Lue keskustelun säännöt.
Kaikki valmiiksi aikuisille lapsille?
28.04.2020 |
Omat ja ystävien lapset ovat alkaneet tulla siihen ikään, että muuttavat pois kotoa. Itse olen kasvanut siihen ajatukseen, että aikuistuminen on sitä, että kasvetaan tulemaan toimeen omillaan ja nyt olen hämmentyneenä katsellut, että monet ajattelee toisin.
Olen nähnyt seuraavia ilmiöitä tuttavapiirissä:
-vanhemmat ostaa asunnon, aikuinen lapsi muuttaa siihen
-vanhemmat hakee lapselleen vuokra-asuntoa, hoitavat kaikki järjestelyt
-vanhemmat maksaa takuuvuokran, mahdollisesti myös vuokran
-vanhemmat kalustaa lapsen asunnon
Olen ihmeissäni, onko tämä normaalia? Mä olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että neuvon ja tuen kyllä lastani itsenäistymisessä, mutta lapsi tekee asiat itse. Ollaan esimerkiksi yhdessä katsottu, minne voisi laittaa asunonnonhakuilmoituksen, mutta puhelut ja muut lapseni hoitaa itse. Vuokravakuuden maksaa myös omista rahoistaan, on jo aiemmin ollut puhetta siitä, että sellainen tulee maksaa kun muuttaa omilleen ja kesätöissä kun on käynyt, niin saanut rahaa säästöön. Samoin on käyty läpi sitä, mitä eläminen (ruuat ym.) maksaa, sitten kun on omillaan.
Muistan, miten nuorena aikuisena itsestä oli hienoa, kun pärjäsi ja seisoi omilla jaloillaan.Haluan, että lapsenikin saa kokea tuon tunteen eikä jää vuosiksi riippuvaiseksi meistä vanhemmistaan.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vanhemmiltani vuonna 1981 ensiasunnon, joten pidän ihan luontevana, että omatkin lapseni saivat ensiasunnot minulta. Ei siinä pienessä asunnossa ole tarkoituskaan asua koko loppuelämää, mutta varsinkin opiskeluaikana helpottaa, kun maksaa vain yhtiövastikkeen eikä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Ja onhan se hyvä pesämuna myös seuraavan asunnon ostoa varten tai sen voi laittaa vuokralle sitten, kun muuttaa itse isompaan. Järkevämpää mun mielestä on auttaa taloudellisesti nuorta, aikuiselämänsä alussa olevaa kuin jättää isompi perintö sitten, kun lapset itse jo lähestyvät eläkeikää. Sisustuksen olen asuntoihini aina valinnut itse, vaikka ensiasuntoon (olin tuolloin 19-vuotias opiskelija) vanhempani maksoivatkin ne. Samoin lapseni ovat saaneet valita ensiasuntoihinsa kalustuksen itse, vaikka minä olenkin maksanut ne. Nuorella omilleen muuttavalla käy helposti niin, että huonekalut, pesukoneet, pölynimurit yms ostetaan osamaksulla, koska opintotuki nyt vaan ei riitä niiden ostamiseen kerralla. Mun mielestäni velaksi ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin asunto. Korkeintaan auto, jos auto on välttämätön.
No tuotakaan en ymmärrä, miksi asunnossa pitää olla kaikki valmiina? Juu pikkuasioita kuten pölynimurin olen ostan lapselle lahjaksi. Taloyhtiön pesukone on välttänyt heille hyvin ja omasta huoneestaan ovat saaneet mukaan ne huonekalut, mitä ovat tarvinneet. Suuria kalusteita yksiöön ei tarvitse, mutta onhan nuo osanneet kirpparilta ostaa ja tuunata mieleisikseen. Tätä avuttomuutta juuri ihmettelen ja sitä, että pitää olla valmis kalustettu asunto heti! ap
Miksi ei, jos vanhemmilla on varaa? Omat lapseni ovat voineet ottaa vataan palkattomai harjoitteluita opiskelemiltaan aloilta, kun opiskelukaverinsa ovat joutuneet tekemään ihan muun alan työtä saadakseen maksettua kaiken tarvitsemansa. CV:ssä oman alan työkokemus on kuitenkin ollut parempi kuin jonkun muun alan ja samalla ovat luoneet työelämässä suhteita, jotka ovat olleet hyödyksi valmistumisen jälkeen.
