Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Lapsuuden ystäväni perheessä oli aina ihana iloinen tunnelma, leppoisa meininki ja hyväntuulinen iskä joka sydämellisesti kyseli minultakin kuulumiset. Söin heillä välipalaa usein ja aina mahtui mukaan vaikka heillä oli liuta lapsia ja jälkikäteen ajatellen rahaa ei varmaan ollut liiaksi. Hävettääkin vähän että olin siellä aina oma kulho ojossa jätskijonossa. Tunnelma oli niin erilainen kuin olla ja voi meillä ja hilauduin sinne aina kun pystyin. Olin itse yksinäinen ainoa lapsi riitaisassa kodissa jossa isä joi ja riehui kännissä ja aikuiset tappelivat ja sitten pitivät mykkäkoulua. Isä teki selvin päin ollessaan kyllä ruokaa mutta inhosi jos sitä piti tarjota muille. Kerran kaverini oli meillä ja isä oli tehnyt nakkikastiketta. Kaverilla oli nälkä ja olisi halunnut syödä mutta isä kielsi kun kävin kysymässä. Keksin paniikissa hätävalheen että ruokaa oli niin.vähän ettei siitå valitettavasti riittäisi, mutta hävetti hirveästi kun kaveri näki.että ruokaa oli oikeasti iso kymmenen litran kattila, siis nykymitallakin ihan valtava määrä josta söisi viikon.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini oli kotiäiti, ja meidän koti oli siisti. Ihmettelin kaverin kotona, jonne joskus menimme koulun jälkeen. Hän asui äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa pienessä kaksiossa. Ovelle piti raivata tie lattiaharjan avulla ja pöydällä oli kupissa jäähtynyttä kahvia ja muita aamupalalta jääneitä tähteitä. En kovin hyvin viihtynyt siellä. Olin tottunut siihenkin, että äiti on aina kotona, kun tulen koulusta.

Ei se, että äiti on kotona, tarkoita välttämättä sitä, että koti on siisti.

Tunnen äidin, joka on kuin Hosuli.

Eli elää sotkussa, mutta jos tulee joku kylään, alkaa raivokkaasti sivoamaan selitellen miksi JUURI NYT on näin sotkuista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin luona oli aina ”päiväpulla”. Tämä oli mielestäni erikoista siksi, että perheen äiti juoksi kaverini pikkuveljen perässä ja syötti hänelle tätä ”päiväpullaa” puoliväkisin. Siis tyyliin että ”ota nyt vielä haukku”. Meillä oli kotonakin kyllä pullaa, mutta se oli herkkua ja sitä sai syödä vasta kun ensin oli syönyt lämpimän ruoan. Minusta oli lapsena outoa että pullaa oli pakko syödä vaikkei olisi halunnut.

⁷

Juontuukohan tästä perheestä sana "pakkopulla," olenkin aina ihmetellyt, että kenelle sitä pakolla on kuunaan syötetty :D

Pakkopulla liittyy kursailuperinteeseen.

Kahvipöydässä on usein tavallista pullaa ja sitten parempaa, vaikkapa täytekakkua tai ainakin täytekeksejä.

Vieras aloittaa tarjottavien nauttimisen vaatimattomammasta pullasta ja vasta kehotuksen jälkeen ottaa parempaa tarjottavaa....

Ruokapöydässä ei saanut nauraa eikä vitsailla. Tylsää.z

Ihmettelin vähän sitä, kun kaveriperheessä vieraillessani minulle ei koskaan tarjottu mitään syötävää, minut passitettiin kaverini huoneeseen siksi aikaa kun perhe söi. Edes vesilasillista ei tarjottu. Ei sillä, että nälässä olisin ollut sillä sain kyllä kotona normaalisti ruokaa, mutta kun kaverini oli meillä, hän söi perheemme kanssa ja muutenkin tarjottavaa oli aina yllin kyllin vaikkei olisikaan ruoka-aika.

Perheen äiti nukkui olohuoneen sohvalla, isä ja perheen poika makuuhuoneessa parisängyssä ja kaksi tytärtä omassa huoneessaan. Esikoistyttären lähdettyä muualle opiskelemaan, äiti siirtyi nukkumaan kuopuksen kanssa. Äiti ei koskaan syönyt muun perheen kanssa pöydässä, vaan seisten tiskipöydän ääressä. Kuitenkin olohuoneessa oli suuri ruokaryhmä, joka oli ilmeisesti hankittu tilan täytteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin luona ei saanut pestä paistinpannuja, kun se kuulemma pilaa pannun. Kieltäydyin jostain syystä aina paistamasta hänen luonaan kananmunia, kun pannussa oli sentin haiseva rasva/tahnakerros.

Valurautapannua ei pestä, vettä ja teräsvillaa vain jolla puhdistetaan, mökillä kesällä hiekalla. Paras pannu mitä löytyy.

