Lue keskustelun säännöt.
Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?
Yhden ystävän luona ei saanut kiittää ruuasta, sillä ruuan valmistanut mummu olisi nolostunut. Tämä oli mielestäni melko erikoista.
Kommentit (730)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etunimien käyttöä. Isä ja äiti eivät olleet perheen lapsille "iskä" ja "äiskä" tms, vaan aina Matti ja Tiina. Synttärikorttiinkin vanhemmat kirjoittivat "Onnea Jonille. T. Matti ja Tiina".
Mikähän tällaisessa on oikein taustalla? Lapsuudessani minulla oli myös kaveri, joka puhutteli jostain syystä äitiään koko nimellä. Siis viittasi äitiinsä sanomalla "Maija Meikäläinen" siinä missä muut sanoisivat "äiti". Oma äitini loukkaantuu kovasti jos joku meistä lapsista kutsuu häntä etunimellä äidin sijasta, siksi etenkin omituista omaan korvaani.
Minä ihan omasta halustani kutsuin vanhempiani etunimillä, samoin isovanhempiani. Kouluun mennessäni sitten opettelin käyttämään sanoja äiti ja isä, mummo ja vaari, kun en halunnut liikaa erottua muista. Varovasti epäilen taustalla olevan Aspergerin oireyhtymän? Minulla on tähän liittyviä piirteitä, muttei diagnoosia. Pienenä puhuin kirjakielisesti, ja tietoisesti opettelin tästä eroon.
Silloin, kun vielä käytin vanhemmistani heidän nimiään, hekin muistaakseni olivat tässä mukana ja esimerkiksi, kun soittivat minulle kyläpaikkaan, esittäytyivät puhelimessa minulle etunimellä. Sisaruksillani ei tällaista ole koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli yläasteella ystävä, joka sai pikkusisarukset ollessaan 14- ja 15-vuotias. Hänen piti aina mennä suoraan koulusta kotiin hoitamaan niitä pikkuisia. Muistan kun kerran menin hänen mukanaan heille, kun meillä oli läksynä jokin parityö. Saman tien kun avattiin ulko-ovi, ystäväni äiti työnsi noin 4-5 kk ikäisen pikkutytön ystäväni syliin ja sanoi, että on syötetty, hän lähtee nyt lenkille ja tulee tunnin päästä. Se oli aikaa ennen kännyköitä.
Toisen kerran ajallisesti ihan lähellä tuota tapausta heti kun päästiin heidän kotiovesta sisään, niiden äiti moitti, miksi niin hitaasti on kuljettu koulusta. Hänellä oli äitiysneuvolaan aika ja kova kiire, pyörällä lähti polkemaan. Ystäväni jäi hoitamaan siskoaan. Aika kova vastuu olla noin 14-15-vuotiaana sellaisen alle puolivuotiaan vauvan kanssa.
Viikonloppuisin hänellä oli myös lapsenvahdin tehtäviä. En muista enää, mihin meillä oli kiire, mutta se pienempi sisarus oli vauva ja äitinsä imetti. Meidät määrättiin lähtemään vaunulenkille nukuttamaan vaunuihin sitä isompaa. Oli siinä tytöillä hommaa saada sellainen reilun vuoden ikäinen vaunuihin nukkumaan, ja etenkin kun meillä oli kiire. Minulle ei koskaan selvinnyt, miksei niiden lasten isä, eli ystäväni isäpuoli, voinut auttaa vauvojenhoidossa. Kyllä se ruokaa laittoi ja arkisin oli tietysti päivät töissä.
Lapsuudenystävälläni oli hoikka ja minun mielestäni tosi nätti äiti. Hän söi aina pullaa ja kahvia aamupalaksi ja maitoon sekoitettua pullamössöä iltapalaksi. Tai siis aina kun olin siellä yökylässä ja näin syömiset. Olin itse silloin 9-11-vuotiaana niin lapsellinen, että yhdistin mielessäni sen pullan/kahvin/pullamössön syömisen siihen ulkonäköön ja aloin itse syödä pullaa aina kun mahdollista aamu- ja iltapalaksi. Tämä vaati äidin huijaamistakin, eli yritin nousta viikonloppuisin sängystä ennen muita ja menin pullaa syömään. Kun äiti nousi ylös, väitin jo syöneeni puuroa, ruisleipää tai jukurttia. Olin jo todella iso tyttö, ehkä 11 v., kun ensimmäistä kertaa korviini kantautui, että ehkä pullansyönti ei olekaan niin terveellistä, hoikentavaa ja ulkonäköä parantavaa kuin olin kuvitellut.
