Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta

”Kyllä tuolla kaupoilla moni saattaa ihmetellä miten te olette yhdessä, sinun mies kun on timmi ja komea”.

Jaa että mikäs minä sitten? Ilmeisesti hänen silmissään ruma/läski. Jäi mieleen kyllä, vaikka tottahan hän puhui, mies on komea ja kuosissa.

Minulta kysytään usein, mikä minusta tulee isona tai milloin jatkan opiskeluja. Olen siis amisammatissa, jossa tienaan aivan hyvin ja rakastan työtäni. Olen opiskellut myös korkeakoulussa, mutta vaihdoin ammattikouluun kesken opintojen, kun ala ei tuntunut omalta.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kaveriani oli kaasonani ja he halusivat järkätä polttarit minulle, ja pyysivät tekemään polttarivieraslistan yhteystietoineen.

Annoin listan, niin toinen kaasoista katsoi listaa ja totesi "onpa vähän" (4 + kaasot). Polttareiden jälkeen vielä sanoi, että olisi ollut kiva vuokrata vaikka joku mökki, mutta olisi tullut liian kalliiksi koska maksajia olisi ollut niin vähän.

No --ttu anteeksi, että minulla ei ole montaa kaveria. Olisin toki saanut raavittua kasaan vielä useamman nimen, mutta halusin paikalle nimenomaan läheisimmät enkä tuttavia. Tuli vähän paha mieli.

Jotkut joilla itsellään on laaja kaveripiiri/porukka ei aina ihan tunnu käsittävän että kaikilla ei ole välttämättä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ollut todellisia painovaikeuksia vuosikausia, runsasta ylipainoa.

Sain vihdoin elämäntapamuutoksen käyntiin ja laiduttuani 10 kg kysyin ystävältäni, huomaako muutosta.

Hän vastasi:"No en kyllä".

Tuosta on n. 15 vuotta, paino on nykyään normaali, mutta jotenkin luottamus meni.

Miksi? Jos hän ei nähnyt muutosta, olisiko hänen siis pitänyt valehdella ollakseen luotettava?? Ei kannata kysellä moisia, jos ei oikeasti kestä rehellistä vastausta.

Oletko autisti? Ei rehellisyys joka asiassa ole mikään arvo. Ystävällisyys ja hyväntahtoisuus ja toisten kannustaminen ovat. Sitä paitsi kyllä kymmenen kilon laihtumisen huomaa viimeistään sitten, kun pyydetään katsomaan.

Mutta laihduttaja sanoi, että luottamus meni. Siis luottamus meni, koska vastaaja oli rehellinen? Mitä tulee väitteeseesi siitä, että 10 kg laihtumisen huomaa kun pyydetään katsomaan. Et voi tietää sitä kaikkien kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin juuri ottanut pipon ja hupun pois päästäni kun olin kauppaan menossa ja hiukset tietenkin sekaisin kun eräs tuttu vanhempi herrasmies tuli siihen ja sanoi: katos sä oot taas niin hienosti tukkas laittanut..

En ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka ottaa nokkiinsa tällaisesta. Tukka meni pipon takia pörröön, siitäkö ei saa heittää läppää? Että aikuiset ihmiset ottavatkin itsensä vakavasti.

miten niin otin nokkiini?  kyllä minulla huumorintajua riittää, hauskaa se minusta oli. otit itse sen liian vakavasti.

Kun olin vielä teini, äitini tykkäsi kailottaa ulkopuolisille minun paikalla ollessani, miten tuo meidän Kirsi on niin hidas kehittymään tai muita jäljessä kehityksessä. En tiedä vielä tänäkään päivänä puhuiko fyysisestä vai henkisestä kehityksestä, mutta jälkimmäisen suhteen voisi katsoa peiliin. Ihmistä jos kohtelee kuten lasta ja suhtautuu kysymyksiin asenteella että "etkö sä tuollaistakaan tiedä", niin ei siinä mihinkään kehity.

"Näytät tyhmältä silmälaseissa" terveisin yläaste-/lukioaikojen koulukaveri. No oikeassa oli, näytän kyllä ilmankin. Kommentointi ei kyllä muuta sitä asiaa.

niin pitkälle kun voin muistaa, ehkä n. 4vuotiaaksi, kulkiessani äitini kanssa kadulla ja vastaan on tullut jotain hänen tuttujaan , kyselevät että olenko tyttö vai poika. minusta se on loukkaavaa ja pitäisi se aikuisenkin käsittää. 

