Mika siina on ettei jotkut ikina tapaa ketaan? Tai ole koskaan kenenkaan tyyppia?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut että "asenne", tai tarkemmin sanottuna oma sisäinen fiilis ratkaisee. Minulla on kavereita, joiden ympärillä vilisee miehiä jatkuvasti, ja sitten kavereita jotka eivät tunnu koskaan löytävän ketään. Ainoa ero näiden ihmisten välillä on "vibassa" joka heistä välittyy. Ulkonäöllä tai luonteella ei tässä ole mielestäni erityisesti osaa eikä arpaa; osa näistä ns. suosituista kavereistani on poikatyttöjä, osa äänekkäitä, osa todella ylipainoisia. Mutta heissä on se jokin että katsovat pitkään silmiin, hymyilevät kutsuvasti, säteilevät lämpöä, eivät ole ollenkaan epätoivoisia ja ottavat tilan haltuun tarvittaessa. Eli toisin sanoen, viihtyvät nahoissaan (joka näkyy suotuisasti ulospäin) ja osaavat flirttailla. Ihmiset luontaisesti hakeutuvat pariutumismielessä sellaisten henkilöiden seuraan, joista näkyy ulospäin tietty viriiliys (libido kohdallaan) ja positiivisuus. Helppo ei tarvitse olla kenenkään, ainakin itse olen huomannut että mitä arvokkaampana pidän itseäni ja mitä suorempi olen tarpeistani, sitä enemmän miehet ns. jahtaavat.

Tämä. Moni luulee, että (esim.) akateeminen koulutus, hyvä toimeentulo, teknisesti ottaen ok ulkonäkö ja itse määritellyt hyvät luonteenpiirteet riittävät. Ei riitä, jos karismaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoriaako kirjoitti:

Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.

Epärealistiset luulot itsestä: ne, ketkä susta kiinnostuu ei oo sun makuun, mut ne, joista itse kiinnostut eivät kiinnostu sinusta.

Sanoisin et suurimmalla osalla vika on omissa kriteereissä.

En tarkoita, että ketä tahansa pitäisi kelpuuttaa: mutta ehkä joskus on hyvä miettiä, mitä vaadit siihen, että "kolahtaa"? Oma taso pitää tiedostaa realistisesti.

Esimerkkinä: yh-äiti haluaa pitkän, komean, menestyneen ja urheilullisen miehen. No, tämä unelmien mies saa taas ns. parempaa, joten ei kiinnostu.

Kärjistettynä: 7 nainen haluaa 10 miehen tai toisinpäin. Mutta se 10 osapuoli haluaa sen toisen 10 kumppanikseen.

Mutta entäs he joista ei kiinnostu nolla eikä kymppi? Jos on itse vaikka aamulla kutonen ja laitettuna seiska. Ja jos elää koko elämän ilman minkäänlaista kiinnostusta keneltäkään? Eikö kutosen naista haluaisi vähintään 1-5 tason mies, joka havittelisi siis itselleen liian hyvää, mutta havittelisi kuitenkin? Miksi joistakuista ei kiinnostu yhtään kukaan koskaan ikinä?

Siksi, että se 1-5 mies ei uskalla tavoitella sitä 6-7 naista, vaikka olisikin kiinnostunut, kun ajattelee ettei mahkuja kuitenkaan ole. Mutta miksi tuo 6-7 nainen ei voi itse lähestyä tuota 1-5 miestä, jos sellainen kelpaisi? Onko kysymys siitä, että nainen vain haluaa kiinnostuksen osoituksia, vai parisuhteen "saamisesta" 🤔

Ehkä vika on juuri siinä, että ap asuu suurkaupungissa ja käy sellaisissa tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä. Jos niillä tavatuilla miehillä on vilkas sosiaalinen elämä, eivät niin herkästi kiinnostu jostain yksittäisestä naisesta, tässä tapauksessa ap:sta. Pitäisiköhän ap:n ruveta tapaamaan ihmisiä toisenlaisissa paikoissa ja asiayhteyksissä. Esim. jos käy jossain, missä on hyvin vähän naisia ja jossa tapaa oikeasti yksinäisiä miehiä, niin luulisi viennin olevan taattu.

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo luonne = on vaikea luonne. Ja sitten ihmetyttää, kun ei ole kenenkään tyyppiä. Ei kukaan etsi vaikealuontoista kumppania.

