Lue keskustelun säännöt.
Ex-kumppani: henkistä väkivaltaa minua kohtaan vs. hänen ihana uusi suhteensa
Seela
28.04.2020 |
Olin kahdeksan vuotta parisuhteessa, avoliitossa ja kolme lasta. Ajoittain meni ok/hyvinkin, erityisesti ennen lapsia ja kun ex-mies suostui käyttämään mielialalääkkeitä. Eityisesti lasten tultua taloon on kyllä ollut aika pas*aa. Hän ei kstänyt YHTÄÄN säätöä ja epätäydellisyyttä ja kaikki oli minun vikaani. Toki nämä piirteet olivat nähtävissä aiemminkin. Elämä on kyllä murjonut muutenkin, on ollut taloudellisia huolia ja raskasta pikkulapsiarkea jne.
Olen vuosia taistellut tässä ajatuksen kanssa, että onko hänen käyttäytymisensä minua kohtaan ollut normaalia tai vain vähän erikoista ja ikäänkuin elämäntilanteen tuomia stressejä vai aivan täyttä henkinen väkivalta roinaa.
Perinteiset: minun jatkuva tyhmäksi ja idiootiksi haukkuminen, suuttuminen pikku asioista, ja kun yritän toimia hänen mielensä mukaan niin silti teen väärin ja huutoa tulee. Huutaminen, tavaroiden heittely, välillä uhkailu, että "jos et nyt ota opiksesi niin kyllä sitten tapahtuu jotain kamalaa". En tee mitään oikein alkaen astianpesukoneen täyttämisestä, enkö ikinä opi ja enkö ymmärrä, miten raskasta se on hänelle. Jos jotain meni rikki, kun hän heitti tavaran seinään, niin minun piti korjata sirpaleet, koska se oli minun syytäni, että hän niin hermostui.
Onnistuin sitten muuttamaan vihdoin hänestä erilleen ja se helpotti tilannetta huomattavasti. Yritimme siinä sitten vielä jotenkin rakentaa suhdetta, että josko erilleen muuttaminen olisi tasannut tilannetta. Emme toisaalta saaneet kunnon pesäeroakaan tehtyä lasten kuvioiden ja yhteisen keskeneräisen mökin rakennusprojektin takia jne.
Nyt hän onkin sitten hyvin nopeasti löytänyt itselleen uuden suhteen, jossa etenevät hyvin nopeasti ja hän ottaa minuun pesäeroa rankastikin - taasen mm. huutamalla ja haukkumalla, en edes lapsia koskevia asioita osaa esittää "oikein". Ja kuinka hän ei voi käsittää, miten minuun joskus lankesi, kun kerran löytyy tällaisia ihaniakin ihmisiä (kuten tämä uusi siis) jne.
Olin hyvinkin helpottunut ja tyytyväinen, kun sain muutettua hänestä erilleen, mutta NYT minulla on aivan hullu ajatus siitä, että tämä uusi hänen suhteensa on mahtava ja täydellinen ja että miten epäreilua on, että ikäänkuin tämä UUSI saa kaikki ne hänen hyvät puolet. Ja että epäreilua, että meillä ei onnistunut. Ja ajattelen, että oliko se nyt tämä lapsiarki tai tosiaan minun hölmöilyni, mitkä pilasivat sen jne.
Toisaalta en myöskään voi käsittää, että MITEN hän oikeasti löysi (tosin ihan etsimällä etsi) näin nopeasti, ikäänkuin pätevän suhteen, jossa on jo molempien lapsetkin esitelty toisilleen alle 2kk tapaamisen jälkeen. Kun jotenkin minun aivoni sanovat, että jos kerran meidän suhteessa oli niin kamalaa ja stressaavaa, niin eikö siitä haluaisi ensin toipua? Toisaalta aivoni sanovat myös, että MITEN muka hänellä voi yhtäkkiä olla noin harmoninen ihana suhde ja minä jäin kuin nalli kalliolle. Vaikka en siis jäänyt siinä mielessä, että minähän sen meidän suhteen poikki pistinkin.
