Lue keskustelun säännöt.
Mika siina on ettei jotkut ikina tapaa ketaan? Tai ole koskaan kenenkaan tyyppia?
29.04.2020 |
Tata olen miettinyt. Itse olen ikisinkku 29v nainen, asun yhdessa Euroopan isossa paakaupungissa ja olen vuosikausia kaynyt erilaisissa taidetapahtumissa, isoilla ja pienilla keikoilla, festareilla, kokeilen jatkuvasti uusia harrastuksia (siis koska olen sen tyylinen ihminen, en sen takia etta tapaisin miehia)
Kuitenkaan kukaan ei koskaan "kolahda", yhteytta ei loydy, kukaan ei erityisemmin kiinnostu minustakaan koskaan. Olen ihan ok-nakoinen hoikka blondi. Miinuksena ehka etta minulla ei ole helppo luonne ja olen boheemi. Kuitenkin tietyt kaverini ovat aina parisuhteissa lukuunottamatta joitain lyhyita jaksoja.
Kaipaan lahinna keskusteluja ja mielipiteita. En saalia enka vinkkeja miten tavata ihmisia.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samanlainen. 37v nainen, asun eurooppalaisessa miljoonakaupungissa, tapaan melko usein uusia ihmisiä... ja saan heistä kivoja kavereita. Koskaan, kukaan, missään ei pidä minua seksikkäänä, viehättävänä, romanttisesti kiinnostavana. En vain pääse jyvälle siitä, mikä minulta puuttuu. Jos kaverini menee juttelemaan ja tarjoamaan drinkin miehelle, hän saa tyyliin kolmen vuoden parisuhteen. Jos minä teen samoin, saan kaverin tai tylyn torjunnan. Ihan joka kerta.
Itse en koe olevani vaikea luonne. Päinvastoin, vähään tyytyväinen ja tunne-elämältäni tasainen. Tykkään myös monista asioista, joista luulisi miestenkin innostuvan, esimerkiksi urheilun katsomisesta. Joopa joo, katselen miesten kanssa jääkiekkoa tai jalkapalloa, ja he heittävät sitten minulle ylävitoset ja menevät iskemään baaritiskillä tylsistyneen näköisesti seisoskelevia naisia jotka huokailevat että kauanko tämä peli vielä kestää... Näin ihan random esimerkkinä. En siis ole mitenkään miesmäinen muuten :D.
Ja tähän tullaan viidessä sekunnissa lätisemään että lähestys vääriä miehiä... Paskat sanon minä. Miehiä on ollut aivan laidasta laitaan. Myös niitä hiljaisempia, ujompia nörttejä. Myös niitä suositumpia ekstroverttejä. Ja aivan kaikkea siltä väliltä. En ole koskaan olettanutkaan että kaikista suosituimmat miehet minusta tykkäisvät. Mutta kun ei kukaan koskaan? Miksi lähes kaikki muut löytävät edes joskus jonkun?
Eli en osaa vastata otsikon kysymykseen. Mutta et AP tosiaan ole yksin.
Voi etta, kun kuulostaa tutulta. Tsempit sulle! Ma olen vahan samanlainen, olen pohjimmiltani tosi rento ja vahan kuin yksi aijista, ehka tama on suomalainenkin piirre? Vaikealla luonteella tarkoitan ehka etta olen tosi akkipikainen ja omaan vahvat mielipiteet, en ole ikina antanut kenenkaan kavella ylitseni. olen myos tosi vanhanaikainen monessa asiassa, esim en pida sosiaalisesta mediasta, olen filosofinen ja pohdin asioita. Tiedan vallan hyvin etten ole kaikkien "cup of tea" Silti tuntuu etta kaikki muut kuitenkin tapaavat jonkun joka taydentaa heita juuri sellaisenaan. Valilla ma ajattelen, etta joku mulle sopiva mies varmasti asuu jollain toisella planeetalla!
Mulla on kanssa ollut miehia laidasta laitaan, toki huomaan itse viehattavani enemman tieteilija-nortti tai taiteellisista tyypeista.
Olen myos kokeillut online datingia ja appeja, joista sain parit valjut keskustelut aikaiseksi, ja muuten en juurikaan saa matcheja tai yhteydenottoja. Mulla ei juurikaan ole kuvia itsestani, silla en ota selfieita enka harrasta instagramittelua.
Sama tässäkin, eli kokeilin Tinderiä laihoin tuloksin. Muutama hassu match vaikka itse kyllä annoin sydämiä moninkertaisesta. No ei siinä mitään, enhän etsikään kymmentä poikaystävää vaan ihan yksi riittäisi. Aloitin tietenkin keskustelun kaikkien matchieni kanssa ja alle puolet vastasi, muut poistivat heti. Vastanneiden kanssa viestittelin kevyesti, leikkisästi, ei mitään vakavaa ja raskasta heti alkuun. Asiallista mutta hieman flirttailevaa... Ei mitään. Kukaan ei halunnut tavata enkä sitten lopulta kauaa jaksanut siellä roikkua, kun matcheja tippui harvakseltaan ja heihin ei saanut mitään yhteyttä.
