Lue keskustelun säännöt.
Mitä remmin saamisen JÄLKEEN tapahtui?
03.04.2020 |
Ihmettelen sitä, että kun lapsi kuritettiin, niin miten siitä palattiin ns. normaaliin arkeen? Että okei nyt hakkaan sinua vyöllä takapuolelle ja sitten mennään syömään ja tekemään läksyt ja sitten katsotaan telkkaria?
Kommentit (168)
Remmin saamisen jälkeen tuli mieleen, että näin ei ehkä kannata jatkossa toimia, voi olla että kuritus toistuu. Samasta asiasta ei tarvinnut remmiä kahdesti ottaa. Remmiä tuli tosin vasta karkeista ylilyönneistä, vanhemmille haistattelusta ja jatkuvasta perseilystä. Mummolla oli lisäksi ojennuskeinona ns. liivinluu l. korsetista irrotettu metallista punottu ja litistetty, kapea jousimainen ”tikku”, jolla hän näpäytti pienistä töppäilyistä. Usein riitti kyllä muistutus välineen olemassa olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkäsaunan jälkeen sinun tehtävä on olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi 90% hiljaisemmin kuin olet ollut sitä ennen. Mieluiten sinua ei näy missään pitkiin aikoihin, etkä puhu kuin yhden sanan lauseilla 3 viikkoon. Selkäänsä saa ihan mistä syystä tahansa, mitään ei sen ansaitsemiseksi tarvinnut tehdä. Riitti että oli syntynyt. Mikä sekin oli suuri virhe.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saatettiin laittaa yksin omaan huoneeseensa häpeämään ja ottamaan opikseen. Jos lapsi sitten oli siellä huoneessaan huonolla tuulella surullisena myrtsinä masentuneena itkuisena niin vanhemmat ajattelivat että "aha, nyt se vain murjottaa kun se ei hyväksy että sitä rangaistiin. Hah! Murjottakoon! Omapahan on ongelmansa jos ei tahdo olla iloinen."
Jos lapsi jäi lattialle makaamaan moneksi tunniksi niin vanhemmat ajattelivat "se yrittää manipuloida meitä! se yrittää saada meidät katumaan että me piestiin sitä! se yrittää saada meidät huolestumaan jotta me yritettäisiin piristää sitä antamalla sille jotain lahjoja, se vain yrittää manipuloida meitä jotta se saisi lahjoja! hah! yrittäköön! ei me lankaan mennä! maatkoon siinä vaikka kuinka kauan!"
Jos lapsi makasi lattialla niin pitkään että alkoi jo riutua ja kärsiä kovasta janosta ja oli jo pissannut housuun niin vanhemmat suuttuivat "jopas on uhmakas lapsi kun vieläkin vaan yrittää kostaa meille sen että me piestiin sitä! se yrittää vaan kostaa meille! se tahtoo näyttää meille että jos me ei kohdella sitä paremmin niin se vaikkapa makaa paikallaan kunnes se kuolee! se yrittää kiristää meitä! se yrittää kiristää että jos se ei saa tahtoaan läpi niin se tap'paa itsensä! hah! maatkoon vaan! ei saa tahtoaan läpi kiristämällä! meitä ei kiristetä!"
--
Narsistivanhemmat eivät ikinä ymmärrä että lapseen oikeasti sattuu, että häntä on hakattu niin pahasti että trauman ja kivun vuoksi hän ei vain pysty nousemaan ylös, että hänestä hakattiin pois elämänhalu. Narsistivanhemmat kuvittelevat loppuun asti että kaikki lapsen käytös on tahallista, lapsen valitsemaa manipulointitekniikkaa jolla lapsi yrittää kontrolloida vanhempia. Tietysti narsistivanhemmat kuvittelevat noin. Koska eivät narsistit itse koskaan tunne aitoa kipua, traumaa tai mitään muutakaan aitoa herkkää tunnetta. Kaikki mitä narsistit itse tekevät on tahallista, valittuja manipulointitekniikoita lapsen kontrolloimiseksi. Narsistit kuvittelevat että lapset ovat kuin he.
