Lue keskustelun säännöt.
Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta
Onko muilla jäänyt möläytykset elämään mielensopukoihin? Ei välttämättä ole loukkaukseksi tarkoitettu, mutta silti hieman kirpaissut. Itseäni on jäänyt mietityttämään ystäväni tokaisu siitä, ettei koskaan voisi työskennellä tai asua kanssani. Olemme olleet joskus samassa työpaikassa n. 1,5 vuotta, joten jäi hieman kaivelemaan, että miksi olin niin kamala työkaveri. Kyllä minä voisin ystäväni ottaa hätätapauksessa kanssani asumaan (olen toisen kaverin yhden kerran ottanutkin), tosin vain väliaikaisesti, koska tarvitsen oman tilani. Muita möläytyksiä?
Kommentit (1150)
Kerran lukiossa ollessani samanikäinen kaverini oli kateellinen, kun minä olin lähdössä äitini kanssa yhden yön Tallinnan risteilylle Jyväskylästä. Täytyy olla kyllä tosi vaatimattomat kotiolosuhteet, jos jokunen kateellinen pelkästä Tallinnan risteilystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut osaa ilmaista asian tölvimättäkin.
”Ai tommonen paita”...
”Onpa jännän värinen”...
”Paljonko on tuollaisella ollut hintaa”...
”Onpas kyllä kallis ollut tuollaiseksi”...
🙄 (Äitini tyypilliset ekat kommentit kun kyläilen)
Itse olen värisokeana ostanut hyvinkin edullisesti kuulemma aivan karmean väriset housut. Kaveri ei viitsinyt suoraan haukkua, mutta kotona haukuttiin ostos, onneksi.
Uudella työpaikalla työkaveri kertoi, että näytän eräältä ei-niin-kauniilta julkkikselta. Olivat kuulemma toisen kollegan kanssa tästä keskustelleet. Reaktioni oli vaan "Hahhah, aijjaa". En nyt mikään kaikista kaunein ole mutta ihan ok nätti kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne möläytykset olen päästellyt minä. Jotenkin tuntuu että usein tulee ensimmäisenä mieleen juuri se asia jota ei kannata sanoa. Ja ennenkuin ehdin tajuta, olenkin jo sanonut sen. Suussani tuntuu olevan sammakoilla pysyvä asuinsija. Yhden kouluaikaisen ystävän, poikani kummin, olen tämän seurauksena menettänyt. Pyysin anteeksi mutta ei auttanut. Muut ystäväni ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia ❤️ En siis sano varsinaisesti mitään ilkeää, mutta tilanteeseen sopimatonta ja suoraa. Pahaa en tosiaankaan tarkoita.
Mieheni sisko on samaa tyyppiä. Kun menin naimisiin, hän aloitti ”kun nyt kerran olet sukuumme päässyt...
Ja jotain yhtä kömpelöä loppuun, kuulosti lähinnä uhkaukselta. Eka loukkaannuin tuosta ”tervetulo toivotuksesta”, mutta mietin sittemmin että hän ei osaa sanoittaa ajatuksiaan aina ihan oikein. Ei siis ole ilkeä ihminen, suusta vaan hyppää sammakoita vaikka tarkoittaisi hyvää.
Näytin kaverille kuvaa sormuksesta, jota olin ajatellut kihlasormukseksi. "En kyllä tykkää yhtään! Toi viereinenkin on paljo kauniimpi!"
Kerroin äidille sukunimestä, jonka olimme ajatelleet ottaa miehen kanssa uudeksi sukunimeksi. "Se ei ole kovin nätti nimi."
Vähän ikävää ilmoittaa mielipide noin suoraan silloin, kun on jo päätöksen tehnyt, mutta haluaa vielä tarkistaa läheisen mielipiteen. Ja kummassakaam tapauksessa ei ollut kyse mistään överistä/täysin poikkeavasta sormuksesta tai nimestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut osaa ilmaista asian tölvimättäkin.
”Ai tommonen paita”...
”Onpa jännän värinen”...
”Paljonko on tuollaisella ollut hintaa”...
”Onpas kyllä kallis ollut tuollaiseksi”...
🙄 (Äitini tyypilliset ekat kommentit kun kyläilen)
Itse olen värisokeana ostanut hyvinkin edullisesti kuulemma aivan karmean väriset housut. Kaveri ei viitsinyt suoraan haukkua, mutta kotona haukuttiin ostos, onneksi.
