Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Hotakaisen haastattelua en ole lukenut enkä osaa ottaa siihen kantaa, mutta ei kai se kirjasta huonoa tee, jos kirjan päähenkilö on jotenkin moraaliton ihminen.

Jos se on se koko kirjan teema, niin silloin minusta tekee.

Jotkut voi löytää siitä kirjasta paljon hyvääkin. Suomessa on kuitenkin parempiakin kirjailijoita, joiden mielipiteet eivät ole perseestä, joten ei ole mikään pakko lukea juuri Hotakaista.

Maailma on täynnä kirjailijoita, joiden omista mielipiteistä voi olla täsmälleen päinvastaista mieltä ja voi ärsyyntyäkin niistä, mutta kirjat on silti todellakin lukemisen arvoisia. 

Kirjoja on niin valtava määrä, ettei kukaan voi lukea niitä kaikki. Minusta ihmisillä on täysi oikeus valita, että en lue tätä kirjaa koska en tykkää sen teemasta tai se ahdistaa minua, luen mieluummin jotain muuta.

Jos kyseessä on erityisen merkittävä teos, siitä löytyy kyllä sen verran tietoa netistä, ettei tarvitse henkilökohtaisesti lukea kaikkea.

Niin, no tämä on itsestään selvää. Ei lue, jos teema ei kiinnosta tai aihe ahdistaa. Mutta eihän siitä kirjasta sitten voi kirjoittaa mielipidettä tai kritiikkiä, jos ei ole sitä edes lukenut?

Sen kirjan luinkin, mutta en sen jälkeisiä.

Itse asiassa Stephen Kingillä oli sama "vain yksi lyönti"-ajatus Langolieerit-tarinassaan, mutta jotenkin se on ymmärrettävämpää kun kyseessä on vanha amerikkalainen äijä. Suomalaisilta odotan enemmän.

Tulen ihan uutena kommentoijana:

Hotakaista dissaavan kommentoija edustaa ainakin näillä perusteluillan minun mielestäni eräänlaista toksista naisasiaa. Eihän nyt  hyvänen aika sentään voida kieltää sitä, että kaikilla ihmisillä, myös niillä jotka eivät toimi oikein ja jotka aiheuttavat onnettomuutta ja vahinkoa muille ihmisille on oma tarinansa jota on lupa kertoa. On lukijan asia nähdä se, että tuo päähenkilö ei tajua tästä asiasta yhtään mitään, jos niin on.

Taustatietona se, että en ole lukenut Hotakaista ja olen feministi. On toki mahdollista että muuttaisin mielipiteeni jos lukisin Hotakaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Hotakaisen haastattelua en ole lukenut enkä osaa ottaa siihen kantaa, mutta ei kai se kirjasta huonoa tee, jos kirjan päähenkilö on jotenkin moraaliton ihminen.

Jos se on se koko kirjan teema, niin silloin minusta tekee.

Jotkut voi löytää siitä kirjasta paljon hyvääkin. Suomessa on kuitenkin parempiakin kirjailijoita, joiden mielipiteet eivät ole perseestä, joten ei ole mikään pakko lukea juuri Hotakaista.

Maailma on täynnä kirjailijoita, joiden omista mielipiteistä voi olla täsmälleen päinvastaista mieltä ja voi ärsyyntyäkin niistä, mutta kirjat on silti todellakin lukemisen arvoisia. 

Kirjoja on niin valtava määrä, ettei kukaan voi lukea niitä kaikki. Minusta ihmisillä on täysi oikeus valita, että en lue tätä kirjaa koska en tykkää sen teemasta tai se ahdistaa minua, luen mieluummin jotain muuta.

Jos kyseessä on erityisen merkittävä teos, siitä löytyy kyllä sen verran tietoa netistä, ettei tarvitse henkilökohtaisesti lukea kaikkea.

