Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Uljas uusi maailma :( Kamalaa sekoilua. Huxley muutenkin vaikuttaa täysin tasapainottomalta henkilöltä kirjoittamaan
Myös Orwellin kaikki tuotanto on ihan kamalaa vittuilua mielestäni ja suoraan sanottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elämänkerrat
Ja nekin on kyllä elämäkertoja.
Juuri nekin myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalat juhlivat öisin jäi kesken. Tuolla se on kirjahyllyssä, jos joskus vielä antaisi mahdollisuuden. Anna Kareninaa luin ensimmäiset 80 sivua ennen luovuttamista. Kuvaus oli liian pikkutarkkaa ja uuvuttavaa. En jaksa lukea samettiverhojen välkkeestä ja laskeutumisesta sivukaupalla. Sinuhea jaksoin jälkimmäisen osan puoliväliin saakka. Sitten mielenkiinto vain lopahti. Sekin olisi tuolla hyllyssä. Linnunradan käsikirja jäi myös kesken. Onhan näitä.
Jumalat juhlivat öisin jäi minullakin kesken, puuduttava kirja. Venäläinen tuttavani sanoi, ettei Tolstoi itsekään ole Anna Kareninaa lukenut loppuun, on se vain niin pitkäveteinen kirja. En minäkään ole sitä lukenut kuin alkua. Sinuhen kahlasi lukio-ikäisenä, välillä se oli kiinnostavaa, mutta ne sotaretket pitkäveteisiä, tosin poikani mielestä ne sotaretket olivat juuri ne hyvät kohdat Sinuhessa. Linnunradan käsikirja liftareille on kuunneltu jollain pitkällä automatkalla, mutta luulen, että kirjana olisi jäänyt lukematta.
Näitä kommentteja lukiessa ei enää yhtään harmita, ettei aikanaan ollut aikaa lukea Fifty shadesia tai Twilightia.
Mä en tajua, miten Anna Kareninasta voi saada pitkäveteisen! Kun luin sitä iltaisin, en malttanut mennä nukkumaan, kun se piti otteessaan. Olihan ne jotkut maanviljelyjorinat vähän puuduttavaa, mutta niitä nyt oli siellä mukana vain mausteeksi.
Samaa mieltä. Anna Karenina on yksi ehdoton lempparini. Olen lukenut sen useita kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalat juhlivat öisin jäi kesken. Tuolla se on kirjahyllyssä, jos joskus vielä antaisi mahdollisuuden. Anna Kareninaa luin ensimmäiset 80 sivua ennen luovuttamista. Kuvaus oli liian pikkutarkkaa ja uuvuttavaa. En jaksa lukea samettiverhojen välkkeestä ja laskeutumisesta sivukaupalla. Sinuhea jaksoin jälkimmäisen osan puoliväliin saakka. Sitten mielenkiinto vain lopahti. Sekin olisi tuolla hyllyssä. Linnunradan käsikirja jäi myös kesken. Onhan näitä.
Jumalat juhlivat öisin jäi minullakin kesken, puuduttava kirja. Venäläinen tuttavani sanoi, ettei Tolstoi itsekään ole Anna Kareninaa lukenut loppuun, on se vain niin pitkäveteinen kirja. En minäkään ole sitä lukenut kuin alkua. Sinuhen kahlasi lukio-ikäisenä, välillä se oli kiinnostavaa, mutta ne sotaretket pitkäveteisiä, tosin poikani mielestä ne sotaretket olivat juuri ne hyvät kohdat Sinuhessa. Linnunradan käsikirja liftareille on kuunneltu jollain pitkällä automatkalla, mutta luulen, että kirjana olisi jäänyt lukematta.
Näitä kommentteja lukiessa ei enää yhtään harmita, ettei aikanaan ollut aikaa lukea Fifty shadesia tai Twilightia.
Mä en tajua, miten Anna Kareninasta voi saada pitkäveteisen! Kun luin sitä iltaisin, en malttanut mennä nukkumaan, kun se piti otteessaan. Olihan ne jotkut maanviljelyjorinat vähän puuduttavaa, mutta niitä nyt oli siellä mukana vain mausteeksi.
Samaa mieltä. Anna Karenina on yksi ehdoton lempparini. Olen lukenut sen useita kertoja.
Minusta Venäjältä ei ole tullut mitään muita hyviä kirjoja kuin Isät ja lapset.
Ivan Sergeevich Turgenev aloittaa kirjansa niin ilmiömäisesti, että siihen ei kukaan muu ole kyennyt.
— No, Pjotr, eikö näy vieläkään?
Tästä kysymyksestä lähteekin suuri seikkailu käyntiin ja kirja imaisee mukaansa. Anna ei koskaan imaissut minua tai muitakaan.