Usein nimenomaan vaikealuontoiset löytävät pitkiäkin suhteita. Niin monesti olen ihmetellyt miten esim. miestään jatkuvasti haukkuvat ja ilkeästi äyskivät naiset ovat suhteessa, itse olisin ennemmin yksin kuin sellaisen kanssa joka jatkuvasti mitätöi.

Tämä ei siis ole varsinaisesti sinuun kohdistettu viesti ap, koska en tiedä mitä tarkoitat vaikealla luonteella.

Heippa,  AP tassa.  Makin tiedan tollasia pareja paljon.  Itse en ole millaan tavalla mitatoiva,  tiedan henk.koht kuinka kauheaa sellainen on.  Olin koulukiusattu lapsena 'outouteni' takia koska asuin pienessa kylassa.  Ei- helpolla luonteella en tieda tarkoitanko kauhean hankalaakaan.  Ehka vaan etta ma olen tosi introvertti,  elan omien saantojeni ja rytmieni mukaan,  olen hieman boheemi (ainakin perheeni ja ystavieni mielesta)  ,  tarvitsen paljon omaa tilaa,  ajattelen paljon asioita ja mulla on vahvat mielipiteet.  Olen myos suorasanainen ja temperamenttinen,  riidan tullessa huudan ja moykkaan (mika ei ole sivistynytta tiedan)  mutta en ole pitkavihainen enka koskaan mokota.  Mulla on myos ronski huumori,  ja olen ian myota ymmartanyt etta jotkut ihmiset joko rakastavat mua sen takia,  tai eivat voi ollenkaan ymmartaa.   Musta tuntuu,  etta olen sellainen ihminen joka tosiaan jakaa aika paljon mielipiteita.  Joskus nuorempana en voinut sietaa sita itsessani ja yritin vaantaa itseani sellaiseen pikkusievaan muottiin, ja olla ns.  taydellinen nainen.  

Etta tiedan etta taa luonne ei ole kaikille,  mutta olen myos tosi empaattinen,  kiltti,  lojaali jne pohjimmiltani.  

"pitkiä hiljausuuksiakaan meidän seurassa ei synny."

Mielestäni ikävää, jos pariutumistilanteiden pitäisi olla jatkuvaa kälätystä ja papatusta. Mutta siksi kai hiljaisemmat (etenkin miehet) jääkin yleensä yksin, kun muut kokee lyhyenkin hiljaisuuden välittömästi turn-offiksi ja mood-killeriksi ja miksilie ja hiljaisesta hetkestä on pakko karata jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sua vanhempi ikisinkku. Kukaan ei ikinä jaksa mua paria kk kauempaa, vaikka molemmin puolin kolahtais. Nuorena tapasin paljon näitä ja olin aina innoissani, sit petyin kuitenkin ja se oli joka kerta niin karvas kokemus että kyynistyin ennen kolmekymppisiä enkä enää tapaa ketään treffimielessä. On niin iskostunut lujaa se, että en kelpaa kenellekään vaikka luonteeni on kiva ja oon kivan näköinen. Seksiin kelpaan aina, en suhteeseen. Kyllä se edelleen pahalta tuntuu kun haluaisi perustaa perheen ja muuttaa omakotitaloon, mutta kun ei niin ei.. Aina kaihoten katsooo muita, että tonkin näkösellä on noin komea mies ja mikä mussa on vikana ettne kelpaa. Äh. No ilmeisesti sitä ei sieltä ulkomailtakaan löytyisi, kun ei sullekaan joten en taida suunnitella sinne muuttoa :D

Et kai parin kuukauden kohdalla vielä tuo julki näitä perhe- ja omakotitalohaaveita? Itsekin (naisena) pelästyisin ja tulisi tunne että olen vain väline noiden saavuttamiseen, ja paikallani voisi helposti olla joku muukin, kuka vain...

Eikö toisaalta ole hyvä juttu puhua näistä haaveista jo alkuvaiheessa, että tietää kohtaako ajatukset näissä lainkaan? Ei tule sitten mahdollisesti vuosia hukattua suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa tulevaisuudelta jotain aivan muuta. Eri asia tietenkin että miten asian tuo ilmi, jos alkaa kauheasti vauvahaaveista hössöttämään ja miettimään aikataulua toteutukselle jo parin kuukauden jälkeen, niin ei ihme jos silloin pelottaa pois sellaisenkin kumppanin jonka kanssa haaveet saattaisi muuten kohdatakkin. :D

Vierailija kirjoitti:

"pitkiä hiljausuuksiakaan meidän seurassa ei synny."