Tämä on vain niin sekavaa omassa päässä. Järjellä tiedän, että meidän homma ei toimi, oli syy sitten molemmissa tai enemmän hänessä, mutta joku ei-järki kuiskuttelee, että "niin, nyt joku toinen nainen saa sen kaiken ihanan ja mukavan mitä teidän suhteessa sinulle ei riittänyt".
Ihan vain vertaistukea kaipaan! :D
Kommentit (47)
Hei, mieti sitä miten hänen pinnansa tulee riittämään niiden uuden suhteen lapsien kanssa?! Kun ei jaksa enää näyttää pyhänaamaa, niin miten hän jaksaa sietää uuden naisen lapsia, joihin hänellä tuskin on mitään tunnesidettä vielä edes muodostunut. Voipi olla, että uusi ei katselekaan sitä miehen kiukuttelua ja räyhäämistä. Mutta sun ei pidä ottaa sitä voittona, vaan siirtää mies nyt visusti historiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, mieti sitä miten hänen pinnansa tulee riittämään niiden uuden suhteen lapsien kanssa?! Kun ei jaksa enää näyttää pyhänaamaa, niin miten hän jaksaa sietää uuden naisen lapsia, joihin hänellä tuskin on mitään tunnesidettä vielä edes muodostunut. Voipi olla, että uusi ei katselekaan sitä miehen kiukuttelua ja räyhäämistä. Mutta sun ei pidä ottaa sitä voittona, vaan siirtää mies nyt visusti historiaan.
Mahtava nootti! :D Sai nauramaan. Mutta kyllä, olet oikeassa, että vaikka tämä oikeasti todennäköisesti pitääkin paikkaansa, niin ei mun pidä siihen ajatukseen jäädä fiilistelemään vaan mennä eteenpäin.
AP
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, tuo on nyt sun kuvitelmaa, että toinen saa kaiken sen hyvän, josta sinä jäit paitsi. Ei saa. Ei tuollainen mies osaa olla hyvä, jos edelleen sinulle huutaa ja syyttelee.
Kuuluiko siihen hänen harjoittamaansa henkiseen väkivaltaan ehkä sekin, että antoi sinun ymmärtää, että jos sinä olisit parempi, hän kohtelisi sinua hyvin? Ja kertoiko ehkä miten. Jos noin, niin nuo ajatuksen ovat sieltä lähtöisin ja siksi höpöhöpö.
Mun nuoruuden miesystäväni, joka oli minua kohtaan henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen, aina toisteli juttuja siitä, miten tekisi ja kohtelisi naista, jota rakastaa ja joka on hyvä. Kun erottiin, mulle tuli pelkoja, että entä jos uuden kanssa hän onkin erilainen. Mutta ymmärsin sitten, että ei ole.
Hän kertoili noita juttuja tavallaan myös itselleen, kun ei kestänyt nähdä sitä, millainen ihminen oli itse. Ulkoisti siis pahan minuun ja väitti itselleen, että hän olisi hyvä, jos minä en olisi niin kamala.
Tämä oli erittäin hyvä kommentti. Eli harvemmin kukaan ihminen haluaa olla se pahis, tai uskoa olevansa se pahis, joten ihminen selittää itselleen vaikka mitä syitä huonoon käytökseensä. Monella omatunto kolkuttaa jossain taustalla kun itselleensäkin valehtelee, mutta tuo eksäsi ei ehkä kyennyt siihen. Jos ihminen on oikein rikki, voi olla ettei hän kestä nähdä totuutta ja ainoa mikä pitää kasassa on jonkinlainen valhe...