Että sinällään jos miettii Anna Karelinaa kirjan nimenä, niin tulee väistämättä sellainen olo että en halua kurkata kansien väliin.
Vierailija kirjoitti:
Uljas uusi maailma :( Kamalaa sekoilua. Huxley muutenkin vaikuttaa täysin tasapainottomalta henkilöltä kirjoittamaan
Myös Orwellin kaikki tuotanto on ihan kamalaa vittuilua mielestäni ja suoraan sanottuna.
Veikkaan että molemmat on vetäneet jotain mikä on peruuttamattomasti vaikuttanut heidän lahjoihin negatiivisesti.
Se on sitä kun ei alkoholi eräille riitä. Pitää sekoittaa pää lopullisesti.
Se näkyy muuten monien kirjailijoiden laadussa myöhemmin, vaikka ennen oli niin hyvää luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin lukea jouluna Sarasvatin hiekkaa, kun se anoppilan hyllystä löytyi. Jätin kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen luettuani keskeisten hahmojen esittelyitä. Kaikki kolme kirjan alussa mainittua naishahmoa näyttivät olevan olemassa vain täyttääkseen johonkin mieshahmoon liittyvän funktion. Näin ulkomuistista tähän tapaan:
- Miespuolisen keksijän vaimo, joka tukee itseluottamuksen puutteesta kärsivää miestään.
- Miespuolisen syvänmerentutkijan vaimo, joka on kuollut ja jättänyt miespoloisensa suremaan haavoittuneena ja suuntansa hukanneena.
- Nuori, kaunis ja lahjakas naisopiskelija, josta lähdettiin heti petaamaan tälle syvänmerentutkijalle uutta kumppania. Mahdollisesti luvassa myös kolmiodraama, johon liittyy toinen miespuolinen syvänmerentutkija.
En yleensä jaksa odottaa fiktiivisiltä teoksilta mitään mullistavaa yhteiskuntakriittistä otetta, mutta hei kamoon. Koko kirja tuntui jo ihan vanhentuneelta, vaikka taitaa olla tältä vuosituhannelta. Tuli vaan sellainen vaikutelma, että tässä asiassa kirjailija on ollut ihan sokea sille, miten eri tavalla hän kirjoittaa mies- ja naishahmot. Miehillä on ura ja tavoitteita, naisilla on - no, se mies, jota pitää hoivata. En vaan jaksanut. Sinänsä sääli, koska se tieteeseen liittyvä osuus olisi voinut kiinnostaakin.
Tiina-kirjat. Äitini rakasti niitä, minusta ne olivat huonosti kirjoitettuja. 10-vuotiaan vielä menivät, mutta kun luin niitä teininä niin huomasin että niissä ei tapahdu mitään, kirja toisensa jälkeen samanlaisia tarinoita. Tiina vielä esitetään semmoisena "not like other girls"-poikatyttönä, joka on kaikkia tyttöjä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.
V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.
Samaa mieltä. Ja palsta vihaa... No siinä saat otannan palstan tasosta.
Aivan huippu teos. Mutta kaikki ei tykkää kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntematon sotilas. Miksi sitä pidetään jotenkin isänmaallisena teoksena? Lukekaapa Väinö Linnaa ajatuksella, varsinkin sensuroimatonta Sotaromaania. Linna ei peittele halveksuntaansa Suomen valtiota ja sen armeijaa kohtaan, vaan suoraan syyttää niitä sodan aloittamisesta, syyllistää toimista hyökkäysvaiheessa ja sen jälkeen, ja ilkkuu Kannaksen läpijuoksua lopussa.
Aika velikulta.Eikös juuri sotakriittisyys ole koko teoksen pointti? Ja olen siis lukenut vain Tuntemattoman, en Sotaromaania, eikä mulle siitä mikään isänmaallisuus tullut mieleen vaan nimenomaan tavallisten miesten yritykset selviytyä kuka mitenkin tilanteessa jossa ei ole mitään järkeä.
Sovitti tekstinsä ja valitut tapahtumat vallitsevaan ajan henkeen?
Kirja kertoo nimenomaan jatkosodasta, jossa Suomi oli hyökkääjä(eri asia, olisiko Suomella ollut mitään mahdollisuuksia välttää jatkosotaa).
Kannaksen halkijuoksu oli monen(varsinkin vasta siinä vaiheessa palveuklseen astuneen) kokemus jatkosojan peräytymisvaiheesta.
Se Lindstedtin oliko nyt Oneiron.
Voihan sellaistakin tekstiä kirjoittaa, mutta en tajua sitä palvontaa jota tällaiset naiskysymyksistä kirjoittavat omahyväiset tyypit saavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herm-oo-nini kirjoitti:
Kesä on dekkarien aikaa, niin haukun seuraavaksi ne.
