Mitä jonkun lapsuudenystäväsi perheen tapaa/käytäntöä ihmettelit?

Kaverin äiti osti kaupasta munkkeja ja pesi niistä sokerit pois. Muuten kyllä syötiin makeaa, mutta näkyvä sokeri oli kielletty heillä. Samoin rasva. Sitä sai laittaa leivälle juuri ja juuri näkyvän nokareen tai alkoi ilkkuminen läskiintymisestä. Grillikioskilla kaveri tilasi pelkän sämpylän ketsupilla. Pihvi oli liian lihottava muka. Ikää meillä oli ehkä 12vee. Ei olla vuosikymmeniin oltu tekemisissä, mutta omituisesti on kaveri lihonut. 80-luvun lapsi

yhden kaverin luona laitettiin ketsuppia leivän päälle! se oli outoa, mutta niin jännittävää lapselle ja tosi hyvää. :D oikein odotin että milloin taas syödään niitä. 

Kaverin perheessä kaikki joivat vain vettä. Ei maitoa, mehuja, limuja. Vanhemmat taisivat juoda välillä piimää. Kaverini ei koskaan halunnut meilläkään juoda mitään muuta kuin vettä, kuulemma mehu ja limu oli pahaa (?!)

Vierailija kirjoitti:

Erään lapsuuden kaverini kodissa vanhemmat nukkuivat eri huoneissa. Ihmettelin ja taivastelin tätä ääneen kaverilleni noin 9v ikäisenä. Pariskunta on edelleen yhdessä, ehkäpä nukutti/ nukuttaa paremmin omassa rauhassa :)

Toinen varmaan kuorsaa tai sitten riehuu unissaan. Isäni tekee molempia ja ovat noin 25 vuotta nukkuneet äidin kanssa eri huoneissa, kun äiti  kyllästyi siihen kuorsaamisen jyrinään korvan juuressa, läpsimiseen ja sängystä pois työntämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin perheessä kaikki joivat vain vettä. Ei maitoa, mehuja, limuja. Vanhemmat taisivat juoda välillä piimää. Kaverini ei koskaan halunnut meilläkään juoda mitään muuta kuin vettä, kuulemma mehu ja limu oli pahaa (?!)

Itse en käsitä tätä et miks lapsi pakotetaa juomaan sokerijuomia. Meidänkään lapsi ei pidä limsasta yhtään ja silti hälle sitä tyrkytetään ja ollaa järkyttyneitä siitä kun ei pidä. Pidetään aivan outona lapsena ja kehutaa itteä et no miepä opetan hänet juomaan limsaa. Lapsi riepu kyyneleet silmissä ku hapot ei tunnu hyvältä suussa ja pakotetaan juomaan. Lapsen kannalta on ollu helpoin alkaa väittää muille et mie oon kieltäny ettei saa juoda. Sillo häntä ei pakoteta ja saa rauhassa juoda maitoa ja vettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveria kuritettiin ruumiillisesti, vaikka ne oli ihan sellainen normaalin oloinen kiva perhe ja ystävä oli ihan tavallinen kiva ja kiltti tyttö (kuten minäkin, heh-heh). Tuntui epäreilulta, kun oltiin yhdessä tehty jotain esim. oltiin lähdetty luvatta johonkin pidemmällä ja unohdettiin kotiintuloaika. Minua ehkä vähän toruttiin, mutta kaveri sai rangaistukseksi remmistä. :(

Minun ystävällä sama. Outoa oli se, että vaikka oli jo 90-lukua, niin omat vanhempani eivät mitenkään erityisemmin paheksuneet, asia ohitettiin vaan, että eri perheissä on eri käytännöt.

Kynnys lasuiluun taisi olla aika iso 90-luvulla. Ja toisaalta remmin käyttö ei välttämättä tarkoittanut mitään verille ruoskintaa. Omalla kohdalla se oli käytännössä sitä, että ensin tuli saarna tai siis keskustelu, ehkä sanoittaminen nykyisillä termeillä, ja sen jälkeen housut alas ja ehkä 5 kertaa vyöllä. Sattui joo, mutta ei mikään maailmanloppu.

