Lue keskustelun säännöt.
Kaikki valmiiksi aikuisille lapsille?
28.04.2020 |
Omat ja ystävien lapset ovat alkaneet tulla siihen ikään, että muuttavat pois kotoa. Itse olen kasvanut siihen ajatukseen, että aikuistuminen on sitä, että kasvetaan tulemaan toimeen omillaan ja nyt olen hämmentyneenä katsellut, että monet ajattelee toisin.
Olen nähnyt seuraavia ilmiöitä tuttavapiirissä:
-vanhemmat ostaa asunnon, aikuinen lapsi muuttaa siihen
-vanhemmat hakee lapselleen vuokra-asuntoa, hoitavat kaikki järjestelyt
-vanhemmat maksaa takuuvuokran, mahdollisesti myös vuokran
-vanhemmat kalustaa lapsen asunnon
Olen ihmeissäni, onko tämä normaalia? Mä olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että neuvon ja tuen kyllä lastani itsenäistymisessä, mutta lapsi tekee asiat itse. Ollaan esimerkiksi yhdessä katsottu, minne voisi laittaa asunonnonhakuilmoituksen, mutta puhelut ja muut lapseni hoitaa itse. Vuokravakuuden maksaa myös omista rahoistaan, on jo aiemmin ollut puhetta siitä, että sellainen tulee maksaa kun muuttaa omilleen ja kesätöissä kun on käynyt, niin saanut rahaa säästöön. Samoin on käyty läpi sitä, mitä eläminen (ruuat ym.) maksaa, sitten kun on omillaan.
Muistan, miten nuorena aikuisena itsestä oli hienoa, kun pärjäsi ja seisoi omilla jaloillaan.Haluan, että lapsenikin saa kokea tuon tunteen eikä jää vuosiksi riippuvaiseksi meistä vanhemmistaan.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho. Ihan yllättävän paljon on tosiaan niitä, joiden mielestä aikuistuvalle lapselle tosiaan pitää tehdä asiat valmiiksi. No tämä kyllä vahvistikin sitä kokemusta, että olen hyvin eri linjoilla tässä, kuin monet muut. Meillä ei siis ole rahasta kiinni se, etteikö voitaisi tukea, mutta pidän arvokkaana ja hyvänä sitä, että lapsi itsenäistyy kunnolla. ap
Asuin 80-luvulla opiskelihana vanhempien omistamassa vuokra-asunnossa ja maksoin siitä heille vuokraa, itsenäistyin ihan mainiosti. Samaan aikaan ystäväni asui vuokra-asunnossa, jonka vuokran vanhemmat maksoivat. Hänenkään itsenäistymiseen ei littynyt ongelmia.
Pari vanhaa kaveria sai vanhemmiltaan asunnot ja autot, mutta silti he itsenäistyivät hyvin. Nyt he ovat hyvissä ja kovapalkkaisissa ammateissa.
Onko heillä myös ymmärrystä niitä kohtaan, joilla menee huonommin? Vai ovatko näitä "kaikki on omaa ansiotani"-tyyppejä... vaikka niin ei olekaan, vaan saaneet aina hyvää hyvän päälle kerätä. Itse en halua että lapsistani kasvaa 1) avuttomia tai 2) itsekkäitä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti normaalia nykyään. Mieheni lapsille on syntymästään asti kerätty pottia joka annetaan kun lapsi täyttää 18v. Pottia on jo ainakin 10 000 e/lapsi. Mieheni pitäisi kuitenkin maksaa enemmän elaria, eikä saa lopettaa maksamista noille pottitileille. En ymmärrä mikä ajatus on takana tässä. Eiköhän tuo 10 000 e jo riitä lapselle hupirahaa 18v lahjaksi?
Vierailija kirjoitti:
Toi että vanhemmat ostaa lapselle asunnon on kyllä sellasta kultalusikka ahterissa meininkiä että huhhuh, sitten nää 18v pikku prinsessat leuhkii kuinka HEILLÄ ON OMA ASUNTO NIINQ! ÖRRÖYH!