Nuorena sitä rahaa tarvitsee eikä vasta päälle viiskymppisenä, jolloin on jo itsekin kerättyä varallisuutta. Ja on myös verotuksellisestikin ihan järkevää lahjoittaa joka kolmas vuosi verovapaasti 4999€ eikä jemmata niitäkin rahoja pankkitilille ja perilliset maksavat aikanaan enemmän perintöveroa.
Onko lapsillesi myös kasvanut ymmärrys siitä, että ovat hyväosaisempia kuin monet muut? Tämä minua kiinnostaa myös, moraalin kehittyminen, jos kasvaa etuoikeitettuna. -ap
Olen eri, mutta miksi ei olisi? Olen itse ollut aina etuoikeutettu ja tällä hetkellä siirrän kolmelle sukulaislapselle kullekin 135 euroa kuukaudessa, kun ei ole omia lapsia. Jätän heille myös perintöni, mutta haluan auttaa heitä jo nyt kun voin.
Itse olen siis nähnyt noita ihmisiä, jotka ovat aina eläneet taloudellisesti turvattua elämää ja silti pitävät omaa tilannettaan itse ansaittuna (ja köyhien köyhyyttä heidän omana vikanaan). Siksi kiinnostaa, kun on vastoin omia havaintojani, mutta en kiistä sitäkään, etteikö joidenkin kohdalla voisi olla myös noin. Koska jokaisen oma katsantokantahan on aina johonkin suuntaan rajoittunut, niin myös minun. ap
.
99% on kokkarikermaperrseitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellani on säästöjä ihan reilusti. Hyvin riitti takuuvuokraan. Haki itse asuntoja vuokraoven kautta. Minä maksoin kaikki huonekalut ja tarvikkeet. Sen jälkeen on aivan hyvin osannut elää. Vaikka ei paljoa kotona asuessaan ollut kotitöitä tehnyt.
Maksan myös isompia menoja, esim silmälasit ym. Vaikka hänellä ne säästöt on. Ne tuo turvaa koko opiskeluajaksi.
Kun selviää mihin pääsee opiskelemaan, aion ostaa hänelle asunnon, josta maksaa kelan asumistuen maksimin mukaan vukraa. Ei hän sitä oleta saavansa, saa nähdä suostuuko edes, vaikka säästää useamman satasen kuukaudessa.
Nuoruuden poikaystäväni oli juuri tuollainen jolle hoidettiin kaikki valmiiksi eikä mistään tarvinnut ottaa itse vastuuta. Asunto ostettiin ja kalustettiin sekä jääkaappia täytettiin. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä että omista tuloista olisi näin saatu paremmin rahaa säästöön vaan sitä että oli paljon enemmän rahaa ryypätä ja ostella merkkivaatteita. Jostain kumman syystä jäi pian exäksi tämän elämänvaiheen alettua. Enkä nyt yleistä että kaikki noin toimisivat, mutta yrittäkää vanhemmat ihan rehellisesti arvioida teettekö jälkikasvullenne todella palveluksen rahoittamalla kaiken vain koska voitte.
Vierailija kirjoitti:
Näkökulmana vanhemmille haluan esittää minun ja mieheni erilaiset taustat:
Opin kotonta rahan käytön, sitä ei ollut paljoa ja äiti painotti, että ensin maksetaan laskut, katto pitää olla pään päällä ja sähkö tulla töpselistä. Sitten jäljelle jääneet rahat budjetoidaan loppukuulle.
Ensimmäisen takuuvuokrani maksoin äidiltä lainatulla rahalla, jota lyhensin hänelle takaisin 50 euroa kuussa. Vuokrasopimus tehtiin yhdessä, koska olin 17-vuotias.