Näytin profiilikuvani myös miespuolisille kavereille ja heidän mielestäni kuvat olivat hyviä, kauniita, mutta ei tyrkkyjä. Pari kivaa kasvokuvaa ja kesämekkokuva jossa näkyi kroppaakin. En mielestäni ole millään tavalla ruma... Mutta ilmeisesti sitten ainakaan seksikäs en ole kenellekään :/. Ei sillä, elämäni on hyvää näinkin, mutta... Kyllähän se välillä kaihertaa mieltä että tätä elämän osa-aluetta ei saa kokea lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi asia on se, että ihmiset hakee sitä jotain tiettyä asiaa, ja jos sinä et ole se, niin vastapuolelle ei tule mieleenkään että voisit olla romanttinen kumppani.
Esimerkiksi en itse ole kenekään unelmakumppani. Olen tavallaan elänyt itseni nurkkaan josta on melko mahdotonta pariutua: jos teeskentelen olevani vaikkapa feminiininen nainen, seuraa vain kauhea pettymys myöhemmin kun selviää että olenkin jotain ihan muuta.
Tämä sinänsä ei ole ongelma, sitä voi myös yrittää pelata pitkää peliä, eli siis tehdä itseään tutuksi omana itsenään ja samalla pyrkiä pois siltä kaverivyöhykkeeltä - kuitenkin toisten rajoja kunnioittaen.
Paha vaan että esimerkiksi eronneena vanhempana ei kerta kaikkiaan pääse menoihin sillä taajuudella että pitkä peli toimisi.
Mutta eipä se toimi kyllä kenelläkään muullakaan tällä hetkellä, että niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi naispuolista kaveria, jotka ovat "ikisinkkuja". Olen tuntenut heidät molemmat n 20 vuotta, tänä aikana toisella parisuhde, joka kesti vuoden ja toisella suhde, joka kesti puoli vuotta. Tämän lisäksi joitain yksittäisiä treffejä, mutta muuten perusvire on se, että mitään ei tapahdu. Olen tästä ihmeissäni, koska molemmat ovat mahtavia, ihania naisia. Koulutettuja, työssäkäyviä, normaalipainoisia.
Nyt kun 40 vuoden ikä lähestyy, niin olen huomannut heissä, että kynnys suhteeseen nousee koko ajan. Kun on tottunut olemaan pitkään yksin, niin kai se olisi vaikeaa jakaa arki ja tehdä kompromisseja toisen kanssa? Etenkin kun on löytänyt tavan elää ja olla onnellinen, niin kynnys lähteä suhteeseen nousee entisestään. Lisäksi tällä iällä vapaita, hyviä miehiä ei ole hirveästi. 50-vuotiaat miehet ottavat mielummin sen 30-vuotiaan (jos haluavat nuoremman), omanikäisillä saattaa olla vielä pieniä lapsia edellisestä liitosta ja 20-vuotiasta peitonheiluttajaa ei jaksa.
Kyllä noissa puuttuu se lopullinen kyky vain heittäytyä suhteeseen ja antaa mennä. Minäkin tunnen paljon todella mahtavia tyyppejä jotka ovat ilman kumppania. Mutta se mahtavuus ei auta jos ei osaa laskea niitä suojauksia ja olla sen toisen edessä juuri sellaisena kuin on. Siinä joutuu olemaan myös haavoittuvainen ja altis pettymyksille. Ja se on monille nykyajan itsenäisille ihmisille vaikeaa.
Mutta kun ei ole ketään kenen kanssa heittäytyä?! Mistä se mies löytyy jonka kanssa voi olla sellainen kuin on? Tämä on se pointti. Ei ole KETÄÄN. Ihan mielelläni hyppäisin jonkun kanssa suhteeseen, kun löytyisi edes yksi jonka "tyyppiä" olisin ja joka ihastuisi minuun samoin kuin minä häneen. t. tuo edellä kirjoittanut N37
Vierailija kirjoitti:
Tympeää ottaa ulkonäkö esiin, mutta se varmasti vaikuttaa luonteen lisäksi. Oletteko minkä näköisiä ja tyylisiä? Entä paino?
Minä ainakin olen normaalipainoinen, hieman muodokas, naisellinen pukeutumistyyli - mekkoja, kauniita kenkiä, kynnet ja hiukset aina laitettu, katson että värit sopivat yhteen, kevyt meikki jne. Ei mitään vaikutusta miesten kiinnostukseen.
Ikä vaikuttaa myös.
Olen 38, lähipiiri pitkälti samaa ikäluokkaa tai vanhempia.
Uusintakierroksilla olijoita on mutta harvassa. Sitten kun on itse vähän tämmöisen oman, yhden hengen alakulttuurinsa edustaja niin siinä karsiutuu myös tosi moni.
Ihan eri tilanne kuin parikymppisenä kun se oma persoona ja kaikkien muidenkin persoonat olivat vielä hakusessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä osaanko auttaa, mutta kerron oman kokemukseni, joka on päinvastainen.
Olen hyvin sensuelli ja naisellinen nainen. Näytän naiselta. Olen hoikka, siro ja D-kupin rinnat. Luen paljon ja urheilen, tykkään pitää itsestäni huolta. Olen jopa turhamainen, myönnän.
Luonteeltani olen superkiltti, lempeä ja avoin ja iloinen. Huumori on tärkeää itselleni samoin positiivisuus. Olen saanut jopa töissä palautetta miten olen aina hyväntuulinen, auttavainen ja iloinen..
Miehiä riittää. Ja miehet ovat kaikki toistaneet esim deiteillä samoja juttuja, mikä tuntuu hassulta.
