Lue keskustelun säännöt.
Ex-kumppani: henkistä väkivaltaa minua kohtaan vs. hänen ihana uusi suhteensa
Seela
28.04.2020 |
Olin kahdeksan vuotta parisuhteessa, avoliitossa ja kolme lasta. Ajoittain meni ok/hyvinkin, erityisesti ennen lapsia ja kun ex-mies suostui käyttämään mielialalääkkeitä. Eityisesti lasten tultua taloon on kyllä ollut aika pas*aa. Hän ei kstänyt YHTÄÄN säätöä ja epätäydellisyyttä ja kaikki oli minun vikaani. Toki nämä piirteet olivat nähtävissä aiemminkin. Elämä on kyllä murjonut muutenkin, on ollut taloudellisia huolia ja raskasta pikkulapsiarkea jne.
Olen vuosia taistellut tässä ajatuksen kanssa, että onko hänen käyttäytymisensä minua kohtaan ollut normaalia tai vain vähän erikoista ja ikäänkuin elämäntilanteen tuomia stressejä vai aivan täyttä henkinen väkivalta roinaa.
Perinteiset: minun jatkuva tyhmäksi ja idiootiksi haukkuminen, suuttuminen pikku asioista, ja kun yritän toimia hänen mielensä mukaan niin silti teen väärin ja huutoa tulee. Huutaminen, tavaroiden heittely, välillä uhkailu, että "jos et nyt ota opiksesi niin kyllä sitten tapahtuu jotain kamalaa". En tee mitään oikein alkaen astianpesukoneen täyttämisestä, enkö ikinä opi ja enkö ymmärrä, miten raskasta se on hänelle. Jos jotain meni rikki, kun hän heitti tavaran seinään, niin minun piti korjata sirpaleet, koska se oli minun syytäni, että hän niin hermostui.
Onnistuin sitten muuttamaan vihdoin hänestä erilleen ja se helpotti tilannetta huomattavasti. Yritimme siinä sitten vielä jotenkin rakentaa suhdetta, että josko erilleen muuttaminen olisi tasannut tilannetta. Emme toisaalta saaneet kunnon pesäeroakaan tehtyä lasten kuvioiden ja yhteisen keskeneräisen mökin rakennusprojektin takia jne.
Nyt hän onkin sitten hyvin nopeasti löytänyt itselleen uuden suhteen, jossa etenevät hyvin nopeasti ja hän ottaa minuun pesäeroa rankastikin - taasen mm. huutamalla ja haukkumalla, en edes lapsia koskevia asioita osaa esittää "oikein". Ja kuinka hän ei voi käsittää, miten minuun joskus lankesi, kun kerran löytyy tällaisia ihaniakin ihmisiä (kuten tämä uusi siis) jne.
Olin hyvinkin helpottunut ja tyytyväinen, kun sain muutettua hänestä erilleen, mutta NYT minulla on aivan hullu ajatus siitä, että tämä uusi hänen suhteensa on mahtava ja täydellinen ja että miten epäreilua on, että ikäänkuin tämä UUSI saa kaikki ne hänen hyvät puolet. Ja että epäreilua, että meillä ei onnistunut. Ja ajattelen, että oliko se nyt tämä lapsiarki tai tosiaan minun hölmöilyni, mitkä pilasivat sen jne.
Toisaalta en myöskään voi käsittää, että MITEN hän oikeasti löysi (tosin ihan etsimällä etsi) näin nopeasti, ikäänkuin pätevän suhteen, jossa on jo molempien lapsetkin esitelty toisilleen alle 2kk tapaamisen jälkeen. Kun jotenkin minun aivoni sanovat, että jos kerran meidän suhteessa oli niin kamalaa ja stressaavaa, niin eikö siitä haluaisi ensin toipua? Toisaalta aivoni sanovat myös, että MITEN muka hänellä voi yhtäkkiä olla noin harmoninen ihana suhde ja minä jäin kuin nalli kalliolle. Vaikka en siis jäänyt siinä mielessä, että minähän sen meidän suhteen poikki pistinkin.
Tämä on vain niin sekavaa omassa päässä. Järjellä tiedän, että meidän homma ei toimi, oli syy sitten molemmissa tai enemmän hänessä, mutta joku ei-järki kuiskuttelee, että "niin, nyt joku toinen nainen saa sen kaiken ihanan ja mukavan mitä teidän suhteessa sinulle ei riittänyt".
Ihan vain vertaistukea kaipaan! :D
Kommentit (47)
Mielenkiintoinen keskustelu, nostetaan vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni exän kanssa ”hyvin” niin kauan kun minä olin suhteessa se heikompi osapuoli. Toki silloinkin exä raivostui pikkuasioista ja uhkaili erolla lähes jokaisen riidan jälkeen, mutta minä aina lupasin muuttua, itkun ja anelin häntä jäämään. Kun vuosien varrella kasvoin aikuiseksi ja vahvistuin henkisesti, annoin exän kiukuttelun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä jaksanut lähteä mukaan riitoihin. Ennen pitkää hän aina leppyi ja koitti parempi aika. Itse koin suhteemme huomattavasti tasa-arvoisemmaksi ja paremmaksi tällöin. Kunnes parempaa aikaa ei enää tullutkaan. Ex ahdistui ja masentuu ja koki, että hänen tunteitaan ei oteta vakavasti. Mitään apua hän ei suostunut hakemaan, koska syy hänen masennukseensa oli minussa. Lopulta hän löysi itselleen uuden, huomattavasti nuoremman naisen, jonka kanssa exällä todella näyttää menevän paremmin, mutta osansa on silläkin, että tämä uusi on samanlainen kuin minä suhteemme alussa. Katsoo miestään ylöspäin ja näyttää edelleen silminnähden rakastuneelta, vaikka ovat olleet yhdessä jo useamman vuoden. Itse en heitä (enää) kadehdi, vaan pohdin, mitä tapahtuu, kun tämä nykyinenkin kasvaa aikuiseksi ja saa itsetunnon.