Tämä on vähän surullinenkin muisto minulle. Äitini sairasti syöpää ja oli joulun sairaalassa. Hän oli silloin niin huonossa kunnossa, että tuskin jaksoi puhua. Isäpuoleni halusi olla mahdollisimman paljon siellä sairaalassa läsnä, mutta kun oli joulu, minulle yritettiin järjestää ns. perhejoulu.
Isäpuoleni sisko otti minut heille koko jouluksi, ja ne suunnilleen samanikäiset lapset olivat minun koulukavereitani, eli tunnettiin hyvin. Heillä oli joulunvietto hyvin erilainen, mihin olin tottunut. Ensinnäkin aamurukous ja iltarukous joka ilta, joulupäivän aamuna aikaisin kirkkoon, joulupukin sijaan jaettiin itse lahjat ja kiitettiin niistä taivaan isää. Heillä oli televisio, mutta sitä ei saanut joulun aikaan katsoa, koska keskityttiin tärkeimpiin joulun tapahtumiin. Radiosta sai kuunnella harrasta joulumusiikkia. Kaikista noista minulle vieraista tavoista huolimatta siitä joulusta jäi lämmin mieli.
Seuraava joulu oli huomattavasti ikävämpi, kun äitiä ei enää ollut ja minä asuin sellaisessa kodissa, jossa oli vain sijoituslapsia. Se ”vanhemmuus” oli työ ja tulonlähde. Olisin mieluummin viettänyt senkin joulun vaikka isäpuoleni siskon perheessä tai isäpuolen kanssa kahdestaan, mutta eihän se ollut mahdollista, koska hän ei saanut huoltajuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin kotona kahvinkeittimen suppiloon lisättiin uutta jauhettua kahvia entisten jo kertaalleen keitettyjen päälle. Meillä aina laitettiin kokonaan uudet .
No just. Mahtoi tulla "hyvät" sufeet. Ilmeisesti heidän tarkoituksena oli säästää Roope ankkamaisesti suodatinpusseissa. "Ei kahvin maulla niin väliä, kunhan suodatinpusseissa säästyy." oli kaiketi ajatuksen kulmakivenä. Ihan kuin ne suodatinpussit hirveitä makselisi. Puoli-ilmaisiahan nuo tuolla kaupassa on. Paketti on yks kaupan halvimpia tuotteita ja siinä on sata suodatinpussia. Niissä on turha säästellä. Sullakin ollu sitten vähäsen hitaalla käyviä tuttuja, eikä ihan vähäsen hitaalla käyviä. No, on meitä niin moneen junaan, että osa jää asemalaiturille seisomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ä
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sai lapsena usein ihmeellisiä "näpäytyslahjoja" Päällimmäisenä jäi mieleen hänen 6v synttärinsä. Oli kovasti toivonut Baby Bornia. Olin hänen luonaan kun hän avasi lahjansa. Olohuoneen lattialla oli Baby Bornin laatikko ja ystävä säntäsi onnesta soikeana avaamaan. Laatikossa oli sukat. Ystävä alkoi lohduttomana itkemään, kun hänen äitinsä tuli siihen ylimielinen virne naamallaan "Muistatkos sinä kun silloin jouluna söit siskosi kalenterista sen yhden suklaan omaan suuhun, tältä siskostakin tuntui silloin" ja elettiin tuolloin huhtikuuta. Nukke oli annettu pikkusiskolle sen sijaan ja kaveria oli jyrkästi kielletty koskemasta siihen. Minun kävi ihan kauheasti sääliksi kaveria ja annoin hänen aina luonani leikkiä omallani :(
Tuohan on vaan oikein, kun kerran otti siskon suklaan luvatta. Ei niitä muksuja pidä silkkihansikkain käsitellä.
Oikea rangaistus olisi ollut sellainen, että lapsi antaa omasta suklaakalenterista suklaan sisarelleen seuraavana päivänä. Ei niin, että rangaistuksen välillä on monta kuukautta. Tuo äiti kuulostaa hirviöltä.
