Ryystikö sinun mummosi tai isomummosi asetilta kahvia sokeripala hampaiden välissä?
Kommentit (90)
miksi sitä kahvia ei voinut kupista juoda
En tiedä, isoisovanhempani olivat jo aikaa sittenkuolleet ennen syntymääni. Vain äidin äiti eli noin vuoden verran syntymäni jälkeen ja sitten lopulta kuoli viinaan, kuten ukkini. Pullosta siis ainakin osasivat juoda
Mummo teki näin, oli syntynyt 1913.
Vierailija kirjoitti:
miksi sitä kahvia ei voinut kupista juoda
Ne tykkäsi jäähdyttää kahvin noin. Joskus mummo jätti sokerin lepäämään asetille juonnin lomassa.
Kyllä. Syntyi 1915. Ja saattoi dipata pullaa myös kahviin.
Lisäksi saatettiin laittaa pullapitkon viipaleen päälle vähän voita ja sokeria, kun pitko alkoi kuivahtaa.
Mummu ei olisi koskaan juonut kahvia mukista.
Kyllä, piti olla palasokeria ja oikeat kahvikupit eikä mukia.
Ei ainakaan minun nähden, sillä näin mummoni ensimmäisen kerran hänen kuolemansa jälkeen. :D
Ei todellakaan. Isovanhempani olivat koulutettuja kaupunkilaisia, eivätkä mitään tolloja juntteja.
Molemmat mummoy olivat syntyneet 30-luvulla, ei kumpikaan rystänyt.
Isomummot kuulemma kyllä, noin 1910-syntyneitä. Muoti muuttunut ilmeisesti tuossa välissä.
Vierailija kirjoitti:
Mummo teki näin, oli syntynyt 1913.
Samoin ryysti tassilta (silloin tällöin) s 1915.
Asetilta kyllä, mutta hän laittoi kahviin hunajaa.