Hyvä että laitettiin ruotuun 😂 🙈 (Vitsi). Jäi kiinnostamaan, minkä väriset ne housut oli?
Appiukko sano kun tulivat vauvaa katsoo synnärille että näytin vielä kun en olis synnyttänytkään. Olis voinu tonki energin laittaa vauvan ihailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmuudesta. Ei sitä oikeasti pysty tietämään kuin vasta sitten kun on kokenut raskauden, synnyttänyt, valvonut öitä, itkenyt väsymystä, nauranut ja iloinnut kehitysaskeleista, tuntenut niitä tunnerikkaita hetkiä lapsensa kanssa, katsonut lastaan silmiin ja miettinyt miten paljon voi toista rakastaa.. ja toisaalta samalla ymmärtää asioiden sitovuuden, lopullisuuden. Vastuunoton, kaiken sen. Kaikkialle ei noin vain enää lähdetä ja harrastuksia yms rajautuu pois. Ymmärrän että keskenmeno sattuu, mutta kyse on eri asiasta, kun sanotaan ettei voi tietää, mitä on olla äiti. Minusta keskenmenon saanut voi sanoa olevansa äiti, mutta mielestäni ei pitäisi loukkaantua jos joku valittaa vaikka tajutonta väsymystä tai teini-iän oikkuja, ennenkuin itse on ne käynyt läpi lapsen kanssa konkreetisti. Paljon voimia kuitenkin menetyksessä ja toivottavasti toiveesi lapsesta toteutuu.
Tästä huomaa, että osa perheellistyneistä ei koskaan ymmärrä lapsettomuutta. Siinä todella saa miettiä paikkaansa maailmassa, miettiä kaiken lopullisuutta ja usko huviksesi, että moni saa vastuutakin elämässä kantaa ilman lapsia. Moni käy elämässään läpi muutosvaiheita, jotka kasvattavat. Ei se silti tarkoita, että olisi automaattisesti muita jotenkin henkevämpi tai parempi. Tämäntyyppinen kirjoittelu, jossa korotetaan itseä jalustalle oman jälkikasvun kautta on aika erikoista liitettynä keskusteluun toisen lapsettomuudesta ja keskenmennosta. Ei huh, huh.
Minä taas ymmärrän tämän niin ettei kenenkään , siis KENENKÄÄN pidä kuvitella tietävänsä täysin toisen kohtaa, oli se mitä tahansa ja sitten siltä pohjalta kommentoida ja " neuvoa" tätä
Siitähän ne vailla todellista empatiaa olevat möläytykset usein johtuvat.
Oma lukunsa on tietenkin ne jotka haluavat olla tietoisesti ilkeitä.Tässäkin ketjussa on aika monta esimerkkiä siitä, kuinka lapsettomalle korostetaan miten hän ei voi ymmärtää mitään ja on jotenkin vajaa lapsettomuuttaan. Lapsettomuudesta kärsivälle se on sama asia kuin se, että jalattomalle painotettaisiin kuinka hän ei voi ymmärtää kuinka antoisa on juoksuharrastus, koska hän on jalaton. Mistä ihmeestä nousee tarve ääneen lausua tällaista?
Eihän tuossa tarkoiteta ( yleensä) sitä että lapseton olisi jotenkin vajaa tms vaan yksinkertaisesti sitä että lapseton ei voi täysin ymmärtää millaista se on kun on lapsia.
Ja miksi tuo pitää sanoa ääneen , johtuu monesta eri syystä: joku haluaa olla ilkeä, joku todella kokee ylemmyyttä lapsetonta kohtaan mutta TOSI usein se johtuu siitä että lapseton vänkää ja vänkää , miksi et voi lähteä sinne ja tänne, miksi et voi tehdä sitä tai tätä.
Eli osoittaa ymmärtämättömyytensä ihan huutomerkkinä.
Öhh? Jos lapseton mainitsee, että joku lapsellinen ei voi tehdä enää lapsen saannin jälkeen tehdä x tai y, niin ihan takuuvarmasti useat lapsia hankkineet kiirehtivät huomauttamaan, ettei lapsi millään tavoin vaikeuta elämää ja ihan vapaasti voi tehdä x tai y niin kuin ennenkin, ja lapsettomat vain kuvittelevat, että lapsi hankaloittaa elämää.