Mielestäni ikävää, jos pariutumistilanteiden pitäisi olla jatkuvaa kälätystä ja papatusta. Mutta siksi kai hiljaisemmat (etenkin miehet) jääkin yleensä yksin, kun muut kokee lyhyenkin hiljaisuuden välittömästi turn-offiksi ja mood-killeriksi ja miksilie ja hiljaisesta hetkestä on pakko karata jonnekin.

Onpa mustavalkoista. Mitä tämä pitkä hiljaisuus on? Istutaan ravintolassa syömässä kaksituntia ja sanotaan hei tarjoilijalle ja kerrotaan ruoka ja lopuksi sitten kiitetään tarjoilijaa jos edes sitä ja odotetaan, että toinen on tyytyväinen koska oli niin hauska ilta? Suurin turn off on se, että niitä sanoja on lypsettävä.

Kun toinen tekee selväksi ettei mikään mitä sanoo ole tarpeeksi kiinnostavaa, että hän haluaisi kuulla sen ja odottaa vain, että toinen on hiljaa, niin miksi ihmeessä sen pitäisi olla turn on?

ja papatus? Tämä on juuri näiden itsensä kanssa viihtyvien käsitys ekstroverttien puheesta. He ovat äärettömän innostuneita ja kiinnostuneita ja puhe suorastaan lentää, mutta introverttejä kuin kiinnostaa vain he itse ja omat ajatukset,oma tila ja oma aika, niin onhan se tietenkin heistä häiritsevää. Oletan sen tuntuvan kuin kärpänen pyörisi ympärillä, ja kun tuntee olevansa introvertille kärpänen, niin eihän se hyvää lupaa.

Ei ekstroverttien tarvitse paeta hiljaisuutta ja se on monen hiljaisen aivan mahdotonta ymmärtää. Kyse on valinnasta ja onko hauskempaa jakaa ajatuksia muiden kanssa vaan pyöriä pelkästään omien ajatusten kanssa? Ja vaikka introvertit jostain syystä kuvittelevat olevansa maailman ainoa älykäs ihminen, niin jokainen ekstrovertti tietää, että maailmassa on oikeasti todella paljon todella älykkäitä ja todella mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on vaikka kuinka paljon kerrottavaa ja jaettavaa. Mutta sitä ei introvertti tiedä, koska hän kuuntele vain omia ajatuksiaan.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän kestän näitä pitkiä hiljaisuuksia harrastavia. Minulle se on merkki etteivät he halua jakaa kokemuksia. Heitä ei muut kiinnosta ja heillä joko ei ole mitään sanottavaa tai sitten heillä on ylimielinen asenne, eivätkä he siksi halua sanoa. Miten ikinä, miksi tuhlaisin kummassakaan tapauksessa aikaani heihin?

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo luonne = on vaikea luonne. Ja sitten ihmetyttää, kun ei ole kenenkään tyyppiä. Ei kukaan etsi vaikealuontoista kumppania.

Usein nimenomaan vaikealuontoiset löytävät pitkiäkin suhteita. Niin monesti olen ihmetellyt miten esim. miestään jatkuvasti haukkuvat ja ilkeästi äyskivät naiset ovat suhteessa, itse olisin ennemmin yksin kuin sellaisen kanssa joka jatkuvasti mitätöi.

Tämä ei siis ole varsinaisesti sinuun kohdistettu viesti ap, koska en tiedä mitä tarkoitat vaikealla luonteella.

Heippa,  AP tassa.  Makin tiedan tollasia pareja paljon.  Itse en ole millaan tavalla mitatoiva,  tiedan henk.koht kuinka kauheaa sellainen on.  Olin koulukiusattu lapsena 'outouteni' takia koska asuin pienessa kylassa.  Ei- helpolla luonteella en tieda tarkoitanko kauhean hankalaakaan.  Ehka vaan etta ma olen tosi introvertti,  elan omien saantojeni ja rytmieni mukaan,  olen hieman boheemi (ainakin perheeni ja ystavieni mielesta)  ,  tarvitsen paljon omaa tilaa,  ajattelen paljon asioita ja mulla on vahvat mielipiteet.  Olen myos suorasanainen ja temperamenttinen,  riidan tullessa huudan ja moykkaan (mika ei ole sivistynytta tiedan)  mutta en ole pitkavihainen enka koskaan mokota.  Mulla on myos ronski huumori,  ja olen ian myota ymmartanyt etta jotkut ihmiset joko rakastavat mua sen takia,  tai eivat voi ollenkaan ymmartaa.   Musta tuntuu,  etta olen sellainen ihminen joka tosiaan jakaa aika paljon mielipiteita.  Joskus nuorempana en voinut sietaa sita itsessani ja yritin vaantaa itseani sellaiseen pikkusievaan muottiin, ja olla ns.  taydellinen nainen.  

