Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Calendar girl kirjasarja. Ykkösosaa luin vain yhden kappaleen ja ei näin kökköä voi olla.

Taru sormusten herrasta - rillipäänörttien pakoa todellisuudesta? Ihan diipadaapaa 😅 ja noloa

- Montgomeryn tyttökirjat: sekä mummo että äiti aina tuputti niitä mökillä kouraani - ei uponnut. Tunnen peräti kaksi kirjailijan tuotannosta väitellyttä fania, joiden kanssa aiheesta aina väännämme peistä. Minä en kuulema vain ymmärrä niiden yhteiskunnallista merkitystä. Ymmmärrän kyllä kirjojen merkityksen viktoriaanisen ajan harvinaisena esimerkkinä tyttöjen sielunelämän kuvittamisessa, mutta eivät ne siltikään kiinnosta.

- Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu: ahdistava tunnelma on hyvin kirjoitettu, mutta suhtaudun hyvin epäilevästi jokaiseen joka 2020 fiilistelee tätä tushunhajulla kyllästettyä karvalakki-Lolitaa

- Patti Smithin tuotanto. Ihan kiinnostavaa ajankuvaa eikä mitenkään huonosti kirjoitettu, mutta täysin yliarvostettua vain kirjailijan coolin brändin tähden

Vierailija kirjoitti:

Orhan Pamukin Viattomuuden museo. Minusta tarina oli jotenkin niin kökkö, ja naishahmon kuvaus todella ällöä ja kliseistä. En ollenkaan tajunnut tuon naisen ihanuutta, joten tarinan pointti meni minulta täysin ohi. 

Olen kyllä pitänyt Lumesta ja Nimeni on punaisesta, mutta tuo kirja - kriitikoiden ylistämä - ei napannut. 

Minusta Viattomuuden museo on hyvä romaani, mutta se meni vähän pilalle, kun jotenkin siitä tytön kuvauksesta sain päähäni Lily Jamesin (joka siis ei vastaa kuvaani kohtalokkaan kauniista naisesta). Oli tosi häiritsevää, kun koko loppuajan kirjaa lukiessa näin aina hänet, kun tuli puhe tästä tytöstä. :D Mutta muuten tuli sellainen ole, että oispa kiva päästä käymään siellä museossa!

Vierailija kirjoitti:

Sanon itsekin Coelhon. Alkemisti oli ihan OK, mutta seuraavat jotka luin (Veronika päättää kuolla ja Paholainen ja neiti Prym) tuntuivat ehkä hieman liian yksinkertaisilta. Mutta sitten... Portobellon noita! Olen nuorena  lukenut paljon fanifiktiota, ja olin aivan järkyttynyt, kun tajusin tuon kirjan olevan pahin "elämän kaltoinkohtelema ja väärinymmärrettu raukkaparka-Mary Sue" -kikkare, johon olen ikinä törmännyt. Ja tuollaisen oli vielä kirjoittanut arvostettu ja palkittu miesammattikirjailija! Menetin uskoni ihmiskuntaan. :-(

No, myönnytyksenä täytyy sanoa, että se on huomattavan paljon paremmin kirjoitettu kuin muut lukemani Mary Sue -tarinat.

PS. Mary Sue on siis termi täydelliselle naispäähenkilölle, johon kirjoittaja (lähes aina tyttö) samastuu niin täydellisesti, että kirjoittaa hahmon ideaaliminäkseen. Mary Sue -hahmon ainoat viat/heikkoudet ovat siis sellaisia, jotka tekevät hänestä vieläkin täydellisemmän.

Twilight-kirjojen Bella Swan on Mary Suen määritelmä. Kirjailijan alter ego. Oksensin juuri suuhuni.

Olen varmaan ainoa, joka on tykännyt Coelhosta! Mutta näitä "syvällisiä" kirjoja pahimmasta päästä ovat mielestäni ihkut opettajien tsemppauskirjat Pikku Prinssi ja Lokki Joonatan. 

Lastenkirjoista koko Miina ja Manu-sarja.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nuo kommentoidut kirjat ovat sellaisia, joista niiden lukijat eivät käsittäneet höykäsen pöläystä.

Eivät tajunneet kirjailijan sanomaa.

