Mika siina on ettei jotkut ikina tapaa ketaan? Tai ole koskaan kenenkaan tyyppia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Olipa melkoinen introverttimiehiin kohdistunut vihanpurkaus, huhhuh. Että poljetaan ne vain suohon sinun aikaasi haaskaamasta kun ovat niin v*tun itserakkaita ja v*ttumaisia ihmisiä.

Sama. Ja oiva esimerkki stereotyyppisestä ekstrovertistä, jonka kannattaisi hiukan välillä miettiäkin, eikä vain suoltaa paskoo taukoamatta.

Niin onhan se julmaa kuulla mikä on lopputulos kun ensin haukkuu kaiken mitä ekstrovertit ovat kauheaksi ja tämän jälkeen ekstrovertit sanovat ettei se mitään, me viihdymme kyllä muiden ekstroverttien kanssa ja jätämme teidät introvertit yksin omaan rauhaanne ja muut introvertit taas sanoivat etteivät hekään jaksa muiden seuraa ja haluavat omat tilat, puheet ja ajat ja juuri heidän omat tapansa. Lopputuloksen tiedämmekin. Yksinäisyyttään parkuvan introvertin. Eikä kyse ole, että minä sanon jotain inhottavaa vaan vallitsevan lopputuloksen, jonka jokainen introvertti tietää suhteessa omaan sulkeutuneisuuteensa. Jos vaan on rehellinen itselleen. Mitä introverttisempi olet, sitä vähemmän sinulla on kontakteja.

Joko ihminen haluaa olla muiden kanssa ja arvostaa näitä ja myös näyttää sen tai sitten hän ei arvosta muita ja heidän tapojaan ja näyttää sen käyttäytymisellään ja hänet kyllä jätetään rauhaan. Älä huoli siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo luonne = on vaikea luonne. Ja sitten ihmetyttää, kun ei ole kenenkään tyyppiä. Ei kukaan etsi vaikealuontoista kumppania.

Usein nimenomaan vaikealuontoiset löytävät pitkiäkin suhteita. Niin monesti olen ihmetellyt miten esim. miestään jatkuvasti haukkuvat ja ilkeästi äyskivät naiset ovat suhteessa, itse olisin ennemmin yksin kuin sellaisen kanssa joka jatkuvasti mitätöi.

Tämä ei siis ole varsinaisesti sinuun kohdistettu viesti ap, koska en tiedä mitä tarkoitat vaikealla luonteella.

Heippa,  AP tassa.  Makin tiedan tollasia pareja paljon.  Itse en ole millaan tavalla mitatoiva,  tiedan henk.koht kuinka kauheaa sellainen on.  Olin koulukiusattu lapsena 'outouteni' takia koska asuin pienessa kylassa.  Ei- helpolla luonteella en tieda tarkoitanko kauhean hankalaakaan.  Ehka vaan etta ma olen tosi introvertti,  elan omien saantojeni ja rytmieni mukaan,  olen hieman boheemi (ainakin perheeni ja ystavieni mielesta)  ,  tarvitsen paljon omaa tilaa,  ajattelen paljon asioita ja mulla on vahvat mielipiteet.  Olen myos suorasanainen ja temperamenttinen,  riidan tullessa huudan ja moykkaan (mika ei ole sivistynytta tiedan)  mutta en ole pitkavihainen enka koskaan mokota.  Mulla on myos ronski huumori,  ja olen ian myota ymmartanyt etta jotkut ihmiset joko rakastavat mua sen takia,  tai eivat voi ollenkaan ymmartaa.   Musta tuntuu,  etta olen sellainen ihminen joka tosiaan jakaa aika paljon mielipiteita.  Joskus nuorempana en voinut sietaa sita itsessani ja yritin vaantaa itseani sellaiseen pikkusievaan muottiin, ja olla ns.  taydellinen nainen.  

Etta tiedan etta taa luonne ei ole kaikille,  mutta olen myos tosi empaattinen,  kiltti,  lojaali jne pohjimmiltani.  

Olet liian itsekeskeinen, jotta joku aikuinen haluaisi tuohon yhtälöön. Sinun ajat, sinun rytmit, sinut tilat, sinun mielipiteet, sinun huumorisi, sinun suorat sanat ja sinun suuret riidat. Ehkä jopa sinun musiikkisi ja sinun ruokasi.

Suostuisitko itse alistumaan jonkun toisen noihin asioihin? Et varmasti, mutta luulet jostain syystä, että paikalle saapuu viehättävä mies, joka mukautuu sinuun ja tarpeisiisi. Tai, että jossain on joku aivan samanlainen kuin sinä.

Kaverisi kestävät sinua, koska eivät vie sinua illalla kotiinsa, eivätkä aamulla herää kanssasi. Eivät ainakaan joka päivä. Joko elämäntyylisi on oltava sellainen joista muut haaveileivat tai se ahdistaa heitä. Esimerkiksi siksi juuri vaikka urheilevat viihtyvät yhdessä. Kurinalaista, mutta kun molemmat haluavat samaa se toimii. Mutta sinun kohdalla, miten yhdistää samoja asioita haluavat, mutta joka vaatii yksin olemista? Kumpikin haluaa omaa tilaa ja silti pitäisi olla yhdessä?