Etta tiedan etta taa luonne ei ole kaikille,  mutta olen myos tosi empaattinen,  kiltti,  lojaali jne pohjimmiltani.  

Olet liian itsekeskeinen, jotta joku aikuinen haluaisi tuohon yhtälöön. Sinun ajat, sinun rytmit, sinut tilat, sinun mielipiteet, sinun huumorisi, sinun suorat sanat ja sinun suuret riidat. Ehkä jopa sinun musiikkisi ja sinun ruokasi.

Suostuisitko itse alistumaan jonkun toisen noihin asioihin? Et varmasti, mutta luulet jostain syystä, että paikalle saapuu viehättävä mies, joka mukautuu sinuun ja tarpeisiisi. Tai, että jossain on joku aivan samanlainen kuin sinä.

Kaverisi kestävät sinua, koska eivät vie sinua illalla kotiinsa, eivätkä aamulla herää kanssasi. Eivät ainakaan joka päivä. Joko elämäntyylisi on oltava sellainen joista muut haaveileivat tai se ahdistaa heitä. Esimerkiksi siksi juuri vaikka urheilevat viihtyvät yhdessä. Kurinalaista, mutta kun molemmat haluavat samaa se toimii. Mutta sinun kohdalla, miten yhdistää samoja asioita haluavat, mutta joka vaatii yksin olemista? Kumpikin haluaa omaa tilaa ja silti pitäisi olla yhdessä?

Introvertti suurin toive on olla yksin ja silti toisilla myös olla parisuhteessa. Introvertti voittaa ja hän jää yksin, koska enää ei edes sosiaaliset paineet pakota vaikka avioliittoon.

Mutta ehkä voit olla parisuhteessa itsesi kanssa? Eihän muut ennenkään ole olleet tarpeeksi kiinnostavia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Olipa melkoinen introverttimiehiin kohdistunut vihanpurkaus, huhhuh. Että poljetaan ne vain suohon sinun aikaasi haaskaamasta kun ovat niin v*tun itserakkaita ja v*ttumaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Olipa melkoinen introverttimiehiin kohdistunut vihanpurkaus, huhhuh. Että poljetaan ne vain suohon sinun aikaasi haaskaamasta kun ovat niin v*tun itserakkaita ja v*ttumaisia ihmisiä.

Sama. Ja oiva esimerkki stereotyyppisestä ekstrovertistä, jonka kannattaisi hiukan välillä miettiäkin, eikä vain suoltaa paskoo taukoamatta.

Tasoteorian dilemma. Panoalffat kiinnostaa sua, mutta he eivät ole kiinnostuneita sinusta. Kiltti mies on kiinnostunut sinusta, mutta sinä et ole kiinnostunut kiltti miehestä tai itseasiassa et edes huomaa niitä miehiä.

Ne miehet on sulle näkymättömiä tai verrattavissa ällöttävään valkoiseen vaahtoon jota tulee suupieliin kun ihminen on janoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Minusta ei kiinnostu kukaan jolla on valinnanvaraa.. se tuntuu huonolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Ps. En osaa erityisesti kuvailla niitä minusta kiinnostuneita, koska ovat niin erilaisia keskenään eikä heillä ehkä ole kauheasti yhdistäviä luonteenpiirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Minusta ei kiinnostu kukaan jolla on valinnanvaraa.. se tuntuu huonolta.

Eikö sen pitäisi tuntua hyvältä, että kun joku kiinnostuu,niin kiinnostuu juuri sinusta? Kaikilla meillä on valinnanvaraa ja valinnanvapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä osaanko auttaa, mutta kerron oman kokemukseni, joka on päinvastainen.

