Jos kaveri poistaa Facesta niin sehän on selvä merkki ettei halua olla enää lainkaan tekemisissä
Kommentit (85)
Yksikään järkevä ihminen ei edes käytä facea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän facebook ole jo kauan sitten kuivunut kokoon. Onko sillä nykyään enää edes merkitystä kuka poistaa ja kenet?
Monet ovat poistaneet itse itsensä sieltä jo.No ei todellakaan ole kuivunut kokoon. Käyttäjämäärät ovat vain lisääntyneet vuosi vuodelta.
Juu. Se on vähän niin kuin eräs kotimainen huutokauppasivusto, jonka käyttäjätunnukset lasketaan sadoissa tuhansissa, mutta jonka käyttö on hiipunut murto-osaan siitä, mitä se vielä kymmenen vuotta sitten oli.
Minä poistin sieltä itseni. Se voi näyttää kavereille siltä, että olen poistanut heidät, varsinkin kun asetukset on niin, ettei minua voi löytää.
Itse olen poistanut rasisteja ja/tai muita öyhöttäjiä. Se on toki vahva signaali, eli toivon että noista edes joku joskus tajuaisi sen öyhötyksensä... Vaikka tuskin.
Jos jollakulla on rasittavia mietelauseita tai jatkuvasti muutoin perusärsyttäviä päivityksiä tai postailee ylipäätään liikaa, lakkaan vain seuraamasta mutten poista kavereista.
Minä mieluummin poistan kuin olen selän takana kiusaava nilkki joka rajaa ihmisten oikeuksia nähdä julkaisujani. Jos en voi kaikille kaverilistalaisille näyttää niin olen julkaisematta sitten.
Olen poistanut FBsta heidät, jotka eivät ole noteerannut mua mitenkään reilu vuoteen. Vaikka käyvät FB säännöllisesti.
Kasvotusten kyllä toisinaan tavataan ja kahvitellaan. Ei kylläkään mun pyynnöstä.
Jauhetaan p askaa vajaa tunti ja eriydytään.
Oletko tyhmä. Sitähän se tarkoittaa. Eikö face ole muutenkin jo aika kulunut kanava. Itse en ole siellä edes koskaan ollut, nähnyt kavereilta kuinka tyhmä ja turha kanava se on. Ihmiset kertoo että nyt juon aamukahvia ja katsokaa kuinka kiva näkymä ikkunasta...........hoh hoijaaaaa.........älykääpiöiden kanava.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään järkevä ihminen ei edes käytä facea.
Minkä takia? Sukulaiseni ja tuttavani asuvat kaukana ja facebook on todella hyvä väline seurata heidän elämäänsä ja pitää yhteyttä. Lisäksi seuraan harrastusryhmiä. Näin kokorona-aikaan olisi vielä yksinäisempää ilman facebookia.
Vierailija kirjoitti:
Minä mieluummin poistan kuin olen selän takana kiusaava nilkki joka rajaa ihmisten oikeuksia nähdä julkaisujani. Jos en voi kaikille kaverilistalaisille näyttää niin olen julkaisematta sitten.
Mulla on suku rajattu ulos tietyistä jutuista. Ei niiden kaikkia yksityiskohtia tarvii tietää juorutakseen ja kiusatakseen äitiäni.
Ja sitten taas esim lapsista kertovia juttuja ei tarvii kaikkien satunnaistyökaverien tietää. Niitä jaan pienelle piirille.
Asutaan ulkomailla, enkä jaksa ylläpitää muita nettisivustoja. FB on ihan näppärä kuulumisten jaossa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta oikeasti, käyttääkö joku vielä FB:a? Miksi?
Mistä muualta saan yhdestä paikasta kaiken tarvitsemani?
