Kysymys erityisesti uskovaisille: miten voisin päästä turvaan pahoilta hengiltä?
Tänään herätessäni olin hetken sellaisessa välitilassa, jossa yritin saada itseni hereille, mutta minua piti paikallaan joku kädestä. Tunsin siis selvästi käden omassa kädessäni. Mulla on ollut joskus unihalvausta ja se hieman muistutti sitä ja ehkä olikin sellaista (rationaalinen selitys).
Mutta se uni, jota näin ennen tuota heräämisvaihettani, oli sellainen, jossa astuin ovesta ulos pimeään rappukäytävään ja siellä tarttui joku käteeni. Unessa se oli joku demoni. Tuo käsijuttu jatkui siitä unesta ja oli pelottavaa herätä siihen, että oli puoliksi hereillä ja se käsi tuntui selvästi omassa sängyssäni!!
Taustana sellainen, että olen ihastunut naimisissaolevaan henkilöön ja tunnen siitä suuria tunnontuskia. Hän on siis elämäni rakkaus, enkä kykene unohtamaan häntä, mikä on väärin. Hain aamulla herättyäni kaikki kodin Raamatut vierelleni suojaksi; joskus aiemmin se on auttanut ja painajaiset ovat pysyneet poissa. Nut koronan vuoksi en pääse kirkkoonkaan hakemaan turvaa. Laitan jotkut amuletit kaulaani, kun meen ensi yönä nukkumaan. Mikä muu auttaisi?
Kommentit (270)
Jos uskontosi pelottelee sinua "henkivalloilla" ( tai oikeastaan millä tahansa mutta varsinkaan millään "pahoilla hengillä") ja aiheuttaa sinulle kauhua ja pelkoa niin vaihda heti uskontoa!
Tuollaisessa uskonnossa kiinni oleminen on kuin kieltäytyisit lähtemästä väkivaltaisesta parisuhteesta.
Ihan yhtä lailla kuin ihminen traumatisoituu väkivaltaisessa parisuhteessa ja uskoo tyyliin maailmanlopun tulevan jos edes harkitsee lähtemistä niin yhtälailla väkivaltaisessa uskonnossa kasvanut traumatisoituu eikä uskalla lähteä. Pelko on hirveän vahva voima sitomaan ihmistä olemaan kiinni asioissa, jotka ovat hänelle vahingollisia.
Hae apua uskontojen uhrien tuki ry:stä. Ole hyvä itsellesi ja hae apua.
Hanki hyvät ja sinulle sopivat mt-lääkkeet ja ihastu vapaisiin miehiin. Vältä alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Ei amuletteja. Seuraavan kerran jos noin tapahtuu, käske se pois Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Assburger: mene oikeasti pois. Ole kaikessa rauhassa vihamielinen uskonasioille mutta älä evää muita saamasta apua väittämällä aisioita mitä et oikeasti edes tiedä.
Kestääkin olla vihamielinen tilanteessa, jossa ihan ilmeisesti ollaan ruokkimassa uskoa demoneihin.
Nimim. Faith on ainoa tolkun ihminen tämän ketjun uskisjengistä.
Assburger kirjoitti:

Jos demoneita on olemassa, loppuuko asian olemassaolo sillä että se kielletään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku puhuisi tuollaista ilman uskonnollista kontekstia, hänet diagnosoitaisiin psykoottiseksi. Just saying.
Meitä samalla tavalla "psykoottisia" on sitten 2.4 mrd. kappaletta.
Itse sain myöskin hengellisen kokemuksen ja Jeesusta lähdin seuraamaan.
Ihanaa, olemme samassa laumassa olisipa ihanaa tavata, Jos Jumala soisikin....Mutta ihana viesti oli! Onnea kun löysit Hänet!
Maailman ihanin lause. Minun lampaani kuulevat minun ääneni.
Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, miksi teitä kutsutaan lampaiksi?
Ne ovat tyhmiä elukoita, eivät paljon aivokapasiteettiaan kuluta.
Siinä vaiheessa, kun ihminen ilahtuu eikä loukkaannu, kun sitä kutsutaan lampaaksi ihmisen sijasta, tietää että aivopesu on uponnut. :)
Kyllä demoneita on olemassa. Äärimmäisen harvoin niitä esiintyy.
Sitten on muita vähemmän "pahiksia".
Ja miksi puhutte demoneilla pelottelusta? Jeesuksesta tässä on yritetty puhua, Jeesuksen takia niistä ei tarvitse ahdistua. Evankeliumiteksteissä tulee myös ilmi tapahtumia liittyen henkiin ja myös siellä hänellä on kaikki valta niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli hauska ja varsin hyvin kirjoitettu provo, pointsit siitä ja erityisesti kun pari hörhöä taisi käydä onkeenkin.
Sitä ei tiedä muut kuin ap itse onko provo mutta tuollaista tapahtuu ja joskus oikeasti on henkivalloista kyse ja niitä vastaan taistellaan turvautumalla Jeesukseen.
Tehdäänkö Suomessa manausta?
En tiedä mutta aikaisemmin yksi mies teki( ehkä pappi) ja se ehti jo kuolla.
Harmi.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei amuletteja. Seuraavan kerran jos noin tapahtuu, käske se pois Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Assburger: mene oikeasti pois. Ole kaikessa rauhassa vihamielinen uskonasioille mutta älä evää muita saamasta apua väittämällä aisioita mitä et oikeasti edes tiedä.
Kestääkin olla vihamielinen tilanteessa, jossa ihan ilmeisesti ollaan ruokkimassa uskoa demoneihin.
Nimim. Faith on ainoa tolkun ihminen tämän ketjun uskisjengistä.
Jos demoneita on olemassa, loppuuko asian olemassaolo sillä että se kielletään?
Mutta kun niitä ei ole olemassa, niin paraneeko vai heikkeneekö jo ennestään mieleltään hauraan tila jos hänelle uskotellaan että niitä on? Tuo on se oikea kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä demoneita on olemassa. Äärimmäisen harvoin niitä esiintyy.
Sitten on muita vähemmän "pahiksia".
No ei ole, mutta olet toki jälleen kerran tervetullut osoittamaan ne vertaisarvioidut tutkimukset jotka osoittavat minut vääräksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi puhutte demoneilla pelottelusta? Jeesuksesta tässä on yritetty puhua, Jeesuksen takia niistä ei tarvitse ahdistua. Evankeliumiteksteissä tulee myös ilmi tapahtumia liittyen henkiin ja myös siellä hänellä on kaikki valta niihin.
Koska Jeesus ja demonit ovat ihan samanlaisia satuolentoja.
Assburger kirjoitti:
Ongelmasi on unen ja valveen sekoittuminen.
Mitään henkiä ei ole.
Kiva, että joku näinkin suuri tietäjä löytyy täältä.