Sofi Oksasen Puhdistuksessa ei ole mitään uutta Vankileirien saaristo sarjan, Laps Suomen yms. Neuvostoliiton vankileirejä käsitteleviä muistelmia lukeneelle. Kirjaa on syytetty ylimitoitetusta raakuudesta mutta Solzhenitsyn kertoi vastaavista ja vielä pahemmista julmuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon itsekin Coelhon. Alkemisti oli ihan OK, mutta seuraavat jotka luin (Veronika päättää kuolla ja Paholainen ja neiti Prym) tuntuivat ehkä hieman liian yksinkertaisilta. Mutta sitten... Portobellon noita! Olen nuorena  lukenut paljon fanifiktiota, ja olin aivan järkyttynyt, kun tajusin tuon kirjan olevan pahin "elämän kaltoinkohtelema ja väärinymmärrettu raukkaparka-Mary Sue" -kikkare, johon olen ikinä törmännyt. Ja tuollaisen oli vielä kirjoittanut arvostettu ja palkittu miesammattikirjailija! Menetin uskoni ihmiskuntaan. :-(

No, myönnytyksenä täytyy sanoa, että se on huomattavan paljon paremmin kirjoitettu kuin muut lukemani Mary Sue -tarinat.

PS. Mary Sue on siis termi täydelliselle naispäähenkilölle, johon kirjoittaja (lähes aina tyttö) samastuu niin täydellisesti, että kirjoittaa hahmon ideaaliminäkseen. Mary Sue -hahmon ainoat viat/heikkoudet ovat siis sellaisia, jotka tekevät hänestä vieläkin täydellisemmän.

Twilight-kirjojen Bella Swan on Mary Suen määritelmä. Kirjailijan alter ego. Oksensin juuri suuhuni.

Mielestäni ei ollut - siihen asti kun Bellasta tuli vampyyri. Itse asiassa ajattelin, että kerrankin tällainen ok naishahmo tässä mielessä, mutta sitten kaikki hänen puutteensa nollautuivat vampyroituessa, kun ne olivatkin vahvuuksia. Olisi malttanut jättää sen superosuuden pois.

Arthur Millerin "Kravun kääntöpiiri". En vain ymmärrä miksi sitä pidetään klassikkona. Minusta se ei sano yhtään mitään.

Olenkohan ainut joka on pitänyt Oksasen Puhdistuksesta? Minusta se oli enemmänkin kertomus Aliiden sisäisestä taistelusta kuin neuvostovastainen romaani. Toki tarinat kulkivat siinä rinnakkain ja vaikuttivat toisiinsa. Jäi mieleen pyörimään todella pitkäksi aikaa. Ja tuli surullinen olo virolaisten puolesta.

Pidin todella myös Baby Janesta, luin sen kahdella istumalla. En ollut aiemmin tutustunut lesbokulttuuriin ja tämäkin jäi mieleen pyörimään.

Molemmista tehdyt elokuvat olivat myös hyviä hyvine näyttelijöineen mutta tarinat jäivät ohuiksi kirjojen tunnelmaan verrattuna. Luin myös Stalinin lehmät mutta se ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta.

Tyhmemmät ihmiset lukee dekkareita ja romanttisia kirjoja.

Sanon kuitenkin, että nämä ovat huomattavasti fiksumpia kuin tyhmät maalaisjuntit ukot, jotka eivä lue senkää vertaa.

Toki ehkä eivät ees osaa lukea.

Vierailija kirjoitti:

Arthur Millerin "Kravun kääntöpiiri". En vain ymmärrä miksi sitä pidetään klassikkona. Minusta se ei sano yhtään mitään.

Henry Millerin

Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat, joita on ilmestynyt vielä ihan käsittämättömän monta tekelettä.  

Falskia, mukarankkaa pöljäilyä kirjallisessa muodossa.  

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ainoa, joka on tykännyt Coelhosta! Mutta näitä "syvällisiä" kirjoja pahimmasta päästä ovat mielestäni ihkut opettajien tsemppauskirjat Pikku Prinssi ja Lokki Joonatan. 

Lastenkirjoista koko Miina ja Manu-sarja.

