Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Vierailija kirjoitti:
Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäinen osa. Uskomattoman huonosti kirjoitettu. Oli todella kankeaa tekstiä. Vai oliko vain huono suomennos, en tiedä. Juonikin oli tylsä ja ennalta-arvattava. Ei tullut mitään yllätyksellistä käännekohtaa. Sen kirjan voisin tiivistää sanaan haukotus. Muita sarjan osia en lue.
Todella hyvä kirjasarja. Toki jos tykkää enemmän Aku Ankasta, ymmärrän ettei hienosti historiaa, kulttuuria, romantiikkaa, jännitystä ja henkilltarinoita yhdistävät kirjat nappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loiri.
Pidän hänestä taiteilijana, mutta Tervo on ujuttanut elämäkertaan liikaa kaikkia turhuuksia. Jätin kesken, koska mieluummin keskityn Loirin musikkiin ja näyttelemiseen.
Vares-sarja. Vastenmielinen päähenkilö ryyppää, nussii ja siinä ohessa harhailee tutkimansa tapauksen liepeillä. Konnat ovat tarkoituksellisen omituisia. Turku on paha paikka. Apteekissa ja hesburgerilla istutaan. Divarinpitäjä Alanen on viisauden ääni ja Luusalmi hölmöyden. Lopulta tapaus ratkeaa puolivahingossa.
Minullekaan Taru Sormusten Herrasta ei todellakaan uponnut nuorempana, vaikka fantasiasta silloin pidinkin. Nyt aikuisena mikään fantasia ei kiinnosta minua, mutta välillä mietin, olisiko kirja parempi lukukokemus nyt siitä huolimatta. Tolkienin Silmarillionin yritin myös joskus lukea, se oli vielä kuivempi kuin TSH. Ne sivutolkulla jatkuvat loitsut/laulut tai sukutaulut raamatun tyyliin lueteltuna eivät vaan jaksa mitenkään kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.
Tämä. Meillä oli ala-asteella tyttö, joka kirjoitti tuollaisia aineita ja opettaja luki niitä usein ääneen vaikka yksi aine oli aina melkein yhden ainevihkon pituinen. :D Luin yhden Harry Potterin ja ainut tapa, jolla se kiihotti mielikuvitustani, oli että palasin hyvin elävästi ala-asteelle kuuntelemaan tuon hikaritytön loputtomia, kuolettavan puuduttavia ja kaavamaisia taikajaarituksia...
Ihanaa että on muitakin kuin minä joka ei pidä pottereista, yökötti niiden hehkutus aikoinaan, ja vielä nykyäänkin.
Ei niissä ole mitään ihmeellistä tai uutta. Tyyppi kopsaa kaiken muilta ja piilottaa kaiken uusien nimihirviöiden taakse. Tsrilmis hilmyrkki tepasteli esiin... ooo ihan uutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vares-sarja. Vastenmielinen päähenkilö ryyppää, nussii ja siinä ohessa harhailee tutkimansa tapauksen liepeillä. Konnat ovat tarkoituksellisen omituisia. Turku on paha paikka. Apteekissa ja hesburgerilla istutaan. Divarinpitäjä Alanen on viisauden ääni ja Luusalmi hölmöyden. Lopulta tapaus ratkeaa puolivahingossa.
Mun mielestä ihan parasta viihdettä ja Vares on suomen James Bond! Ei tällä mittakaavalla edes pysty tekemään sellaista hahmoa, joka olisi rikoksia etsivä sekä uskottava, joten tuo käy. Eläisin itsekin kuin Vares jollen olisi naimisissa oleva perheenäiti. Ja sen kaveriporukka on ihan 5/5
Kirjoitin just Potterien mittaisen kommentin puhelimella, mutta onnistuin kadottamaan sen kun etsin yhden kirjan nimeä.
Mun mielestä on todella kiinnostavaa kuin isoja tunteita kirjat herättää. En irl siedä kovinkaan hyvin ainakaan hyvin argumentoimatonta palautetta suosikkikirjoistani, menee tunteisiin. Vähä niinku omaa lasta arvostelis xD
Mut asiaan!