Seela kirjoitti:
Mietin kovasti, että miksi minulla joku pistää vastaan ikäänkuin hyväksyä se, että hän oli minua kohtaan karmea ja sillä selvä. Olisiko se jotenkin myös se, että kun hän kuitenkin on lasteni isä ja heidän kanssaan tekemisissä, niin haluaako pääni puolustella häntä myös sen takia? Että olisi liian pelottavaa hyväksyä se ns. pahin skenaario hänestä.
Joskin hyvänä asiana voitaneen pitää, että yksi asia, ehkä se ainoa, missä hän edes joskus minua kuuntelee ja on jopa ns. parantanut tapojaan, on lapsiin liittyvät asiat, esim. miten hän käyttäytyy lapsia kohtaan (samaa vähättelyä ja pienestä hermostumista havaittavissa sielläkin, tosin aivan murto-osa toki siitä, mitä minua kohtaan).
AP
Hienoa pohdintaa, olet jo matkalla parantumiseen! :) Aika usein ihmisen on vaikea myöntää itselleen että on ollut kaltoinkohdeltu. En tiedä onko kyse jonkinlaisesta häpeästä "olinpa tyhmä kun suostuin siihen" vai jostain itsesuojelumekanismista "ihan ookoosti mulla menee, ei traumoja lainkaan" tai jostain muusta. Tai ehkä se on vain niin arka paikka ja ahdistava suuren surun asia myöntää että itseä on potkittu päähän vuosikausia.
Kaiken kaikkiaan asian voi kyllä hiljalleen hyväksyä, askel kerrallaan.
Itseäni on kohdeltu huonosti lapsuudessani, ja vasta nykyään oikeastaan pystyn sen hyväksymään. Sydämeni täyttyy surusta kun ajattelen miten sitä pientä lasta kohdeltiin, vaikka näin aikuisena minun onkin vaikea tavallaan sisäistää se kokemus täysin. Pääsen suruun käsiksi parhaiten kun ajattelen asiaa ulkopuolelta, kuin niin että kaikki se tapahtui jollekin toiselle pienelle tytölle.
Seela kirjoitti:
Mietin kovasti, että miksi minulla joku pistää vastaan ikäänkuin hyväksyä se, että hän oli minua kohtaan karmea ja sillä selvä. Olisiko se jotenkin myös se, että kun hän kuitenkin on lasteni isä ja heidän kanssaan tekemisissä, niin haluaako pääni puolustella häntä myös sen takia? Että olisi liian pelottavaa hyväksyä se ns. pahin skenaario hänestä.
Joskin hyvänä asiana voitaneen pitää, että yksi asia, ehkä se ainoa, missä hän edes joskus minua kuuntelee ja on jopa ns. parantanut tapojaan, on lapsiin liittyvät asiat, esim. miten hän käyttäytyy lapsia kohtaan (samaa vähättelyä ja pienestä hermostumista havaittavissa sielläkin, tosin aivan murto-osa toki siitä, mitä minua kohtaan).
AP
Hienoa pohdintaa, olet jo matkalla parantumiseen! :) Aika usein ihmisen on vaikea myöntää itselleen että on ollut kaltoinkohdeltu. En tiedä onko kyse jonkinlaisesta häpeästä "olinpa tyhmä kun suostuin siihen" vai jostain itsesuojelumekanismista "ihan ookoosti mulla menee, ei traumoja lainkaan" tai jostain muusta. Tai ehkä se on vain niin arka paikka ja ahdistava suuren surun asia myöntää että itseä on potkittu päähän vuosikausia.
Kaiken kaikkiaan asian voi kyllä hiljalleen hyväksyä, askel kerrallaan.
Itseäni on kohdeltu huonosti lapsuudessani, ja vasta nykyään oikeastaan pystyn sen hyväksymään. Sydämeni täyttyy surusta kun ajattelen miten sitä pientä lasta kohdeltiin, vaikka näin aikuisena minun onkin vaikea tavallaan sisäistää se kokemus täysin. Pääsen suruun käsiksi parhaiten kun ajattelen asiaa ulkopuolelta, kuin niin että kaikki se tapahtui jollekin toiselle pienelle tytölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, tuo on nyt sun kuvitelmaa, että toinen saa kaiken sen hyvän, josta sinä jäit paitsi. Ei saa. Ei tuollainen mies osaa olla hyvä, jos edelleen sinulle huutaa ja syyttelee.