Mieheni kotona ei ehkä painotettu niin tarkkaan suunnitelmallisuutta. Jos mieheltäni loppuu rahat, hän tietää, että äidiltä saa aina (mies on jo 32v.) Mieheni ei siis edes yritä elää varojensa mukaan, koska äidille vihjailemalla saa aina 50-100 euroa tilille. Ensimmäisen takuuvuokran maksoi kokonaan äiti, ja se ei ollut laina, se oli lahja.
Itse en ikinä vihjaile vanhemmilleni, että raha kelpais, jos sitä ei minulla ole niin sitten kärvistelen, mutta mua nolottaa tommonen, että pidetään vanhempien lompakkoa automaattisena bäckuppina.
On siinä persoonastakin kyse. Olen saman ikäinen kuin miehesi, ja kun opiskeluaikoina budjetti oli tiukka, elin sen mukaisesti, vaikka äitini oli etenkin alkuvaiheessa hanakka tukemaan. Hänellä oli mm. pääsy pankkitililleni ja saattoi sinne laittaa loppukuusta rahaa kun näki ettei siellä ollut enää montaa kymppiä. Aloin sitten suunnittelemaan menojani niin että tilillä olisi aina sen verran puskuria ettei äiti säikähtäisi. Jokin ylpeys siinä oli että halusin selvitä normimenoista ilman apua. Joku toinen olisi saattanut alkaa samassa tilanteessa käyttää rahaa samaan tapaan kuin miehesi.
Itse muutin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa kuolleelta sukulaiselta tämän vanhemmille periytyneeseen asuntoon. Maksamme vanhemmille vain yhtiövastikkeen verran vuokraa ja tarvittaessa remonttikulut niin kauan kun olemme molemmat opiskelijoita, sitten kun jompikumpi tai molemmat siirtyy "oikeaan" palkkatyöhön alamme maksaa kunnon vuokraa. Tällä hetkellä kummallakin palkkatyö, josta saa 100-400 euroa kuukaudessa ja lisäksi tuet. Minusta tämä on oikein kohtuullinen järjestely koska opiskelemme eri kaupungissa ja koulumatkoihin menee n.100e kuukaudessa, lisäksi meillä on yhteinen auto jonka kustannamme itse. Ei tarvitse laskea jokaista senttiä tai pelätä että rahat loppuvat kesken ja useimmiten saa laitettua joka kuukausi myös säästöön tulevaisuutta ja omistusasuntoa varten, mutta täytyy kuitenkin elättää itse itsensä.
Hoidamme/maksamme vakuutukset, sähkösopimuksen, netin, veden jne. myöskin itse. Saimme osan sukulaisen huonekaluista, ja loput toimme omista lapsuudenkodin makuuhuoneistamme, lisäksi saimme tuparilahjaksi minun vanhemmiltani muutaman tavaran, esimerkiksi vedenkeittimen, ja 50euron lahjakortin Ikeaan. Olemme vaihtaneet kalusteita ja kodinkoneita uudempiin pikkuhiljaa, ja käyttäneet tähän mennessä n.500 euroa omaa rahaa niihin ja muuhun sisustamiseen. Joskus kun jomman kumman vanhemmat tulevat kylään he tuovat tullessaan täyden ruokakassin, ja välillä auttavat yllättävissä suuremmissa kuluissa.
Tämä on minusta toiminut hyvin koska
- Lähtökohtaisesti hoidamme/maksamme kaiken itse, mutta tarvittaessa tiedämme että tukea on saatavilla
- On mahdollisuus säästää ja sijoittaa tulevaisuutta varten ja päästä näin pois vanhempien turvasta (mikä on tavoitteemme mahdollisimman pian tottakai), vaikka palkkatyön palkka on aika pieni
- Opiskelut eivät kärsi työn vuoksi koska tuntimäärät voi pitää pienempänä kun ei tarvitse tienata niin paljon, myöhemmin tämä maksaa itsensä takaisin kun opiskeluun panostamisen ansiosta on mahdollisuus tähdätä vaikeapääsyisemmille ja korkeapalkkaisemmille aloille
Ja ei, en kehuskele vanhemmilta saamillamme asioilla itse hankkiminani, vaan kerron aina avoimesti että tässä on tämä tosi hyvä ,äitini lahjaksi antama paistokasari. Tiedän myös, että olemme hyvin etuoikeutetussa tilanteessa tuurin aiheuttaman asumisen halpuuden vuoksi (ei kummankaan vanhemmilla olisi ollut varaa ostaa asuntoa).
t. 19-vuotias
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi voi hyvä ihmiset, ei se mihinkään asunnonosteluihin kaikilla lopu. Olen ison firman HR-puolella töissä ja lähes joka viikko, noh, ainakin kuukausittain, tulee soittoja vanhemmilta, jotka hakevat lapselleen töitä.