Miksi pitää mennä vaikeumman kautta, kun helpommallakin pääsee. Italialainen tuttu sai vanhemmiltaan asunnon ja nyt hän säästää rahaa oman lapsensa asuntoon. Miksi mennä kivikkoista tietä, kun asian voi hoitaa toisellakin tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho. Ihan yllättävän paljon on tosiaan niitä, joiden mielestä aikuistuvalle lapselle tosiaan pitää tehdä asiat valmiiksi. No tämä kyllä vahvistikin sitä kokemusta, että olen hyvin eri linjoilla tässä, kuin monet muut. Meillä ei siis ole rahasta kiinni se, etteikö voitaisi tukea, mutta pidän arvokkaana ja hyvänä sitä, että lapsi itsenäistyy kunnolla. ap
Asuin 80-luvulla opiskelihana vanhempien omistamassa vuokra-asunnossa ja maksoin siitä heille vuokraa, itsenäistyin ihan mainiosti. Samaan aikaan ystäväni asui vuokra-asunnossa, jonka vuokran vanhemmat maksoivat. Hänenkään itsenäistymiseen ei littynyt ongelmia.
Pari vanhaa kaveria sai vanhemmiltaan asunnot ja autot, mutta silti he itsenäistyivät hyvin. Nyt he ovat hyvissä ja kovapalkkaisissa ammateissa.
Onko heillä myös ymmärrystä niitä kohtaan, joilla menee huonommin? Vai ovatko näitä "kaikki on omaa ansiotani"-tyyppejä... vaikka niin ei olekaan, vaan saaneet aina hyvää hyvän päälle kerätä. Itse en halua että lapsistani kasvaa 1) avuttomia tai 2) itsekkäitä. ap
Erittäin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä ja kaukana avuttomista ja itsekkäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi että vanhemmat ostaa lapselle asunnon on kyllä sellasta kultalusikka ahterissa meininkiä että huhhuh, sitten nää 18v pikku prinsessat leuhkii kuinka HEILLÄ ON OMA ASUNTO NIINQ! ÖRRÖYH!
Miksi pitää mennä vaikeumman kautta, kun helpommallakin pääsee. Italialainen tuttu sai vanhemmiltaan asunnon ja nyt hän säästää rahaa oman lapsensa asuntoon. Miksi mennä kivikkoista tietä, kun asian voi hoitaa toisellakin tapaa.
En minä koe, että erityisen kivikkoiselle tielle lapseni olisin laittanut. Hyvin nuo pärjäävät, vaikkeivat kaikkea saa. Kannustetettu on tavoittelemaan omia unelmiaan ja tekemään asioita, joita tahtoo.
Kovempi osa minusta on vaikka se, että saa taloudellista hyvää, mutta odotetaan lapselta sitä, että täyttää vanhempiensa toiveet opiskeluvalinnoissaan ym. Henkinen vapaus on minusta se tärkein lahja lapselle antaa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho. Ihan yllättävän paljon on tosiaan niitä, joiden mielestä aikuistuvalle lapselle tosiaan pitää tehdä asiat valmiiksi. No tämä kyllä vahvistikin sitä kokemusta, että olen hyvin eri linjoilla tässä, kuin monet muut. Meillä ei siis ole rahasta kiinni se, etteikö voitaisi tukea, mutta pidän arvokkaana ja hyvänä sitä, että lapsi itsenäistyy kunnolla. ap
Asuin 80-luvulla opiskelihana vanhempien omistamassa vuokra-asunnossa ja maksoin siitä heille vuokraa, itsenäistyin ihan mainiosti. Samaan aikaan ystäväni asui vuokra-asunnossa, jonka vuokran vanhemmat maksoivat. Hänenkään itsenäistymiseen ei littynyt ongelmia.
Pari vanhaa kaveria sai vanhemmiltaan asunnot ja autot, mutta silti he itsenäistyivät hyvin. Nyt he ovat hyvissä ja kovapalkkaisissa ammateissa.
Onko heillä myös ymmärrystä niitä kohtaan, joilla menee huonommin? Vai ovatko näitä "kaikki on omaa ansiotani"-tyyppejä... vaikka niin ei olekaan, vaan saaneet aina hyvää hyvän päälle kerätä. Itse en halua että lapsistani kasvaa 1) avuttomia tai 2) itsekkäitä. ap
Erittäin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä ja kaukana avuttomista ja itsekkäistä.