Niin, no tämä on itsestään selvää. Ei lue, jos teema ei kiinnosta tai aihe ahdistaa. Mutta eihän siitä kirjasta sitten voi kirjoittaa mielipidettä tai kritiikkiä, jos ei ole sitä edes lukenut?

Sen kirjan luinkin, mutta en sen jälkeisiä.

Itse asiassa Stephen Kingillä oli sama "vain yksi lyönti"-ajatus Langolieerit-tarinassaan, mutta jotenkin se on ymmärrettävämpää kun kyseessä on vanha amerikkalainen äijä. Suomalaisilta odotan enemmän.

Tulen ihan uutena kommentoijana:

Hotakaista dissaavan kommentoija edustaa ainakin näillä perusteluillan minun mielestäni eräänlaista toksista naisasiaa. Eihän nyt  hyvänen aika sentään voida kieltää sitä, että kaikilla ihmisillä, myös niillä jotka eivät toimi oikein ja jotka aiheuttavat onnettomuutta ja vahinkoa muille ihmisille on oma tarinansa jota on lupa kertoa. On lukijan asia nähdä se, että tuo päähenkilö ei tajua tästä asiasta yhtään mitään, jos niin on.

Taustatietona se, että en ole lukenut Hotakaista ja olen feministi. On toki mahdollista että muuttaisin mielipiteeni jos lukisin Hotakaista. 

Tuosta Juoksuhaudantie -kirjasta (ja siitä tehdystä elokuvasta) on Yle Areenassa mielenkiintoista analyysiä Leffa vs. kirja -sarjassa:

https://areena.yle.fi/audio/1-50482852

Jos Hotakainen on todella sanonut kuten yllä kerrottiin, sehän on typerää, koska ei ole totta vaan päinvastoin Suomessahan on jopa liian vähän turvakoteja tarpeeseen (puhumattakaan väkivallan väheksymisestä) - mutta nythän ko. haastettelua ei edes linkitetty tänne, joten emme tiedä onko Hotakainen sellaista edes sanonut, ja mitä tarkalleen on sanonut vai onko ko. sanominen ym. kommentoijan omaa tulkintaa.

Vierailija kirjoitti:

Kadonnutta aikaa etsimässä on toisaalta niin hyvä, mutta toisaalta niin hidas että ei sitä jaksa lukea. Eli siis nykymittapuulla huono kirja.

Höh - luin koko sarjan (se julkaistiin Suomessa osina) koska en pystynyt lopettamaan. Älä kuvittele että oma mittapuusi olisi joku nykymittapuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Hotakaisen haastattelua en ole lukenut enkä osaa ottaa siihen kantaa, mutta ei kai se kirjasta huonoa tee, jos kirjan päähenkilö on jotenkin moraaliton ihminen.

Jos se on se koko kirjan teema, niin silloin minusta tekee.

Jotkut voi löytää siitä kirjasta paljon hyvääkin. Suomessa on kuitenkin parempiakin kirjailijoita, joiden mielipiteet eivät ole perseestä, joten ei ole mikään pakko lukea juuri Hotakaista.

Maailma on täynnä kirjailijoita, joiden omista mielipiteistä voi olla täsmälleen päinvastaista mieltä ja voi ärsyyntyäkin niistä, mutta kirjat on silti todellakin lukemisen arvoisia. 

Kirjoja on niin valtava määrä, ettei kukaan voi lukea niitä kaikki. Minusta ihmisillä on täysi oikeus valita, että en lue tätä kirjaa koska en tykkää sen teemasta tai se ahdistaa minua, luen mieluummin jotain muuta.

Jos kyseessä on erityisen merkittävä teos, siitä löytyy kyllä sen verran tietoa netistä, ettei tarvitse henkilökohtaisesti lukea kaikkea.

Niin, no tämä on itsestään selvää. Ei lue, jos teema ei kiinnosta tai aihe ahdistaa. Mutta eihän siitä kirjasta sitten voi kirjoittaa mielipidettä tai kritiikkiä, jos ei ole sitä edes lukenut?