- tietoa, vinkkejä, ideoita (ruokareseptit, puutarha-, koti-, käsityöjutut)
- tietoa ja kuvia matkakohteesta, jonne seuraavaksi olen menossa
- tapahtumavinkit juuri sille paikkakunnalle, missä milloinkin olen tai minne olen menossa
- mahdollisuuden keskustella, kysellä, pyytää neuvoja (retkeily, skootteristipalstat)
- uutiset, ajankohtaiset asiat (eri medioiden fb-sivut)
- live-lähetyksiä (mm. tänään reilun tunnin kuluttua Madama Butterfly)
- verkkokirppiksiä, joilta ostamalla voin tukea haluamiani tahoja, sekä paikkakuntakohtaisia kirppiksiä
- yhteiskunnallisia keskusteluja ryhmissä, joihin kuulun
- ystävieni ja tuttavieni kuulumiset
Jos jollain on tarjolla yhtä hyvä paikka, niin saa todellakin suositella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yleensä poistele ketään mutta sellaisen poistin jonka huomasin lisänneen minut jonnekin hyvänpäiväntuttu-listalle. Meidän yhteiset fb- ja muutenkin kaverit kertoivat lukeneensa hänelle tapahtunutta hänen fb-profiilistaan, sitten kun itse menin katsomaan mikä juttu oli, mulle ei näkynyt kuin jotain geneerisiä hyvää uutta vuotta/joulua/juhannusta -viestejä. Poistin koska miksi olla kaverikaan jos ei halua mun tietävän asioitaan?
Oltiin ja ollaan edelleen livenä tekemisissä suht paljonkin näin ruuhkavuosia eleleviksi äideiksi mutta en jää yleensäkään lapatossuilemaan, niinpä en nytkään.
Jotenkin katseesta näen että hän on tajunnut mun poistaneen mutta ei voi mitään enää. Vahinko tapahtui siinä vaiheessa kun katsottiin että mun ei tarvi tietää jotain mitä hän jakaa muille fb-kavereille.
Mistä tiedät, että olet hyvänpäiväntuttu-listalla? Facebookissa on bugi, jos kykenet näkemään omalta sivultasi, mille listalle sut on lisätty. Tai sitten on todella pölhöä suunnittelua kehittäjiltä.
Ihan siitä jos meidän yhteinen kaveri kertoo innosta puhkuen "Näitkö miten Mirkku kertoi fb:ssään *jotain suurta ja mullistavaa*"? Jota en ollut nähnyt, joten menin varta vasten katsomaan Mirkun profiilia jossa näin vain postauksia "Hyvää uutta vuotta", "Hyvää joulua", "Hyvää itsenäisyyspäivää" jne. Ei mitään sisältöä kuin tuollaiset geneeriset kaikille sopivat viestit. Tästä tajusin että olen joutunut sellaiselle listalle joille ei näytetä muita postauksia kuin nuo toivotukset. Ei vaadi kovinkaan suuria päättelytaitoja.
Facehan onkin muuttunut täysin. Siellä ei juurikaan päivitetä omalle seinälle, vaan ollaan ryhmissä hakemassa ja jakamassa tietoa. Ryhmistä voi myös poistua helposti, jos ei miellytä - ilman "eroan kyllä ryhmästä" -draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko fb ainoa yhtendenpitotapanne?
Ei toki, mutta jos olet jonkun kanssa tekemisissä livenäkin ja pidät hänestä, niin kyllä tyyppi yleensä on myös kaverilistalla, eikö? Useimmat varmasti ottavat poiston loukkauksena tai ainakin merkkinä ettei tekemisissä haluta olla muutenkaan.
Kunhan muistat itse ensin miettiä oletko itse huonolla käytökselläsi kaveriasi kohtaan aiheuttanut tämän poiston.
Mut poisti yksi kaveri, sen takia että olin eri mieltä nen kanssaan ja kommentoin siihen päivitykseen yhden kommentin. Hän vastasi ja ajattelin etten viitsi riidellä enkä vastannut mitään. Hän poisti minut.
Onko nykyään todellakin niin, että asioista ei voi keskustella? Pitää olla samaa mieltä tai olla reagoimatta. Mitä keskustelua se on?