Kyllä. Soittavat siis lapsen puolesta, selostavat opiskeluja ja CVtä, jollen saa sanaa väliin, että kiitos ei. Lähes poikkeuksetta loukkaantuvat, kun selitän, että en tietenkään voi edes keskustella kenenkään toisen työasioista ja -paikoista jonkun muun kanssa. Minkä jonkun muun, minä olen siis tämän tiinuliinulin äiti!
Jonkun ajan kuluttua saan sitten tiinuliinun hakemuksen, joka on varmaan vanhempien kanssa rustattu ja siinä selostetaan, mitä vaatimuksia tiinuliinulla on töiden nähden.
Joku näistä on joskus mennyt seulan läpi ja rekrytoitukin. Siitä sanon vaan, että onneksi nykyään koeaika on 6 kk.
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa kuolleelta sukulaiselta tämän vanhemmille periytyneeseen asuntoon. Maksamme vanhemmille vain yhtiövastikkeen verran vuokraa ja tarvittaessa remonttikulut niin kauan kun olemme molemmat opiskelijoita, sitten kun jompikumpi tai molemmat siirtyy "oikeaan" palkkatyöhön alamme maksaa kunnon vuokraa. Tällä hetkellä kummallakin palkkatyö, josta saa 100-400 euroa kuukaudessa ja lisäksi tuet. Minusta tämä on oikein kohtuullinen järjestely koska opiskelemme eri kaupungissa ja koulumatkoihin menee n.100e kuukaudessa, lisäksi meillä on yhteinen auto jonka kustannamme itse. Ei tarvitse laskea jokaista senttiä tai pelätä että rahat loppuvat kesken ja useimmiten saa laitettua joka kuukausi myös säästöön tulevaisuutta ja omistusasuntoa varten, mutta täytyy kuitenkin elättää itse itsensä.
Hoidamme/maksamme vakuutukset, sähkösopimuksen, netin, veden jne. myöskin itse. Saimme osan sukulaisen huonekaluista, ja loput toimme omista lapsuudenkodin makuuhuoneistamme, lisäksi saimme tuparilahjaksi minun vanhemmiltani muutaman tavaran, esimerkiksi vedenkeittimen, ja 50euron lahjakortin Ikeaan. Olemme vaihtaneet kalusteita ja kodinkoneita uudempiin pikkuhiljaa, ja käyttäneet tähän mennessä n.500 euroa omaa rahaa niihin ja muuhun sisustamiseen. Joskus kun jomman kumman vanhemmat tulevat kylään he tuovat tullessaan täyden ruokakassin, ja välillä auttavat yllättävissä suuremmissa kuluissa.
Tämä on minusta toiminut hyvin koska
- Lähtökohtaisesti hoidamme/maksamme kaiken itse, mutta tarvittaessa tiedämme että tukea on saatavilla
- On mahdollisuus säästää ja sijoittaa tulevaisuutta varten ja päästä näin pois vanhempien turvasta (mikä on tavoitteemme mahdollisimman pian tottakai), vaikka palkkatyön palkka on aika pieni
- Opiskelut eivät kärsi työn vuoksi koska tuntimäärät voi pitää pienempänä kun ei tarvitse tienata niin paljon, myöhemmin tämä maksaa itsensä takaisin kun opiskeluun panostamisen ansiosta on mahdollisuus tähdätä vaikeapääsyisemmille ja korkeapalkkaisemmille aloille
Ja ei, en kehuskele vanhemmilta saamillamme asioilla itse hankkiminani, vaan kerron aina avoimesti että tässä on tämä tosi hyvä ,äitini lahjaksi antama paistokasari. Tiedän myös, että olemme hyvin etuoikeutetussa tilanteessa tuurin aiheuttaman asumisen halpuuden vuoksi (ei kummankaan vanhemmilla olisi ollut varaa ostaa asuntoa).