Hyvä jos noin on! ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia, että vanhemat haluava tukea ja avustaa lastaan. Mutta aika varakkaita ystäviä sinulla on, jos ostelevat lapsilleen asuntoja. Mutta kyllähän tuo avauksesi myös kuullosti sille, että paljon läheisesi joukossa saattanee olla, myös Curling-vanhempia. (=Nimitys, jota käytetään vanhemmista, jotka pyrkivät poistamaan esteet ja vaikeudet lastensa tieltä, palvelevat heitä, täyttävät kaikki toiveet ja haluavat suojella heitä pettymyksiltä). Vaan kuinka hyvin lapsesta kasvaa itsenäinen ja vastuullinen "aikuinen" jos kaiken turvaa ja toteuttaa vahempi?
Nuoruuteen kuuluu myös pettyminen ja harmitukset.. Itse alootin omillaan asumisen kuuden hengen solussa, eivätkä vanhempani ostaneet minulle omaa asunto saati maksaneet vuokraani. Kasvaakohan minusa tietämättäni sosialisti tai kommunisti kun näin jouduin tällaiseen tilanteeseen jouduin.
Tuskinpa vaan. Hieman kyllä toisinaan huolettaa eriarvoisuuden kasvaminen ja lisääntyminen.
Minä enemmänkin ihmettelen näitä ihmisiä, joiden täytyy erikseen huolehtia, että lapsen elämässä on myös vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Millaista elämää te oikein elätte, jos niitä ei tule vastaan ihan normaalisti, vaan pitää välttää auttamasta lasta jotta tämä kehittyisi ongelmien kautta? Kuulostaa niin perisuomalaiselta katkeruudelta, kun ei iloita siitä, että lapset ehkä voisivat päästä jossain asiassa helpommalla kuin vanhempansa aikoinaan, vaan huolehditaan siitä, että onhan jokainen vaan kärsinyt elämänsä aikana tarpeeksi. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat pätee näköjään edelleen...
Minä autan lapsiani aina tarvittaessa kaikin mahdollisin tavoin, niin pitkään kuin pystyn. Siitä huolimatta lapseni pärjäävät hyvin itsekin eivätkä juurikaan pyydä apua, jos ei ole oikeasti hätä. Heille on elämä myös tuonut ihan riittävästi surua ja murhetta ilman, että äidinkin täytyy heitellä kapuloita rattaisiin.
Niin. Kuten sanoin on ihan normaalia, että vanhemmat auttavat ja tukevat lapsiaan.
Mutta kysymys, mitä edellä yritin sivuta onkin kuinka pitkälle; missä menee auttamisen raja? Moni vanhempi on varmasti valmis anamaan vaikka henkensä lapsensa puolesta. - Sen sijaan saa olla verraten hyvä tuloinen jos pystyy ostamaan lapsilleen asuntoja; olisi naivia uskoa, että kuka tahansa lastaan rakasava vanhempi voisi vaivattomast ostaa lapselleen asunnon, tai mitä ikinä lapsi kulloinkin sattuu tarvitsemaan.
Vanhemmille kuuluu myös oma elämä ja lapsien on jossain vaiheessa irtauduttava vanhemmastaan. Se miten tai kuinka tämä käy on aina enemmän ja vähemmän yksilöllisä.
Osa vanhemmista uskoo, että toimivat lapsen parhaaksi, vaikka itse kärsisivät; pitkäaikaistyötön yksinhuolaja maksaa poikansa asunnon vuokrasta osan ja (/tai) käy tämän luona siivoamassa, olsiko tällainen sinusta kohuullsita?
Pitääkö jo keskiuloisten vanhempien maksaa tai ainakin taata laps(i)ensa opiskelu? Ja ne jotka eivät pystyisi, niin heidän lapset saisivat kustantaa itse opintonsa, elleivät vanhemmat näin tekisi. Ei minusta kovin hyvä käytäntö, vaikka monin paikoin maailmaa hyvin yleinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkökulmana vanhemmille haluan esittää minun ja mieheni erilaiset taustat:
Opin kotonta rahan käytön, sitä ei ollut paljoa ja äiti painotti, että ensin maksetaan laskut, katto pitää olla pään päällä ja sähkö tulla töpselistä. Sitten jäljelle jääneet rahat budjetoidaan loppukuulle.
Ensimmäisen takuuvuokrani maksoin äidiltä lainatulla rahalla, jota lyhensin hänelle takaisin 50 euroa kuussa. Vuokrasopimus tehtiin yhdessä, koska olin 17-vuotias.