Olen kahden narsistin lapsi. He aina tekivät älyttömän paljon johtopäätöksiä käytöksestäni ja minusta. Kaikki johtopäätökset olivat täysin vääriä. He luulevat tietävänsä minusta kaiken, mutta he eivät tiedä minusta yhtään mitään.
En koskaan uhmannut heitä, en koskaan pyrkinyt huiputtamaan tai kontrolloimaan heitä. Minä vain yritin epätoivoisesti selviytyä kaiken sen kivun kanssa jota he minulle joka ikinen päivä tekniikoillaan aiheuttivat. En koskaan kamppaillut heitä vastaan, kamppailin kipua vastaan.
Totta, jos esimerkiksi itki kivusta sai selkäänsä kahta enemmän, koska itkit kiusallasi. Siinä oppi sen että kipua ei ikinä pidä viholliselle näyttää. Sitä vain hymyillään tyhjä katse silmissä. Hoin vain päässäni, kipu on kehossani, keho ei ole minä, kipu on kehossani, keho ei ole minä. Minä olen turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä kuritus tuli ennen nukkumaanmenoa eli sen jälkeen suoraan sänkyyn ja aamulla "normaali arki".
Joskus kuritusta piinavampaa oli se, kun vatsa kipristellen piti odotella iltaa ja tiedossa olevaan kuritusta ja yrittää olla muuten normaalisti.
Jotenkin karmivaa tuo ihan tietoinen rankaiseminen. Jollain lailla ymmärtäisin (huom: en tod hyväksy!) että joku voi pikaistuksissaan nappaista luunapin, mutta että on ihan tuollainen rangaistus, jota pitää odottaa ja se toimeenpannaan tiettynä aikana. Hyh.
Onneksi alkaa olla historiaa tämä lasten rankaiseminen. Nykyisin ymmärretään, ettei rankaiseminen auta mitään vaan synnyttää vain katkeruutta ja silmänpalvontaa.
Rikos ilman rangaistusta. Se on se, mihin nykyään lapsia opetetaan.
Shokki onkin kova, kun sitten huomataan, että aikuisten maailmassa rangaistuksia on yhä, eikä mitä vaan voikaan tehdä ilman seurauksia.
Olen syntynyt v. -62. Tukkapöllyä, läimimistä, remmiä ja risua koko lapsuus. Myös sanallista lyttäämistä ja haukkumista elämäni ensimmäiset 30 v. Jouduin itse esim hakemaan metdöstä koivunoksia jolla minua piiskattiin psljaille kintuille. Jätettikn piiskaamisen jälkeen omaan huoneeseen itkemään ja kun viimein tulin sieltä ulos olivat vanhemmat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aloin karkailemaan jo n. 12v. ystävieni luo ja nullumaan esim pyöräkellareissa. Pelkäsin äitiäni kuin ruttoa. Teini-iässä hän myös väkivaltaisen riidsn jälkeen heitti minut ulos vaikka keskellä yötä, ilman rahaa tai avainta. Nyrkistä sain kerran, suoraan naamaan isältäni. Olin 16v. Viimeisen kerran äitini kävi minuun käsiksi kun olin 20v. Silloin iskin takaisin. Suhteemme on ollut poikki jo yli 20v., minun aloitteestani, enkä aio olla heihin yhteydessä enää koskaan. Yritin joskus jälkeenpäin puhua asiasta niin isäni vaikenee ja äitini kieltää kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee ohi aloituksen aiheen, mutta kertoisitteko, mitä olivat ne tekonne, jotka johtivat hakkaamiseen? Itse olen unohtanut, muistan vain ne seuraukset, ja pelon ja ahdistuksen.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt v. -62. Tukkapöllyä, läimimistä, remmiä ja risua koko lapsuus. Myös sanallista lyttäämistä ja haukkumista elämäni ensimmäiset 30 v. Jouduin itse esim hakemaan metdöstä koivunoksia jolla minua piiskattiin psljaille kintuille. Jätettikn piiskaamisen jälkeen omaan huoneeseen itkemään ja kun viimein tulin sieltä ulos olivat vanhemmat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aloin karkailemaan jo n. 12v. ystävieni luo ja nullumaan esim pyöräkellareissa. Pelkäsin äitiäni kuin ruttoa. Teini-iässä hän myös väkivaltaisen riidsn jälkeen heitti minut ulos vaikka keskellä yötä, ilman rahaa tai avainta. Nyrkistä sain kerran, suoraan naamaan isältäni. Olin 16v. Viimeisen kerran äitini kävi minuun käsiksi kun olin 20v. Silloin iskin takaisin. Suhteemme on ollut poikki jo yli 20v., minun aloitteestani, enkä aio olla heihin yhteydessä enää koskaan. Yritin joskus jälkeenpäin puhua asiasta niin isäni vaikenee ja äitini kieltää kaiken.