Juuri nämä ”lokit” ja ”prinssit” muut mukasyvälliset filosofointikirjat. Luulen, että osa sanoo pitävänsä niistä, koska niistä kuuluu,pitää.

Olen aika 'helppo' mitä kirjoihin tulee ja tykkään monista täällä mainituista kirjoista tai ainakin ymmärrän niiden suosion. Yksi ehdoton inhokki kuitenkin löytyy:

Kärpästen herra (William Goulding)

Tämä teos oli pakko lukea lukiossa ja syväluotasimme ja analysoimme sitä niin paljon, että luulen sen tarkoituksen ymmärtäväni. En vaan pysty tykkäämään tai pitämään erityisen hienona teoksena. Luin jopa nyt 40-kymppisenä uudelleen, jos vaikka keski-ikäiselle avautuisi erilailla kuin teinille. Mutta ei, ei, ei.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmemmät ihmiset lukee dekkareita ja romanttisia kirjoja.

Sanon kuitenkin, että nämä ovat huomattavasti fiksumpia kuin tyhmät maalaisjuntit ukot, jotka eivä lue senkää vertaa.

Toki ehkä eivät ees osaa lukea.

Tässä hengentuotteessa oli kyllä niin monta kliseetä, että pakko puuttua pahimpiin. Sama ihminenhän voi lukea vaikka ydinfysiikan väitöskirjoja ja journaaleja työnsä puolesta ja sitten rentoutua dekkareiden ja romanttisten kirjojen äärellä. Ja olla vielä kaiken lisäksi maalaisjuntti ukkokin.

Ei lukeminen tee kenestäkään fiksua tai lukemattomuus tyhmää. Ennakkoluuloihin takertuminen tekee.

Ja fiksuuden mittareita on paljon muitakin kuin lukeneisuus.

Häräntappoase on huikea kirja. Luin sitä aina junassa. Nauratti niin, että,,,,,. Mutta jokaiselle ikäluokalle on oma kirja. Jos luet nuorena ja ihastut, sitten luet vanhempana ja ymmärrät. Ymmärtäminen on verrannollinen elettyyn elämään. Olin 31v lukiessani häräntappoasetta ja nyt 71 se tuskin uppoaisi. Lukekaa, se avaa uusia maailmoja ja ymmärrystä ihmisiä kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmemmät ihmiset lukee dekkareita ja romanttisia kirjoja.

Sanon kuitenkin, että nämä ovat huomattavasti fiksumpia kuin tyhmät maalaisjuntit ukot, jotka eivä lue senkää vertaa.

Toki ehkä eivät ees osaa lukea.

Tässä hengentuotteessa oli kyllä niin monta kliseetä, että pakko puuttua pahimpiin. Sama ihminenhän voi lukea vaikka ydinfysiikan väitöskirjoja ja journaaleja työnsä puolesta ja sitten rentoutua dekkareiden ja romanttisten kirjojen äärellä. Ja olla vielä kaiken lisäksi maalaisjuntti ukkokin.

Ei lukeminen tee kenestäkään fiksua tai lukemattomuus tyhmää. Ennakkoluuloihin takertuminen tekee.

Ja fiksuuden mittareita on paljon muitakin kuin lukeneisuus.

Niin ja eikö pelkkä "klassikoiden" lukeminen oo vähän mielikuvituksetonta... Löytäköön kukin omat klassikkonsa

Luin teini-ikäisenä Finlandia Juniorin voittaneen teoksen Ihana meri. 

Voiko kliseisemmin tai vaarallisemmin anoreksiaa edes kuvata? Ihan kammottava kirja, oikein kunnon Tee se itse -opas. 

Tara Koivukosken Rikottu enkeli. 

Eräs tuttava suositteli sitä "silmiä avaavana ja raadollisena teoksena". Itse en pitänyt sen paremmin kirjoitustyylistä kuin jokseenkin puolueelisesta ja naisvihamielisestä sisällöstäkään. Päähenkilö itse on "oikeanlainen" nainen ja kaikki muut naiset "typeriä ja pinnallisia bimboja". Ja sitten teosta markkinoidaan jonakin ylistyslauluna vahvoille naisille... 

Mutta, kuten monesti sanottu. Makunsa kullakin ja sinällään voin ymmärtää, miksi tämä teos voi toisia puhutella.