Mieheni kotona ei ehkä painotettu niin tarkkaan suunnitelmallisuutta. Jos mieheltäni loppuu rahat, hän tietää, että äidiltä saa aina (mies on jo 32v.) Mieheni ei siis edes yritä elää varojensa mukaan, koska äidille vihjailemalla saa aina 50-100 euroa tilille. Ensimmäisen takuuvuokran maksoi kokonaan äiti, ja se ei ollut laina, se oli lahja.
Itse en ikinä vihjaile vanhemmilleni, että raha kelpais, jos sitä ei minulla ole niin sitten kärvistelen, mutta mua nolottaa tommonen, että pidetään vanhempien lompakkoa automaattisena bäckuppina.
Älä huoli ap, olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, missä menee järkevän tukemisen raja. Nykyään nuoria tuetaan aivan liian monessa asiassa, eikä anneta tilaa miettiä asioita ja tulevaisuuttaan ihan itse.
Työn teon aloitin 16 vuotiaana ja säästin rahaa koko sen ajan, jotta pääsin muuttamaan omilleni 20 vuotiaana. Oli iso muutos muuttaa pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle, ilman minkäänlaista vanhempien antamaa taloudellista tukea. Niin vain selviydyin, ja hyvin selviydyinkin. Siksi perheisissä pitäisikin enemmän osata keskustella raha-asioista, jotta nuori oppii oman talouden hallinnan. Moni vanhempi hyssyttelee näitä asioita, mikä on mielestäni täysin vastuutonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan jotkut myös sitä mieltä, että vanhempien pitää elättää aikuisia lapsiaan. Täysi-ikästä lasta ei saisi velvoittaa hakemaan opintotukea tai asumistukea, jos vanhemmilla on varaa elättää lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi että vanhemmat ostaa lapselle asunnon on kyllä sellasta kultalusikka ahterissa meininkiä että huhhuh, sitten nää 18v pikku prinsessat leuhkii kuinka HEILLÄ ON OMA ASUNTO NIINQ! ÖRRÖYH!
Miksi pitää mennä vaikeumman kautta, kun helpommallakin pääsee. Italialainen tuttu sai vanhemmiltaan asunnon ja nyt hän säästää rahaa oman lapsensa asuntoon. Miksi mennä kivikkoista tietä, kun asian voi hoitaa toisellakin tapaa.
En minä koe, että erityisen kivikkoiselle tielle lapseni olisin laittanut. Hyvin nuo pärjäävät, vaikkeivat kaikkea saa. Kannustetettu on tavoittelemaan omia unelmiaan ja tekemään asioita, joita tahtoo.
Kovempi osa minusta on vaikka se, että saa taloudellista hyvää, mutta odotetaan lapselta sitä, että täyttää vanhempiensa toiveet opiskeluvalinnoissaan ym. Henkinen vapaus on minusta se tärkein lahja lapselle antaa. ap
Sain vanhemmiltani todella paljon avustusta aikoinaan enkä kyllä tiedä miten olisin nyt erilainen ihminen, jos niitä avustuksia en saanut ja olisin joutunut elämään hyvin säästeliäästi. Ihanan nuoruuden sain, kun ei ollut taloudellisia huolia ja sain opiskella ihan rauhassa ilman huolen päivää. Valitettavasti he kuolivat vain liian nuorena, mutta olen pärjännyt elämässäni paremmin kuin hyvin. Ja olen todella kiitollinen heille, että antoivat minulle helpon opiselijaelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vanhemmiltani vuonna 1981 ensiasunnon, joten pidän ihan luontevana, että omatkin lapseni saivat ensiasunnot minulta. Ei siinä pienessä asunnossa ole tarkoituskaan asua koko loppuelämää, mutta varsinkin opiskeluaikana helpottaa, kun maksaa vain yhtiövastikkeen eikä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Ja onhan se hyvä pesämuna myös seuraavan asunnon ostoa varten tai sen voi laittaa vuokralle sitten, kun muuttaa itse isompaan. Järkevämpää mun mielestä on auttaa taloudellisesti nuorta, aikuiselämänsä alussa olevaa kuin jättää isompi perintö sitten, kun lapset itse jo lähestyvät eläkeikää. Sisustuksen olen asuntoihini aina valinnut itse, vaikka ensiasuntoon (olin tuolloin 19-vuotias opiskelija) vanhempani maksoivatkin ne. Samoin lapseni ovat saaneet valita ensiasuntoihinsa kalustuksen itse, vaikka minä olenkin maksanut ne. Nuorella omilleen muuttavalla käy helposti niin, että huonekalut, pesukoneet, pölynimurit yms ostetaan osamaksulla, koska opintotuki nyt vaan ei riitä niiden ostamiseen kerralla. Mun mielestäni velaksi ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin asunto. Korkeintaan auto, jos auto on välttämätön.