Niin...sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku puhuisi tuollaista ilman uskonnollista kontekstia, hänet diagnosoitaisiin psykoottiseksi. Just saying.
Meitä samalla tavalla "psykoottisia" on sitten 2.4 mrd. kappaletta.
Itse sain myöskin hengellisen kokemuksen ja Jeesusta lähdin seuraamaan.
Ihanaa, olemme samassa laumassa olisipa ihanaa tavata, Jos Jumala soisikin....Mutta ihana viesti oli! Onnea kun löysit Hänet!
Maailman ihanin lause. Minun lampaani kuulevat minun ääneni.
Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, miksi teitä kutsutaan lampaiksi?
Ne ovat tyhmiä elukoita, eivät paljon aivokapasiteettiaan kuluta.
Siinä vaiheessa, kun ihminen ilahtuu eikä loukkaannu, kun sitä kutsutaan lampaaksi ihmisen sijasta, tietää että aivopesu on uponnut. :)
Olet tainnut sekoittaa vertauskuvallisen ilmaisun persujen kannattajakuntaan ja tiedeuskovaisiin.

Suuri tietäjä? Eipä tuo taida sen kummempaa tietämystä vaatia kuin että osaa pukea housut jalkaansa oikein päin.
Psalmit
1:1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
1:2 vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!
1:3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
1:4 Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
Onko paha juttu olla lammas kun paimenena on itse Jumala. Kuulostaako paremmalta olla kuin "akana, jota tuuli ajaa".
Eihän se ihastus mikään rikos ole, synti kyllä jos viet sitä eteenpäin ja alat ehdotella jotain tälle varatulle. Onko siis ihan yksipuolinen ihastus? Se loppuu aikanaan, ehkä kohtaat jonkun muun.
Amuletit unohda. Rukoile vaan Jeesusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku puhuisi tuollaista ilman uskonnollista kontekstia, hänet diagnosoitaisiin psykoottiseksi. Just saying.
Meitä samalla tavalla "psykoottisia" on sitten 2.4 mrd. kappaletta.
Itse sain myöskin hengellisen kokemuksen ja Jeesusta lähdin seuraamaan.
Ihanaa, olemme samassa laumassa olisipa ihanaa tavata, Jos Jumala soisikin....Mutta ihana viesti oli! Onnea kun löysit Hänet!
Maailman ihanin lause. Minun lampaani kuulevat minun ääneni.
Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, miksi teitä kutsutaan lampaiksi?
Ne ovat tyhmiä elukoita, eivät paljon aivokapasiteettiaan kuluta.
Siinä vaiheessa, kun ihminen ilahtuu eikä loukkaannu, kun sitä kutsutaan lampaaksi ihmisen sijasta, tietää että aivopesu on uponnut. :)
Olet tainnut sekoittaa vertauskuvallisen ilmaisun persujen kannattajakuntaan ja tiedeuskovaisiin.
Taas uskovaisten nyrjähtänyt mieli näyttäytyy. "Tiedeuskovainen". Ai vähän niinkuin painovoimauskovainen? Tai matematiikkauskovainen?
Se, että teidän hauras mielenne vaatii jonkin satuolennon palvonnan kohteeksi jotta selviätte arjesta ei kuitenkaan tarkoita että normaalin ihmisen aivot toimisi niin. Tiede on ja toimii ihan autonomisesti tieteellisten periaatteiden pohjalta, siihen ei kenenkään tarvitse uskoa. Faktat ovat nimittäin siitä kivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi puhutte demoneilla pelottelusta? Jeesuksesta tässä on yritetty puhua, Jeesuksen takia niistä ei tarvitse ahdistua. Evankeliumiteksteissä tulee myös ilmi tapahtumia liittyen henkiin ja myös siellä hänellä on kaikki valta niihin.
Koska Jeesus ja demonit ovat ihan samanlaisia satuolentoja.
Niin...sinulle.
Totta kai myös minulle. Ihan joka ikiselle.
Ja vaikka selityksiä olisikin vain nuo kaksi, niin vain yksi niistä on todellinen ja olemassa oleva asia.