Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Hotakaisen haastattelua en ole lukenut enkä osaa ottaa siihen kantaa, mutta ei kai se kirjasta huonoa tee, jos kirjan päähenkilö on jotenkin moraaliton ihminen.

Jos se on se koko kirjan teema, niin silloin minusta tekee.

Jotkut voi löytää siitä kirjasta paljon hyvääkin. Suomessa on kuitenkin parempiakin kirjailijoita, joiden mielipiteet eivät ole perseestä, joten ei ole mikään pakko lukea juuri Hotakaista.

Maailma on täynnä kirjailijoita, joiden omista mielipiteistä voi olla täsmälleen päinvastaista mieltä ja voi ärsyyntyäkin niistä, mutta kirjat on silti todellakin lukemisen arvoisia. 

Kirjoja on niin valtava määrä, ettei kukaan voi lukea niitä kaikki. Minusta ihmisillä on täysi oikeus valita, että en lue tätä kirjaa koska en tykkää sen teemasta tai se ahdistaa minua, luen mieluummin jotain muuta.

Jos kyseessä on erityisen merkittävä teos, siitä löytyy kyllä sen verran tietoa netistä, ettei tarvitse henkilökohtaisesti lukea kaikkea.

Tottakai jokainen valitsee mitä lukee, mutta ei mun mielestä kirjailijan henk. kohtaiset mielipiteet tai elämäntyyli välttämättä vaikuta hänen kirjoittamansa  kirjan laatuun. En minäkään tykkää esim. edesmenneen  Pentti Saarikosken elämäntyylistä, mutta hänen kirjoittamia teoksia kyllä tykkään lukea ja arvostan niitä tosi paljon. 

Henkilökohtaisesti annan paljon enemmän anteeksi kirjailijalle, joka kirjoitti tuotantonsa vuosikymmeniä/satoja sitten, koska silloin kulttuuri oli erilainen. 2000-luvulla pitäisi olla jo eri politiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kari Hotakainen oli suosikkejani, kunnes tuli Juoksuhaudantie ja mies joka löi vaimoaan VAIN YHDEN KERRAN ja kauheaa kun hänet tuomittiin siitä.

Ja Hotakainen vielä sanoi jossain haastattelussa, että Suomessa perustetaan turvakoti joka kerta kun joku miesrukka yhden kerran suuttuu vaimolleen.

Tuli sellainen olo, etten halua lukea tältä kirjailijalta enää mitään.

Ja joo, ymmärrän että kyse on vaikeasta asiasta, josta saa kirjoittaa myös lyöjän näkökulmasta, mutta tuo vähättely oli karmeaa. Yhdestäkin lyönnistä jää arvet, jos ei fyysisesti niin henkisesti. Yksi lyönti voi myös aiheuttaa pysyvän vamman, jos lyö tarpeeksi kovaa oikeaan paikkaan. Missä se raja sitten kulkee, miten monta kertaa pitää lyödä, että miehen saa tuomita asiasta?

Hotakaisen haastattelua en ole lukenut enkä osaa ottaa siihen kantaa, mutta ei kai se kirjasta huonoa tee, jos kirjan päähenkilö on jotenkin moraaliton ihminen.

Jos se on se koko kirjan teema, niin silloin minusta tekee.

Jotkut voi löytää siitä kirjasta paljon hyvääkin. Suomessa on kuitenkin parempiakin kirjailijoita, joiden mielipiteet eivät ole perseestä, joten ei ole mikään pakko lukea juuri Hotakaista.

Maailma on täynnä kirjailijoita, joiden omista mielipiteistä voi olla täsmälleen päinvastaista mieltä ja voi ärsyyntyäkin niistä, mutta kirjat on silti todellakin lukemisen arvoisia. 

Kirjoja on niin valtava määrä, ettei kukaan voi lukea niitä kaikki. Minusta ihmisillä on täysi oikeus valita, että en lue tätä kirjaa koska en tykkää sen teemasta tai se ahdistaa minua, luen mieluummin jotain muuta.