No tuotakaan en ymmärrä, miksi asunnossa pitää olla kaikki valmiina? Juu pikkuasioita kuten pölynimurin olen ostan lapselle lahjaksi. Taloyhtiön pesukone on välttänyt heille hyvin ja omasta huoneestaan ovat saaneet mukaan ne huonekalut, mitä ovat tarvinneet. Suuria kalusteita yksiöön ei tarvitse, mutta onhan nuo osanneet kirpparilta ostaa ja tuunata mieleisikseen. Tätä avuttomuutta juuri ihmettelen ja sitä, että pitää olla valmis kalustettu asunto heti! ap
Miksi ei, jos vanhemmilla on varaa? Omat lapseni ovat voineet ottaa vataan palkattomai harjoitteluita opiskelemiltaan aloilta, kun opiskelukaverinsa ovat joutuneet tekemään ihan muun alan työtä saadakseen maksettua kaiken tarvitsemansa. CV:ssä oman alan työkokemus on kuitenkin ollut parempi kuin jonkun muun alan ja samalla ovat luoneet työelämässä suhteita, jotka ovat olleet hyödyksi valmistumisen jälkeen.
Nuorena sitä rahaa tarvitsee eikä vasta päälle viiskymppisenä, jolloin on jo itsekin kerättyä varallisuutta. Ja on myös verotuksellisestikin ihan järkevää lahjoittaa joka kolmas vuosi verovapaasti 4999€ eikä jemmata niitäkin rahoja pankkitilille ja perilliset maksavat aikanaan enemmän perintöveroa.
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli ap, olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, missä menee järkevän tukemisen raja. Nykyään nuoria tuetaan aivan liian monessa asiassa, eikä anneta tilaa miettiä asioita ja tulevaisuuttaan ihan itse.
Työn teon aloitin 16 vuotiaana ja säästin rahaa koko sen ajan, jotta pääsin muuttamaan omilleni 20 vuotiaana. Oli iso muutos muuttaa pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle, ilman minkäänlaista vanhempien antamaa taloudellista tukea. Niin vain selviydyin, ja hyvin selviydyinkin. Siksi perheisissä pitäisikin enemmän osata keskustella raha-asioista, jotta nuori oppii oman talouden hallinnan. Moni vanhempi hyssyttelee näitä asioita, mikä on mielestäni täysin vastuutonta.
Kiitos tästä. Joskus tuntuu, että olen ihan eri linjoilla enemmistön kanssa, mutta hyvä, että muitakin samoin ajattelevia on. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi että vanhemmat ostaa lapselle asunnon on kyllä sellasta kultalusikka ahterissa meininkiä että huhhuh, sitten nää 18v pikku prinsessat leuhkii kuinka HEILLÄ ON OMA ASUNTO NIINQ! ÖRRÖYH!
Miksi pitää mennä vaikeumman kautta, kun helpommallakin pääsee. Italialainen tuttu sai vanhemmiltaan asunnon ja nyt hän säästää rahaa oman lapsensa asuntoon. Miksi mennä kivikkoista tietä, kun asian voi hoitaa toisellakin tapaa.
En minä koe, että erityisen kivikkoiselle tielle lapseni olisin laittanut. Hyvin nuo pärjäävät, vaikkeivat kaikkea saa. Kannustetettu on tavoittelemaan omia unelmiaan ja tekemään asioita, joita tahtoo.
Kovempi osa minusta on vaikka se, että saa taloudellista hyvää, mutta odotetaan lapselta sitä, että täyttää vanhempiensa toiveet opiskeluvalinnoissaan ym. Henkinen vapaus on minusta se tärkein lahja lapselle antaa. ap
Sain vanhemmiltani todella paljon avustusta aikoinaan enkä kyllä tiedä miten olisin nyt erilainen ihminen, jos niitä avustuksia en saanut ja olisin joutunut elämään hyvin säästeliäästi. Ihanan nuoruuden sain, kun ei ollut taloudellisia huolia ja sain opiskella ihan rauhassa ilman huolen päivää. Valitettavasti he kuolivat vain liian nuorena, mutta olen pärjännyt elämässäni paremmin kuin hyvin. Ja olen todella kiitollinen heille, että antoivat minulle helpon opiselijaelämän.
