Kysymys erityisesti uskovaisille: miten voisin päästä turvaan pahoilta hengiltä?
Tänään herätessäni olin hetken sellaisessa välitilassa, jossa yritin saada itseni hereille, mutta minua piti paikallaan joku kädestä. Tunsin siis selvästi käden omassa kädessäni. Mulla on ollut joskus unihalvausta ja se hieman muistutti sitä ja ehkä olikin sellaista (rationaalinen selitys).
Mutta se uni, jota näin ennen tuota heräämisvaihettani, oli sellainen, jossa astuin ovesta ulos pimeään rappukäytävään ja siellä tarttui joku käteeni. Unessa se oli joku demoni. Tuo käsijuttu jatkui siitä unesta ja oli pelottavaa herätä siihen, että oli puoliksi hereillä ja se käsi tuntui selvästi omassa sängyssäni!!
Taustana sellainen, että olen ihastunut naimisissaolevaan henkilöön ja tunnen siitä suuria tunnontuskia. Hän on siis elämäni rakkaus, enkä kykene unohtamaan häntä, mikä on väärin. Hain aamulla herättyäni kaikki kodin Raamatut vierelleni suojaksi; joskus aiemmin se on auttanut ja painajaiset ovat pysyneet poissa. Nut koronan vuoksi en pääse kirkkoonkaan hakemaan turvaa. Laitan jotkut amuletit kaulaani, kun meen ensi yönä nukkumaan. Mikä muu auttaisi?
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ateistitaustainen hörhö jonka mielestä kirkko ja uskonto instituutioina ovat pitkälti p€rseestä mutta se juttu siellä takana on olemassa. Minulla ei ole valaistumis- tai uskoontulokokemusta joten en tässä voi väkevästi todistaa :( Sen verran paranormaaleja kokemuksia on että tiedän ettei kaikki ole tämä pelkkä fysikaalinen maailma.
Näin pääsiäisen kunniaksi laitan tähän videon Kai Sadinmaa - Kristinusko on tie
Miksi kuvittelet että sinun subjektiiviset kokemuksesi ovat jokin indikaatio maailman tilasta? Minulle kerran yksi kaveri selitti vakavissaan LSD-päissään että puiston penkki jolla istuin on sfinksi. No ei se kyllä ollut vaikka hän kuinka koki sen sellainen olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkiutua sikalaan.
Jeesus siirsi demonit sikoihin.
Sikalan sikoja on kyllä hankalampi ajaa jyrkänteeltä alas.Osittain off topiccina: miten ne siat auttaisivat tässä asiassa?
Oletko lukenut evankeliumit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku puhuisi tuollaista ilman uskonnollista kontekstia, hänet diagnosoitaisiin psykoottiseksi. Just saying.
Meitä samalla tavalla "psykoottisia" on sitten 2.4 mrd. kappaletta.
Itse sain myöskin hengellisen kokemuksen ja Jeesusta lähdin seuraamaan.
Tiedän! Sehän tässä onkin niin pelottavaa! Ei ole ihme, että maailmassa on moni asia niin pielessä.
muuta muslimivaltioon tai P-koreaan, siellä meitä on vähemmän.
Minulle on ihan sama, onko muslimi vai kristitty, sama asia. Pohjois-Koreassa uskotaan Kim-dynastian pyhyyteen. Samoja hulluja olette kaikki. On se ja sama, minkä niminen jumalanne sattuu olemaan.
Mikä sinun jumalasi nimi on? Onko se raha jota palvelet vai jonkun oman viiteryhmän suosio johon turvaat? Puhuit miten huonosti asiat maailmassa ovat. Rahaa palvovat keräävät sitä itselleen ja riistävät samalla köyhiä tässä maailmassa.
Mitä helvettiä horiset? Olen ammatiltani opettaja. Asun vuokrakaksiossa.
Mitenhän osaat peittää suvaitsemattomuutesi niin ihmisläheisessä ammatissa.
Veikkaan että olet jotain mielestäsi coolia alakulttuuria tunnustava "kaveriope" ja sillä sitten pärjäät. Sopivalla tavalla miellyttämällä muita. Kristinusko on helppo vihankohde jotta voit näyttää olevasi sopivan "edgy" mutta silti suht turvallinen valinta oman julkisivun kannalta.
Edelleenkin: mitä ihmettä horiset? Minä opetan omaa oppiainettani. Ei oppilaita edes kiinnostele, mitä kulttuuria edustan tai mihin uskon tai olen uskomatta. Ja miten ateismista seuraa kaveriopeus? Sitä paitsi kaikki tietävät, että julkisivun ylläpito on tärkeintä uskovaisille, joiden on pakko esittää pyhää ja synnitöntä, ettei joudu seurakunnan karttamaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ateistitaustainen hörhö jonka mielestä kirkko ja uskonto instituutioina ovat pitkälti p€rseestä mutta se juttu siellä takana on olemassa. Minulla ei ole valaistumis- tai uskoontulokokemusta joten en tässä voi väkevästi todistaa :( Sen verran paranormaaleja kokemuksia on että tiedän ettei kaikki ole tämä pelkkä fysikaalinen maailma.
Näin pääsiäisen kunniaksi laitan tähän videon Kai Sadinmaa - Kristinusko on tie
Miksi kuvittelet että sinun subjektiiviset kokemuksesi ovat jokin indikaatio maailman tilasta? Minulle kerran yksi kaveri selitti vakavissaan LSD-päissään että puiston penkki jolla istuin on sfinksi. No ei se kyllä ollut vaikka hän kuinka koki sen sellainen olevan.
Sä puhuit psykedeeleistä, en mä.

