Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Vierailija kirjoitti:

Tämä menee nyt varmaan todella ohi aiheen, mutta tuli aloittajan kommentista mieleen. Menköön ketjun nostamiseksi.

Olin au pairina, ja ensimmäisen illallisen jälkeen kiitin ruuasta. Sanoin siis "thank you" ja nousin viemään astioitani pois. Perhe katsoi minua silmät suurina ja perheen lapsi kysyi "...for what?" Oli siis todella omituinen ajatus heille että ruuasta kiitetään syömisen jälkeen :D Mitään ruokarukousta ei siis ollut ennen syömistä myöskään. Kiitin siitä huolimatta aina, perhe tottui

Omassa kodissa ei koskaan kiitetty ruuasta, mutta yhden kaverin kotona aina. Minusta se oli niin vaivaannuttavaa ja outoa, mitä jos oltiin yhdessä kokattu, ketä siinä kiitetään :D Toki aina kiitin hiljaa nopeasti kun muutkin mutta ei se yhtään luonnoselta tuntunut. Olen myös ollut au pairina ja muutenkin vieraillut useiden kotona ja vain tuossa yhdessä perheessä kiitettiin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä liittyy edelliseen. Itselläni oli ala-asteikäisenä samassa kaveriporukassa lapsi, joka lähti aina yllättäen, sanaakaan sanomatta, kesken leikkien juoksemaan kotiin. Hieman porukassa ihmettelimme tätä. Myöhemmin sattumalta kuulin, kun äitinsä ohjeisti tyttöä, että tulet kotiin sitten kuudelta ja tulet YKSIN!

Sinänsä outoa, kun emme olleet missään aikeissakaan koskaan liittyä hänen seuraansa heille kotiin. Olimme n. 10-vuotiaita, ei tarvittu hoitajia tai muutakaan huoltoa, jokaisella oma koti siinä vieressä. Meitä oli sen kokoinen porukka, että leikittiin lähes aina ulkona, todella harvoin kenenkään kotona.

Samainen perhe muutti myöhemmin ja jostain syystä eivät kertoneet kenellekään mihin muutto suuntautuu (myöhemmin selvisi, että toiselle puolelle. Suomea), en tiedä mikä tämän salaisuudenpidon taustalla oli. Julistivat vain että me ei kerrota kenellekään! Ihan tavallinen perhe muutoin olivat, kai jokaisella sitten on omat omituisuutensa.

Saattoi olla joku todellinen syy miksi asuinpaikan piti pysyä salaisena.

  Parhaan ystäväni äiti oli todella kärkäs arvostelemaan tyttärensä ulkomuotoa, ja siinä sivussa minun myös. Tämä äiti leipoi aina; itse söin leipomuksia jos tarjottiin, mutta ystäväni ei uskaltanut ottaa, koska noottia tuli jos lihoi. Hänellä oli myös korvikset, hiukset vaalennetut ja laineilla, ja sievät barbiemekot (olimme ehkä 7-vuotiaita) -itse rymysin pitkin pihaa serkkujen vanhoissa vaatteissa, ystäväni ei saanut leikkiä ettei mekko sotkeennu.

  Ystäväni äiti oli todella tarkka painosta, ja huomautteli siitä varsin tylyyn tyyliin (kaikille, myös minulle). En siihen aikaan pahoittanut mieltäni, koska oma äitini ei koskaan puhunut painosta, ja karkkien yms rajoittamiseen tarjosi syyksi vain terveellisyyden -hoikkaa siskoani koskivat samat säännöt. En siis laisinkaan tajunnut että "oletpas läski" olisi jotenkin erilainen toteamus kuin "oletpas kurainen" (jota ystäväni äiti myös piti katastrofina, omani ei).

  Myöhemmin vihaisena teininä totesin äidilleni, joka sanoi jotain ystävällistä ulkomuodostani: "minähän olen sinun lapsesi, sinusta olisin aina kaunis". Tajusin vasta aikuisena että äiti joka ei riivaa tyttäriään ulkomuodosta onkin suuri lahja -olen sen kyllä äidillenikin sittemmin sanonut. Lapsena pidin ystäväni äitiä vain outona; nyt ihmettelen minkälaista terapiaa tyttö myöhemmin tarvitsi... (Laihduin myöhemmin pituuskasvun myötä ja hoikka olen edelleen; sen siitä saa kun on normaali suhde ruokaan. Kiitos äiti).