No siinäpä onkin rankkuutta yhdelle ihmiselle tarpeeksi, jos menettää vanhempansa. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vanhemmiltani vuonna 1981 ensiasunnon, joten pidän ihan luontevana, että omatkin lapseni saivat ensiasunnot minulta. Ei siinä pienessä asunnossa ole tarkoituskaan asua koko loppuelämää, mutta varsinkin opiskeluaikana helpottaa, kun maksaa vain yhtiövastikkeen eikä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Ja onhan se hyvä pesämuna myös seuraavan asunnon ostoa varten tai sen voi laittaa vuokralle sitten, kun muuttaa itse isompaan. Järkevämpää mun mielestä on auttaa taloudellisesti nuorta, aikuiselämänsä alussa olevaa kuin jättää isompi perintö sitten, kun lapset itse jo lähestyvät eläkeikää. Sisustuksen olen asuntoihini aina valinnut itse, vaikka ensiasuntoon (olin tuolloin 19-vuotias opiskelija) vanhempani maksoivatkin ne. Samoin lapseni ovat saaneet valita ensiasuntoihinsa kalustuksen itse, vaikka minä olenkin maksanut ne. Nuorella omilleen muuttavalla käy helposti niin, että huonekalut, pesukoneet, pölynimurit yms ostetaan osamaksulla, koska opintotuki nyt vaan ei riitä niiden ostamiseen kerralla. Mun mielestäni velaksi ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin asunto. Korkeintaan auto, jos auto on välttämätön.
No tuotakaan en ymmärrä, miksi asunnossa pitää olla kaikki valmiina? Juu pikkuasioita kuten pölynimurin olen ostan lapselle lahjaksi. Taloyhtiön pesukone on välttänyt heille hyvin ja omasta huoneestaan ovat saaneet mukaan ne huonekalut, mitä ovat tarvinneet. Suuria kalusteita yksiöön ei tarvitse, mutta onhan nuo osanneet kirpparilta ostaa ja tuunata mieleisikseen. Tätä avuttomuutta juuri ihmettelen ja sitä, että pitää olla valmis kalustettu asunto heti! ap
Miksi ei, jos vanhemmilla on varaa? Omat lapseni ovat voineet ottaa vataan palkattomai harjoitteluita opiskelemiltaan aloilta, kun opiskelukaverinsa ovat joutuneet tekemään ihan muun alan työtä saadakseen maksettua kaiken tarvitsemansa. CV:ssä oman alan työkokemus on kuitenkin ollut parempi kuin jonkun muun alan ja samalla ovat luoneet työelämässä suhteita, jotka ovat olleet hyödyksi valmistumisen jälkeen.
Nuorena sitä rahaa tarvitsee eikä vasta päälle viiskymppisenä, jolloin on jo itsekin kerättyä varallisuutta. Ja on myös verotuksellisestikin ihan järkevää lahjoittaa joka kolmas vuosi verovapaasti 4999€ eikä jemmata niitäkin rahoja pankkitilille ja perilliset maksavat aikanaan enemmän perintöveroa.
Onko lapsillesi myös kasvanut ymmärrys siitä, että ovat hyväosaisempia kuin monet muut? Tämä minua kiinnostaa myös, moraalin kehittyminen, jos kasvaa etuoikeitettuna. -ap
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli ap, olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, missä menee järkevän tukemisen raja. Nykyään nuoria tuetaan aivan liian monessa asiassa, eikä anneta tilaa miettiä asioita ja tulevaisuuttaan ihan itse.
Työn teon aloitin 16 vuotiaana ja säästin rahaa koko sen ajan, jotta pääsin muuttamaan omilleni 20 vuotiaana. Oli iso muutos muuttaa pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle, ilman minkäänlaista vanhempien antamaa taloudellista tukea. Niin vain selviydyin, ja hyvin selviydyinkin. Siksi perheisissä pitäisikin enemmän osata keskustella raha-asioista, jotta nuori oppii oman talouden hallinnan. Moni vanhempi hyssyttelee näitä asioita, mikä on mielestäni täysin vastuutonta.