Introvertti suurin toive on olla yksin ja silti toisilla myös olla parisuhteessa. Introvertti voittaa ja hän jää yksin, koska enää ei edes sosiaaliset paineet pakota vaikka avioliittoon.

Mutta ehkä voit olla parisuhteessa itsesi kanssa? Eihän muut ennenkään ole olleet tarpeeksi kiinnostavia sinulle.

Ole jo hiljaa, ei ketään kiinnosta sinun vihasi introverttejä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo luonne = on vaikea luonne. Ja sitten ihmetyttää, kun ei ole kenenkään tyyppiä. Ei kukaan etsi vaikealuontoista kumppania.

Usein nimenomaan vaikealuontoiset löytävät pitkiäkin suhteita. Niin monesti olen ihmetellyt miten esim. miestään jatkuvasti haukkuvat ja ilkeästi äyskivät naiset ovat suhteessa, itse olisin ennemmin yksin kuin sellaisen kanssa joka jatkuvasti mitätöi.

Tämä ei siis ole varsinaisesti sinuun kohdistettu viesti ap, koska en tiedä mitä tarkoitat vaikealla luonteella.

Heippa,  AP tassa.  Makin tiedan tollasia pareja paljon.  Itse en ole millaan tavalla mitatoiva,  tiedan henk.koht kuinka kauheaa sellainen on.  Olin koulukiusattu lapsena 'outouteni' takia koska asuin pienessa kylassa.  Ei- helpolla luonteella en tieda tarkoitanko kauhean hankalaakaan.  Ehka vaan etta ma olen tosi introvertti,  elan omien saantojeni ja rytmieni mukaan,  olen hieman boheemi (ainakin perheeni ja ystavieni mielesta)  ,  tarvitsen paljon omaa tilaa,  ajattelen paljon asioita ja mulla on vahvat mielipiteet.  Olen myos suorasanainen ja temperamenttinen,  riidan tullessa huudan ja moykkaan (mika ei ole sivistynytta tiedan)  mutta en ole pitkavihainen enka koskaan mokota.  Mulla on myos ronski huumori,  ja olen ian myota ymmartanyt etta jotkut ihmiset joko rakastavat mua sen takia,  tai eivat voi ollenkaan ymmartaa.   Musta tuntuu,  etta olen sellainen ihminen joka tosiaan jakaa aika paljon mielipiteita.  Joskus nuorempana en voinut sietaa sita itsessani ja yritin vaantaa itseani sellaiseen pikkusievaan muottiin, ja olla ns.  taydellinen nainen.  

Etta tiedan etta taa luonne ei ole kaikille,  mutta olen myos tosi empaattinen,  kiltti,  lojaali jne pohjimmiltani.  

Olet liian itsekeskeinen, jotta joku aikuinen haluaisi tuohon yhtälöön. Sinun ajat, sinun rytmit, sinut tilat, sinun mielipiteet, sinun huumorisi, sinun suorat sanat ja sinun suuret riidat. Ehkä jopa sinun musiikkisi ja sinun ruokasi.

Suostuisitko itse alistumaan jonkun toisen noihin asioihin? Et varmasti, mutta luulet jostain syystä, että paikalle saapuu viehättävä mies, joka mukautuu sinuun ja tarpeisiisi. Tai, että jossain on joku aivan samanlainen kuin sinä.

Kaverisi kestävät sinua, koska eivät vie sinua illalla kotiinsa, eivätkä aamulla herää kanssasi. Eivät ainakaan joka päivä. Joko elämäntyylisi on oltava sellainen joista muut haaveileivat tai se ahdistaa heitä. Esimerkiksi siksi juuri vaikka urheilevat viihtyvät yhdessä. Kurinalaista, mutta kun molemmat haluavat samaa se toimii. Mutta sinun kohdalla, miten yhdistää samoja asioita haluavat, mutta joka vaatii yksin olemista? Kumpikin haluaa omaa tilaa ja silti pitäisi olla yhdessä?

Introvertti suurin toive on olla yksin ja silti toisilla myös olla parisuhteessa. Introvertti voittaa ja hän jää yksin, koska enää ei edes sosiaaliset paineet pakota vaikka avioliittoon.

Mutta ehkä voit olla parisuhteessa itsesi kanssa? Eihän muut ennenkään ole olleet tarpeeksi kiinnostavia sinulle.

Ole jo hiljaa, ei ketään kiinnosta sinun vihasi introverttejä kohtaan.

Ei tämä ole vihaa. Yritän vain kertoa miksi asiat ovat miten ovat, mutta on kuin muurille puhuisi, koska introvertti haluaa kuunnella vain niitä omia ihania hyväksi todettuja omia ajatuksiaan ja juuri se paradoksaalisesti ajaa hänet yksinäisyyteen. Minä kerron vain miten käy kun ei pidä muista ihmisistä ja heidän jutuistaan. Siinä käy niin, etteivät he halua seuraasi. Ja ketjussa on lukemattomia esimerkkejä ihan oikeasta elämästä, ellei jokin kompensoi sitä kuten ulkonäkö.