Olen hyvin sensuelli ja naisellinen nainen. Näytän naiselta. Olen hoikka, siro ja D-kupin rinnat. Luen paljon ja urheilen, tykkään pitää itsestäni huolta. Olen jopa turhamainen, myönnän.

Luonteeltani olen superkiltti, lempeä ja avoin ja iloinen. Huumori on tärkeää itselleni samoin positiivisuus. Olen saanut jopa töissä palautetta miten olen aina hyväntuulinen, auttavainen ja iloinen..

Miehiä riittää. Ja miehet ovat kaikki toistaneet esim deiteillä samoja juttuja, mikä tuntuu hassulta.

Ensinnä olen saanut kehuja naisellisuudestani, ja sitten älykkyydestäni ja iloisuudesta ja myös avoimuudesta. Näihin ovat eri miehet kiinnittäneet minussa huomiota.

Olen hyvin monelta kuullut myös höpötyksiä sielunkumppanuudesta. Nytkin on kolme miestä samaan aikaan sanonut näin (ei ole seksiä annettu jos joku nyt sitä luulee, yhden näistä olen viestitellyt 2 vuotta). Miehet paljastavat, että kanssani on helppo olla, rentoa ja kommunikaatio pelaa. 5 miestä on kertonut, että seurassani tuntuu, kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.

Olen itse nirso, en ole näille miehille syttynyt.

Mutta siis kerron millainen on nainen, joka tuntuu vetoavan joihinkin miehiin, ei toki kaikkiin.

Hassua, nimittäin kuvailet itseäsi melko samoin kuin minä kuvailisin itseäni. En ole aivan hoikka, mutta normaalipainoinen ja povekas. Myös aina huoliteltu ulkonäkö, en lähde koskaan kotoa homssuisena. Olen hyvin huumorintajuinen ja pystyn naurattamaan isoakin porukkaa, minulle on usein ehdotettu standupin kokeilemista. Koen että olen kiinnostunut melkein kaikesta maailmankaikkeudessa ja pystyn keskustelemaan uuden tuttavuuden kanssa niin avaruudesta, jalkapallosta, USA:n politiikasta kuin vaikka ruoanlaitostakin. Tapaan uusia ihmisiä usein... ja saan miehistä kivoja kavereita. Parisuhdetta en ole koskaan saanut... Hitsi kun tietäisi mistä kiikastaa.

Entä jos miehet pitävät sinua liian hyvänä, eivät uskalla pyytää treffeille? Tee välillä itse aloite ja pyydä vaikka kävelylle juomaan termospullosta kahvia. Kiinnostus selviää kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Minusta ei kiinnostu kukaan jolla on valinnanvaraa.. se tuntuu huonolta.

Eikö sen pitäisi tuntua hyvältä, että kun joku kiinnostuu,niin kiinnostuu juuri sinusta? Kaikilla meillä on valinnanvaraa ja valinnanvapaus.

Joo tietty kun mainitsevat vielä erikseen kiinnostuneen siksi kunhan olisi edes joku. Kun muut eivät kiinnostu. Sanovat ihan suoraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että mitä vähemmän itse olen miehestä kiinnostunut, sitä kiinnostuneempi mies on minusta. Ja tietenkin toisinpäin. En ole varma mistä tämä johtuu.

Kiinnostutko samoista miehistä kuin suurin osa naisista? Miten kuvailisit miehiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta, mutta sinä et heistä? Miten arvioisit onko heillä paljonkin kysyntää naisten parissa

Ne miehet, joista olen kiinnostunut, eivät ole kaikkien naisten mielestä kiinnostavia (kukapa mies olisi), mutta yleensä joku muukin kuin minä on heistä kiinnostunut. Joillakin niistä miehistä, jotka ovat minusta kiinnostuneita, on paljon kysyntää naisten parissa, mutta ei kaikilla.

Minusta ei kiinnostu kukaan jolla on valinnanvaraa.. se tuntuu huonolta.

Eikö sen pitäisi tuntua hyvältä, että kun joku kiinnostuu,niin kiinnostuu juuri sinusta? Kaikilla meillä on valinnanvaraa ja valinnanvapaus.

Joo tietty kun mainitsevat vielä erikseen kiinnostuneen siksi kunhan olisi edes joku. Kun muut eivät kiinnostu. Sanovat ihan suoraan.

Toihan on moukkamaista käytöstä, ei tuollaista tarvitse sietää.