Lue keskustelun säännöt.
Olen tajunnut etten halua "auttaa" ketään työkseni
12.04.2020 |
Koko ikäni identiteettini on rakentunut muiden auttamisen ja palvelemisen ympärille. Se on rooli joka minulle annettiin perinnöksi suvun naisilta. Ensimmäinen koulutukseni oli sairaanhoitaja, sitten psykologian ja terapiamenetelmien opintoja.
Nyt karanteenin aikana huomasin keksiväni tekosyitä, miksen voi tarjota palveluitani netissä. En HALUA palvella enää.
Minulla on myös vahva luovuuden tarve ja mieluiten eläisin erakkona taidetta tehden. Tämä puoli on jäänyt varjoon kun ihmiset odottavat palvelua, hoitamista ja parantamista.
En halua pitää yhteyttä vanhoihin sukulaisiin, jotka olettavat minusta viihdyttäjää ja huolehtijaa itselleen, vaikken ole välittänyt heistä vuosiin.
On ollut helpottavaa sanoa ääneen, etten halua hoitaa, terapoida tai palvella muita. En halua kantaa muiden taakkoja harteillani. Olo on kevyempi ja olen parempi kumppani miehelleni ja paljon hauskempi. Luon taidetta päivittäin.
Tämä pysähtyminen on siis ollut hyväksi.
Kommentit (77)
Näinä aikoina lienee huonosti kysyntää uusille taiteilijoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää opiskella psykologiksi, jos et halua auttaa ketään. Eikö sinulta siis ole tätä aikaisemmin löytynyt aivoja ollenkaan, vai mistä on kysymys? Sairaanhoitaja voi tehdä työtään haluamatta auttaa, mutta psykologin osaaminen perustuu nimenomaan siihen, että haluaa auttaa muita, voit tehdä enemän pahaa kuin auttaa, jos sinulta EI SAA APUA, vaikka olet siinä asemassa, että sinun KUULUU auttaa. Sh on siitä erilainen, että kaikki työtehtävät ovat mekaanisia ja on aivan sama, mikä on asenteesi, niin potilas silti paranee.
Psykologiaa lukeneena ymmärrän, että ihminen muuttuu ja elämänkaaren eri vaiheissa voi eri piirteet korostua.
Tietenkin muuttuu mutta se, että psykologin tehtävänä on HALUTA auttaa muita pitäisi olla selvillä jo ammattiin hakeutuessa. Ja miettiä sekin puoli, että entä jos en haluakaan jonain päivänä auttaa toisia? Törkeää istua siellä jos ei edes halua auttaa, mikä kuuluu aivan oleellisena osana työnkuvaan. Aloittajakin koittaa vain perua tapaamisiaan, eli on vielä mukana vahingoittamassa apua etsiviä! Nämä kuvittelevat, että vika on heissä, jos auttajastakaan ei ole mitään apua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sinä!
Paljon puhutaan siitä, että negatiivista energiaa tuovat ihmiset pitäisi poistaa elämästä mutta mites sen teet kun ne ovat niitä asiakkaita, joita pitäisi palvella palkkansa eteen?
Jos saisin itse valita, menisin toimistohommiin, omaan työhuoneeseen 8-16 ja tulisin sieltä ulos vain ruokatauon ajaksi ja kun lähden kotiin.Outoa, että joku kokee, ettei voi valita auttaako muita. Eikö teillä oikein ole oma elämä sujunut, koska jos olisi, ette tuntisi mitään tarvetta autella vastentahtoisesti, koska ette tarvitsisi ajatusta siitä, että itseasiassa teitä pitää auttaa heti kun itse ette pärjää? Auttajat auttavat vain, jos se ei ole heiltä itseltään pois, tämäkin aloitus sen todistaa.
Minä olen kyllä huomannut että hanakammin muita auttavat, eivät ole auttaneet itseään, eli muiden auttamisella voidaan kiertää oma avuntarve.
Myös se että jos olet lapsesta asti huolehtinut muista on se rooli aika syvälle juurtunut indentiteettin.
Ei se ole mitään auttamista että antaa asiakkaan rypeä sairaudessaan ja kannustaa menemään vielä syvemällekin "sairaudessaan". Ei säälin kaipuussa eläminen ole mikään sairaus. Lisäksi vielä ammatiauttajat oikein joka solullaan haluavat saattaa asiakkaan vielä syvemmälle ruikutuksessaan.