Voin olla hiljaa ja introvertti on taas yksin, mutta minä voi mennä aina etsimään ekstrovertin, joka mielellään vaihtaa ajatuksia, mutta sinä? Jäät yksin taas selittämään kuinka kukaan ei puhu sinulle ja lähtee pois.

Työn ihme kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoriaako kirjoitti:

Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.

Epärealistiset luulot itsestä: ne, ketkä susta kiinnostuu ei oo sun makuun, mut ne, joista itse kiinnostut eivät kiinnostu sinusta.

Sanoisin et suurimmalla osalla vika on omissa kriteereissä.

En tarkoita, että ketä tahansa pitäisi kelpuuttaa: mutta ehkä joskus on hyvä miettiä, mitä vaadit siihen, että "kolahtaa"? Oma taso pitää tiedostaa realistisesti.

Esimerkkinä: yh-äiti haluaa pitkän, komean, menestyneen ja urheilullisen miehen. No, tämä unelmien mies saa taas ns. parempaa, joten ei kiinnostu.

Kärjistettynä: 7 nainen haluaa 10 miehen tai toisinpäin. Mutta se 10 osapuoli haluaa sen toisen 10 kumppanikseen.

Mutta entäs he joista ei kiinnostu nolla eikä kymppi? Jos on itse vaikka aamulla kutonen ja laitettuna seiska. Ja jos elää koko elämän ilman minkäänlaista kiinnostusta keneltäkään? Eikö kutosen naista haluaisi vähintään 1-5 tason mies, joka havittelisi siis itselleen liian hyvää, mutta havittelisi kuitenkin? Miksi joistakuista ei kiinnostu yhtään kukaan koskaan ikinä?

Skaalan alapäässä ihmisissä ei oikein ole muita ihmisiä säväyttäviä ominaisuuksia, kuten ulkonäköä, sosiaalista lahjakkuutta, hauskuutta, älyä tai mitään muuta vastaavaa. Siksi edes samankaltaisten on vaikea innostua toisista samassa jamassa kamppailevien kanssa. Ja onhan se nyt jokaisen myönnettevä, että vaikea olisi ihastua äärimmäiseen epämielyttävään tai aivan mitään sanomattomaan, harmaaseen tuppisuuhun, josta ei saa oikein mitään irti. Eikö?

Vastaavasti skaalan toisessa päässä on kaikkea mitä toivoa saattaa, joten kiinnostuneita on jonoksi asti. Ei tämä tämän vaikeampaa ole.

Paitsi että nyt ei puhuta ääripäistä vaan ihmisistä, jotka ovat siltä väliltä joista kukaan ei kiinnostu. Toisista aivan tavalliset ominaisuudet omaavista ihmisistä kiinnostutaan, toisista ei.

Tähän ei ole syynä se että näissä joista ei kukaan kiinnostu, olisi mitään keskiarvosta rajusti poikkeavaa niin ulkonäössä kuin luonteessa. Tämä on ikuisuuskysymys, johon ei löydy vastausta. Kyse ei ole ulkonäöstä tai luonteesta, jopa negatiivisia ominaisuuksia paljon omaavat saavat rakkautta.

Tätä ei pysty järjellä käsittämään miksi normaaleista ja kivoista ihmisistä ei kukaan kiinnostu romanttisella ja syvemmällä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät vain ole sen tyyppisiä. Minä uskon, että tuleviin ihmissuhteisiin saadaan eväät jo lapsuudessa. Hyvät, huonot tai sitten eväspussi unohtuu kokonaan matkasta. Perusluonne, kasvatus.

Mä olen kasvanut dynamiikaltaan häiriöisessä perheessä ainoana lapsena keskellä metsää ja olen nyt alkanut ymmärtää, että ehkä sillä on vaikutuksensa. En ole oppinut olemaan ihmisten kanssa lapsena ja nuorena, niin kuinkas minä olisin sosiaalisesti normaali ihminen nykyäänkään. En usko, että minusta on suhteeseen.

Älä luovuta. Et ole saanut parhaita kortteja elämään, mutta kasvu on elämän mittainen prosessi ja voit aina kehittää itseäsi ja sosiaalisia taitoja. Olen itse myös haastavalta taustalta ja tämä oivallus on tullut vasta aikuisiässä. Opettelu on raskasta, mutta on tullut myös onnistumisia ja ihmisiin tutustuminen on helpompaa. Olen saanut paljon apua parista elämäntaidon oppaasta, paras ehkä kirja nimeltä Olet hyvä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"pitkiä hiljausuuksiakaan meidän seurassa ei synny."

Mielestäni ikävää, jos pariutumistilanteiden pitäisi olla jatkuvaa kälätystä ja papatusta. Mutta siksi kai hiljaisemmat (etenkin miehet) jääkin yleensä yksin, kun muut kokee lyhyenkin hiljaisuuden välittömästi turn-offiksi ja mood-killeriksi ja miksilie ja hiljaisesta hetkestä on pakko karata jonnekin.