No luulo ei ole tiedon väärti. Sama kuin joku opettaja on hyväksikäyttänyt oppilasta, julistaisin kaikkien opettajien olevan hyväksikäyttäjiä.
Ateismista seuraa ihmisten miellyttäminen koska mitään taustalla olevaa totuutta ei tunnusteta. Silloin olet aina silloisenkin tuulen vietävissä.

Mitä sitten? Mitä sen on väliä mikä sen subjektiivisen kokemuksen aiheuttaa? Kuten osoitin, niin subjektiivinen kokemus voi ihan hyvin olla ristiriidassa todellisuuden kanssa, jolloin sen arvo todisteena yhtään mistään on pyöreä nolla.

Ateismista seuraa että ei usko jumaliin. Ei yhtään mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ongelmasi on unen ja valveen sekoittuminen.
Mitään henkiä ei ole.
Voi olla että kävi noin kuin sanot, mutta henkien olemassaolosta olen eri mieltä.
No onneksi jonkin asian olemassaolo ei ole mielipideasia.
Totta. Jumala on olemassa riippumatta mitä sinä siitä ajattelet.
No asiahan on helppo tarkistaa. Koska olemattomuus on aina kaiken nollahypoteesi niin siitä poikkeaminen vaatii luonnollisesti jonkin objektiivisen havainnon joka ei selity kuin kumoamalla nollahypoteesi. Esitä siis tämä objektiivinen havainto joka kumoaa nollahypoteesin, eli henkien olemassaolon.
Sinä olet henki myös ja toivottavasti sielukin. Olet Hengissä. Isän Pojan ja Pyhän hengen kanssa.
No en ole kyllä kumpaakaan. Yritäs uusiksi.
Sinä olet hengissä ja hengität?
Mulle tulee jotenkin pohjattoman surullinen olo aina kun joku julistaa että uskonasiat tai henkimaailma tai asiat jotka ei ole tieteellisesti todistettuja, eivät olis totta. Se että joku itse ei usko ei hetkauta, mutta se että toisen usko ja tieto dissataan, on vaan surullista henkistä tyhjyyttä.

Ja mikäs se lähtee kun kuolee? Henki! :) Olet siis henki ja hengissä.