Kyllä sen talouden oppii hallitsemaan muutenkin kuin ilman taloudellista tukea. Itse menin 15-vuotiaana eka kerran kesätöihin, mutta silti sain vanhemmiltani myös rahaa sekä sain pitää lapsilisät. Nykyisessä työssäni hoidan budjettiasioita ja omakin talous on erittäin hyvässä kunnossa. Olen aina ollut tarkka raha-asioissa vaikka ei ole ollut tiukkaa rahasta.
Olin tosi kateellinen 90-luvun lopulla lukiokaverilleni jonka pankinjohtajavanhemmat ostivat hänelle lukion ja armeijan jälkeen ison asunnon ja auton kun minun vanhempani menettivät lamassa kaiken, melkoista etumatkaa elämään hän sai minuun verrattuna kun itse piti kaikki ostaa ja hankkia:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vanhemmiltani vuonna 1981 ensiasunnon, joten pidän ihan luontevana, että omatkin lapseni saivat ensiasunnot minulta. Ei siinä pienessä asunnossa ole tarkoituskaan asua koko loppuelämää, mutta varsinkin opiskeluaikana helpottaa, kun maksaa vain yhtiövastikkeen eikä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Ja onhan se hyvä pesämuna myös seuraavan asunnon ostoa varten tai sen voi laittaa vuokralle sitten, kun muuttaa itse isompaan. Järkevämpää mun mielestä on auttaa taloudellisesti nuorta, aikuiselämänsä alussa olevaa kuin jättää isompi perintö sitten, kun lapset itse jo lähestyvät eläkeikää. Sisustuksen olen asuntoihini aina valinnut itse, vaikka ensiasuntoon (olin tuolloin 19-vuotias opiskelija) vanhempani maksoivatkin ne. Samoin lapseni ovat saaneet valita ensiasuntoihinsa kalustuksen itse, vaikka minä olenkin maksanut ne. Nuorella omilleen muuttavalla käy helposti niin, että huonekalut, pesukoneet, pölynimurit yms ostetaan osamaksulla, koska opintotuki nyt vaan ei riitä niiden ostamiseen kerralla. Mun mielestäni velaksi ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin asunto. Korkeintaan auto, jos auto on välttämätön.
No tuotakaan en ymmärrä, miksi asunnossa pitää olla kaikki valmiina? Juu pikkuasioita kuten pölynimurin olen ostan lapselle lahjaksi. Taloyhtiön pesukone on välttänyt heille hyvin ja omasta huoneestaan ovat saaneet mukaan ne huonekalut, mitä ovat tarvinneet. Suuria kalusteita yksiöön ei tarvitse, mutta onhan nuo osanneet kirpparilta ostaa ja tuunata mieleisikseen. Tätä avuttomuutta juuri ihmettelen ja sitä, että pitää olla valmis kalustettu asunto heti! ap
Miksi ei, jos vanhemmilla on varaa? Omat lapseni ovat voineet ottaa vataan palkattomai harjoitteluita opiskelemiltaan aloilta, kun opiskelukaverinsa ovat joutuneet tekemään ihan muun alan työtä saadakseen maksettua kaiken tarvitsemansa. CV:ssä oman alan työkokemus on kuitenkin ollut parempi kuin jonkun muun alan ja samalla ovat luoneet työelämässä suhteita, jotka ovat olleet hyödyksi valmistumisen jälkeen.
Nuorena sitä rahaa tarvitsee eikä vasta päälle viiskymppisenä, jolloin on jo itsekin kerättyä varallisuutta. Ja on myös verotuksellisestikin ihan järkevää lahjoittaa joka kolmas vuosi verovapaasti 4999€ eikä jemmata niitäkin rahoja pankkitilille ja perilliset maksavat aikanaan enemmän perintöveroa.