Onpa mustavalkoista. Mitä tämä pitkä hiljaisuus on? Istutaan ravintolassa syömässä kaksituntia ja sanotaan hei tarjoilijalle ja kerrotaan ruoka ja lopuksi sitten kiitetään tarjoilijaa jos edes sitä ja odotetaan, että toinen on tyytyväinen koska oli niin hauska ilta? Suurin turn off on se, että niitä sanoja on lypsettävä.

Kun toinen tekee selväksi ettei mikään mitä sanoo ole tarpeeksi kiinnostavaa, että hän haluaisi kuulla sen ja odottaa vain, että toinen on hiljaa, niin miksi ihmeessä sen pitäisi olla turn on?

ja papatus? Tämä on juuri näiden itsensä kanssa viihtyvien käsitys ekstroverttien puheesta. He ovat äärettömän innostuneita ja kiinnostuneita ja puhe suorastaan lentää, mutta introverttejä kuin kiinnostaa vain he itse ja omat ajatukset,oma tila ja oma aika, niin onhan se tietenkin heistä häiritsevää. Oletan sen tuntuvan kuin kärpänen pyörisi ympärillä, ja kun tuntee olevansa introvertille kärpänen, niin eihän se hyvää lupaa.

Ei ekstroverttien tarvitse paeta hiljaisuutta ja se on monen hiljaisen aivan mahdotonta ymmärtää. Kyse on valinnasta ja onko hauskempaa jakaa ajatuksia muiden kanssa vaan pyöriä pelkästään omien ajatusten kanssa? Ja vaikka introvertit jostain syystä kuvittelevat olevansa maailman ainoa älykäs ihminen, niin jokainen ekstrovertti tietää, että maailmassa on oikeasti todella paljon todella älykkäitä ja todella mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on vaikka kuinka paljon kerrottavaa ja jaettavaa. Mutta sitä ei introvertti tiedä, koska hän kuuntele vain omia ajatuksiaan.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän kestän näitä pitkiä hiljaisuuksia harrastavia. Minulle se on merkki etteivät he halua jakaa kokemuksia. Heitä ei muut kiinnosta ja heillä joko ei ole mitään sanottavaa tai sitten heillä on ylimielinen asenne, eivätkä he siksi halua sanoa. Miten ikinä, miksi tuhlaisin kummassakaan tapauksessa aikaani heihin?

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Huhhuh harvoinpa kalikka ihan noin kovaa kalahtaa. Jokin diagnoosihan sinulla selkeästi on, mutta vinkkivitonen: ei kannata ihan kaikesta palkoontua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin tiedän omalla kohdallani mistä tämä johtuu. Olen kyllä tavannut useitakin todella mielenkiintoisia, mukavia, älykkäitä ja viehättäviä naisia, mutta omista vajavaisuuksistani johtuen en ole koskaan päässyt edes sellaiselle asteelle, että mahdollisuus millekään suuremmalle olisi voinut muodostua. Nyt tämän korjaaminen ei ole enää mahdollistakaan sillä niin suuri painolasti on harteille ja pään sisään kasvanut kaiken sen aikaisemmankin huonon ominaisuusjoukon lisäksi.

Omalla kohdalla tämä kolahtaa kyllä hyvin. Oma näkemykseni  on että rakkastuneena mitä parhainta seuraa, mutta sen kahden kuukauden jälkeen alkaa taas pienet asiat toisessa vaivaamaan  niin paljon että alan saamaan loppuun palamisen oireita. Tuloksena yleensä 1-2 kk vetäytyminen omiin oloihini ja sitten taas ihmettelen kun on niin yksinäistä. 

Perusteluina erolle on useimmiten se etten pysty pitämään itsestäni huolta parisuhteessa. Vähän herkkuja ja köllöttelyä, lasi viiniä silloin tällöin jotta vitutus pysyy kasaassa. Kovempi vitutus hoituu kunnon umpikännillä. Seuraavan päivänä on taas seuran kipeä ja herkut sekä köllöttely toimivat taas muutaman päivän. En vaan halua enää elää näin. Olisi kiva yrittää rakentaa suhdetta ulkoilun ja urheilun ympärille. Ehkä joku päivä sellainenkin daami tulee vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"pitkiä hiljausuuksiakaan meidän seurassa ei synny."

Mielestäni ikävää, jos pariutumistilanteiden pitäisi olla jatkuvaa kälätystä ja papatusta. Mutta siksi kai hiljaisemmat (etenkin miehet) jääkin yleensä yksin, kun muut kokee lyhyenkin hiljaisuuden välittömästi turn-offiksi ja mood-killeriksi ja miksilie ja hiljaisesta hetkestä on pakko karata jonnekin.

Onpa mustavalkoista. Mitä tämä pitkä hiljaisuus on? Istutaan ravintolassa syömässä kaksituntia ja sanotaan hei tarjoilijalle ja kerrotaan ruoka ja lopuksi sitten kiitetään tarjoilijaa jos edes sitä ja odotetaan, että toinen on tyytyväinen koska oli niin hauska ilta? Suurin turn off on se, että niitä sanoja on lypsettävä.