Ei tämöisiä elämänsä surkuttelijoita tule kannustaa yhtään lisää, vaan tulee sanoa, eikö märinä jo riitä, ja olisi aika aloittaa normaali elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sinä!
Paljon puhutaan siitä, että negatiivista energiaa tuovat ihmiset pitäisi poistaa elämästä mutta mites sen teet kun ne ovat niitä asiakkaita, joita pitäisi palvella palkkansa eteen?
Jos saisin itse valita, menisin toimistohommiin, omaan työhuoneeseen 8-16 ja tulisin sieltä ulos vain ruokatauon ajaksi ja kun lähden kotiin.Outoa, että joku kokee, ettei voi valita auttaako muita. Eikö teillä oikein ole oma elämä sujunut, koska jos olisi, ette tuntisi mitään tarvetta autella vastentahtoisesti, koska ette tarvitsisi ajatusta siitä, että itseasiassa teitä pitää auttaa heti kun itse ette pärjää? Auttajat auttavat vain, jos se ei ole heiltä itseltään pois, tämäkin aloitus sen todistaa.
Minä olen kyllä huomannut että hanakammin muita auttavat, eivät ole auttaneet itseään, eli muiden auttamisella voidaan kiertää oma avuntarve.
Myös se että jos olet lapsesta asti huolehtinut muista on se rooli aika syvälle juurtunut indentiteettin.
Kannattaisi heidänkin vähän kantaa vastuutaan siitä, jos kehtaavatkin mennä henkisiksi auttajiksi, että he todella haluavat auttaa, eivätkä hoidattaa tiedostamattomastikin jotain traumojaan. Tämä tieto on ollut esillä jo ainakin 50 vuotta, että auttajalla voikin olla tarve kieltää oma avuntarpeensa. Jos joku ei sitä ole tiennyt, kyse on vastuuttomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi en rekisteröitynyt valmistuttuani lähihoitajaksi valviralle, minua ei voi nyt velvoittaa töihin.
Kaiken minkä opiskelun jälkeen teen työhöni liittyen, haluan korvauksen.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitään auttamista että antaa asiakkaan rypeä sairaudessaan ja kannustaa menemään vielä syvemällekin "sairaudessaan". Ei säälin kaipuussa eläminen ole mikään sairaus. Lisäksi vielä ammatiauttajat oikein joka solullaan haluavat saattaa asiakkaan vielä syvemmälle ruikutuksessaan.
Ei tämöisiä elämänsä surkuttelijoita tule kannustaa yhtään lisää, vaan tulee sanoa, eikö märinä jo riitä, ja olisi aika aloittaa normaali elämä.
Olet väärässä ja näkyy myös, että avun tarpeessa, jota et itsessäsi tunnista. Ihmisen oman voimaantumisen löytyminen on ratkaisevaa omalle hyvinvoinnille. Sitä ei tietenkään sellainen psykologi pysty tukemaan, joka ei välitä asiakkaittensa auttamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää opiskella psykologiksi, jos et halua auttaa ketään. Eikö sinulta siis ole tätä aikaisemmin löytynyt aivoja ollenkaan, vai mistä on kysymys? Sairaanhoitaja voi tehdä työtään haluamatta auttaa, mutta psykologin osaaminen perustuu nimenomaan siihen, että haluaa auttaa muita, voit tehdä enemän pahaa kuin auttaa, jos sinulta EI SAA APUA, vaikka olet siinä asemassa, että sinun KUULUU auttaa. Sh on siitä erilainen, että kaikki työtehtävät ovat mekaanisia ja on aivan sama, mikä on asenteesi, niin potilas silti paranee.
Psykologiaa lukeneena ymmärrän, että ihminen muuttuu ja elämänkaaren eri vaiheissa voi eri piirteet korostua.
Tietenkin muuttuu mutta se, että psykologin tehtävänä on HALUTA auttaa muita pitäisi olla selvillä jo ammattiin hakeutuessa. Ja miettiä sekin puoli, että entä jos en haluakaan jonain päivänä auttaa toisia? Törkeää istua siellä jos ei edes halua auttaa, mikä kuuluu aivan oleellisena osana työnkuvaan. Aloittajakin koittaa vain perua tapaamisiaan, eli on vielä mukana vahingoittamassa apua etsiviä! Nämä kuvittelevat, että vika on heissä, jos auttajastakaan ei ole mitään apua!
