Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Tää nyt oli enemmän positiivinen asia mitä hämmästellä, mutta kun olin lapsi ja keski-suomessa asuvat serkut suunnilleen samanikäisiä, vierailimme usein tätini ja näiden serkkujen luona kesäisin, heillä oli puutarhayritys, isot kasvihuoneet, mansikkapellot ja oma uimaranta. Asuivat paritalossa serkkujen isän puolen sukulaisten asuessa toisella puolella taloa, ja joka päivä tiettyyn aikaan pidettiin yhteinen kahvihetki, usein puutarhassa, ja aina sai jotain hyvää syötävää, paistettiin esim. muurinpohjalettuja. Tämä oli jotenkin käsittämätöntä kun meillä ei kotona ollut arkipäivisin edes yhteistä ruoka-aikaa, äiti oli vuorotöissä ja laittoi ruokaa vain sunnuntaisin. Vieläkin muistelen lämmöllä näitä kesäreissuja perhekokoontumisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveria kuritettiin ruumiillisesti, vaikka ne oli ihan sellainen normaalin oloinen kiva perhe ja ystävä oli ihan tavallinen kiva ja kiltti tyttö (kuten minäkin, heh-heh). Tuntui epäreilulta, kun oltiin yhdessä tehty jotain esim. oltiin lähdetty luvatta johonkin pidemmällä ja unohdettiin kotiintuloaika. Minua ehkä vähän toruttiin, mutta kaveri sai rangaistukseksi remmistä. :(

Tämä! Itse ihmettelin samaa. Lapsuudenystävälläni oli tosi mukavat vanhemmat ja vietin heidän kanssaan joskus enemmänkin aikaa ja joskus oltiin niiden mökilläkin. Ja silti niillä käytettiin fyysistä kurittamista vyöllä.

En vaan tajua tätä ristiriitaa. Osaako joku yhtään avata mitä vanhempien päässä liikkui?

Minun ystäväni isä oli lääkäri ja äiti sairaanhoitaja. Tästä terveysalan koulutuksellisesta viisaudesta huolimatta ystävälleni pidettiin välillä kuria vyöllä piiskaamalla. Eikä nyt puhuta mistään esihistoriasta, vaan 80-90-luvusta. Tuntui tyhmältä ystävän puolesta, mutta tuohon aikaan kuitenkin jotenkin kunnioitti kaikkia aikuisia, joten en muista, että olisin niitä vanhempia erityisesti inhonnut tai pelännyt. Ihan normaalisti suhtauduin jos hain ystävää ulos tai olin niillä sisällä. Outoa, että tuosta on nyt niinkin lyhyt aika. Nyt ei tulisi kuuloonkaan tällainen!

Kaverini luona olis kolmiossa sellainen huonejärjestys, että olohuoneen ja perimmäisen makkarin pystyi eristämään lukitsemalla sen sen eteisen ja olkkarin välisen lasioven. Lapset saivat olla eteisessä, keittiössa ja pikkuruisessa lastenhuoneessa, lapsia oli kolme. Asuttiin naapureina 10 vuotta, enkä ikinä käynyt heidän olkkarissa, tai siellä perämakarissa. Äiti oli kotiäiti ja iskä kävi töissä. Iltaisin vanhemmat istuivat keittiössä. Aika pienenä mietin, että mitä he tekivät niillä kahdella "ylimääräisellä" huoneella. Kai ne vanhemmat hiippilivat sinne perimmäiseen makariin nukkumaan.

Minäkin 80-90-luvulla lapsuuttani elänyt muistan yhden kaverin, jolla oli kotona keittiön seinällä taulun takana vitsa näytillä ja pelotteena. Lapset myös selvästi pelkäsivät piiskaa, olivat aivan paniikissa ja itkussa silmin, kun minä (ikävä leikkikaveri) joskus uhkasin, että kerron teidän äidille, kun kiroilitte jossain kotileikissä... 

Saman kaverin luona muistan joskus ekaluokkalaisena tehneemme läksyjä ja kaverini söi kynsiään ajatuksissaan. Hänen äitinsä oli kauhean vihainen tästä ja laittoi heti tytölle kynneliä(?), jotain pahanmakuista lakkaa tai lääkettä sormiin. Olin ihmeissäni, omat vanhempani olivat lempeitä ja kasvatukseni aika vapaa.

Perhe asui maalaistalossa, jossa tällä nelihenkisellä lapsiperheellä oli tosi pienet tilat yläkerrassa, koko perhe esimerkiksi nukkui samassa pienessä huoneessa vielä silloinkin, kun lapset olivat jo kouluikäisiä. Isovanhemmat puolestaan asuivat alakerrassa todella tilavasti. Kahdella vanhalla (äkäisellä) ihmisellä oli keittiö, iso tupa ja monta kamaria. Tätä asumisjärjestelyä ihmettelin jo lapsena. 