Sen kirjan luinkin, mutta en sen jälkeisiä.

Itse asiassa Stephen Kingillä oli sama "vain yksi lyönti"-ajatus Langolieerit-tarinassaan, mutta jotenkin se on ymmärrettävämpää kun kyseessä on vanha amerikkalainen äijä. Suomalaisilta odotan enemmän.

Tulen ihan uutena kommentoijana:

Hotakaista dissaavan kommentoija edustaa ainakin näillä perusteluillan minun mielestäni eräänlaista toksista naisasiaa. Eihän nyt  hyvänen aika sentään voida kieltää sitä, että kaikilla ihmisillä, myös niillä jotka eivät toimi oikein ja jotka aiheuttavat onnettomuutta ja vahinkoa muille ihmisille on oma tarinansa jota on lupa kertoa. On lukijan asia nähdä se, että tuo päähenkilö ei tajua tästä asiasta yhtään mitään, jos niin on.

Taustatietona se, että en ole lukenut Hotakaista ja olen feministi. On toki mahdollista että muuttaisin mielipiteeni jos lukisin Hotakaista. 

Tuosta Juoksuhaudantie -kirjasta (ja siitä tehdystä elokuvasta) on Yle Areenassa mielenkiintoista analyysiä Leffa vs. kirja -sarjassa:

https://areena.yle.fi/audio/1-50482852

Jos Hotakainen on todella sanonut kuten yllä kerrottiin, sehän on typerää, koska ei ole totta vaan päinvastoin Suomessahan on jopa liian vähän turvakoteja tarpeeseen (puhumattakaan väkivallan väheksymisestä) - mutta nythän ko. haastettelua ei edes linkitetty tänne, joten emme tiedä onko Hotakainen sellaista edes sanonut, ja mitä tarkalleen on sanonut vai onko ko. sanominen ym. kommentoijan omaa tulkintaa.

Vau, tuo Areenan kirja vs. leffa vaikuttaa mielenkiintoiselta. Siellä on pikaisesti laskettuna 15 ohjelmaa joista olen lukenut sekä kirjan että nähnyt leffan.

Hyvissä kirjoissa on useita kerroksia ja teemoja. Kuuntelin noin 30 sekuntia Areenan ohjelmaa Juoksuhaudantiestä ja sain sen käsityksen, että miehinen pakkomielle on ehkä Juoksuhaudantien elokuvaversion pääteema naiskeskustelijan mielestä, mutta oliko se sitä kirjassa? Se olisi selvinnyt jos olisin jatkanut kuuntelemista tai lukisin kirjan :) 

Voisin kuvitella ja toivoa, että Hotakainen on haastattelussa vähän markkinoinut kirjaa kirjan yhdelle kohderyhmälle,  mutta se ei tarkoita sitä etteikö kuka tahansa voisi nauttia ja saada kirjasta lisää ajateltavaa. Jos kirjan nainen on ohut ja stereotyyppinen se varmasti haittaisi minua.

Mutta tämä tästä kirjaspekulaatiosta :)        

Olen nainen, joka on aina inhonnut naisille suunnattua valheellista romanttista kirjallisuutta. Myös miehille suunnattuja korkeajännitys- tai vastaavia väkivaltaisia kirjoja olen aina inhonnut. En pidä myöskään kauhusta. Tavalla tai toisella liikaa todellisuudesta irrallaan oleva ylitunteellisuuteen ja/tai dramaattisuuteen ja tunnekuohun herättämiseen pyrkivä kirjallisuus inhottaa minua.