Lsten genitaalialueita ei saisi vanhemmat pahoinpidellä koskaan. Kummallista myös miksi lapsen pitää riisua alapää paljaaksi hakkaamsita varten jos hän on varastanut omenan naapurista. Miten seksi ja privat parts liittyy omenavarkauteen?

Kyllä minä kävin vanhempieni kanssa samaan aikaan saunassa vielä aika isonakin tyttönä, joten olivat kyllä peppuni nähneet. Joten en ainakaan muista, että se pepun paljastaminen olisi kuritettaessa ollut minulle ongelma, vaan kyllä se pahin oli ihan se, kun se vyö teki niin kipeää!

Kaverin perheessä sai kiivetä ikkunasta sisään tai hypätä ikkunasta ulos ja minusta se oli mahtavaa :D Asuivat kerrostalon ekassa kerroksessa ja kaveri oli laittanut ikkunansa alle jakkaran varta vasten sitä varten. Joskus kiipesin kaverin ikkunasta salaakin sisään ja pelästytin kaverin.

Siellä ei muutenkaan ollut paljoa sääntöjä. Joskus ihmettelin kun 5v veli teki itse uunipellillä ranskalaisia, ilman aikuisten valvontaa. Meillä lapset ei saaneet käyttää uunia yksin.

Kerran olin myös tuon perheen kanssa hesburgerissa ja ihmettelin kun ruokailun jälkeen perheen pienemmät lapset lähtivät toisiin pöytiin kyselemään randomeilta ihmisiltä "saanks mä sulta ranskalaisia?" Jne. Kaverin vanhemmat lähinnä naureskelivat asialle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin perheessä kaikki joivat vain vettä. Ei maitoa, mehuja, limuja. Vanhemmat taisivat juoda välillä piimää. Kaverini ei koskaan halunnut meilläkään juoda mitään muuta kuin vettä, kuulemma mehu ja limu oli pahaa (?!)

Itse en käsitä tätä et miks lapsi pakotetaa juomaan sokerijuomia. Meidänkään lapsi ei pidä limsasta yhtään ja silti hälle sitä tyrkytetään ja ollaa järkyttyneitä siitä kun ei pidä. Pidetään aivan outona lapsena ja kehutaa itteä et no miepä opetan hänet juomaan limsaa. Lapsi riepu kyyneleet silmissä ku hapot ei tunnu hyvältä suussa ja pakotetaan juomaan. Lapsen kannalta on ollu helpoin alkaa väittää muille et mie oon kieltäny ettei saa juoda. Sillo häntä ei pakoteta ja saa rauhassa juoda maitoa ja vettä

Olen ollut samanlainen kuin lapsesi. Muistan kuinka jännitin synttäriruokailuja joissa piti juoda limsaa. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä koska en halunnut sitä taivastelevaa huomiota "ai sinä et juo limsaa!", se oli minusta noloa. Join sitten väkisin ja aika monta kertaa kaadoin osan juomasta huomaamattomasti pöydän alle tai lavuaariin :D En jäänyt kiinni.

En nyt aikuisenakaan pidä limsasta, siideristä tai muista hiilihapollisista juomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin perheessä kaikki joivat vain vettä. Ei maitoa, mehuja, limuja. Vanhemmat taisivat juoda välillä piimää. Kaverini ei koskaan halunnut meilläkään juoda mitään muuta kuin vettä, kuulemma mehu ja limu oli pahaa (?!)

Itse en käsitä tätä et miks lapsi pakotetaa juomaan sokerijuomia. Meidänkään lapsi ei pidä limsasta yhtään ja silti hälle sitä tyrkytetään ja ollaa järkyttyneitä siitä kun ei pidä. Pidetään aivan outona lapsena ja kehutaa itteä et no miepä opetan hänet juomaan limsaa. Lapsi riepu kyyneleet silmissä ku hapot ei tunnu hyvältä suussa ja pakotetaan juomaan. Lapsen kannalta on ollu helpoin alkaa väittää muille et mie oon kieltäny ettei saa juoda. Sillo häntä ei pakoteta ja saa rauhassa juoda maitoa ja vettä

Olen ollut samanlainen kuin lapsesi. Muistan kuinka jännitin synttäriruokailuja joissa piti juoda limsaa. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä koska en halunnut sitä taivastelevaa huomiota "ai sinä et juo limsaa!", se oli minusta noloa. Join sitten väkisin ja aika monta kertaa kaadoin osan juomasta huomaamattomasti pöydän alle tai lavuaariin :D En jäänyt kiinni.