Perhe oli hyvin vanhoillinen ja uskonnollinen. Kuulin myöhemmin, että kun perheen tytär meni naimisiin vihdoin joskus yli kolmikymppisenä, oli hänen äitinsä ollut hirveän vihainen ja häpeissään, kun tämä kolmikymppinen pari kehtasi muuttaa yhteen asumaan jo pari kuukautta ennen papin aamenta. 

Meidän lähellä kesämökkeili kaupunkilaisperhe, jonka tyttären kanssa ystävystyin. Perhe oli maalaiskylässä vähän fiini ilmestys. Isänsä oli muistaakseni lakimies tms, äiti kotirouva ja ystäväni perheen ainoa lapsi. Muistan, että perheen äiti siivosi autoaan kaiket päivät mökin pihalla. Tai lapsesta tuntui silloin, että kaiket päivät, mutta ei kai sentään todellisuudessa. Joka tapauksessa hän melkein aina ystäväni luokse mennessäni imuroi mökin pihassa autoaan, pyyhki kostealla liinalla pintoja siellä jne. Kun vei meitä pikkutyttöjä uimaan, niin auton penkit vuorattiin jollain muovilla ja jalkatilaan taiteltiin sanomalehdet, jonka päälle meidän huolellisesti täytyi asetella huolellisesti putsatut jalkamme ja kaikin tavoin muutoinkin varoa, ettei autoon vain tule hiekkaa tai likaa. Nyt naurattaa. Ei tainnut kotirouvalla olla kauheasti tekemistä pitkinä kesinä pikkukylän mökillä. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverini sai lapsena usein ihmeellisiä "näpäytyslahjoja" Päällimmäisenä jäi mieleen hänen 6v synttärinsä. Oli kovasti toivonut Baby Bornia. Olin hänen luonaan kun hän avasi lahjansa. Olohuoneen lattialla oli Baby Bornin laatikko ja ystävä säntäsi onnesta soikeana avaamaan. Laatikossa oli sukat. Ystävä alkoi lohduttomana itkemään, kun hänen äitinsä tuli siihen ylimielinen virne naamallaan "Muistatkos sinä kun silloin jouluna söit siskosi kalenterista sen yhden suklaan omaan suuhun, tältä siskostakin tuntui silloin" ja elettiin tuolloin huhtikuuta. Nukke oli annettu pikkusiskolle sen sijaan ja kaveria oli jyrkästi kielletty koskemasta siihen. Minun kävi ihan kauheasti sääliksi kaveria ja annoin hänen aina luonani leikkiä omallani :(

Et tämän parempaa satua keksinyt?

:o kirjoitti:

Tiedän perheen, missä aikuiset sekä lapset menevät aikaisin sänkyihinsä katselemaan telkkaria ja nukahtavat tv:n katseluun. TV:ssä ilmeisesti automaattinen aikakatkaisu yöllä. Mielestäni inhottava tapa.

Suorastaan puistattava tapa? XDDDDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun olin ehkä 6-vuotias, ja osallistuin tarhakaverin synttäreille, ja kaverin paria vuotta nuorempi pikkuveli oli saanut "lohdutuslahjan". Lisäksi pari vierasta toi pikkuveljelle lahjan kutsuen sitä tällä nimellä. 

Minusta tämä oli jo sen ikäisenä täysin dorkaa. Jokaisella on kerran vuodessa synttärit. Mitä lohdutusta siinä kaipaa, jos nyt on sisaruksen vuoro? Vai onko tämä joku omalaatuinen tapa pehmustaa maailmaa lapselle?

Voi luoja, oma äitini harrastaa tuota veljeni lasten kanssa! Päivänsankarille ostetaan hervottoman iso ja itilaa vievä lahja, ja sisarukselle jotain kivaa mistä lapsi tykkää, ettei tule paha mieli. Jos lapset ovat kiinnostuneita samoista asioista, niin lapsille ostetaan täysin samat jutut (esim tietty lelu) ihan sama kenen syntymäpäivä on. Minusta tämä on aivan järjetöntä!

Joo, itselle on tullut nolo olo, kun olen mennyt sukulaislapsen synttäreille ja vienyt lahjan vain synttärisankarille. Niin sitten muut vieraat tuo lahjoja myös sisarukselle. Öö, minäkö nyt olin se pahis ja pihi sukulainen ??