Jos kyseessä on erityisen merkittävä teos, siitä löytyy kyllä sen verran tietoa netistä, ettei tarvitse henkilökohtaisesti lukea kaikkea.

Niin, no tämä on itsestään selvää. Ei lue, jos teema ei kiinnosta tai aihe ahdistaa. Mutta eihän siitä kirjasta sitten voi kirjoittaa mielipidettä tai kritiikkiä, jos ei ole sitä edes lukenut?

Sen kirjan luinkin, mutta en sen jälkeisiä.

Itse asiassa Stephen Kingillä oli sama "vain yksi lyönti"-ajatus Langolieerit-tarinassaan, mutta jotenkin se on ymmärrettävämpää kun kyseessä on vanha amerikkalainen äijä. Suomalaisilta odotan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katariina Eronen kirjoitti:

En ymmärrä, miksi kaikki klassikkoteokset pitäisi väkisin lukea läpi. Arvostan toki klassikkokirjallisuutta ja ymmärrän, että esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla kuuluu suomalaiseen kulttuuriin vahvasti. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004471195.html

Riittäisikö kuitenkin, että tietää mitä teemoja kirjassa esiintyy ja mitä kirja kuvaa. Varsinkin kauan sitten kirjoitetut kirjat voivat olla nykyään hankalaa luettavaa. Myös murresanat tuovat lukemiseen oman lisähaasteensa.

Mitä jos yläasteikäiselle ei annettaisi tiiliskiven kokoista eeposta kotona päntättäviksi, vaan nuoret saisivat enemmän itse valita. Luulen, että monen innostus lukemiseen syttyisi ja säilyisi kenties läpi elämän. :)

Minustakin on outoa kumarrella teoksia vain sen takia, että kun se on klassikko niin se on klassikko ja piste. Tuo on kyllä älyllisyyden täysi vastakohta, jos sitä haetaan lukemisella. Vähän omaa ajattelua peliin. On täysin mahdollista, että klassikkona pidetty kirja on oikeasti ihan paska, sitä vain ei ole kukaan tarpeeksi tärkeä sanonut ääneen niin kaikki lampaat pitävät sitä jonain mittarina. Noh, ehkä voidaan argumentoida että tietyt merkkiteokset toimivat oman aikakautensa kuvaajina ja ovat sitä kautta tärkeitä historialliselta kannalta, mutta ainakin minulla on parempiakin perusteita kirjojen valitsemiselle kuin pakkolukea vanhoja opuksia jotka ovat menneiden polvien mielestä olleet tärkeitä.

Ahaa, siis klassikoita arvostavat ovat "lampaita" jotka eivät ole yhtä älykkäitä kuin sinä... Mahtavaa argumentointia jälleen kerran.

Kuka sitten määrittelee, mikä on paskaa? SInä vai? Jos minä nautin jostain klassikosta ja sinä et, kumpi on oikeassa?

En tarkoittanut että kaikki ovat automaattisesti lampaita, mutta jos päässä ei ole kuin yksi kaista joka sanoo että klassikot ovat hyviä koska klassikot ovat hyviä, niin sitten en hirveästi arvosta. Pointti on juurikin siinä, että tässäkin on se subjektiivinen elementti ja kaikkien ei tarvitse pitää klassikoista todistaakseen että ovat kulturelleja.

Ihan kirjoitusvinkkinä, että kannattaisi jättää tuo "lampaat"-sana kokonaan pois, koska se antaa sanojasta heti ylimielisen vaikutelman. Ja se ei yhtään auta asiaa, että kaikki salaliittoteorioita syytävät flat earth -jne. tyypit haukkuvat oikeaan tieteeseen uskovia lampaiksi. Koko sanalla on erittäin negatiivinen lataus.

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus.

Tämähän se. Tarinan runko on kyllä hyvä tai jopa erinomainen, mutta kirja on kirjoitettu hapuilevasti.

