Minkä ikäisenä koit olevasi parhaimmillasi?

25-35.

Kropan puolesta n.20-30v. ja järjen puolesta nyt eli 48v.

En ole vielä kokenut. T. 39-v.

Nyt, paraikaa. Olen 31-vuotias. Itsetuntoni on parempi kuin koskaan, viihdyn kropassani, olen tyytyväinen saavutuksiini. Elämäni on sellaista, millaiseksi sen olen itse tehnyt, ja olen siihen tyytyväinen. Ulkonäön puolesta joku ilkeä ihminen varmasti sanoisi, että olin parhaimman näköinen (siis parhaimmillani siinä mielessä) 17-vuotiaana bulimikkona. Nyt on ylipainoa, mutta se ei haittaa. Olen itseni mielestä parhaimmillani nyt, ja se on se, mikä merkitsee.

Vasta yli kolmikymppisenä.

Vaikka parikymppisenä olisin voinut olla huippukunnossa, vasta kolmikymppisenä opin treenaamaan paremmin ja olin silloin parhaimmassa kunnossa. Nyt nelikymppisenä alkaa mahdollisuudet huonontua huippuhyvään kuntoon ikääntymisen ja palautumisen hidastumisen vuoksi, vaikka kuntoilu on edelleen kivaa.

Myös yli kolmikymppisenä en ollut enää epävarma itsestäni ja aloin eri tavalla kasvaa ihmisenä, kertyi sivistystä ja tietoa. Minulla oli myös kolmikymppisenä seurustelusuhteita, joissa kasvoin ihmisenä enemmän siten, että koin tulevani paremmaksi ja huomaavaisemmaksi ihmiseksi. Parikymppisenä en vielä osannut ottaa vastuuta teoistani samalla tavalla. Nyt nelikymppisenä olen tavallaan ehkä henkisesti parhaimmillani, fyysisesti taas en:)

40-44 -v. olin parhaimmillani :) Uskomatonta mutta totta. Seka fyysisesti etta henkisesti. Aikuinen, viela kaunis mutta ei rupsahtanut. Seksuaalisesti viriili ja himot huipussaan. Se varmasti nakyi hehkuna kasvoissakin :) Itsevarma. Oli mahtavaa elaa tallainen vaihe pikkulapsimamma -elaman jalkeen :) Nyt on alkanut alamaki ;-)

t. 52-v.

25-30v. Olin 1 lapsen äiti ja olin paremmassa kunnossa kuin koskaan. Vakityökin tuli nuissa vuosissa. Toisen lapsen synnyttyä lihoin vähän ja kärsin babybluessista pahasti. En ole vieläkään toipunut (36v).

25-30. Olin nuorena masentunut ja epävarma itsestäni. 25v sain itseluottamusta ja aloin pitämään itseäni kauniina. Miehet huomasivat sen myös.

35-vuotiaana niin älyn kuin kropan puolesta. Ihmettelen näin jälkikäteen sitä jaksamistani. Romahdus tuli sitten päälle 50-vuotiaana. Ensin burnout, sitten syöpä.

Fyysisesti parhaimpinani olin parikymppisenä, mutta henkisesti vasta reilut nelikymppisenä. Siihen asti olin henkisesti kahleissa. Nyt henkisesti vapaa, mutta fyysisesti pilalla.

25-45v. Sitten alkoi lievä rupsahtaminen, joka on kiihtynyt viimeisenä vuotena :O.

n50v

Ehkä 20v, toisaalta olen mielestäni parantunut koko ajan ja olen tyytyväisempi itseeni nyt 24-vuotiaana.

19-22, 35-45 ja 48-52 eri syistä eri juttujen suhteen.

29-37. Valmistuin yliopistosta ja pääsin unelma-ammattiini. Matkustelin, seurustelin, pidin hauskaa, biletin, nautin kotielämästä, urheilin.

En koskaan. Selviytymistä ja huolta tulevaisuudesta koko ajan.

31-37 vuotiaana.

Vauvana, ehkä 5 kk iässä.

Pian tuon jälkeen tuli suuri alamäki, ehkä 6 kk iässä. Jouduin pohjalle ja siellä olen yhä.

Olen juuri nyt parhaimmillani, 32-vuotiaana. Voin fyysisesti ja henkisesti paremmin kuin koskaan ennen. Nuorempana olin ehkä muutaman kilon hoikempi, selluliitti ei juuri näkynyt ym. Olin kuitenkin epävarma itsestäni. Nyt olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin nuorempana, vaikka silloinkin olin ihan hyvässä kunnossa. Pidän itsestäni, tunnen suurta onnistumista saavutuksistani (mm. se että saan vedettyä kolme leukaa). Jotenkin on sellainen tasapainoinen olo. Aivan mahtavaa, jos tämä tästä vielä vuosien mittaan paranee :)

8-13-vuotiaana olin onnellisimmillani.

Nyt 28-vuotiaana menee paremmin kuin koskaan ja olen tyytyväinen itseeni ja elämääni kaikin puolin.

Vähän huvittavasti, kurjimmillani olin parikymppisenä, olin aivan murskana deittailusta, turhautunut ja katkera miehiä ja ns. markkinoita kohtaan

Ehkä kolmekymppisenä. Tarpeeksi älliä ja kokemusta ja vielä kroppa hyvässä kunnossa. Sen jälkeen alkoi alamäki...