Ensinnä olen saanut kehuja naisellisuudestani, ja sitten älykkyydestäni ja iloisuudesta ja myös avoimuudesta. Näihin ovat eri miehet kiinnittäneet minussa huomiota.
Olen hyvin monelta kuullut myös höpötyksiä sielunkumppanuudesta. Nytkin on kolme miestä samaan aikaan sanonut näin (ei ole seksiä annettu jos joku nyt sitä luulee, yhden näistä olen viestitellyt 2 vuotta). Miehet paljastavat, että kanssani on helppo olla, rentoa ja kommunikaatio pelaa. 5 miestä on kertonut, että seurassani tuntuu, kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.
Olen itse nirso, en ole näille miehille syttynyt.
Mutta siis kerron millainen on nainen, joka tuntuu vetoavan joihinkin miehiin, ei toki kaikkiin.
Hassua, nimittäin kuvailet itseäsi melko samoin kuin minä kuvailisin itseäni. En ole aivan hoikka, mutta normaalipainoinen ja povekas. Myös aina huoliteltu ulkonäkö, en lähde koskaan kotoa homssuisena. Olen hyvin huumorintajuinen ja pystyn naurattamaan isoakin porukkaa, minulle on usein ehdotettu standupin kokeilemista. Koen että olen kiinnostunut melkein kaikesta maailmankaikkeudessa ja pystyn keskustelemaan uuden tuttavuuden kanssa niin avaruudesta, jalkapallosta, USA:n politiikasta kuin vaikka ruoanlaitostakin. Tapaan uusia ihmisiä usein... ja saan miehistä kivoja kavereita. Parisuhdetta en ole koskaan saanut... Hitsi kun tietäisi mistä kiikastaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samanlainen. 37v nainen, asun eurooppalaisessa miljoonakaupungissa, tapaan melko usein uusia ihmisiä... ja saan heistä kivoja kavereita. Koskaan, kukaan, missään ei pidä minua seksikkäänä, viehättävänä, romanttisesti kiinnostavana. En vain pääse jyvälle siitä, mikä minulta puuttuu. Jos kaverini menee juttelemaan ja tarjoamaan drinkin miehelle, hän saa tyyliin kolmen vuoden parisuhteen. Jos minä teen samoin, saan kaverin tai tylyn torjunnan. Ihan joka kerta.
Itse en koe olevani vaikea luonne. Päinvastoin, vähään tyytyväinen ja tunne-elämältäni tasainen. Tykkään myös monista asioista, joista luulisi miestenkin innostuvan, esimerkiksi urheilun katsomisesta. Joopa joo, katselen miesten kanssa jääkiekkoa tai jalkapalloa, ja he heittävät sitten minulle ylävitoset ja menevät iskemään baaritiskillä tylsistyneen näköisesti seisoskelevia naisia jotka huokailevat että kauanko tämä peli vielä kestää... Näin ihan random esimerkkinä. En siis ole mitenkään miesmäinen muuten :D.
Ja tähän tullaan viidessä sekunnissa lätisemään että lähestys vääriä miehiä... Paskat sanon minä. Miehiä on ollut aivan laidasta laitaan. Myös niitä hiljaisempia, ujompia nörttejä. Myös niitä suositumpia ekstroverttejä. Ja aivan kaikkea siltä väliltä. En ole koskaan olettanutkaan että kaikista suosituimmat miehet minusta tykkäisvät. Mutta kun ei kukaan koskaan? Miksi lähes kaikki muut löytävät edes joskus jonkun?
Eli en osaa vastata otsikon kysymykseen. Mutta et AP tosiaan ole yksin.
Sinulla ei ilmeisesti ole ulkoinen paketti sitten kummoinen. En oikein muuta selitystä keksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sua vanhempi ikisinkku. Kukaan ei ikinä jaksa mua paria kk kauempaa, vaikka molemmin puolin kolahtais. Nuorena tapasin paljon näitä ja olin aina innoissani, sit petyin kuitenkin ja se oli joka kerta niin karvas kokemus että kyynistyin ennen kolmekymppisiä enkä enää tapaa ketään treffimielessä. On niin iskostunut lujaa se, että en kelpaa kenellekään vaikka luonteeni on kiva ja oon kivan näköinen. Seksiin kelpaan aina, en suhteeseen. Kyllä se edelleen pahalta tuntuu kun haluaisi perustaa perheen ja muuttaa omakotitaloon, mutta kun ei niin ei.. Aina kaihoten katsooo muita, että tonkin näkösellä on noin komea mies ja mikä mussa on vikana ettne kelpaa. Äh. No ilmeisesti sitä ei sieltä ulkomailtakaan löytyisi, kun ei sullekaan joten en taida suunnitella sinne muuttoa :D
No entäpä sinä, oletko kokeillut lähestyä erityyppisiä miehiä vai ovatko kaikki olleet samasta muotista? Komeita renttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä osaanko auttaa, mutta kerron oman kokemukseni, joka on päinvastainen.
Olen hyvin sensuelli ja naisellinen nainen. Näytän naiselta. Olen hoikka, siro ja D-kupin rinnat. Luen paljon ja urheilen, tykkään pitää itsestäni huolta. Olen jopa turhamainen, myönnän.
Luonteeltani olen superkiltti, lempeä ja avoin ja iloinen. Huumori on tärkeää itselleni samoin positiivisuus. Olen saanut jopa töissä palautetta miten olen aina hyväntuulinen, auttavainen ja iloinen..