En nyt aikuisenakaan pidä limsasta, siideristä tai muista hiilihapollisista juomista.

Lapsen yksi kaveri ei juo limsaa, mutta omenamehua kyllä ja varaan aina tytön synttäreille  purkin tätä kaveria varten.  Kyllä minulle saa reippaasti sanoa ellei limsa maistu, ei se ole iso asia.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun olin ehkä 6-vuotias, ja osallistuin tarhakaverin synttäreille, ja kaverin paria vuotta nuorempi pikkuveli oli saanut "lohdutuslahjan". Lisäksi pari vierasta toi pikkuveljelle lahjan kutsuen sitä tällä nimellä. 

Minusta tämä oli jo sen ikäisenä täysin dorkaa. Jokaisella on kerran vuodessa synttärit. Mitä lohdutusta siinä kaipaa, jos nyt on sisaruksen vuoro? Vai onko tämä joku omalaatuinen tapa pehmustaa maailmaa lapselle?

Voi luoja, oma äitini harrastaa tuota veljeni lasten kanssa! Päivänsankarille ostetaan hervottoman iso ja tilaa vievä lahja, ja sisarukselle jotain kivaa mistä lapsi tykkää, ettei tule paha mieli. Jos lapset ovat kiinnostuneita samoista asioista, niin lapsille ostetaan täysin samat jutut (esim tietty lelu) ihan sama kenen syntymäpäivä on. Minusta tämä on aivan järjetöntä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun olin ehkä 6-vuotias, ja osallistuin tarhakaverin synttäreille, ja kaverin paria vuotta nuorempi pikkuveli oli saanut "lohdutuslahjan". Lisäksi pari vierasta toi pikkuveljelle lahjan kutsuen sitä tällä nimellä. 

Minusta tämä oli jo sen ikäisenä täysin dorkaa. Jokaisella on kerran vuodessa synttärit. Mitä lohdutusta siinä kaipaa, jos nyt on sisaruksen vuoro? Vai onko tämä joku omalaatuinen tapa pehmustaa maailmaa lapselle?

Voi luoja, oma äitini harrastaa tuota veljeni lasten kanssa! Päivänsankarille ostetaan hervottoman iso ja tilaa vievä lahja, ja sisarukselle jotain kivaa mistä lapsi tykkää, ettei tule paha mieli. Jos lapset ovat kiinnostuneita samoista asioista, niin lapsille ostetaan täysin samat jutut (esim tietty lelu) ihan sama kenen syntymäpäivä on. Minusta tämä on aivan järjetöntä!

Joo, itselle on tullut nolo olo, kun olen mennyt sukulaislapsen synttäreille ja vienyt lahjan vain synttärisankarille. Niin sitten muut vieraat tuo lahjoja myös sisarukselle. Öö, minäkö nyt olin se pahis ja pihi sukulainen ??

Kaverin kotona ei käytetty roskista, vaan roskapussi lojui keittiön nurkassa lattialla. Se pussi vietiin kyllä ajallaan ulos ja uusi tuli tilalle, oli siistiä yms. Minusta se oli vaan kovin outoa. Muutettuaan omilleen kaverini teki samoin, rupesi käyttämään roskista vasta yhteenmuutettuaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun olin ehkä 6-vuotias, ja osallistuin tarhakaverin synttäreille, ja kaverin paria vuotta nuorempi pikkuveli oli saanut "lohdutuslahjan". Lisäksi pari vierasta toi pikkuveljelle lahjan kutsuen sitä tällä nimellä. 