Onko lapsillesi myös kasvanut ymmärrys siitä, että ovat hyväosaisempia kuin monet muut? Tämä minua kiinnostaa myös, moraalin kehittyminen, jos kasvaa etuoikeitettuna. -ap
Olen eri, mutta miksi ei olisi? Olen itse ollut aina etuoikeutettu ja tällä hetkellä siirrän kolmelle sukulaislapselle kullekin 135 euroa kuukaudessa, kun ei ole omia lapsia. Jätän heille myös perintöni, mutta haluan auttaa heitä jo nyt kun voin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vanhemmiltani vuonna 1981 ensiasunnon, joten pidän ihan luontevana, että omatkin lapseni saivat ensiasunnot minulta. Ei siinä pienessä asunnossa ole tarkoituskaan asua koko loppuelämää, mutta varsinkin opiskeluaikana helpottaa, kun maksaa vain yhtiövastikkeen eikä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Ja onhan se hyvä pesämuna myös seuraavan asunnon ostoa varten tai sen voi laittaa vuokralle sitten, kun muuttaa itse isompaan. Järkevämpää mun mielestä on auttaa taloudellisesti nuorta, aikuiselämänsä alussa olevaa kuin jättää isompi perintö sitten, kun lapset itse jo lähestyvät eläkeikää. Sisustuksen olen asuntoihini aina valinnut itse, vaikka ensiasuntoon (olin tuolloin 19-vuotias opiskelija) vanhempani maksoivatkin ne. Samoin lapseni ovat saaneet valita ensiasuntoihinsa kalustuksen itse, vaikka minä olenkin maksanut ne. Nuorella omilleen muuttavalla käy helposti niin, että huonekalut, pesukoneet, pölynimurit yms ostetaan osamaksulla, koska opintotuki nyt vaan ei riitä niiden ostamiseen kerralla. Mun mielestäni velaksi ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin asunto. Korkeintaan auto, jos auto on välttämätön.
No tuotakaan en ymmärrä, miksi asunnossa pitää olla kaikki valmiina? Juu pikkuasioita kuten pölynimurin olen ostan lapselle lahjaksi. Taloyhtiön pesukone on välttänyt heille hyvin ja omasta huoneestaan ovat saaneet mukaan ne huonekalut, mitä ovat tarvinneet. Suuria kalusteita yksiöön ei tarvitse, mutta onhan nuo osanneet kirpparilta ostaa ja tuunata mieleisikseen. Tätä avuttomuutta juuri ihmettelen ja sitä, että pitää olla valmis kalustettu asunto heti! ap
Miksi ei, jos vanhemmilla on varaa? Omat lapseni ovat voineet ottaa vataan palkattomai harjoitteluita opiskelemiltaan aloilta, kun opiskelukaverinsa ovat joutuneet tekemään ihan muun alan työtä saadakseen maksettua kaiken tarvitsemansa. CV:ssä oman alan työkokemus on kuitenkin ollut parempi kuin jonkun muun alan ja samalla ovat luoneet työelämässä suhteita, jotka ovat olleet hyödyksi valmistumisen jälkeen.
Nuorena sitä rahaa tarvitsee eikä vasta päälle viiskymppisenä, jolloin on jo itsekin kerättyä varallisuutta. Ja on myös verotuksellisestikin ihan järkevää lahjoittaa joka kolmas vuosi verovapaasti 4999€ eikä jemmata niitäkin rahoja pankkitilille ja perilliset maksavat aikanaan enemmän perintöveroa.
Onko lapsillesi myös kasvanut ymmärrys siitä, että ovat hyväosaisempia kuin monet muut? Tämä minua kiinnostaa myös, moraalin kehittyminen, jos kasvaa etuoikeitettuna. -ap
Tottakai on, aivan kuten minäkin heidän iässään. Mutta pitäisin itseäni aika ikävänä ihmisenä, jos en olisi hankkinut lapsilleni ensiasuntoja, vaikka sain sellaisen aikoinaan omilta vanhemmiltani. Tietenkin on etuoikeutetussa asemassa, kun pystyy laittamaan sen, mitä on itse saanut vanhemmiltaan, eteenpäin myös omille lapsilleen. Kyllä elämässä riittää vastoinkäymisiä, vaikka ei joutuisikaan nuorena venyttämään senttiä ja maksamaan järjetöntä vuokraa jollekin tuntemattomalle. Kyse on kuitenkin pienistä kerrostaloasunnoista eikä perheasunnoista, joten asuntolainan ottaminen tulee lapsillenikin eteen jossain vaiheessa. Nyt vaan pystyvät säästämään paremmin, kun vuokran sijasta maksavat yhtiövastiketta eikä ike velkoja.
Tuo on sitten se toinen ääripää ollut, ettei lainkaan auteta. Itse yritän kultaista keskitietä mennä tässäkin asiassa. ap