Tämä on aika surullinen tarina, mutta erään luokallani olleen tytön kotona oli niin likaista, että tämä tyttökin haisi. Kävin siellä kerran leikkimässä, mutta en halunnut mennä toista kertaa koska järkytyin niin paljon sen asunnon kunnosta. Se haju tuntui tarttuvan omiinkin vaatteisiin. Meilläkään ei oltu mitään siivousfriikkejä, mutta perussiistiä oli aina.

Tämä tyttö perheineen asui ulkoapäin ihan tavallisen ja siistin näköisessä paritalossa, mutta sisältö oli ihan toinen. Parketit olivat mustat ja siellä kuljettiin polkuja pitkin vaate- ja pahvilaatikkokasojen keskellä. Keittiö oli niin saastainen, etten suostunut syömään siellä mitään vaan sanoin syöneeni jo kotona. Akvaariossa oli puoleenväliin ruskeaa vettä ja pari kituvaa kalaa. Lisäksi heillä oli ns. "turkkirodun" koiria, joilla on sellainen luonnostaan rasvainen karkea karva. En osaa edes kuvailla miltä siellä talossa haisi. Vanhemmat olivat ulkoisesti ihan tavallisia, äiti oli todella mukava, isä ehkä vähän juro, ja he kävivät molemmat töissä. Heillä ei käsittääkseni ollut päihdeongelmia.

Jotain perheessä oli silti vialla, muutakin kuin tämän tytön puutteellinen hygienia ja talon sotkuisuus, koska se tyttö oli epävarma ja ilkeä ja joutui yläasteella nopeasti pahoille teille. Myöhemmin hänestä tuli teiniäiti, ja enää en tiedä mitä hänelle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi kuin ihmetellä, että eivätkö nämä lasten hakkaamista puolustavat itse koskaan unohda, mokaa tai myöhästy. Sellaista käy koko ajan aikuisillekin saati sitten lapsille.

Mikään ruumiillinen kuritus ei ole reilua. Myöskään tahattomista unohduksista ja vahingoista rankaiseminen ei ole koskaan reilua, eikä sitä muuta miksikään se, että siitä on etukäteen varoitettu.

Ihana lukea näin empaattisia kommentteja, minut kun on kasvatettu "p*keleen pentu kuriin" periaatteella. Ei minkäänlaista myötätuntoa tai empatiaa ollut kotona. Olen 90 luvun lapsi. Semmoinen mentaliteetti että lapsi on automaattisesti kelvoton ja yksinkertaisesti huono ja sellainen mille pitää ärjyä rajat. Kamalaa.

Tarkkaa oli kirjoitti:

Yhden kaverin kotona isä sai kohtauksen, kun vessapaperirulla oli taas loppunut. Hän huusi, että saa käyttää vain kaksi palaa yhdellä käynnillä. Pelästyin ja välttelin vessakäyntejä siellä, jos sattuu paperi loppumaan ja minulle ollaan vihaisia. Tämä -80 luvulla.

Tästä muistui mieleen että yhden munkin kaverin perheessä oltiin tarkkoja, olikohan se että kaks palaa pientä hätää ja kolme isoa varten.

Mitä ihmettä.. Joo ei sitä puolta rullaa tarvi vedellä mutta jos tarvii enemmän kuin kolme kunnon liisterin jälkeen niin mitä sitten :'D

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden ystävänyi perheessä oli aina ihana iloinen tunnelma, leppoisa meininki ja hyväntuulinen iskä joka sydämellisesti kyseli minultakin kuulumiset. Söin heillä välipalaa usein ja aina mahtui mukaan vaikka heillä oli liuta lapsia ja jälkikäteen ajatellen rahaa ei varmaan ollut liiaksi. Hävettääkin vähän että olin siellä aina oma kulho ojossa jätskijonossa. Tunnelma oli niin erilainen kuin olla ja voi meillä ja hilauduin sinne aina kun pystyin. Olin itse yksinäinen ainoa lapsi riitaisassa kodissa jossa isä joi ja riehui kännissä ja aikuiset tappelivat ja sitten pitivät mykkäkoulua. Isä teki selvin päin ollessaan kyllä ruokaa mutta inhosi jos sitä piti tarjota muille. Kerran kaverini oli meillä ja isä oli tehnyt nakkikastiketta. Kaverilla oli nälkä ja olisi halunnut syödä mutta isä kielsi kun kävin kysymässä. Keksin paniikissa hätävalheen että ruokaa oli niin.vähän ettei siitå valitettavasti riittäisi, mutta hävetti hirveästi kun kaveri näki.että ruokaa oli oikeasti iso kymmenen litran kattila, siis nykymitallakin ihan valtava määrä josta söisi viikon.

Ihanaa. Jos tän perheen vanhemmat on vielä elossa, niin kirjoita niille nuo asiat, että sun mielestä oli kiva käydä niillä.