Tosaalta joistakin fantasia- ja scifikirjoista pidän, kunhan ne käsittelevät järkeviä asioita kuten selviytyminen, perusihmissuhteet, sosiologia, filosofia ja tiede. Turha romantiikka, imelät ihmissuhteet ja juoni, turha väkivalta ja keinotekoinen draama ovat yleensä minulle liikaa. Kaikki tuolaiset keinotekoisen tuntuiset kehitelmät ovat minulle merkki huonosta kirjasta. Jotenkin ne tuovat mieleeni puskateatterin. Näen ne vain keinona herättää lukijan mielenkiinto, kun tarina on muuten kelvoton, ja siinä ei oikein ole mitään todellista sisältöä. Sellaisen kirjan luettuaan tuntee olonsa epäuskoiseksi, jopa epätoivoiseksi ja tuntuu siltä kuin päälle olisi kaadettu jotakin inhottavaa niljaa. Siltä minusta on aina tuntunut.

Koen silti olevani siltu ihan tavallinen perusromanttinen nainen. Ja romantiikka minulle on suunnilleen pornon vastakohta. Asiallinen, toista kunnioittava ja toisen ihmisen huomioon ottava suhde.

Pieni elämä itselläkin yksi. Oli suuret odotukset sen saamien kehujen jälkeen. Epäuskottavia käänteitä ja henkilöitä riitti. Oli mielestäni todella epätodellista, loputonta ymmärtämistä ja paapomista muilta, ärsyttäviä,ylidramaattisia kliseisiä henkilöitä, tylsä, melodramaattinen nyyhkyrainan yritys yksinkertaisesti. Saamiensa viiden tähden sijaan irtoaisi 1,korkeintaan 2 tähteä kyllä.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.

Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.

Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.

-eri

Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?

Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.

Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.

En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.

En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.

Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.

Yhtä kliseinen on nykyään angstinen ongelmasankari joka ratkoo muiden ongelmia omissa ongelmissa piehtarointinsa lisäksi. Mut hei, eipä oo täydellinen eli ihanaa?

Riippuu mitä ongelmia sillä on. Monet ongelmat ovat samaistuttavia, esim. masennus, huono onni elämässä, rakkaan menettäminen jne.

Mieluummin luen "ongelmasankarista" kuin täydellisestä. Ihan hyvä kehityssuunta.

Ei se edes ole mikään kehityssuunta vaan noita juoppoja kyynisiä dekkareita jotka on ehkä saaneet potkut poliisista ja joilla on vaikeuksia ihmissuhteissaan oli jo jossain 50-luvulla jos ei aiemminkin. 

Vähän off topic, mutta lapsena 80- luvulla suosikkisarjojani TV:ssä oli Bergerac.

Oli järkytys, kun miellyttävän oloinen päähenkilö olikin kokenut avioeron ryyppäämisensä takia.

Juopothan oat epäsiistejä, työtä vieroksuvia räyhääjiä, eikä kukaan tavallinen ihminen eroa....

Off topic tämäkin: Joskus 90-luvulla mun kaikki ystävät kävivät vuorostaan Jerseyn saarella Bergeracin kuvauspaikalla. Ai että olin kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

on jo monesti mainittu niin kerta vielä kiellon päälle eli Leena Lehtolainen. Ei uppoa, arkipäiväistä. Samoin kirjoihinsa perustuva tv-sarja, oli haaskattu hyvien näyttelijöiden aikaa. Henkilöt täysin värittömiä.

Liikaa Maria Kallion yksityiselämää. Miksi dekkarit (yksityisetsivät) ei ole enää sellaisia kuin Columbo, S Holmes, Nero W tai neiti Marple?

Kun Kinnusen Neljäntienristeys (vai miten se kirjoitetaan) ilmestyi, sitä hehkutettiin kovasti. Sain aika pian kirjan käsiini, mutta en jaksanut lukea sitä silppua kuin vajaan kolmanneksen. Seuraavaa romaania, oliko tuon edellä mainitun jonkinlainen jatko-osa, en edes etsinyt käsiini.

