Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta

Tää on hyvä traumanpurkuketju!

Joo mulle sanottiin leirikoulun isosen suusta:”Näytät ihan hevoselta, loimet vain puuttuu. ”

Törkeää! Jäi mieleen kymmeniksi  vuosiksi eli kun mieleen tuli tämä hlö / hänen suku, niin muistin  tämän ja säälin häntä, että hänen sydämensä oli niin ruma. Hampaat mallia pepsodent ja kun nauroin , ilmeisesti nuorena hampaat näkyi vielä enemmän. Näin vanhana  purukalusto edelleen mallia pepsodent , mutta  hevoseksi ei kukaan muu ole koskaan nimitellyt. Päinvastoin. 

Vastasin kolmatta kertaa avioon menevän kaverini hääkutsuun:

– Ehkä seuraavalla kerralla.

[Blackadder is selling his house. Mr. and Mrs. Pants are looking around.]

Mrs. Pants: Strange smell.

Blackadder: Yes, that's the servant - he'll be gone.

Mr. Pants: You're really worked out your banter, haven't you?

Blackadder: No, not really. This is a different thing, it's spontaneous and it's called wit.

Vierailija wrote:

Lomamatka ystävän kanssa. Hän ei ollut ikinä käynyt ulkomailla, eikä osannut englantia. Kirjaimellisesti jouduin olemaan matkanjohtaja koko matkan, koska ystävällä ei ollut mitään kokemusta. 

 

Lentokentät, taksimatkat, hotelliin kirjautuminen, ravintolat, ihan kaikki minun vastuullani, koska hän ei tosiaan englantia puhunut. Välillä tuntui raskaalta mutta hymyillen menin läpi loman, koska ajattelin että tämä on hänen ikimuistoinen ensimmäinen ulkomaanmatka. 

 

Kunnes hän sitten tokaisee paluulentoa odottaessa että ”ihme että kestin sinua koko viikon”. 🫠

Toitko useinkin esille sen että osaat ja olet ollut ennenkin, kysyitkö hänen mielipidettään esim ravintoloista tai muusta ohjelmasta? Jos olit kovin tehopakkaus hän ehkä koki sen raskaaksi eikä ole helppoa olla se joka ei osaa mitään.

Käytin lapsena monesti löysiä, isohkoja vaatteita. Erityisesti kesäisin ulkona rymytessä  ne olivat mukavammat päällä. Kerran sitten jostain syystä minulla oli päällä vähän tiukempi paita ja eräs kaverini huudahti minut nähdessään: "En tiennytkään, että oot oikeasti noin lihava!" Muistan menneeni jotenkin hämilleni tilanteessa enkä muistaakseni vastannut mitään. En edes ollut oikeasti lihava lapsi ja ennen tuota en ollut edes osannut ajatella, että olisin lihava. Tuo ei ollut ainoa "sutkautus" kyseiseltä kaverilta, kaikkia en varmaan edes muista. 

Vierailija wrote:

Opiskelukaverini oli juuri jäänyt äitiyslomalle. Kysyin ohimennen, oliko hänelle palkattu töihin sijainen vai oliko tehtävät jaettu kollegoille. Kaveri alkoi nauraa: "Ehei, ei kuule tällaisiin vaativiin asiantuntijatehtäviin mitään sijaisia palkata, toisin kuin johonkin yksinkertaiseen suorittavaan työhön." Eipä siinä mitään, mutta olin itse sillä hetkellä äitiyslomasijaisena, selvästikin hänen mielestään yksinkertaisissa pilipalihommissa. Onhan tuokin toki tapa nostaa itsensä muiden yläpuolelle.

Tästä niin paistaa se että kaverisi on vaan tajunnut, ettei hänen äitiyslomansa työpaikalla vaadi mitään erityisjärjestelyjä, sen verran vähäinen vaikutus hänen poissaolollaan on.

Kaveri todennut minulle muutaman kerran, että olen niin onnellinen, kun minulla ei ole lapsia. Pääsen kuulemma niin helpolla. On myös kertonut, et minusta tulisi hyvä äiti ja kehottanut hankkimaan lapsia Mitähän tuosta pitäisi ajatella? En voi saada lapsia, eli olen lapseton vastoin tahtoani.

Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut lapsuudesta saakka. Hänellä on tällaisia möläytyksiä ollut aina olemukseeni, tekemisiini ja mielipiteisiini liittyen. Olen mm. saanut kuulla olevani typerä ja petturi, kun lähden opiskelemaan toiseen kaupunkiin yliopistoon (muutti kyllä sitten itse myöhemmin perässäni) ja nirso, "vaikka minulla ei edes olisi siihen varaa", kun en nuorena välittänyt seurustella kenenkään kanssa. Mieleen on jäänyt myös, kun vanhempi siskoni meni joitain vuosia sitten kihloihin opiskelukaverinsa kanssa, ja kaverini kommentti asiaan oli "Sun siskolles ei sitten lopulta kelvannut kukaan muu kuin joku kauppissnobi". Itse en ollut hänelle asiasta puhunut, vaan oli saanut kuulla siitä somessa.

Jossain vaiheessa aloin miettiä, että onko tällaisessa kaveruudessa ja jatkuvien loukkausten sietämisessä mitään järkeä. Nyt olemme kolmekymppisiä ja elämänvaiheemme ovat niin erilaiset, että olen tarkoituksella ottanut häneen etäisyyttä.

Ala-asteen loppupuolella juoksimme luokan tyttöjen kanssa pihalla kovaa vauhtia johonkin. Pojatkin olivat pihalla ja yksi heistä huusi: "Eikä, kattokaa miten (nimeni) juoksee, hahhahaa!" Olin tuolloin ulkoisesti jo tosi kehittynyt eivätkä rintsikkani olleet kovin istuvat, joten voi olla, että olen vähän varonut juoksemistani sen takia. Silti nyt 20 vuotta myöhemminkin käyn juoksemassa vain metsäpoluilla, joilla ei ole liikaa yleisöä. 

Tyttöni murhattiin. s

Sovitin hautajaismekkoa, jolloin siskoni tuli ovelle seisomaan. Tuollainen lauta, eihän mikään passaa, ikinä ei unohdu. Siis minun tyttöni oli murhattu.

Vierailija wrote:

Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut lapsuudesta saakka. Hänellä on tällaisia möläytyksiä ollut aina olemukseeni, tekemisiini ja mielipiteisiini liittyen. Olen mm. saanut kuulla olevani typerä ja petturi, kun lähden opiskelemaan toiseen kaupunkiin yliopistoon (muutti kyllä sitten itse myöhemmin perässäni) ja nirso, "vaikka minulla ei edes olisi siihen varaa", kun en nuorena välittänyt seurustella kenenkään kanssa. Mieleen on jäänyt myös, kun vanhempi siskoni meni joitain vuosia sitten kihloihin opiskelukaverinsa kanssa, ja kaverini kommentti asiaan oli "Sun siskolles ei sitten lopulta kelvannut kukaan muu kuin joku kauppissnobi". Itse en ollut hänelle asiasta puhunut, vaan oli saanut kuulla siitä somessa.

Jossain vaiheessa aloin miettiä, että onko tällaisessa kaveruudessa ja jatkuvien loukkausten sietämisessä mitään järkeä. Nyt olemme kolmekymppisiä ja elämänvaiheemme ovat niin erilaiset, että olen tarkoituksella ottanut häneen

Niin,totta. Kuka haluaa olla möläytysten roskasankkona ja maalitauluna toisen pahalle ololle? Jatkuvasti. Ystävyys on jotain muuta. Jotainhan siinä selvästi kertoo toiselle,että minä olen erinomainen ja sinä huonompi. Ottaisin etäisyyttä myös.

Vierailija wrote:

"Ei taida "Pekalla" olla tyttöystävän ulkonäöllä väliä!" Sanottiin mulle eli tälle tyttöystävälle

varmaan joku naispuolinen henkilö sanoi kateuksissaan

Meillä oli ala-asteella ysärillä leffapäiviä pari kertaa vuodessa. Katsottiin joku piirretty. Minä toin kerran leffapäivään leffan, tyyliin Muumipeikko ja pyrstötähti. Oli tosi kiva leffahetki!