Toiselta kaverilta sain yksityisviestin, että hän on kyllästynyt minuun. Ottaa pois kohta kavereista, jos en tykkää hänen kuvistaan ja päivityksistään :)
Vierailija kirjoitti:
Facehan onkin muuttunut täysin. Siellä ei juurikaan päivitetä omalle seinälle, vaan ollaan ryhmissä hakemassa ja jakamassa tietoa. Ryhmistä voi myös poistua helposti, jos ei miellytä - ilman "eroan kyllä ryhmästä" -draamaa.
Juuri näin. Ne omat aamiaiset ja muut kuulumiset postataan kuvina Instaan.
Itseäni FB palvelee tosi hyvin. Listasin tuossa edellä, mihin kaikkeen sitä käytän, eikä varmaan edes tullut kattava lista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yleensä poistele ketään mutta sellaisen poistin jonka huomasin lisänneen minut jonnekin hyvänpäiväntuttu-listalle. Meidän yhteiset fb- ja muutenkin kaverit kertoivat lukeneensa hänelle tapahtunutta hänen fb-profiilistaan, sitten kun itse menin katsomaan mikä juttu oli, mulle ei näkynyt kuin jotain geneerisiä hyvää uutta vuotta/joulua/juhannusta -viestejä. Poistin koska miksi olla kaverikaan jos ei halua mun tietävän asioitaan?
Oltiin ja ollaan edelleen livenä tekemisissä suht paljonkin näin ruuhkavuosia eleleviksi äideiksi mutta en jää yleensäkään lapatossuilemaan, niinpä en nytkään.
Jotenkin katseesta näen että hän on tajunnut mun poistaneen mutta ei voi mitään enää. Vahinko tapahtui siinä vaiheessa kun katsottiin että mun ei tarvi tietää jotain mitä hän jakaa muille fb-kavereille.
Mistä tiedät, että olet hyvänpäiväntuttu-listalla? Facebookissa on bugi, jos kykenet näkemään omalta sivultasi, mille listalle sut on lisätty. Tai sitten on todella pölhöä suunnittelua kehittäjiltä.
Ihan siitä jos meidän yhteinen kaveri kertoo innosta puhkuen "Näitkö miten Mirkku kertoi fb:ssään *jotain suurta ja mullistavaa*"? Jota en ollut nähnyt, joten menin varta vasten katsomaan Mirkun profiilia jossa näin vain postauksia "Hyvää uutta vuotta", "Hyvää joulua", "Hyvää itsenäisyyspäivää" jne. Ei mitään sisältöä kuin tuollaiset geneeriset kaikille sopivat viestit. Tästä tajusin että olen joutunut sellaiselle listalle joille ei näytetä muita postauksia kuin nuo toivotukset. Ei vaadi kovinkaan suuria päättelytaitoja.
Huonolla itsetunnolla varustettu voisi tuosta jotain päätellä. Ehkä kaikki asiat ei sulle tosiaan kuulu. Etkä ole niin läheinen ap:n kanssa. Olet kiukkupussi, juoruämmä..
Mukavahan se on, että jouluja toivotellaan. Edes.

No jos joku oikea livetuttuni ajattelisi minusta kuten sinä, en minä niitä jouluntoivotuksiakaan kaipaisi. Ällöttää ihmiset jotka matelevat edessä mutta takanapäin haukkuvat.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri poisti fb-kavereista. Meni maku koko tyyppiin sen jälkeen.
Sama homma. En oikein tiedä, kuinka tulisi suhtautua. Kysyisinkö syytä vai annanko olla? Hän on nyt ollut lomautettuna muutaman viikon, joten emme ole nähneetkään. Erikoinen persoona monella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yleensä poistele ketään mutta sellaisen poistin jonka huomasin lisänneen minut jonnekin hyvänpäiväntuttu-listalle. Meidän yhteiset fb- ja muutenkin kaverit kertoivat lukeneensa hänelle tapahtunutta hänen fb-profiilistaan, sitten kun itse menin katsomaan mikä juttu oli, mulle ei näkynyt kuin jotain geneerisiä hyvää uutta vuotta/joulua/juhannusta -viestejä. Poistin koska miksi olla kaverikaan jos ei halua mun tietävän asioitaan?