Minusta oli tosi outoa, ettei heillä ryypätty eikä tupakoitu! Pidin heitä " hienompana" väkenä, kunnes selvisi että isä oli rekkakuski ja äiti siivooja. Sitten ihmettelin vielä enemmän!

- sain kaakaota joka oli tehty hanasta otettuun kuumaan veteen! yäk.

Vanhempien tupakointia ja usein vielä sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Ekanakin mentiin koulun jälkeen jääkaapille hakemaan välipalaa mut jääkaapista löytyi vain mikrohampurilaisia ja leipä tarpeet. Otettiin leivät niin perheen äiti tuli pistämään jääkaapin ovessa olevan lapsilukon lukkoon joka oli niin korkealla ettei siihen yltänyt. Nuorin lapsi oli siis 9 eikä mikään taapero. Paria tuntia myöhemmin tuli kutsu syömään ja äiti olikin vain ottanut esille kasan näitä mikrohampurikaisia joita jokainen itse lämmitti ja söi. No tässä vaiheessa vielä mietin et ehkä tämä on vain poikkeus mut ku jatkossa kävin nii sama juttu joka kerta. Lapset sai syödäkseen vain leipää ja mikrohampurilaista.

Kerran tämä kaveri pääsi meille ha oli ihmeissää ku oli välipala vaihtoehtoja iha hedelmästä jogurttiin. Muroja ei ollut koskaan syönyt joten halusi maistaa. Ruuaksi isä teki kalakeiton ja kaveri ihmetteli et tehdäänkö kotonakin ruokaa. Hän luuli et vain koulussa on semmosta ruokaa. Hän alkoi tämän jälkeen käymään meillä paljon ja isä mielellää ruokki kaverinki

Mun tytär oli 15v:nä lapsenlikkana puolitutussa juristiperheessä. Haki 3v:n tarhasta, ruokki ja piti seuraa ilta 19 saakka kunnes vanhemmat tulivat kotiin.

Oli ihan epätoivoinen kun jääkaappiin ei jätetty koskaan ruokaa heitä varten ja pakkasessakin oli vain leipää. Sillä sitten ruokki tätä pientä tai toi joskus meille syömään.

Kerran leivoimme (3v ei ollut koskaan nähnyt taikinaa eikä leiponut) pullia ja pikkulikka vei onnellisen muutaman pullan kotiinkin. Se prkl äiti oli myöhemmin illalla syönyt ne kaikki itse!

Vierailija kirjoitti:

No höh jonkun kidnappaamisen kanssa.

Jos läheinen tuntisi lapset ja tämän perhe läheiset, niin sehän olisi jo puoli tuttavuutta.

Kun olen työssäkin paimentanut uppo-outoja lapsia, niin eihän asiassa olisi paljon uutta.

Olen opettaja, joten osaan toimia lasten kanssa ja ymmärrän myös juridisessa mielessä vastuun käsitteen.

Ymmärrätkö sinä, että alaikäisiä lapsia ei voi viedä yhtään mihinkään ilman huoltajien lupaa?

Mun kaveri joutui kotona tekemään TOSI paljon kotitöitä. En tarkoita mitään satunnaisia roskien vientiä ja vanhempien auttamista yleensä, vaan siis hänen vastuullaan oli paljon asioita. Esim. tiskikoneen täyttö ja tyhjennys (joka päivä), pyykkien peseminen ja viikkaaminen (siis koko perheen pyykit) ja aina oli joku huone määrätty siivottavaksi koulun jälkeen. En koskaan nähnyt hänen veljensä tekevän näitä hommia ja norkoilin siellä kuitenkin harva se päivä, koska asuttiin lähekkäin. Eniten mua hämmensi se, että nämä kotityöt oli aina tehtävä heti ensimmäisenä kun tultiin kotiin - siis ennen välipalaa tai läksyjen tekemistä.

Hyvähän se on, että lapsilla on tiettyjä vastuita ja oppii tekemään asiat itse, mutta oman kasvatukseni perusteella sanoisin, että vähempikin riittää...