Kunnes leffa päättyi ja vanha miesopettaja huokaa ääneen minulle, että "Olipa siinä kestämistä".

Kiitti, kun kerroit 7-vuotiaalle, että lapsen lempileffa oli sun mielestä p4ska.

Ei ollut ystävä, mutta nuoruuden poikaystävän teini-ikäinen sisko. Olin kylässä ja istuttiin olohuoneessa kolmistaan. Pikkusisko tokaisee silmät säihkyen veljelleen "Se sun edellinen tyttöystävä Mari oli ihan tosi mahtava! Miks te oikein ees erositte?"

Oli kyllä muutenkin ihan omituinen perhe, muttei liity nyt tämän ketjun aiheeseen. Syystäkin entinen poikaystävä :D

Vierailija wrote:

Kaveri halusi nähdä korulippaani sisällön. Käytin kuulemma aivan liian pieniä koruja kuten yhtä yksinkertaista kultasormusta tai timanttinappikorviksia. Etsiessään sopivia korviksia (turhaan) hän jutteli, että kannattaa käyttää kookkaita ja näyttäviä koruja etenkin kasvojen lähellä, ne kun vetävät kivasti huomion itseensä rumasta naamasta.

En usko täällä "rumattelijaa". Ei varmaan muutkaan.

Sain useita vuosia sitten aivoverenvuodon, josta toipuminen kesti pitkään. En ollut edes varma kuntoudunko enää työelämään. Silloinen työkaverini sanoi kerran jutellessamme, että saan olla onnellinen ettei minun tarvitse olla töissä, jossa kuulemma oli hirvittävän kiireistä. Kuvitteli ilmeisesti, että aivovamman kanssa on kiva elää.

"Eihän tuossa tarkoiteta ( yleensä) sitä että lapseton olisi jotenkin vajaa tms vaan yksinkertaisesti sitä että lapseton ei voi täysin ymmärtää millaista se on kun on lapsia.

Ja miksi tuo pitää sanoa ääneen , johtuu monesta eri syystä: joku haluaa olla ilkeä, joku todella kokee ylemmyyttä lapsetonta kohtaan mutta TOSI usein se johtuu siitä että lapseton vänkää ja vänkää , miksi et voi lähteä sinne ja tänne, miksi et voi tehdä sitä tai tätä.

Eli osoittaa ymmärtämättömyytensä ihan huutomerkkinä."

Hmmm...



En näin lapsettomana ole koskaan vängännyt lapsellisten kanssa, miksei ne johonkin pääse. Näin lapseton saattaa muuten tietää vanhemmuudesta yhtä ja toista, sillä perheeseen voi kuulua lapsi-jäseniä, joita ei ole itse synnyttänyt, mutta silti on niille vanhempi. Lasta voi rakastaa yhtäläisesti, vaikkei sillä omat geenit olekaan. Myös vastuu kuuluu lapsettomalle aikuiselle, jos perheeseen pikkuihmisiä kuuluu. Jotenkin olen aina ihmetellyt naisia, jotka dissaa lapsetonta ihmistä ja kertoo, miten ne ei tiedä mistään mitään. Mistäs kukaan voi tietää, mitä toinen tietää ja mitä ei? Näin biologisia lapsia omaamattomana ihmettelen myös överisuojelevaisia äitejä, jotka ei uskalla lastaan edes syliin antaa. Mitähän luulevat siinäkin käyvän? Jo lapsena itse hoitelin vauvoja, sillä pikkusisaruksia riitti. Enpä niitä pudotellut edes silloin. En vaan jaksa tehdä asiasta draamaa ja vakuutella ihmisiä, että en ole ihan tumpelo noitten pikkuisten kanssa. Saavat pitää pilttinsä "turvassa" tällaiselta mistään mitään tietämättömältä ihmisrievulta.