Kun toinen tekee selväksi ettei mikään mitä sanoo ole tarpeeksi kiinnostavaa, että hän haluaisi kuulla sen ja odottaa vain, että toinen on hiljaa, niin miksi ihmeessä sen pitäisi olla turn on?

ja papatus? Tämä on juuri näiden itsensä kanssa viihtyvien käsitys ekstroverttien puheesta. He ovat äärettömän innostuneita ja kiinnostuneita ja puhe suorastaan lentää, mutta introverttejä kuin kiinnostaa vain he itse ja omat ajatukset,oma tila ja oma aika, niin onhan se tietenkin heistä häiritsevää. Oletan sen tuntuvan kuin kärpänen pyörisi ympärillä, ja kun tuntee olevansa introvertille kärpänen, niin eihän se hyvää lupaa.

Ei ekstroverttien tarvitse paeta hiljaisuutta ja se on monen hiljaisen aivan mahdotonta ymmärtää. Kyse on valinnasta ja onko hauskempaa jakaa ajatuksia muiden kanssa vaan pyöriä pelkästään omien ajatusten kanssa? Ja vaikka introvertit jostain syystä kuvittelevat olevansa maailman ainoa älykäs ihminen, niin jokainen ekstrovertti tietää, että maailmassa on oikeasti todella paljon todella älykkäitä ja todella mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on vaikka kuinka paljon kerrottavaa ja jaettavaa. Mutta sitä ei introvertti tiedä, koska hän kuuntele vain omia ajatuksiaan.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän kestän näitä pitkiä hiljaisuuksia harrastavia. Minulle se on merkki etteivät he halua jakaa kokemuksia. Heitä ei muut kiinnosta ja heillä joko ei ole mitään sanottavaa tai sitten heillä on ylimielinen asenne, eivätkä he siksi halua sanoa. Miten ikinä, miksi tuhlaisin kummassakaan tapauksessa aikaani heihin?

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Huhhuh harvoinpa kalikka ihan noin kovaa kalahtaa. Jokin diagnoosihan sinulla selkeästi on, mutta vinkkivitonen: ei kannata ihan kaikesta palkoontua.

Vastauksesi ei kerro minusta vaan sinusta. Jostain syystä tulkitset, että minuun kolahti tai, että minulla on mielenterveysongelmia. Ei kolahtanut, eikä minulla ole ongelmia ja juuri se todistaa ettet sinä kykene rehellisesti näkemään mitä muut ovat.

Introverteillä on ongelma ja se on ekstrovertin vika ja ekstrovertissä oleva vika, näinhän he haluaisivat asian nähdä. Mutta omien ongelmien ratkaisu ei löydy muista vaan itsestä ja se on nyt monella niin vaikeaa hyväksyä. Introvertti sanoo, että kaikki olisi hyvin kuin ekstrovertti muuttuisi. Ekstrovertti vastaa, ettei minun tarvitse, koska minulla kaikki on ihan hyvin näinkin.

Kun joku sanoo, että on outo ja introvertti ja haluaa omaa tilaa, niin me ekstrovertit sanomme, että ok, ja siirrymme muualle viettämään aikaa muiden kanssa. Sen jälkeen voit kysyä, että kummalla on yksinäisyysongelma?

Se on julma tosiasia, eikä merkki mistään, vaikka kivaltahan se ehkä tuntuisi sanoa, että tämän sanojalla on ongelmia itsensä kanssa.

Katso nyt ihan oikeasti ympärillesi ja näe tosiasiat. Missä nämä oudot introvertit, jotka haluavat vain olla itsekseen, joilla on suurta kysyntää oikein ovat?

On varmasti myös sinkkuja ekstroverttejä, mutta he joko haluavat olla sitä tai ovat jo niin outoja.

Lopettakaa se turha tappelu introverteista ja siirrytään takaisin aiheeseen!

Eiköhän tuo kysyntä mene aika pitkälti ulkonäön pohjalta. Tai ainakin kauniit saa koko ajan huomiota ja kutsuja, vaatimattomammat eivät niinkään..

Aleksandraa kirjoitti:

Eiköhän tuo kysyntä mene aika pitkälti ulkonäön pohjalta. Tai ainakin kauniit saa koko ajan huomiota ja kutsuja, vaatimattomammat eivät niinkään..

Luitko edes ketjua? On keskusteltu paljon taviksista, ylipainoisista ym joilla riittää seuraa.

Aleksandraa kirjoitti:

Eiköhän tuo kysyntä mene aika pitkälti ulkonäön pohjalta. Tai ainakin kauniit saa koko ajan huomiota ja kutsuja, vaatimattomammat eivät niinkään..

Näin on. Ulkonäkö on tärkein ominaisuus pariutumisessa. Se on ikään kuin se minimitekijä, minkä jälkeen arvioidaan muita tekijöitä.

ei mustakaan kiinnostu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että se on oma innostuksen puutteesi. Ns. mukiinmenevänä naisena huomaan, että kyllä sitä kemiaa on jos itse kiinnostuu tai sattuu vaikuttamaan siltä. Mutta minussa ei ole mitään niin kiinnostavaa, että joku mies rupeaisi riskeeraamaan pakkeja, jos ei vastakaikua ole. Nykymiehet ehkä muutenkin ovat passiivisempia ja toivovat naiselta aloitteellisuutta. Itselläkin on aika rajallinen määrä ihmisiä joista innostun, eivätkä edes useimmat miehet keiden perässä on paljon naisia kuulu heihin.