Ystävän polttareissa oli järjestetty sellainen köysirata-esteviritys josta piti yhteisvoimin päästä läpi. Yhdessä kohdassa piti kannatella toista osittain ilmassa että siitä pääsi yli. Tähän seurueeseen kuulunut "täydellisyys" tokaisi "No *Nooraa (minua) tosta ei saa yli vaikka nostettaisiin kaikki kimpassa" Olin ylipainoinen ja onnistunut laihduttamaan sillä hetkellä jo 15 kiloa aloituspainostani, ei ollut siinä kohtaa kovin onnistunut olo.

Ex-poikaystävä sanoi minulle "mä en tajua miks sun kaltainen muija edes yrittää esittää seksikästä"

Olin laittautunut ja ostanut kauniit alusvaatteet ja järjestänyt meille romanttisen illan. Ruoka ja viini kyllä maistuivat jonka jälkeen pamautti tuon päin näköä ja sammui sohvalle kuorsaamaan. En kuitenkaan näyttänyt samalta kuin ne naiset por nossa, jota hän katseli joten se sittä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri armeijassa ollessaan puhui petikaveristaan, kun tarkoitti tupakaveria.  

Kun mummoni oli vielä elossa ja olimme suvun kesken syömässä, hän kysyi jotain "poikakaveristani". Oletin että hän tarkoitti opiskelija-asunnon kämppistäni, ja vastasin sen mukaan. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt korjata, koska nyt en tiedä luuleeko suku minua homoksi. Naisystävääkään ei ollut eikä ole.

Mulle on kans kaveri sanonut läheisen kuoleman jälkeen vähän kummallisesti. Voi olla, että oma mielentila vaikuttaa enemmän mieleenjäämiseen.

Olin kertonut hänelle tilanteesta heti sen tapahduttua. Siitä meni muutama viikko surun keskellä, kunnes aloin ajattelemaan, että hei mitähän kaverilleni kuuluu. Kaverini sitten keskustellessamme sanoi, ettei ole ottanut yhteyttä, koska ei halunnut häiritä omilla asioillaan. Ymmärrän kyllä, että haluaa antaa aikaa. Jostain syystä tuli kuitenkin sellainen olo, että pitääkö hän minuun yhteyttä vain päästäkseen avautumaan omasta elämästään. Olisihan se ollut myös mukavaa, että olisi tuona aikana vointiani kysynyt.

Ymmärrän kyllä, että on vaikeaa, jos ei oikein tiedä miten tuollaisessa tilanteessa tulisi toimia. Varsinkaan, jos itse ei ole koskaan menettänyt ketään.

Vierailija kirjoitti:

(Entinen) paras ystäväni totesi esikoisen saatuaan, että hän valitsee kummin lapselle sisaruksistaan, kun "hänellä niitä sisaruksia sentään on". Oma ainoa sisarukseni oli kuollut traagisesti pari vuotta aiemmin.

Myös pari muuta kaveria ovat töräyttäneet jotakin tyyliin "en osaisi kuvitella miten hirveää olisi jos ei olisi sisaruksia!"[/

Miksi on jotenkin loukkaavaa, jos sanoo ettei osaa kuvitella miten hirveää olisi, jos ei olisi sisaruksia? Mä menetin oman veljeni pari vuotta sitten enkä todellakaan ole loukkaantunut tuollaisesta. Sehän kertoo vain totuuden ja sen että se on niin hirveää ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Muutenkin tosi vaikea jutella ihmisten kanssa ketkä menettäneet läheisensä/läheisiä, joten mä en ainakaan loukkaannu kovin helposti tai mieti et tuokin sanoi tuon nyt tosi negatiivisesti tai tyhmästi. Harva kuitenkaan yrittää tahallaan loukata läheisensä menettänyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Entinen) paras ystäväni totesi esikoisen saatuaan, että hän valitsee kummin lapselle sisaruksistaan, kun "hänellä niitä sisaruksia sentään on". Oma ainoa sisarukseni oli kuollut traagisesti pari vuotta aiemmin.

Myös pari muuta kaveria ovat töräyttäneet jotakin tyyliin "en osaisi kuvitella miten hirveää olisi jos ei olisi sisaruksia!"[/

Miksi on jotenkin loukkaavaa, jos sanoo ettei osaa kuvitella miten hirveää olisi, jos ei olisi sisaruksia? Mä menetin oman veljeni pari vuotta sitten enkä todellakaan ole loukkaantunut tuollaisesta. Sehän kertoo vain totuuden ja sen että se on niin hirveää ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Muutenkin tosi vaikea jutella ihmisten kanssa ketkä menettäneet läheisensä/läheisiä, joten mä en ainakaan loukkaannu kovin helposti tai mieti et tuokin sanoi tuon nyt tosi negatiivisesti tai tyhmästi. Harva kuitenkaan yrittää tahallaan loukata läheisensä menettänyttä.