Eihän sitä tiedä mitä mieltä ovat olleet, mutta voihan olla että kaverisi kertomien juttujen perusteella ovat rivien välistä lukeneet että sulla ei ollut niin kivaa kotona. Joten ehkä eivät sitten niin pahalla katsoneet vaikka olitkin jätskijonossa käsi ojossa kuten sanoit :D

Eräällä kaverillani oli taaperoikäinen veli. Vierailin kaverin luona ekaa kertaa koulun jälkeen ja syötiin keittiössä välipalaa perheen kesken. Syötyämme kaverini äiti pyyhki taaperon naaman RÄTILLÄ ja siisti pöydän talouspaperilla. Tämä oli minusta hyvin outoa. Tämä toistui joka kerta heillä.

Toisella kaverillani oli sitten yh-äiti ja he asuivat pienessä yksiössä; äiti ja kaksi lasta. Asunnossa oli vain yksi iso sänky. En kiinnittänyt asiaan ensin huomiota, mutta myöhemmin selvisi, että kaikki nukkuivat samassa sängyssä. Kaverini oli 11 ja hänen sisaruksensa muistaakseni 12 tai 13 silloin. Hyvin hyvin outoa.

Ihmettelen vieläkin, miksi kaverilla oli "imetysaika". Tämä siis oli vielä ainakin ala-asteen ekalla ja tokalla luokalla. Eli siis kun käytiin kaverin luona koulun jälkeen niin sillä oli imetystaukoja ja se oli ihan normaalia niillä. Meillä ainakin imetys loppui jo joskus vauvana.

Kun mentiin kirkkoon, niin hiusten piti olla viivasuorat. Kurjempi homma eräälle ystävälle, jolla oli punertava, luonnonkihara tukka, toisin kun muilla kuudesta sisaruksesta. Häntä sitten hakattiin, tosin pienellä risulla "vaan"  En vieläkään ymmärrä miten hän olisi saanut ne hiukset suoriksi ja sitä aina yritettiin kuumentamalla litteitä kiviä ja sanoimme vanhemmille vaan, että leikimme kampaamoa heidän leikkimökissään.

70 luvulla kaverini asui omakotitalossa jossa oli alakerrassa vain tupa, kammari ja kamarissa oli alkovi. Tuvassa nukkui mummo sellaisessa puisessa kannellisessa sängyssä. Alkovissa nukkui kaverini vanhemmat ja siinä kammarissa kaverini nukkui vuotta vanhemman veljensä kanssa kerrossängyssä n. 16-17 vuotiaaksi asti. Heillä oli vintti ja kellari. Sitten lopultakin tekivät remontin ja ylös vintille rakensivat huoneet molemmille lapsille ja myös sisävessan. Siihen asti oli ollut vain ulkovessa. Mutta ihmeeksi sitä sisävessaa ei saanut kukaan käyttää edes talvipakkasella vaan vieläkin piti juosta ulkovessassa. Se oli joku ihmeellinen säästöjuttu. Piti kuitenkin näyttää että sisävessa heillä on. Ja se oli vuosia niin.

Kaveria kohdeltiin vielä teini-iässäkin niinku pikkuvauvaa. Oli vanhojen vanhempien nuorin ja lellipentu. Isä oli joku raksamies ja tosi mukava, äiti oli siivooja, mutta kuvitteli olevansa kovinki rikas. Laittoi aina verkkosukat ja juhlavaatteet, kun joku tuli kylään ja tepasteli korkokengillä. Kaveria kiusattiin aika pahasti koulussa eikä auttanut äidin haukkupuhelut kouluun. Se vaan lisäsi kiusaamista, kun opettaja ilmotti, että Mattihannelen äiti on hyvin vihainen, kun Mattihannelelle on sanottu tuhmia asioita. Ja me oltiin jo yläasteella. Asetelma oli vähän niinku Pieni talo preerialla-sarjan Nellie ja äitimuori.

Vierailija kirjoitti:

Etunimien käyttöä. Isä ja äiti eivät olleet perheen lapsille "iskä" ja "äiskä" tms, vaan aina Matti ja Tiina. Synttärikorttiinkin vanhemmat kirjoittivat "Onnea Jonille. T. Matti ja Tiina". 

Mikähän tällaisessa on oikein taustalla? Lapsuudessani minulla oli myös kaveri, joka puhutteli jostain syystä äitiään koko nimellä. Siis viittasi äitiinsä sanomalla "Maija Meikäläinen" siinä missä muut sanoisivat "äiti". Oma äitini loukkaantuu kovasti jos joku meistä lapsista kutsuu häntä etunimellä äidin sijasta, siksi etenkin omituista omaan korvaani.

Jospa olivat otto lapsia

Tai kasvattilapsia. Ei varmaan omia biologisia.

Meillä isää ja äitiä kutsuttiin aina nimellä, kaverit sitä aina ihmetteli mutta varmaan vanhempani itse käyttivät etunimiään meille lapsille puhuttaessa. Ihan normaaleja ollaan muuten ja hyvät välit :D