Kuuluiko siihen hänen harjoittamaansa henkiseen väkivaltaan ehkä sekin, että antoi sinun ymmärtää, että jos sinä olisit parempi, hän kohtelisi sinua hyvin? Ja kertoiko ehkä miten. Jos noin, niin nuo ajatuksen ovat sieltä lähtöisin ja siksi höpöhöpö.
Mun nuoruuden miesystäväni, joka oli minua kohtaan henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen, aina toisteli juttuja siitä, miten tekisi ja kohtelisi naista, jota rakastaa ja joka on hyvä. Kun erottiin, mulle tuli pelkoja, että entä jos uuden kanssa hän onkin erilainen. Mutta ymmärsin sitten, että ei ole.
Hän kertoili noita juttuja tavallaan myös itselleen, kun ei kestänyt nähdä sitä, millainen ihminen oli itse. Ulkoisti siis pahan minuun ja väitti itselleen, että hän olisi hyvä, jos minä en olisi niin kamala.
Tämä oli erittäin hyvä kommentti. Eli harvemmin kukaan ihminen haluaa olla se pahis, tai uskoa olevansa se pahis, joten ihminen selittää itselleen vaikka mitä syitä huonoon käytökseensä. Monella omatunto kolkuttaa jossain taustalla kun itselleensäkin valehtelee, mutta tuo eksäsi ei ehkä kyennyt siihen. Jos ihminen on oikein rikki, voi olla ettei hän kestä nähdä totuutta ja ainoa mikä pitää kasassa on jonkinlainen valhe...
Siis joo, mielenkiintoinen näkökulma/näkökulmat ja tässä on varmasti myös perää. Ehkä jopa nyt kun mietin, niin häivähdyksiä tästä on näkynytkin. Hän selvästi on ottanut huonoa omaatuntoa esim. siitä, että ei kestä lapsiarkea, tarvitsee hirveästi omaa aikaa, ylireagoi tilanteissa raivoamalla ja projisoi sitä ahdistusta ja huonoa omatuntoa asioista minuun (puhumattakaan työstresseistä ja muista, mitkä aina ilmeni raivoamisella kotona) JA jonkun harva nkerran sen itse asiassa myöntänytkin - mutta seuraavaan räjähdykseen mennessä asia täysin unohtunut. Ja minähän en asiasta voinut sanoa, koska mikään mikä tuli minulta ei vain ollut oikein. Hyvin sanottu tuo, että "jos on oikein rikki, niin ainoa mikä pitää kasassa on jonkinlainen valhe".
AP
Ei miehesi ole muuttunut, eikä hänen käytös ollut sinun vikasi. Tuo uusi nainen tulee kokemaan vielä saman kohtalon. Sinuna keskittyisin siihen miten pääset eroon läheisriippuvuudesta ja löydät kunnollisen kumppanin itsellesi, kun sitä taas joskus kaipaat. Läheisriippuvuus altistaa huonoille suhteille, joissa roikkuu kynsin ja hampain. Tsemppiä!
Olen itse vaikeasti läheisriippuvainen enkä ole pystynyt katkaisemaan huonoja suhteita heti alkuun, koska ihastuskoukku oli niin vahva. Yksi eksä käytti huumeita ja uhkasi lopulta t@ppaa minut, yksi oli alkoholisti ja haukkui minua kaikesta - olin syy hänen kurjuuteen ja olin kohtuuton vaatimuksissani normaalista elämästä, ja nykyinen pettää minua jatkuvasti useiden vakituisten naisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei miehesi ole muuttunut, eikä hänen käytös ollut sinun vikasi. Tuo uusi nainen tulee kokemaan vielä saman kohtalon. Sinuna keskittyisin siihen miten pääset eroon läheisriippuvuudesta ja löydät kunnollisen kumppanin itsellesi, kun sitä taas joskus kaipaat. Läheisriippuvuus altistaa huonoille suhteille, joissa roikkuu kynsin ja hampain. Tsemppiä!