Oltiin ja ollaan edelleen livenä tekemisissä suht paljonkin näin ruuhkavuosia eleleviksi äideiksi mutta en jää yleensäkään lapatossuilemaan, niinpä en nytkään.
Jotenkin katseesta näen että hän on tajunnut mun poistaneen mutta ei voi mitään enää. Vahinko tapahtui siinä vaiheessa kun katsottiin että mun ei tarvi tietää jotain mitä hän jakaa muille fb-kavereille.
Mistä tiedät, että olet hyvänpäiväntuttu-listalla? Facebookissa on bugi, jos kykenet näkemään omalta sivultasi, mille listalle sut on lisätty. Tai sitten on todella pölhöä suunnittelua kehittäjiltä.
Ihan siitä jos meidän yhteinen kaveri kertoo innosta puhkuen "Näitkö miten Mirkku kertoi fb:ssään *jotain suurta ja mullistavaa*"? Jota en ollut nähnyt, joten menin varta vasten katsomaan Mirkun profiilia jossa näin vain postauksia "Hyvää uutta vuotta", "Hyvää joulua", "Hyvää itsenäisyyspäivää" jne. Ei mitään sisältöä kuin tuollaiset geneeriset kaikille sopivat viestit. Tästä tajusin että olen joutunut sellaiselle listalle joille ei näytetä muita postauksia kuin nuo toivotukset. Ei vaadi kovinkaan suuria päättelytaitoja.
Huonolla itsetunnolla varustettu voisi tuosta jotain päätellä. Ehkä kaikki asiat ei sulle tosiaan kuulu. Etkä ole niin läheinen ap:n kanssa. Olet kiukkupussi, juoruämmä..
Mukavahan se on, että jouluja toivotellaan. Edes.
Onko sinulla sosiaalisessa älykkyydessä puute? Kyllähän tuo nyt tarkoittaa sitä, että käytännössä on laitettu välit poikki jos et mitään muuta päivityksiä näe kuin ne pakolliset kohteliaisuudet yleisellä tasolla. Henkilö vain odottaa että itse tajuat häipyä hänen listaltaan.
Aika huvittavia tuollaiset "pakolliset kohteliaisuudet". Melkoisen passiivisaggressiivista. Samalla odotetaan, että tietyt tyypit tajuaisivat itse häipyä.

Itse olen poistanut muutaman ihmisen vahingossa enkä ole kehdannut pyytää uudelleen. Siis painanut poista, mennyt paniikkiin ja vielä hyväksynyt poiston. Samalla tavalla olen vahingossa pyytänyt kavereiksi pari tuntematonta joista toisen nimeä en edes muistanut vaan oli siis kaverin kaveri ja vahingossa laitoin kaveripyynnön ja paniikissa vielä hyväksyin vahvistuksen. Sitten piti muistella mikä tyyppi oli kyseessä, jotta saatoin poistaa pyynnön. Kännykällä tein yhteen aikaan tällaisia kämmejä ja että nolotti.
Olen sitten myös poistanut ihmisiä, joita en kunnolla muista tai en ole tekemisissä. Haluaisin myös poistaa vanhoja koulukavereita. En päivitä nykyään facea lainkaan joten tuntuu typerältä pitää siellä ihmisiä, joita ei varmaan enää koskaan edes näe IRL.
Kymmenkunta ihmistä on poistanut minut. Esimerkiksi kun sain lapsia, niin minulta hävisi muutamia tuttuja. Heti sen jälkeen, kun kerroin lapsen syntymästä. Sitten on muutamia työkavereita, joita en ole halunnut kaveriksi alunperinkään. Itseäni reilusti vanhempia, jotka ovat kyllä muiden työkavereiden kavereita. Nämä ovat olleet jotain mielenosoituksellisia kuvioita. Ovat tällaisia työpaikan hämmentäjätyyppejä. 9lin tyytyväinen kun poistivat.