Miehiä riittää. Ja miehet ovat kaikki toistaneet esim deiteillä samoja juttuja, mikä tuntuu hassulta.
Ensinnä olen saanut kehuja naisellisuudestani, ja sitten älykkyydestäni ja iloisuudesta ja myös avoimuudesta. Näihin ovat eri miehet kiinnittäneet minussa huomiota.
Olen hyvin monelta kuullut myös höpötyksiä sielunkumppanuudesta. Nytkin on kolme miestä samaan aikaan sanonut näin (ei ole seksiä annettu jos joku nyt sitä luulee, yhden näistä olen viestitellyt 2 vuotta). Miehet paljastavat, että kanssani on helppo olla, rentoa ja kommunikaatio pelaa. 5 miestä on kertonut, että seurassani tuntuu, kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.
Olen itse nirso, en ole näille miehille syttynyt.
Mutta siis kerron millainen on nainen, joka tuntuu vetoavan joihinkin miehiin, ei toki kaikkiin.Siro ja D-kupin rinnat...En ole luomuna nähnyt,onko jollakin sellaiset oikeasti?
Ihan kuule löytyy siro + F/G... Enkä ole ainoa laatuani. Miten voi tuolla kadulla välttyä näkemästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vapun munkki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tavannut ja tapaillut monenlaisia miehiä. Hoikkuus ja hyvä ulkonäkö takasi sen, että hankalasta luonteestani huolimatta seuraa riitti. Nyt kun ikää ja kiloja on kertynyt, niin miesten kiinnostus on lopahtanut. Edes se, että olen nykyään huomattavasti fiksumpi ja mukavampi ihminen kuin nuorempana, ei muuta asiaa. Sinällään hauska havainnoida tätä kehitystä. Nuorempana oikeasti luulin olevani fiksu ja kiinnostava :D
Eiköhän jokaisella naisella ole sama homma nuorempana. Jos ei silloin pariudu, niin todellisuus lyö päin pläsiä ihan kunnolla vanhemmiten, vaikkei olisi erityisemmin levahtanut. Miehet taas vanhemmiten innostuvat vähemmän luonnon ja nähdyn paskon takia, joten eipä vanhemmiten enää kukaan ole enää entisensä.
Aloittaja taas vaikuttaa jotenkin ylimieliseltä, kun miljoona kaupungissa pitäisi oletusarvoisesti ilmeisesti olla puolisen miljoonaa kiinnostunutta miestä pyörimässä ympärillä, vain koska olet nainen. Pieni aktivoituminen voisi edesauttaa tilannetta, mitä et kokenut kovinkaan ongelmalliseksi, mutta kuitenkin täällä asiaa ihmettelet.
Eipä todellakaan ole sama kaikilla naisilla nuorempana. Miehillä tuntuu olevan hieman omituinen päähänpinttymä siitä että kaikilla naisilla on satoja ottajia, etenkin nuorina. Johtuuko tämä siitä että miehet oikeasti näkevät vain ne kauniit naiset joilla tosiaan näin on? Ja me rumat olemme niin näkymättömiä ettei meitä lasketa naisiksi ollenkaan? Ihan kuule meistä moni saa olla täysin yksin, niin nuorena kuin vanhempanakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samanlainen. 37v nainen, asun eurooppalaisessa miljoonakaupungissa, tapaan melko usein uusia ihmisiä... ja saan heistä kivoja kavereita. Koskaan, kukaan, missään ei pidä minua seksikkäänä, viehättävänä, romanttisesti kiinnostavana. En vain pääse jyvälle siitä, mikä minulta puuttuu. Jos kaverini menee juttelemaan ja tarjoamaan drinkin miehelle, hän saa tyyliin kolmen vuoden parisuhteen. Jos minä teen samoin, saan kaverin tai tylyn torjunnan. Ihan joka kerta.
Itse en koe olevani vaikea luonne. Päinvastoin, vähään tyytyväinen ja tunne-elämältäni tasainen. Tykkään myös monista asioista, joista luulisi miestenkin innostuvan, esimerkiksi urheilun katsomisesta. Joopa joo, katselen miesten kanssa jääkiekkoa tai jalkapalloa, ja he heittävät sitten minulle ylävitoset ja menevät iskemään baaritiskillä tylsistyneen näköisesti seisoskelevia naisia jotka huokailevat että kauanko tämä peli vielä kestää... Näin ihan random esimerkkinä. En siis ole mitenkään miesmäinen muuten :D.
Ja tähän tullaan viidessä sekunnissa lätisemään että lähestys vääriä miehiä... Paskat sanon minä. Miehiä on ollut aivan laidasta laitaan. Myös niitä hiljaisempia, ujompia nörttejä. Myös niitä suositumpia ekstroverttejä. Ja aivan kaikkea siltä väliltä. En ole koskaan olettanutkaan että kaikista suosituimmat miehet minusta tykkäisvät. Mutta kun ei kukaan koskaan? Miksi lähes kaikki muut löytävät edes joskus jonkun?
Eli en osaa vastata otsikon kysymykseen. Mutta et AP tosiaan ole yksin.
Sinulla ei ilmeisesti ole ulkoinen paketti sitten kummoinen. En oikein muuta selitystä keksi.