Sofi Oksasen Puhdistus, tylsä, melko kuivasti kirjoitettu. Ei myöskään tuonut mitään järkyttävää uutta tietoa neuvosto-Virosta tai siitä miten ihmisiä kohdeltiin.

Harry Potter, luin yleissivistyksen vuoksi ensimmäisen ja odotin huomattavasti enemmän, typerää höpötystä.

Antti Tuurin kirjat, pelkkää kerrontaa eikä yhtään dialogia,Eivät vaikeatajuisia mutta raskaaksi käy se pelkän kerronnan luku.

Taru sormusten herrasta. Hyvin kirjoitettu mutta kun en ole fantasian ystävä ollenkaan. Pitkästyttää sen vuoksi.

on jo monesti mainittu niin kerta vielä kiellon päälle eli Leena Lehtolainen. Ei uppoa, arkipäiväistä. Samoin kirjoihinsa perustuva tv-sarja, oli haaskattu hyvien näyttelijöiden aikaa. Henkilöt täysin värittömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus.

Tämähän se. Tarinan runko on kyllä hyvä tai jopa erinomainen, mutta kirja on kirjoitettu hapuilevasti.

Puhdistuksen olen minäkin lukenut. En löytänyt siitä mitään sellaista, mitä kuvailisin termillä 'hapuileva'. Ei se kuitenkaan mitään kevyttä luettavaa ollut.

Neuvosto-Viron arki ei ole ominta alaani, vaikka osaankin viron kieltä (opin sen Neuvostoliiton jälkeen 1990-luvulla, jolloin koohotin muutenkin vähän siellä sun täällä).

Auschwitzin tatuoija. Melodramaattista, pehmopornoa keskitysleirissä! Rahanhimo panee kirjoittamaan näköjään mitä tahansa ja tämä on taas jälleen kerran näitä moderneja perustuu tositapahtumiin raapustuksia!! Kun päähenkilöt ovat kätevästi kuolleet, ei kukaan voi heiltä tarkistaa mutta heillä ja muilla uhreilla voi vuolla rahaa!

Dostojevskin Karamazovin veljekset on ollut raskassoutuisin kirja, mitä tähän mennessä olen lukenut. En todellakaan aio lukea sitä toista kertaa.

Haruki Murakamin kirjat. En osaa oikeastaan sanoa mitä "vikaa" niissä on, mutta jostain syystä ne eivät miellytä. En erityisesti pidä kirjojen henkilöistä enkä muutenkaan tiedä, mikä niissä on niin hienoa.

Kadonnutta aikaa etsimässä on toisaalta niin hyvä, mutta toisaalta niin hidas että ei sitä jaksa lukea. Eli siis nykymittapuulla huono kirja.

Naomi Aldermanin Voima. Kirja oli kuului jopa Barack Obaman suosikkeihin ja kirjaa verrattiin joissain kommenteissa jopa Margeret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin. Aihekin vaikutti etukäteen kiinnostavalta, mutta ihan uskomattoman pitkäveteinen ja kliseinen oli tämä romaani, jonka kirjoittaja opettaa kirjoittamista (ja on professori). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.

Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.

Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.

-eri

Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?

Laitoin pilkun vähän huonoon kohtaan, tuo täydellisen kaunis naispoliisi on Jo Nesbon kirjoissa, Harry Holen pari. En muista hänen nimeä.

Itse ainakin tulin iloiseksi kun Lisbeth Salander ei ollut kaunis vaan pienikokoinen rääpäle. No, hänen siskonsa sitten olikin huippumallin näköinen, tosin vasta Lagergranzin kirjoissa, ei Larssonin.

En tiennyt että fiktiivisillekin hahmoille voi olla kateellinen.

En tiennyt että tuo kateuskortti on joillain niin pinnan alla, että se vedetään heti esiin jos arvostelee jotain kaunista/rikasta, vaikka olisi fiktiivinen hahmo. Käytännössä joka keskustelussa täällä joku vetää kateuskortin esiin, tylsää.