Ja miettikääpä, että ennen vanhaan varmaan 95% perheistä oli näitä kuritusperheitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan vasta teini-ikäisenä ihminen alkaa kunnolla oppia ymmärtämään syy- ja seuraussuhteet. Sitä nuorempi ei siis aidosti ymmärrä miksi hän on saanut rangaistuksen. Sen sijaan ainoa mikä rangaistuksesta jää mieleen on se, että vanhemmat vihaavat ja inhoavat häntä.
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Se on muuten uskomaton muutos mikä kouluissa on tapahtunut 90-luvun jälkeen. Nykyisin, kun harva lapsi enää saa väkivallan mallin kotoa (puhumattakaan, että saisi sen opettajilta), niin tappeluita on todella vähän verrattuna entisaikaan.
Ne harvat tappelut myös käsitellään perin pohjin ja johtavat lastensuojeluilmoitukseen, sillä jos lapsi on väkivaltainen niin siinä on iso huoli kotioloista. Yleensä taustalta paljastuukin erilaista kaltoinkohtelua, kuten tukkapöllyn antoa tai jopa selkäsaunoja.
Vierailija kirjoitti:
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Siis pitäisikö olla oikeus rikkoa sääntöjä (tai ainakin päästä sääntörikkomuksista kuin koira veräjästä) jos on "vallaton"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, ainakin meillä. Olen 1970-luvulla syntynyt ja meillä käytettiin fyysistä kuritusta. Äiti yritti komentamalla, mutta jos ei toteltu, pyysi isän apuun ja isä antoi kuria. Lievästä tapauksesta avokämmenellä pyllylle, pahemmista teoista vyöllä, joskus jopa solkipäällä. Ja sen jälkeen piti pyytää vanhemmilta anteeksi tekoaan, tai kuritus jatkui yhä koventuen kunnes pyysi. Tämän jälkeen piti näyttää iloista naamaa, koska lisäkuritus uhkasi jos oli naama väärinpäin, se oli kuulemma hiljaista kapinointia.
Nuorin veljeni oli niin kova luonne ettei auttanut sekään. Hän ihan kylmästi otti jo aika pienenä vastana vaikka sellaiset solkipääselkäsaunat, että oli mustelmilla niiden jälkeen. Ja hiljaa sanoi anteeksipyynnön sijasta: "kun minusta tulee iso, minä TAPAN sinut". Kerran vanhemmat hakkasivat hänet uppiniskaisuudesta kuntoon jossa oli pakko lähteä lääkäriin, ja tämän jälkeen eivät uskaltaneet tätä veljeä enää lyödä koska tiesivät ettei se alistu ellei aleta luita rikkoa, ja jos rikkoo lapselta luita, se taas johtaa poliisin kanssa tekemisiin. Valitettavasti tästä veljestäni on tullut nytkin vankilassa istuva rikollinen. Aina usein mietin, että paljonkohan tuo kurikeskeinen lapsuus on tähän vaikuttanut.
Jäi askaruttamaan, miten se lääkärireissu meni? Mitä sanottiin syyksi ja tuliko vanhemmille seurauksia?
