Olen 25-vuotias 7- ja 4-vuotiaiden poikien äiti. Mitä haluaisit kysyä?

En mitään.

Olin tuossa iässä 7-vuotiaan tyttären äiti.

Molempien vanhempien koulutus (tai mitä opiskelee) ja työtilanne? Oletteko amiksia jotka ovat jo työelämässä vai oletteko korkeakouluopiskelijoita tai jotain siltä väliltä? Minkä ikäisinä aloitte seurustella ja minkä ikäisinä menitte naimisiin?

Harmittaako kun saitte 2 poikaa? Itselle tuo olisi painajainen.

Onko tullut vauvakuume nyt kun molemmat lapset rupeaa olemaan jo aika omatoimisia? :)

Vai onko käynyt päinvastoin, että vihdoinkin pääset keskittymään enemmän ja enemmän itseesi?

Vierailija kirjoitti:

Molempien vanhempien koulutus (tai mitä opiskelee) ja työtilanne? Oletteko amiksia jotka ovat jo työelämässä vai oletteko korkeakouluopiskelijoita tai jotain siltä väliltä? Minkä ikäisinä aloitte seurustella ja minkä ikäisinä menitte naimisiin?

Minä olen tarjoilija ja mies on sähköasentaja. Mulla ei ole tällähetkellä töitä kun ravintola meni koronan takia kiinni. Seurusteltiin ensimmäisen kerran noin vuoden verran kun olin 13-vuotias ja mieheni 15-vuotias. Uudestaan löysimme toisemme kun olin 16-vuotias ja mieheni 18-vuotias, siitä lähtien olemme olleet näihin päiviin saakka yhdessä. Mentiin naimisiin maistraatissa vähän ennen esikoisen syntymää kun olin 18v ja mieheni 20v.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaako kun saitte 2 poikaa? Itselle tuo olisi painajainen.

Ei. Toivoin nimenomaan 2 poikaa tai poika ja tyttö. :)

Vierailija kirjoitti:

Onko tullut vauvakuume nyt kun molemmat lapset rupeaa olemaan jo aika omatoimisia? :)

Vai onko käynyt päinvastoin, että vihdoinkin pääset keskittymään enemmän ja enemmän itseesi?

Ei ole vauvakuumetta, 2 lasta riittää meille. :)

Ovatko tatuoinnit mielestäsi rumia?

Oletko "Toisenlainen teiniäiti" eli toisinsanoen "Vuoden äiti" -materiaalia?

Haluaisitko jälkiabortoida?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tarjoilija ja mies on sähköasentaja. Mulla ei ole tällähetkellä töitä kun ravintola meni koronan takia kiinni. Seurusteltiin ensimmäisen kerran noin vuoden verran kun olin 13-vuotias ja mieheni 15-vuotias. Uudestaan löysimme toisemme kun olin 16-vuotias ja mieheni 18-vuotias, siitä lähtien olemme olleet näihin päiviin saakka yhdessä. Mentiin naimisiin maistraatissa vähän ennen esikoisen syntymää kun olin 18v ja mieheni 20v.

Kiitos tästä vastauksesta. Kysyin vähän silläkin, kun oma lapsi meni nuorena naimisiin ensimmäisen poikaystävänsä kanssa. Alkoivat seurustella kun olivat 16 ja 17, naimisiin kun olivat 18 ja 19 (tosin pian häiden jälkeen täyttivät 19 ja 20). On aina mukava kuulla, että nuorena aloitettu suhde voi kestää. 

Kaikkea hyvää teidän koko perheelle, pitäkää toisistanne huolta <3

Vierailija kirjoitti:

Ovatko tatuoinnit mielestäsi rumia?

Osa on. Riippuu minkälaisia ne on, kuka ne on tehnyt ja minkälaisella ammattitaidolla. Arvostan tatuoinneissa persoonallista ideaa.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaako kun saitte 2 poikaa? Itselle tuo olisi painajainen.

Miksi? Yleensä äidit rakastavat enemmän poikiaan ja miehet tyttäriään.

Vierailija kirjoitti:

Oletko "Toisenlainen teiniäiti" eli toisinsanoen "Vuoden äiti" -materiaalia?

Haluaisitko jälkiabortoida?

