Kaduttaako opiskelualan valinta?

Kaduttaa. Aivan väärä alavalinta. Minkäs teet, enskertalaiskiintiöt vaikeuttaa alanvaihtoa.

Ei olisi koskaan pitänyt mennä yliopistoon. Sekin on todella hyvä polku monelle, mutta ei minulle. Mikäli nyt saisin valita näillä tiedoilla uudelleen, niin menisin varmaan johonkin ammattikoulun linjalle. 

Ei, viihdyn erittäin tällä alalla, johon kouluttutauduin.

Valmistuin juuri siihen ammattiin josta haaveilin ja onneksi pääsin sitä opiskelemaankin.

Joo kadun. Minulla on kahdelta alalta kesken jääneet yliopisto-opinnot ja ammatillinen tutkinto, joka ei sitten työllistänyt, vaikka yritin käyttää järkeä alan valinnassa. Parhaiten sopisin sellaiseen yksinkertaiseen, mekaaniseen liukuhihnahommaan, jota on hyvin vähän enää nykyään jäljellä. Jäteastia olisi paras loppusijoituspaikka minulle.

Jos olisin nyt parikymppinen itseni, opiskelisin LVI-tekniikkaa rakennustekniikan sijaan. Ei tämä nyt kuitenkaan ole kovin kaduttanut. 

Tavallaan kyllä, koska tiedän valmistuvani työttömäksi näissä oloissa. Mutta uskon, että ala lähtee taas nousuun, kun tilanne tasaantuu.

Terveisin ravintola-alalle pian valmistuva

Jos tehtävät pääsevät kasaantumaan, ongelma ei ole opinnoissa, vaan opiskelijan ajanhallinnassa. 

Kaduttaa. Minulla olisi pitänyt olla kristallipallo, josta olisin 80-luvun puolivälissä nähnyt, että parissakymmenessä vuodessa alan työpaikat katoaisivat ja työtä voisi tehdä joko pieninä toimeksiantoina omalla nimellään tai pieninä pätkinä vuokrafirmojen palkollisena. Harmi vain, että työ itse sopii minulle paremmin kuin mikään muu edes lähimain. En vain tajunnut haalia Rolodexiä ja LinkedIniä täyteen puolituttujen nimiä, jotta voisin ruikuttaa työtä suhteiden varjolla.

Jos saisin antaa neuvoja opiskelun aloittavalle itselleni, neuvoisin vaihtamaan sellaiseen yliopistoon, jossa olisi valittavana paljon erilaisia sivuaineita. Niistä kokoaisin käytännöllisen yhdistelmän, jota muut eivät tulisi edes ajatelleeksi.

Kaikkein tärkeintä on valita ala, joka ei katoa alta tai joudu halpojen ja huonojen tekijöiden käsiin. Ala, jolla maksetaan kohtuuhyvää palkkaa ja jolla on oikeita työpaikkoja pätkätöiden sijasta tai lisäksi. Siinä tapauksessa, että olisi valittavana vain ala, jonka tuntee intohimokseen, tai ala, jolla varmasti ansaitsee elantonsa, valitsisin jälkimmäisen. Intohimoaan voi ruokkia sitten vaikka vapaa-ajalla.

t. Viisikymppinen akateeminen työtön

Ei kaduta. Aiempi kadutti ja sitten vaihdoin, ettei tarvitse murehtia vääriä valintoja vaan voi nauttia elämästä. Pian valmistun nykyisistä opinnoista. Tää on just mulle hyvä ala.

Kaduttaa. Kolmatta vuotta ammattikoulussa. Olis pitäny valita joku muu, vaikka yliopisto.

Kadutti ja paljon. Sitten hain uudestaan opiskelemaan ja enää ei kaduta. Ei tämä ilmaiseksi tullut kuitenkaan, aikamoinen taloudellinen hitti opiskella aikuisena 6 v minimituloilla. Enää kuitenkin vain 9 kk valmistumiseen ja työpaikka tiedossa, niin nyt voi jo hyvillä mielin olla!

Todellakin kaduttaa. Terveydenhuoltoalan koulutus. Mikäli nettifoorumeita on uskominen, niin joka toisen kansalaisen mielestä minun henkeni ei tämän yhden typerän nuoruudenvirheen vuoksi ole enää minkään arvoinen. Meillä pääsee lasten raiskaajatkin ehdollisella, mutta väärästä alavalinnasta rangaistus on pahimmillaan kuolema.