Toisen kaverin kotona ei syöty oikeastaan ikinä yhdessä. Äiti teki ruuan ja jokainen söi silloin kuin mieli. Tämä aiheutti aika paljon ristiriitoja teini-iässä, kun meillä taas aina syötiin iltaruoka yhdessä kotona ja sain kuulla vinoilua aika paljonkin siitä. Samaten heillä ei vietetty isän- tai äitienpäiviä ja jouluakaan ei sen kummemmin. Oli siinä nuorella selittelyä, että viettää ihan mielellään perheenkin kanssa aikaa vähän spessumpina päivinä :D

Up

Kyllä minä aina kiitän ruuasta vaikka olisin itse tehnyt. Ehkä kiitos on siitä että on saanut vatsansa täyteen, elää hyvinvoinnissa eikä tarvitse nälkää nähdä. Kaunis tapa!

Nuoruuden poikaystävän perheessä kaikki miesväki pissasi vessan lavuaariin. En enää muista miten se kävi ilmi, jossakin yhteydessä poikaystäväni vain mainitsi sen ikään kuin maailman luonnollisimpana asiana - näin oli isä opettanut ja ymmärtääkseni äidinkin mielestä oli ihan kannustettavaa? Olin itse vähän kauhuissani ja ahdisti sen jälkeen käsien peseminen käytännössä pisuaarissa siinä taloudessa. :D

Up

Vierailija kirjoitti:

Alakouluikäisenä kävin usein leikkimässä naapurilla. Aina kun niistin nenäni ja laitoin käytetyn nenäliinan roskikseen niin sain torut ja kiellon laittaa nenäliinaa roskikseen. Ja sama kun koitin heittää sen paperikoriin tai vessanpönttöön. Sain aina vihaisia kieltoja. Ikinä ei selvinnyt että kuinka se nenäliina olisi pitänyt hävittää. En tiedä mitä he tekivät omille nenäliinoilleen.

Heillä ei ollut mitään sitä vastaan että kävin heillä leikkimässä nuhaisena. Eli siitä ei ollut kyse. Eivät tuntuneet haluavan lähettää minua kotiin.

Käytetty nenäliina laitetaan omaan taskuun ja vasta kotona roskikseen. Näin opasti meitä eräs vanhempi opettaja koulussa 80-luvulla. Varmaan tää on peruja ajalta, jolloin ihmisillä oli kangasnenäliinat.

Harvassa maassa muuten on sellaisia paperinenäliinoja kuin meillä.

Aina kun menin viikonloppuisin kaverille yökylään, oli hänen vanhemmat kutsuneet jonkun sukulaistädin lapsenvahdiksi (olimme jotain 11-vuotiaita ja kaverilla kaksi 2- ja 5-vuotiasta pikkuveljeä) ja he itse kittasivat siideriä ja viinaa ja lauloivat karaokea ennen baariin lähtöä. Heräsin aina yöllä siihen kun palasivat baarireissulta kännisen älämölön saattelemana. (Tosin ihan kesyä ja hyväntuulista verrattuna siihen kuinka omat vanhempani ryyppäsivät, huusivat ja tappelivat kotona melkein joka viikonloppu.)

Samassa taloudessa ei koskaan ollut mitään tuoreita hedelmiä tai vihanneksia tarjolla, ja aina kun kaverini tuli meille hän oikein hotki hedelmäkulhosta omenoita ja mandariineja.

Heillä ei myöskään saanut vaihtaa vettä vedenkeittimeen, vaan edellisestä satsista jääneet vedet piti käyttää uudelleen vaikka olisi kuinka seissyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävän kotona oli supersiistiä ja perjantaisin aina siivouspäivä. Perheen äiti oli aina huonolla tuulella ja suorastaan vihainen kaikille ja hän raivosiivosi siellä. En tykännyt käydä, koska se äiti oli pelottava. Meillä siivottiin kyllä, mutta oli rentoa ja vanhemmat hyvällä tuulella.

Heh, oletkohan käynyt meidän kotona, kun olin lapsi. Äitini tosiaan kiukkuisena siivosi joka perjantai. (yleensä muutenkin oli siistiä) Enpä itsekään siitä pitänyt...koitin pysytellä siivouspäivänä poissa tieltä ja hiippailla näkymättömänä. Vai kuinka yleistä tällainen perjantain raivosiivoaminen mahtaa olla?

