Olen 27-vuotias nainen enkä ole koskaan kokenut vauvakuumetta

Olen 31v ja laskettuun aikaan pari viikkoa.

Ei ole ollut vauvakuumetta vielä.

Minä olen sinua ap 12v vanhempi ja en ole kokenut koskaan vauvakuumetta. Hyi olkoon paskavaippaiset räkänokat! Niihin menee vaan raha ja vievät elämänilon.

Mä olen 40 enkä ole ikinä tuntenut vauvakuumetta tai halunnut lapsia.

Paitsi lapsena haaveilin et mulla ois 6 lasta kun itse olen ainoa lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä naisia. Lasten kanssa oleminen on parhaita asioita mitä tiedän ja leikkiminen. Ja lasten kasvun seuraaminen ja mukana oleminen! Se naisenkaan hedelmällisyys ei ikuisuuksia kestä ja olisi hyvä hyvissä ajoin tehdä lapset ja kokea synnytys, ettei tarvi myöhemmin katua tekemättömyyksiä.

Moni ihminen on sanonut ettei ole katunut sitä mitä on tehnyt, vaan sitä mikä jäi tekemättä.

Meinaatko, että vaikka ei halua lapsia, niitä kannattaa silti tehdä ettei vain joskus kadu kun jäi tekemättä?

Kannattaa varmaan myös jättäytyä työttömäksi, katkaista jalkansa ja muuttaa Tsetseniaan vaikka ei yhtään haluaisi, mutta pakko se on jotta ei joskus kaduta kun ei noitakaan asioita tehnyt. 

Olen 47 eikä minulla ole koskaan ollut vauvakuumetta. Nuorena jotenkin odotin että jossain vaiheessa sellainen tulisi. Ei tullut. Ei toisaalta ollut miestäkään joten parempi niin.

Nyt kun asun kissan kanssa, olisi toki kiva ajatus jos olisi aikuisia lapsia. Mutta mitä olisin voinut tehdä nuorempana toisin? Pakottaa jonkun miehen isäksi ja vastentahtoisesti kasvattaa lapsen jotta aikuisena sitten olisi kiva kun on jälkikasvua?

Ja sitä paitsi se ajatus, että olisi kiva olla aikuisia lapsia, se on vain ajatus. Todellisuus on kuitenkin parempaa kuin epämääräiset ajatukset. Nyt on ihana kissa, ihana mies, ystävät, ystävien lapset jotka ovat läheisiä mutta joihin ei liity kasvatusvastuuta, vapaus ja hyvässä kuosissa oleva kroppa. Kyllä minä nautin elämästäni aivan häpeämättömästi enkä harmittele yhtään sitä etten viettänyt viimeiset 20 vuotta lasten asioista stressaten, miehen kanssa riidellen ja selkä kipeänä kantaen kauppakasseja perheelle.

Ap entä sitten?

En minäkään miehenä ole koskaan vauvakuumeillut enkä haaveillut perhe-elämästä.

Ei me kaikki ihmiset todellakaan haluta lapsia ja tämä on täysin normaalia.

M31

Minulla ei ollut koskaan, mutta tiedostin, että kolmekymppisenä ne piti tehdä jos halusi ja tein.

Vierailija kirjoitti:

Saman ikäinen olen ja viime kuukausina kuume on iskenyt. Selittämätön olo kyllä, ihan oikeasti fyysisesti tuntuu siltä, että tarvitsisi syliinsä vauvan. Itku tulee kun näkee vaikka ulkoilevan lapsiperheen, tuota minäkin haluan... Eli ehkäpä nyt olisi oikea aika tehdä lapsi.

Ymmärrän sinua. Itse olin nuori aikana, jolloin oli normaalia perustaa perhe ja saada lapsia 20-35 -vuotiaana. Toivon lasta . Toive toteutui. Joskus nelikymppisenä iski uusi vauvakuume, mutta ei löytynyt isäksi haluavaa miestä. Sitten oli jo myöhäistä. Vielä vanhanakin näen joskus unta, jossa saan uuden lapsen. Herätessä tuntuu ikävältä. On vaikeaa samaistua nykynaisiin, jotka näkevät lapsen taakkana. 

Vierailija kirjoitti:

Ap entä sitten?

En minäkään miehenä ole koskaan vauvakuumeillut enkä haaveillut perhe-elämästä.

Ei me kaikki ihmiset todellakaan haluta lapsia ja tämä on täysin normaalia.

M31

Vauvakuume ja halu saada lapsia ovat kaksi eri asiaa. 

Nuorena aikuisena joskus sanoin, että haluan jossain kohtaa omia lapsia, jos asia tuli puheeksi jossain. Valehan se tietenkin oli, sellainen "sun kuuluu sanoa noin" -juttu. En oo koskaan niitä halunnut, ja se on kyllä ollut syntymättömän lapsen / lasten parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap entä sitten?