Tuohan nyt perustuu ihan siihen, että virheestä ja virheistä läksytetään koko surkean loppuelämän ajan. Pienimmästäkin vikasiirrosta muistutellaan vielä aikojenkin päästä. Kohtuus pitäisi aina kaikessa olla ja etenkin rangaistus oikeassa suhteessa tekoon nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sai lapsena usein ihmeellisiä "näpäytyslahjoja" Päällimmäisenä jäi mieleen hänen 6v synttärinsä. Oli kovasti toivonut Baby Bornia. Olin hänen luonaan kun hän avasi lahjansa. Olohuoneen lattialla oli Baby Bornin laatikko ja ystävä säntäsi onnesta soikeana avaamaan. Laatikossa oli sukat. Ystävä alkoi lohduttomana itkemään, kun hänen äitinsä tuli siihen ylimielinen virne naamallaan "Muistatkos sinä kun silloin jouluna söit siskosi kalenterista sen yhden suklaan omaan suuhun, tältä siskostakin tuntui silloin" ja elettiin tuolloin huhtikuuta. Nukke oli annettu pikkusiskolle sen sijaan ja kaveria oli jyrkästi kielletty koskemasta siihen. Minun kävi ihan kauheasti sääliksi kaveria ja annoin hänen aina luonani leikkiä omallani :(
Tuohan on vaan oikein, kun kerran otti siskon suklaan luvatta. Ei niitä muksuja pidä silkkihansikkain käsitellä.
Eli siis sun mielestä tuo oli kohtuullinen rangaistus? Nukke ja suklaapala verrattavissa toisiinsa? Äidin käytös vaikuttaa sadistiselta, toisen lapsen suosimiselta. Toivottavasti sulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se mitä tuttavaperheissä on kersana nähnyt, ei oo mitään siihen, mitä kersana näki omassa himassa. Jaanpa sen nyt tänne.
Faijani oli semmoinen kun oli. Se alkoi huutamaan hulluna mitä ihmeellisimmistä asioista. Kun hän tuli töistä kotiin, niin hän kävi äkkiä vetämässä verhot ikkunoiden eteen. Syystä, että "Naapurit näkee, että meillä on verhot!" Hirveä meteli nousi, jos äiti oli vetänyt verhot sivuun, että kämppään tuli valoa. Toinen, mistä faija huusi hulluna, oli valojen polttelu. Kauhee meteli nousi, jos oli huoneessa ja kun lähti käymään keittiössä, vessassa tai olkkarissa ja jätti siksi aikaa valon palamaan huoneeseen, missä ei hetkeen ketään ollut. Faija kävi äkkiä sammuttamassa valon ja möykkäsi valojen "turhaan" polttelusta. "Ei vähäsintä älyä missään asiassa!" huusi vielä loppuun. Siis että yhestä 40 w tuikusta ja sen 10 s palamisesta tilassa, jossa ei ketään ollut, pystyi nousemaan semmonen haloo. Ja sitä paitsi: kun lähdet huoneesta, sammutat valon ja meet vessaan, niin siellä se valo palaa kuitenkin sen aikaa, mitä se huoneen valo on sammutettuna.
Siis näitä huudon aiheita riitti ja riitti. Faijan puheetkin olivat usein semmoisia hiuksen halkomisia ja sitten hänellä oli kaikkia naurettavia vanhan kansan uskomuksia sun muita. Helvetin tarkka oli siitä rahasta, että talousmenojen piti silloin 1980-luvulla olla 1930-luvun tasolla. Äiti kun kävi kaupassa, niin viikon ruokiin ei olisi saanut mennä enempää kuin päivän eväisiin.
Sitten oli yksi ihan eksoottinen juttu. Kaupasta ostetun mainostetun tuotteen piti olla aina hyvin esillä, että jos vaikka vieraita sattuu tulemaan. Muun muassa Fairypullon piti olla hyvin esillä, että vieraat näkivät että meillä oli Fairya, jota oli televisiossa mainostettu.
Onneksi minä opin ymmärtämään, ettei ne faijani jutut olleet normaaleja. Muutenhan minä eläisin aivan omituisen kasvatuksen, oppien, tapojen ja periaatteiden mukaan. Eläisin kuin isäni ja se olisi vain vahingokseni.
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tuttavaperheissä on kersana nähnyt, ei oo mitään siihen, mitä kersana näki omassa himassa. Jaanpa sen nyt tänne.