Aika monella esikoiskirjailijalla se ensimmäinen opus saattaa olla ihan luettava, kun sitä on stilisoitu ja hinkattu jopa vuosikausia, mutta seuraava on usein pettymys, esikoiskirjan kalpea toisinto.

Lueskelin tuossa jokin aika sitten useampiosaista sarjaa. Muutama oli oikein onnistunut ja imaisi lukijansa mukaan, mutta sitten mukana oli joitakin "vasemmalla kädellä" kirjoitettuja. Kielivirheet mm. rassaavat kyseisessä sarjassa ja joissakin kirjoissa epäloogisuudet. Huomaa kyllä, että kustantamoista ovat kustannustoimittajat vähentyneet vauhdilla. Nuo mainitsemani viat olisi toimittaja huomannut ja korjauttanut ennen kirjanpainoon menoa.  

Vierailija kirjoitti:

Seitsemän veljestä. Olkoon jonkinlainen kansalliskirja mutta ihan helvetin tönkköä tekstiä ja tarina on todella lapsellinen.

Samaa mieltä, joskin pitää ymmärtää että kirja on tehty aivan eri aikana mitä nyt elämme. Mutta tökkö, lapsellinen ja kaupunkilainen. Seitsemän raaavasta miestä juoksee lehmiä karkuun kiven päälle, joopa joo.

DXTR kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.

Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.

Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.

-eri

Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?

Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.

Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.

En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.

En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.

Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.

Yhtä kliseinen on nykyään angstinen ongelmasankari joka ratkoo muiden ongelmia omissa ongelmissa piehtarointinsa lisäksi. Mut hei, eipä oo täydellinen eli ihanaa?

Riippuu mitä ongelmia sillä on. Monet ongelmat ovat samaistuttavia, esim. masennus, huono onni elämässä, rakkaan menettäminen jne.

Mieluummin luen "ongelmasankarista" kuin täydellisestä. Ihan hyvä kehityssuunta.

Onhan ylipäänsä poliisista tai etsivästä kirjoittaminen kliseistä, miksei kukaan kirjoita vaikka betonimiehen elämästä? Siksi, että tietyt jutut nyt vain toimivat paremmin viihteessä. Siksi päähahmotkin ovat yleensä komeita ja kauniita ja harvinaisen päteviä joka asiassa.

Kulttuuri muuttuu ja samalla viihdekin. Se mikä toimi 70-luvulla, ei ehkä enää toimikaan tänä päivänä.

Nykyiset yleisöt kaipaavat säröjä ja vivahteita sankarin luonteessa. Ne täydellisen sankarin tarinat on jo nähty niin monta kertaa, että ihmiset kyllästyvät.

Vuosittain julkaistavista kirjoista vain pieni osa muistetaan enää 10 - 20 vuoden kuluttua. Divareissa näkee paljon joskus 70-luvulla joulumyyntiin ilmestyneitä romaaneja, joista ja joiden tekijöistä ei enää nykypäivänä ole kenelläkään mitään muistikuvaa.

Ostelen paljon 50–80-luvun kirjoja ja hankintojeni perusteella noilla vuosikymmenillä julkaistiin laadukkaampaa kirjallisuutta kuin nykyään.

Nykyään ongelmana on 1) elokuvaa tai tv-sarjaa varten kirjoittaminen, eli kirjailija kirjoittaa sillä ajatuksella, että jospa teksti filmatisoitaisiin. Tai sitten kirjailija vain yrittää kilpailla juonellisuudessa ja toiminnallisuudessa Netflixin ja muiden suoratoistopalvelujen ja ylipäätään liikkuvan kuvan ja äänen kanssa.