Eli miten se nyt sitten on? Lapselliset valittavat kuitenkin ihan jatkuvasti elämän hankaluutta. Pitäisivät sitten mölyt mahassaan jollei lapsi kerran aiheuta esteitä.
Varsinkaan ei lapsellisten pitäisi kiukutella että miten lapsettomat eivät voi käsittää x ongelmaa. No tuleeko koskaan mieleen, että sillä lapsettomalla voi olla jotain muita vakavia ongelmia, joista taas lapselliset eivät voi mitenkään käsittää yhtään mitään.
Lasten hankinta on nykyään ihan oman päätöksen seurausta joten kyllä lapsellisten pitää kestää ne ongelmatkin ilman jatkuvaa ruikutusta.
Miehen ystävä oli kysynyt millainen olen. Mies oli kuvaillut minut ystävälleen isoksi, rumaksi ja kömpelöksi.
Olin täysin typertyneenä, kun minulle oli taasen sanonut että ihailee minua maailman kauneimpana.
Hän myös kertoi tuon itse minulle, joka tässä mielenkiintoista onkin. Oli aivan hämmästynyt kun pahoitan mieltäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne möläytykset olen päästellyt minä. Jotenkin tuntuu että usein tulee ensimmäisenä mieleen juuri se asia jota ei kannata sanoa. Ja ennenkuin ehdin tajuta, olenkin jo sanonut sen. Suussani tuntuu olevan sammakoilla pysyvä asuinsija. Yhden kouluaikaisen ystävän, poikani kummin, olen tämän seurauksena menettänyt. Pyysin anteeksi mutta ei auttanut. Muut ystäväni ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia ❤️ En siis sano varsinaisesti mitään ilkeää, mutta tilanteeseen sopimatonta ja suoraa. Pahaa en tosiaankaan tarkoita.
Mieheni sisko on samaa tyyppiä. Kun menin naimisiin, hän aloitti ”kun nyt kerran olet sukuumme päässyt...
Ja jotain yhtä kömpelöä loppuun, kuulosti lähinnä uhkaukselta. Eka loukkaannuin tuosta ”tervetulo toivotuksesta”, mutta mietin sittemmin että hän ei osaa sanoittaa ajatuksiaan aina ihan oikein. Ei siis ole ilkeä ihminen, suusta vaan hyppää sammakoita vaikka tarkoittaisi hyvää.
Minulla on tuttu, joka on tällainen sammakkojen päästelijä. Omasta mielestään ei tarkoita pahaa ja päivittelee aina itsekin möläytyksiään. Olen nyt kuitenkin alkanut miettiä, ovatko nämä hänen sammakkonsa sittenkään puhtaita vahinkomöläytyksiä vai pikemmin tahallisia näpäytyksiä. Hän ei muuten ole sosiaalisesti kömpelö vaan toimii sosiaalisissa tilanteissa hyvin sujuvasti. Tyypillinen sammakko häneltä voisi olla vaikka se, jos kaveriporukka keskustelee siitä, mihin ravintolaan mentäisiin syömään ja jonkun ehdottaessa jotain tiettyä paikkaa hän saattaa tokaista siihen, että "no toi kertoo sun maustas jo paljon, että sä keksit ehdottaa jotain TOLLASTA". Näitä töksäytyksiä tulee vielä sen verran usein, että epäilen, onko hän niin vilpitön mutta hyväntahtoinen möläyttelijä kuin mitä väittää.
Vierailija kirjoitti:
Miehen ystävä oli kysynyt millainen olen. Mies oli kuvaillut minut ystävälleen isoksi, rumaksi ja kömpelöksi.
Olin täysin typertyneenä, kun minulle oli taasen sanonut että ihailee minua maailman kauneimpana.
Hän myös kertoi tuon itse minulle, joka tässä mielenkiintoista onkin. Oli aivan hämmästynyt kun pahoitan mieltäni.
Tyypillinen "huumoriveikko". Oli varmaan omasta mielestään kamalan hauska, kun kuvaili sinua tuolla tavalla kaverilleen, vaikka sinulle on puhunut ihan päinvastoin. Kannattaa harkita, jaksatko olla tuollaisen kersan kanssa parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvaitsevat, maailmaa syleilevät hippiystäväni vitsailivat ainakin 15 minuuttia uuden miesystäväni instagram päivityksille, mitkä koostuivat lähinnä hänen salipeiliselfiestä.