Minusta tämä oli jo sen ikäisenä täysin dorkaa. Jokaisella on kerran vuodessa synttärit. Mitä lohdutusta siinä kaipaa, jos nyt on sisaruksen vuoro? Vai onko tämä joku omalaatuinen tapa pehmustaa maailmaa lapselle?

Voi luoja, oma äitini harrastaa tuota veljeni lasten kanssa! Päivänsankarille ostetaan hervottoman iso ja itilaa vievä lahja, ja sisarukselle jotain kivaa mistä lapsi tykkää, ettei tule paha mieli. Jos lapset ovat kiinnostuneita samoista asioista, niin lapsille ostetaan täysin samat jutut (esim tietty lelu) ihan sama kenen syntymäpäivä on. Minusta tämä on aivan järjetöntä!

Joo, itselle on tullut nolo olo, kun olen mennyt sukulaislapsen synttäreille ja vienyt lahjan vain synttärisankarille. Niin sitten muut vieraat tuo lahjoja myös sisarukselle. Öö, minäkö nyt olin se pahis ja pihi sukulainen ??

Muistan, että omakin äitini on joskus ostanut serkulleni "siipilahjan", kun oli hänen isoveljensä synttärit. Olimme silloin tosi pieniä, joten olisiko ajatuksena ollut joku sellainen, että on kiva kun molemmat saavat. Siipilahjoja ei kuitenkaan harrastettu muiden synttäreillä, että en sitten tiedä. Ennemmin opetettiin olemaan iloisia siitä, että toinen sai jotain kivaa.

Ystävän isällä oli tapana tulla suihkun jälkeen alasti, pyyhe joten kuten lantiolle kiedottuna, tyttärensä huoneeseen silloin, kun tyttärellä oli kämppä täynnä 13-15-vuotiaita ystäviä. Istui siinä sängyn laidalla pitkiä aikoja jalat harallaan, kertoili kaskuja ja teki tikusta asiaa. Meitä kavereita hihitytti, tytärtä nolotti. 

Kaverini vanhemmat kuuluivat johonkin erikoiseen uskonlahkoon, eivät siis mihinkään tunnettuun uskontokuntaan vaan johonkin muutaman kymmenen hengen itse perustettuun porukkaan. Perheen isällä oli makuuhuoneen seinällä itse piirrettyjä isoja kaavioita ja karttoja jostakin uskonnollisesta/filosofisesta/raamatunhistoriallisesta aiheesta. Hän kirjoitti myös uskonnollisia "tietokirjoja" omakustanteena, joita joskus aikuisena olen selaillut ja todennut, että tekstissä ei ole päätä eikä häntää, sairaan mielen tuotoksia. 

Kävin heillä usein. Vuosien varrella todistin monia muitakin pieniä ja isompia outouksia isän taholta. Lapsena ja teininä se lähinnä hihitytti ja ihmetytti, aikuisena ajattelen että hulluhan se oli. 

Mua hämmensi lapsena se, miten tiukkoja kaverin vanhemmat oli kotiintuloaikojen yms. kanssa. Itse sain aina pääasiassa mennä ja tulla miten huvitti, kunhan suunnilleen kerroin minne olen menossa enkä luuhannut missään yötä myöten. Nyt myöhemmin ajatellen meillä oltiin varmaan tosi lepsuja ja lähinnä tykättiin, kun penska oli poissa jaloista. Ihan normaali, kunnollinen aikuinen musta kuitenkin kasvoi. Käytöstapoja ja moraalia kuitenkin aina kotona painotettiin. Haluaisin uskoa, että vanhemmat luottivat muhun, mutta toisaalta voi olla etteivät vaan jaksaneet kytätä.