Kiitos paljon rohkaisevasta kommentista :P. Ulkonäköni on täysin normaali - olen ihan naisen näköinen ja muotoinen. Pukeudun aina itselleni parhaalla mahdollisella tavalla, enkä ole koskaan ihmisten ilmoilla huolittelematta. Käytän hameita ja mekkoja, tykkään vähän retrohenkisistä yksityiskohdista, hiuksetkin pitkät ja yleensä kiharran niitä. Millään ulkoisella ei ole ollut mitään merkitystä miesten kiinnostukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu sun ikäinen ikisinkku mies. Sillä on poikkeuksellisen epärealistinen käsitys itsestään. Ja se aiheuttaa hänen ympärilleen sellaista ristiriitaa, jossa kukaan ei viihdy.
Hän itse sanoo, että hänellä on huono tuuri naisten suhteen. Mutta ei ristiriitainen ihminen ole kenenkään tyyppiä, sillä tuo ominaisuus hajottaa.
On ainakin aiemmin käynyt terapiassa, toivottavasti käy yhä. Ja toivottavasti siitä on apua.
Eihän tuo ole millään tavalla sen miehen vika. Kyse on siitä että muiden odotukset ovat vinksallaan. Ne muuthan siinä sen terapian tarpeessa olisivat. Ei muut voi määritellä mikä on jonkun epärealistinen käsitys itsestään.
Näitä on omassakin tuttavapiirissä. Itse kyseinen tapaus on ylipainoinen, nyt jo 50v mies, joka tykkää pitkätukkaisista blondeista, ikää saisi olla max 30v. Niin kauan kun olen tän ihmisen tuntenut, hän on ollut sinkku. Ja yhtä pitkään on viehättynyt pelkästään niistä parhaimman näköisistä naisista, joista ei ole hänelle kuin ystäviksi. Tämä mies on mukava, mutta ei löydä kumppania koska käsitys omasta markkina-arvosta on niin pielessä.
En varsinaisesti ole minkään tasoteorian kannattaja, mutta lähtökohta kuitenkin on se että jokainen haluaisi parisuhteeseen yhtä hyvän tai paremman kuin mitä itse on. Miksi kukaan haluaisi parisuhteeseen, johon itse antaa jatkuvasti enemmän kuin se toinen?
Olen varmaan ikävä, mutta sanoisin että pitäisi olla muutama miljoona ylimääräistä, niin sitten voisi olla ehkä saumaa niihin blondeihin. Jos sittenkään. 10v nuorempi eli nelikymppinen on tälle miehelle liian vanha. Ennustan että tulee olemaan yksin ja pitkään.
Vierailija kirjoitti:
vapun munkki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tavannut ja tapaillut monenlaisia miehiä. Hoikkuus ja hyvä ulkonäkö takasi sen, että hankalasta luonteestani huolimatta seuraa riitti. Nyt kun ikää ja kiloja on kertynyt, niin miesten kiinnostus on lopahtanut. Edes se, että olen nykyään huomattavasti fiksumpi ja mukavampi ihminen kuin nuorempana, ei muuta asiaa. Sinällään hauska havainnoida tätä kehitystä. Nuorempana oikeasti luulin olevani fiksu ja kiinnostava :D
Eiköhän jokaisella naisella ole sama homma nuorempana. Jos ei silloin pariudu, niin todellisuus lyö päin pläsiä ihan kunnolla vanhemmiten, vaikkei olisi erityisemmin levahtanut. Miehet taas vanhemmiten innostuvat vähemmän luonnon ja nähdyn paskon takia, joten eipä vanhemmiten enää kukaan ole enää entisensä.
Aloittaja taas vaikuttaa jotenkin ylimieliseltä, kun miljoona kaupungissa pitäisi oletusarvoisesti ilmeisesti olla puolisen miljoonaa kiinnostunutta miestä pyörimässä ympärillä, vain koska olet nainen. Pieni aktivoituminen voisi edesauttaa tilannetta, mitä et kokenut kovinkaan ongelmalliseksi, mutta kuitenkin täällä asiaa ihmettelet.
Eipä todellakaan ole sama kaikilla naisilla nuorempana. Miehillä tuntuu olevan hieman omituinen päähänpinttymä siitä että kaikilla naisilla on satoja ottajia, etenkin nuorina. Johtuuko tämä siitä että miehet oikeasti näkevät vain ne kauniit naiset joilla tosiaan näin on? Ja me rumat olemme niin näkymättömiä ettei meitä lasketa naisiksi ollenkaan? Ihan kuule meistä moni saa olla täysin yksin, niin nuorena kuin vanhempanakin.
Ei tietenkään kaikilla ole satoja kiinnostuneita, mutta on niitä varmasti enemmän kuin vanhemmiten samalla henkilöllä. Nuorena sitä vaan harva osaa laskea rimaa riittävän alas, vaikka osalla se pitäisi tehdä mikäli pariutua haluaa.
Mutta kun näistä ei oikein saa puhua, niin miten joku nuori voisi tuommoista älytä itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu sun ikäinen ikisinkku mies. Sillä on poikkeuksellisen epärealistinen käsitys itsestään. Ja se aiheuttaa hänen ympärilleen sellaista ristiriitaa, jossa kukaan ei viihdy.
Hän itse sanoo, että hänellä on huono tuuri naisten suhteen. Mutta ei ristiriitainen ihminen ole kenenkään tyyppiä, sillä tuo ominaisuus hajottaa.
On ainakin aiemmin käynyt terapiassa, toivottavasti käy yhä. Ja toivottavasti siitä on apua.