Minulla taas päinvastoin. Miehet ovat aina kaikonneet heti jos näyttää vähänkin kiinnostusta. Taas nyt keväällä on käynyt näin. Työkaveri oli selvästi kiinnostunut minusta, ja minäkin olin tosi ihastunut jo. Aloin siis vastailla viesteihin "innokkaammin" (ei mitään ylitseampuvaa tietenkään) ja ehdotin tapaamista vapaa-ajallakin. Siihen loppui hänen flirttailunsa. Joo joo, häntä ei sitten oikeasti kiinnostanut. Mutta miksi aina käy näin.

En oikeasti ymmärrä tätä peliä. Ei saa olla tyrkyllä, mutta samaan aikaan miehet valittaa ettei naisilta saa mitään signaalia. Pitäisi olla oma itsensä, mutta ei saa vastata viestiin liian nopeasti/hauskasti/innokkaasti. Pitää esittää että on muutakin kiirettä kauheasti mutta samalla osua juuri siihen tapaamisikkunaan että miehen mielenkiinto ei jo mene muualle. En jaksa, en ymmärrä. Miksei vaan voi tavata jotakuta niin että molemmat tykkää toisistaan, haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä? Ja että tämän saisi sanoa vielä ääneenkin? Ei nyt mistään kosinnasta ole kyse kuitenkaan.

Älä tee vääriä johtopäätöksiä. Ei tuo mies ollut sinusta oikeasti kiinnostunut, totta kai silloin saa nokilleen kuka tahansa. Jos mies on kiinnostunut naisesta, niin silloin kaikki innostus sen naisen puolelta otetaan innokkaasti vastaan tietenkin. Mietipä omalta kohdaltasi, miltä tuntuu innokas mies joka ei kiinnosta sinua, verrattuna innokkaaseen mieheen josta olet kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia on se, että ihmiset hakee sitä jotain tiettyä asiaa, ja jos sinä et ole se, niin vastapuolelle ei tule mieleenkään että voisit olla romanttinen kumppani.

Esimerkiksi en itse ole kenekään unelmakumppani. Olen tavallaan elänyt itseni nurkkaan josta on melko mahdotonta pariutua: jos teeskentelen olevani vaikkapa feminiininen nainen, seuraa vain kauhea pettymys myöhemmin kun selviää että olenkin jotain ihan muuta.

Tämä sinänsä ei ole ongelma, sitä voi myös yrittää pelata pitkää peliä, eli siis tehdä itseään tutuksi omana itsenään ja samalla pyrkiä pois siltä kaverivyöhykkeeltä - kuitenkin toisten rajoja kunnioittaen.

Paha vaan että esimerkiksi eronneena vanhempana ei kerta kaikkiaan pääse menoihin sillä taajuudella että pitkä peli toimisi.

Mutta eipä se toimi kyllä kenelläkään muullakaan tällä hetkellä, että niin.

Mikä siinä muuten on, että feminiinisyys on suomalaisille naisille niin vaikeaa? Senhän pitäisi tulla ihan luonnostaan, yrittämättä. Jotenkin tuntuu että kyse on asenteista, täällä on vähän sellainen ilmapiiri että jos joku nainen uskaltaa olla täysillä naisellinen, niin hän saa heti kimppuunsa koko joukon tuhahtelevia ämmiä arvostelemaan.

Vahvuus rempseys ja käytännöllisyys on kuulunut kulttuuriin. Eivät miehetkään osaa aina suhtautua hyvin, jos nainen on liian herkkä tai liian flirtti. Nainen saa olla naisellinen jos on todistanut olevansa vahva ja pärjäävä, mutta turhamaisuus ja naiseuden avulla "vapaamatkustus" ei kerta kaikkiaan sovi.

Ääh, en nyt oikein tuota allekirjoittaisi. Minä ainakin miehenä haluaisin kokea olevani hyödyksi ja avuksi, haluaisin pitää huolta siitä toisesta. Siihen ei oikein tule mahdollisuuksia tässä "ei tartte auttaa" -kulttuurissa. Sääli. Siinä yksi säie lisää tässä kohtaamattomuusongelmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on oikeasti hyvä, että noin hiljaiset jäävät yksin ja fyysiset tarpeensa hoitavat ehkä maksullisilla. Parisuhteessa on nimittäin osattava myös antaa jotain ja varsinkin muutakin kuin seksiä.

Olipa melkoinen introverttimiehiin kohdistunut vihanpurkaus, huhhuh. Että poljetaan ne vain suohon sinun aikaasi haaskaamasta kun ovat niin v*tun itserakkaita ja v*ttumaisia ihmisiä.

Sama. Ja oiva esimerkki stereotyyppisestä ekstrovertistä, jonka kannattaisi hiukan välillä miettiäkin, eikä vain suoltaa paskoo taukoamatta.