Olen se sama v. -62 syntynyt ja tuli mieleen että, joo, myös kouluissa opettajat kävivät käsiksi. Jo kansakoulussa sai tukkapöllyä ja "raiveleista retuuttamista" ihan yleisesti. Meillä oli oppikoulussa erittäin pelottava ( iso mies) rehtori, joka oli hissanope, ja se karjui ja mylvi ja hakkasi puisia karttakeppejä säleiksi raivostuessaan. Mitäköhän tämän päivän Yessica-Yasminit ja Nico-Petterit siihen sanoisivat? Lasun paikka ja traumaterapiaa 😳
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Siis pitäisikö olla oikeus rikkoa sääntöjä (tai ainakin päästä sääntörikkomuksista kuin koira veräjästä) jos on "vallaton"?
Ei tietenkään mutta kuten joku tässä ketjussa juuri aiemmin sanoi niin lapsi ei ymmärrä tekojensa syy ja seuraus-suhdetta ennen teini-ikää. Remmillä läiskiminen synnyttää lapsessa pelkästään pelkoa (myöhemmin vihaa ja katkeruutta) sen sijaan että asia yritettäisiin rauhallisesti puhumalla selvittää niin että lapsikin sen ymmärtää.
Kasvattajani oli sadisti. Itse olen masentunut erakko. Etsi syy seuraussuhde.
Vierailija kirjoitti:
Kasvattajani oli sadisti. Itse olen masentunut erakko. Etsi syy seuraussuhde.
Terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Se on muuten uskomaton muutos mikä kouluissa on tapahtunut 90-luvun jälkeen. Nykyisin, kun harva lapsi enää saa väkivallan mallin kotoa (puhumattakaan, että saisi sen opettajilta), niin tappeluita on todella vähän verrattuna entisaikaan.
Ne harvat tappelut myös käsitellään perin pohjin ja johtavat lastensuojeluilmoitukseen, sillä jos lapsi on väkivaltainen niin siinä on iso huoli kotioloista. Yleensä taustalta paljastuukin erilaista kaltoinkohtelua, kuten tukkapöllyn antoa tai jopa selkäsaunoja.
Puhutko nyt 50-luvusta vai 90-luvusta? Ei koulussa ole saanut käyttää ruumiillista kuritusta vuosikymmeniin. Minua ei ole kukaan lyönyt koulussa eikä kotona, ja 70-luvun ihan tavallinen lapsi olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista tehneeni mitään pahaa, olin vain vallaton kakara ja sen takia sain remmistä sekä huutoa vähän väliä. Tämän jälkeen piti pysyä huoneessa seuraavaan päivään asti. Myös koulussa opettajat käyttivät ruumiillista kuritusta ja muut oppilaat olivat väkivaltaisia. Näin siis 90-luvulla vielä.
Siis pitäisikö olla oikeus rikkoa sääntöjä (tai ainakin päästä sääntörikkomuksista kuin koira veräjästä) jos on "vallaton"?
Ei tietenkään mutta kuten joku tässä ketjussa juuri aiemmin sanoi niin lapsi ei ymmärrä tekojensa syy ja seuraus-suhdetta ennen teini-ikää. Remmillä läiskiminen synnyttää lapsessa pelkästään pelkoa (myöhemmin vihaa ja katkeruutta) sen sijaan että asia yritettäisiin rauhallisesti puhumalla selvittää niin että lapsikin sen ymmärtää.
Ei pidä paikkaansa tuo, etteikö ymmärtäisi syy- ja seuraussuhteita ennen teini ikää. Syy- ja seuraussuhteiden ymmärrys kehittyy asteittain, ja jo leikki-ikäinen ymmärtää niitä melkoisen paljon.
Niin ja mitä olet ajatellut että tehdään, jos lapsi ei tottele puhetta? Puhutaan aina vaan lisää, kunnes lapselta häviää kaikki kunnioitus vanhempaa ja tämän puheita kohtaan, eli puhe menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos?
Käsitin jo hyvin varhain, että tekemisilläni tai tekemättä jättämisilläni ei välttämättä ollut kovin suurta painoarvoa rangaistusta mitattaessa. Selkään sai vaikka väärästä ilmeestä silloin, kun mutsia vitutti. Isommista "pahanteoista" kuten, että rikkoi uudet polvisukat pyörällä kaatuessaan, sai sitten isän kädestä.
