Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

kuinka moni on oikeasti lukenut sen kirjan, jota ei ymmärrä?

Olen miettinyt sitä samaa.

Hannu Salaman Juhannustanssit ei ihan auennut minulle. Oikastaan kaikki kirjan hahmot olivat ällöttäviä ryyppääjiä, pettäjiä ja eläinrääkkääjiäkin mutta se rumuus ja ällöttävyys taitaa olla koko tarinan pointti. Se tosin oli hauska huomata, miten pienestä jumalanpilkkasyyte silloin aikanaan tuli.

Vierailija kirjoitti:

Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.

Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.

Allekirjoitan tämän 100 %. Tämän kosmologin mediaulostulot eivät kyllä yhtään luo kiinnostusta lukea kaverin kirjoja. Valtaoja vaikuttaa lähinnä huomiokipeältä ja omanarvontuntoiselta typerykseltä. 

Burroughsin Alaston lounas. Ei minua epäsovinnainen sisältö haittaa, mutta en oikein löytänyt kirjasta mitään pointtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.

Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.

Allekirjoitan tämän 100 %. Tämän kosmologin mediaulostulot eivät kyllä yhtään luo kiinnostusta lukea kaverin kirjoja. Valtaoja vaikuttaa lähinnä huomiokipeältä ja omanarvontuntoiselta typerykseltä. 

Tarkoitat varmaan huomionkipeältä ja omahyväiseltä?

Muriel Barbery: siilin eleganssi

Oli joku 10 v takaperin aika hehkutettu. Itselle tuskainen kokemus. Tylsiä ja latteita henkilöhahmoja ja kun vihdoin sai itsensä edes vähän välittömään yhdestä, napattiin katharsis nenän edestä. Paskan maku jäi kirjasta suuhun. Jotain kertonee se, että muistan että ketutti, mutta en yhdenkään hahmon nimeä tai edes kirjan tapahtumia loppua lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Franz Kafkan koko tuotannon tekotaiteellisuus.

Kirjat ovat täynnä symboliikkaa, joka kyllä aukeaa minulle, mutta negatiivisella tavalla, vaikka osaan suhteuttaa lukemani hänen aikaansa.

Olen lukenut lähes kaikki Kafkan teokset (?) siksi, että minulla olisi ollut "syvällistä" puhuttavaa ensimmäisen poikaystäväni kanssa vuonna kuokka ja kirves.

Radiossa joskus joku asiantuntija kertoi, että Kafkan Oikeusjuttu perustuu johonkin todelliseen oikeusjuttuun, joka aikoinaan venyi ja venyi ja sai mitä naurettavimpia käänteitä. Tapaus on nyt jo unohtunut ja siksi nykylukijat eivät ymmärrä kirjan huumoria samalla tavalla kuin Kafkan aikalaiset sen ymmärsivät.

Nälkäpeli-matkijanärhi todella puuduttavaa luettavaa. Kesti kolmevuotta saada luettua kirja ja vielä väkisillä loppuun.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.

Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.

Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.

Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?

Olen lukenut Iijoki-sarjan, pidin hurjasti, suorastaan koukutuin siihen maailmaan.

Yritin "Hyvästi Iijoki"- kirjan jälkeen aloittaa Kallen varhaistuostantoa alkaen "Ihmisiä telineillä"- esikoisteoksesta.

Lukematta jäi.

Rushdien Saatanalliset säkeet ei oikein uponnut millään.

Ihmisiä telineillä. muistan sen lukeneeni enkä huonoakaan tykännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Dekkareissa raivostuttaa:

1. Päähenkilön (poliisi) perhe-elämä liiallinen kuvaus (Liza Marklund, Maria Wern-sarja, Leena Lehtolainen, juu ei kiinnosta poliisin tissit, upea vartalo, perhe-elämän vaikeus). Naurettavin kuvaus on Jo Nesbon dekkarin (Harry Hole) naispoliisi, joka on niin kaunis että miehiltä suunnilleen lähtee taju.

2. Päähenkilö (poliisi) lähtee ulkomaille (Harry Hole Australiaan, Jussi Vares Teneriffalle, Helsinkiin, Venäjälle tms) Tästä tietää että kirjailijalla on vaikeuksia keksiä tarinaa. Poikkeuksena A Christien Hercule Poirotin seikkailut ulkomailla.