Minusta nuo kuulostavat siltä, ettei niillä yritetä loukata. Eikä tuollaisesta tarvitse loukkaantua. Mutta tietyt asiat vain jäävät mieleen, varsinkin jos aihepiiri on itselleen arka.

Ei läheisensä menettäneen kanssa voi jatkuvasti miettiä sanavalintojaan. Mutta jotkin ajattelemattomuudet voivat jäädä elämään, vaikka niitä ei tarkoittasikaan juuri tietylle henkilölle kohdistettuna.

Olimme kaveriporukalla viettämässä kesäpäivää ystäväni ja hänen silloisen poikaystävänsä luona. Juttelimme niitä näitä, kunnes keskustelun lomassa ystäväni tokaisee "no ei mikään ihme, ettei sulla ole ikinä miestä ollut". En edes muista enää mihin tämä kommentti liittyi, puhuimme ihan arkisista jutuista, mutta tuntui kyllä pahalta näin ikisinkkuna, en ole edelleenkään näiden ehkä kolmen vuoden jälkeen saanut parisuhdetta. Ystäväni tuli viime kesänä jätetyksi vuosien suhteestaan, olin kieltämättä vähän vahingoniloinen.

Vierailija kirjoitti:

Olimme kaveriporukalla viettämässä kesäpäivää ystäväni ja hänen silloisen poikaystävänsä luona. Juttelimme niitä näitä, kunnes keskustelun lomassa ystäväni tokaisee "no ei mikään ihme, ettei sulla ole ikinä miestä ollut". En edes muista enää mihin tämä kommentti liittyi, puhuimme ihan arkisista jutuista, mutta tuntui kyllä pahalta näin ikisinkkuna, en ole edelleenkään näiden ehkä kolmen vuoden jälkeen saanut parisuhdetta. Ystäväni tuli viime kesänä jätetyksi vuosien suhteestaan, olin kieltämättä vähän vahingoniloinen.

Tämähän on ihan klassikko. Jos sinkusta ei kerta kaikkiaan keksi mitään muuta tölvittävää, eli kyseessä on fiksu, viehättävä ja mukava ihminen, niin silloin lyödään vyön alle irvailemalla parisuhteettomuudesta. Tätä näkee ja kuulee todella paljon. Ilmeisesti osa ihmisistä ei kestä sitä, jos sinkku ei ole mikään surkuteltava ja yksinkertainen rääpäle. Kypsät ja sinut omien valintojensa kanssa olevat ihmiset eivät tietenkään alennu tällaiseen käytökseen, koska he eivät koe siihen mitään tarvetta.

Äitini oli juuri kuollut. Muut työkaverit esittivät hillityt surunvalittelunsa. Yksi työkavereista tokaisi: "Äitiskö heitti veivinsä?".

Vierailija kirjoitti:

sä puhua pälätät kun pesusieni!

Pesusieni ei puhu - vaan juo!

Oltiin lomalla ystäväni kanssa. Siinä rannalla makoiltiin ja lähdettiin uimaan. Hän käveli mun perässäni ja totes yhtäkkiä, että onneks edes nämä karvakädet tykkää isoperseisistä, niin sullakin on joku mahis.

Jäi kyllä kummittelemaan pitkäksi aikaa.

Vuotta myöhemmin tapasin töissä Turkkilaisen miehen ja joo-o... hän tykkää mun takapuolesta!

:) :)

Ensimmäiseksi tulee mieleen kaverini möläyttämä mielipide. Sanoi miehelleni tyyliin "kun tuo "Tiinakin" on niin ylisuojeleva". Naurahdettiin vain vastaukseksi. Vauvamme oli puolivuotias ja olin aiemmin kertonut säikähtäneeni, kun vauva meinasi pyörähtäessään tippua sohvalta. Mieheni sanoi minulle jälkeenpäin, että kyllä tuollaiset kommentit voisi jättää oman pään sisälle.

Tulee fiilis tätä ketjua lukiessa, että suurin osa näistä möläytyksistä ei ole puolivahingossa päässeitä sammakkoja vaan tarkoituksellista nolaamista ja vallankäyttöä. Yleinen ilmiö ystävyyssuhteissa, tai ennemmin "ystävyys"suhteissa. Harva aikuinen ihminen osaa olla toiselle hyvä ystävä, vaikka meidät on aivopesty siihen, että normaalilla ihmisellä kuuluu olla ystäviä.