Toinen ongelma on 2a) lapsekas tyyli tai toisaalta 2b) tekotaiteellisuus eli ylenmääräisen kirjallisuudellisuuden viljeleminen nautittavuuden kustannuksella. Lapsekkuus aiheutuu tietysti siitä, että nykyään kirjoittajaksi päädytään hyvin vähäisellä lukemisella ja kirjallisuuskokemuksella. Kuka tahansa julkkis tai elämänmuutoksen tekijä tai vanhempansa kuolevaa sureva päättää yks kaks kirjoittaa kirjan kokemuksistaan. Lapsekkuuden volyymista johtuen kirjallisuustiedettä opiskelleet tai muuten kirjallisuuden kenttään erityisesti vihkiytyneet pyrkivät erottautumaan näistä heppoisista kirjailijoista  väsyttävällä tekotaiteellisuudellaan. He voivat luottaa siihen, että pienet kirjalliset piirit, kriitikot ja kirjallisuustieteilijät, arvostavat heidän tekeleitään jostain postmodernista, intertekstuaalisesta, metafiktiivisestä tai rekonstruktiivisesta syystä.

Kolmas ongelma on, että 3) nykyään julkaistavaa kirjallisuutta ei enää kunnolla oikolueta. Kömpelöt virheet tekevät tekstistä osaltaan lapsekasta, vaikka sisältö itsessään olisi ansiokas. Esimerkiksi pitkän uran kustannustoimittajana, runoilijana, kirjailijana ja kriitikkona tehneen Hannu Mäkelän Muistan-sarjan teokset ovat täynnään hirvittäviä kirjoitusvirheitä. Mikä häpeä, ettei tuon tason toimijalle ole löydetty asiantuntevaa oikolukijaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seitsemän veljestä. Olkoon jonkinlainen kansalliskirja mutta ihan helvetin tönkköä tekstiä ja tarina on todella lapsellinen.

Samaa mieltä, joskin pitää ymmärtää että kirja on tehty aivan eri aikana mitä nyt elämme. Mutta tökkö, lapsellinen ja kaupunkilainen. Seitsemän raaavasta miestä juoksee lehmiä karkuun kiven päälle, joopa joo.

Sinä uskaltaisit kohdata mylvivän ja kuopivan, sekopäisenä rynnistävän sonnilauman (Kivi kirjoittaa häristä, mutta nautojen käytöksestä päätellen kyse on sonninmullikoista) tyynesti kuin stoalainen?

Vain kaupunkilainen voi luulla, että härkä- tai sonnilauma on vain miellyttävä lehmäporukka, joka käyskentelee laitumella. Maalaiset tietävät, millaista tuhoa voi sonni saada aikaan. Eipä siitä ole kuin pari vuotta kun viimeksi Suomessa sonni puski isäntänsä hengiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seitsemän veljestä. Olkoon jonkinlainen kansalliskirja mutta ihan helvetin tönkköä tekstiä ja tarina on todella lapsellinen.

Samaa mieltä, joskin pitää ymmärtää että kirja on tehty aivan eri aikana mitä nyt elämme. Mutta tökkö, lapsellinen ja kaupunkilainen. Seitsemän raaavasta miestä juoksee lehmiä karkuun kiven päälle, joopa joo.

Villiintynyt nauta tappaa.

Olen ollut sellaisia(2 hiehoa) pyydystämässä, siitä oli leikki kaukana.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Yksi harvoista kirjoista, jotka on oikeasti lietsoneet mut jonkinlaiseen raivoon. Kirjan naiskuva oli ensinnäkin turhauttavan vanhanaikainen. Lolitamainen manic pixie dream girl salasuhteessa iäkkään kirjailijan kanssa - ja tietysti pistetään kylmäksi. Kertojahahmo/päähenkilö oli itsetärkeä ja hemmoteltu. Siitä olin järkyttynein, että kirja oli kriitikoiden ylistämä ja kovasti kehuttu.

Kirjan nimikin ärsyttää. Miksei voi olla vain Harry Quebertin tapaus, tms? Siinä on kustantamon markkinointimiehillä välähtänyt, että lisäämällä eteen "totuus" saadaan siihen keinotekoisesti luotua mysteerin vivahdetta. Huoh.

"Villiintynyt nauta tappaa." 