Olen itse vaikeasti läheisriippuvainen enkä ole pystynyt katkaisemaan huonoja suhteita heti alkuun, koska ihastuskoukku oli niin vahva. Yksi eksä käytti huumeita ja uhkasi lopulta t@ppaa minut, yksi oli alkoholisti ja haukkui minua kaikesta - olin syy hänen kurjuuteen ja olin kohtuuton vaatimuksissani normaalista elämästä, ja nykyinen pettää minua jatkuvasti useiden vakituisten naisten kanssa.
Täytyy sanoa, että hyvä ketju ja asiallisia vastauksia. Tämä läheisriippuvuus asia esim. - niin kyllä, olen miettinyt, että onko minulla myös sitä ongelmana. Niin sillä lailla hauskaa, että sen osaa lukea ihan näin rivien välistäkin. Tai en tiedä, ehkä se ei ole välistä vaan ihan suoraan tästä tekstistä. :)
Kuten sanottua, voimaketju!
AP
Tuskin sinäkään minkään ääliön kanssa suhteeseen aloit. Varmasti sinullakin oli mukavaa hetken. Kyllä se takaisin itsekseen asettuu kun uutuuden viehätys lakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seela kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seela kirjoitti:
Mietin kovasti, että miksi minulla joku pistää vastaan ikäänkuin hyväksyä se, että hän oli minua kohtaan karmea ja sillä selvä. Olisiko se jotenkin myös se, että kun hän kuitenkin on lasteni isä ja heidän kanssaan tekemisissä, niin haluaako pääni puolustella häntä myös sen takia? Että olisi liian pelottavaa hyväksyä se ns. pahin skenaario hänestä.
Joskin hyvänä asiana voitaneen pitää, että yksi asia, ehkä se ainoa, missä hän edes joskus minua kuuntelee ja on jopa ns. parantanut tapojaan, on lapsiin liittyvät asiat, esim. miten hän käyttäytyy lapsia kohtaan (samaa vähättelyä ja pienestä hermostumista havaittavissa sielläkin, tosin aivan murto-osa toki siitä, mitä minua kohtaan).
AP
Onko lapsuudessasi jollakin ollut vastaavaa käytöstä esim. isälläsi? Voi juontaa juurensa sinne.
Menee jo "Twilight Zone" -hommaksi, mutta KYLLÄ. Aivan samoja piirteitä pystyn vetämään lapsuuden yhteen hyvin läheiseen henkilöön. Nimenomaan se, että en ikäänkuin ollut koskaan tarpeeksi hyvä missään ja ainakin lapsen mielestä aivan mitättömistä asioista saattoi tulla kohtuuton huuto.
AP
Ei ole itseasiassa lainkaan TZ-hommaa, vaan ihan tavallinen selviytymisstrategia lapsuudessaan kaltoinkohdeltujen ihmisten kohdalla. Tietty toimintatapa toimii lapsuudessa varmistaen selviytymisen, mutta onkin haitallinen aikuisuudessa esim. läheisriippuvuus. Kannattaa tutustua aiheeseen ja alkaa käsitellä miel. ammattilaisen kanssa näitä traumoja, koska vain sillä tavalla saavutat henkisen vapauden eikä sinulla ole enää tarvetta tällaisen kuvion (parent rescue-fantasian) toistoon.
Moni pariskunta on ihan epäsopiva pariskunta. Saattaisivat olla loistavia kavereita, mutta perhearjen pyörittäminen yhdessä tekee heistä piruja toisilleen.