Ei välttämättä,
Tulee mieleen se dr house, jos taitoa on tahtoa ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en rekisteröitynyt valmistuttuani lähihoitajaksi valviralle, minua ei voi nyt velvoittaa töihin.
Kaiken minkä opiskelun jälkeen teen työhöni liittyen, haluan korvauksen.
Luuletko, että velvoitetyö on vastikkeetonta? Ja mihin sinua voidaan edes palkata normaalistikaan, jos et ole laillistettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat ottaa itseään niskasta kiinni. Ei täällä ketään tarvitse hoivata tai paapoa sen enempää. Terveydelliset haitat toki hoidetaan ja en sano etteikö terapiasta ja lääkkeistä olisi hyötyä mielenterveyden hoidossa.
Mutta sellainen hoivaava, uhrautuva äiti-myytti joutaisi roskakoriin.
Terveisin, nainen 30-v.
Miksi sitten kukaan on kenenkään kanssa missään tekemisissä oikeastaan? Eli loppuuko tuo hoivaamattomuus ja uhrautumattomuus mihinkään?
Lääkkeillä saa sitten tosiaan hoitaa vähän joka iikkaa, kun ei terapeuttiakaan enää saa. Kun väitän, että mielenterveyden hoidossa välittävät suhteet toisten ihmisten kanssa on a ja o.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää opiskella psykologiksi, jos et halua auttaa ketään. Eikö sinulta siis ole tätä aikaisemmin löytynyt aivoja ollenkaan, vai mistä on kysymys? Sairaanhoitaja voi tehdä työtään haluamatta auttaa, mutta psykologin osaaminen perustuu nimenomaan siihen, että haluaa auttaa muita, voit tehdä enemän pahaa kuin auttaa, jos sinulta EI SAA APUA, vaikka olet siinä asemassa, että sinun KUULUU auttaa. Sh on siitä erilainen, että kaikki työtehtävät ovat mekaanisia ja on aivan sama, mikä on asenteesi, niin potilas silti paranee.
Psykologiaa lukeneena ymmärrän, että ihminen muuttuu ja elämänkaaren eri vaiheissa voi eri piirteet korostua.
Tietenkin muuttuu mutta se, että psykologin tehtävänä on HALUTA auttaa muita pitäisi olla selvillä jo ammattiin hakeutuessa. Ja miettiä sekin puoli, että entä jos en haluakaan jonain päivänä auttaa toisia? Törkeää istua siellä jos ei edes halua auttaa, mikä kuuluu aivan oleellisena osana työnkuvaan. Aloittajakin koittaa vain perua tapaamisiaan, eli on vielä mukana vahingoittamassa apua etsiviä! Nämä kuvittelevat, että vika on heissä, jos auttajastakaan ei ole mitään apua!
Ei välttämättä,
Tulee mieleen se dr house, jos taitoa on tahtoa ei tarvita.
Siinä on käsittääkseni kyse psykiatrista. Psykologilla ei ole sellaisia välineitä, etä voisi vain mekaanisesti saada tulosta aikaan. Jokaiselta asiakkaalta voi oppia jotain ja se ei onnistu, josauttaminen ei ole kiinnostavaa. Psykiatria toimii hiukan toisin. Tehdään diagnooseja tietyin kriteerein ja määrätään lääkkeitä. Hoidetaan oppikirjan pohjalta kyseisen diagnoosin mukaisesti. Psykologien taas pitää käyttää arkijärkeään, sydäntään ja oppimaansa paljon laajemmin ilman valmista sapluunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset voisivat ottaa itseään niskasta kiinni. Ei täällä ketään tarvitse hoivata tai paapoa sen enempää. Terveydelliset haitat toki hoidetaan ja en sano etteikö terapiasta ja lääkkeistä olisi hyötyä mielenterveyden hoidossa.
Mutta sellainen hoivaava, uhrautuva äiti-myytti joutaisi roskakoriin.
Terveisin, nainen 30-v.
Miksi sitten kukaan on kenenkään kanssa missään tekemisissä oikeastaan? Eli loppuuko tuo hoivaamattomuus ja uhrautumattomuus mihinkään?
Lääkkeillä saa sitten tosiaan hoitaa vähän joka iikkaa, kun ei terapeuttiakaan enää saa. Kun väitän, että mielenterveyden hoidossa välittävät suhteet toisten ihmisten kanssa on a ja o.