Mitään muuta en oppinut kuin vihaamaan ja uhmaamaan. Kun sain vitsaa tai kun hakattiin remmillä, en hiiskahtanutkaan. Purin huulta ja kun toimitus oli ohi, sanoin usein että teistä tulee vielä joskus vanhoja ja minä pieksän teidät.
Ei ole tarvinnut piestä, kun en juurikaan ole tekemisissä heidän kanssaan. Kerran jätin oman esikoiseni heidän huomaansa käydäkseni lääkärissä. Jo sillä aikaa oli "veemäinen kakarani" onnistunut pillastuttamaan isovanhemmat raivon partaalle. Kolmevuotias kun ei osannut syödä siististi ja vielä kaatoi maitolasin.
Lapsi saatettiin laittaa yksin omaan huoneeseensa häpeämään ja ottamaan opikseen. Jos lapsi sitten oli siellä huoneessaan huonolla tuulella surullisena myrtsinä masentuneena itkuisena niin vanhemmat ajattelivat että "aha, nyt se vain murjottaa kun se ei hyväksy että sitä rangaistiin. Hah! Murjottakoon! Omapahan on ongelmansa jos ei tahdo olla iloinen."
Jos lapsi jäi lattialle makaamaan moneksi tunniksi niin vanhemmat ajattelivat "se yrittää manipuloida meitä! se yrittää saada meidät katumaan että me piestiin sitä! se yrittää saada meidät huolestumaan jotta me yritettäisiin piristää sitä antamalla sille jotain lahjoja, se vain yrittää manipuloida meitä jotta se saisi lahjoja! hah! yrittäköön! ei me lankaan mennä! maatkoon siinä vaikka kuinka kauan!"
Jos lapsi makasi lattialla niin pitkään että alkoi jo riutua ja kärsiä kovasta janosta ja oli jo pissannut housuun niin vanhemmat suuttuivat "jopas on uhmakas lapsi kun vieläkin vaan yrittää kostaa meille sen että me piestiin sitä! se yrittää vaan kostaa meille! se tahtoo näyttää meille että jos me ei kohdella sitä paremmin niin se vaikkapa makaa paikallaan kunnes se kuolee! se yrittää kiristää meitä! se yrittää kiristää että jos se ei saa tahtoaan läpi niin se tap'paa itsensä! hah! maatkoon vaan! ei saa tahtoaan läpi kiristämällä! meitä ei kiristetä!"
--
Narsistivanhemmat eivät ikinä ymmärrä että lapseen oikeasti sattuu, että häntä on hakattu niin pahasti että trauman ja kivun vuoksi hän ei vain pysty nousemaan ylös, että hänestä hakattiin pois elämänhalu. Narsistivanhemmat kuvittelevat loppuun asti että kaikki lapsen käytös on tahallista, lapsen valitsemaa manipulointitekniikkaa jolla lapsi yrittää kontrolloida vanhempia. Tietysti narsistivanhemmat kuvittelevat noin. Koska eivät narsistit itse koskaan tunne aitoa kipua, traumaa tai mitään muutakaan aitoa herkkää tunnetta. Kaikki mitä narsistit itse tekevät on tahallista, valittuja manipulointitekniikoita lapsen kontrolloimiseksi. Narsistit kuvittelevat että lapset ovat kuin he.
Olen kahden narsistin lapsi. He aina tekivät älyttömän paljon johtopäätöksiä käytöksestäni ja minusta. Kaikki johtopäätökset olivat täysin vääriä. He luulevat tietävänsä minusta kaiken, mutta he eivät tiedä minusta yhtään mitään.
En koskaan uhmannut heitä, en koskaan pyrkinyt huiputtamaan tai kontrolloimaan heitä. Minä vain yritin epätoivoisesti selviytyä kaiken sen kivun kanssa jota he minulle joka ikinen päivä tekniikoillaan aiheuttivat. En koskaan kamppaillut heitä vastaan, kamppailin kipua vastaan.