 

Tästä on jo aikaa noin 15 vuotta eli olimme siinä 30-kymppisiä ystäväni kanssa. Hän totesi aivan pokalla, että "onneksi tälläset pallinaamat ei vanhene". Minä sitten siinä ihmettelin mitä hän tarkoittaa? Olimme hänen mukaansa niin rumia ettei ikääntymisellä ollut vaikutusta ulkonäköön. Toki ko. henkilö on arvostellut sekä omaansa että minun ulkonäköäni koko ystävyytemme ajan eli noin vuodesta 1992.

Tää möläytys ei ole ystävältä, vaan satunnaiselta tutulta. Oltiin ystävättären polttareissa, iso porukka naisia. Morsian oli opiskellut ja työskennellyt monessa paikassa, ja sosiaalisena kerännyt paljonkin ystäviä ja tuttavia, joten porukka oli monenkirjava (ja tällä EN tarkoita ihonväriä). Polttarit alkoivat saunomisella, kuinkas muuten. Olin synnyttänyt kaksi lasta joista nuorempi oli silloin ehkä noin kolmevuotias, imetys siis loppunut jo kaksi vuotta aiemmin. Tissit olivat joo tyhjät pussit verrattuna aiempiin kiinteihin tytöntisseihin. Muuten kroppa oli kyllä kunnossa, olin ollut tanssija jo ennen lapsia ja tanssin aktiivisesti edelleen. En ollut koskaan ymmärtänyt häpeillä kehoani, edes niitä pieniä rintoja (minusta ne olivat kauniit ja kroppani siro), ja mitään ajattelematta asetuin siellä saunassa ikkunan viereen - en todellakaan itseäni esittelemään, vaan koska hotellin kattosaunasta oli parhaat maisemat. 

Ilta eteni, ja lopulta päädyttiin paikkakunnan syntisimpään yökerhoon. Siellä baaritiskillä eräs seurueen tytteli halusi tutustua (sanojensa mukaan) minuun paremmin, koska olin niin "viisas" (hänen mukaansa; ehkä hän sekoitti sen siihen, että tiesi minut pisimmälle opiskelleeksi, mitä itse en ollut kertonut, vaan taisi olla morsian...). Sitten hän kehui itsetuntoani, jonka hän oli luontevana ihmistuntijana (kampaaja) heti nähnyt vahvaksi, istuinhan siellä saunassakin ihan ikkunan viereen VAIKKA MULLA OLI NIIN PIENET TISSIT. 

Kyllä se vähän hämmästytti, kolhaisikin silloin. Olihan kehoni tietysti muuttunut kahden peräkkäisen raskauden myötä. Seurueessa oli toinenkin kampaaja, hyvä ystäväni, joka kuuli koko keskustelun ja jälkeenpäin naureskeli nähneensä maailman tyhmimmän kampaajan. Tämä ystävättäreni myös arveli, että ko. "tyhmimmällä kampaajalla" oli itsetunto-ongelmia oman kroppansa kanssa. Ehkä. Tai sitten vaan oli typerä tölväisy.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kaveri halusi nähdä korulippaani sisällön. Käytin kuulemma aivan liian pieniä koruja kuten yhtä yksinkertaista kultasormusta tai timanttinappikorviksia. Etsiessään sopivia korviksia (turhaan) hän jutteli, että kannattaa käyttää kookkaita ja näyttäviä koruja etenkin kasvojen lähellä, ne kun vetävät kivasti huomion itseensä rumasta naamasta.

En usko täällä "rumattelijaa". Ei varmaan muutkaan.

Voi hyvin ollakin totta, mutta silloin arvelisin, että koruja katsellut kaveri tarkoitti omaa naamaansa. Harmitteli siis, kun hänelle ei löytynyt sopivaa liian pienistä koruista

Mä itse kerran totesin yhdelle työkaverilleni ihan silleen hyvällä, että oletpas sinä hoikistunut kovasti! Hän meni jotenkin vaisuksi ja noloksi ja selitteli jotain, että varmaan koiralenkkien takia.

Oli hommannut koiran jokin aika sitten ja ilmeisesti sen myötä siis liikkunut enemmän ja laihtunut.

Hän loukkaantui kommentistani, vaikken tosiaankaan tarkoittanut mitään pahaa. Ei hän aiemminkaan lihava ollut, mutta näytti kieltämättä paremmalta kun oli laihtunut.