Kaduttaa. Opetuksen taso ammattikorkeakoulussa on niin heikolla tasolla, että en tule oppimaan mitään uutta tämän koulutuksen aikana. Ainut hyöty on saada muodollinen pätevyys työtehtäviin. Muilta osin menee 3 vuotta ihan hukkaan. 

Kyllä kaduttaa. Olen raatanut kohta kuusi vuotta yliopistossa hyvien kurssiarvosanojen eteen vain huomatakseni, etten kelpaa edes palkattomiin työharjoitteluihin. Samaan aikaan amistuttuni ovat olleet jo pitkään työelämässä ja ostelevat parhaillaan omakotitaloja, yms.

Lukion jälkeen ilman muuta kuvittelin, että elämässä pärjäisi, jos olisi vain riittävän älykäs. Nyt olen sitä mieltä, että yliopistomaailmassa se ei ainakaan riitä, vaan pitäisi olla myös kunnianhimoinen, verkostoituva ja akateeminen. Loppujen lopuksi en koe yliopiston tuoneen elämääni muuta hyvää kuin ehkä opiskelijaelämän, josta siitäkään ei ole päässyt enää koronan vuoksi nauttimaan, vaan tilalla on ollut pohjaton yksinäisyys. Hukattuja vuosia. 🖕

Rehellisesti, kyllä. En usko että tulen tekemään päivääkään oman alani työtä. Yliopisto on aivan väärä paikka kaltaiselleni luovalle ihmiselle.

Ei kaduta. Kaksi kertaa olen kouluttautunut väärälle alalle, mutta niistä on aina saanut hyötyä seuraavissa opinnoissa. Nyt kolmas ammattikoulu menossa, nyt tuntuu siltä että oma ala on vihdoin löytynyt. Mutta eivät aiemmatkaan opinnot hukkaan heitettyjä vuosia ole olleet.

Näköjään kaikkia vaan kaduttaa, kuten itseänikin. Opiskelin yliopistossa kaksi vuotta alaa, joka ei sitten kuitenkaan alkanut tuntua omalle ja tajusin valmistuvani työttömäksi. Jätin opinnot ja valitsin mielestäni opinnot joissa täydentyy sekä haluni tehdä merkityksellistä työtä lähellä ihmistä ja varma työllistyminen. Valmistuin lähihoitajaksi ja vaikka molemmat kriteerini ovat täyttyneet, kadun silti valintaani päivittäin. Olen jo nyt loppuunpalanut. Hoidettavat ja työnantaja eivät kunnioita tai arvosta minua pätkääkään ja työn merkityksellisyys on alkanut jo tässä vaiheessa rapista omasta mielestänikin. Jos kukaan ei arvosta tai näe kuinka teen työni mielestäni hyvin ja ajatuksella, ei lopulta kaikkien loukkauksien jälkeen työtä edes tee mieli tehdä kovin hyvin. Jokainen päivä on henkisesti ja fyysisesti niin raskas etten enää jaksa mitään muuta kuin maata kotona vuorojen jälkeen. Palkasta ei jää mitään käteen. Työyhteisöstä puolet ei puhu suomea, he eivät hoida kuin osaa työtehtävistä ja saavat silti samaa palkkaa, mutta ketään ei tämäkään epäkohta kiinnosta. Kun otin aiheesta yhteyttä liittoon, sanottiin ettei heitä saa eriarvoistaa. Olen loppu. Joten kysymykseesi selvä vastaus, KYLLÄ KADUTTAA!

Ei varsinaisesti kaduta, mutta harmittaa, että en käyttänyt pääsykoenergiaani yliopistoon vaan opiskelen amk:ssa

T. Sosionomi, joka haluaisi sosiaalityöntekijäksi

Kyllä kaduttaa. Olisi ehdottomasti pitänyt lukea dippainssiksi matikanopen sijaan. Tämä opetustyö on mennyt aivan kohtuuttomaksi työmäärältään ja vaatimuksiltaan viimeisen 10 vuoden aikana. Paljon parempaa palkkaa paljon pienemmällä työmäärällä olisi saanut dippainssinä (tiedän koska puoliso valitsi tuon toisen tien ja häneen vertaan).