Myönnän, etten itsekään ihan ymmärtänyt tuolloin niitä kuvia, mutta juttu meni aivan yli ystävieni osalta. Kuitenkin kunnioitan ja yritän ymmärtää toisenlaisia tapoja elää ja käyttäytyä esim. sosiaalisessa mediassa.
Lisäksi minulla on ystävä/tuttava, joka osaa kääntää JOKAISEN asian itseensä. Tai, kaikki asiat tai mielipiteet peilataan siihen, tekisikö hän niin. Tunnistan tässä hieman itseäni (ehkä siksi huomaan sen), mutta en koe tarpeelliseksi kommentoida esimerkiksi ystävieni uusia miesystäviä ajatuksella, ovatko he minun tyyppiäni vai ei.
Sama pätee ihan kaikkeen arkiseen. Jos en kysy, ei minun tarvitse tietää että takkini on ihan kiva, muttei hänen tyylinen.
Laitan autoa pikkuhiljaa kuntoon ja muutakin huoltoa.Asiaan kuulumaton lähi asukas,jos toinenkin sanomaan ääneen,Hullu tuo on,kun jatkuvaan autoaan rassaa.Ei varmaan ole keneltäkään pois,mitä tekee-harrastuksena.
Voisinko haukkujia haastaa käräjille solvauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin voin antaa ilmi etuuden väärin käyttäjän.Onko se kela?
Yksi henkilö köpöttelee erittäin lyhyin askelein postilaatikolla & etc. Kerran hän oli katsomassa uutta autoa lähietäisyydeltä.Menin ovesta ulos,niin huij.epäilty henkilö poistui paikalta juosten omaan rappuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:
"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".
Kamalaa.
Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.
Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.
Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.
Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.
Ei pidä aina yleistää...[/quoEn kommentillani tarkoittanut ammattialan ihmisiä, vaan lähinnä niitä, jotka eivät pysty asettumaan äidiksi tulleen asemaan. Kaikkeen hormonien aiheuttamaan tunnemyrskyyn ja mahdolliseen baby bluesiin tai jatkuvaan menettämisen pelkoon.
Niitä, jotka eivät voi ymmärtää, etteivät kaikki äidit jaksa vauva-aikana raahautua baariin. Eivät ymmärrä, että vauva on sinusta riippuvainen ja vapaa-aikasi haluat käyttää lepäämiseen. Niitä, jotka eivät ymmärrä, että vauvan saaminen muuttaa rytmiä, eivätkä kaikki vauvat eivät ole samanlaisia.
Ilmaisin kommenttini liian lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkoitukseni ei ollut yleistää ja huomaan niin käyneen.
Ajattelumallina toimii esimerkiksi se, ettei lapsen isäkään pysty samaistumaan raskaana olevaan puolisonsa kokemuksiin. Eihän kukaan voi tietää, mitä sinä tunnet saatuasi lapsen, ei edes toinen äiti.- Kenen kommenttin vastasit
Niin, lapsettomat ei voi mitenkään tietää eikä samaistua kaikkiin vanhemmuuteen liittyviin haasteisiin ja iloihin. Toisaalta esimerkiksi minä en voi tietää miltä tuntuu tahaton lapsettomuus, keskenmeno tai lapsen menettäminen, kun ei ole kokemusta sellaisesta. Niin se vaan on. Toki lapsetonkin voi tietää paljon lapsista ja niiden kasvatuksesta, mutta siitä tunnepuolesta ei ehkä niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut tarkoitus loukata kenenkään tunteita sillä kirjoituksellani "Tuosta vanhemmuudesta.." vaan aukikirjoittaa mielestäni väärää tulkintaa asioista, jonka vuoksi aivan turhaan loukkaannutaan ja kärjistellään. Pieleen meni. Tai no, näillä palstoilla on vaikeaa sanoa jotain kun kuitenkin se väärinymmärretään.
Tarkoitus oli hyvä, ja sanoa että mielestäni keskenmenon saanut voi sanoa olevansa äiti, hän on jo ehtinyt kokea monia tunteita, käydä läpi äitiyteen liittyviä prosesseja ja joutuu työstämään omaan menehtyneeseen lapseen liittyvän surun. Aivan kamalan raskas prosesssi. Siihen toivon voimia!