En minäkään miehenä ole koskaan vauvakuumeillut enkä haaveillut perhe-elämästä.

Ei me kaikki ihmiset todellakaan haluta lapsia ja tämä on täysin normaalia.

M31

Vauvakuume ja halu saada lapsia ovat kaksi eri asiaa. 

Aijaa mitäs eroa niillä sitten on?

M31

Vierailija kirjoitti:

Eihän se yleensä tulekaan ennen kuin on rakastunut mieheen ja sen myötä tulee halu saada lapsi hänen kanssaan. Noin yleisesti naiset ei halua lapsia. Siinä ei ole mitåån modernia vaan niin on aina ollut. Läpi aikojen on esim keinolla millå hyvällä lopetettu ei-toivottu raskaus. Monet naiset tykkää seksistä mutta ei halua lapsia.

Raskauksia keskeytettiin entisaikaan todennäköisesti sen takia,  että mies on käyttäytynyt rumasti naista kohtaan, perhe on ollut köyhä, perheessä on ollut ennestään monta lasta tai nainen on jäänyt yksin raskaaksitulon jälkeen. Abortti oli niin vaarallinen toimenpide,  että sitä ei varmaan tehty kevyestä syystä. Sitä pidettiin vuosisatojen ajan todella suurena syntinä. Väitteeseen, että naiset eivät haluaisi lapsia, vastaisin, että kyllä haluavat. Mutta mediassa ovat ehkä äänessä ne naiset (ja miehet), joilla on jotenkin radikaalimpi elämäntapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap entä sitten?

En minäkään miehenä ole koskaan vauvakuumeillut enkä haaveillut perhe-elämästä.

Ei me kaikki ihmiset todellakaan haluta lapsia ja tämä on täysin normaalia.

M31

Vauvakuume ja halu saada lapsia ovat kaksi eri asiaa. 

Aijaa mitäs eroa niillä sitten on?

M31

Vauvakuume on voimakas tunne, että haluaisi vauvan. Sitä ei tule kaikille sellaisille, jotka haluavat saada joskus lapsen. Voit tiedostaa, että haluat lapsen, mutta mitään sisäistä tunnetta/tarvetta sen tekemiselle ei välttämättä tule, joten on yksinkertaisesti päätettävä milloin sen tekee. Ei liity mitenkään siihen, etteikö rakastaisi lastaan ja olisi hyvä vanhempi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap entä sitten?

En minäkään miehenä ole koskaan vauvakuumeillut enkä haaveillut perhe-elämästä.

Ei me kaikki ihmiset todellakaan haluta lapsia ja tämä on täysin normaalia.

M31

Vauvakuume ja halu saada lapsia ovat kaksi eri asiaa. 

Aijaa mitäs eroa niillä sitten on?

M31

Vauvakuume on voimakas tunne, että haluaisi vauvan. Sitä ei tule kaikille sellaisille, jotka haluavat saada joskus lapsen. Voit tiedostaa, että haluat lapsen, mutta mitään sisäistä tunnetta/tarvetta sen tekemiselle ei välttämättä tule, joten on yksinkertaisesti päätettävä milloin sen tekee. Ei liity mitenkään siihen, etteikö rakastaisi lastaan ja olisi hyvä vanhempi.  

Eli ilman vauvakuumetta tehdyt vauvat on vahinkolapsia? 😳

Olen itse ollut siinä uskossa että nykyaikana lapsia tehdään vain silloin jos on halu saada lapsia eli on vauvakuume.

Minulla oli 17- vuotiaana hetken, kun luulin olevani vahinkoraskaana. Olisin pitänyt vaavin, poikaystävän väninästä viis. Sitten seuraavan kerran tuli 35 v, kun oli hetken turvallinen olo oman mielenterveyden ja parisuhteen suhteen, ja tunsin itseni pärjääväksi aikuiseksi. Sitten prakasi mies, sairasti, ja kuoli. Nyt 41 v. miehettömänä ja lapsettomana olen ihan tyytyväinen, ettei ole ollut mitään mieletöntä vauvakuumetta. Oli kyllä viallinen olo pitkiä aikoja, koska tuo tarve puuttui.

Ehkä toisilla vietti on arempi, eikä oikein herää, jos alitajuisesti tuntee, etteivät edellytykset syystä tai toisesta ole kovin hyvät.

Oon kans 27-vuotias nainen eikä mitään vauvakuumeilua koskaan. Välillä mietin, mikä mussa on vialla, kun useimmilla tuttavilla on jo useampi lapsi ja puhuvat kroonisesta vauvakuumeesta ja siitä, että aina vaan haluaisivat vielä lisää lapsia. Musta varmaan puuttuu joku evoluution kannalta keskeinen ominaisuus kun en tunne mitään tollasta.