Liityn Twilightin inhoajiin! Ja Nälkäpelin! En tiiä onko mainittu, en jaksanut kaikkia sivuja selata. Luin teininä ja Twilight oli niiiiin pitkäpiimäinen eipäs-juupas -tarina, että ihmettelin valtavasti silloista suosiota, ekassa oli vielä vähän jotain juontakin, loput vaan venytystä ja vanutusta. Mustavalkoisten henkilöhahmojen turhaa draamaa. Nälkäpelin eka osa oli lupaava, mutta sitten tarina vaan katkesi.
Sit taas toisaalta oon armoton Potteristi ja rakastan Taru sormusten herrasta -trilogiaa, kahlasin sen ekaa kertaa jo 6. luokkalaisena, mutta loistavuuden oon ymmärtäny vasta isompana. Mieheni taas ei yhtään tajua miksi mehustelen kielellä, tarinalla ja tunnelmalla. Myös LOTR leffat on ihan ehdottomia suosikkeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katja Ketun Kätilö oli omaan makuun tekotaiteellinen ja kikkaili liikaa kielellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.
Tämä. Meillä oli ala-asteella tyttö, joka kirjoitti tuollaisia aineita ja opettaja luki niitä usein ääneen vaikka yksi aine oli aina melkein yhden ainevihkon pituinen. :D Luin yhden Harry Potterin ja ainut tapa, jolla se kiihotti mielikuvitustani, oli että palasin hyvin elävästi ala-asteelle kuuntelemaan tuon hikaritytön loputtomia, kuolettavan puuduttavia ja kaavamaisia taikajaarituksia...
Ihanaa että on muitakin kuin minä joka ei pidä pottereista, yökötti niiden hehkutus aikoinaan, ja vielä nykyäänkin.
Ei niissä ole mitään ihmeellistä tai uutta. Tyyppi kopsaa kaiken muilta ja piilottaa kaiken uusien nimihirviöiden taakse. Tsrilmis hilmyrkki tepasteli esiin... ooo ihan uutta!
Niin, Tsrilmis hilmyrkki ei siis ole kirjassa, ei tarvitse tulla kertomaan, keksin sen itse. Taikoluspaikolus vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?
Dekkareissa raivostuttaa:
1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.
2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.
Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?
Totta kai, kukapa ei haluaisi olla fiktiivinen hahmo joka on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.
Tosiasiassa "täydellinen" päähenkilö on tylsä. Varsinkin jos kuvaillaan oikein yksityiskohtaisesti millaiset tissit, vyötärö, peppu jne. Hyvin harva nainen on oikeasti sen näköinen, siihen on vaan vaikea samaistua. Samoin se kun kaikki miehet piirittävät hahmoa. Todellisuudessa edes maailman kaunein nainen ei ole kaikkien miesten mielestä viehättävä. Ja kun se sama arkkityyppi toistuu kirjasta ja tyylilajista toiseen. Ei viitsitä irtautua muotista, vaan kirjoitetaan se sama upea nainen jota kaikki haluavat.
Ja Leena Lehtolainen itse on arkisen näköinen, tavallinen keski-ikäinen nainen. MIksei hän voi kirjoittaa omasta kokemuksestaan? Ehkä hän sitten elää jotain omaa fantasiaansa noissa kirjoissa, mutta sitä on kyllästyttävää lukea.
-eri
Voi tosiaan olla, että se hahmo on Lehtolaisen täydellinen fantasiaversio itsestään, mistäs sen tietää. Tai sitten hän vain ymmärtää miehistä näkökulmaa eikä koe olevansa huonompi, vaikka on olemassa paljon viehättävämpiä naisia kuin hän. Joka tapauksessa vähän yllättävää kuulla että hänen kirjoissaan on tuollaista, mikähän sen funktio mahtaa olla. Houkutella mieslukijoita?
Vierailija kirjoitti:
Bolla. Mitäänsanomatonta tekotaiteellista huttua.
Tämä minullakin. Sain kirjan joululahjaksi ja odotin siltä paljon, kun sitä oli niin kovasti kehuttu. En missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, henkilöt eivät tuntuneet aidoilta tai samastuttavilta. Ja sitten se loppui kuin seinään. Harmitti, että lahjan antaja oli hassannut kolmekymppiä ihan turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäinen osa. Uskomattoman huonosti kirjoitettu. Oli todella kankeaa tekstiä. Vai oliko vain huono suomennos, en tiedä. Juonikin oli tylsä ja ennalta-arvattava. Ei tullut mitään yllätyksellistä käännekohtaa. Sen kirjan voisin tiivistää sanaan haukotus. Muita sarjan osia en lue.