t. 19-vuotias
Lisään tähän vielä, että vaikka tiedämme vanhempiemme olevan tukena, emme tietenkään ole ruinaamassa joka asiaan avustusta tai lisää rahaa huvituksiin kun näyttää siltä että tilin saldo alkaa lähestyä nollaa. Tiedämme molemmat rahan arvon, ja olemme oppineet budjetoimaan. Ensin maksetaan laskut ja muut pakolliset menot ja sitten budjetoidaan loput, jos tässä kuussa pitää maksaa vuoden autovero niin sitten ostetaan avokadoja ja muita ylimääräisiä herkkuja vasta ensi kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nyt puhun itsestäni niin omassa tapauksessa vanhempani eivät voi rahallisesti paljoakaan auttaa ja ymmärrän sen. Toisaalta vanhempani sitten auttavat muissa asiossa ja ehkä moni täällä ajattelee, että se olisi vaan hyvä jos pärjäisi enemmän omillaan. Täytyy vaan muistaa se, että kaikki ihmiset eivät voi niin hyvin ja joillakin ei ole niin paljon voimia ja rohkeutta kaikissa jutuissa. Itsellekin on sattunut aika ikäviäkin asioita elämässä jo nyt ja en vaan aina pysty siihen mihin varmasti täälläkin monen mielessä pitäisi pystyä. Sen takia on hyvä tietää, että edes vanhemmat auttavat jos tarvin apua. Ja en siis tarkoita, että heidän täytyisi huolehtia minusta, mutta jo se tieto riittää, että ei jää yksin. Minulle on ehkä se tärkeää, että kelpaan heille, vaikka olisinkin ehkä jonkun mielestä surkea ja epävarma ihminen. Oikeasti ymmärrän silti sen hyvän tarkoituksen ja sen, että moni tietenkin ajattelee toisin.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt puhun itsestäni niin omassa tapauksessa vanhempani eivät voi rahallisesti paljoakaan auttaa ja ymmärrän sen. Toisaalta vanhempani sitten auttavat muissa asiossa ja ehkä moni täällä ajattelee, että se olisi vaan hyvä jos pärjäisi enemmän omillaan. Täytyy vaan muistaa se, että kaikki ihmiset eivät voi niin hyvin ja joillakin ei ole niin paljon voimia ja rohkeutta kaikissa jutuissa. Itsellekin on sattunut aika ikäviäkin asioita elämässä jo nyt ja en vaan aina pysty siihen mihin varmasti täälläkin monen mielessä pitäisi pystyä. Sen takia on hyvä tietää, että edes vanhemmat auttavat jos tarvin apua. Ja en siis tarkoita, että heidän täytyisi huolehtia minusta, mutta jo se tieto riittää, että ei jää yksin. Minulle on ehkä se tärkeää, että kelpaan heille, vaikka olisinkin ehkä jonkun mielestä surkea ja epävarma ihminen. Oikeasti ymmärrän silti sen hyvän tarkoituksen ja sen, että moni tietenkin ajattelee toisin.