En minä ainakaan ole ihmisten kanssa siksi, että minua autettaisiin tai että auttaisin muita. Tai siis on siinä sitäkin mukana, mutta se ei ole edellytys ihmissuhteilleni. Siis jos kirjoittaja tarkoitti sen tyyppistä auttamista, joka on itseltä pois. En koskaan auta sillä lailla enkä koskaan haluaisi, että kukaan auttaa minua, jos se on häneltä itseltään pois. Siksi juuri on ammattilaiset olemassa. He saavat työstään palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää opiskella psykologiksi, jos et halua auttaa ketään. Eikö sinulta siis ole tätä aikaisemmin löytynyt aivoja ollenkaan, vai mistä on kysymys? Sairaanhoitaja voi tehdä työtään haluamatta auttaa, mutta psykologin osaaminen perustuu nimenomaan siihen, että haluaa auttaa muita, voit tehdä enemän pahaa kuin auttaa, jos sinulta EI SAA APUA, vaikka olet siinä asemassa, että sinun KUULUU auttaa. Sh on siitä erilainen, että kaikki työtehtävät ovat mekaanisia ja on aivan sama, mikä on asenteesi, niin potilas silti paranee.
Psykologiaa lukeneena ymmärrän, että ihminen muuttuu ja elämänkaaren eri vaiheissa voi eri piirteet korostua.
Tietenkin muuttuu mutta se, että psykologin tehtävänä on HALUTA auttaa muita pitäisi olla selvillä jo ammattiin hakeutuessa. Ja miettiä sekin puoli, että entä jos en haluakaan jonain päivänä auttaa toisia? Törkeää istua siellä jos ei edes halua auttaa, mikä kuuluu aivan oleellisena osana työnkuvaan. Aloittajakin koittaa vain perua tapaamisiaan, eli on vielä mukana vahingoittamassa apua etsiviä! Nämä kuvittelevat, että vika on heissä, jos auttajastakaan ei ole mitään apua!
Ei välttämättä,
Tulee mieleen se dr house, jos taitoa on tahtoa ei tarvita.Siinä on käsittääkseni kyse psykiatrista. Psykologilla ei ole sellaisia välineitä, etä voisi vain mekaanisesti saada tulosta aikaan. Jokaiselta asiakkaalta voi oppia jotain ja se ei onnistu, josauttaminen ei ole kiinnostavaa. Psykiatria toimii hiukan toisin. Tehdään diagnooseja tietyin kriteerein ja määrätään lääkkeitä. Hoidetaan oppikirjan pohjalta kyseisen diagnoosin mukaisesti. Psykologien taas pitää käyttää arkijärkeään, sydäntään ja oppimaansa paljon laajemmin ilman valmista sapluunaa.
Aivan kuten kirurgin.
Itse mielummin ottaisin dr housen omaksi psykologikseni kuin nykypäivän emaatikon. Ihan oikeasti en kaipaa tukea aääli en ymmärrystä tarvitsisin ihmisen joka vetää omat tunteensa sivuun ja ajattee asiat tieteenpohjalta. Siksi olenkin valinnut kirjat, koska tunteellisia auttajia en yksinkertaisesti enää kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitään auttamista että antaa asiakkaan rypeä sairaudessaan ja kannustaa menemään vielä syvemällekin "sairaudessaan". Ei säälin kaipuussa eläminen ole mikään sairaus. Lisäksi vielä ammatiauttajat oikein joka solullaan haluavat saattaa asiakkaan vielä syvemmälle ruikutuksessaan.
Ei tämöisiä elämänsä surkuttelijoita tule kannustaa yhtään lisää, vaan tulee sanoa, eikö märinä jo riitä, ja olisi aika aloittaa normaali elämä.
Sotket kaksi asiaa. Tietysti voi olla, että terapeuttisi on ne sotkenut.
Yliampuva empatiamyrsky ei välttämättä ole parasta hoivaa, eikä säälin kerjuuta pidä ruokkia eikä tällä tapaa luoda kuiluasetelmaa, jossa toinen on uhri ja toinen pelastaja.