Faijani oli semmoinen kun oli. Se alkoi huutamaan hulluna mitä ihmeellisimmistä asioista. Kun hän tuli töistä kotiin, niin hän kävi äkkiä vetämässä verhot ikkunoiden eteen. Syystä, että "Naapurit näkee, että meillä on verhot!" Hirveä meteli nousi, jos äiti oli vetänyt verhot sivuun, että kämppään tuli valoa. Toinen, mistä faija huusi hulluna, oli valojen polttelu. Kauhee meteli nousi, jos oli huoneessa ja kun lähti käymään keittiössä, vessassa tai olkkarissa ja jätti siksi aikaa valon palamaan huoneeseen, missä ei hetkeen ketään ollut. Faija kävi äkkiä sammuttamassa valon ja möykkäsi valojen "turhaan" polttelusta. "Ei vähäsintä älyä missään asiassa!" huusi vielä loppuun. Siis että yhestä 40 w tuikusta ja sen 10 s palamisesta tilassa, jossa ei ketään ollut, pystyi nousemaan semmonen haloo. Ja sitä paitsi: kun lähdet huoneesta, sammutat valon ja meet vessaan, niin siellä se valo palaa kuitenkin sen aikaa, mitä se huoneen valo on sammutettuna.
Siis näitä huudon aiheita riitti ja riitti. Faijan puheetkin olivat usein semmoisia hiuksen halkomisia ja sitten hänellä oli kaikkia naurettavia vanhan kansan uskomuksia sun muita. Helvetin tarkka oli siitä rahasta, että talousmenojen piti silloin 1980-luvulla olla 1930-luvun tasolla. Äiti kun kävi kaupassa, niin viikon ruokiin ei olisi saanut mennä enempää kuin päivän eväisiin.
Sitten oli yksi ihan eksoottinen juttu. Kaupasta ostetun mainostetun tuotteen piti olla aina hyvin esillä, että jos vaikka vieraita sattuu tulemaan. Muun muassa Fairypullon piti olla hyvin esillä, että vieraat näkivät että meillä oli Fairya, jota oli televisiossa mainostettu.
Onneksi minä opin ymmärtämään, ettei ne faijani jutut olleet normaaleja. Muutenhan minä eläisin aivan omituisen kasvatuksen, oppien, tapojen ja periaatteiden mukaan. Eläisin kuin isäni ja se olisi vain vahingokseni.
Tiivistelmä:
Minun minun minun kotonani oli kaikkein pahinta. Pahempaa kuin kavereilla.
Meidän faija huusi valojen polttelusta ja tykkäsi pitää verhoja kiinni. Niin ja eikä siinä vielä kaikki. Oli ylpeä Fairypullosta, kun se oli se tv:stä tuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin perheen isä eli kuin ei olisi nähnyt muuta perhettä tai ketään, joka tuli kylään. Siis tyyliin joku muu katsoi telkkarista ohjelmaa. Ukko vain käveli huoneeseen, mitään sanomatta otti säätimen ja vaihtoi kanavaa. Tai vaimonsa oli tekemässä keittiössä jotain, vaikka pilkkoi tomaattia. Mies vaan kiilasi kaverin äidin ja leikkulaudan väliin ja rupes tekemään itselleen jotain ja kaverin äiti odotteli, kunnes pääsi jatkamaan. Mitään ei koskaan puhunut. Tai kerran ärähti "noni", kun kaverin veli ei tajunnut mennä eteisessä pois edestä HETI, kun isänsä käveli kohti. Mielestänu hyvin erikoista käytöstä. Joskus lapset protestoi jostain (esim. just tuo kanavan vaihtaminen), mutta ei siihenkään reagoinut mitenkään...
Vierailija kirjoitti:
Erään lapsuuden kaverini kodissa vanhemmat nukkuivat eri huoneissa. Ihmettelin ja taivastelin tätä ääneen kaverilleni noin 9v ikäisenä. Pariskunta on edelleen yhdessä, ehkäpä nukutti/ nukuttaa paremmin omassa rauhassa :)
Erittäin hyvä ratkaisu, jos toinen kuorsaa, että talo tärisee ja pieree niin, että peitto leijuu.
Tai vaikka, jos toinen on aamuvirkku ja toinen yökukkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
... ruokaisa salaatti...
Jäi tämä ihmetyttämään ja huvittamaan. Mikä ihme on ruokaisa salaatti? Ei ihan ruokaa, eikä ihan salaattia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... ruokaisa salaatti...
Jäi tämä ihmetyttämään ja huvittamaan. Mikä ihme on ruokaisa salaatti? Ei ihan ruokaa, eikä ihan salaattia?