Ilman muuta näin on, kaikilla ei mene hyvin ja silloin on hyvä, kun on vanhemmat, jotka auttavat. Joskus vaan on myös niin, että vanhempi toiminnallaan on tehnyt lapsesta huonosti pärjäävän. Ei ole annettu kehittyä pystyväksi ja pärjääväksi ja unelmilta on katkottu siivet. Eikä tietysti aina ole näinkään, josku vanhemmat on tehneet kaiken ns. oikein ja silti ongelmia lapsella on. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykypäivän nuoret haluavat säilyttää sen kotona saadun elintason opiskelijanakin ja aika monet vanhemmat tuntuu auttavan siinä. Ja turhuuksista on tullut välttämättömyyksiä, mitkä pitää saada ”köyhänä opiskelijanakin”. Mun mielestä ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että vanhempien tehtävä on kustantaa lapsen elämistä vielä siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Jotkut taitaa tosin ajatella näin. Varmasti kaikkien vanhemmat auttavat rahallisesti, jos olisi tosi tiukkaa ja vanhemmilla olisi siihen varaa. Ehkä se viimeisen päälle kalustettu ja sisustettu ei kuitenkaan ois välttämätöntä heti ensimmäisessä vuokrakodissakaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivän nuoret haluavat säilyttää sen kotona saadun elintason opiskelijanakin ja aika monet vanhemmat tuntuu auttavan siinä. Ja turhuuksista on tullut välttämättömyyksiä, mitkä pitää saada ”köyhänä opiskelijanakin”. Mun mielestä ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että vanhempien tehtävä on kustantaa lapsen elämistä vielä siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Jotkut taitaa tosin ajatella näin. Varmasti kaikkien vanhemmat auttavat rahallisesti, jos olisi tosi tiukkaa ja vanhemmilla olisi siihen varaa. Ehkä se viimeisen päälle kalustettu ja sisustettu ei kuitenkaan ois välttämätöntä heti ensimmäisessä vuokrakodissakaan.
Nimenomaan tätä tarkoitan! Solukämppä ei käy, taloyhtiön pesukone ei käy, kirpputorikalusteet ei käy, vaan elintason pitää olla lähellä samaa, kuin lapsuudenkodissa. Tätä en ymmärrä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa kuolleelta sukulaiselta tämän vanhemmille periytyneeseen asuntoon. Maksamme vanhemmille vain yhtiövastikkeen verran vuokraa ja tarvittaessa remonttikulut niin kauan kun olemme molemmat opiskelijoita, sitten kun jompikumpi tai molemmat siirtyy "oikeaan" palkkatyöhön alamme maksaa kunnon vuokraa. Tällä hetkellä kummallakin palkkatyö, josta saa 100-400 euroa kuukaudessa ja lisäksi tuet. Minusta tämä on oikein kohtuullinen järjestely koska opiskelemme eri kaupungissa ja koulumatkoihin menee n.100e kuukaudessa, lisäksi meillä on yhteinen auto jonka kustannamme itse. Ei tarvitse laskea jokaista senttiä tai pelätä että rahat loppuvat kesken ja useimmiten saa laitettua joka kuukausi myös säästöön tulevaisuutta ja omistusasuntoa varten, mutta täytyy kuitenkin elättää itse itsensä.
Hoidamme/maksamme vakuutukset, sähkösopimuksen, netin, veden jne. myöskin itse. Saimme osan sukulaisen huonekaluista, ja loput toimme omista lapsuudenkodin makuuhuoneistamme, lisäksi saimme tuparilahjaksi minun vanhemmiltani muutaman tavaran, esimerkiksi vedenkeittimen, ja 50euron lahjakortin Ikeaan. Olemme vaihtaneet kalusteita ja kodinkoneita uudempiin pikkuhiljaa, ja käyttäneet tähän mennessä n.500 euroa omaa rahaa niihin ja muuhun sisustamiseen. Joskus kun jomman kumman vanhemmat tulevat kylään he tuovat tullessaan täyden ruokakassin, ja välillä auttavat yllättävissä suuremmissa kuluissa.
Tämä on minusta toiminut hyvin koska
- Lähtökohtaisesti hoidamme/maksamme kaiken itse, mutta tarvittaessa tiedämme että tukea on saatavilla
- On mahdollisuus säästää ja sijoittaa tulevaisuutta varten ja päästä näin pois vanhempien turvasta (mikä on tavoitteemme mahdollisimman pian tottakai), vaikka palkkatyön palkka on aika pieni
- Opiskelut eivät kärsi työn vuoksi koska tuntimäärät voi pitää pienempänä kun ei tarvitse tienata niin paljon, myöhemmin tämä maksaa itsensä takaisin kun opiskeluun panostamisen ansiosta on mahdollisuus tähdätä vaikeapääsyisemmille ja korkeapalkkaisemmille aloille
Ja ei, en kehuskele vanhemmilta saamillamme asioilla itse hankkiminani, vaan kerron aina avoimesti että tässä on tämä tosi hyvä ,äitini lahjaksi antama paistokasari. Tiedän myös, että olemme hyvin etuoikeutetussa tilanteessa tuurin aiheuttaman asumisen halpuuden vuoksi (ei kummankaan vanhemmilla olisi ollut varaa ostaa asuntoa).