Mutta jos lanseeraamasi potkuperseterapia yleistyy, siihen ei varmaan tarvita kalliisti koulutettuja terapeuttejakaan. Portsarit ja vartijat etusijalle, ja palkka 10 euroon. Vastaanottona voi toimia vaikka kauppakeskuksen tuulikaappi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää opiskella psykologiksi, jos et halua auttaa ketään. Eikö sinulta siis ole tätä aikaisemmin löytynyt aivoja ollenkaan, vai mistä on kysymys? Sairaanhoitaja voi tehdä työtään haluamatta auttaa, mutta psykologin osaaminen perustuu nimenomaan siihen, että haluaa auttaa muita, voit tehdä enemän pahaa kuin auttaa, jos sinulta EI SAA APUA, vaikka olet siinä asemassa, että sinun KUULUU auttaa. Sh on siitä erilainen, että kaikki työtehtävät ovat mekaanisia ja on aivan sama, mikä on asenteesi, niin potilas silti paranee.
Psykologiaa lukeneena ymmärrän, että ihminen muuttuu ja elämänkaaren eri vaiheissa voi eri piirteet korostua.
Tietenkin muuttuu mutta se, että psykologin tehtävänä on HALUTA auttaa muita pitäisi olla selvillä jo ammattiin hakeutuessa. Ja miettiä sekin puoli, että entä jos en haluakaan jonain päivänä auttaa toisia? Törkeää istua siellä jos ei edes halua auttaa, mikä kuuluu aivan oleellisena osana työnkuvaan. Aloittajakin koittaa vain perua tapaamisiaan, eli on vielä mukana vahingoittamassa apua etsiviä! Nämä kuvittelevat, että vika on heissä, jos auttajastakaan ei ole mitään apua!
Ei välttämättä,
Tulee mieleen se dr house, jos taitoa on tahtoa ei tarvita.Siinä on käsittääkseni kyse psykiatrista. Psykologilla ei ole sellaisia välineitä, etä voisi vain mekaanisesti saada tulosta aikaan. Jokaiselta asiakkaalta voi oppia jotain ja se ei onnistu, josauttaminen ei ole kiinnostavaa. Psykiatria toimii hiukan toisin. Tehdään diagnooseja tietyin kriteerein ja määrätään lääkkeitä. Hoidetaan oppikirjan pohjalta kyseisen diagnoosin mukaisesti. Psykologien taas pitää käyttää arkijärkeään, sydäntään ja oppimaansa paljon laajemmin ilman valmista sapluunaa.
Aivan kuten kirurgin.
Itse mielummin ottaisin dr housen omaksi psykologikseni kuin nykypäivän emaatikon. Ihan oikeasti en kaipaa tukea aääli en ymmärrystä tarvitsisin ihmisen joka vetää omat tunteensa sivuun ja ajattee asiat tieteenpohjalta. Siksi olenkin valinnut kirjat, koska tunteellisia auttajia en yksinkertaisesti enää kestä.
Lisään vielä että haluanko tunnekylmän ihmisen hoitamaan taas lakiasioitani tai kauppa asioita en sinne tarvittaisiin enemmän empatiaa, jos taas ajatellaan sairauksia ja niiden hoitoa, sinne tarvitaan tiedettä ja tunteiden sivuuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ryhtyisi taideterapeutiksi? Saisit rahaa siitä, että asiakkaasikin oppivat luovuuteen. Win-win.
Se kuitenkin pohjautuu auttamiseen ja hoitamiseen?
Minusta ei vaan enemmän opettamiseen. Opetat toisia käsittelemään asioita ja hoitamaan itseä.
Muutenkin hoitotyö pitäisi nähdä avustaja kuin auttajan roolina. Töistä ihmistä ei pysty auttamaan, mutta avustaa häntä voi. Ei lääkäri paranna potilasta mutta auttaa häntä paranemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ala vetää jotain taideterapiaa.
Hän ei halua vetää terapiaa kun hän ei halua auttaa.
Mikä tässä nyt on niin vaikee? :D
Mulla ei koskaan ole ollut hoivaviettiä, ehkä hiukan eläimiä kohtaan, muttei ihmisiä. Omat vanhemmat olen tukenut hautaan(en juuri hoitanut, mutta auttanut kaikin muin tavoin) ja sitä en kadu, oli ainut oikea tie. Mutten voisi kuvitellakaan että olisin esim.hankkinut lapsia, en kestäisi elää symbioosissa. Sekoaisin täysin. Enkä voisi ikinä toimia hoiva-alalla millään tavalla.
Oma valintahan se on ja itsestä tulee auttamistarpeen kummuta. Ehkä ap:n tapauksessa on tullut paine ja perusoletukset ulkopuolelta niin voimakkaina, että on tarve asettaa rajoja.