Kai tajuat, että kritiikin kohteena on stereotypia upeasta naisesta, jonka kaikki miehet haluavat ja jota kaikki naiset kadehtivat? Stereotypiat ovat tylsiä ja laiskan kirjoittajan merkki.

Yhtä kliseinen on nykyään angstinen ongelmasankari joka ratkoo muiden ongelmia omissa ongelmissa piehtarointinsa lisäksi. Mut hei, eipä oo täydellinen eli ihanaa?

Riippuu mitä ongelmia sillä on. Monet ongelmat ovat samaistuttavia, esim. masennus, huono onni elämässä, rakkaan menettäminen jne.

Mieluummin luen "ongelmasankarista" kuin täydellisestä. Ihan hyvä kehityssuunta.

Ei se edes ole mikään kehityssuunta vaan noita juoppoja kyynisiä dekkareita jotka on ehkä saaneet potkut poliisista ja joilla on vaikeuksia ihmissuhteissaan oli jo jossain 50-luvulla jos ei aiemminkin. 

Vähän off topic, mutta lapsena 80- luvulla suosikkisarjojani TV:ssä oli Bergerac.

Oli järkytys, kun miellyttävän oloinen päähenkilö olikin kokenut avioeron ryyppäämisensä takia.

Juopothan oat epäsiistejä, työtä vieroksuvia räyhääjiä, eikä kukaan tavallinen ihminen eroa....

Harry Pottereiden suosiota en ymmärrä. Ja toisaalta ymmärrän, mutta siinä on samalla minulle avautunut keskivertoväestön luonne. Harmi.

Vierailija kirjoitti:

Harry Pottereiden suosiota en ymmärrä. Ja toisaalta ymmärrän, mutta siinä on samalla minulle avautunut keskivertoväestön luonne. Harmi.

Mikä niissä pottereissa tökkii niin, että kantaväestön luonnekin avautuu?

Olen lukenut ne englanniksi. Tuskin luen niitä uudestaan, mutta ihan mielelläni luin ne sen yhden kerran.

Vierailija kirjoitti:

Sofian maailma. Yritin 16-vuotiaana lukea sitä, mutten kestänyt sitä vanhaa filosofia, jonka kirjeissä oli silloisen minun mielestä pedopervo klangi.

Ou nou, tämä muisto!

Sofian maailmaa hehkutettiin jotenkin älykkäänä mutta tosiasiassa se oli oppikirja. Olisi siitä voinut varmaan jotain oppiakin, ellei lukijaa olisi pidetty ihan idioottina.

Stephen King: Tukikohta

Eikö tätäkään tarinaa olisi voinut kirjoittaa mitenkään lyhyemmin?

Idiootit ympärilläni

Ihan päivän selvää muka viisasta pas kaa

Vierailija kirjoitti:

Haruki Murakamin kirjat. En osaa oikeastaan sanoa mitä "vikaa" niissä on, mutta jostain syystä ne eivät miellytä. En erityisesti pidä kirjojen henkilöistä enkä muutenkaan tiedä, mikä niissä on niin hienoa.

Mun tuttava kehui Murakamia maasta taivaaseen ja lainasi mulle yhden kirjan. Ihan luettava se oli, mutta se ei koskettanut mua millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lukemani Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneet kirjat. En siis ole lukenut kaikkia mutta varmaan joku 30-40 kappaletta. Ovat olleet niin puuduttavaa lukemista.

Tulipunainen kirjain on legenda, ostin sen aikanaan kirpputorilta ja olen yrittänyt lukea sitä useasti, aina on jäänyt kesken.

Hemingwayn koko tuotanto.

Annie Proulxin kirjat.

Taru sormusten herrasta, Harry Potterit, Tolstoin kirjat.

Sinä se et menetä toivoasi :D