön, kukaan ei saanut käyttää sitä. Pissata piti metsän reunaan ja kakka hätää vain pidätellä. Itse hän kyllä kävi vessassa muttei lapset tai isäntä saanut.
Tää emäntä suuttu siitä ku mulla ja hänen tytöllä oli molemmilla sekaset huoneet ja sovittiin että yhdessä siivotaan ne ja autetaa toisiamme. Se oli emännälle ok et mie siivoan heillä, mut hänen tytär ei saanut siivota meillä koska ei ole siellä sotkenut. Näi tarkemmin nii itseasiassa molempien meidän huoneessa oli tasaisesti kummankin sotkuja koska leikittiin kokoajan kahdestaan.
Ihmettelin myös kun välillä emäntä nakkasi lapset ulos päiväksi, jopa taaperon ja isommat katsoi sen perään. Ruuan toi ulos, isommat sisarukset vaihtoi taaperon vaipan portailla ja jos tuli kakka hätä nii tuli meille vessaan ku ei saanu sisälle mennä. Luulin eka et ehkä emäntä siivoaa mut ei, ku saivat palata sisälle ja tulin mukana nii kämppä oli sekanen ja emäntä ja isäntä oli alusvaatteisillaan. He siis nakkasi lapset ulos päivällä jotta sai hoidettua suhdetta. En vieläkään ymmärrä tätä yhtää.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävän kotona oli supersiistiä ja perjantaisin aina siivouspäivä. Perheen äiti oli aina huonolla tuulella ja suorastaan vihainen kaikille ja hän raivosiivosi siellä. En tykännyt käydä, koska se äiti oli pelottava. Meillä siivottiin kyllä, mutta oli rentoa ja vanhemmat hyvällä tuulella.
Heh, oletkohan käynyt meidän kotona, kun olin lapsi. Äitini tosiaan kiukkuisena siivosi joka perjantai. (yleensä muutenkin oli siistiä) Enpä itsekään siitä pitänyt...koitin pysytellä siivouspäivänä poissa tieltä ja hiippailla näkymättömänä. Vai kuinka yleistä tällainen perjantain raivosiivoaminen mahtaa olla?
Lisää näitä!