Siinä mielessä oli kyllä oikeassa, että ainakin minulle tulee välillä sellainen olo että en jaksa osallistua johonkin tyhjänpäiväiseen keskusteluun. Vaikkapa työpaikan palavereissa, joissa jauhetaan jotain itsestäänselvyyksiä. Ei se puheen määrä, vaan laatu.

Miestenarvomaailma kirjoitti:

Kertoo miesten arvomaailmasta että mitä töykeämpi, räväkämpi ja huomionhakuisempi nainen sitä enemmän vientiä on

Ei kelpaa ei miehille ujo, kiltti, lempeä, absolutisti ja tupakoimaton nainen

Mielummin langanlaiha bimbo ja mielellään blondi

Kuin normaali painoinen viisas brunetti

Istu junassa viereen ja avaa se sanainen arkkusi niin vien sut kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppo luonne = on vaikea luonne. Ja sitten ihmetyttää, kun ei ole kenenkään tyyppiä. Ei kukaan etsi vaikealuontoista kumppania.

Usein nimenomaan vaikealuontoiset löytävät pitkiäkin suhteita. Niin monesti olen ihmetellyt miten esim. miestään jatkuvasti haukkuvat ja ilkeästi äyskivät naiset ovat suhteessa, itse olisin ennemmin yksin kuin sellaisen kanssa joka jatkuvasti mitätöi.

Tämä ei siis ole varsinaisesti sinuun kohdistettu viesti ap, koska en tiedä mitä tarkoitat vaikealla luonteella.

Heippa,  AP tassa.  Makin tiedan tollasia pareja paljon.  Itse en ole millaan tavalla mitatoiva,  tiedan henk.koht kuinka kauheaa sellainen on.  Olin koulukiusattu lapsena 'outouteni' takia koska asuin pienessa kylassa.  Ei- helpolla luonteella en tieda tarkoitanko kauhean hankalaakaan.  Ehka vaan etta ma olen tosi introvertti,  elan omien saantojeni ja rytmieni mukaan,  olen hieman boheemi (ainakin perheeni ja ystavieni mielesta)  ,  tarvitsen paljon omaa tilaa,  ajattelen paljon asioita ja mulla on vahvat mielipiteet.  Olen myos suorasanainen ja temperamenttinen,  riidan tullessa huudan ja moykkaan (mika ei ole sivistynytta tiedan)  mutta en ole pitkavihainen enka koskaan mokota.  Mulla on myos ronski huumori,  ja olen ian myota ymmartanyt etta jotkut ihmiset joko rakastavat mua sen takia,  tai eivat voi ollenkaan ymmartaa.   Musta tuntuu,  etta olen sellainen ihminen joka tosiaan jakaa aika paljon mielipiteita.  Joskus nuorempana en voinut sietaa sita itsessani ja yritin vaantaa itseani sellaiseen pikkusievaan muottiin, ja olla ns.  taydellinen nainen.  

Etta tiedan etta taa luonne ei ole kaikille,  mutta olen myos tosi empaattinen,  kiltti,  lojaali jne pohjimmiltani.  

Olet liian itsekeskeinen, jotta joku aikuinen haluaisi tuohon yhtälöön. Sinun ajat, sinun rytmit, sinut tilat, sinun mielipiteet, sinun huumorisi, sinun suorat sanat ja sinun suuret riidat. Ehkä jopa sinun musiikkisi ja sinun ruokasi.

Suostuisitko itse alistumaan jonkun toisen noihin asioihin? Et varmasti, mutta luulet jostain syystä, että paikalle saapuu viehättävä mies, joka mukautuu sinuun ja tarpeisiisi. Tai, että jossain on joku aivan samanlainen kuin sinä.

Kaverisi kestävät sinua, koska eivät vie sinua illalla kotiinsa, eivätkä aamulla herää kanssasi. Eivät ainakaan joka päivä. Joko elämäntyylisi on oltava sellainen joista muut haaveileivat tai se ahdistaa heitä. Esimerkiksi siksi juuri vaikka urheilevat viihtyvät yhdessä. Kurinalaista, mutta kun molemmat haluavat samaa se toimii. Mutta sinun kohdalla, miten yhdistää samoja asioita haluavat, mutta joka vaatii yksin olemista? Kumpikin haluaa omaa tilaa ja silti pitäisi olla yhdessä?

Introvertti suurin toive on olla yksin ja silti toisilla myös olla parisuhteessa. Introvertti voittaa ja hän jää yksin, koska enää ei edes sosiaaliset paineet pakota vaikka avioliittoon.

Mutta ehkä voit olla parisuhteessa itsesi kanssa? Eihän muut ennenkään ole olleet tarpeeksi kiinnostavia sinulle.

Ole jo hiljaa, ei ketään kiinnosta sinun vihasi introverttejä kohtaan.

Ei tämä ole vihaa. Yritän vain kertoa miksi asiat ovat miten ovat, mutta on kuin muurille puhuisi, koska introvertti haluaa kuunnella vain niitä omia ihania hyväksi todettuja omia ajatuksiaan ja juuri se paradoksaalisesti ajaa hänet yksinäisyyteen. Minä kerron vain miten käy kun ei pidä muista ihmisistä ja heidän jutuistaan. Siinä käy niin, etteivät he halua seuraasi. Ja ketjussa on lukemattomia esimerkkejä ihan oikeasta elämästä, ellei jokin kompensoi sitä kuten ulkonäkö.