Eihän tuo ole millään tavalla sen miehen vika. Kyse on siitä että muiden odotukset ovat vinksallaan. Ne muuthan siinä sen terapian tarpeessa olisivat. Ei muut voi määritellä mikä on jonkun epärealistinen käsitys itsestään.
Näitä on omassakin tuttavapiirissä. Itse kyseinen tapaus on ylipainoinen, nyt jo 50v mies, joka tykkää pitkätukkaisista blondeista, ikää saisi olla max 30v. Niin kauan kun olen tän ihmisen tuntenut, hän on ollut sinkku. Ja yhtä pitkään on viehättynyt pelkästään niistä parhaimman näköisistä naisista, joista ei ole hänelle kuin ystäviksi. Tämä mies on mukava, mutta ei löydä kumppania koska käsitys omasta markkina-arvosta on niin pielessä.
En varsinaisesti ole minkään tasoteorian kannattaja, mutta lähtökohta kuitenkin on se että jokainen haluaisi parisuhteeseen yhtä hyvän tai paremman kuin mitä itse on. Miksi kukaan haluaisi parisuhteeseen, johon itse antaa jatkuvasti enemmän kuin se toinen?
Olen varmaan ikävä, mutta sanoisin että pitäisi olla muutama miljoona ylimääräistä, niin sitten voisi olla ehkä saumaa niihin blondeihin. Jos sittenkään. 10v nuorempi eli nelikymppinen on tälle miehelle liian vanha. Ennustan että tulee olemaan yksin ja pitkään.
Et ole tasoteorian kannattaja, mutta tuossa mitä puhdasoppisin julistaja? Tuo on klassinen esimerkki, minkä naiset viimeistään tajuavat, mutta kun itsereflektiokykyä ei oikein ole, niin eihän tasoteoriat itseä tietenkään koske. Mutta kun laitetaan joku turilas lähestymään missiä, niin ne helevetin tasoteoriat kyllä ovat olemassa.
Olette vähän hölmöjä.
Samaistun hyvin pitkälti näihin kokemuksiin. Olen jo 41, hyvin vaikea on löytää samanhenkistä miestä, vaikken ole mitenkään "poikkeuksellisen erilainen". Mullakin on ns. vaikea luonne ja oman tilan tarve on suuri. Kun ihastun, niin se tuo kaikki epävarmuuteni esille. Niinpä ne harvat aidosti kiinnostavat seurustelun alutkin helposti päättyvät. Mulla on myös suojakuori päällä.
Ongelmana on että ihastun harvoin, kun ei löydy sellaisia miehiä, joiden kanssa ajatukset menisivät synkkaan edes jossain määrin. Vaikka ole tottunut yksin elämiseen, en kuitenkaan haluaisi viettää loppuelämää yksin.
Serpentiini hörhö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu sun ikäinen ikisinkku mies. Sillä on poikkeuksellisen epärealistinen käsitys itsestään. Ja se aiheuttaa hänen ympärilleen sellaista ristiriitaa, jossa kukaan ei viihdy.
Hän itse sanoo, että hänellä on huono tuuri naisten suhteen. Mutta ei ristiriitainen ihminen ole kenenkään tyyppiä, sillä tuo ominaisuus hajottaa.
On ainakin aiemmin käynyt terapiassa, toivottavasti käy yhä. Ja toivottavasti siitä on apua.
Eihän tuo ole millään tavalla sen miehen vika. Kyse on siitä että muiden odotukset ovat vinksallaan. Ne muuthan siinä sen terapian tarpeessa olisivat. Ei muut voi määritellä mikä on jonkun epärealistinen käsitys itsestään.
Näitä on omassakin tuttavapiirissä. Itse kyseinen tapaus on ylipainoinen, nyt jo 50v mies, joka tykkää pitkätukkaisista blondeista, ikää saisi olla max 30v. Niin kauan kun olen tän ihmisen tuntenut, hän on ollut sinkku. Ja yhtä pitkään on viehättynyt pelkästään niistä parhaimman näköisistä naisista, joista ei ole hänelle kuin ystäviksi. Tämä mies on mukava, mutta ei löydä kumppania koska käsitys omasta markkina-arvosta on niin pielessä.
En varsinaisesti ole minkään tasoteorian kannattaja, mutta lähtökohta kuitenkin on se että jokainen haluaisi parisuhteeseen yhtä hyvän tai paremman kuin mitä itse on. Miksi kukaan haluaisi parisuhteeseen, johon itse antaa jatkuvasti enemmän kuin se toinen?
Olen varmaan ikävä, mutta sanoisin että pitäisi olla muutama miljoona ylimääräistä, niin sitten voisi olla ehkä saumaa niihin blondeihin. Jos sittenkään. 10v nuorempi eli nelikymppinen on tälle miehelle liian vanha. Ennustan että tulee olemaan yksin ja pitkään.
Et ole tasoteorian kannattaja, mutta tuossa mitä puhdasoppisin julistaja? Tuo on klassinen esimerkki, minkä naiset viimeistään tajuavat, mutta kun itsereflektiokykyä ei oikein ole, niin eihän tasoteoriat itseä tietenkään koske. Mutta kun laitetaan joku turilas lähestymään missiä, niin ne helevetin tasoteoriat kyllä ovat olemassa.
Olette vähän hölmöjä.