Koetko alemmuuden tunteita, kun kuvaillaan fiktiivisen poliisin viehättävyyttä?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta minusta se on puuduttavaa, kun ne samat jutut samalla tavalla kerrottuna. Se on puuduttavaa ja epäkiinnostavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.

V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.

Luin ensimmäisen ja että se oli HUONO, ihan järkyttävän kliseistä kaikki ja teksti ihan könkköä.

Mä en jaksanut kiinnostua opettelemaan jotain uutta hirsnyrkki-örtypörtty jne hirviö saagaa joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Koko tarinan oisi voinut kertoa 3 kirjassa.

Ja NIIN sukupuolisidonnainen ja vanhoillinen, tytöistä tulee noitia ja pojista velhoja.

Just just, missä on oikeat uudet ideat?

Tolkien teki jo kaiken paremmin.

Miksi kaikkien kirjojen pitäisi olla sateenkaarielämän ylistyslaulua?

Itse tykkäsin Pottereista, vaikka eivät ne ihan niin loistavia ole kuin maineensa antaa ymmärtää. Viihdyttäviä kyllä.

Ei edes tartte olla sateenkaarijuhlaa, olisi edes tasa-arvoinen mies-nais alueella eikä toista samaa vanhaa pska, tosin englantilaiset ei ole mitenkään tasa-arvoisia, tosi sukupuolittuneita käytökseltään, roolit jaettu.

Sekö on nyt joku tasa-arvoisuuden riemuvoitto, jos poikaa voi sanoa noidaksi ja tyttöä velhoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.

Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.

Ah! Ihanaa kun joku muukin näkee tämän partajeesuksen läpi!

Aivan samoja asioita olen kelaillut, kun teoksiaan olen selaillut. Ne osat, missä Eskonen ei ole ydinosaamisalueellaan, ovat yhtä paksua skeidaa. Ja tämä setä on joidenkin (omastansa nyt ainakin) mielestä joku ajattelija ja yhteiskunnallinen kommentoija, jolta kysytään vastauksia ja mielipiteitä milloin mihinkin.

Pysyköön lestissään niitä tähtiä ihmettelemässä.

Kari Enqvist vasta korkean asteen paskaa suoltaakin.

Auelin maan lapset-sarja. Ensimmäinen kirja hyvä, seuraava on tasoa hömppärakkausromaani jossa epäuskottavat henkilöhahmot ja loput kirjat hyvin puuduttavaa luettavaa koska niissä kerrataan kaikkien edellisten kirjojen tapahtumia aivan jatkuvasti...

Monet on parjannut Häräntappoasetta, mielestäni ihan ymmärrettävää kirjailijan silloisen iän takia. Itse 15-vuotiaana pystyin kuitenkin samaistumaan ja tykkäsin kovasti. Nykyään oon vähän erilaisessa elämäntilanteessa.

Anna-Leena Härkösen tuotannosta ehdottomasti koskettavin kirja on Loppuunkäsitelty, johon ajatukseni palaa aina uudestaan.

Salingerin Sieppari ruispellossa juuri Saarikosken tekomodernina jo aikoja sitten vanhentuneena käännöksenä.

Vierailija kirjoitti:

Michelle Obaman elämäkerta.

Huh kun oli tylsää! Kuuntelin äänikirjana noin kolmasosan. Tylsää jaarittelua, lässytystä, pitkittämisen tuntua, kliseitä...

Jätin kesken vaikka rakastankin elämäkertoja ja tosi pohjaisia kirjoja.

Sama. Lopetin siiinä vaiheessa, kun kirja rupesi olemaan enemmän Barack Obaman elämänkerta kuin Michellen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

JIll Eisenstadt, From Rockaway. Esikoisteos, jota kehuttiin muun muassa hienosti viritetyksi (Publisher's Weekly).  Hankin kirjan, koska oletin sen vertautuvan hienoihin Bret Easton Ellisin Alta nollan ja Jay McInerneyn Manhattanin valot -esikoisromaaneihin. Easton Ellis, Eisenstadt ja McInerney liitetään yhteen ns. kirjallisiin nulikohin (Literary Brat Pack, johon lasketaan kuuluvaksi myös Tama Janowitz), joiden katsotaan aloittaneen uuden minimalistisen tyylisuunnan amerikkalaisessa kirjallisuudessa. 