Voin olla hiljaa ja introvertti on taas yksin, mutta minä voi mennä aina etsimään ekstrovertin, joka mielellään vaihtaa ajatuksia, mutta sinä? Jäät yksin taas selittämään kuinka kukaan ei puhu sinulle ja lähtee pois.

Mistä olet saanut noin alentavan käsityksen, että introverttejä kiinnostaisi vain omat ajatuksensa? Paljastat vain oman vihamielisyytesi. Kyllä meitä kiinnostaa muiden ajatukset yhtä paljon kuin teitäkin, vaikka aina emme koe tarvetta ottaa osaa keskusteluun. Omalta osaltani voin sanoa, että minulla ei ole annettavaa small talk -tason keskusteluun tai muuhun pintapuoliseen, mutta jos löydän jonkun joka ihan tosissaan haluaa keskustella isoista aiheista, olen riemuissani.

Miestenarvomaailma kirjoitti:

Kertoo miesten arvomaailmasta että mitä töykeämpi, räväkämpi ja huomionhakuisempi nainen sitä enemmän vientiä on

Aikamoista yleistystä vaihteeksi. Itse esimerkiksi sivuutan kaikki, jotka kuvaavat itseään räväkäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia on se, että ihmiset hakee sitä jotain tiettyä asiaa, ja jos sinä et ole se, niin vastapuolelle ei tule mieleenkään että voisit olla romanttinen kumppani.

Esimerkiksi en itse ole kenekään unelmakumppani. Olen tavallaan elänyt itseni nurkkaan josta on melko mahdotonta pariutua: jos teeskentelen olevani vaikkapa feminiininen nainen, seuraa vain kauhea pettymys myöhemmin kun selviää että olenkin jotain ihan muuta.

Tämä sinänsä ei ole ongelma, sitä voi myös yrittää pelata pitkää peliä, eli siis tehdä itseään tutuksi omana itsenään ja samalla pyrkiä pois siltä kaverivyöhykkeeltä - kuitenkin toisten rajoja kunnioittaen.

Paha vaan että esimerkiksi eronneena vanhempana ei kerta kaikkiaan pääse menoihin sillä taajuudella että pitkä peli toimisi.

Mutta eipä se toimi kyllä kenelläkään muullakaan tällä hetkellä, että niin.

Mikä siinä muuten on, että feminiinisyys on suomalaisille naisille niin vaikeaa? Senhän pitäisi tulla ihan luonnostaan, yrittämättä. Jotenkin tuntuu että kyse on asenteista, täällä on vähän sellainen ilmapiiri että jos joku nainen uskaltaa olla täysillä naisellinen, niin hän saa heti kimppuunsa koko joukon tuhahtelevia ämmiä arvostelemaan.

Vahvuus rempseys ja käytännöllisyys on kuulunut kulttuuriin. Eivät miehetkään osaa aina suhtautua hyvin, jos nainen on liian herkkä tai liian flirtti. Nainen saa olla naisellinen jos on todistanut olevansa vahva ja pärjäävä, mutta turhamaisuus ja naiseuden avulla "vapaamatkustus" ei kerta kaikkiaan sovi.

Ääh, en nyt oikein tuota allekirjoittaisi. Minä ainakin miehenä haluaisin kokea olevani hyödyksi ja avuksi, haluaisin pitää huolta siitä toisesta. Siihen ei oikein tule mahdollisuuksia tässä "ei tartte auttaa" -kulttuurissa. Sääli. Siinä yksi säie lisää tässä kohtaamattomuusongelmassa.

Minun kohdalleni ei ole sattunut pyyteettömästi avuliaita miehiä.

Olin nuorena ujo ja herkkä. Tai olen sitä vieläkin, mutta osaan nykyisin kompensoida oppimillani sosiaalisilla taidoilla.

Joskus ei jaksa. Esim. silloin kun olin myymässä autoani maastamuuton takia, ja asiallista ostajaa ei tahtonut löytyä.. Viimeinen tippa oli, kun yöllä autosta oli hajotettu takavalo. Lasi oli tuhannen sirpaleina kadulla. Olin sopinut auton näytöstä aamulla potentiaaliselle ostajalle. Pillahdin itkuun. Mitä tekee miesystäväni? Alkaa nauraa hohottaa minulle. Siis sitä, että itken. Myöhemmin kertoi tätä vielä hauskana juttuna kaverilleen.

Monelta muultakin mieheltä olen saanut kokea täydellistä empatian puutetta.

Juuri kyyneleet tulkitaan yleensä "kyyn eleiksi", eli naisen vilpitön tunteellisuus, suru ja järkytys, kääntyy miehen mielessä manipulaatioyritykseksi.

Nykyään olen herkistynyt huomaamaan juuri tämmöiset ominaisuudet, enkä ryhdy mihinkään läheisempään tuttavuuteen mentaalijyrien kanssa.