Kaverin vanhemmat vaativat, että kotona oli oltava tasan tietyllä kellonlyömällä ja siinä välilläkin piti soittaa kotiin ainakin kolme kertaa ja raportoida missä on ja kenen kanssa. Aina otti päähän kun oli joku hyvä leikki/muu projekti kesken ja kaverin piti lähteä kotiin ihan vaan koska niin oli sanottu, ei siellä kotona mitään siihen aikaan ollut, ei ruoka-aika tai muutakaan menoa, mutta aina jos kaveri soitti kotiin ja pyysi, että saisiko olla vähän pidempään kun on niin kivaa, niin vastaus oli tiukka ei. Pidin tätä outona lähinnä siksi, että kotiin piti mennä ihan vaan periaatteesta. Asuttiin kuitenkin samalla kadulla, eli kovin kaukana kotoa hän ei koskaan ollut. Myöskään yökylään ko. kaveri ei koskaan päässyt. Kun pyysi lupaa tulla kanssani pihalle telttaan yöksi, äitinsä oli ihan järkyttynyt moisesta ajatuksesta.

Olimme eka- tai tokaluokkalaisina silloisen lapsuuuden kaverini kanssa oikeastaan aina pihalla tai meidän kotona. Kerran kun pääsin hänen luonaan käymään, ymmärsin niin pienenä lapsenakin että hänen äitinsä oli siivousfriikki. Kengät jätettiin rappukäytävään. Sohvalle tai pedattuun sänkyyn ei saanut istua. Leikimme vain lattialla ja siinäkin hyvin sievästi. Ystävä käytti myös aina kakkosella käydessään kerrostaloyhtiön yleistä vessaa kerrosta tai kahta alempana. Ei oltu kavereita kovinkaan kauaa, vanhempani pitivät kaveriani kummallisena ja se kaveruus sitten ajan mittaan pikkuhiljaa jäi.

Kaverin äiti joka poltti tupakan 15 minuutin välein. Siis oikeasti. Ja oli kotona kaikki päivät. Silloin tuntui oudolta kun tulin itse kodista jossa elettiin terveellisesti ja vanhemmat tulivat kotiin vasta 17 illalla.

Vierailija kirjoitti:

Ystävän isällä oli tapana tulla suihkun jälkeen alasti, pyyhe joten kuten lantiolle kiedottuna, tyttärensä huoneeseen silloin, kun tyttärellä oli kämppä täynnä 13-15-vuotiaita ystäviä. Istui siinä sängyn laidalla pitkiä aikoja jalat harallaan, kertoili kaskuja ja teki tikusta asiaa. Meitä kavereita hihitytti, tytärtä nolotti. 

Kaverini vanhemmat kuuluivat johonkin erikoiseen uskonlahkoon, eivät siis mihinkään tunnettuun uskontokuntaan vaan johonkin muutaman kymmenen hengen itse perustettuun porukkaan. Perheen isällä oli makuuhuoneen seinällä itse piirrettyjä isoja kaavioita ja karttoja jostakin uskonnollisesta/filosofisesta/raamatunhistoriallisesta aiheesta. Hän kirjoitti myös uskonnollisia "tietokirjoja" omakustanteena, joita joskus aikuisena olen selaillut ja todennut, että tekstissä ei ole päätä eikä häntää, sairaan mielen tuotoksia. 

Kävin heillä usein. Vuosien varrella todistin monia muitakin pieniä ja isompia outouksia isän taholta. Lapsena ja teininä se lähinnä hihitytti ja ihmetytti, aikuisena ajattelen että hulluhan se oli. 

No näkyikö sieltä pyyhkeen alta? Oliko tarkoituksellisesti esittelemässä kalustoaan?

Tiedän perheen, missä aikuiset sekä lapset menevät aikaisin sänkyihinsä katselemaan telkkaria ja nukahtavat tv:n katseluun. TV:ssä ilmeisesti automaattinen aikakatkaisu yöllä. Mielestäni inhottava tapa.

Oma äitini oli kotiäiti, ja meidän koti oli siisti. Ihmettelin kaverin kotona, jonne joskus menimme koulun jälkeen. Hän asui äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa pienessä kaksiossa. Ovelle piti raivata tie lattiaharjan avulla ja pöydällä oli kupissa jäähtynyttä kahvia ja muita aamupalalta jääneitä tähteitä. En kovin hyvin viihtynyt siellä. Olin tottunut siihenkin, että äiti on aina kotona, kun tulen koulusta.