AP:lle suosittelisin eroryhmää. Siellä saa vertaistukea ja uusia näkökulmia. Käsittääkseni nyt korona-aikana niitä järjestetään virtuaalisesti.
Jos tapaisin miehen, joka eron jälkeen vielä kokee tarvetta vttuilla, haukkua ja huutaa eksälleen niin viheltäisin pelin poikki. Ei tuo ole päässyt yli erosta.
Oletko ikinä jutellut nyksän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on todennäköisyys että ex on väkivaltainen uutta naista kohtaan? Tiedän että on ollut väkivaltainen minun lisäksi kolmea naista kohtaan.
99 %
Lueskelin tässä välissä henkisestä väkivallasta, narsismista ja läheisriippuvuudesta. Henkisellä väkivallalla ja narsismillahan on paljon yhteisiä piirteitä, tässä tapauksessa näyttää painottuvan kyllä enemmän vain tuo henkinen väkivalta, syystä tai toisesta varmaankin henkilön omien käsittelemättömien ongelmien takia. Toki, narsistisia piirteitä myös, mutta loppujen lopuksi useampikin selkeä narsistisen persoonallisuushäiriön ominaispiirre puuttuu. Ja läheisriippuvuus - sehän se, sehän se mahdollistanut sen, että olen jäänyt tähän suhteeseen näinkin kauaksi aikaa.
Oikein tympii nyt itseä, että miten olenkin vuosia laittanut itseni täysin sivuun, yrittänyt miellyttää toista, tasoitellut tietä, hoitanut kaikki kodin hommat+lapset jne, oman jaksamisen kustannuksella, ainoana - riittävänä?!? - palkkiona se, että koko ajan ei ole ollut sotatila ja täysi huuto ja raivo päällä, että silloin tällöin on ollut hetken mukavaa tai ihan ok . Pienistä murusista olen ollut iloinen ja jatkanut ovimattona olemista. Toki siis aluksi on ollut hyvinkin hienoa, kuten moni sitä sanoikin - että enhän minäkään nyt aivan idiootti ole ollut, vaan pikku hiljaa tilanteeseen tottunut sen huonontuessa.
Toki, ennen lapsia annoin takaisin kyllä ja lasten kasvaessa myös aloin antamaan enemmänkin takaisin. Silloin kun olivat ihan pieniä, niin tein kaikkeni toki suojellakseni heitä riidoilta ja huudoilta. Toki siinä onnistumatta, mutta en uskaltanut ottaa riskiä pahemmasta.
Ja kyllä, lopuksi sain voimia riuhtaista itse irti ja muuttaa pois.
Mutta hyvä huomio tuo joltain tullut pointti läheisriippuvaisuudesta, eli minun täytyy ehdottomasti työstää sitä, koska a) vain itseäni voin muuttaa, b) sillä ennaltaehkäisen sitä, etten taas jonkin ajan kuluttua löydä itseäni samasta tilanteesta, joko saman tai eri henkilön kanssa, c) siten voisin saada uutta elämää ja onnea ja tavoitteita elämääni.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kysyisin, millaiseksi olet tuntenut olosi sen myötä, ettei sinun tarvitse joka hetki pelätä exäsi käytöstä sinua kohtaan? Auttaisiko siihen asiaan keskittyminen? Itsellä nimittäin tuntui sellainen synkkä pilvi hälvenevän, ja maailma näkyi jotenkin selvemmin ja kirkkaammin, kun useamman vuoden jälkeen pääsin pois henkisesti väkivaltaisesta suhteesta. Vaikka surin eroa ja hyvien asioiden menetystä pitkään, tämän oivaltaminen auttoi minua tunnetasolla.
On tosi ymmärrettävää, että mietit exäsi nykyisiä tekemisiä. Uuden suhteen esittely tuolla tavalla on loukkaavaa (ja tahallista). Exäsi liikkeiden miettiminen ei kuitenkaan auta sinua eikä vie sinua eteenpäin. Jos suinkin pystyt, neuvoisin sinua käyttämään energiasi omaan itseesi ja lapsiisi. Et voi vaikuttaa siihen, mitä exäsi tekee tai ei tee (toki lapset eri asia ja on varmasti raskasta joutua olemaan lasten asioissa tekemisissä exäsi kanssa).
Minimoi kontaktit exään, hänen uudella suhteellaan leuhkimisensa on vallankäyttöä sinua kohtaan.
Tsemppiä ja voimia! Olet ottanut ison askeleen, joka on vaatinut rohkeutta, kun olet lähtenyt. <3
Nosto