Eisenstadt kirja ei ollut lähellekään saman tasoinen kuin Easton Ellisin ja McInerneyn romaanit. Se oli lähinnä pitkästyttävä ja tyhjänpäiväinen kuvaus New Yorkin Queensissa sijaitsevan Rockawayn rannan uimavalvojina toimivista nuorista aikuistumisen kynnyksellä. 

Kirjan loppuun pakolla luettuani ymmärsin, miksi kirjaa maineestaan huolimatta ei oltu suomennettu. Lopuksi suora lainaus Goodreads.com sivustolta, joka summaa myös oman mielipiteeni kirjasta:

"I hated this book almost from page one. The only reason I kept going it because I'm reading it for a book club. The kids are whiny and angsty and nothing happens in almost the entire book. It's just snapshots of the kids whining about life in between drinking and doing drugs and having sex. Maybe I missed the point or maybe I led a sheltered childhood but I couldn't relate to these characters at all."

Easton Ellisistä tulikin mieleeni Amerikan Psyko, jossa kyllä oli vahva rahastuksen maku. En päässyt sen suuruuteen kiinni, ja tuotemerkkien ja silpomisten ja perversioiden lakoninen esittely ei sitten oikein kuitenkaan jaksanut innostaa, vaikka varmaan oli tarkoituksena tavoitella tunteettoman psykopaatin ajatuksenjuoksua. Liian alleviivaava ja väkisinrankka ja -shokeeraava. Helppoa rahaa tekijälleen. Mauttomuuden raja on helppo ylittää.

Minusta siinä aika hyvin rinnastettiin psykopatia ja juppimainen menestyksenjano, ovat varmasti hyvinkin käsi kädessä kulkevia asioita. Ei kannata juuttua liikaa niihin väkivaltakuvauksiin, vaikka jotkut ilmeisesti ovat yliherkkiä sellaisille.

Vierailija kirjoitti:

Monet on parjannut Häräntappoasetta, mielestäni ihan ymmärrettävää kirjailijan silloisen iän takia. Itse 15-vuotiaana pystyin kuitenkin samaistumaan ja tykkäsin kovasti. Nykyään oon vähän erilaisessa elämäntilanteessa.

Anna-Leena Härkösen tuotannosta ehdottomasti koskettavin kirja on Loppuunkäsitelty, johon ajatukseni palaa aina uudestaan.

Luin myös Häräntappoaseen lukiolaisena heti sen ilmestyttyä ja pidin. Ainoa, josta en pitänyt oli päähenkilön ”syvälliset” filosofoinnit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.

V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.

Luin ensimmäisen ja että se oli HUONO, ihan järkyttävän kliseistä kaikki ja teksti ihan könkköä.

Mä en jaksanut kiinnostua opettelemaan jotain uutta hirsnyrkki-örtypörtty jne hirviö saagaa joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Koko tarinan oisi voinut kertoa 3 kirjassa.

Ja NIIN sukupuolisidonnainen ja vanhoillinen, tytöistä tulee noitia ja pojista velhoja.

Just just, missä on oikeat uudet ideat?

Tolkien teki jo kaiken paremmin.

Miksi kaikkien kirjojen pitäisi olla sateenkaarielämän ylistyslaulua?

Itse tykkäsin Pottereista, vaikka eivät ne ihan niin loistavia ole kuin maineensa antaa ymmärtää. Viihdyttäviä kyllä.

Ei edes tartte olla sateenkaarijuhlaa, olisi edes tasa-arvoinen mies-nais alueella eikä toista samaa vanhaa pska, tosin englantilaiset ei ole mitenkään tasa-arvoisia, tosi sukupuolittuneita käytökseltään, roolit jaettu.

Sekö on nyt joku tasa-arvoisuuden riemuvoitto, jos poikaa voi sanoa noidaksi ja tyttöä velhoksi?

No niinpä.

Yksi olennainen viehätystekijä Pottereissa on se, että ne sijoittuvat myös meidän maailmaamme ja elävät rinnakkain sen kanssa. Ikään kuin ne voisivat olla totta, eivät ole vain fantasiaa.

Siksi niiden täytyy noudattaa tiettyjä englantilaisen kulttuurin normeja. Sopiva samaistumispinta varmasti siivitti kirjat menestykseen.