Dekkarit, joilla puuttuva juoni ja jännitys koitetaan saavuttaa poistamalla nirri mahdollisimman monelta. Esimerkiksi Camilla Läckbergin hehkutus on ihan turhaa. Hyvän oloiset alkuasetelmat lässähtävät uskomattomalla prosentilla ja loppuun pitää tunkea jokin onneton koukku päähenkilön elämästä.
Toinen joka ratkaisee dekkarinsa puuttuvan juonen on se pariskunta joka kirjottaa jonkun miehen salanimellä. Hohhoi mitä mässäilyä.
Dekkarisarjat, joissa sarjaa pidetään väkisellä elossa kertomalla alkoholisoituneen päähenkilön huonoista ihmissuhteista jonain jatkokertomuksena. Oikeasti sarjassa ei ole mitään yhtenäistä tarinaa kerrottavana.
Lisäksi oon pettynyt ystäväni hehkuttamaan Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaan. En vaan tajunnut mitä niin hienoa siinä oli. Ihan hyvä tarina, mutta...?
Enni Mustonen! Tavallaan vetävä tarinankertoja, mutta henkilöt toistavat itseään ja kieli on aika köyhää ja kökköä. Miehet ovat sikoja (mulla meni totaalisesti tunteisiin kun sillä Iivollakin oli lapsi siellä), rikkaiden perheiden naiset on joko ylimielisiä tai vähän saamattomia ja masennukseen taipuvaisia, ja köyhät naiset vahvoja selviytyjiä. Muutama vanhempi mies on kunnollinen. Samoin taipumus jatkaa sarjaa, vaikka tarina on jo loppunut. Esim nää viimeiset osat Syrjästäkatsojan tarinoita ei enää onnistunu herättään vanhoja julkkiksia eloon.
Mun mielestä Camilla Läckbergin dekkarit on hirveän lapsellisia jotenkin. En nyt parempaakaan sanaa tähän luonnehdintaan keksi. Varsinkin ne alkuaikojen dekkarit. Nämä jotkut viimeisimmät on ehkä vähän parempia, mutta vain vähän.
Vierailija kirjoitti:
Itse näen Raamatun enemmänkin kirjastona, jossa voi lukea juutalaisuuden ja kristinuskon syntyajoista. Ihan yleissivistyksen vuoksi kannattaisi lukea ainakin evankeliumit, koska Suomen kulttuuri on ollut niin vahvasti luterilaista.
Vanhan Testamentin läpi kahlaaminen sen sijaan on niin pakkopullaa kristityllekin, etten suosittelisi sitä kellekään muulle.
Muuten samaa mieltä, mutta onhan "laulujen laulu" paikoitellen suorastaan mehevää luettavaa. Ja entäpä saarnaajan kirja? Harvoin olen muualla nähnyt mitään näin lohdullista tekstiä:
"Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä. Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta."
En olisi agnostikkona uskonut, että vielä raamattua täällä siteerailen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä siteeraan ateistina hyvinkin usein.
Laila Hietamies/Hirvisaari. Loputon suo historiallisia romaaneja, jotka ovat ihan höttöä. Hahmot ovat ohuita. Äitini ahmii näitä, varmaan sen takia että historia kiinnostaa.
Eipä silti, oppiihan niistä historiaa, mutta se kirjoitustyyli on jotenkin niin viime vuosisadalta.
Vierailija kirjoitti:
Uljas uusi maailma :( Kamalaa sekoilua. Huxley muutenkin vaikuttaa täysin tasapainottomalta henkilöltä kirjoittamaan
Myös Orwellin kaikki tuotanto on ihan kamalaa vittuilua mielestäni ja suoraan sanottuna.
Stalinistinen dystopia kamalaa vittuilua?
Ehkä stalinismi ansaitsee sen?
No, ehkä työväestöön suhtauduttiin turhan alentuvasti 1984:ssä.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uljas uusi maailma :( Kamalaa sekoilua. Huxley muutenkin vaikuttaa täysin tasapainottomalta henkilöltä kirjoittamaan
Myös Orwellin kaikki tuotanto on ihan kamalaa vittuilua mielestäni ja suoraan sanottuna.
Stalinistinen dystopia kamalaa vittuilua?
Ehkä stalinismi ansaitsee sen?No, ehkä työväestöön suhtauduttiin turhan alentuvasti 1984:ssä.
Vittuilu on välittämistä. Eläinten vallankumouksessa se osuu ja uppoaa komeasti.
Jojo Moyes, kirjallisuuden Kauniit ja rohkeat.
Olen karanteenin aikana kuunnellut raamatun äänikirjana melkein kokonaan. Vaatii hieman tosin hermoja varsinkin vanhan testamentin pitkissä kohdissa missä kerrotaan ilmestysmajasta ja uhraamisen säännöistä.
Ja nekin on kyllä elämäkertoja.