Meillä oli myös itku- ja raivosiivoamista, mutta päivä oli lauantai! Joka ikinen lauantai oli kuulemma aivan pakko kantaa matot ja kaikki muut tekstiilit ulos, jynssätä lattiat, pestä väliovet ja kaapinovet, hangata vessat ja kylpyhuoneet lattiasta kattoon jne. Oma siivoaminen onkin sitten lähinnä joka päivä tapahtuvaa ylläpitosiivousta, ja viikkosiivoukseen kuuluu vain imurointi, pölyjenpyyhintä ja sillä hetkellä oleellinen siivouskohde. Tuntuu, että lähes traumatisoiduin siitä ahdistuneesta siivouspakosta. Sama toistui myös aina juhlapyhien alla, ja edelleen esimerkiksi joulu tuntuu ajatuksenakin ahdistavalta. Äiti siivosi raivoten kaksi päivää ennen joulua, ja yleensä aatonaattoiltana itki romahtaneena ja me isän kanssa vähin äänin lopeteltiin siivous kantamalla matot sisälle ym - eikä sekään sitten mennyt ikinä oikein.

Näin se varmaan menee, isoäitini ei osannut siivota (maalta köyhistä oloista ja mt-ongelmaakin?), niin äidillä oli perjantai raivosiivouspäivä. Tuon takia minä en kestä siivouspäiviä vaan siivoan pitkin viikkoa vähäsen.

Ihmettelin, kun kaverin kotona vaihdettiin koko ajan huonekalujen ja huoneiden järjestystä. Vaihtelivat makuuhuoneita keskenään koko ajan, kaverini, veljensä ja vanhempansa. Olohuonekin oli melkein joka kerta eri järjestyksessä kun menin käymään (en käynyt kovin usein). Muuttivatksin kyllä usein, olivat sitten varmaan vaihtelunhaluista porukkaa.

Tämä tuntui oudolta varmaan siksi, kun meillä kotona ei koskaan muuttunut mikään, nytkin monen kymmenen vuoden jälkeen samat vanhat huonekalut on edelleen samoilla paikoilla ja seinissä samat maalit :D

Paras lapsuudenystäväni oli juutalainen Sulamith. Olisin toivonut, että meidän kotona oven pielessä olisi ollut Mezuza niin kuin heilläkin. Sulamith kosketti sitä kotoa lähtiessään, kun tulin hakemaan häntä ulos.

Kävin ala-asteella luokallani olevan tytön luona kylässä. Oli kyllä melkoinen yllätys, kun hänen vanhemmat kulkivat asunnossa nakuna. Ei edes alusvaatteita päällä. Eipä mulla mitään nakuilua vastaan ole, mut on vaan vähän erikoista et sitä harrastettiin silloinkin kun oli vieraita kylässä.

Kaverillani oli äkäisestä ja tiukkapipoisesta luonteesta kuuluisa äiti.

Yleensä heillä alakouluikäisinä leikkiessä tuli olla hipihiljaa ja auta armias jos äitinsä nukkui silloin kun leikittiin (äiti teki vuorotöitä). Koitettiin keksiä jotain hiljaista puuhaa ettei legot ropise tai naurun kiljahdukset kuuluisi ja ehdotin että katsotaan videoita. Kaverini meni kalmankalpeaksi ja sanoi hiljaa, että ei saa käyttää sellaista kallista laitetta ilman aikuista kun se menee lasten kosketuksista rikki. Minä olin saanut jo 3-vuotiaasta saakka käyttää meillä kotona olevaa aparaattia hyvällä menestyksellä.

Kaverini kuitenkin suostui kun sanoin osaavani käyttää laitetta. Alettiin kelata jotain Disneyn piirrettyä VHS-kasettia alkuun ja laitteesta lähti ominainen, suht hiljainen säksätys. Tähän äitinsä heräsi ja huusi kuin hyeena kaverilleni joka alkoi täristä ja itkeä. Minä lähdin hämmentyneenä kotiin ja kaveri viettämään kahden viikon kotiarestia.