Muistan, että omakin äitini on joskus ostanut serkulleni "siipilahjan", kun oli hänen isoveljensä synttärit. Olimme silloin tosi pieniä, joten olisiko ajatuksena ollut joku sellainen, että on kiva kun molemmat saavat. Siipilahjoja ei kuitenkaan harrastettu muiden synttäreillä, että en sitten tiedä. Ennemmin opetettiin olemaan iloisia siitä, että toinen sai jotain kivaa.

Minustakin tuo on outoa. Olen lisäksi kuullut monia juttuja siitä, että isosisarus aikuisenakin muistelee katkerana sitä, että hänen synttäreillään tuotiin pienemmillekin lahjat, mutta pienen synttäreillä ei hänelle.

Hienoa pianoa ei saanut soittaa, jos ei kunnolla osannut. Siihen ei saanut koskea ollenkaan ja jos oli taitava, sai soittaa perheen äidin valvonnassa. Lapsi kävi pianotunneilla, mutta harjoittelin sähköisillä koskettimilla. Jos oppi yhden laulun, sai esittää sitä muille kalliilla pianolla. Tosin tämä pianohuone oli muutenkin niin hieno, että jotenkin ymmärrän ettei sinne haluttu lapsia sotkemaan.

Lapsuudenystäväni kodissa oli se erikoista, että vanhemmat nukkuivat eri makuuhuoneissa. Se tuntui oudolta, koska oletin että kaikkien vanhemmat nukkuvat samassa huoneessa. Oli muutenkin hieman jäykän oloset vanhemmat, mutta ihan mukavia ihmisiä kuitenkin.

Meillä sai iltapalaa klo 19 eikä sen jälkeen saanut enää syödä. Piilotin huoneeseeni villasukkien sisään näkkileipää siltä varalta että tulee nälkä.

Mun vanhemmat ei koskaan halanneet tai osoittaneet kiintymystä. (johtuen ehkä siitä että riitelivät ja huusivat kovaan ääneen usein) Olin ihmeissäni, kun näin kaverien vanhempien halaavan toisiaan ja olevan hyväntuulisia toisiaan kohtaan.

Sain syödä välipalaa heti koulusta tulon jälkeen. Kaveri sai välipalaa vasta kun oli tehnyt kaikki läksyt. Mitenköhän tämä toimi sitten, kun alkoi tulla enemmän läksyjä ja kokeita, ja kouluhommia tehtiin iltaa myöten. 

Tämä on tosi hauska ketju, vaikka onkin surullista lukea joitain tarinoita. Joka huushollissa omat tapansa.

Joku vanha kaveri voisi kirjoittaa minusta tähän ketjuun. Meillä oli vanhemmat melkein aina iltamyöhään asti töissä joten siellä kotona sitten tehtiin vähän mitä sattuu ja saatettiin pelata tietokoneella tuntikausia putkeen kun ketään ei ollut estämässä. Saatoin olla myös jonkun luona leikkimässä tosi myöhään iltaan koska kukaan ei ehtinyt aiemmin tulla hakemaan minua kotiin...

Mä olin kateellinen, kun kaveri sai syödä pihalla leipää. Meillä ei lähdetty mihinkää leipä kädessä. 80luvun lapsi

Vierailija kirjoitti:

Hienoa pianoa ei saanut soittaa, jos ei kunnolla osannut. Siihen ei saanut koskea ollenkaan ja jos oli taitava, sai soittaa perheen äidin valvonnassa. Lapsi kävi pianotunneilla, mutta harjoittelin sähköisillä koskettimilla. Jos oppi yhden laulun, sai esittää sitä muille kalliilla pianolla. Tosin tämä pianohuone oli muutenkin niin hieno, että jotenkin ymmärrän ettei sinne haluttu lapsia sotkemaan.

Tuolla tavalla varmaan ainakin säästää pianonvirityskuluissa.

Yhden perheen veljekset ostivat joululahjat itselleen.

Yhdellä perheellä ei reagoida mitenkään jos vaikka oma lapsi lyö jotakuta, hymistellään hiljaa. Silti ollaan ylihysteerisiä siitä kuinka 4-vuotiasta ei saa pitää reppuselässä ettei vain putoa. Tai että samaan lasiin ei saa laittaa maitoa jos siinä on ollut mehua (miksei sitä lasia voi vaikka huuhdella välissä?)