Itse 37, eikä ikinä ole ollut vauvakuumetta tai minkäänlaista halua tehdä lapsia. Mies on ja hyvä parisuhde (yhdessä oltu 10 vuotta), ettei ole siitä kiinni, etteikö olisi kumppania löytynyt.

Jossain vaiheessa pohdin teoriassa lapsen hankkimista ja tulin siihen tulokseen, että se olisi hölmöintä, mitä voisin tehdä. Meillä on mukava elämä, aikaa tehdä asioita, joista nautimme, koska töitä ei ole pakko painaa 24/7 että saadaan lapsille voita näkkärin päälle. Asunto voitiin valita sen mukaan, mistä oikeasti tykätään, ei tarvinnut hankkia viittä ylimääräistä huonetta että saa lapset mahtumaan. Ei ole neuvolassa ramppaamista, päivähoitomaksuja + miljoonaa muuta ylimääräistä kulua. Kotoa lähteminen esim. kauppaan on helppoa, kun voi vaan heittää takin niskaan ja mennä... Jne.

En ihan äkkiä keksi, mikä siinä lapsiperhe-elämässä on niin hienoa, että siihen kukaan nykyihminen aktiivisesti pyrkisi. Tämä maailma ei ole mikään paratiisi, jonne tekisi edes mieli tuoda uutta elämää ja tälle omalle ainoalleen keksii kyllä tuhat mielekkäämpääkin käyttöä kuin vaipanvaihto ja uhmakiukkujen kuuntelu.

Ihan s a a t a n a n jännää 🥱🥱🥱🥱

En minäkään 29v. Tosin olen miettinyt, että jos olisin hyvätuloisempi tai rikas, niin voisi adoptio olla vaihtoehto. Tai jos joku erittäin hyvätuloinen/rikas mies sattuisi rakastumaan minuun, niin en varmaankaan pistäisi pahitteeksi koittaa lisääntyä, jos hän sitä toivoisi. Olisi varmasti aika turvallinen olo tehdä se, jos olisi siinä tilanteessa, ettei tarvitsisi miettiä rahaa ollenkaan. Ilman omia rahahuoliakin on ihan tarpeeksi huolia tässä maailmassa.

Olen 22 ja "sairastuin" vauvakuumeeseen 20-vuotiaana. Sitä ennen koin vauva-ajatuksesta pientä paniikkia, kun kumppanini kanssa asiasta juteltiin. Koen, että yhteisen asunnon hankkiminen ja yhdessä asuminen herätti vauvakuumeen lopullisesti.

Vaikka olin lapsesta saakka jotenkin intuitiivisesti tiennyt haluavani lapsia, niin kun aiheesta tuli ajankohtainen ja realistinen siinä mielessä, että nyt se alkoi todella olla mahdollista, ahdistuin jotenkin enkä halunnut ajatella sitä tai liiemmin pohtia tulevaisuutta vaan keskittyä nykyisyyteen. Siitä vuoden sisällä olin kuitenkin kypsynyt ja kasvanut ajatukseen, että olen todella jo niin "vanha" että lapsen saanti olisi jo mahdollista, ja huomasinkin aika yhtäkkiä potevani valtavaa vauvakuumetta - sitä eletään vieläkin :) En osaa selittää tätä tunnetta. Kyseessä on joku alkukantainen syvältä kumpuava tarve yhdistää minun ja mieheni geenit ja saada jälkeläinen, jota suojella ja rakastaa. Meitä kumpaakin kiinnostaa valtavasti tietää, minkälainen meidän yhdistelmämme olisi. Sen lisäksi tykkään oikeasti viettää aikaa lasten kanssa, en samaistu yhtään palstan lapsi-inhoon. Tuttujen 1-3-vuotiaiden kanssa on mielestäni hauskaa touhuta, ja heidän kasvunsa seuraaminen on niin mielenkiintoista! Tunnen jonkinlaista äidillistä ylpeyttä ja lämpöä heistä, vaikken heidän äitinsä olekaan.

Meille on siis mieheni kanssa selvää, että haluttaisiin perustaa yhteinen perhe, mutta yritän saada ainakin kandin valmiiksi sitä ennen, mahdollisesti maisterinkin... Vakituinen työpaikkakin olisi varmaan hyvä olla, vaikken tiedä palkkaavatko monetkaan paikat mielellään vastavalmistunutta lastentekoiässä olevaa nuorta naista... Oikeastihan voisin tulla raskaaksi vaikka tässä ja nyt, mutta yritämme mieheni kanssa olla järkeviä ja järjestellä elämämme mahdollisimman vakaaksi ennen lapsia.