Kiva! Olen ihan tavallisen näköinen nainen, ja aina on ollut vientiä. En kuitenkaan ole koskaan tavoitellut mitään salilla bodaavia ukkoja, koska en itse harrasta kyseistä lajia. Lika barn lekar bäst, jos on itse huippukunnossa voi odottaa samaa kumppaniltaan. Jos on itse sohvaperuna, niin pitäisi hyväksyä, ettei se toinenkaan välttämättä ole fitnessmalli. Tästä on kysymys.
Jos mies näyttää vatsoineen siltä kuin olisi 9kk raskaana, on turha olla sitä mieltä että naisen pitäisi olla mallimitoissa.
Vierailija kirjoitti:
Serpentiini hörhö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu sun ikäinen ikisinkku mies. Sillä on poikkeuksellisen epärealistinen käsitys itsestään. Ja se aiheuttaa hänen ympärilleen sellaista ristiriitaa, jossa kukaan ei viihdy.
Hän itse sanoo, että hänellä on huono tuuri naisten suhteen. Mutta ei ristiriitainen ihminen ole kenenkään tyyppiä, sillä tuo ominaisuus hajottaa.
On ainakin aiemmin käynyt terapiassa, toivottavasti käy yhä. Ja toivottavasti siitä on apua.
Eihän tuo ole millään tavalla sen miehen vika. Kyse on siitä että muiden odotukset ovat vinksallaan. Ne muuthan siinä sen terapian tarpeessa olisivat. Ei muut voi määritellä mikä on jonkun epärealistinen käsitys itsestään.
Näitä on omassakin tuttavapiirissä. Itse kyseinen tapaus on ylipainoinen, nyt jo 50v mies, joka tykkää pitkätukkaisista blondeista, ikää saisi olla max 30v. Niin kauan kun olen tän ihmisen tuntenut, hän on ollut sinkku. Ja yhtä pitkään on viehättynyt pelkästään niistä parhaimman näköisistä naisista, joista ei ole hänelle kuin ystäviksi. Tämä mies on mukava, mutta ei löydä kumppania koska käsitys omasta markkina-arvosta on niin pielessä.
En varsinaisesti ole minkään tasoteorian kannattaja, mutta lähtökohta kuitenkin on se että jokainen haluaisi parisuhteeseen yhtä hyvän tai paremman kuin mitä itse on. Miksi kukaan haluaisi parisuhteeseen, johon itse antaa jatkuvasti enemmän kuin se toinen?
Olen varmaan ikävä, mutta sanoisin että pitäisi olla muutama miljoona ylimääräistä, niin sitten voisi olla ehkä saumaa niihin blondeihin. Jos sittenkään. 10v nuorempi eli nelikymppinen on tälle miehelle liian vanha. Ennustan että tulee olemaan yksin ja pitkään.
Et ole tasoteorian kannattaja, mutta tuossa mitä puhdasoppisin julistaja? Tuo on klassinen esimerkki, minkä naiset viimeistään tajuavat, mutta kun itsereflektiokykyä ei oikein ole, niin eihän tasoteoriat itseä tietenkään koske. Mutta kun laitetaan joku turilas lähestymään missiä, niin ne helevetin tasoteoriat kyllä ovat olemassa.
Olette vähän hölmöjä.
Kiva! Olen ihan tavallisen näköinen nainen, ja aina on ollut vientiä. En kuitenkaan ole koskaan tavoitellut mitään salilla bodaavia ukkoja, koska en itse harrasta kyseistä lajia. Lika barn lekar bäst, jos on itse huippukunnossa voi odottaa samaa kumppaniltaan. Jos on itse sohvaperuna, niin pitäisi hyväksyä, ettei se toinenkaan välttämättä ole fitnessmalli. Tästä on kysymys.
Jos mies näyttää vatsoineen siltä kuin olisi 9kk raskaana, on turha olla sitä mieltä että naisen pitäisi olla mallimitoissa.
Hyvä! Olet jo ymmärtänyt pariutumisteorian karkeimman asteen. Tuosta kun jatkat opintoja, niin saatat kehittyä asiantuntijaksi ja voitkin neuvoa ystäväpiirisi vaikeroivia ikisinkkunaisia asiassa.
Täällä kun ei suosita teoreettisia ajatuksia, niin kerronpa omakohtaisen näkemykseni. Miksi itse tyytyisin kaikin tavoin keskinkertaiseen, saati johonkin typerään rumilukseen, jos olen seurustellut ja nytkin sutinoin kauniiden ja älykkäiden naisten kanssa? Sieltä ne sielunkumppanit itselleni löytyy, eikä mistään kaatikselta.
Leipä tippas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serpentiini hörhö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu sun ikäinen ikisinkku mies. Sillä on poikkeuksellisen epärealistinen käsitys itsestään. Ja se aiheuttaa hänen ympärilleen sellaista ristiriitaa, jossa kukaan ei viihdy.
Hän itse sanoo, että hänellä on huono tuuri naisten suhteen. Mutta ei ristiriitainen ihminen ole kenenkään tyyppiä, sillä tuo ominaisuus hajottaa.
On ainakin aiemmin käynyt terapiassa, toivottavasti käy yhä. Ja toivottavasti siitä on apua.
Eihän tuo ole millään tavalla sen miehen vika. Kyse on siitä että muiden odotukset ovat vinksallaan. Ne muuthan siinä sen terapian tarpeessa olisivat. Ei muut voi määritellä mikä on jonkun epärealistinen käsitys itsestään.