No mitä sitten? Ei minussa silti mitään yliluonnollisia henkiä majaile. Hengittäminen on ihan normaali autonomisen hermoston aikaansaama rinta- ja pallealihasten liike.

Niin, mitä väliä mikä sen aiheuttaa. Tuo psykedeelien esiinottaminen on derailausta ja keppihevostelua, paranormaalien kokemusten lokaamista huumeiden varjolla.

Asia olisi ehkä eri jos joku joskus esittäisi jotain tietoa aiheesta, mutta koska ainoa mitä koskaan tulee on niitä omia subjektiivisia uskomuksia joita väitetään todeksi, niin totta kai ne kyseenalaistetaan ja todetaan valheellisiksi mikäli niitä ei pysty mitenkään perustelemaan. Kaiken maailman taikauskoista luopuminen olisi ihmiskunnan kannalta erittäin hieno ja tavoittelemisen arvoinen asia, joten miksi emme toimisi niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ongelmasi on unen ja valveen sekoittuminen.
Mitään henkiä ei ole.
Voi olla että kävi noin kuin sanot, mutta henkien olemassaolosta olen eri mieltä.
No onneksi jonkin asian olemassaolo ei ole mielipideasia.
Totta. Jumala on olemassa riippumatta mitä sinä siitä ajattelet.
No asiahan on helppo tarkistaa. Koska olemattomuus on aina kaiken nollahypoteesi niin siitä poikkeaminen vaatii luonnollisesti jonkin objektiivisen havainnon joka ei selity kuin kumoamalla nollahypoteesi. Esitä siis tämä objektiivinen havainto joka kumoaa nollahypoteesin, eli henkien olemassaolon.
Sinä olet henki myös ja toivottavasti sielukin. Olet Hengissä. Isän Pojan ja Pyhän hengen kanssa.
No en ole kyllä kumpaakaan. Yritäs uusiksi.
Sinä olet hengissä ja hengität?
Ja mikäs se lähtee kun kuolee? Henki! :) Olet siis henki ja hengissä.
Sano että trollaat. Pliis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ateistitaustainen hörhö jonka mielestä kirkko ja uskonto instituutioina ovat pitkälti p€rseestä mutta se juttu siellä takana on olemassa. Minulla ei ole valaistumis- tai uskoontulokokemusta joten en tässä voi väkevästi todistaa :( Sen verran paranormaaleja kokemuksia on että tiedän ettei kaikki ole tämä pelkkä fysikaalinen maailma.
Näin pääsiäisen kunniaksi laitan tähän videon Kai Sadinmaa - Kristinusko on tie
Miksi kuvittelet että sinun subjektiiviset kokemuksesi ovat jokin indikaatio maailman tilasta? Minulle kerran yksi kaveri selitti vakavissaan LSD-päissään että puiston penkki jolla istuin on sfinksi. No ei se kyllä ollut vaikka hän kuinka koki sen sellainen olevan.
Sä puhuit psykedeeleistä, en mä.
Mitä sitten? Mitä sen on väliä mikä sen subjektiivisen kokemuksen aiheuttaa? Kuten osoitin, niin subjektiivinen kokemus voi ihan hyvin olla ristiriidassa todellisuuden kanssa, jolloin sen arvo todisteena yhtään mistään on pyöreä nolla.
Niin, mitä väliä mikä sen aiheuttaa. Tuo psykedeelien esiinottaminen on derailausta ja keppihevostelua, paranormaalien kokemusten lokaamista huumeiden varjolla.
Niin, ei sen tosiaan ole mitään väliä mikä sen aiheuttaa. Se voi olla todellista tai se voi olla olematta sitä. Yksilön on itse vaikeaa sitä eroa tehdä, joten siksi subjektiiviset kokemukset ovat merkityksettömiä kenellekään muulle kuin kokijalleen. Ja kokijankin olisi hyvä tiedostaa tämä, ettei anna niiden vaikuttaa liikaa virheellisesti omaan maailmankuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ongelmasi on unen ja valveen sekoittuminen.