En tuota kirjoittanut, mutta itse puhun ruokaisasta salaatista silloin kun siinä on vaikka kanaa tai tonnikalaa tms. Tai sitten makaronisalaattikin on ruokaisaa. Pelkkä salaatti on sitten vaan vihersalaatti vihanneksineen. Ekaa kertaa kuulin, että tuossa sanonnassa ois jotain huvittavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden kaverin luokse ei koskaan saanut mennä sisälle. Ei edes vessaan, joten kerrankin pissasin housuuni kun en ehtinyt kävellä kotiin asti.
Kaverilla sai olla käytössä kerralla viisi lelua, ei ikinä enempää. Jos halusi ottaa laatikosta kuudennen, piti joku aiemmista laittaa pois. Tämä siksi, että "ei tarvi kaikkia levittää kerralla, kun tulee kamala sotku".
Eikä mitään logiikkaa siinä, mikä laskettiin erilliseksi leluksi ja mikä ei.
Nuken päällä olevat vaatteet kuului nukkeen, samoin tuttipullo ja rattaat (=yksi lelu). Toisaalta samaan settiin kuuluva nuken amme oli erillinen (=nukke+ tuttipullo+ rattaat+ amme= kaksi lelua). Ja jos otti nukelle toiset vaatteet, mitkä just aikoi sille vaihtaa, ne ehkä laskettiin uudeksi erilliseksi leluksi tai sitten ei...
Ja hirveät huudot tuli, jos oli liikaa leluja kerralla esillä. Yleensä ylimääräiset lähti takavarikkoon ja pennut pihalle sotkemaan....
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden kaverini perheeseen kuului viisi lasta. Kerran katseltiin kaverini kanssa heidän perheen valokuva-albumeita, ja kaikista näistä viidestä lapsesta oli useita alastonkuvia, kun heillä oli vesirokko. En vieläkään ymmärrä, että onko tuo jokin juttu, että kuvataan lapsi alastomana kun sillä on vesirokko tms. tauti?????
No kuule kyllä se on ihan "jokin juttu". Siinä ei ole mitään ihmeellistä tai sairasta.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin luona oli aina ”päiväpulla”. Tämä oli mielestäni erikoista siksi, että perheen äiti juoksi kaverini pikkuveljen perässä ja syötti hänelle tätä ”päiväpullaa” puoliväkisin. Siis tyyliin että ”ota nyt vielä haukku”. Meillä oli kotonakin kyllä pullaa, mutta se oli herkkua ja sitä sai syödä vasta kun ensin oli syönyt lämpimän ruoan. Minusta oli lapsena outoa että pullaa oli pakko syödä vaikkei olisi halunnut.
⁷
Juontuukohan tästä perheestä sana "pakkopulla," olenkin aina ihmetellyt, että kenelle sitä pakolla on kuunaan syötetty :D
Pakkopulla liittyy kursailuperinteeseen.
Kahvipöydässä on usein tavallista pullaa ja sitten parempaa, vaikkapa täytekakkua tai ainakin täytekeksejä.
Vieras aloittaa tarjottavien nauttimisen vaatimattomammasta pullasta ja vasta kehotuksen jälkeen ottaa parempaa tarjottavaa....
Höpöhöpö
Yhden kaverin luona syötiin joka päivä perunaa. Tiedän tämän, koska olin heillä lapsenlikkana auttelemassa yhtenä kesänä joskus 12-13-vuotiaana ja söin ne viikot perheen kanssa lounasta. Joka päivä pöydässä oli keitettyjä perunoita, ei kertaakaan esim. spagettia, makaronilaatikkoa, riisiä ja kanaa tms.
Tämä ketju sai ikävän maun tuosta tytöstä, jolla oli sairas äiti, joista kaksi alkupään kirjoittajaa kertoi. (Baby born ja suklaarasia tarina). Nyt kun näenkin tämän otsikon tulee ne tarinat mieleen ja surettaa. Miten kukaan voi kohdella lasta noin? Väittäisin, että tuollainen henkinen väkivalta on paljon sairaampaa kuin fyysinen. Toivottavasti lapsesta kasvoi aikuinen, joka pääsi eroon sairaasta äidistään.
Muutoin ollut hyvä aloitus.
Meillä ei ollut koskaan kotiintuloaikoja ja kaverini ihmetteli sitä kerran kovasti. Isäni sanoi, etteivät nuo sellaisia tarvitse, kun tulevat kuitenkin aina ajoissa kotiin, kun kaikki kaveritkin joutuvat menemään. Eli ihan looginen selitys.