Tajusin tätä ketjua lukiessani, että meillä oli varmaan todella kummallinen perhe. Meillä ei ollut mitään sääntöjä, vanhemmat eivät koskaan käskeneet tai kieltäneet mitään, ei ollut kotiintuloaikoja eikä läksyjä koskaan kuulusteltu tms. Ei sitten vissiin tarvinnut :D Saatiin hyviä numeroita koulusta ilmankin eikä kukaan meistä sisaruksista riekkunut yötä myöten missään. Meillä ei ollut edes mitään siivousvuoroja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä tai laittaa ruokaa. Elettiin kuin hotellissa! Äiti on jälkeenpäin sanonut, että ehtiihän niitä kotitöitä tekemään kokon lopun elämän, joten miksi patistaa lapsia sellaiseen :) Ja oikeassahan tuo oli. Minä ja sisarukseni ollaan koulutettuja ja työssäkäyviä mallikansalaisia, joilla puhtaat kodit ja hyvät ruuanlaittotaidot. Mutta taitaa olla aika harvinaista, että lapsia ei komenneta tai patisteta kotitöihin.

Tämä on vähän ohis, koska tuli mieleen oman lapsuuteni kummallisuus. Minulla tai sisaruksillani ei ollut minkäänlaisia kotiintuloaikoja, edes pieninä lapsina. Itselläni ei ollut paljoa ystäviä, joten itse olin kyllä yleensä kotona normaaliin aikaan, mutta muistan sisaruksieni teini-ikäisinä rymistelleen usein aamuyöllä neljältä kotiin herättäen minut, eivätkä vanhemmat välittäneet pätkän vertaa. Ja jos sitten harvoin menin kavereiden kanssa johonkin ja he kysyivät, milloin minun pitää olla kotona, onnistuin aina hämmästyttämään heitä sanomalla, että vaikka aamukahdelta jos siltä tuntuu. Muuten vanhempamme olivat aika tavallisia eivätkä mitenkään alkoholisoituneita tai välinpitämättömiä, joten vähän kummallinen piirre.

Erään lapsuuden kaverini perheessä lapset saivat mennä ja tulla miten halusivat. Ala-astelaisinakin viipottivat vapaasti pitkin maita ja mantuja. Asuimme pienellä paikkakunnalla. Tämä oli minusta hyvin outoa, koska omat vanhempani olivat todella tiukkoja kotiintuloaikojen kanssa eikä niistä saanut lipsua.

Muistan kerrankin sellaisen, kun teininä sain omilta vanhemmiltani kinuttua luvan mennä yökylään tämän kaverini luokse eräs kesäinen viikonloppu ja kaverini ehdotti, että lähtisimme käymään kylillä myöhään illalla. Tiesin, että, jos vanhempani saisivat tietää niin saisin kuulla kunniani, mutta oli kutkuttavaa rikkoa sääntöjä. Muistan kuinka vakuuttelin kaverini isälle eteisessä, että lupaan ettemme viivy kauaa, mutta isä vain hymyillen totesi, että tuutte sitte ku tuutte, mutta tulkaa hiljaa, jos käy niin, että muut ovat jo menneet nukkumaan. Hilluimme lämpimässä kesäyössä pikkutunneille asti ja minusta se oli niin maagista ja jännittävää! Tuo yö on jäänyt mieleeni elävästi.

Mutta, vaikka kaverini sai mennä ja tulla miten halusi niin silti mulle ei ole jäänyt kuvaa, että vanhemmat eivät olisi välittäneet lapsistaan. Heillä oli aina niin lämmin ja rakastava tunnelma. Vanhemmat veivät lapsia aina kaikille kivoille reissuille ja harrastivat yhdessä.

Muistan, kuinka erään kaverini äiti oli aina pahalla päällä, kun kaverini luokse menin. Tämä äiti on myös pahin draama kuningatar, jonka olen eläissäni tavannut. Todella rasittava uhriutuja persoona, jonka mieliala vaihtui tuon tuostakin. Jos esim. oli antanut luvan johonkin asiaan, saattoi hän seuraavassa hetkessä pyörtää päätöksensä ja yht’äkkiä se olikin kiellettyä. Ja tämän rikkomisesta sai kuulla hirveää narinaa ja valittamista. Yleensä perheenisä tuli ja puuttui näihin tilanteisiin. Kerran olimme saanneet kaverin äidiltä luvan mennä myöhään illalla kävelemään, mutta, kun olimme ovella tekemässä lähtöä, tämä draama kuningatar huusi keittiöstä, että tarkemmin ajatellen parempi, että ette lähde sittenkään ja, kun kaverini alkoi väittää vastaan ja syntyi sanaharkka perheen isä tuli ovelle ja hymyillen kuiskasi ja iski silmää, että ei hätää, menkää vaan ja laittoi oven perässämme kiinni ja kuulin, kun äiti jäi yksinään pauhaamaan peräämme. Isä vaikutti aivan normaalilta ihmiseltä ja muistan hänet mukavana, joka aina jutteli meille lapsille, mutta tuon äidin muistan hirveänä pahantuulisena kääkkänä. Tiedä sitten mikä syynä hänen käytökselleen?