Lue keskustelun säännöt.
Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta
Onko muilla jäänyt möläytykset elämään mielensopukoihin? Ei välttämättä ole loukkaukseksi tarkoitettu, mutta silti hieman kirpaissut. Itseäni on jäänyt mietityttämään ystäväni tokaisu siitä, ettei koskaan voisi työskennellä tai asua kanssani. Olemme olleet joskus samassa työpaikassa n. 1,5 vuotta, joten jäi hieman kaivelemaan, että miksi olin niin kamala työkaveri. Kyllä minä voisin ystäväni ottaa hätätapauksessa kanssani asumaan (olen toisen kaverin yhden kerran ottanutkin), tosin vain väliaikaisesti, koska tarvitsen oman tilani. Muita möläytyksiä?
Kommentit (1150)
Vierailija kirjoitti:
Ex-poikaystävä sanoi minulle "mä en tajua miks sun kaltainen muija edes yrittää esittää seksikästä"
Olin laittautunut ja ostanut kauniit alusvaatteet ja järjestänyt meille romanttisen illan. Ruoka ja viini kyllä maistuivat jonka jälkeen pamautti tuon päin näköä ja sammui sohvalle kuorsaamaan. En kuitenkaan näyttänyt samalta kuin ne naiset por nossa, jota hän katseli joten se sittä sitten.
Tälläiset postaukset saa aina tosi surulliseksi. Mä olisin ollut tosi onnellinen jos mulle olis järjestetty tälläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudenystäväni laittoi hiukseni kivalle kampaukselle kun olimme ehkä kymmenen vanhoja. Kehuin ja kiitin kampauksesta. Hän tokaisi, että ei sitten kannata oikeesti pitää tukkaa noin, kun joku voi nähdä mut ensin takaa päin nähden ensin mun nätin kampauksen ja luulee mua kauniiksi. Sitten kun käännyn niin näkeekin naamani.
Asuin ulkomailla vaihdossa. Olen jojoillut teini-iästä asti painoni kanssa ja vaihdossa tietysti lihonut taas reippaasti. Paras ystäväni lensi luokseni viikoksi lomalle. Eka kommentti oli että oho, en muistanut että oot noin iso.
Vierailija kirjoitti:
Tulee fiilis tätä ketjua lukiessa, että suurin osa näistä möläytyksistä ei ole puolivahingossa päässeitä sammakkoja vaan tarkoituksellista nolaamista ja vallankäyttöä. Yleinen ilmiö ystävyyssuhteissa, tai ennemmin "ystävyys"suhteissa. Harva aikuinen ihminen osaa olla toiselle hyvä ystävä, vaikka meidät on aivopesty siihen, että normaalilla ihmisellä kuuluu olla ystäviä.
Mullekin tuli mieleen, että jollakin tavalla näytetään kaverille tämän paikka.
Sain ystävältäni parin vuoden ajan kuulla kaikenlaisia tölväisyjä. Kun hän turhan riidan päätteksi sanoi: "ta pa it tes", niin ystävyys oli siinä. Saimme kuitenkin selvitettyä asioita, mutta emme ole enää missään tekemisissä.
Näytän/vaikutan ikäistäni vanhemmalta, erityisesti n. 20-vuotiaana kuulin lähes koko ajan kommenttia siitä. Minulla oli stressaava elämävaihe, mutta laitoin someen uuden kuvan. Minusta siinä oli todella kivat värit, mutta useampikin minua vuosia vanhemmat miehet (olivat ennemminkin tuttuja/kavereita) kommentoivat, että näytänpä vanhalta, yksi käski mennä bingoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta kysytään usein, mikä minusta tulee isona tai milloin jatkan opiskeluja. Olen siis amisammatissa, jossa tienaan aivan hyvin ja rakastan työtäni. Olen opiskellut myös korkeakoulussa, mutta vaihdoin ammattikouluun kesken opintojen, kun ala ei tuntunut omalta.
Sama! Ja tienaan itse tällä hetkellä paremmin kuin muut alani amikset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:
"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".
Kamalaa.
Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.
Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.
Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.
Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.
Ei pidä aina yleistää...Sori nyt vaan mutta lapseton ei ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Sen kyllä aina puheista huomaakin. Ja miten voisikaan ymmärtää. Se on jotain aivan täysin muuta kuin työ.
T. Itsekin kasvatusalalla
Ainakin sen ymmärtää helposti, että monet lapsia hankkineet katuvat äärettömästi tekoaan. Siitä pinteestä kun ei mitenkään pääse eroon, ja elämä on sitten mitä se on - ainakin sellaiset valittavat aivan hirveästi arjestaan. Jos ei kaduttaisi, niin ei kai olisi tarvetta valittaakaan jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieorailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:
"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".
Kamalaa.
Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.
Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.
Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.
Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.
Ei pidä aina yleistää...Sori nyt vaan mutta lapseton ei ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Sen kyllä aina puheista huomaakin. Ja miten voisikaan ymmärtää. Se on jotain aivan täysin muuta kuin työ.