Näitä on omassakin tuttavapiirissä. Itse kyseinen tapaus on ylipainoinen, nyt jo 50v mies, joka tykkää pitkätukkaisista blondeista, ikää saisi olla max 30v. Niin kauan kun olen tän ihmisen tuntenut, hän on ollut sinkku. Ja yhtä pitkään on viehättynyt pelkästään niistä parhaimman näköisistä naisista, joista ei ole hänelle kuin ystäviksi. Tämä mies on mukava, mutta ei löydä kumppania koska käsitys omasta markkina-arvosta on niin pielessä.
En varsinaisesti ole minkään tasoteorian kannattaja, mutta lähtökohta kuitenkin on se että jokainen haluaisi parisuhteeseen yhtä hyvän tai paremman kuin mitä itse on. Miksi kukaan haluaisi parisuhteeseen, johon itse antaa jatkuvasti enemmän kuin se toinen?
Olen varmaan ikävä, mutta sanoisin että pitäisi olla muutama miljoona ylimääräistä, niin sitten voisi olla ehkä saumaa niihin blondeihin. Jos sittenkään. 10v nuorempi eli nelikymppinen on tälle miehelle liian vanha. Ennustan että tulee olemaan yksin ja pitkään.
Et ole tasoteorian kannattaja, mutta tuossa mitä puhdasoppisin julistaja? Tuo on klassinen esimerkki, minkä naiset viimeistään tajuavat, mutta kun itsereflektiokykyä ei oikein ole, niin eihän tasoteoriat itseä tietenkään koske. Mutta kun laitetaan joku turilas lähestymään missiä, niin ne helevetin tasoteoriat kyllä ovat olemassa.
Olette vähän hölmöjä.
Kiva! Olen ihan tavallisen näköinen nainen, ja aina on ollut vientiä. En kuitenkaan ole koskaan tavoitellut mitään salilla bodaavia ukkoja, koska en itse harrasta kyseistä lajia. Lika barn lekar bäst, jos on itse huippukunnossa voi odottaa samaa kumppaniltaan. Jos on itse sohvaperuna, niin pitäisi hyväksyä, ettei se toinenkaan välttämättä ole fitnessmalli. Tästä on kysymys.
Jos mies näyttää vatsoineen siltä kuin olisi 9kk raskaana, on turha olla sitä mieltä että naisen pitäisi olla mallimitoissa.
Hyvä! Olet jo ymmärtänyt pariutumisteorian karkeimman asteen. Tuosta kun jatkat opintoja, niin saatat kehittyä asiantuntijaksi ja voitkin neuvoa ystäväpiirisi vaikeroivia ikisinkkunaisia asiassa.
Täällä kun ei suosita teoreettisia ajatuksia, niin kerronpa omakohtaisen näkemykseni. Miksi itse tyytyisin kaikin tavoin keskinkertaiseen, saati johonkin typerään rumilukseen, jos olen seurustellut ja nytkin sutinoin kauniiden ja älykkäiden naisten kanssa? Sieltä ne sielunkumppanit itselleni löytyy, eikä mistään kaatikselta.
Enpä ole koskaan joutunut kumppania hakemaan kaatikseltakaan. Hyvä jos sulla on vientiä kans, jos ei olisi niin silloin kannattaisi realistisesti arvioida itseään ja omia hyviä ja huonoja puolia.
Siitähän tässä oli kysymys, että on realistinen arvio omasta tilanteesta, ja toimet sen mukaan. Sulla tuntuu olevan, jos sitä sutinaa kerran on.
Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.
Epärealistiset luulot itsestä: ne, ketkä susta kiinnostuu ei oo sun makuun, mut ne, joista itse kiinnostut eivät kiinnostu sinusta.
Sanoisin et suurimmalla osalla vika on omissa kriteereissä.
En tarkoita, että ketä tahansa pitäisi kelpuuttaa: mutta ehkä joskus on hyvä miettiä, mitä vaadit siihen, että "kolahtaa"? Oma taso pitää tiedostaa realistisesti.
Esimerkkinä: yh-äiti haluaa pitkän, komean, menestyneen ja urheilullisen miehen. No, tämä unelmien mies saa taas ns. parempaa, joten ei kiinnostu.
Kärjistettynä: 7 nainen haluaa 10 miehen tai toisinpäin. Mutta se 10 osapuoli haluaa sen toisen 10 kumppanikseen.
Omalla kohdallani johtuu monen eri tekijän summasta. Mun lapsuus oli aika karsea, enkä ole koskaan oikein luottanut ihmisiin. Ikää nyt 30 v ja olen ollut vain parissa lyhyessä suhteessa luonnevikaisten miesten kanssa. Toki muutkin miehet ovat olleet kiinnostuneita minusta, mutten itse kiinnostu miehistä kovin helposti. Varsinkin vanhemmiten kynnys alkaa seurustelemaan on noussut entisestään, koska olen oppinut tuntemaan itseni paremmin, enkä halua tapailla miestä, jonka kanssa esim. arvomaailmat eivät kohtaa. Nuorempana olin joustavampi tämän ja monen muun asian suhteen. Olen erakkoluonne, viihdyn itsekseni ja olen aika nirso kavereiden ja kumppaneiden suhteen. Tuntuu että joillekin kelpaa kuka tahansa, kunhan vain on joku jonka kanssa olla. Mulla on myös aika ronski huumorintaju naiseksi, mikä tuntuu jakavan mielipiteitä. Jotkut näyttävät syttyvän siitä, toiset eivät voi sietää.