Todella hyvä kirjasarja. Toki jos tykkää enemmän Aku Ankasta, ymmärrän ettei hienosti historiaa, kulttuuria, romantiikkaa, jännitystä ja henkilltarinoita yhdistävät kirjat nappaa.
En ole eka kirjoittaja, mutta olen aika pitkälti samaa mieltä. Minä odotin kirjalta enemmän, juuri tuollaisten kommenttien takia. Mutta sitten kirja olikin enemmän kevytkirjallisuutta, puoliksi vakavasti otettava romaani ja puoliksi höttöä chick litiä. Hahmot oli kirjoitettu liian pinnallisesti, juonen eteenpäin vieminen oli selvästi tärkeämpää. Mutta juonesta on vaikea kiinnostua jos hahmot eivät ole uskottavia.
En jaksa chick litiä juuri koskaan. Ehkä kesäisin yksi sellainen kevyt hömppä menee, mutta en lukisi kokonaista sarjaa. Näitä Rileyn kirjoja luin kaksi, sitten oli jätettävä kesken kun niihin ei tullut enempää syvyyttä, vain lisää juonenkäänteitä.
Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan. Ei vaan jaksanut pysyä kärryillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emma Rous: Au pair. Kovasti hehkutettu tulokas, aikamoisen sadun kertoikin.
Vierailija kirjoitti:
Katja Ketun Kätilö oli omaan makuun tekotaiteellinen ja kikkaili liikaa kielellä.
Kikkailu kielellä ja iljettävyyksillä...
Vierailija kirjoitti:
Sariolan dekkarit. Kaikella sitä pääseekin kuuluisaksi kirjailijaksi!!
On syytä muistaa, että Sariola oli aikanaan lähes ainoa lajinsa edustaja. Kirjoittaa hän osasi sujuvasti, mutta meni siitä, mistä aita on matalin. Tosiasia on, että kirjat ovat melkoista itseään toistavaa höpötystä, mutta itse nautin sujuvasta tekstistä sekä omituisista sattumuksista, jotka paljastavat rikoksentekijän. Lisäksi kirjoihin ripotelluissa anekdooteissa näkyy Sariolan maailmankuva ja vastaanpyristely vasemmistolaisissa kulttuuripiireissä.
Vierailija kirjoitti:
Loiri.
Pidän hänestä taiteilijana, mutta Tervo on ujuttanut elämäkertaan liikaa kaikkia turhuuksia. Jätin kesken, koska mieluummin keskityn Loirin musikkiin ja näyttelemiseen.
Kirjahan oli hyvä ja hyvin kirjoitettu, mutta päähenkilö osoittautui itsekkääksi, kerskailevaksi mul kuksi. On niitä muitakin mu lkkutai teilijoita.
Dostojevskin Idiootti ei ollut mitenkään huono millään tavalla, mutta lukeminen kesti aivan älyttömän kauan. Ei ollut mulle sellanen kirja jota ei malta laittaa alas.
Vierailija kirjoitti:
Nuortenkirja Paahde, pakko jättää kesken
Hauskaa, miten eri mielipiteitä täällä on samoista kirjoista! Minusta Paahde oli hauska ja vetävästi kirjoitettu. Kevyttä viihdettä, mutta ihan hyvää sellaista. Luin sen aikuisiällä, vaikka se on yläkouluikäisille tarkoitettu. Sitten taas jotkut tusinadekkarit ei uppoa ollenkaan, ei vain jaksa enää raa'asti paloiteltuja nuorten naisten ruumiita ja poliisilaitoksen seisonutta kahvia.
Tämä. Meillä oli ala-asteella tyttö, joka kirjoitti tuollaisia aineita ja opettaja luki niitä usein ääneen vaikka yksi aine oli aina melkein yhden ainevihkon pituinen. :D Luin yhden Harry Potterin ja ainut tapa, jolla se kiihotti mielikuvitustani, oli että palasin hyvin elävästi ala-asteelle kuuntelemaan tuon hikaritytön loputtomia, kuolettavan puuduttavia ja kaavamaisia taikajaarituksia...