T. Itsekin kasvatusalalla
Ainakin sen ymmärtää helposti, että monet lapsia hankkineet katuvat äärettömästi tekoaan. Siitä pinteestä kun ei mitenkään pääse eroon, ja elämä on sitten mitä se on - ainakin sellaiset valittavat aivan hirveästi arjestaan. Jos ei kaduttaisi, niin ei kai olisi tarvetta valittaakaan jatkuvasti.
Noniin. Keskustele tästä jossain muualla kiitos!
Itselle on kaveri sanonut muutaman kerran jotain tökeröä. Olen itsekin kyllä sanonut jotain josta on voinut ajatella että loukkasin vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus. Että en tiedä ovatko kaverin tölväisyt olleet joku kosto. Yksi oli kun kaveri kertoi laihtuneensa muutaman kilon. En varsinaisesti huomannut eroa, mutta olin iloinen hänen puolestaan. Aloin sitten jotain selittämään että en yleensä katso muiden painoa, niin en huomaa. Olin ihan vilpitön koska en oikeasti katso muiden painoja, pituuksia, ulkonäköä niin tarkkaan. Mutta tässä mietin itse olisiko pitänyt olla vähän huomaavaisempi. En mitenkään epäillyt etteikö hän olisi laihtunut, mutta en kavereissani mieti tuollaisia asioita. Tärkeämpää on että on mukava ihminen.
Mistä mennäänkin siihen onko näin todella. Kerran kaveri tokaisi tosi negatiivisen kommentin eksästäni. Lähinnä hänen ulkomuotoon tai ammattiin liittyvää, ei niinkään siihen miten hän kohteli minua. Tämä mies siis särki sydämeni aikoinaan mutta siitä on kauan. Kun kaveri sitten arvosteli häntä tuli vähän olo että arvosteli itseasiassa miesmakuani. Oltiin juuri katsomassa telkkaria mistä tuli ohjelma missä samaan aikaan käsiteltiin sattumalta eksien kommentoimista, ja siinä hahmo totesi jotain että se on tökeröä. Olin samaa mieltä mielessäni ja ajattelin nolona että voi ei, kaveri juuri meni sanomaan tuollaista, hävettääköhän häntä nyt kun tajusi ettei se olekaan ihan ok.
Mutta muutaman vuoden päästä hän toisti tämän tölväisyn, ja tajusin ettei hän katunut sitä yhtään. Sitten myös muita tölväisyjä tullut, esimerkiksi vaatteistani tai että minusta ei olisi hänen mielestä äidiksi. Ihan kauheita juttuja joita en aiemmin tajunnut ajatella loukkauksiksi, mutta nyt kun mietin en minä koskaan menisi sanomaan kellekään noin. Alkoi tulla olo että hänellä on jotain hampaankolossa minua kohtaan. Toivottavasti se ei ole tuo laihdutusjuttu. Vaikea selittää, mutta alkoi tulla olo että haluaa pitää minut paikallaan, lestissään, surkeana ja säälittävänä. Olin nuorena todella kiusattu ja vaikeista oloista, sellainen jota monet kohteli huonosti ja se oli kaikkien ympärillä olevien mielestä sallittua ja oikein. Siinä muutamassa vuodessa kommenttien välillä olin kehittynyt aika paljon ihmisenä ja saanut itsetuntoa kuntoon, ja nyt särähti kunnolla korvaan kommentit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on kans kaveri sanonut läheisen kuoleman jälkeen vähän kummallisesti. Voi olla, että oma mielentila vaikuttaa enemmän mieleenjäämiseen.
Olin kertonut hänelle tilanteesta heti sen tapahduttua. Siitä meni muutama viikko surun keskellä, kunnes aloin ajattelemaan, että hei mitähän kaverilleni kuuluu. Kaverini sitten keskustellessamme sanoi, ettei ole ottanut yhteyttä, koska ei halunnut häiritä omilla asioillaan. Ymmärrän kyllä, että haluaa antaa aikaa. Jostain syystä tuli kuitenkin sellainen olo, että pitääkö hän minuun yhteyttä vain päästäkseen avautumaan omasta elämästään. Olisihan se ollut myös mukavaa, että olisi tuona aikana vointiani kysynyt.
Ymmärrän kyllä, että on vaikeaa, jos ei oikein tiedä miten tuollaisessa tilanteessa tulisi toimia. Varsinkaan, jos itse ei ole koskaan menettänyt ketään.Mä en tätä kirjoittanut, mut miks täs on näin monta alapeukkua?
Koska läheisen menettäneelle on todella vaikea puhua, eri ihmiset loukkaantuu niin eri asioista ja odottaa niin erilaista tukea, ettei voi oikein tietää koska tekee oikein. Ja tässä vaikutti että kaveri oli tarkoittanut vain hyvää, vaikka vahingossa sai syyllisen olon toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava tokaisi nähdessään mut ilman silmälaseja että onko sulla oikeesti noin pienet silmät, luulin että se johtuu silmälaseista.
En vieläkään, 20v tokaisun jälkeen arvosta kyseistä ihmistä kovin korkealle.
Eräs kaveri tokaisi joskus yläasteella, että mulla voisi olla suuremmat silmät jos nukkuisin enemmän. Että sellanen lohkasu sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:
"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".