Erotkaa ja koittakaa antaa toisillenne anteeksi ylilyönnit. Tärkeintä on, että lapset selviävät tilanteesta ilman traumoja ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin todennäköisesti se uusi suhde muuttuu vähintään samanlaiseksi helvetiksi kuin teillä. En siis kadehtisi. Ihmiset ei tuosta noin vaan muutu.
Onhan se ikävää kun elintaso laskee kun hyvintoimeentuleva puoliso jättää.
Mutta yritä löytää uus maksaja.
tokihan exäs oli narsisti kans.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei huolta, kyllä se uus ihana suhde tulee saamaan ne huonot puoletkin, jos mies ei osaa nähdä omassa käytöksessään mitään väärää eikä siis osaa muuttua. Mitä siihen kahteen kk tulee niin kyllä nopeastikin voi löytää uuden. Mutta älä luule että se tulee heilläkään olemaan mitenkään auvoista.
Uskon, että kun pääset erosta yli, tulet olemaan kiitollinen, että pääsit eroon.
Vastaan että se uusi suhde voi olla hyväkin ja vaikka loppuelämän kestävä. Se riippuu siitä toisesta naisesta. Mutta ihminen pystyy muuttumaan vaikka usein sanotaan ettei koira karvoistaan pääse.
Mutta tiedän eroista alkaneita pitkiä suhteita ja tiedän eroista alkaneita lyhyitä suhteita.
Keskity omaan hyvinvointiisi ja pyri välttämään ajatuksia millaista siinä näiden uudessa suhteessa on.
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle tulevaisuuteen! Auringon onnensäteitä!
Mikä on todennäköisyys että ex on väkivaltainen uutta naista kohtaan? Tiedän että on ollut väkivaltainen minun lisäksi kolmea naista kohtaan.
Muistan teininä näin elokuvan, jossa oli perheväkivaltaa. Päätin jos minua lyödään, lähden.
Kun ex.n kanssa muutettiin yhteen, tehtiin pelisäännöt selviksi. Mm jos on väkivaltaa erotaan.
Yhtenä iltana haastoi riitaa. Sanoin lopeta ja veti avokämmenellä. Jäin vaan ihmettelemään hetkeksi. Kokosin itseni ja menin sairaalaan. Siinä vaiheessa oli naama jo pahasti paisuksissa. Siellä homma hoidettiin hienosti. Kerroin mitä on käynyt, poliisi tuli käymään.
Aamulla menin kotiin ja ilmoitin eroamme.
Sanoin häivy viikoksi. Kerään sillä aikaa omaisuuteni ja lähden. Ukko narisi, sanoin soitan sitten vanhemmillesi ja kerron mitä tapahtui.
Kävin myöhemmin allekirjoittamassa paperit poliusilaitoksella ja sillä selvä.
Appivanhemmille sanoin jälkikäteen kysykää pojaltanne. Enme olleet naimisissa.
Itse saan ihmisistä huonot puolet esiin ja epäilen että joudun vain hyväksymään asian ja olemaan kiitollinen siitä että ne puolet tulee nopeahkosti esiin. Joskus voi siis käydä niinkin että se seuraava suhde todella on parempi ja seesteisempi koska minä en ole siinä. Mutta mitäpä se minuun liittyy, ei se ole minun suhteeni.
Kyllä olenkin henkisesti kiinni, se on tosiaan aivan selvää. Mutta kun jotenkin ristiriitaiseksi tilanteen tekee se, että vaikka olen itse aktiivisesti eronnut hänestä ja tiedän mikä k*spää hän on ja että en oikeasti edes haluaisi olla hänen kanssaan, niin silti tällaiset asiat pyörii päässä. Jotenkin ehkä niin, että kuka oli se k*spää, joka pyöri minun kanssani vuosikausia ja kuka on tämä ihana ihminen, joka nyt näyttäytyy? Ei tosin minulle. :D
Mutta joo, kait nämä on ihan perusjuttuja eroamisessa, eipä silti.
AP