Mitään henkiä ei ole.
Voi olla että kävi noin kuin sanot, mutta henkien olemassaolosta olen eri mieltä.
No onneksi jonkin asian olemassaolo ei ole mielipideasia.
Totta. Jumala on olemassa riippumatta mitä sinä siitä ajattelet.
No asiahan on helppo tarkistaa. Koska olemattomuus on aina kaiken nollahypoteesi niin siitä poikkeaminen vaatii luonnollisesti jonkin objektiivisen havainnon joka ei selity kuin kumoamalla nollahypoteesi. Esitä siis tämä objektiivinen havainto joka kumoaa nollahypoteesin, eli henkien olemassaolon.
Sinä olet henki myös ja toivottavasti sielukin. Olet Hengissä. Isän Pojan ja Pyhän hengen kanssa.
No en ole kyllä kumpaakaan. Yritäs uusiksi.
Sinä olet hengissä ja hengität?
No mitä sitten? Ei minussa silti mitään yliluonnollisia henkiä majaile. Hengittäminen on ihan normaali autonomisen hermoston aikaansaama rinta- ja pallealihasten liike.
Sinä olet yliluonnollinen koska olet myös henki ja mikään tiede ei voi selittää sinua kokonaan, eikä ainakaan henkeäsi. Joskus ihminen käyttäytyy kuten unissa kuin ei olisi itse henkensä puikoissa ja kuolemassa myös. Se vaan otetaan pois.
Aloituskysymys voi olla provo, mutta voi olla olemattakin.
Unihalvaus on erittäin yleinen tällaisten kokemusten aiheuttaja ja aiheuttaa hyvin usein pelkoa
Hyvin moni kokee, että kokemukselle on vain 2 mahdollista selitystä:
1. psykoosi
2. henkimaailma
Vaikka on kolmaskin selitys, vähemmän dramssttinen sellainen:
Unen ja valveen sekoittuminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ongelmasi on unen ja valveen sekoittuminen.
Mitään henkiä ei ole.
Voi olla että kävi noin kuin sanot, mutta henkien olemassaolosta olen eri mieltä.
No onneksi jonkin asian olemassaolo ei ole mielipideasia.
Totta. Jumala on olemassa riippumatta mitä sinä siitä ajattelet.
No asiahan on helppo tarkistaa. Koska olemattomuus on aina kaiken nollahypoteesi niin siitä poikkeaminen vaatii luonnollisesti jonkin objektiivisen havainnon joka ei selity kuin kumoamalla nollahypoteesi. Esitä siis tämä objektiivinen havainto joka kumoaa nollahypoteesin, eli henkien olemassaolon.
Sinä olet henki myös ja toivottavasti sielukin. Olet Hengissä. Isän Pojan ja Pyhän hengen kanssa.
No en ole kyllä kumpaakaan. Yritäs uusiksi.
Sinä olet hengissä ja hengität?
No mitä sitten? Ei minussa silti mitään yliluonnollisia henkiä majaile. Hengittäminen on ihan normaali autonomisen hermoston aikaansaama rinta- ja pallealihasten liike.
Sinä olet yliluonnollinen koska olet myös henki ja mikään tiede ei voi selittää sinua kokonaan, eikä ainakaan henkeäsi. Joskus ihminen käyttäytyy kuten unissa kuin ei olisi itse henkensä puikoissa ja kuolemassa myös. Se vaan otetaan pois.
No kun en ole. Ihan luonnollinen eläin kuten kaikki muutkin eläimet tällä planeetalla. Minussa ei ole mitään sellaista mitä tiede ei osaisi selittää, kuten ei sinussakaan eikä kenessäkään muussakaan.
Mutta esitä toki jokin vertaisarvioitu tutkimus jossa todetaan toisin. En aio kyllä pidätellä henkeä (pun intended) sitä odotellessa.
No ei tainnut, olen eri henkilö kuin kenelle kirjoitit.