Kamalaa.
Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.
Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.
Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.
Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.
Ei pidä aina yleistää...[/quoEn kommentillani tarkoittanut ammattialan ihmisiä, vaan lähinnä niitä, jotka eivät pysty asettumaan äidiksi tulleen asemaan. Kaikkeen hormonien aiheuttamaan tunnemyrskyyn ja mahdolliseen baby bluesiin tai jatkuvaan menettämisen pelkoon.
Niitä, jotka eivät voi ymmärtää, etteivät kaikki äidit jaksa vauva-aikana raahautua baariin. Eivät ymmärrä, että vauva on sinusta riippuvainen ja vapaa-aikasi haluat käyttää lepäämiseen. Niitä, jotka eivät ymmärrä, että vauvan saaminen muuttaa rytmiä, eivätkä kaikki vauvat eivät ole samanlaisia.
Ilmaisin kommenttini liian lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkoitukseni ei ollut yleistää ja huomaan niin käyneen.
Ajattelumallina toimii esimerkiksi se, ettei lapsen isäkään pysty samaistumaan raskaana olevaan puolisonsa kokemuksiin. Eihän kukaan voi tietää, mitä sinä tunnet saatuasi lapsen, ei edes toinen äiti.- Kenen kommenttin vastasit
Kyllä ihmiset tajuavat paljonkin asioita vaikkei itse niitä olisi kokenutkaan.
Eräs "kaveri" avautui aina minulle perheasioistaan. En olisi halunnut kuunnella, mutta en osannut sanoa että ole hiljaa. Kertoi miehensä ja aikuisten lastensa yksityisiä asioita.
Kun itse olisin tarvinnut kuulijaa vastavuoroisesti vaikeassa tilanteessa, hänellä oli minulle 15 minuuttia aikaa. Ilmoitti sen puhelua aloittaessamme. Rätti naamaan vaan!
Hän kertoo minulle mutta minun ei kuulu purkautua hänelle.
Erään kerran soitti kännissä ihan kamalaa asiaa. Kuuntelin n 1,5 h, jonka jälkeen jouduin soittamaan itse kriisipuhelimeen, kun menin tolaltani.
Yksi lapsistaan järkkäsi typerän jutun vuosi sitten. Hän kertomassa sitä minulle ja vannottamassa etten saa puhua kenellekään. En puhunut mistään edellisistäkään! Mulla ei ole tarvetta pettää luottamusta.
Meni maku. Pyyteli sitten tapaamista pari kertaa. Mulle ei käynyt.
Hän olisi vain jatkanut suputteluaan ja minä olisin "rikoskumppani". Vielä laittoi perään viestin että muistan sen etten saa juoruta hänen asioitaan! Niinkuin jollekin lapselle ...
Hän taas kuuli omalta lapseltaan aiemmin erään minuun lapseeni liittyvän negatiivisen asian ja yritti udella siitä. En kertonut. Lopuksi sanoi että kyllä hän tietää tämän asian. Minä en siis halunnut nolata omaa lastani ja juoruta hänestä.
Kyllä oli vahva usko ja luottamus minuun.
En enää jaksanut tällaista hyväksikäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaanhoitaja kaveri.
"Et koskaan pärjäsi hoitoalalla, tolla kiltillä naamalla sua syödään heti"
:,( tämä oli todella masentavaa kuulla.
Entisiltä miesystäviltä on tullut ilkeää kommentointia ulkonäöstä. Yhdellä erityisesti oli tapa huomautella jatkuvasti esimerksiksi takapuoleni koosta (olin timmi parikymppinen!), aknestani jota yritin epätoivoisesti hoitaa ja milloin mistäkin. Ja sitten ihmetteli kun seksihaluni katosivat vuosien varrella nollaan.
Ystäväni sai vauvan ja kertoi, että ei ikinä uskaltaisi antaa minun pitää vauvaa sylissä. Kun siis olimme käymässä ja istuimme olohuoneessa sohvalla, ja vauva laitettiin vieressäni istuvan ihmisen syliin.
Miespuolinen ystäväni näki kädessäni olevat arvet ja sanoi että toivottavasti et saa koskaan lapsia kun sun käsi näyttää tuolta. Ovat siis nuorena tapahtuneesta onnettomuudesta, liekö luuli että olen vahingoittanut itse itseäni. Häkellyin niin etten osannut sanoa mitään, mutta kommentti jäi vaivaamaan ja ystävyys viileni. Kamala asia sanoa toiselle ihmiselle. Vaan toiveensa toteutui ja jäin lapsettomaksi.
Sisareni tuli kerran kysymään voinko lainata joitakin vaatteitani, kun hänen pitää roolipelissä pukeutua huoraksi.
Ihan tavallisia vaatteita käytän a'la Sokos /Lindex.
Kun minulle tuli avioero, niin ytäväni mielestä hänen taannoinen panosuhteen päättyminen (ukkomiehen kanssa), oli vain jotakin paljon pahempaa. Varmaan hänelle olikin, mut en itse "lohduttaisi" ketään tuolla tavalla.