En. En ymmärrä näitä Anetteja jotka tekee vaan lisää lapsia vaikka edelliset on huostassa. Pitäisi eka saada se oma elämäntilanne haltuun ja ne huostaanotetut lapset takaisin kotiin ja tehdä vasta sitten lisää lapsia jos tekee mieli. Äitinä minussa korostuu piirteet avoimuus, empaattisuus, rakastavaisuus, hellyys, hoivaavaisuus, luotettavuus, suojelevaisuus ja jämptiys.

Enkä missään nimessä haluaisi jälkiabortoida vaikka vanhemmuus on välillä myös rankkaa. Lapset on siunaus ja lahja. Ihanat pikkuiset vesselit sain!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tarjoilija ja mies on sähköasentaja. Mulla ei ole tällähetkellä töitä kun ravintola meni koronan takia kiinni. Seurusteltiin ensimmäisen kerran noin vuoden verran kun olin 13-vuotias ja mieheni 15-vuotias. Uudestaan löysimme toisemme kun olin 16-vuotias ja mieheni 18-vuotias, siitä lähtien olemme olleet näihin päiviin saakka yhdessä. Mentiin naimisiin maistraatissa vähän ennen esikoisen syntymää kun olin 18v ja mieheni 20v.

Kiitos tästä vastauksesta. Kysyin vähän silläkin, kun oma lapsi meni nuorena naimisiin ensimmäisen poikaystävänsä kanssa. Alkoivat seurustella kun olivat 16 ja 17, naimisiin kun olivat 18 ja 19 (tosin pian häiden jälkeen täyttivät 19 ja 20). On aina mukava kuulla, että nuorena aloitettu suhde voi kestää. 

Kaikkea hyvää teidän koko perheelle, pitäkää toisistanne huolta <3

Kiitos, sitä samaa <3

Miksi teit tällaisen aloituksen? 🤦🏼‍♀️

Miten vanhempasi suhtautuivat, kun kerroit heille ensimmäisestä raskaudestasi? Entä lasten isä ja heidän vanhempansa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit tällaisen aloituksen? 🤦🏼‍♀️

Näyttääkseni että nuori äiti voi myös pärjätä ja nuorena aloitetut parisuhteet voi myös kestää ja ajatusmaailmani on muutenkin enemmän sellainen että nuorena kannattaa lapset tehdä koska siinä on paljon enemmän terveydellisiä etuja, joten tämä on myös kannanotto siihen aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miten vanhempasi suhtautuivat, kun kerroit heille ensimmäisestä raskaudestasi? Entä lasten isä ja heidän vanhempansa?

Hyvin. Mun lähipiiriin ei ole onneksi sattunut nipottajia, en voi sietää semmosia vanhempia jotka painostaa lastaan esimerkiksi lukioon, ihan kuin yrittäis elää lapsensa elämää ja kontrolloida hänen valintojaan ja ei anna löytää omaa polkuaan ja kulkea sitä. Vanhemmat olivat tietysti vähän yllättyneitä alkuun raskaudestani ja miettivät että miten pärjätään koska mulla ei ollut vielä ammattia mutta samaan aikaan iloisia ja onnellisia tulevasta lapsenlapsestaan koska ovat hyvin lapsirakkaita ihmisiä. Miehen kanssa alettiin ihan suunnitelmallisesti yrittämään lasta kun olin 17-vuotias ja hän 19-vuotias. Miehen vanhemmat iloitsi myös tulevasta lapsenlapsesta. Mun isä oli 47v kun hänestä tuli ensimmäisen kerran ukki ja äitipuoli (jota pidän äitinäni) oli 44v kun hänestä tuli mummo :)

Sanon vielä sen että ois ollut aivan hirveää jos mulla tai miehelläni ois sellaset vanhemmat jotka oisivat raivostuneet siitä kun haluttiin nuorena vanhemmiksi ja perustelleet sitä raivoamista huolissaan olemisella! tyyliin että " p####rkele tyttö minkä menit tekemään! "

Semmoselle ihmiselle sitä pelkää kertoa raskaudestaan ja muistakin asioista. Ei säily avoin suhde vanhempiin. Enkä halua tai aio ikinä tuollaiseksi vanhemmaksi kehittyä ja toivottavasti ei miehenikään.

Huolta voi osoittaa myös terveemmillä tavoilla, olemalla asiallinen ja empaattinen.

Jotkut laittaa huolissaan olon piikkiin myös fyysisen kurituksen. Sellaistakaan en hyväksy. Jos täytyy joskus poikiamme rangaista niin rangaistus tulee kotiarestin tai pelikiellon muodossa tms.

Onko miehesi jän nä? Olisiko kil tim pi voinut saada mahdollisuuden?