t. 19-vuotias
Kuulostaa siltä, että teillä on asiat hyvin hanskassa ja olette fiksusti rahaa käyttäviä nuoria! ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivän nuoret haluavat säilyttää sen kotona saadun elintason opiskelijanakin ja aika monet vanhemmat tuntuu auttavan siinä. Ja turhuuksista on tullut välttämättömyyksiä, mitkä pitää saada ”köyhänä opiskelijanakin”. Mun mielestä ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että vanhempien tehtävä on kustantaa lapsen elämistä vielä siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Jotkut taitaa tosin ajatella näin. Varmasti kaikkien vanhemmat auttavat rahallisesti, jos olisi tosi tiukkaa ja vanhemmilla olisi siihen varaa. Ehkä se viimeisen päälle kalustettu ja sisustettu ei kuitenkaan ois välttämätöntä heti ensimmäisessä vuokrakodissakaan.
Nimenomaan tätä tarkoitan! Solukämppä ei käy, taloyhtiön pesukone ei käy, kirpputorikalusteet ei käy, vaan elintason pitää olla lähellä samaa, kuin lapsuudenkodissa. Tätä en ymmärrä. ap
Miksi elintason pitäisi laskea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivän nuoret haluavat säilyttää sen kotona saadun elintason opiskelijanakin ja aika monet vanhemmat tuntuu auttavan siinä. Ja turhuuksista on tullut välttämättömyyksiä, mitkä pitää saada ”köyhänä opiskelijanakin”. Mun mielestä ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että vanhempien tehtävä on kustantaa lapsen elämistä vielä siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Jotkut taitaa tosin ajatella näin. Varmasti kaikkien vanhemmat auttavat rahallisesti, jos olisi tosi tiukkaa ja vanhemmilla olisi siihen varaa. Ehkä se viimeisen päälle kalustettu ja sisustettu ei kuitenkaan ois välttämätöntä heti ensimmäisessä vuokrakodissakaan.
Nimenomaan tätä tarkoitan! Solukämppä ei käy, taloyhtiön pesukone ei käy, kirpputorikalusteet ei käy, vaan elintason pitää olla lähellä samaa, kuin lapsuudenkodissa. Tätä en ymmärrä. ap
Miksi elintason pitäisi laskea?
Siksi, kun ei ole rahaa kustantaa sitä elintasoa. Siksi.
Sitten kun itse tienaa, elintasoakin voi ylläpitää.
Itse kanssa ihmettelen tuota, että nuorelle on OK, että vanhemmat kustantavat. Omani eivät missään tapauksessa olisi halunneet, että olisi osteltu asuntoja tai muutakaan. Hyvä kun jonkun kodinkoneen tms. joululahjaksi tai vastaavaa.
Heille oli hyvin tärkeää, että oma elämä alkaa kaikilla tavoin omin ehdoin. Ymmärsin, vaikka tuntuikin haikealta laskea ikään kuin kokonaan irti. Ymmärsin, että vaikka missään nimessä en olisi niin tarkoittanut tai halunnut, mutta jos rahat olisivat tulleet meiltä vanhemmilta, olisi lapsilla ollut enemmän tunne, että asioita pitää tehdä meidänkin mieliksi ja vuoksi. Se olisi ollut kohteliaisuutta ja vastavuoroisuutta.
Itse olen siis nähnyt noita ihmisiä, jotka ovat aina eläneet taloudellisesti turvattua elämää ja silti pitävät omaa tilannettaan itse ansaittuna (ja köyhien köyhyyttä heidän omana vikanaan). Siksi kiinnostaa, kun on vastoin omia havaintojani, mutta en kiistä sitäkään, etteikö joidenkin kohdalla voisi olla myös noin. Koska jokaisen oma katsantokantahan on aina johonkin suuntaan rajoittunut, niin myös minun. ap