Joo joo... Voin sanoa että villiintynyt nauta ei edes ehdi huomata kun olen jo napsaissus kassler fileen irti ja pannulle. Mummolassa näin tätä touhua kaiket kesät ja ihan itsestään käveli laitumelle ja teurasautoon.

Vierailija kirjoitti:

Eikä myöskään minusta klassikon arvo ole siinä, onko se tämän päivän kirjallisuuden näkökulmasta ylivertainen. Jos Anna Kareninan kirjoittaisi nyt samanlaisena, sitä ei todennäköisesti julkaistaisi, koska se on liian pitkä ja puiseva nyky-yleisölle. Kustantaja kehottaisi kirjailijaa tiivistämään reilusti.

Tämä pointti ei mitenkään vähennä Anna Kareninan kulttuurista arvoa.

Tää on sataprosenttisesti totta! Ja tässä onkin ehkä se syy, miksi tykkään vanhemmasta kirjallisuudesta. Nykyihminen tylsistyy helpommin, koska ärsykkeitä on niin paljon. Vanhempi kirjallisuus ei pelaa niillä ehdoilla, vaan sen kanssa voi joutua vähän kilvoittelemaankin.

Amis mutta silti sivistynyt kirjoitti:

"Villiintynyt nauta tappaa." 

Joo joo... Voin sanoa että villiintynyt nauta ei edes ehdi huomata kun olen jo napsaissus kassler fileen irti ja pannulle. Mummolassa näin tätä touhua kaiket kesät ja ihan itsestään käveli laitumelle ja teurasautoon.

Ne sinun mummolasi lehmät eivät olleet villiintyneitä nautoja. Johonkin metsiin päässyt lauma villiintyy äkkiä, niitä saa havemmin enää pysymään aitojen sisäpuolella. Täällä lähimetsissä oli kuukauden kokonainen lauma karussa, ei niiden kanssa ollut leikkimistä.

Vähän on vaikea uskoa että säyseä nauta mitenkään villiintyisi. Vertaa nyt hyvä ihminen vaikka poroon, rauhallisia käystentelijöitä jotka eivät juuri välitä ihmisistä. Tai Hirvet joiden ainoa vaara on että ajat autolla kolarin niiden kanssa.

Karu totuus on se ettei naudet villiinny muualla kuin kaupunkilaisten mielikuvituksessa.

Amis mutta silti sivistynyt kirjoitti:

Vähän on vaikea uskoa että säyseä nauta mitenkään villiintyisi. Vertaa nyt hyvä ihminen vaikka poroon, rauhallisia käystentelijöitä jotka eivät juuri välitä ihmisistä. Tai Hirvet joiden ainoa vaara on että ajat autolla kolarin niiden kanssa.

Karu totuus on se ettei naudet villiinny muualla kuin kaupunkilaisten mielikuvituksessa.

Kun sulla ei selvästikään ole tietoa tästä asiasta, niin mitäpä, jos et väittäisi vastaan? Mä asun maalla ja tunnen paljon karjatilallisia, ja oon tosiaan täällä joutunut väistelemään täällä noita villiintyneitä nautoja.

"Kun sulla ei selvästikään ole tietoa tästä asiasta, niin mitäpä, jos et väittäisi vastaan? Mä asun maalla ja tunnen paljon karjatilallisia, ja oon tosiaan täällä joutunut väistelemään täällä noita villiintyneitä nautoja."

Kun tässä nyt aletaan tietämättömäksi nimittelemään niin on varmasti hyvä lopettaa keskustelu tähän. Varsinkin kun toisen osapuolen tietämys asiasta on olematon.

Lue vaikka joku cowboy elämänkerta missä kuljetetaan satoja nautoja läpi osavaltion niin ymmärrys laajenee. Ensimmäinen Googlaus toi "Clint Eastwood viimeinen cowboy - Marc Elliot". Aloita vaikka siitä.