Kuitenkin jos keskustellaan arjen äitiydestä, joka todell on erilaista ja väsyttävämpää elämää kuin se että on töissä 8h ja pääsee kotiin lepäämään niin kyllä se vain on erilaista.
No turha vääntää.Niin, ethän sinäkään tiedä äitiyden kamalimmasta puolesta yhtään mitään, kun lapsesi ei ole kuollut. Vielä. Voi olla että joskus saat sen kokea.
Oho. Sun iposoitteen voi selvittää ja luovuttaa sen poliisille. Toivot tässä kurjoittajan lapsen kuolemaa, vihjaat siihen. Se on aika vakava rikos.
Toisen kuoleman toivominen ei ole rikos.
Varsinkaan kun kukaan ei toivonut kenenkään kuolemaa, vaan näytti kirjoituksellaan sen, miten kukaan ei oikeastaan tiedä toisen saappaista jos niillä ei ole kulkenut, ja toi esille sen että joskus saatta joutua toisen tilanteeseen itsekin. Tätä kannattaisi monen miettiä silloin kun tulee grandioottisia ajatuksia omasta itsestä ja kyvyistä. Jokainen on jossain vaiheessa kuollut. Tämän toteaminenkaan ei ole rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut osaa ilmaista asian tölvimättäkin.
”Ai tommonen paita”...
”Onpa jännän värinen”...
”Paljonko on tuollaisella ollut hintaa”...
”Onpas kyllä kallis ollut tuollaiseksi”...
🙄 (Äitini tyypilliset ekat kommentit kun kyläilen)
Seuraavalle käynnillesi vinkiksi
-Jep, tämmöinen paita, hihat ja pääntiet ja kaikki, ajatella!
-Ai on vai? Maailmassa on vain tietyn verran värejä, joten ei tämä mikän erityisen jännä kyllä ole
-Anteeksi millä tuollaisella? (-paidalla) jaa, enpä muista yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Suvaitsevat, maailmaa syleilevät hippiystäväni vitsailivat ainakin 15 minuuttia uuden miesystäväni instagram päivityksille, mitkä koostuivat lähinnä hänen salipeiliselfiestä.
Myönnän, etten itsekään ihan ymmärtänyt tuolloin niitä kuvia, mutta juttu meni aivan yli ystävieni osalta. Kuitenkin kunnioitan ja yritän ymmärtää toisenlaisia tapoja elää ja käyttäytyä esim. sosiaalisessa mediassa.
Lisäksi minulla on ystävä/tuttava, joka osaa kääntää JOKAISEN asian itseensä. Tai, kaikki asiat tai mielipiteet peilataan siihen, tekisikö hän niin. Tunnistan tässä hieman itseäni (ehkä siksi huomaan sen), mutta en koe tarpeelliseksi kommentoida esimerkiksi ystävieni uusia miesystäviä ajatuksella, ovatko he minun tyyppiäni vai ei.
Sama pätee ihan kaikkeen arkiseen. Jos en kysy, ei minun tarvitse tietää että takkini on ihan kiva, muttei hänen tyylinen.
Tunnistan tyypin. Vaikka henkilö ei mitään juuri möläyttelisikään, keskustelu on liki mahdotonta, koska kääntää aivan kaiken itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Näytin kaverille kuvaa sormuksesta, jota olin ajatellut kihlasormukseksi. "En kyllä tykkää yhtään! Toi viereinenkin on paljo kauniimpi!"
Kerroin äidille sukunimestä, jonka olimme ajatelleet ottaa miehen kanssa uudeksi sukunimeksi. "Se ei ole kovin nätti nimi."
Vähän ikävää ilmoittaa mielipide noin suoraan silloin, kun on jo päätöksen tehnyt, mutta haluaa vielä tarkistaa läheisen mielipiteen. Ja kummassakaam tapauksessa ei ollut kyse mistään överistä/täysin poikkeavasta sormuksesta tai nimestä.
Vinkki vitonen, älä enää kysele kenenkään mielipiteitä, niin ei tarvitse niistä enää loukkaantua.
T: Saman tehnyt
Tässähän ei edes toivottu kenenkään kuolemaa.